Väreillä pelaamista

En muistanu kommentoida sitä musiikkitaloa. Kävin ekaa kertaa ja olihan se pikkasen synkän värinen. Vielä tuntui nenään joku kuminen haju, ehkä lattiamateriaaleista ja muutenkin väittäisin, että pölyä on jossain pikkusta isommat tukut. Seinissä ainakin oli otollisia pieniä hyllyjä pölyn kerääntyä monin paikoin. Blackboxin käytävässä ainakin tuntui mahtava alipaine, että keuhkoihin otti ja ääni melkein meni. Jotenkin kumma olo, kun käytäviä ja tiloja riitti, mutta missään ei oikein ollut mitään osviittaa, että mitä siellä tapahtui tai sijaitsi. Musiikkia ei kuulunut ripaustakaan mistään. Onneksi meillä oli paikat tunteva opas, mutta silti jäi kolkko fiilis.

Aulan katossa riippuva taideteos ei tehnyt vaikutusta ehkä siksi, että toi mieleen tölkistä leikellyn ja taivutellun rihkamatyön, joita aikoinaan oli koristeena yhden jos toisenkin kotona. Siitä saisi kyllä kätevän kokoonpainettavan pienoismallin turistimyyntiin! Sekään ei ollut kiva, että tiesi sen kokonaispainon lehtikirjoittelun perusteella ja sehän riippuu vaijereilla katosta. Leikilläni kiersin sen aina.

Ihmettelin raskaita lasikaiteita, kun niissä ei ainakaan näkynyt mitään tukipalkkeja. Yläreunassa oli pyöristetty puukaide upotettuna. Ylimmässä kerroksessa tuli ajatus, että irrotessaan kiinnityksestä painava lasi kaatuu jo omasta painostaan ja sitä pudotusta riitti. Saatiin myös RSO:n konserttiin viimeiset paikat ylimmältä parvelta ja väittäisin, että vähän huimasi sielläkin alas istuttua. Sanoin vieruskaverille, että eikö lääpitä tuo edessä oleva liian puhtaaksi pesty lasikaide vähän sormenjäljille, että tulee turvallisempi olo. Ojensin molemmat käteni - siinä ei ollut lasia lainkaan! Jei! Sen jälkeen vasta tulikin hutera olo =).

Itse konsertti oli hieno ja Batiashvili taputettiin neljä kertaa takaisin! Tauon jälkeen olin jo vähän rennompi siellä piippuhyllyllä, mutta Straussin Auringonnousun alku kyynelten läpi tuntui kyllä siltä, että nyt sortuu parvet ja kaikki. Pakko myöntää, että ajoittain aika tuli pitkäksikin, kun en ymmärrä musiikista tarpeeksi ja nukkumaanmenoaika oli aikaa ohitettu. Kahvit oli jo nautittu Ateneumissa, näyttelyt katsottu osaavan opastuksen kera ja hyvin syöty ravintolassa, että mahtavassa seurassa oli tavallaan kuppi jo yli laitojen. Hyvin silti jaksoin viimeiset liukkaat yön pimeydessä kotiin asti.

Tämänpäiväiseen harrastukseen pääsee pienen pohjustuksen kautta. Oli värikonsultin luento ja kävi ilmi, että kyse on samasta systeemistä, jolla nuorempana olen teettänyt väri- ja tyylianalyysin. Asiat oli tuttuja montaa muutakin kautta, mutta pätevä ammattilainen oli asialla ja hänellä oli omat esimerkkinsä, kokemuksensa ja tyylinsä esiintyä, ettei päässyt yhtään pitkästymään. Loppujen lopuksi sain pienen kipinän, että voisinkin kohta vuosia siivousta odottaneen vaatehuoneen räjäyttää osin oman väripalettini avustuksella. Siinä olisi yksi kriteeri lisää, minkä perusteella heittää menemään.

Tänään sitten aloin ja vaikka aikaa meni, olen luultavasti käynyt lähes kaiken läpi. Pari säkillistä lähti. Joitakin 'ei niin imartelevan värisiä' siirsin yöpaitoihin ja jotkut jätin hyvän kangaslaadun vuoksi ompelijan hätävaraksi, mutta aika ronski osasin olla ja siitä on tietysti hyvä ja kevyt mieli. Tästä lähtien saatan jopa ottaa väripaletin ostoksille mukaan, kun ei sitä näköjään ulkomuistista osu oikeaan, vaikka aika hyvin tietääkin oman repertuaarinsa. Enkä nyt suinkaan ole koko väriasiaa miettinyt pariinkymmeneen vuoteen muutenkaan tosissani ja se kieltämättä myös näkyi vaatehuoneessa. Mitään tyyliin ja pääväreihini perustuvaa kokonaisuusajattelua ei näy missään enää tänä päivänä. Olin sortunut perusvirheeseenkin, että kasvojen lähelle tulee paljon mustaa, mikä harvoin on suomalaiselle edullinen väri. Nämä karsin nyt kaikki systemaattisesti. Tietysti tätä voi säätää lisukkeillakin; huiveilla, koruilla jne, mutta otan nyt varman päälle. Pitää vähitellen alkaa tajuta, että ikäkin tekee tehtävänsä ja silloin on entistä enemmän aihetta kikkailla väreillä ja muodoilla, mikäli huvittaa. Jonkin aikaa saattaa taas huvittaa, kun on asiat kirkkaasti mielessä.

Väreillä on merkitystä monessa mielessä ja niin on puhtaudellakin. Onneksi kotona ei ole tyhjiä käytäviä ja mustia seiniä. Toisaalta voisi hyvinkin olla vähemmän roinaa ja siisteydessä musiikkitalo varmasti pyyhkii edelle mennen tullen. Täällä pöllyttää kolme kattiakin täyspäiväsesti. Siedätys hyvällä mallilla. Kastelin äsken huonekasvit, kun oli viikkokastelu unohtunut ja jostain pölähti selvä homeen haju. Olisi aika uusia muutamat mullat. Surettaa homeelle herkistyneitten tilanne tällä hetkellä, kun kosteuteen ei näy tulevan loppua. Huomenna voisin parin retkueen jälkeen tarrata noihin kasveihin. Siinä ei tarvita väripalettia, kun lentää ja ilosesti.

Kun suuret sortuvat on hyvä, mutta jotenkin ajoittainen kurjuus menee heti ytimiin, eikä oikein pääse koko päivänä eroon. Tämä matalapaine ei yhtään auta asiaa. Oma elämä tuntuu niin turhan ympärillä pyörimiseltä, kun toiset kärsivät. Kirjassa kyse on menneistä ajoista, mutta ei tarvitse olla ruudinkeksijä muistaakseen, että suurin osa maapallon porukasta elää ihan vastaavissa hankaluuksissa. Täällä muija miettii jotain värien yhteensopivuutta 'ihan vakavissaan', kun toisilla ei ole ruokaa, ruumiinkoskemattomuutta jne. Toisaalta voisin helposti haahuilla päiväni ihmetellen, miten olen saanutkin tällaisen etuoikeuden, mutta siihenkin hukkuu helposti. Osaisipa keskittyä olennaiseen ja olla jotenkin hyödyksi paremmin. Ehkä tulevassa...ehkä.

Kuonan poistoa

Onneksi mökki ja huvipuisto ovat korkeilla paikoilla - tosin kohta saa varmaan hankkia veneen ja kulkea sillä tätä väliä. Tyhjennettiin likakaivo ja menikö päivä, kun taas alkoi vaikuttaa, että on tyhjentämisen aika. Oikein aavisteltu, ettei ole vielä uuden systeemin mukaisia jutskia, mutta silti jotain rajaa pitäs olla. Onhan se kiva, että johonkin tulee tyhjää tilaa, minne lorista. Taivaalta tulee tauotta.

Monena aamuna on tullut liki hysteerisen huvittunut olo, kun kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Ei oikein voi olla varma, että tuliko lopulta herättyä ollenkaan ja mitä se pimeydessä baanaaminen oikein on. Mun ropposen ajovaloilla ei ole tehny pitkään aikaan mitään ja tänään sitten olin vaihtamassa niitä pois päältä pitkinä, kun polttimot eilen vaihdetiin. Tärkeintä, että kaikki tuntuu omituiselta. Huvipuistolla oli aamulla outo jouluvalo, kun ajoin ohi.

Tänään oli nuohooja käymässä ja melkeinhän sai jäädä olemaan, kun teki niin huolellista jälkeä. Olen kyllä kiinnostunut jokaisesta hormin mutkasta ja omintakeisista työvälineistä, joita tämänkertaisella hepulla oli aivan oma arsenaalinsa. Melkein on voimat pois, kun koko päivän on saanut olla niin tarkkana. Kai sekin väsyttää, että alotin illalla Folletin trilogiaa ja hiukan ilta sitten venähti.

Jos tapahtuu suunnitelmien mukaan, niin syön kevyemmin tässä lähiaikoina ja teen tilaa jätesäkkejä apuna käyttäen vähän siellä ja täällä. Melkein on pientä agressiivisuutta ollut havaittavissa normi-siivouksessa ja se on pelkästään hyväksi. Monet asiat on selvästi kaluttu loppuun ja jäysteistä on tarve päästä kokonaan eroon.

Tuo jouluvalo on kevytpressu. Sen alla sateen suojassa ahertaa pahaillaankin pari tyyppiä; toinen tuo materiaalia ja toinen askartelee.

Kuulumiset metsän hämärästä

Jouluhan tästä tällä menolla tulee, eikä vaan tekstiä näy, ei kuulu. Tuli pieni pysähdys pitkästä aikaa perinteisen räkätaudin muodossa ja kunnon rauhottuminen tuntuu olevan paikallaan. Elämä jatkuu ja asioita tapahtuu, vaikkei itse sählääkään joka paikassa mukana. Tässä tulee skannattua tilanteensa monelta kantilta ja ehkä lähtee vähän kootummin liikkeelle, kun kroppa sallii. Loman tarpeessa on kokenutkin jo olevansa, mutta ei välttämättä varsinaisesta työstä, vaan kokonaishässäkästä.

Milläkö sitten pärjäsin mettässä kipeenä? Kiitos kysymästä. Olin hetken inspiraatiossa tehnyt edeltävänä viikonloppuna ihan vaan itselleni ison kattilallisen kaalikeittoa. Oikeastaan halusin kaikki epämääräiset kasvikset pois jääkaapista ja niitähän löytyi. Tuli aikamoinen yhdistelmä ja rutkasti yrttejä perään. Tosi hyvää. Pienin elein olen terassilta hakenut annoksen ja lämmittänyt. Tänä talvena haisuruoka on pysynyt juuri oikeassa lämpötilassa ulkona. Äsken söin viimeisen annoksen, mutta vähän lisäsin spagettikastiketta joukkoon, ettei mene ihan pelkälle kasvislinjalle.

Kerronko virkkauksesta? No, aloin pariinkymmeneen vuoteen sellasta helppoa ruututäyttötyötä. Tein alun ketjusilmukat ja totesin, että tästähän tulee kylpypyyhkeen kokonen. Päätin tehdä omat ratkasut ja ruututäytön vain kolmella pylväällä. Mun laskutaidolla ei kaikki mennyt ihan putkeen, vaan sinne jäi kolme ylimääräistä ruutua, joitten kanssa päätin pärjätä kuvion läpi, kun en viitsinyt enää purkaa; olin tietysti tehnyt jo pari riviä, ennen kuin asian totesin. Sama teema tuppasi jatkumaan. Virheitä löytyi jälkikäteen ja välillä purkasin kuusikin riviä ja tein uusiksi. Ennen puolta väliä mietin, että jotain katalaa on tapahtunut kuupassa, kun virheitä vaan tuli. Pienenä ei tarvinnut koskaan syynätä niin tarkkaan, eikä ikinä purkaa. Pitkin matkaa ongelmaa tuli niistä ylimääräisistä ruuduista myös ja tietysti halusin matkan varrella vähän modifioida liian pyöreitä muotoja särmikkäämmiksi ja taas ei mikään voinutkaan täsmätä mallin kanssa. Viikon teppuroin, mutta lopulta pitkä pöytäliina tuli valmiiksi ja vannoin, etten enää ikinä ryhdy moiseen, koska purkamista sain tehdä jatkuvasti. Siinä kävi tietysti myös vanhanaikainen, että aluksi käsiala on löysempää ja vakiintuu tietyssä kohtaa. Eihän sitä loppuhöyrytyksellä saa korjattua. Se, joka sitä toivoi, saa luvan käyttää sen vaikka pöytärättinä loppuun, mutta johonkin sitä on käytettävä, kun noin paljon teetti päänvaivaa =).

Samanlaista 'purkaa ja tekee' -ilmiötä olen ollut huomaavinani vähän kaikessa tekemisessä. Enempää harkitsematta tulee paahdettua liian pitkään uutta asiaa ja sitten saa tehdä uusiksi. Eilen kirjotin sähköpostiin kokonaisen kappaleen asiaa, joka oikeasti kuului ihan eri henkilölle. Kävin siinä välissä jotain hoitamassa ja palattuani olin jo asioissa edellä. Onneksi huomasin. Olisi siinä ollut ihmettelemistä, että mistä nyt tuulee yhtäkkiä, kun teksti vilisee henkilöitä ja asioita, joista ei ikinä ole ollut puhetta.

Että pysähtyminen lieneen tosiaan tarpeen. Marraskuun kaktus kukkii viimeisiä kukkia ja ihmettelen, ettei lehtisade kaikilla kasveilla ole massiivisempaa, kun valoa on ollut tosi hintsusti tarjolla ulkoa päin. Parhaillaankin hämärä harmaa päivä ja vettä tulee niin paljon kuin sopii. Täällä on onneksi vielä lunta maassa, mutta kuinka kauan tällä menolla. Joulumieltä ei kovin ole päässyt vielä syntymään ja näyttää vähän siltä, että kortit ja kirjeet jäävät tänä vuonna väliin. Ainahan pienen joulun tekee sitten muutamassa päivässä, mutta toivottavasti rauhassa ja omassa kotona. 

Piti siitäkin mainita, että olen ollut useammassa tilaisuudessa sivistymässäkin tässä välillä. Oli tulevaisuusnäkymiä Kaisa Kautto-Koivulan johdattelemana, pään käyttöä Reidar Waseniuksen näkemyksellä, Identiteettityötä muuttuvassa työelämässä ja voimaa itsensä johtamiseen Salme Mahlakaarron tyyliin, taitto- ja kuvankäsittelyoppia ja monenlaista uutta paikkaa tullut nähtyä sekä reittiä ajettua. Tulossa on musiikkitaloa ja väritietoutta ainakin vielä ennen vuodenvaihdetta. Pikkujoulut juhlittu myös!

Nyt kuitenkin sen verran hutera olo, että päiväunien paikka.

Muistin! Muistin!?!

....nimittäin salasanan tänne. Olisin helposti lyöny vetoa reilustikin, ettei välkkyisi yhtään.

Kesä meni ja äsken meni taas tovi, kun kahlasin, mitä jotkut toiset on poissaoloni aikana kirjotellu. Oikeestaan mitään ihmeitä ei täällä ole tapahtunu tässä välillä, että jaarittelujeni taso on hyvin todennäkösesti samaa puuduttavaa toistoa kuin tähänkin asti. Saatan myös pitää pienen tauon =).

Mitäkö olen saanu aikaan? No, varsinaiset näkyvät aikaansaannokset.... Hei, virkkasin mä pienen maton. Tämmösen.

Ei tosta mitään käsitystä saa, mutta se on kumminki beigen värinen, aika paksu, pehmeä ja lampaan hajunen rankasta konepesusta huolimatta vieläkin sekä unohtunu aitan kuistille, ettei se ehkä tule ihmiskäyttöön lopultakaan. Syntyi ajanvietteenä ja on alusta loppuun omaa riviä.

Sieniä on tullu mussutettua ja suppiksia on kuivumassa riittävästi talven varalle. Huvipuistolla on vähän saatu asioita eteenpäin, vaikka ei paljon olla lopulta keritty olemaan. Lähemmäs 60% valmiina kumminkin. Tänään viimeksi on naulapyssy, vasara, maalitela, sirkkeli jne. olleet käytössä.

Töissä on pysyny tolkku ja jollain tavalla oikasten on tullu mettäkotikin hoidettua. Katit voi paksusti ja juuri saivat kimpassa matokuurin.

Yö ehtii.

Loma

Se on nyt lomaa! Lämmintä riittää ja ukkostakin on jossain, kun kotitoimistopäivät kysyy hermoja. Yhteyttä ulkomaailmaan tarvitsee melkein asiassa kuin asiassa. Laitteetkin alkaa olla aikansa eläneitä. Alotin eilen jo viideltä aamuhämärissä ja kahdeksan tunnin kuluttua olin vasta saanut koneet päivitettyä ja ylipäätään toimimaan, kun otin aikansa eläneen pöytäkoneen sijaan läppärit remmiin. Uuden koneen hankinta on tapahduttava PIAN! Olen pitänyt lomaa koneella notkumiselta kotona aika pitkään ja se näköjään kostautuu. Ne ei tykkää, kun niitä ei räplää =) No, odotellessa voi lukea kirjaa, pestä pyykkiä, käydä puutahahommissa ja aina eri koneella tehdä yhtä juttua kerrallaan. En edes kehtaa kertoa, miten monta masiinaa mulla eilenkin oli ja kuinka monta juttua meneillään. Nyt alkaa kaikki olla ajantasalla toimistossa, mutta luultavasti jatkan tietojen siivousta ja siirtoa, että uuden koneen kanssa ei sitten mene ikä ja terveys.

Tänään jatkoin yhtä hullunhommaa. Raastoin Kutvosen taideteoksesta haisevaa purua ulos. Ei tarvii googlettaa, se on chippendale-sohvakalusto, jossa on käsittämättömästä tavarasta istuintyynyjen superlonpalat. Aikasemmin purin jo tuoleista, mutta nyt aamusta vielä sohvan. Pakko oli käydä suihkussa sen jälkeen ja pestä nenäkin sisäpuolelta. Oranssia haisevaa purua oli elämä täyteen. Purin tyynyistä myös pehmikkeet erillisistä kangastaskuista, kun kaikki oli siinä purussa. Mietin, että pitääkö ne kankaat viedä pesulaan, mutta sitten aikani ravisteltuani tuuppasin ne koneeseen ja myrkyt perään. Terenauha tai sen ommellanka kiristy eniten, mutta katellaan. Harjasin sametin nukat ja venyttelin terenauhoja. Ne on ulkoterassilla auringossa nyt kuivumassa. Mulla olis ehkä pitäny olla uudet sisätyynyt hankittuna muotoonpingotuksen takia, mutta en mä malttanu. Meinaan nyt harjata, venyttää ja käännellä niitä. Laitoin ne pehmikkeet myös pesupusseissa villapesuun. En tiedä, miten käy, mutta hankin sitten jotain tilalle, jos ei onnistu. Koko hökötinsysteemi ja hässäkkä on jotain sellasta, mitä en ikinä ole kuvitellu omistavani/käsitteleväni, mutta jos kokonaisuus ei haisis ja olis ehjä, niin näin ollen voisin värin ja muodon puolesta helposti kuluttaa sen vaan loppuun. Nyt ei enää haise ja jos mitään itteäni tunnen, niin ainakin yritän saada sen myös kuosiin. Onhan siinä paljon painavaa puuta ... ja vähän, osin risaa, rottinkia. Opettelen tekemään korjauksen, jos jostain löytyy materiaali, mutta saatan kehittää myös jotain omaa. Tää juttu ei innosta tai kiehdo mua ollenkaan ja siksi teen satunnaisia kokeiluja piittaamatta alalle vihkiytyneitten koukeroista. Nää palaa hienosti roviossa, jos ei surutta loppuunkulutettavaa synny =)

Rovio pitäs muutenki virittää ihan vaan puhdistavassa mielessä. Ei näin helteellä kuitenkaan.
Huvipuistollakin on siivousta meneillään ja aina jotain pientä uuttakin syntyy viikonlopulla. Kohta puhdistaa ukkonen.

Tulossa on ilahduttavia jälleennäkemisiä ja kaikenlaista rentoutumista sekä uudistumista; kiitollisuuden huippuaikaa. Jotkut hyppii korkeuksista, toiset kulkee surutta ristiin rastiin ja muutamat paneutuu erakkoelämään oikein antaumuksella.

Viherpiipertämisestä sen verran, että hiljasta on ollut. Aitan seinässä laatikoissa roikkuu viimevuotiset neilikat ja harva niistä kukki. Sekaan olen ahtanut jotain kesäkukkia, mitä kasvatin kasvihuoneessa. Ei kummosia, mutta niihin tuli kukat koulimisen jälkeen. Mulla ei ikinä ole ollu talvisaippoa ja sitä laitoin paljon. Joihinkin paikkoihin siirsin ulos ja kasvihuoneessa on vielä mättäitä, jotka viimeistään pitäs laittaa ulos johonki. En jaksa tutkia haarottuisivatko leikkauksesta. Kukkapenkeistä löytyy leijonankidan pieniä alkuja ja vaikka kesä on jo pitkällä, olen siirtänyt niitä parempiin multiin ja latvonutkin. Tulkoon sitten lopuiksi, jos mikäli. Kaikki on tänä kesänä vähän tällasta juosten ***tua, mutta tarvii tämmöstäkin elää =)

Kateista sen verta, että mettäkissalla oli ääni käheenä yli kuukauden. Aattelin, että viimeinkö sen karmee ääni on historiaa, mutta kyllä se vaan vetreenty. Toissailtana kuulu taas mahdoton häätömonku takapihalta ja sitten tuli viimein hiljasta kuin seinään. Aamulla tultiin kotiin taas käheenä =). Tämä kerta vetreenty nopeemmin. Tänään on juteltu jo liukkaasti aamusta. Pitkässä karvassa on tätä aikaa jonku kasvin pyöreitä marjoja tai siemenkotia ja niitä nypin ajankulukseni heräillessäni, kun toinen kerjäs hyytelökuorrutettua syötävää.

Ukkonen jo jyrisee ja mä uhmaan taas laitteitani. Parhaimmillaan menee kaikki vaihtoon. Lueskelen hyvän ystäväni lomalukemisiksi tuomaa Anna Gavaldan Lohduttajaa; pidän lukemastani. Rentoa kesää kaikkille!

Runsaus jatkuu

Ruoho kasvaa, mutta onneksi jokin muukin siinä ohella. Kaverisynttärit taas kerran vietettynä ja hieno kesä jatkuu. Ei nyt muuta irtoa, kun paleltaakin ja peti kutsuu. Myöhemmin, myöhemmin....

Tänään ei kuvat asetu taas mihinkään, mutta olkoon sitten noin.

Runsautta

Nämäkin on sitten melkein kukkineet, mutta huomasinpa ottaa huumaavaa tuoksua edes päiväksi töihin. Helle on sitä luokkaa, että kukinnat tullaan näkemään aika nopeessa tahdissa peräjälkeen. Meillä on harrastettu lomakeitaissa tyypillistä päivittäistä kastelua ja silti maa meinaa muuttua tyystin tomuksi. Kasvihuoneeseen kylvämäni kesäkukkien siemenet iti aika hyvin, mutta nyt ne pitäs siirtää johonki ulos, eikä ole valmista tilaa. Taidan laittaa väliaikasesti kehittymään ruukkuihin perennoitten sekaan varjoon ja vähän myöhemmin vienkin huvipuistolle. Siellähän on uusi kukkapenkki. Juttuja voi tehdä näinkin viiveellä. Mulla alkaa ehkä kukinnat, kun toisilla on jo kaikki lakastunu....no joo =) Paahteeseen tarttis sukeltaa sitte, mutta kakkua uuniin ja yhdet kahvit vielä ennen sitä. Nii ja kestovärit töihin siksi aikaa, että silmät erottus edes jotenki päästä. Muuten tänään onkin viikon ainut vapaapäivä, että pyhä pyhittyy siivotessa.

Elämässä on meneillään nyt prätkäreissua, mönkijää, mokkulan testausta, jonku nintendohöpötyksen opettelua, kuvien käsittelyä, uusien ohjelmien harjottelua ja synttärikutsujen tulostusta. Kaikki niin perin teknistä ja laiteavusteista. Siksipä päiväkirjanpidon väliin jättäneenä päätin kuitenkin ryhtyä kirjottelemaan oikein lyijykynällä vihkoon ja mieluusti upotan kaikki räpylät välillä multaan. Yhtenä iltana kävelin ehkä kuutisen km paljain jaloin ja suurin osa matkasta oli hiekkatietä - pieniä ystäviä oli myös siihen tahtiin, että luulin vähän väliä jonkun moottoriajokin olevan aivan kintereillä. Maadotus siis kunnossa. Olemista on värittänyt  myös kulttuuritapahtumat ja sitä myöten sosiaalisuus. Hankintapuoli on jäänyt kirpputoritasolle ja muutamaan nettiostoon, että rahtifirmoille on pari keikkaa tullut täältä käsin. Hienoa lämmintä kesää ja nyt kukkii.

Pursuaa

Näyttää hiipuvan vähäkin kukahtelu tässä pusikossa meikäläiseltä. Kesä on niin upeeta ja tekemistä on yli tarpeen. Piti ottaa pari päivää kotioloa näin viikonloppuna, että saa edes pyykkiä pestyä ja jotain suorittua nurkissa. Oho, topissa ja hamosessa on rasvaraitaa. Varmaan tenän tehneestä ruohonleikkurista. Tarkotus oli tahkota silläkin ja oikeen lyhkäseksi, mutta näytti vähän niin ku olis bensaa tiputellu ja sitten sammuttua narukin juuttu totaalisti. Vetävät pyörät on olleet hiljaksiin jo pitemmän aikaa, että manuaalista voimaa vaan. Ehkä hyvä, että jymähti. Siellä olis voinu tulla kuuma. Olen aivastellu itteni melkein tärviölle, kun viikkojen pölyjä tuli häädettyä.

Nuppipuoli tilttas taas kerran rojuasioissa, kun sitä on liikaa ja normaali kaaos siihen päälle näytti aika selvittämättömältä paikalta. Ei tarttis ku päättää sävy ja tyyli ja heittää loput meneen, mutta jotenki mentiin ottaan vielä yhtä tyylisuuntaa, kun oli tyrkyllä. Sellasta vielä, mistä ei ikinä ole innostunu aikasemmin ja mikä pitäs kaiken järjen mukaan huoltaa. Olen nyt siivotessa selvittänyt solmun päästäni ja tehdään niin, että osa kulutetaan huoltamatta loppuun uudessa päämajassa ja loput jätetään odottamaan valistuneempia ideoita. Mööpeleissä on se hyvä puoli, että niistä saa eron tekemällä rovion, jos ei muuta enää keksi =). Kärsimättömyys on huipussaan, enkä saa kunnon otetta mistään, kun tekemistä on liian monella taholla. Mun pitää vaan edelleen oppia sietämään keskeneräsyyttä ja kohdistamaan huomioni hallitummin.

Luonto on jotenkin yllätyksellinen tänä kesänä. Jotkut lajit on aikasessa tai ylirunsaita ja toiset taas myöhässä. Neilikat tulee kukkimaan ennennäkemättömästi ja on syreenitkin aika runsaassa kukassa, eikä näytös ole ohi kahdessa päivässä. Voikukista en sano mitään. No, en sano. Sammalleimut on myös jaksaneet kukkia tosi pitkään.

Kävin kesäretkellä mukavan porukan kanssa ja sieltä vaikka tällanen.

Tämä kesä on nyt visuaalista ilmettä aika monelta kantilta, mutta paljonko sen tekemiseen sitten itsellä riittää resurssit. Ehkä ei tarvitsekaan, kun vaan tietää konstit ja tuntee oman näkemyksensä. Saa nähdä - päivä kerrallaan. Päämajalla on sama tilanne, kun Remulla leffassa, että kuultaa vielä läpi ja pitäs vetästä se tikkusin kolmas kerros. Ei viitis millään. Kamat vaan sisään. Niinhän siinä vähän kävikin väliaikasesti, että loossista tuli laakilla kalustevarasto. Tekastiin myös yks kukkapenkki, jotta olis tuttua ajanvietettä moneksi kertaa siinäkin mielessä. Raparperia pitää kanssa siirtää sinne, kun sitä on julmat määrät. Piirakoita on tullut tehtyä, mutta ei niitäkään huvita monia väsätä, kun menee pelkäksi sokerin mätöksi.


Nyt menen taas hetkeksi aurinkoon nautiskelemaan.

Veskirulla

Mitähän tästäkin nyt sanois. Se oli aamulla vaan osin leikelty veskirulla, jotka aina yritän saada vähin äänin roskiin. Hösäviikon katveessa aamulla jostain syystä päätin alotelman säästää ja äsken se tuli sitte tällasena näytille. Kai se sitten kannatti olla armollinen =).

Ja ei sit paljon muuta.

Menee ja tekee

Nyt se on sitten yhtäkkiä kesä pitkällä; lehti on puussa, ruohoa leikattu ja sadetta odotellaan. Aamulla oli kyllä kylmä. Polttelin vähän puita tulipesissä. Aika menee nopeesti ja vaikka koko ajan muka jotain tekeekin, niin mihinkään ei oikeen kerkee, eikä mitään ihmeitä tule valmista. Tarvii nyt vaan luottaa, että perhostelu siellä ja täällä räjäyttää sitten jonakin hetkenä kunnon ihmetyksen, että onko tämä kaikki jotenkin ehditty saada aikaan. Ainakin on tekemisen ja menemisen tuntu. Parasta vielä, että se tapahtuu suht pienellä säteellä, jolloin on mahdollistakin tulla jotain valmista.

Sain yllättäen paljon siemeniä, joista monia on mahdollista idättää vielä tälle kesää. Nyt pitäisi värkätä olosuhteet sellaiseenkin. Huu.

Olen siis hengissä, vaikka mitään ei näy tai kuulu. Säntään huvipuistolle säätämään.

Kotopaikkoja

Tuleeko se kesä nyt viimeinkin? Meillä ainakin on ollut tämän aamua aivan mahtavat olosuhteet. Olen saanut viimein siirrettyä tomaatintaimet isompiin purkkeihin ja koska niitä on vaan kidutettu tähän asti, niin eivät ole vielä kummosia. Terassilla vahvistuvat ja tummuvat kyllä hetkessä.

Viritin silloin joskus sen suuren muratin kukkapylvään nokkaan keittiön työtasolle ja siinä se menestyikin oikein hyvin, kunnes talvella alkoi esittää kuivumiseen kuolevaa. Kastelin ja vuoroin ravistelin kuolleita lehtiä paikat täyteen. Nyt sitten ajattelin, kun olen saanut toisen puolen siitä virkoamaan aika hienosti, että vaihdan raakulle mullan. Retuutin koko systemin suojaruukkuineen ulos ja vähänkö yllätyin, mitä sieltä ruukusta löytyi. Mustien pikkumurkkujen paratiisi! Niitä on ollut nyt kuukauden verran sisällä ja myrkkysuihke ahkerassa käytössä. Ikinä en ole nähnyt edes yhtään tiedustelijaa sillä kukkatolpalla kiipeämässä ja siellä varsinaisessa ruukussa oli koko valtakunta. Ne oli reikinyt ja asuttanut sen kuivuneen puolen. Vesi tietysti hulahti siitä helposti läpi ja viihtyminen jatkui. Aika karmivaa. Pistin multapaakun tehoraadantaan ja karsin kaiken tuhoutuneen pois ja murkut kanssa. Terveellä puolella ei ollut porukkaa ja sitten vaan uusiin multiin. Muratti on aina kesät ulkona ja siitä tuli nyt kerralla ulkoeläjä. Se onkin joku sellainen lajike, jonka pitäisi kestää jopa Suomen talvet ulkona, mutta en ole ottanut riskiä, kun se on niin muhkea. Joitakin juurettuneita oksia istuttelin aitan seinällä oleviin laatikoihin. Siellä on ollut muuten monivuotista neilikkaa vaan, kun en oikeen ole viitsinyt pelata kesäkukkien kanssa viime kesänäkään.

Jotain siivousta ja pyykkäystä kerkesi aamulla, mutta sitten onkin siirrytty taas huvipuistolle. Oikeestaan piti lähteä syömään, kun oikeessa kotona oli jääkaapissa vähempi sisältöä. Kyhätään kierrätystavarasta päämajaan vesisysteemeitä. Kun vesi tulee ja menee suht nykyaikasesti, niin voidaan keskittyä taas suurempaan kokonaisuuteen. Voin nirhiä päämajassa pintaremonttia ja perustaa pihalle vaikka vanhoista valumuoteista pienen kukkapenkin, niin pysyy mielenterveys paremmin. Valtava ero on varsinaisen paratiisin vihreyden sekä kukkapenkkien ja tämän kehitysalueen olemuksen välillä. Joinakin iltoina menee pelkäksi huokailuksi, kun pääsee metsän rauhaan. Siellä kävelee hiljakseen ympäriinsä ja vain ihmettelee. Kesäaika onkin parasta meillä kotona. Sisällä ei tule tehtyä juuri mitään, kun ulkona voisi olla koko ajan.

Tämmöstä toin hiekkaerämaahan viikko sitten

Menen taas kurkkimaan, voinko olla avuksi; kysellä ja kyseenalaistaa kyllästymiseen asti sekä korkeintaan kannatella jotain, kun toinen ruuvaa =). Etenee se näinkin! Mahtava aurinkoinen ilma!!!

Lomaa

Molen lomalla ja kattokaa, mitkä kelit! Korkeintaan kykenen näyttää enää kinttuja auringolle, mutta voinhan tehdä vielä senkin. Rapakunto on ihan hitusen lähteny paranemaan, mutta tähän mennessä on mennytkin melkein pelkällä happimyrkytyksellä. Aamusta iltaan ulkoilmassa on sentään vähän liikaa tottumalta ja vielä olen vähän muka yrittänyt jotain tehdäkin. Pieni rippu kerrallaan ja taas huilimaan. Sain päähänpiston ruveta huvipuistolla haravoimaan kohdetta, jossa oli risujen karsimista ja vuosikausien lehdet. Onneksi alimmat sentään kompostoituu ja alla oleva maatunut pohja on helppoa käsitellä. Osin oli tietysti pitkää heinää, ettei totuus unohtuisi. Hienoja kekoja syntyi roskaa, mutta viime yönä yhtäkkiä säikähdin; mitä jos alkaa tuulla. Apua! Koko naapurusto saa sellaset määrät rötyä siisteiksi raavituille pihoilleen, että sitä ei selvitä mikään. Hyvä, etten yöllä lähtenyt niitä kasoja kärräämään. Aamulla jäinkin koulukeikalta heti hommiin ja kolmisenkymmentä kuormaa retuutin kuusen taakse piiloon. Vielä jäi suurin röykkiö, mutta sen päällä on risuja painona, että ehkä se ei pienestä tuulesta leviä mihinkään. Sain painajaisestani eron jo aamu yhdeksään mennessä, että loppuviimein ei mennyt koko yö täysin pommiin.

Huvipuistolla on tullut viihdyttyä siihen tahtiin, että kotona se pommi kertyykin kovaa vauhtia. Polkasinkin käyttämään kodinkoneita ja nyt pitäisi jo tyhjentää ja ladata uutta. Mulla oli hieno suunnitelma laittaa talvivaatteet säilöön loman aikana sun muuta, mutta katotaan nyt. Tässä nypyttimelläkin on saanut vierähtämään hyvän tovin pakollisia asioita hoitaessa. Perinteisen työrupeamankin lankesin.

Ei tässä nyt malta muuta jorista, mutta vauhti on päällä ja kaikki hyvin. Uusi päämaja on alkanut muotoutua pikkuhiljaa ja hyvinvarustettua tukikohtaahan ei voita mikään.  

Kevään onkaloita

Tässon alkanu kiinnostaa ojarummun sulatus, kun keksin omasta päästä virityksen =). Se ei tainnu olla ihan tarpeeksi tehokas. Äsken sitten viimein kurkkasin keskusteluja aiheesta ja olihan siinä omassakin ajatuksessa jo ideaa, mutta tehoja tosiaan vaatis lisää. Meinaan pari vinkkiä antaa, joihin löytyy välineistö ja katotaan ottaako tuulta. Tulvajärvi on alkanu levittäytyä sellaseen suuntaan, että jotain vois edes yrittää pikkuhiljaa. Tässä nyt harrastukset vähän haittaa 'töitä' ja sitten taas toisaalta työt harrastuksia.

Alkamassa viimeinen viikonloppu työpaikalla vähään aikaan, mikäli suinkin voin asiaan vaikuttaa. Tekisi niin paljon enemmän mieli rapsuttaa pihaa tai alotella sisärapsutuksia, mutta maltettava on vielä.

Päästäinen on meillä jo täysillä meneillään. Kaikenmaailman ruohomättäitä kasvaa salaatinlehdillä sekä ruohosipulilla höystettynä ja tipua, pupua, munaa ja ankkaa on paikat notkollaan. Aika huvittavia kyhäelmiä on jälleen kerran saanut todistaa. Eilen illalla pienin kyseli, miksi sanon pääsiäistä päästäiseksi ja miksi sitten sanon päästäistä. Se jäi vähän ilmaan, mutta kaikki oli tänään kyllä mukana, kun ihmettelin, mikä ihmeen pääsiäinen on kaivanu koko etelän puolen pihamaan täyteen pieniä käytäviä lumen alla. Sekin on oikeastaan ennennäkemätön ilmiö tällä mäellä ja ainakin tässä mitassa.

Huvipuistolle oli ilmaantunut viihde-elektroniikkaa. Viihtyminen on aina vaan paremmin taattu =). Kävin taas tänään ihan vaan zombina istumassa tunnin auringossa rapuilla. Mitään muuta ei irronnut tyhjyyttään humisevalla kupolilla, mutta hyvin maadotti.

Se on sitten kädentaitojen näyttelyä seuraavaksi, että visuaalista stimulanssia tiedossa ja aluksi kuullaan musiikkiakin. Kevättä kaikin puolin.

Toiveikas taukohetki

Pienehkö työputki meneillään, mutta sain tähän kesken kaiken yhden huilipäivän. Passattiin vielä niin hyvin, ettei tarvinnut edes lasta viedä aamusta kouluun. Ny sitte istun tukka järkyttävässä pyörteessä yövaatteissa tässä koneella ja hoidan poissaoloviestiä työpostiin jne. Aurinko paisto virkistävästi monta päivää, mutta nyt on matalapaine =). Haukottaa tietty.

Nyt alkaa taas vuoden paras aika, kun luonto heräilee talven jälkeen. Kukkapenkeistä tunkee satoja piippoja. Eilen ilta-auringossa käytiin katsastamassa kuhisevia muurahaispesiä ja vertailemassa tulvapaikkoja sekä ihailemassa lorisevia puroja. Mieleni teki syventää yhtäkin tieltä ojaan tehtyä kanavaa, että vesi lähtisi liukkaammin, mutta onneksi olin itseäni viisaammassa seurassa; hidas lirutus ei vie niin paljon hiekkaa tieltä ojaan. Aurinko ehti jo laskea, kun yhtä omaa jäätynyttä ojarumpua vähän yritettiin auki. Tie on ensimmäistä kertaa 15 vuoteen siitä kohden nyt pienenä järvenä.

Viime aikoina mun elämään on tullut useita uusia mukavia tuttavuuksia. Joihinkin en ole oikein ehtinyt vielä tutustuakaan, mutta saan siihen tilaisuuden pian. Selvästi joitakin iänikuisia ajatusmalleja ja asiakokonaisuuksia on muuttumassa tai peräti katoamassa. Piristävää ja antaa uutta ajateltavaa.

Huvipuistolle ei oikein olla vielä keretty, mutta eilen kävin sielläkin kurkkaamassa ja tulevan päämajan sisustus alkoi kiinnostaa sekin. Sinne tulee nyt aluksi pintakäsitellä veski ja taikoa tiskipöytäsysteemit, että saadaan vesiasiat toimiviksi. Muu sisustus tulee sitten vaihtamaan paikkaansa jo pelkän irrallisuutensa takia vielä moneen kertaan. Näissäkin asioissa lähden nyt vähän eri lähtökohdista kuin koskaan ennen. On tainnut jotain muuttua koko päävärkissä ja se, jos mikä, on hyvä juttu.

Luin Roy Jacobsenin Ihmelapset ja oli hyvä. Siinä oli tuttua tarkkailijaa ja jotenkin tervettä tavallisuutta. Ilahduttavia kohtia sillai, että muistan aamulla autossa sitä tavatessani naaman menneen vähän väliä virneeseen ja välillä oli tippa linssissä. Hörhötyskirjoja on myös mennyt muutamia, mutta ei mainitsemisen arvoisia ja James Hollisin Miksi hyvät ihmiset tekevät pahaa oli kai ihan asiaa, mutta ehkä siinä ei juuri ollut mitään erityistä uutta. Olihan siellä tällaisia toteamuksia: "On psykologian perustotuus, että se, mitä vanhemmat eivät kohtaa omassa kehityksessään, tulee ilmi lapsessa; samalla tavoin työyhteisön tai ryhmän jäsenet kantavat taakkanaan sitä, mitä yhtiön tai yhteisön johto ei suostu katsomaan silmästä silmään." Rohkeutta vaatisi kysyä jatkuvasti, mitä sielu haluaa ja vaatia suurempaa mielekkyyttä siellä ja täällä. Laittaa piste kiukuttelulle ja kasvattaa vastuuseen. Cathy A. Malchiodin Taideterapian käsikirjaa etenen pätkittäin ja siinä on tietysti paljon mielenkiintosta. Jotenkin vaatisi aikaa perehtyä kunnolla. Saatan hankkia oman ja lukea oppikirjatyyliin merkintöineen sitten paremmin. Christopher K. Germerin Myötätunnon tie on vielä kesken ja se on aiheeltaan oikein sopivaa juttua tällaselle pingottajalle. Siinä on myös pätkiä aivotutkimuksen uusimmista löydöistä tukemassa käsiteltyä. Liittyy meditointiin ja ylipäätään sallivamman asenteen opetteluun elämässä.

Menen nyt sallimaan itselleni pari kupillista teetä.

Silmät ykstoista

Siinä on sitten hymiönä viimeset. Nämä ei kestä lähempää tarkastelua, kun sisältää elämäni ensimmäiset pyöröpihdeillä väännetyt lenkit, enkä viitsi mainita, miten ristiin survotut pihdit edes löysin ikiaikaisesta keittiöpakista. Hopealangankin leikkasin liian lyhyen, mutta samalla mallilla sitten jokainen helmi. Yksittäiset lenkit tuolla väleissä ei kai ole oikein asiaa nekään, mutta sopi mun silmälle ja noihin liian pieneksi vääntämiini lenkkeihin. Ei siis näyttelytavaraa, mutta rupesin niillä joulukuuseksi. Nymmä osaan sitte tommostaki ja mainittakoon vielä asiasta tietämättömille, että jokainen lenkki on itse väännetty ja sahattu suorasta tavarasta (nuo korvisten koukut löyty kotoa valmiina).

Pakurinkääpäteetesti etenee siten, että neljänä päivänä olen jo juonut nelisen kuppia päivässä. Olen aika ihmeteltävän hyvin saanut aikaan, vaikka on matalapainetta ja aamuherääminenkin ollut melko varhaista. Jos talviaikaa ajattelee, niin puoli 4 kuulostaa melkein häijyltä. Tänään nukuin normaalisti kuuteen. Ei kai se näin lyhyellä kokeilulla vielä mitään näytä, mutta katsellaan. 

Tänään on sitten taas meidän mettätie pääkallona suurimmilta osin. Vauhti on pidettävä ja toivottava parasta. Mäet ja mutkat hiukan arvelutti, mutta pääsin edestakasin. Postin ei kylläkään voi olettaa tuolla ajavan. Sattuipa äsken silmiini: luonnos talletettu 11:11 ja koneen kello näytti samaa =) Tämä on taas melko jatkuvaa asiassa kuin asiassa. Nyt vapaapäivästä nautiskelemaan - aaah.

Hopeaketjua

Kolme tiukkaan aikatalutettua päivää takana, eikä kukaan käskenyt paria viimeistä heräämään puoli 5, mutta niin vaan kävi. Oli yökylää ja hyvää seuraa, että nyt menen saman tien nukkumaan, mutta parin päivän aikana opin tällasta ja nämä on valmiit tuotokset. Yksi ranneketju ja siihen sopivat korvikset on vielä viimeistelyä vaille.

Siin on alinna muinaisketjua tähdillä, kaulaketju ja käsikoru joku Silvia tai vastaava sekä kuningasketjumuunnosta Pyryä ranneketju. Keskeneräset on kuningasketjupätkillä ja hopeahelmillä. Kaikenlaisia päähänpistoja, mutta ehkä hyvään saumaan jotain uutta ja luovaa näperrystä =)

Kapuloita rattaissa

Mun katkipoikitus ei oikeen hellitä ja tekemistä on tiedossa moneksi viikkoa viikonloput mukaan laskien.

Eilen illalla sitten soi puhelin ja jätkä kysy, että voisinko tulla pihalla käymään, kun hällä on jalka vähän jumissa. Veri pakeni päästä ja mietin niitä 500 kg pellettiäsäkkejä, mitä siirteli kaivurilla pajan vintille. Kaivuri nökötti sillan yläpäässä ja niinhän sitten kävi ilmi, että kinttu on telan ja kannen välissä. Sain ohjeet, miten käynnistää, mistä kaasua ja mitä vipua hitaasti vähän. Tällä keinoin sai vähän paremman asennon, mutta sitten en uskaltanu enää jatkaa. Onneksi saatiin läheltä melko pian apua ja rauhallinen pätevä tyyppi hienosäätämään koneen kanssa. Aika kulu todella hitaasti ja jokainen siirto oli piinaavan arvailun varassa, miten vaikuttaa. Sitten ihmeen kaupalla sai kiemurreltua jalkansa irti turvakengästä ja tilanne laukesi. Syvän kiitoksen jälkeen huusin ku rantapiru kurkkuni käheäksi, miten ei ikinä enää yhtään säkkiä siitä aukosta retuuteta tolla systeemillä. Kohtausta piti pahotella, mutta pakko oli purkaa tilanteen kammotus. Jätkät vaan naureskeli; kinttusankari, että oma virhehän siinä tapahtu ja hyvät opit tuli ja toinen, että ei muuta ku seuraavaa hakemaan.

Olis se hienoa olla noin selväpäinen, mutta multa on varmaan jotain kosahtanu kuupasta jo joskus aikasemmin. Sain ihan selvän traumastressin ja ilta sekä yö meni mukavasti kelatessa, miten olis voinu käydä ja miten asioitten pitäs olla. Vaikka miten yritti kääntää ajatuksensa, niin hetken päästä hätkähti. Avuttomuus on raivostuttavinta tollasissa tilanteissa. Harvinaista, että oli puhelin siellä mukana. Ihme, että apuun pyydetty oli maisemissa. Ettei ylipäätään käynyt pahemmin missään vaiheessa. Lopulta ei tainnut tulla edes mustelmaakaan; nivelsiteet vaan venyi nilkasta. Ihme, että itsekin toimin järkevästi vaativimman ajan ja keksin toimivia ideoita. Jälkeenpäin olekin ollut sitten aivan idiootti. Taas kerran olen mielessäni lähtenyt tältä mäeltä tomu pöllyten ja vaikka mitä. Ei keksi selitystä moiselle koulutukselle ja mitähän mutsikin mietti, kun katteli taas meidän touhua pilven reunalta =).

Töissä huomasin sitten tänään, että aivoissa on joku vipu jääny vinolleen. En osannu laittaa huoneeseen valoa pitkään aikaan, yhdenkään ohjelman salasana ei tullut mieleen ja ensimmäinen pikapäivitys synty niin tuskallisten kiemuroitten ja hitauden kautta, että hirvitti. Jotenki tokkuroin ja naureskeltiin mun tilanteelle, mutta yhden jälkeen päätin, että parempi toisella kertaa. Pään ympärillä on ollu kummallinen sumupanta.

Nii että. Jälleen kerran ootellessa, että tää koneisto saa päivityksensä tehtyä. Jotain on selvästi vielä vaiheessa ja monet toiminnot luuppaa armottomasti. Tää on lagitusta parhaimmillaan ja sitähän mä en oikeen siedä. Nyt on vissiin vaan pakko katella rauhassa. Sellanen jännä fiilis, että tekis mieli kipata pelilauta ympäri, jakaa uudet nappulat sekä fyrkat ja alottaa alusta. Jos mä kuitenki lakkaan vaan kynnet. 

Kevät tulee

Taas on yhtäkkiä sama hengenahdistus ku jouluna kuusen kanssa. Kävin lenkin käpyttämässä rauhallista keskusteluvauhtia, mutta sisään tultua melkeen hengitys vinkuu. Oli pilvistä ja sato luntakin, että otsoniaukot ei ehkä pahimmin vaikuttanu silmiin, vaikka kirkasta lunta riitti. Aamusille hankikantohiihtelijöille pakotin aurinkolasit, kun sillon paisto. Jostain tuli nyt risupolton haikuja, mikä saattaa vaikuttaa keuhkoihin ja aamusta tankkasin kyllä aiheuttajapölyä mettäkissan takkuja raastaessa. Oli nyt mitä hyvänsä, niin voin rehellisesti sanoa, että ahistaa =).

Sain eilen multaa, että viimeinkin tulis laitettua tomaatin siemenet. Taas meni myöhäseksi. Se oliki sitte mustaa multaa, että tuli vaihdettavaksi mullat muutamiin huonekasveihin ja niistä irtos sitten köyhempää idätysmultaa. Laitoin lobeliaa ja vaaleen keltasta petuniaa myös. Sitten tietysti pari yllätyspurkkia ulkomailta tuotuja random siemeniä ja paprikaa, ihan vaan juur kaupasta ostetusta suippo-punasesta. Huonekasvijutska jäi sillai päälle, että nyt tarvii saada lisää multaa ja hoitaa muutama myöhemmin vielä. Kattoo sitten samalla, jos tämä taimikasvatuskin riistäytyy. Monta vuotta on ollu melko hiljasta, että siinä mielessä vois ihan hyvin seota välillä. Käyttäis edes vanhat varastot pois ja hävittäis ikivanhat. Avomaankurkkujen siemenissä on vuosi -97. En ole heittäny, kun aina ne vaan itää ja hyviä tulee. En ole oikeesti nyt pariin vuoteen laittanu ollenkaan, mutta pakko on kokeilla ennen ku heitän =).

Se on tänään taas kaverisynttäriä ja Schleich -tuotesarja on edelleen se juttu. Kerrankin lelut, joihin ei ole vastaan sanomista. Eivät ole valmiiksi pureksittuja tarinakehityksen tai toiminnallisuuden suhteen ja kaiken lisäksi ovat huolellisesti tehtyjä anatomian, värien, kokojen sun muun puolesta. Itsekin voisin muutamaa katsella vaikka töissä, eikä työparikaan pahastuisi, kunhan muistan möläyttää välillä: "Muu!" ja laittaa äkkiä hepan tai minkä nyt ikinä pupun piiloon. Tähän liittyy mieluinen sisäpiirin vitsi ja muisto. Nytkin näen onnellisen, villiintyneen ilmeen hauskan tyypin silmissä. On asioita, jotka jäävät loppuiän voimavaroiksi <3.

Mulla on jossain iskemätön 4 gigan kamerakortti, mutta olen nähny sen varmasti viimeksi saarella kaukana täältä. Kamaa on himassa ja suurin osa siitä on tullut ainakin kertaaleen käännettyä ympäri. Juu ei. Se ei silloin suostunu workkimään, mutta nyt aattelin, että ehkä toisessa laitteessa. Juttu jää testaamatta tällä erää. Ehkä menen tankkaamaan jotain epämääräsiä lastuja ja sillai. Enää ei muuten ahista. Olisko sormilla nypyttäminen auttanu? Löysin muuten mielenkiintosia piirustuspapereita, öljyvärejä, kyniä, vihkoja, ideoita....

 

Kirkasta

Lukasin töitten päälle Pekka Hämäläisen kirjan Isä ja minä. Hyvä kirja. Ehkäpä sitä vielä työstettävää itselläkin nousee suhteestaan vanhempiinsa yleensä, mutta profiloinnit oli niin tuttua tavaraa, että jotain on jo tullut hoksattua. Tiedostamatonta takuulla aina riittää rippuja, mutta se oli hyvä todeta, ettei juurikaan ole enää tietoisia taakkoja. Muutenkin mietin monessa kohtaa, että olenko sittenkin oppinut elämään jo enimmäkseen hetkessä. Aika hieno juttu, jos näin on.

Asenne on ratkaissut muutenkin joka asiassa. Näen epävireen hyvin kirkkaasti, mutta loppuviimein siihen ei tarvitse syventyä. Keskityn oman näköiseeni. Koko oleminen on kannanottoa ja pienet valinnat siihen päälle vain lisävakuutena syntymässä olevalle. Jokainen luo oman tilanteensa ja sen kehitystä voi seurata on-line. Hyvin mielenkiintoista ja loppuviimein tajuaa, miten paljon vaikuttaa omaan olotilaansa. Tästä on hyvä jatkaa.

Kaikki on taas jotenkin kirkasta ja moni juttu kaunista. Lopetan tämän arvotuksilla höpinän, kun ei nyt tule mitään käytännön pilaa. No ja kissatkin lähtivät täysin omalla päätöksellään vuorotellen kaikki ulos jo puoli tuntia sitten. Tätä menoa kun jatkuu, niin ei tiedä, mitä ilta vielä tuo. Parasta mennä katteleen =)

pölö pölö

Nyt irtoo höpötystä. Enkä sitten yritä mitään rakennetta. Koska kynnet on se juttu, niin mainitsenpa vaan, että yks ajoittain ihan käden ulottuvilla on hommannu nyt sit sen laitteen ja systeemit, mistä on ollu juttua vuosikaudet. Surkeen pitkät ajat sitte mulla oli systeemit ja laittelin vastaavia, mutta vettä on virrannu monessa paikassa sittenmiten. Ei se niitä suostunu näin kriittisen ihmisen silmien eteen näyttää, mutta johan mä nyt muutamassa päivässä olen etäältäkin todennu, että siistit on ja tekninen osaaminen juur sitä luokkaa, mistä on ollu puhettakin ;). Näillä kannusteilla olisin täysin valmis menemään perässä, mutta mulla on yks oma projekti vielä kesken. Se perustuu pelkkään uskoon ja luottamukseen. Kynsi kasvaa tietyn määrän kuukaudessa ja odotan vielä jonkun aikaa =). Jos mun usko on perinteisesti joku pieni osuus vaan sitä sinapinsiementä, niin sitte otetaan systeemit harkintaan tosissaan. Eikä sitte tarvi kuvitella, että mun uskot ja luottamukset rajottuu mihkään kynsiin - oottakaas =D

Ei tu pakkasta, sillai paljon, ja mun kirpputekstiilit odottelee edelleen terassilla. Tänään siellä oli +32 lämmintä päivällä. Kävin sitte töistä tultua vähän putsaan tyynyjä. Teippirullaa kulu, kun kissankarvaa ja niitä oletettavia kirpun aihioita tarttu polttouhriksi. Heittelin kaikkea mahdollista kylmästi pyykkikoriin. Olen muutenki kyllästyny koko täivauhkoamiseen, kun ei niitä todisteita oikeen ilmaannu mistään. Kai se nyt on korkee aika hävittää koko kaaos. Systerin kanssa naurettiin kyllä suunnittelemaani roviota, mutta ehkä mä nyt en kuitenkaan sitä toteuta. Se käsitti lopulta meidän koko mökin, kun täällä on kuulunu semmosta tikitystä. Eikö se ollu joku kuoriainen, ku syö mökin ihan höystöksi sisältäpäin ja vaan tikittää nurkissa. Meillä on ehkä seki. Kuoleman kello =). Että isompia ja pienempiä kirppuja. No ei oo ja lupasin säästää kartanon vielä.

Yks meidän porukasta käväsi messuilla Frankfurtissa. No kukahan mahtais olla ja meikäläisen matkustuspiikkissä alkaa olla jo molempien käsien sormet (kivulias tilanne). Siellä ei kevät ollut vielä yhtään vihree ja muutama hassu narsissi vasta näkyvissä. Neuletakki nahkatakin alla oli tarpeen joka päivä. Aurinko paisteli täällä hienommin. Ainahan se kulkeminen avartaa ja jotain ehkä jopa huvipuistolle asti edes ajatuksissa saadaan. Yksi katti saa parhaillaankin nauttia puoliksi puretussa matkalaukussa - siinä on väsky, jota toi laji ei voi vastustaa.

Meillon kylppärin lattialla mielenkiintonen projekti odottamassa. Vanha pyykkikori, jonka pohjalla on paljon hiekkaa ja lattiat ihan täyteen ruskeita puunlehtiä sekä rutussa olevia märkiä pyyhkeitä. Pienemmällä vauhtihirviöllä oli kaveri kylässä ja hankikantohiihdon sun muun ohella kerkesivät säätää kaikenlaista. Oikeesti tuli yksi iso kokonaisuus putsittua, mutta tossa iässä ei vielä odotetakaan kokonaisuuden hallintaa. Ehkä lapset jopa hoitivat jotain, mitä tunnolliset vanhemmat monesti tekevät heidän puolestaan. Mene ja tiedä. Tärkeintä, että oli omatoimista yritystä. Jäljet korjaa mielellään ja ainahan siinä tulee tarkemmin otettua yksi laiminlyöty kohde muutenkin.

Valokuvaus tunkee joka tuutista. Jos ei ihminen vähemmästä usko, niin ei sitten mistään. Hankin ehkä vielä yhden tavallisen kameran ja alotan jotain, mutta katotaan sitä järkkärijuttua sitten. Tahtoisin tehdä tämän asian ilman mitään paineita tekniikoista. Mahtaisiko melkein pelkkä oma näkemys lopputuloksesta riittää. Voihan sitä kokeilla. Yrittänyttä ei laiteta.

Mulle palautu postipaketti, joka oli ollu matkalla kuukausitolkulla. Mitätön asiakaspalautus postimyyntifirmalle rytkystä, josta olisin ottanu numeroa pienemmän. No ei väkisin. Viestintäviraston teipit ja aaneloset oli messissä, kun olivat joutuneet avata ja kattoa lähettäjän tiedot paketin sisältä. Kyseiseen postimyyntifirmaan laitan tietty palautetta ja viimeinkin vaadin mainospostin lopetuksen, mutta kengät mun on varmaan pakko sieltä edelleen tilata. Muutama muotoilija on yli muiden ja niitä meinaan hankkia jatkossakin, kun kokonumerotkin sopii täydellisesti. Popot ei myöskään lopu käyttämällä ja sekin sopii periaatteisiini, kun rahalla saa enemmän, mitä olettaa. Päätin vielä, että modistan väkisin takaisin palanneen vermeen kokoisekseni käsityöllä. On himo pistellä neulalla eriväristä lankaa ja välillä virkatakin. Napit vaihdan myös lopuksi koristelankoihin sopivammaksi. Saa sitten nähdä, mitä lopulta tulee. Ompelija-äitini veisteli aikansa tehtyään ja purettuaan, että tulisi tuppi, mutta viikolla sain muistutuksen, että kyseeseen voi tulla myös tuluskukkaro =). Työn pesussa on tietenkin välivaihe, jossa saattaa syntyä kissalle jotain. Mulla on olemassa jo muutama omin käsin neulottu kissan villatakki sekä itse kudottu kissan shaali. Niitä ei jotenkin voi heittää pois suuren työmäärän takia, mutta tiukkaa tavaraa on siis ennestään jo odottamassa kavereita.

Mitähän vielä. Voin senki kertoa, että mulla on ikävä kaikkia siskojani ja niitä on aika paljon. On sellasia, joita en ole nähny, enkä muutenkaan huomioinu asiaan kuuluvalla tavalla luvattoman pitkiin aikoihin. Sellasia, joita näen edes joskus, mutta joitten kanssa ei ole ollu mahdollisuus olla todella rauhassa tapeeksi pitkään. Niitä, joille en ole saanut vastattua perinteistä kanavaa myöten. Lopulta todella monenlaisia. Moni tietää lukea edes tämän, mutta ei se korvaa sitä, mitä kaipaan. Terveisiä kuitenkin, että olette mielessä - ehkä enemmän kuin haluaisittekaan =) Veljiä on sitten vähintäänkin saman verran. Oih.

Menköön näin

Välillä miettii, että ryhtyisikö tyystiin tuppisuuksi kirjottamismielessä. Sitä on tullut alettua ryhtymättömäksi jo niin monessa jutussa, että pakko kai jotain on jättää. Kieltämättä vetää hiljaseksi isot tragediat, mutta sitten on aina ympärillä tavallaan 'pienempiä' ja kokijoilleen tietysti suuria. Tarkkailija ja pohtija on pikkasen mukana joka jollassa. Kun päivät venyy ja paukkuu työtuntien sisällä sekä lisäksi muissa kuvioissa iltaa myöten, ei kohta tiedä kuka on tai mitä lopulta ajattelisi. Joskus ihmetyttää, että putoaa eläytymään niin monenlaisiin ajatusmalleihin ja elämäntilanteisiin, mutta toisaalta olisi kai mahdoton olla aidosti mukana koko elämässään ellei myötäilisi. Illalla on kirja hyppysissä, mutta mitään sieltä ei irtoa - no ei kai, kun pohtii omiaan ja puolen tunnin tankkauksen jälkeen huomaa kelaavansa puhki yhtä ja samaa lausetta.

Olen parina iltana pyöriny vähän kirjastossa, värjötelly huvipuiston lukaalissa, kuunnellu yhen iltapätkän Raisa Cacciatoren luentoa ja kerran jopa vetäsin kylmiltään liki 10 km reippaan kävelylenkin. Jonkunlainen tasapainotuskin on siis käynyt edes mielessä. Upea hankikanto ja häikäisevä aurinko olisi ollut hiihtäjän hiihdellä, mutta ei. Maalipurkki ei auennut, enkä ole laittanut edes tomaatin siemeniä vielä multaan. Ehkä varsinainen luova toiminta on vasta tuloillaan =)

Tarttis ihan ittensä kiusaksi entisöidä yksi huonekalu, virkata pannulappu, maalata taulu ja kokeilla edes kerran leipoa ruisleipää. Jospa se siitä sit taas lähtis. Mutta tota inspiraatiota odotellessa käyn saunassa ja kattelen vähä telkkua. Pahaks on päässy.

Kaiken varmuuden välttämiseksi

Hah. Mulle tyrkättiin eilen töistä lähteissä tarjous lomapäivästä ja hetihän tartuin syöttiin. Puolen vuoden loma ehkä vasta riittäis palauttaan paremman työkunnon, mutta ainahan yhden päivän pyörtyilee silti.

Se oli sitte toinen yö tota järetöntä tuulen pauhua ja pitäähän sellasta heräillä vähän väliä kuunteleen. Onneksi lunta ei tullu sitä määrää, mitä lupailtiin. Tallista kaahaus riitti pelastamaan auratulle asti, että sain lapsen heitettyä kouluun. Takas tultua innostuin pudotteleen räystäältä roikkuvia jääpaloja ja pitkiä puikkoja sellasella rautahakulla (mikä ihme senki 'koneen' nimi nyt on) eikä ollu kovin kaukana, etten saanu niitä silti päähäni. Oli vaan karmeen näkönen sellanen käppyrälle valunu hainhampaisto ja vaikka ne kattolumet ei kuulemma ikinä ole pudonneet alas, niin luotanko mä tollasiin puheisiin. Niillä piikeillä niittais isompaakin tavaraa seinään, jos kuitenkin kävis uskomaton.

Viikko on ollu yhdeltä osin kirppusirkusta. Koulusta tuli täi-lappu ja heti alko pää kutista. Sitte rupes tuntumaan, että eikös tyttökin ole puhunu, että niska kutisee. Meillä kissat tuo joskus ilmeisesti niitä lintukirppuja ja lapsen iholle ne aiheuttaa näppyjä, mutta nyt ei ole sellaset ajat. Sain sitte pakkomielteen, että katotaan kertaaleen koko show läpi, että miten sellanen hoidetaan. Eihän se mitään haittaakaan, jos putsaa paikat ja pesee täishamppoolla, kun periaatteessa koko ryhmä pitäs hoitaa samaan aikaan. Loppuviimein ei sitten ole tullut kunnon pakkasta, kun päätin, että petivaatteet ja rytkyt käsitellään sillä. Siellä on nyt terassilla pikkasen tekstiiliä mytyllään odottamassa päiviä parempia. Harjat ja kammat oli muovipussissa pakastimessa ja tytön päätä ollaan kammattu jopa täikammalla. Ainahan sitä joku rippu muka löytyy ja silleen. Nyt, kun olen kaikki tyynyt heivannut sivuun ja päiväpeitot vaihtanut, niin tulee olo, ettei kaikkea edes halua takaisin. Toisaalta nyt olis hyvää aikaa irrottaa tyynyistä päällikankaita ja pestä niitä pitkästä aikaa. Mieli tietysti muuttuu, kun kaikki on siistiä jälleen. Massiivisen siivouskohtauksen voi siis järjestää näinkin =)

Uskoisko kukaan, jos sanoisin, että avaan tänään maalipurkin ja sutasen jonku pienen kohteen edes alulle? Vaikuttaa kyllä niin paksulta jutulta jo omastakin mielestä, että vaikee suhtautua. Käyn vähän ulkona psyykkaamassa itteeni ja tulen sitten perin energisenä lähtökuoppiin katteleen. Eihän sitä koskaan tiedä....

Lepoa ja juhlaa

Viikko päätetty. Laskiaista pulkassa ja yks henki juhlittu ripillekin. Kävin äsken jopa parveilemassa Ikeassa (miten tuon nyt haluaakin ymmärtää). Parveiluni ei kuitenkaan erottunut muusta parvesta; erehdyttävän samanoloisia lajitovereita tungeksi lähituntumassa. Viimesiä paikkoja meikäläiselle, mutta hämmästytän välillä itseäni tieten tahtoen änkeämällä joukkoon. Asiatkin tuli katsottua selväksi, ettei jäänyt mitään puolitiehen.

Pienehkö katkipoikitus on vaivannu ja tein kaikkeni, että ainakin unta tuli tankattua. Kahvin olen jättäny juomatta viitisen päivää; vierotuspäänsäryt jo takana. Viime yönä en sitten kovin hyvin nukkunut ja voin kertoa, että onnistuin kyhäämään ennätysälyttömät päänjauhot pohdintaan. En tässä käy erittelemään, etten täysin itseäni nolaa, mutta päättelisin, että uni tai muutkaan rentoutusrituaalit ei nyt ole täysin auttaneet pään viiraukseen tai muuhunkaan energioitten sekavuuteen =). Rauhassa vaan odotellaan, mitä kivaa vielä keksin.

Siivousmeditaatiota on riittänyt ja katit on pitäneet huolen, että hermopaineet on saanut purkaa; siunatut eläimet. Tää maaliskuu ilmeisesti tekee niistä tollasia Jerusalemin suutareita. Ei löydy tyyppiä, joka olis niin nopeesti kaikissa ikkunoissa ja ovilla sitä tahtia, mitä ne haluaa ja tuhansia kertoja edestakasin. Niitä on se kolme, mutta kolmetoista tuntuu ihan kohtuulliselta arviolta, miltä määrä vaikuttaa, kun on yksin niitten armoilla. Hyvä, jos saa yhden retun narulle, kun taas jo kuuluu kilje oven takaa ja toinen raapii talitinttien alottamaa kittien karsimista ikkunapokasta jossain toisaallapäin taloa. Olispa jo niin lämmin, että ulko-oven vois pitää auki. Saisivat kulkea omia aikojaan. Kaikki muukin niiten kanssa on menny samaa rataa. Syömisiä ruikataan sitä ja tätä, mutta mikään ei sitten ole hyvin jne. Tietysti olisin voinu teljetä ne sapuskoineen ulos, mutta itelläkin oli tälle tilaus, että jelpattiin toisiamme siinä kaiken ohella =).

Mulle järkättiin heti viikonlopun aluiksi herkkusyötävää ja juotavaa kotiin tuomisiksi, mutta kotimatkalla oli vähän esteitä lopulta. Sellanen hyvinkin omalaatuinen siirtokuljetus sulki reitin ja jouduin testata peruutustaitoni, kun mutkasta liukasta mettätietä peruutin puoli kilometriä. Jos takalasista olisin nähny, niin se olis käyny helpommin, mutta sivupeileillä sanon, että onneks ei kauheesti ollu yleisöä. Ajoin kiertokautta ja lopulta pääsin herkutteleen. Sitten vaan totesin ennen seitsemää jo, että pakko luovuttaa ja mennä vaan nukkumaan heti. Yks kattikin jäi viereen, kun en jaksanu lähteä häätämään ja nukuin yli 12 tuntia. Olohan ei tietenkään ollut sen päälle pirtee, mutta siivous jatkui. Onneksi vauhtikaksikko sai laskea mäkeä sydämensä kyllyydestä ja isät ne kuulemma oli hulluimpia, mitä en epäile yhtään. Siinä karvalakin korvalliset heilahtaa ja stiga vinkuu, kun ensimmäiset talven kinokset on koekäytettävinä. Mitä se sitten onkaan, kun saa oikein tarkotuksella tampata pitkiä mäkiä lapsille. Lapset hiippailee jo muihin puuhiin, kun rakentajat vasta pääsee laskemisen vauhtiin.

Eilen sain mieluista kävelyseuraa ja vaikka tuuli yhtäjaksoista seinää menomatkalla, niin sitkeesti vaan. Höpinät on terapeuttisia ja ei kai se suoraan järjestelmään hönkivä happikaan pahaa tehnyt. Ilta oli sitten hyvinkin ohjelmoitua, että aamun varhainen lähtö onnistuisi. Tänään taas reissaamista, kirkkoa ja rippijuhlaa. Hyvässä järjestyksessä rennosti kaikki kuviot ja tarjolla oli tietysti herkkuja. Yksi niitä tapahtumia, jolloin todella huomaa arvostaa läheisiään. Sitä, miten mieleistensä ihmisten kanssa saa olla tekemisissä ja miten pienistäkin hetkistä tai keskustelupätkistä on iloa. Kai sitä on olemassa jokin omin rotu ja sen kyllä heti huomaa vieraistakin ihmisistä, kun energiat soljuu mutkitta yksiin. 

Nyt on koottava kalusto uuden viikon hyökkäystä varten. Pikkasen vaikuttaa monitahoselta, mutta eiköhän tästäkin selvitä.  

Olevinaan

Ihmeen kaupalla sitä menee, vaikka yö oli mitä sattuu. Ei kai siihen mitään muuta syytä ollut kuin pieni kahviin lankeaminen loman aikana ja sitä rataa. Pari päivää jo oravanpyörässä ja siinäkin kipittää kuin vanha tekijä jälleen. Töissä on taas tällä kertaa ihmeellistä, kun välillä opastaa 'opetuslasta' ja toisena hetkenä laulaa opperalaulajan kanssa. Ei ole tasapaksua, ei.

Yleisesti mietin, että elämä tarjoaa virikkeitä kaikissa muodoissa tuntuvasti yli tarpeen. Tulee aina vaan suurempi tarve vetäytyä ja kieltäytyä mahdollisimman monesta. Samalle tunnille satelee menoja vaikka kuinka. Puhelin on täynnä muistutuksia, mutta onneksi ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Asioita peruuntuu, sovittu juttu päättyy tuntia aikasemmin, homma hoituu turbolatauksella tai jotain vastaavaa. Kaikesta selviää ja huomaa, että oikeastaan yllättävää onnistumistakin tapahtuu. Olen jättänyt huimaavan paljon täysin tekemättä, menemättä, nostamatta, kastamatta. Luultavasti ei haittaa mitään. Välillä tulee mieleen, että yksioikoisempi ja pelkempi elämä saattaisi olla soveltuvampi. Tai kuinkahan on? Kai tälle kaikelle on joku tilaus olemassa.

Tätä ei nyt ole mitään järkeä julkasta näkyviin, mutta onko monessa muussakaan asiassa tolkkua. Olkoon ja minäkin ryhdyn korkeintaan olemaan.

Hemmottelupäivä

Olen aivan ihmeissäni, kun en ole stressannu yhtään; en muistellu töitä, enkä mistään muustakaan. Pinna on välillä 'kireellä', mutta se on vissiin luontaista =). Vaatehankinnat meni kivuitta ja samalla tuli huvipuistolle kateltua köökkipuoli kuntoon. Netin ilmaset suunnitteluohjelmat on kokeiltu ja pienin se vasta hienon väkersi tosta vaan. Varsinaiset keittiökalusteet jäi lapsipuolen asemaan, mutta hieno pöytäryhmä, vaaleanpunaset seinät, viherkasveja ja vaikka mitä. Kadehdittavaa, miten pienet osaa kaiken luonnostaan noitten ohjelmien kanssa. Virtuaaliseen työmaamappiin tarvii siirtää kuvatukset vielä.



Tänään sain mieluista seuraa ja nauttia graafisten ohjelmien demoista. Kaikki tuikitärkeät kuulumiset tuli vaihdettua ja aina jää itämään siemeniä yhdestä jos toisestakin. Oranssit ja keltaiset tulppaanit jäivät juhlistamaan mielikuvien lisäksi tätäkin nautinnollista tapahtumaa. Loppuviikosta on suunnitteilla lisää hyvää seuraa, mutta silloin polkasen vaihtelumaisemiin.

Meidän vauhtikaksikko lähti pidemmille laduille kokeilemaan eilen ja hurahtivat sen verran jo silloin, että perässä olisi ollut pysymistä. Tänään tuli sitten viestiä naapurikylästä, että hiihtivät sinne ja saavat kyydin takaisin autolle....huh. En puhu perässä hiihtämisestä enää mitään. Voiko se olla noin kivaa, kun "latu on auki ja ystävä hällon myötä"... vähän kuumaa kaakaota ja evästä repussa ... aurinko paistaa ... sekä voitelu kunnossa =) Tottakai se on hienoa! Pitäskö kohta harkita jo omien suksien ja monojen hankintaa?

Mun tarttee nyt ladata sitä ja tätä koneelle. Opin tänään kaikenlaista ja olen jo harjotellut muutamien työkalujen kanssa. Saa nähdä, onnistuuko koko tämän sepustuksen tallennus, kun bloggerissa näkyy olevan aika paljon häiriöitä. Liitän jonkun kuvan ostosreissureitiltä myöhemmin, jos ei nyt onnistu.  

...sano muija hohtimia

Pakko tääkin nyt jakaa. Eilen oli maasturi sen verran huollossa, että siihen vaihdettiin pari polttimoa ja sitte oli tarkotus hakea lapsi kotiin kylästä. Ei inahdustakaan. Sitten onkin riittänyt ajanvietettä. Yks menee öljyläiskäset haalarit niskassa edes takasin ja väliin saatoin aina heittää tyhmiä kysymyksiä. Mitä, jos jotain irtos lamppuja vaihtaessa? Mitä, jos sulake palo jostain? Pitäskö laittaa lämmitykseen? Onhan akku koitettu lataa täyteen? Taas mennään edes takasin ja aurataan välillä jo melkein katolle asti ulottuvaa lumikinosta ladon nurkilta, että saatais vara-auto esiin. Siinäki kävi kiva kämmi, kun ajatusvirheen takia pääsi polttoaine loppumaan. Ilmaukset ja kaikki ja taas jätkä meni iltaan asti ja tulihan bilikan sielunelämä tutuksi. Kaikenlaista on tullu purettua atomeiksi ja mitattua sitä sun tätä. Kylmän illan tullen nykäsi traksalla auton toistepäin ja valutti talliin sekä veti vinssillä sisälle.

Säädin jotain läppärin irronnutta s-kirjainta paikalleen tunti sitte, kun se tuolla keittiön pöydän ääressä sai jonku väläyksen ja kyseli nappiparistoa. Sitte onki naurettu taas ittemme tärviölle. Siitä rutinoffista oli loppunu avaimen patteri. Eihän täällä mettän keskellä mitään ovia ollu eilen illalla kokeillu lukita. Ajon esto se vaan kummitteli ja kalibroinnin jälkeen kaikki kunnossa. Pikkasen huvittavaa, että tää kahden päivän raataminen tuolla pakkasessa on hoidettu viiden minuutin hienosäädöllä keittiön pöydän ääressä. Mistä tommosia hermoja vaan sais hankittua? Yks ei ole millänsäkään. Mä olisin kironnu ja tuskitellu joka käänteessä. Luultavasti potkinu koko kotteron lommoille moneen kertaan ja asian selvittyä noin älyttömällä tavalla olisin varmaan vetäny jotain loiventavaa omaan koneistoon. Ja mitä tästä opimme? Olipa kyse mistä hyvänsä, niin tästä lähtien tarkistetaan ensin paristopuoli.

Mun aikaansaannokset on hyvin paljo mitättömämpiä; pienimmän vaatteet sortattu ja molempina päivinä pyörälenkki terdellä. Ulos ulos en ole edes haaveillu. Ny saunaan.

Hiihtää terassille

Alko hiihtoloma, mutta en ole suunnitellut hiihtää. Hieno ilma olisi kyllä siihen touhuun.

Mun aamu on mennyt tapellessa heikon nettiyhteyden ja tietoturvahaasteen kanssa. En melkeen viiti taas kertoa, mutta käytin jonku bonusedun ilmasta tietoturvaa puoli vuotta..... en kuitenkaan tehny mitään voimassa olevalle kolmen koneen jatkuvalle turvalle....blondi, blondi, blondi. Koko homma oli sillai jääny vielä vaiheeseen, että olin vaihtanu kampanjakoodin 'pääkoneelleni' (vrt. päästä vedettävä sänky) ja tarkotus oli tietty laittaa muihinkin sekä ehkä sitten älytä keskeyttää maksullinen turva, mutta jotain tähdellisempää oli tapahtunu siinä välissä. Eniveis, tuli nyt sitte aika palauttaa alkuperänen lisenssiavain ja sehän ei onnistunu millään ilveellä. Kone vilautteli fataalista sinistä ruutua niin monesti prosessin kuluessa, että hengästytti ja asennusta on riittäny. Manasin koko huoneen nurkan niin puhki useana päivänä, että henkilökohtanen atk-tuki otti homman saattamisen loppuun ja ulkoinen tuki sääti sitten oman osansa, että tänä aamuna viimein sain onnistumiskokemuksen.

Ensimmäisen tukiyhteydenoton aikoihin mulle myytiin myös lisää kaistaa, mikä ei ole pitänyt tänne korpeen onnistua, mutta nyt taas kuulemma hyvinkin onnistuu. Se olis ollu 8 megaa, mutta ei tänne tule kahtakaan....edelleenkään. Tää on nyt tästä päivästä lähtien jossain seurannassa ja yhteys sekä turva pätkii koko aika.....which is nice. Iski pari päivää sitten taas himo uusiin graafisen alan ohjelmiin ja kävi mielessä se unohtunut koneen uusinta. Joskus tulevassa on toivoa paremmista kaistoistakin, mutta tässä odotellessa vois leikkiä uusilla leluilla. Valokuvaus puskee myös joka tuutista, että siihen varmaan pitäis keskittyä enemmän. Eikä sillä ole ristiriitaa edes noihin graafisiin systeemeihin - päin vastoin.

Lasiterassilla on lämpöasteita ja aurinko paistaa kirkkaasti. Siellä on kuntopyörä. Ei tarvitse mennä ulos pakkaseen pakosti. Elämähän on melkein juhlaa. Millä vaan sais nämä yövaatteet niskastaan ja silmät auki. Mähän voin vetää jotain tähän päälle ja polkea silmät kiinni. Heitän sitten märät retut pyykkiin ja avaan silmät liikunnan jälkeen. Ei paha.

Maanantaiksi pitäs kattoa kaikki vaatekätköt läpi ja heivata turhaksi käyneet sivuun. Uuden hankinta on sovittu siihen. Ei mun mielipuuhaa, mutta pakko se vaan on ajoittain tehdä. Pienin on kuskattu kaverisynttäreille, atk-tuki nypyttää jotain työjuttua kahmien multa rajallista kaistaa ja mä hiippailen nyt sinne terassille. Paljonkohan jaksaa polkea..... viitisen minuuttia arvelisin =)

Hallitusti sormenpäillä

Hengissä ollaan, eikä sitten niin mitään asiaa. Töissä on massiivista uudelleen kalibrointia pohjilla ja jotain tietoista säätöä myös, mutta pakolliset hoidettuna jotenkin ja suuret linjat asettuu aikanaan. Hyvin menee, kun pysyy asioissa ja pitää ihmiset rakkaina ihmisinä loppuun asti. Tarkkailija on aina kovilla, mutta ehkä sitä jotain oppii pikkuhiljaa - ainakin kohdistamaan sitä tarkkailupistettä jatkuvasti mieluisempaan suuntaan.

Vapaa-aikana on sitten ollut hiljasta. Jälleen pakolliset hoidettuna jotenkin ja nippu kirjoja luettuna, mutta mitään mainitsemisen arvoista ei juurikaan. Nauroin Työpaikan ikuisille myyteille antaumuksella, kertasin kyllästymisenkin päälle Koirakuiskaajan perusasiat (arvostan osaamista ja  henkilöä), Salaisuuden ja Pyydä niin saat pistin vahvistamaan toisiaan ja Taideterapian käsikirja menee rinnalla, kun kertaan muutamia pariin kertaan luettuja ikuisuusjuttuja. Viikonloppuna en paljon yritä; järjestelen, liikun vähän ja luen.

Pakurinkääpää kokeilen keitellä teeksi ja katotaan, mitä sillä on virkaa. Toissailtana join kolme kupillista ja eilen aamuna olin aika väsyneen olonen. Suoraan sanoen koko päivän. Ei se nyt siitä teestä välttämättä tullut - olen satunnaisen kupin viikolla juonut jopa kahvia, mikä riittää jo vaikka mihin olotiloihin. Aika moni väittää nukkuneensa raskaasti ja olevansa väsynyt. Pakkasta tuli ja meillä ainakin kynnys nousi melkein metrin korkeemmalle; siitä ei helposti mennä yli. Haaveilen hiekka-aavikoista ja tankkaan kaihtimen välistä siivilöityvää auringon sädettä. Mielelläni lekottelisin oikein kuumassa. Kävin tänään kuitenkin termopakkaukseen pynttäytyneenä ja lumitöitä pohjille lämmikkeeksi tehneenä pienen lenkin timantteina kimaltavien hiutaleitten joukossa. Siellä on uskomattoman kaunista nyt.

Pakko mainita, että sain ylellisen toimituksen kynsien vahvistusainetta ja onkin todella pätevää tavaraa. Pienestä on ihmisen fiilikset kiinni, mutta tällä menee taas pitkät matkat vihellellen. Hallitut eleet sormenpäitä myöten antaa tekemiselle vaihtelun vivahdetta. Innostuin jopa vähän siivoamaan ja nythän näkee pölyn vaivatta.

Tälle viikonlopulle on Disney On Ice, mutta kiitollisena nautin, kun saan valita ihmisvilinän sijasta mökin rauhan. Hyvää mieltä kaikille tasapuolisesti!

Miten se nyt taas olikaan?

Mun piti tänään reissusta tullessa poiketa hakemaan kaupasta vain ketsuppi. Yksi ainut asia. Muistinko mä sen, muistinko? Kävin kyllä kaupassa. Melkein pahinta koko jutussa on se, että olen istunu päivän Muistiseminaarissa. Mistään muusta ei ole ollu puhetta kuin muistin toiminannasta ja muistitekniikoistakin. Tosin voin nyt vedota kaikenlaiseen tosi pätevän kuuloseen, kuten siihen, että liika informaatio ja huomion kiinnittyminen raidoitettuun seitsämän veljestä -lankaan kerta kaikkiaan blokkasi heikosti lyhytkestoiseen muistiin jääneen häiveen (ostin sen langan tietty). Sekin vähä jäi kenties jo saapumishetkellä vastaavaan häkkyrään. Ei tainnut jäädä edes häivettä. Enkö olisi voinut pari kertaa toistaa ääneen: ket-sup-pi, ketsuppi, nähdä järjettömän kokoisen ketsupullon silmissäni ja vielä paikantanu sen sijainnin tarkasti tutun kaupan sisällä. Olisin voinut visualisoida sen hetken, kun nostan valmiin ruoan uunista ja tarjoan sitä kahdelle hiihtämästä tulleelle, kaikkensa antaneelle nälkäiselle lapselle ja totean, että unohtui muuten ostaa ketsuppi. Pelkät lasten ilmeet mielikuvassa olis varmasti muistuttanu loppuillan! No, pikkuvikoja. Kohta se hetki on edessä....

Kerronko navigaattorista? Eikö? Kerronpa. Eilen illalla en jaksanut perehtyä reitin hakuun netistä, latasin navin kyllä ja vähän luotin myös matkalta napattavaan inhimilliseen naviinkin. Silti latasin kaiken lähteissä valmiuteen ja vaikka miten yritin sitä kiertotiesysteemiä deletoida, niin pelkästään siihen oli tyytyminen. Tuli melkein olo, että musta ei ole enää mihinkään. En saa vaivasta rojua toimimaan, enkä osaa muutenkaan enää mihkään. Mä olin muuten käyny kohteessa kerran ennen inhimillisten navien opastuksella, mutta siitä ei myöskään ollu jääny mitään muistijälkeä. Hämärästi muistin joitakin maamerkkejä lähellä kohdetta, mutta paremmin muistin kyllä vilkkaan keskustelun, mitä silloin käytiin. Takas tullessa laitoin vielä pelkästään testimielessä viidakkoveitsen toimintaan, mutta kolmen kiertoreittiehdotuksen jälkeen tumppasin sen tuppeen ja luovutin. Saattoi jopa hivenen tuntua, että olen muutenkin tutussa viidakossa.

Hukassa-teema oli kanssa viikolla, kun systeri mutsin asioita hoitaessaan ihmetteli, miten K-plussat paukkuu aika lukemissa viime vuodelta vakuutusasioissa, kun eihän sillä pitäny olla kuin kohtuullinen asuntovakuutus. Toinen ihmetteli, miten ison lukaalin se oikeen on hommannu vai viimeinkö prätkän? Mitä se muija oikeen puuhaa? Ei muuten, mutta meidän muistaakseen se on ollu pilven päällä jo suvereenisti koko viime vuoden. Vai onkohan meillä systerin kanssa molemmilla jotain outoa muistiasioissa =)

Tähän väliin voin kertoa, että jääkaapissa oli korkkaamaton ketsuppi ja lapset halus sen sijasta puolukkahilloa. En kommentoi. Tai ehkä sen verran, että mitä järkee ylipäätään on vaivata pientä pollaansa. Täytyy vaan toivoa, että turha hötkyily on tätä luokkaa pelkästään triviaaleissa asioissa.

Se on sitte prätkämessua, lasten yökylää ja tietysti viikonloppu. Mä hain eilen vuoren kirjoja ja alottelen Vesa Paavolan Työpaikan ikuiset myytit -teoksella. Nyt heti, jos kellään ei ole vastaansanomista.

... sano mummu lumessa

Pöö! Säikähdittekö? Ai ei. No, ei mulla sitte muuta.

Tai voin mä kertoa, kun mulla on ollu tuolla keittiön tasolla sellanen sivusta avattava kakkuvuoka valmiustilassa useemman päivän. Siinä on jo leivinpaperi hienosti pyöreeksi leikattuna pohjalla ja kaikki. Kaapissa on kaikki tarvittava ja jopa IrishCreamia puteli siinä vieressä odottamassa, että siitä desi otetaan mausteeksi joukkoon. Siitä tulee juustokakku ja vähän niin ku merkkipäivän kunniaksi, vaikka se päivä meni jo. Tässä on nyt vaan joku henkinen este ja se on melkomoisen kokonen, että vähintään lattiasta kattoon. Olen pari kertaa jo ladannut jääkaappitavarat siihen viereen, mutta aina ne on vaan laitettava takas kaappiin. Olen muutamana iltana ottanut siivuun siitä likööristäkin, että nyt tai ei koskaan, mutta luovuttaa on pitänyt tyystin ilman taistelua. Koko homma jaksoi pari päivää huvittaa ja kerran tein kuivakakunkin, että samalla vauhdilla sitten tämä toinen perään - mutta ei. Nyt ei enää kukaan naljaile, eikä paljon huvita itseäkään. Vuoka pölyttyy, eikä pysty nytkään alkaan mitään sen suhteen. Merkillinen tapaus! Melkein sama kun sanonnaksi jäänyt tekemätön puupino. Tekemätön juustokakku. Kai mä vähin äänin pistän sen vuoan kaappiin vaan.

Toinenki juttu meinas jäädä tekemättömäksi, kun keksin opetella faviconin laiton sivustoilleni. Se piti olla tosi helppo juttu ja oikeesti onkin, mutta jotenki osasin senki kanssa sählätä yhden illan, eikä mitään valmista. Sitten yöllä tietysti välkky, mistä kiikasti ja seuraavana aamuna löysin validointisivunkin, että onnistuin, mutta jotkut selaimet panttaa tietoa vieläkin.

Olen sortunu miettiin sekä pikkasen tekemäänkin töitä töitä vapaa-aikana ja alkaa olla kyllästyny olo. Joku tauko tai katkos koko systeemiin olis paikallaan. Aivopesu kenties? Henkinen lobotomia? Mieliteko olis mennä johki tynnyriin, mitä ravistettais niin lujaa, että ulos tultua ei edes osais tehdä enää mitään samoin ku ennen. Joka ikinen palikka olis eri järjestyksessä, eikä edes näkis enää vanhalla tyylillä. Saattais suuntautua johonki mielekkääseen ja loppuis ikuinen saman jauhon siivilöinti. Ainut pelastus on ihmiset. Jos pitäs pelkkää soopaa vatkata kopissa itekseen, niin hulluksi tulisi. Näitä päiviä tulee, mutta onneksi menee ohi kans.

Annetaan hyvään kotiin pullojukkaa leipätyökseen jyrsivä katti. Kasviparka, tai se mitä siitä on jäljellä, tulee mukaan. Onko kaikessa nyt jotenkin paikallaan junnaava ohjelma päällä? Ai hiivatti, osa pyykistä on vielä ripustamatta; seki business jäi vaiheeseen.

Pari iltaa sitten oli taas näitä ilmiöitä; usvaa alamaissa ja värejä yläilmoissa.

   

Välissä sitten tuuli yön ja puoli päivää, että puiden lumipeite sai kyytiä. Olen mä kävellä rahjustanu muutaman kerran, mutta on se niin pientä, mitä mummut sukeltaa. Varsinki, kun oli sen tuulen jäljiltä vähä liikaa lunta reitillä. Siellä muuten sateli jo taas uutta tänään O.o  

Kuin hidastetussa filmissä

Tää kuntoiluhirviö täällä alottelee taas ihan pohjilta. Kun maisemat on näin idyllisen kauniit, eikä liian kova pakkanenkaan, niin lähdin eilen todella pitkästä aikaa kokeileen pientä kävelylenkkiä. Auraamaton tie oli sitten melko ylivoimasta. Menin vähän yli sen, mitä oikeesti olisin jaksanu ja sitten vasta käännyin takasin. Hämärä tuli ja loppumatkasta synkän metsän hiljaisuudessa mun perässä käveli varmasti ainakin kolme talviunilta herännyttä karhua ja sitä rataa. Pysähdyin ja käännyin sivuttain aina välillä kuuntelemaan, eikä kuulunut niin hiiskaustakaan, mutta hetken päästä oli tehtävä sama uusiksi. Jalat oli taas vähintään irti lonkasta viimesen kilometrin ja helppoko niitä sitte oli raahata perässä. Ei mitenkään onnistunu vetää niin pitkää askelta, kun mennessä olin harpponu. Harkitsin jo heittäytymistä pitkäkseen ja kierimistä kotiin. Nyt jälkeenpäin ottaa aivoon, etten muistanu sukkakävelyä (terveisiä vaan tavan opettaneelle =) ). Mulla olis ollu tarpeeksi sukkia jalassa ja se on aivan mahtavaa juur tollasessa kuivassa pöperössä. Olis menny kevyesti loppumatka ja varpaankuvat vaan jääny jälkeen.

No tänään sitte jalat on nivustaipeista korkeintaan yhdellä säikeellä enää kiinni ja nekin ainoot särkee. Päätin kuitenkin, että vain uusinta auttaa. Sain vielä hyvää seuraa, niin lähdin rohkeemmin matkaan. Nyt kävikin sitten onni, kun suurin osa reitistä oli aurattu. Rauhassa mentiin ja muutaman kuvankin räpsäsin höpinän ohella. Laitan tähän nyt vaan yhden omasta pihasta. Latvaton omenapuu, jossa roikkuu keinu.



Niin ja mikä se dokumentti oli, kun tuli siitä valokuvaajasta toissapäivänä. Se on saatava kattoa uusiksi! Sally Mann, What remains 2005. Vahingossa avasin telkkarin ja ohjelma oli jo tullu jonku aikaa, mutta siihen jämähdin. Vielä jälkeenpäin mietin, että mikä järki lopulta tästä päivän unesta on ottaa vielä pitkällä valotusajalla tavallaan teennäisiä kuvia, kun ihmisen piti napittaa räpyttämättä kolmesta kuuteen minuuttia paikallaan. Sitten taas toisaalta ne värit ja sommitelmat sekä taiteilijan elämänasenne! Mikä siinä kaikessa muka voi olla järjettömämpää kuin missään muussakaan. Pysähtyneisyyden tunne meni melkein nahkan alle välillä ja siinä sitä vasta on meditaatiota. Tälle hölmölle menee vielä täydestä kauniit ihmiset ja maisemat. Kuolleiden tai alastomuuden kuvauksessa en näe mitään ihmeellistä, mutta julkaisun kanssa onkin sitten haasteellisempaa. Joidenkin näkemykset ja harrastukset näihin liittyen ei ole pelkkää rauhaa ja tasapainoa, että en itse ehkä pitäisi niin tärkeänä tuoda näitä suurelle yleisölle. Ehkä en myöskään haluaisi järkyttää, kun arvaa, että joillekin nämä eivät mene koskaan jakeluun. Osuipa kerrankin jotain, mistä jäi paljon ajateltavaa vielä moneksi kertaa. Jospa hitaalla yhteydellä lataan ohjelman ekan jakson netistä, kun se ainakin jäi näkemättä. 

Olen selannu isot pinot sisustuslehtiä läpi. Heitän sellaset kiertoon tai pois, mistä ei löytyny silmälle sopivia sovellettavia huvipuistolla. Alkaa olla kaikki muu selvillä, mutta märkätilojen systeemit on vielä päättämättä. Siinä mielessä kaikki on helppoa, että näkemykset menee yksiin. Jossain vaiheessa materiaalit tarvii löytyä myös konkreettisesti, mutta se on sen ajan juttu sitten. 

Mitäpä tässä muuta kuin koota taas ittensä työviikkoa varten läjälle. Vahvistu kynsi, tuuhene pörrö, pakene väsy yläluomesta. Kaikkoa jatkuva nälkä sekä vilu ja mitähän vielä. Kyllä näilläkin jo alkuun pääsee. Yksi täällä jo heiluu kuumeväristysten kourissa, että loitsutaan nyt vielä, että pysy tauti loitolla. Näillä mennään.  

    



Lunta

Aamulla tämmönen

Päivällä valo näin



Irtonaista tavaraa

Meillon tuolla ylätasanteella yks vessa tekeillä ja eilen piti mennä hätiin, kun katin pää näky pienestä raosta kahden eri tasolla olevan lattian välistä. Siellä se kynsi, että josko pääsis pois. Joka paikkaan se uteliaisuus pistää tunkeen. Lattialankkuja saa vielä nosteltua pois ja äkkiähän se oli kalasteltu, mutta lattian alla on puhallusvilla, eikä paljon viittis kertoa, miltä meidän huusholli näytti, kun se karkas vielä käsistä alakertaan. Eikä se mitään; siellä oli pitkäkarva ollu kaverina jo aikasemmin ja se oli sitte kiertäny yläkerrassa kaikki paikat siistimässä turkkiaan. Onneksi on imuri keksitty ja onneksi katit myös tykkää tulla imuroiduksi. Harjan tai luudan kanssa olis tullu itku.

Tänään sitte tulin kysyneeksi toisten syödessä, että kai siihen tuli jotain laitettua reijän eteen, ettei ne mene sinne uudestaan. Toinen meinas vastata, mutta ei heti saanu huvitukseltaan sanottua ja lopulta soperteli, että laitoin siihen hanurin eteen. Tietysti se huvitti, mutta ei hetikään niin paljo ku pienemmän lakoninen veistely haarukallisten välissä, että se on iskän varahanuri. Niin ku se nyt omansa olis yhtä hyvin voinu siihen tilottaa. Sillä 'varahanurilla' ei kyllä muuta järkevää virkaa ole tähän mennessä vielä ollutkaan, että sillekin tuli sitte naurettua samaan rahaan.

Noin muuten mua ei naurata paljonkaan. Menin töihin ja pakkohan mun oli myöntää, ettei vieläkään mikään viihdy sisällä. Puoli päivää notkuin ja yritin jotain epätoivosesti ajatella, mutta sitten tuotiin jo lähtöpassia käteen ja viitattiin ovellepäin. Parin päivän päästä uusi yritys. Onhan siinä tietysti vähän koomisuuttakin, että yrittää pettää itteään, mutta naama ja vattan viserrys juoruaa todellisesta asian tilasta. Systerikin naureskeli, että ai sulla on tätä samaa, mikä täälläkin on iskeny porukkaan vuorotellen ruokakunnittain. Mietin hajanaisesti koko päivän aina välillä, että onko niitten firmassa tosiaan kokonaisia perheitä, mutta äskettäin honasin, että tarkotti varmaan sitä porukkaa kun tykkää syödä samassa pöydässä. Mulla ihan oikeesti pätkii ajatus melkein yhtä paljon ku huimaa. Ei sillä, että siinä mitään uutta olis. Kuhan nyt vaan varmistelen, ettei kukaan ala kuvitteleen mitään.

Meille on tullu mettäkone aika lähelle. Se on aavemainen, kun yön pimeydessä jurnuttaa ja humisee. Kirkkaat valosilmät vaan pälyää puitten lomasta. Aika vauhtia se pui, kun pinoa on jo vaikka millä mitalla tien varressa. Melkein tulee hullu ajatus, että mitä ne miehet tulee siihen tienvarteen autoineen sekaantuun asiaan, kun otukselta hoituu homma niin puhtaasti. Tämä on vaan harvennus, että uutta sienimaastoa on tiedossa jollain aikavälillä.

On muuten snadit lumikinokset pihassa ja tän päivän saalis siihen päälle. Pari suojapäivää ja sit on vissiin uutta luvassa. Hengästyttävää. Ilman fordsonia oltas perin pulassa.

Siellä olis taas pöydässä seuraa. Joukkoon.

Raato

Pikkasen paljo huono olo ollu viikon alusta lähtien ja kävihän se sitten julki, että jotain vatsatautia oli liikkeellä. Alkuviikon sai joteki töitä paiskittua, mutta keskiviikkona tuli jo kommenttia, etten näytä oikeen hyvinvoivalta. Sekin meni kunnialla, mutta ilta oli pakko pyhittää pelkkään lukemiseen, että sai keskitettyä huomion pois siitä olosta. Loppuviikko oliki sitte kitumusta ja nyt opettelen taas syömään uudestaan. Puurovaihe menossa, enkä oikeen pidä kyseisestä herkusta. Maustan ja teen vaikka mitä. Aamulla meni epähuomiossa paprikaa kanelin sijasta ja nyt illalla laitoin jo suosiolla molempia, kun ei ollu yhtään hullumpi sekotus muutaman muun jutun lisäksi.

Tavasin ensin Derren Brownin kirjan Miten mieltä hallitaan ja alkumetreillä mietin, miksi ihmeessä ostin moisen oikein omaksi. Tää liittyy nyt johonkin alitajuiseen kiinnostukseen kaikenlaista käytöstarkkailua kohtaan. Se on sellanen luonteenpiirre, joka on aina ollut liki riesaksi mukana, mutta en koskaan ole perehtynyt kunnolla tutkittuun puoleen tai opittaviin tekniikoihin. Tarkoittaa tietysti yhtä paljon itsensä tarkkailua kuin toistenkin, mutta näiltä osin ei kovin paljon löytynyt sellaista, mitä en olisi jo jostain lukenut. Kirja tosiaan pisti ärsyttämään heti aluksi heikon käännöksen ja oikoluvun takia sekä ehkä myös esitystyylin vuoksi. Sen nyt ei pitänyt yllättää, kun tiesi tyypin, mutta päätin katsoa jutun kokonaan. Seuraavaksi ärsytti toisten kirjojen pääkohtien esittäminen omin sanoin. Sattui kuitenkin, että olin juuri aikeissa lukea uudelleen Tony Buzanin Use your head ja tässä olikin yllättäen ne osat suomennettuna, joita olisin kerrannut muistisäännöistä. Vastaavaa kertausta tuli sitten hypnoosista, illuusioista, NLP:stä, kehonkielestä jne. Rinnalla kulkeva paasaus skeptisyydestä ja näennäistieteestä jälleen ärsytti, mutta täytyihän ihmisen saada esitellä mielipiteensä niin, ettei jäänyt mitään epäselvää. Täysin hörhötyksiin seonneille tietysti asiaakin, mutta tyyli oli sellainen, ettei yksikään hörhähtänyt ottaisi sitä auliisti vastaan. Itse taikatemput ei kiinnostaneet, mutta ne vähät, mitkä käytiin läpi, liittyivät käsittelyssä olevaan asiaan ja olihan niiden periaate hyvä tietää.

Yhden hörhötyskirjan luin myös, mutta se vasta oli niin huono käännökseltään, sisällöltään ja kaikella tavalla, etten paljon viitsi sen enempää nimeä kuin muutakaan siitä mainita. Nyt sitten lopettelen Dumaria. Käytiin hemmon keikalla muutama viikko sitten ja keskustelu kirjasta virisi siinä samalla. Sattui olemaan kirjastossa vapaana, joten se nyt mennään meillä yhteislukuna läpi; kun toinen laskee kädestään, niin toinen nappaa kiinni. Olen tänään tyhjentänyt sivujen välistä kokonaisen kessun tekoon purut ja saman verran tuhkaa. Kahvikupin pohjalla tehtyjä logo-aihioita ja syötävän jälkiä löytyy myös. Hajuelämys on melko mahtava ja visuaalinen puoli siihen lisättynä tarjoaa kapakkatunnelmaa luetun elävöittämiseksi. Kirjasta, aiheista ja kaikesta voisi sanoa paljonkin, mutta jotenkin tuo taikurin tarinointi ja tämä on pohjavireeltään yksi yhteen. Pohditaan Jumalaa ja kuolemaa rankoilla lähtökohdilla, päädytään jauhamaan heikosta itsetunnosta, pakonomaisesta tekemisestä ja ateistisesta ylemmyydestä (tämä viimeinen on nyt huonosti muotoiltu, mutta näkemyksensä vuoksiko vai pelkkää heikkouttaan poljetaan hyviä asioita lokaan toisia kunnioittamatta). Molemmissa oli paljon muutakin, mutta nämä jotenkin yhteistä.

Mietin muutenkin parhaillaan paljon tekemisen pohjalla olevaa virettä ja motiivia monissa asioissa. Molemmat kirjoittajatkin myöntävät haluavansa olla iloksi tavallisille ihmisille, mutta sitten jokin ihan muu onkin motiivina ja käynnissä pitäjänä, kun arki koittaa. On se raha/toimeentulo, maine ja kunnia sekä arveluttavat keinot niiden saavuttamiseksi. Ollaan ihmisten joukossa vastentahtoisesti. Molemmat nauttivat tekemisestä, kun sitä on tarpeeksi hiottu ja se lähtee tehdessä sujumaan. Sattumalta se nautinto näillä on ihmisten joukossa shown veto - ja tuntui olevan julkisuudesta johtuen monesti vapaallakin. Tulee outo olo, että sama kaava taitaa päteä keneen tahansa. Vähintään rahan vuoksi mennään usein vastentahtoisesti ihmisten joukkoon ja välillä arveluttavilla konstein myös pidetään itsensä liikkeessä. Jonkunlainen kulissi ainakin yritetään pitää pystyssä, jos ei varsinaista showta tule vedettyä. Tarvitaan edes hetkittäin inspiroitunut fiilis, hyväksyvä asenne ja energiaa edetä, että jotain saadaan tehdyksi. Vaan se juuri mietityttää, että millä käyttövoimalla ja millä asenteella. Niin ja silmille tuli molemmissa kirjoissa, että heiltä muka odotetaan tiettyä määrää tylyyttä ja juuri sitä ylemmyyttä esityksissään. Tylytystä vähän siellä ja täällä. Väittäisin, että tylyttäjä sahaa aina omaa oksaansa - tosin tylsällä terällä, että se vähän kestää =).

Onneksi elämä ei ole pelkkää raadollisuutta, vaikka sitä nyt taas on tullut monesta tuutista. Taidan mennä peiton alle meditoimaan ja luen jotain kohottavampaa. 
 

Jänis kainalossa

Risa viikko sitten jo porskutettu uutta töissä ja eipä hullummin. Väliviikot on siitä kiitollisia, että suurin osa ihmisistä on edelleen lomilla tai lomatunnelmissa ainakin, että on saanut melko rauhassa purkaa viime vuodelta jäänyttä kinosta. Vähän kyllä kiukutti, kun vasta tänään löysin silloin laatimani tekemättömien töiden listan, eikä siitä voinut vetää kuin kaksi asiaa vasta yli. Mihinhän tämä viikko on sitten oikein huvennut, mutta muistilla ei tosiaankaan näytä olevan enää paljon virkaa. Tärkeintä, että on paljon aikaansaaneen olo ja tunne, että on voinut olla hyödyksi. Ei kai kaikkea edes voi saadakaan tehdyksi. Heittovimma ja uudistusmieli on niin mahdoton, että oksat pois ja pala latvuksesta. On rojua lähtenyt joka käänteessä ja tiedostot huvenneet varmaan kohta puoleen. Taulukoista häipyy turhia rivejä ja kaikki on kohta kaavojen takana niin tarkkaan, että asian purkaminen kunnon unohduksen jälkeen tulee olemaan mielenkiintoinen projekti. Paperittomuus on nyt niin in, että maltanko ryhtyä enää perinteistä päiväkirjaakaan pitämään. Viikko on ollut hyvin hiljasta sillä rintamalla, vaikka yksi kirjanen odottaa kärsivällisesti pöydällä korkkausta.

Ilkikurisuus on myös niin nahoissa, että en saa oikein mitään asioita otettua vakavasti. Töissä on onneksi yllytyshullu kaveri/kavereita, että siellä on saanut vapaasti toteuttaa itseään ja samoin kotona. Onkohan sekoominen edessä? Pienet asiat saa yhtäkkiä järisyttäviä mittasuhteita ja vääristyy aivan hakoteille. Eilen melkein nukahtaessa tuli mieleen se viulukotelo, mistä leffoissa kaivetaan salamurhaa varten kiikarikiväärin rippuset. Hetken päästä mietin flyygelistiä, joka napsauttaa flygelikotelon auki ja hyppää viritetyn panssarivaunun pienoismallin kyytiin ja ryhtyy tähtäileen. Urkuri, urkuristi...urkukotelo. Kai tämäkin tuli yhteisiin Mentalistin kattomisesta ja Dilbertin keilapallolaukusta. Ei tee sekään hyvää, että sekottaa Dogberttiä ja Koirakuiskaajaa.

Nyt tulee sitten taas vaihteeksi lunta urakalla. Aamulla tiet oli jotenkin erityisen otollisia kaiken maailman liirroille. Pari kertaa kynnin melkein ojia myöten, enkä oikein tiedä, mikä moisen sai aikaan. Otin kaiken irti kelistä vielä kotiin tullessakin, mutta pöperöä oli kertynyt jo sen verran, että nyt pitäis jo olla kolan kanssa kipittämässä kovaa vauhtia edestakasin.

Mun amaryllis on kohta täydessä kukassa. Ei se lopulta paljon joulusta myöhästyny. Toinen sipuli ei puhu mitään ja sillä se saakin nököttää lattialla 'aulan' nurkassa. Ei meillä tässä 'kartanossa' oikeesti mitään aulaa ole, mutta onhan se hieno ilmaus epämääräsestä vyöhykkeestä ulko-oven ja jonkun muun välimaastossa. Pikku hitusen olen harkinnut muutaman keskeneräisen remonttikohteen fiksauksen jatkamista, mutta todella niin hiukan, ettei sen tarvitse johtaa mihinkään konkreettiseen vielä aikoihin. Huvipuistolla tuli eilen loputkin ikkunat paikalleen. Jossain tapahtuu.

Meinasin tässä vaiheessa jotenkin laittaa otsikkoa virnemielialasta ja tuli vaan mieleen, että jänis kainalossa. Se särähti jotenkin ja piti oikeen googlettaa, että mikä hitsi sen sitten piti olla. Voi itkun marjat; taas olen nauranu ihan typerälle jutulle vedet silmissä. Olkoonkin vaan jänis =).

Niin, sinne lumitöihin. Humps.