Energiat kiertoon

Kerrankin tulin viettäneeksi lomaviikon, etten opiskellut mitään uutta koneella tai säätänyt edes alustavaa työhön liittyvää. Pisteet siitä. Jossain vaiheessa kaivoin tämän blogin esiin, selasin läpi seurannassa olleet blogit ja sitten innostuin päivittämään vielä rakennusprojektin sivuille kuvat sekä työmaapäiväkirjan. Kaikki tuntuu olevan aikojen saatossa karsiutunutta ja aina saa karsia lisää. Sehän ei ole huono asia. Tulee tilaa jonkin uuden tulla.

Huomasin Deepthin blogista, että sielläkin oli Uusi päivä ollut luvussa ja sitten tilasin lukijaan vielä sieltä saamastani vinkistä Markus Rothkranzin The prosperity secretin, kun hörhötyksiä ei parhaillaan ole mitään kertauksessa. Se tuli selvitettyä saman tien. Mikäli en ole aikasemmin tätä selventänyt, niin hörhö olen ollut niin kauan kuin muistan. Että jotta meneepä nyt sitten pieni puhdistaminen kohdilleen näiden opusten lisäinnoituksella.

Hiukan karsastan vielä tehosekotinta, kun Esko Jalkasen opeista on jäänyt nahkaan, että liian nopeat kierrokset ei ole hyväksi sapuskan energioille (tästä syystä isommat suolakiteetkin ovat terveellisempiä kuin ihan pieniksi jauhetut). En saa myöskään käymään järkeeni, missä sellaista vauhtia ja survomista tapahtuisi luonnossa/luonnostaan. Ruoan rakenteen rikkomisessa hampailla tapahtuu juuri siinä vaiheessa energian siirtymistä elimistöön, eikä syljen erittyminen joukkoon ole sekään merkityksetön ja nopea vaihe. Tuntuu, että energiat häipyy osin taivaan tuuliin sekottimessa. No, kaikesta huolimatta kokeilin erilaisia sekotuksia ja totesin pureskelevani hyvin pieneksi mennyttä joka tapauksessa. Ehkä suurin osa vapautuneista energioista on vielä mössön seassa ja suuhunhan se seuraavaksi joutuu. Täytyy sanoa, että paljon helpommalla tulisi pääsemään, jos vaihtaisi pilkotun salaatin sekottimella surautettuun; pilkkomisessa, pureskelussa ja ajankäytössä. Mutta sittenkin. Miten tämä hoidettaisi ilman sähköä luonnossa?

Menneen viikonlopun vääntelyt tuntuu vielä käsissä. Ai niin. Eihän tästäkään ole täällä voinut olla puhetta. Sain päähäni mennä opiskelemaan kalevalaista jäsenkorjausta toisen innostuksen vanavedessä.  Aina on ihminen kiinnostanut luita ja ytimiä myöten ja tässä oli taas oiva tilaisuus oppia jotain ihan uutta. Kiropraktikoilla olen hypännyt ja heidänkin taitojaan ihailen, mutta tämä poikkeaa niksauttelusta, kun perustuu pelkkään mobilisaatioon. Kolmas kurssikerta takana ja nyt olisi täysi oppi aloittaa hoitotyö. Varsinaiseksi kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi valmistuu vasta jatkokurssin ja näyttötöiden jälkeen, mutta hoitoja on tehtävä alusta lähtien. Nyt hoitoja on takana 30 ja vähintään vielä toiset saman verran tulee tehdyksi ennen kuin peruskurssi on valmis. Tähän mennessä en ole vakavissani harkinnut hoitotyöhön siirtymistä, vaikka se onkin aina ollut hyvin luontaista ja helppoa. Haluan vähän väliä kartuttaa osaamistani ja kuvittelen, että kaikki kertynyt tieto ja taito kulminoituu jossakin tulevassa tehtävässä, mutta se ei ole näköpiirissä vielä. Monessa mielessä tämä on hyvää vastapainoa pelkälle tietotyölle. Elän päivän kerrallaan ja katson rauhassa, mitä tuleman pitää.

Rakennuksella tämä lomaviikko on teettänyt edistystä ja muutenkin tuntuu, että energiat on pyörähtäneet liikkeelle asiassa kuin asiassa.

Loma

Se on nyt lomaa! Lämmintä riittää ja ukkostakin on jossain, kun kotitoimistopäivät kysyy hermoja. Yhteyttä ulkomaailmaan tarvitsee melkein asiassa kuin asiassa. Laitteetkin alkaa olla aikansa eläneitä. Alotin eilen jo viideltä aamuhämärissä ja kahdeksan tunnin kuluttua olin vasta saanut koneet päivitettyä ja ylipäätään toimimaan, kun otin aikansa eläneen pöytäkoneen sijaan läppärit remmiin. Uuden koneen hankinta on tapahduttava PIAN! Olen pitänyt lomaa koneella notkumiselta kotona aika pitkään ja se näköjään kostautuu. Ne ei tykkää, kun niitä ei räplää =) No, odotellessa voi lukea kirjaa, pestä pyykkiä, käydä puutahahommissa ja aina eri koneella tehdä yhtä juttua kerrallaan. En edes kehtaa kertoa, miten monta masiinaa mulla eilenkin oli ja kuinka monta juttua meneillään. Nyt alkaa kaikki olla ajantasalla toimistossa, mutta luultavasti jatkan tietojen siivousta ja siirtoa, että uuden koneen kanssa ei sitten mene ikä ja terveys.

Tänään jatkoin yhtä hullunhommaa. Raastoin Kutvosen taideteoksesta haisevaa purua ulos. Ei tarvii googlettaa, se on chippendale-sohvakalusto, jossa on käsittämättömästä tavarasta istuintyynyjen superlonpalat. Aikasemmin purin jo tuoleista, mutta nyt aamusta vielä sohvan. Pakko oli käydä suihkussa sen jälkeen ja pestä nenäkin sisäpuolelta. Oranssia haisevaa purua oli elämä täyteen. Purin tyynyistä myös pehmikkeet erillisistä kangastaskuista, kun kaikki oli siinä purussa. Mietin, että pitääkö ne kankaat viedä pesulaan, mutta sitten aikani ravisteltuani tuuppasin ne koneeseen ja myrkyt perään. Terenauha tai sen ommellanka kiristy eniten, mutta katellaan. Harjasin sametin nukat ja venyttelin terenauhoja. Ne on ulkoterassilla auringossa nyt kuivumassa. Mulla olis ehkä pitäny olla uudet sisätyynyt hankittuna muotoonpingotuksen takia, mutta en mä malttanu. Meinaan nyt harjata, venyttää ja käännellä niitä. Laitoin ne pehmikkeet myös pesupusseissa villapesuun. En tiedä, miten käy, mutta hankin sitten jotain tilalle, jos ei onnistu. Koko hökötinsysteemi ja hässäkkä on jotain sellasta, mitä en ikinä ole kuvitellu omistavani/käsitteleväni, mutta jos kokonaisuus ei haisis ja olis ehjä, niin näin ollen voisin värin ja muodon puolesta helposti kuluttaa sen vaan loppuun. Nyt ei enää haise ja jos mitään itteäni tunnen, niin ainakin yritän saada sen myös kuosiin. Onhan siinä paljon painavaa puuta ... ja vähän, osin risaa, rottinkia. Opettelen tekemään korjauksen, jos jostain löytyy materiaali, mutta saatan kehittää myös jotain omaa. Tää juttu ei innosta tai kiehdo mua ollenkaan ja siksi teen satunnaisia kokeiluja piittaamatta alalle vihkiytyneitten koukeroista. Nää palaa hienosti roviossa, jos ei surutta loppuunkulutettavaa synny =)

Rovio pitäs muutenki virittää ihan vaan puhdistavassa mielessä. Ei näin helteellä kuitenkaan.
Huvipuistollakin on siivousta meneillään ja aina jotain pientä uuttakin syntyy viikonlopulla. Kohta puhdistaa ukkonen.

Tulossa on ilahduttavia jälleennäkemisiä ja kaikenlaista rentoutumista sekä uudistumista; kiitollisuuden huippuaikaa. Jotkut hyppii korkeuksista, toiset kulkee surutta ristiin rastiin ja muutamat paneutuu erakkoelämään oikein antaumuksella.

Viherpiipertämisestä sen verran, että hiljasta on ollut. Aitan seinässä laatikoissa roikkuu viimevuotiset neilikat ja harva niistä kukki. Sekaan olen ahtanut jotain kesäkukkia, mitä kasvatin kasvihuoneessa. Ei kummosia, mutta niihin tuli kukat koulimisen jälkeen. Mulla ei ikinä ole ollu talvisaippoa ja sitä laitoin paljon. Joihinkin paikkoihin siirsin ulos ja kasvihuoneessa on vielä mättäitä, jotka viimeistään pitäs laittaa ulos johonki. En jaksa tutkia haarottuisivatko leikkauksesta. Kukkapenkeistä löytyy leijonankidan pieniä alkuja ja vaikka kesä on jo pitkällä, olen siirtänyt niitä parempiin multiin ja latvonutkin. Tulkoon sitten lopuiksi, jos mikäli. Kaikki on tänä kesänä vähän tällasta juosten ***tua, mutta tarvii tämmöstäkin elää =)

Kateista sen verta, että mettäkissalla oli ääni käheenä yli kuukauden. Aattelin, että viimeinkö sen karmee ääni on historiaa, mutta kyllä se vaan vetreenty. Toissailtana kuulu taas mahdoton häätömonku takapihalta ja sitten tuli viimein hiljasta kuin seinään. Aamulla tultiin kotiin taas käheenä =). Tämä kerta vetreenty nopeemmin. Tänään on juteltu jo liukkaasti aamusta. Pitkässä karvassa on tätä aikaa jonku kasvin pyöreitä marjoja tai siemenkotia ja niitä nypin ajankulukseni heräillessäni, kun toinen kerjäs hyytelökuorrutettua syötävää.

Ukkonen jo jyrisee ja mä uhmaan taas laitteitani. Parhaimmillaan menee kaikki vaihtoon. Lueskelen hyvän ystäväni lomalukemisiksi tuomaa Anna Gavaldan Lohduttajaa; pidän lukemastani. Rentoa kesää kaikkille!

Runsautta

Nämäkin on sitten melkein kukkineet, mutta huomasinpa ottaa huumaavaa tuoksua edes päiväksi töihin. Helle on sitä luokkaa, että kukinnat tullaan näkemään aika nopeessa tahdissa peräjälkeen. Meillä on harrastettu lomakeitaissa tyypillistä päivittäistä kastelua ja silti maa meinaa muuttua tyystin tomuksi. Kasvihuoneeseen kylvämäni kesäkukkien siemenet iti aika hyvin, mutta nyt ne pitäs siirtää johonki ulos, eikä ole valmista tilaa. Taidan laittaa väliaikasesti kehittymään ruukkuihin perennoitten sekaan varjoon ja vähän myöhemmin vienkin huvipuistolle. Siellähän on uusi kukkapenkki. Juttuja voi tehdä näinkin viiveellä. Mulla alkaa ehkä kukinnat, kun toisilla on jo kaikki lakastunu....no joo =) Paahteeseen tarttis sukeltaa sitte, mutta kakkua uuniin ja yhdet kahvit vielä ennen sitä. Nii ja kestovärit töihin siksi aikaa, että silmät erottus edes jotenki päästä. Muuten tänään onkin viikon ainut vapaapäivä, että pyhä pyhittyy siivotessa.

Elämässä on meneillään nyt prätkäreissua, mönkijää, mokkulan testausta, jonku nintendohöpötyksen opettelua, kuvien käsittelyä, uusien ohjelmien harjottelua ja synttärikutsujen tulostusta. Kaikki niin perin teknistä ja laiteavusteista. Siksipä päiväkirjanpidon väliin jättäneenä päätin kuitenkin ryhtyä kirjottelemaan oikein lyijykynällä vihkoon ja mieluusti upotan kaikki räpylät välillä multaan. Yhtenä iltana kävelin ehkä kuutisen km paljain jaloin ja suurin osa matkasta oli hiekkatietä - pieniä ystäviä oli myös siihen tahtiin, että luulin vähän väliä jonkun moottoriajokin olevan aivan kintereillä. Maadotus siis kunnossa. Olemista on värittänyt  myös kulttuuritapahtumat ja sitä myöten sosiaalisuus. Hankintapuoli on jäänyt kirpputoritasolle ja muutamaan nettiostoon, että rahtifirmoille on pari keikkaa tullut täältä käsin. Hienoa lämmintä kesää ja nyt kukkii.

Hemmottelupäivä

Olen aivan ihmeissäni, kun en ole stressannu yhtään; en muistellu töitä, enkä mistään muustakaan. Pinna on välillä 'kireellä', mutta se on vissiin luontaista =). Vaatehankinnat meni kivuitta ja samalla tuli huvipuistolle kateltua köökkipuoli kuntoon. Netin ilmaset suunnitteluohjelmat on kokeiltu ja pienin se vasta hienon väkersi tosta vaan. Varsinaiset keittiökalusteet jäi lapsipuolen asemaan, mutta hieno pöytäryhmä, vaaleanpunaset seinät, viherkasveja ja vaikka mitä. Kadehdittavaa, miten pienet osaa kaiken luonnostaan noitten ohjelmien kanssa. Virtuaaliseen työmaamappiin tarvii siirtää kuvatukset vielä.



Tänään sain mieluista seuraa ja nauttia graafisten ohjelmien demoista. Kaikki tuikitärkeät kuulumiset tuli vaihdettua ja aina jää itämään siemeniä yhdestä jos toisestakin. Oranssit ja keltaiset tulppaanit jäivät juhlistamaan mielikuvien lisäksi tätäkin nautinnollista tapahtumaa. Loppuviikosta on suunnitteilla lisää hyvää seuraa, mutta silloin polkasen vaihtelumaisemiin.

Meidän vauhtikaksikko lähti pidemmille laduille kokeilemaan eilen ja hurahtivat sen verran jo silloin, että perässä olisi ollut pysymistä. Tänään tuli sitten viestiä naapurikylästä, että hiihtivät sinne ja saavat kyydin takaisin autolle....huh. En puhu perässä hiihtämisestä enää mitään. Voiko se olla noin kivaa, kun "latu on auki ja ystävä hällon myötä"... vähän kuumaa kaakaota ja evästä repussa ... aurinko paistaa ... sekä voitelu kunnossa =) Tottakai se on hienoa! Pitäskö kohta harkita jo omien suksien ja monojen hankintaa?

Mun tarttee nyt ladata sitä ja tätä koneelle. Opin tänään kaikenlaista ja olen jo harjotellut muutamien työkalujen kanssa. Saa nähdä, onnistuuko koko tämän sepustuksen tallennus, kun bloggerissa näkyy olevan aika paljon häiriöitä. Liitän jonkun kuvan ostosreissureitiltä myöhemmin, jos ei nyt onnistu.  

Hiihtää terassille

Alko hiihtoloma, mutta en ole suunnitellut hiihtää. Hieno ilma olisi kyllä siihen touhuun.

Mun aamu on mennyt tapellessa heikon nettiyhteyden ja tietoturvahaasteen kanssa. En melkeen viiti taas kertoa, mutta käytin jonku bonusedun ilmasta tietoturvaa puoli vuotta..... en kuitenkaan tehny mitään voimassa olevalle kolmen koneen jatkuvalle turvalle....blondi, blondi, blondi. Koko homma oli sillai jääny vielä vaiheeseen, että olin vaihtanu kampanjakoodin 'pääkoneelleni' (vrt. päästä vedettävä sänky) ja tarkotus oli tietty laittaa muihinkin sekä ehkä sitten älytä keskeyttää maksullinen turva, mutta jotain tähdellisempää oli tapahtunu siinä välissä. Eniveis, tuli nyt sitte aika palauttaa alkuperänen lisenssiavain ja sehän ei onnistunu millään ilveellä. Kone vilautteli fataalista sinistä ruutua niin monesti prosessin kuluessa, että hengästytti ja asennusta on riittäny. Manasin koko huoneen nurkan niin puhki useana päivänä, että henkilökohtanen atk-tuki otti homman saattamisen loppuun ja ulkoinen tuki sääti sitten oman osansa, että tänä aamuna viimein sain onnistumiskokemuksen.

Ensimmäisen tukiyhteydenoton aikoihin mulle myytiin myös lisää kaistaa, mikä ei ole pitänyt tänne korpeen onnistua, mutta nyt taas kuulemma hyvinkin onnistuu. Se olis ollu 8 megaa, mutta ei tänne tule kahtakaan....edelleenkään. Tää on nyt tästä päivästä lähtien jossain seurannassa ja yhteys sekä turva pätkii koko aika.....which is nice. Iski pari päivää sitten taas himo uusiin graafisen alan ohjelmiin ja kävi mielessä se unohtunut koneen uusinta. Joskus tulevassa on toivoa paremmista kaistoistakin, mutta tässä odotellessa vois leikkiä uusilla leluilla. Valokuvaus puskee myös joka tuutista, että siihen varmaan pitäis keskittyä enemmän. Eikä sillä ole ristiriitaa edes noihin graafisiin systeemeihin - päin vastoin.

Lasiterassilla on lämpöasteita ja aurinko paistaa kirkkaasti. Siellä on kuntopyörä. Ei tarvitse mennä ulos pakkaseen pakosti. Elämähän on melkein juhlaa. Millä vaan sais nämä yövaatteet niskastaan ja silmät auki. Mähän voin vetää jotain tähän päälle ja polkea silmät kiinni. Heitän sitten märät retut pyykkiin ja avaan silmät liikunnan jälkeen. Ei paha.

Maanantaiksi pitäs kattoa kaikki vaatekätköt läpi ja heivata turhaksi käyneet sivuun. Uuden hankinta on sovittu siihen. Ei mun mielipuuhaa, mutta pakko se vaan on ajoittain tehdä. Pienin on kuskattu kaverisynttäreille, atk-tuki nypyttää jotain työjuttua kahmien multa rajallista kaistaa ja mä hiippailen nyt sinne terassille. Paljonkohan jaksaa polkea..... viitisen minuuttia arvelisin =)

... sano mummu lumessa

Pöö! Säikähdittekö? Ai ei. No, ei mulla sitte muuta.

Tai voin mä kertoa, kun mulla on ollu tuolla keittiön tasolla sellanen sivusta avattava kakkuvuoka valmiustilassa useemman päivän. Siinä on jo leivinpaperi hienosti pyöreeksi leikattuna pohjalla ja kaikki. Kaapissa on kaikki tarvittava ja jopa IrishCreamia puteli siinä vieressä odottamassa, että siitä desi otetaan mausteeksi joukkoon. Siitä tulee juustokakku ja vähän niin ku merkkipäivän kunniaksi, vaikka se päivä meni jo. Tässä on nyt vaan joku henkinen este ja se on melkomoisen kokonen, että vähintään lattiasta kattoon. Olen pari kertaa jo ladannut jääkaappitavarat siihen viereen, mutta aina ne on vaan laitettava takas kaappiin. Olen muutamana iltana ottanut siivuun siitä likööristäkin, että nyt tai ei koskaan, mutta luovuttaa on pitänyt tyystin ilman taistelua. Koko homma jaksoi pari päivää huvittaa ja kerran tein kuivakakunkin, että samalla vauhdilla sitten tämä toinen perään - mutta ei. Nyt ei enää kukaan naljaile, eikä paljon huvita itseäkään. Vuoka pölyttyy, eikä pysty nytkään alkaan mitään sen suhteen. Merkillinen tapaus! Melkein sama kun sanonnaksi jäänyt tekemätön puupino. Tekemätön juustokakku. Kai mä vähin äänin pistän sen vuoan kaappiin vaan.

Toinenki juttu meinas jäädä tekemättömäksi, kun keksin opetella faviconin laiton sivustoilleni. Se piti olla tosi helppo juttu ja oikeesti onkin, mutta jotenki osasin senki kanssa sählätä yhden illan, eikä mitään valmista. Sitten yöllä tietysti välkky, mistä kiikasti ja seuraavana aamuna löysin validointisivunkin, että onnistuin, mutta jotkut selaimet panttaa tietoa vieläkin.

Olen sortunu miettiin sekä pikkasen tekemäänkin töitä töitä vapaa-aikana ja alkaa olla kyllästyny olo. Joku tauko tai katkos koko systeemiin olis paikallaan. Aivopesu kenties? Henkinen lobotomia? Mieliteko olis mennä johki tynnyriin, mitä ravistettais niin lujaa, että ulos tultua ei edes osais tehdä enää mitään samoin ku ennen. Joka ikinen palikka olis eri järjestyksessä, eikä edes näkis enää vanhalla tyylillä. Saattais suuntautua johonki mielekkääseen ja loppuis ikuinen saman jauhon siivilöinti. Ainut pelastus on ihmiset. Jos pitäs pelkkää soopaa vatkata kopissa itekseen, niin hulluksi tulisi. Näitä päiviä tulee, mutta onneksi menee ohi kans.

Annetaan hyvään kotiin pullojukkaa leipätyökseen jyrsivä katti. Kasviparka, tai se mitä siitä on jäljellä, tulee mukaan. Onko kaikessa nyt jotenkin paikallaan junnaava ohjelma päällä? Ai hiivatti, osa pyykistä on vielä ripustamatta; seki business jäi vaiheeseen.

Pari iltaa sitten oli taas näitä ilmiöitä; usvaa alamaissa ja värejä yläilmoissa.

   

Välissä sitten tuuli yön ja puoli päivää, että puiden lumipeite sai kyytiä. Olen mä kävellä rahjustanu muutaman kerran, mutta on se niin pientä, mitä mummut sukeltaa. Varsinki, kun oli sen tuulen jäljiltä vähä liikaa lunta reitillä. Siellä muuten sateli jo taas uutta tänään O.o  

Järjestää myrskyn edellä

Hohoo. Olen siivonnut ja heittänyt meneen. Enhän vaan toista itseäni, enhän! Mutta hyvä fiilis siitä tulee ja siinä mielessä ehkä ymmärrän hitusen bulimikkoa =) (kuulostaa puliukolta). Sanotaan nyt samalla, että sain kirjan loppuun ja kyllä se vähän parani loppua kohden. Eteni edes tai antoi ainakin uskoa, että ehkä tulevassa jokin voi edetä. Arvostan siinä ehkä aika- ja paikkakuvaksien lisäksi kuvausta siitä, miten sisäisen itsensä näkymättömäksi muovaaminen, jatkuva salailu ja ympäristön tarkkailu oireilevat. Liian turhan ja kuvitellunkin informaation tunkeminen järjestelmään bloggaa väkisinkin joitain oleellisia alueita pois tai ne on likipitäen sammutettava pois tieltä. Tietynlainen paapominen vielä siihen päälle, ettei ole kuitenkaan välttämätöntä miettiä perustarpeita eteensä, johtaa hyvinkin helposti neuroottisiin malleihin. Se oli myös plussaa, että esiin tuotiin vapauttavana aspektina täysi hyväksyntä. Yksilölle ei kehity helposti tervettä itsetuntoa, ellei koe saaneensa hyväksyntää 'alussa'. Kai se sitten loppuviimein oli lukemisen arvoinen, vaikka meinasin tosiaan kyllästyä toistoon ja pinta-asioiden vatkomiseen. Jälkeenpäinkin tulee mieleen, että joitakin elämään kuuluvia asioita ei mainittu ollenkaan....ehkä jossain toisessa kirjassa.

Nyt olis mieliteko laittaa huonekasveja uusiin ruukkuihin. Tietty haluaisin, että olisi upeita toisiinsa ja johonkin järkevämpään sisustukseen sopivia ruukkuja, mutta siitä syntyy varsinainen ajatushäkkyrä. En niinkään haluaisi lähteä niitä ostamaan tai uusilla mööpeleillä kalustamaan, vaan tietysti kaivaa jonkun valtavan kuoppameren johonkinpäin pihaa. Sinne muurata tai muuten järjestää maapolttouuneja. Muovailla savesta ruukut itse ja poltaa myös. Sitten polttomaalaukset ja sitä rataa. Projektista tulee heti niin masiivinen, ettei niitä ruukkuja tule. Sisustuspuoli on tullut jo käytännössä vatkottua niin monella eri tavalla, että jätän sen osion suosiolla....melkein rauhaan. Päädyin sitten ideaan, että haen kalustevarastoistani parit vanhanaikaset kukkapylväät ja kokeilen voisiko niitä sijoittaa ylemmäksi kuin lattialle. Lattialla en niitä kestä, kun imuroidessa joutuu varoa ja kissat muutenkin järjestää niitten kanssa kaikenlaista. Tasoilla kissat ei kulje, mutta mahtaako tästä matonkudekopasta tulla entistä sekavampi. Saahan sitä kokeilla.

En ole vieläkään reagoinut, vaikka pöytäkone on parit kerrat pelotellu jo sinisellä ruudulla. Ideaa tulee eri systeemistä tyystin ja saatan tänään tehdä peräti tilauksen. Vielä pitää päättää onko kannettava vaiko eikö. No, jos on telakka ja erillinen näyttö, niin ehkä sitten. Sitten taas ei huvita yhtään tietojen siirto ja kaikki alkutoimet.

***

Kukkajalka sopii täysin ainakin keittiöön. Miksen tätä aikasemmin ole keksiny? Tuli tilaa tasolle ja valoista tyhjä tila hyötykäyttöön ylempää. Vaihtelua ennen muuta. Jes!

Tunnin sisällä alkaa toisenlainen viikko, kun lapsia onkin yhtäkkiä yhden sijasta kolme. Kolme tyttöä ja kolme kissaa. Mielenkiintosta nähdä, mihin musta taas kerran on kaiken entisen lisäksi. Huuuuuu.

Ratas hidastaa

Loma on mennyt hienosti tähän pisteeseen. Vettä ei paljon ole lotrattu, mutta tässäkin asiassa olen tullut päätelmään, että jonkin sortin valmentamista on tämäkin. Melko pitkään olen pienenä ollut olosuhteissa, joissa vesi kannettiin sisään ja samoin ulos. Juomavesi juotiin ämpäristä, tarkemmin naposta. Juu, siitäs saitte taas murresanan ja terveellisiä bakteeriajatuksia. Mainittakoon nyt tässä yhteydessä vielä, että vesi on kylmempää teräskiposta juotaessa. Ettei tässä sinänsä mitään ihmeellistä ole, kun työmaaparakissa temppuilen ämpäriveden varassa ja nyt jo kotonakin. Kertaan jotain toimintakuvioita. Loppuviimein olen aika nero veden säästämisessä ja tiedän kaikki konstit jo ennestään, miten esim. tiskit saadaan mahdollisimman puhtaaksi ennen pesuun laittoa ilman vettä. Vatitiskit on tuttuja jo lapsuudenkodista. Tiedän tarkkaan, missä järjestyksessä astiat tiskataan, miten kuumaa veden on hyvä olla ja miten kuivaamiset hoituu. Osaan käyttää pesuvesiä useampaan kohteeseen puhtausasteen mukaan ja miellän, milloin on huuhtelun tai kuivauksen tarvetta. Perinteinen suomalainen sauna on opettanut vatipesut. Tässä tilanteessa kaipaan ehkä eniten kompostoivaa vessanpönttöä, joka nyt seisoo toimettomana pajan vintillä. Se olisi toiminut paljon vähemmällä vaivalla ja tuottanut lisäksi hyödyllistä multaa. Se tulee aikanaan uudestaan käyttöön yläkerran vessaan, kunhan putka valmistuu. Eihän nyt mitään hätää vielä ollut, kun ulko-oven lähettyvillä on räystäsvesiä kesän kerännyt saavi ja sopivasti sen verran lämmintä, ettei edes pinta jäässä. Kaikkineen on terveellistä välillä huomata, miten vähällä tulee toimeen ja kaikki asiat kuitenkin hoituu. Nyt sataa jo toista vuorokautta hiljakseen mutta tauotta, että jollakin aikavälillä vettä taas on paremmin kaivossakin. Sattuneesta syystä olen kuitenkin pari viikkoa vielä todella säästeliäs.

Uni on maistunut. Olen vetänyt päiväunia ja eilen heräsin vasta puoli 10 aamulla! Käsittämätöntä. Viime yönä sitten valvoin aika paljon, mutta ehkä lepoa on nyt pitkästä aikaa tullut tarpeeksi. Kahvi on pysynyt pois ja juon muutamaa erilaista vihreää teetä. Kummankaan alkuperästä ei ole tietoa, kun toinen on tungettu vanhaan pilleripurkkiin ja toinen metalliseen teerasiaan. Nämä on näitä perinteitä - aromit säilyy. Pilleripurkissa oleva on jäänyt reissulaiselta, että siinä on korkeintaan viikon tarpeiksi =).

Huvipuistolla on tullut siivottua ja toimistopuoli on pikkuhiljaa hoitunut myös ajantasalle. Tämän kuukauden kuvat on vielä päivittämättä, mutta se on pieni rupeama. Ohessa olen rutannut paperia polttoa varten toisenkin vuoren. Asiat hoituu nykyisin jo paperitta, mutta vanhaa sälää löytyy vielä nurkista. Ihan aavistuksen verran saattaisi huvittaa kohta vaatteiden läpikäynti. Saattaisi. Ei ole vielä varmaa. On tullut mielitekoja kehittää jokin oma tyyli, kun pitkät narrisaappaat ja hiihtarit on taas käyttökelposia. Kaivoin vanhat varastot esiin ja selviän niillä vielä pitkään. Taas tekee mieli koristella vanhoja rytkyjä kaikenlaisella. Hyvä, etten pitsejä ala kiinnittää pyyhkeisiin. Sen verran tein, että tilasin lähes mustia käsipyyhkeitä....kyllästyttää, kun saarnat käsipesun ihmeistä kaikuu kuuroille korville...kulissin täytyy kuitenkin pitää =). Loogistahan se on muutenkin, että kun ei enää käytetä vettä, niin pyyhkeitten on hyvä olla mustia.

Mun marraskuunkaktus alottaa taas jo kukkimisen. Meditatiivista pölyjen pyyhkimistä olen harrastanu huonekasvien lehdiltä ja sitä laatua olis vielä moneksi kerraksi. Aloin myös vuosikausiin liinavaatteitten silittämisen, kun sekin käy totaalisesta rauhottumisesta. Pyörin oikein tarkotuksella ympärillä olevissa yksityiskohdissa kiinni. Kaikki suuret linjat saa hetken odottaa. Ehkä saan tämän pyörimisen lopulta keskittymään vieläkin tiukemmin navan ympärille ja sitten ei luulisi olevan enää pitkää matkaa oikein sisällepäin. Mistähän se nyt taas puhuu?

Huvipuistolla kastuu tällasia. Tein ne alkukeväästä maan tasolla ja onhan ne maan tasolla vieläkin, mutta läheiset tasot on muuttuneet ja nyt ne on tuolla syvällä.



Aina jotain jää hoitamatta. Näillä näkymin ei ehkä tule mitään tulipesää talveksi, että siinä mielessä ei niin paljon harmita. Vaikka kyllä niitten paloarvo hupenee niin, että melkein ääni kuuluu. Taitaa harmittaa sittenkin muutama vaivanen risu. Oikeesti ne oli rankoja silloin tehdessä, nyt ne näyttää enää risuilta. Pidän juhlat, kun huomaan joskus lopettaneeni turhasta murehtimisen. 

Viritettynä

Olisin nyt saanut jättää taas tuon profiilikuvan räpläämättä, mutta vähäpukeisen oloinen ei oikein tuntunu hyvältä enää syksyn viileydessä. Tästä ei näe mitään ja leikin jollain kuvapursottimella, minkä löysin muutenkin huonoa kuvaa rusikoidessani, että lopputulos on pelkkä sottapilkku. Siinä kuitenkin olis mun uudet prillit ja lempirinkulat kaulassa, jos jotain erottuis.

Tänään oli taas niin vauhdikas aamu, että toivottavasti ei tule montaa samanlaista perään. Juoksin ku vähä-älynen ylös ja alas, väsäsin evästä, potkin katteja pois jaloista, kasasin vaihtovaatetta, käänsin latvaa, tulitin toimintaohjetta ja jollain ihmeellä sinkastiin ajoissa jättöpaikoille. Vauhti ei paljon hidastunu koko päivänä, vaikka näennäisesti ehkä istuin jopa ruutuni edessä hetkittäin. Mä olisin varmaan hyvä jossain ammatissa, mutta ei nyt heti tule mieleen, mikä se vois olla. Heti aamusta oli diskobailausta ja kakkukahvia. Hetken päästä mulle päästiin sanoon, että sä kuvaat oikeen työkses ja siinä olis ollu kakkukahvia. Myöhemmin olis ollu taas kakkukahvia, mutta kiersin tilanteen. Vähän myöhemmin kuorolauluun yhtyessäni päästiin naljailemaan, että hyvin sä vedät ton. Kostyymia ja puheääntä vaihtaessa melkein lennossa mulle naurettiin hyväntahtosesti. Postikeikalla kaahasin ihan sumeilematta, kun aika oli tosi täpärällä. Hermoja repivintä oli sortata ja käsitellä kuvia yks liuta, kun kone oli liian hitaalla.

Töistä lähdettyä pysähdyin ku seinään siihen pihalle ja otin toisen tahdin. Vetelehdin kaupassa ja ostin oikeen vaaleenpunasia neilikoita kaiken lopuiksi. Ajoin hitaasti kotiin oven eteen, enkä edes yrittäny viedä kaikkea kerralla sisään. Hermot oli aika hyvässä jamassa jo sapuskan valmistuttua, mutta selässä oli joku lihas kireellä (joo, joo fasettilukko =)). Pyörin repertuaarini lattialla ja kyllä se jotain autto. Pakko olis näemmä kaivaa kunnon kiropraktikko tai vastaava viimein esiin. Voiku niitä vois nostaa korvista vaikka kalsareista niin ku atomiinus, mutta on se vähä toisenlainen prosessi ja siks tasan tekemättäkin.

Nyt on jotain kivaa ja levotonta mun ikiomassa ilmapiirissä. Voisin melkeen rakastua, mutta mutta...kehen tai mihin... Se nyt sitten jakaantuu sekavuus tasasesti joka suuntaan, eikä luultavasti ole ylenpalttisen pitkäikänen fiilinki. En vaan justiin muista, koska viimeksi tällasta olis ollu. Siitä on aikaa. Sopivasti vielä aurinkoista ja luvassakin koko viikoksi. Pitäskö laittaa oikeen risaseksi ja pestä lakanapyykkiä tän kunniaksi - joo!

Voinhan sen suttupallon laittaa tähän vähä isompana. Luutuletti menee kyllä kampaajalle ens viikolla, ettei kannata huolestua =)



Suoraviivasesti...selväksi

Aika hieno päivä vielä töistä tultua ja avasin auringon lämmittämälle terassille oven. Hetken päästä siellä oli rontit ottaneet parhaat paikat. Houkutteleva asento molemmilla, mutta ei auttanu heittäytyä ihan tohon malliin.

Siinä postia selvitellessä ja sapuskaa alotellessa sain heti kärkeen pakkomielteen tilata postimyynnistä sormuksen (ihminen voi vajota aika alas =)), mutta koot oli täysin omituisia. Kiukkusin ku pieni kakara pöperöä laittaessa, kun perinteiset suureet ei toiminu, eikä firman sivut tai googletus tuottanut vastauksia pikavauhtia. Toinen tuli kotiin ja otti mitään epäröimättä puhelun suoraan kyseiseen firmaan. Tyttöset palvelee miehiä aina niin auliisti, että sai tietysti vielä hyvän kohtelunkin. Siinä ohella pyöritti sapuskan loppuun ja kävi hakemassa pajasta mauserin (jota en uskonut edes löytäväni - ainakaan toimivaa) ja mittasi entiset sormukset, että sain haluamani tiedon. Kuinka voi ihmisten energiatasot olla niin kaukana toisistaan? Minäpä vastaan. Sen täytyy johtua elämänasenteesta. Yks söi, selvensi, mitä on ohjelmassa ja lähti toteuttamaan. Upeeta! 

Viimein olen saanu hävitysvimman päälle ja kytkettyä käytännön toimiin. Uusia ideoita kodinhoitoon tulee nuoremmalta sukupolvelta kiitettävästi ja nautin fiksuista ratkasuista. Mulla on selvästi ollu joku vanha vinouma, että roskat piiloon. Olen tokunnu ikiaikasten muovikassien, liian pienten allaskaappien ja kaiken maailman pärekorien varassa. Auta armias, kun menen heti viikonloppuna eka kerran elämässäni Ikeaan. Mullekin tulee jätepaperit, lasitökit, metallijäte, puolipitoset vaatteet, Uffiin menevät rytkyt jne. yhteen 'kirjahyllykköön' tosi näkyvälle paikalle, mutta laatikoihin pois silmistä ja helposti ilman pusseja siirrettäviksi loppusijotukseen. Monta kuolettavan tyhmää ratkasua lähtee kämpästä iäksi, eikä tu ikävä! 

Töissäkin on lentäny isän kädellä. Pikkasen hirvittää, että jotain voidaan vielä kysellä perään, mutta suurinta osaa ei kuitenkaan. Se on pikkuhiljaa pakko myöntää, että paperittomuus on aika pitkälle jo toteutunu. Pöytätilaa tarvii paljon vähemmän, kun kaikki on jo käytännössä koneella ja ainakin aina sinne vietävissä. Suurin osa töistä on myös etänä hoidettavissa. Olen ikionnellinen, että työpareina on jo useamman vuoden ollut itseäni nuorempia, näppäriä ja innovatiivisia naisia. Taas uusi kehissä ja nautin jo etukäteen, miten monikin asia kokee läpivalasun ja parit kirurgiset operaatiot. Kaavoihin jämähtäneet asiat pistetään uuteen formaattiin ja taas toimii entistä järkevämmin.

Haasteena ylipäätään tulevassa on kai kuvien osuus. Se, että osaisi tuhota tarpeeksi surutta turhia otoksia. Kuvat vie paljon tilaa ja suurien määrien sorttausta jotuu jo muutenkin tekemään ennen kuvankäsittelyä, että tuntuu melkein kohtuuttomalta ajatella, että joskus jälkeenpäin joutuisi vielä tehdä poistoja. Tarvii anoa viisautta jo lähteissä. Kansiointi on myös taitolaji sinänsä ja varsinkin niiden siivous. Huomaan, että olen samalla aallonpituudella nuorempien kanssa nimeämisessä, mutta päällekkäisyyttä on vielä sukupolvesta huolimatta kansioketjuissa. Ehkä säilytys on kollektiivisesti lapsipuolen asemassa samoin kuin jätepaperikorit. Ihailen edellen ihmistä, joka jo asiaa käsitellessään muistaa toimittaa loppuun käsitellyn loppusijotukseen saman tien. Missä on sitte se luukku kotona, johon nakataan roskapostiksi käyny sormuskuvasto, ettei siitä kuulla enää sen perään =). Joo joo. Mun piti lopettaa mainospostin vastaanotto. Tänäänkin jäi vaiheeseen juuri kyseisen firman mainospostin kielto. Teen sen kyllä, mutta eivät tee sitä tietenkään helpoksi. Enkä ole muistanut kysyä perheen mielipidettä muusta mainonnasta. Ehkä tänä iltana....

Mun selän takaa kuuluu töminä tasasin välein....tänään jo kolmatta kertaa. Kultakutri innostu kerranki ehdotuksesta, että juoksee talon ympäri. Ny meni 14. kierros. Aamulla sen oli vaikee heräillä ja lopulta sanoin, että mee seisoon nurmikolle hetkeksi paljain jaloin. Innostu heti, kävi ja kuivaili jalkojaan pyyhkeeseen. Oli jo täysin virkee, kun toisteli, ettei suosittele kelleen samaa hommaa ainakaan pitkäksi aikaa. Taisi aamukaste olla aika kirptsakkaa. Selostin vaan, miten jotkut karasee itteään pikasilla aamukastekävelyillä flunssaa sun muuta vastaan, mutta ei saa olla kauan. Koko aamu meni aika helposti sen perään. Sanokaa mun sanoneen: Vaihtelu virkistää =).  

Rontteja vaihtelu ei näyttäny virkistävän. Ihan uudet unimestat oli löytäneet. Loppuviimein itekin olen ollu jo aika poikki tänään aamusta lähtien. Jotain omituista kropassa on edelleen ja aamut on hankalia. Ritsasta en periaatteessa viiti enää tilittää, mutta entisellään on tilanne. En anna pikkujuttujen masentaa. Menee tää näinki ja viikonloppuna otan kaiken irti luvassa olevista kohokohdista.

Nukkukaahan hyvin!

Nautiskelua helteestä huolimatta

Nyt ei paljon tarvi liikahtaa, että hiki tulee pintaan. Ei tarvi liikahtaa yhtään ja ihan sama, onko sisällä vai ulkona. Meiltä löytyy muutamia paikkoja, joihin heikkohermosempi olis jo paennu; niin ku maakellari tai pajan takahuone. Mä vaan nautiskelen. Nyt tekis mieli piirtää rajausviivaa silmäluomeen ja lakata pitkiä kynsiään, mutta ei ole materia kohdillaan.

Onneksi illan mittaan kuitenkin viilenee ja ilman saa jotenkin liikkumaan nerokkaalla tuuletustestauksella (tasan vaan painovoima ja oikeat ikkunat auki) niin, että yläkerrankin ilma muuttuu siedettävämmäksi. Eilenkin oli aivan erityisen hieno ilta, mutta en sitten itsekseni lähtenyt siitä nauttimaan. Meille on osunut sadetta aika vähän ja ukkosta tuskin lainkaan, joten kukkapenkkien kastelusta on tullut sitten jo rutiini iltatoimi.

Alan selvästi valmistautua ensi viikon alun muutamaan työpäivään, kun päivittäin teen jo vähän töitä kotoa. Ennakoin, ettei varsinaiset työpäivät mene kaiken epäoleellisen kanssa, vaan voin tehdä vain sen pakollisen, jonka takia sinne on mentävä. Innostuin lukemaan hakukoneoptimoinnista, vai mitä se nyt on, kun muutamaa juttua toivottiin kokeiltavaksi ja kokeillessa sitten tuli eteen kaikenlaista päivitettävää. Yllytyshullu talkoolainen. Sitä on meillä suvussa =). Sivuhuomautuksena voisin todeta, että en sielultani mielellään tekisi mitään myyntiin tai myynnin edistämiseen tähtäävää myyräntyötä. Varsinkaan heikosti valmistellun konseptin eteen. Uskon totuutta ja hyvyyttä sisältävän tuotteen tai asian myyvän itse itsensä. Se viedään käsistä ennen kuin sitä ehditään edes kunnolla tuoda yleisesti näytille.

Taidenäyttelyn avajaisissa tämän saman ilmiön totesi, kun hyvä meni kaupaksi jo ennen varsinaisia näyttelypäiviä. Itsekin tein elämäni toisen pienen tauluhankinnan edellisestä näyttelystä. Osin abstraktissa työssä oli tunteisiin vetoava väritys, pintamuoto ja tekniikka- sekä väriaineyhdistelmä. Väripilkku, jonka uskon piristävän ja ilahduttavan itseäni vielä vuosienkin jälkeen. Sen myötä olen kiinnittänyt huomiota tietyllä tavalla hehkuvien värien puutteeseen monessakin. Luonnossa ja varsinkin auringon valossa sellaista kokee kukkaloistossa, mutta sisätiloissa ei vastaavaa ole tämän uuden taulun lisäksi. Siinä on uskallusta hehkua. Kannustaa pyrkimään samaan. Liika on aina liikaa, mutta sopivana pilkkuna se on pikantti mauste.

Omatekoinen lattialämmityssysteemi on taas täydellinen näillä totaalisilla hellekeleillä, kun laattojen alla kiertää viileä vesi. Aivan samoin talon alkuperäinen hirsiosuus pysyy viileänä. Vielä kun muistaa availla ikkunoita aina vain varjon puolelta, niin luonnollinen paine vie kuuman ilman uunejen kautta ulos ja aina tulee viileää tilalle. Nämä on näitä vanhan mökkerön iloja ilman viilennyskoneita tai hienoja tuuletussysteemeitä.

Eilen oli mukava nähdä pitkän matkan takaa tulleita sukulaisia ja yksi nuori nainen taas kutkutti moottoripyörineen. En ymmärrä, mikä siinä laitteessa kiehtoo, vaikka olen melko varma, etten tässä iässä enää suoraan sanoen uskalla alottaa ajamista. Muutama vuosi sitten olin aivan valmiina, mutta yksi reissu toisen kyydissä riitti pitkäksi aikaa. En osannut olla rentona ja kallistukset vasemmalle oli melkein ylivoimasia. Päättelin, että se siitä sitten. Eilen taas kuitenkin kuolasin huolella toisen pyörän ympärillä. Ajaisin nyt edes tavallisella pyörällä ensin.... Perimmiltäni pidän kaikkea ylimääräistä materiaa turhana ja siihen harrastukseen sitä sitten piisaa. Jos on välimatkojen takia pakko pitää autoa, niin sillä pitäisi selvitä. Järjissäni säätelisin näin omaa olemistani, mutta kukin ratkaiskoon asiat omalla kohdallaan ja itsellenikin varaan sekoamisen vapauden. Samassa taloudessa sallin toiselle JOSSAIN MÄÄRIN vapaammat kädet =). Jos en olisi ollut säännöllisesti pahana, luulen, että meillä olisi nyt jo kaikki katon alustat täyteen eri tasoisia keräilykappaleita juuri kyseistä laatua.  

Hipsin nyt kasvihuoneelle hakemaan paprikaa, salaatinlehtiä, basilikaa ja persiljaa. Sitten kaffetta leipää. Paino ei ole vielä lähtenyt nousemaan, vaikka leipä tuli takaisin ruokavalioon. Näin kuumalla ei vaan tule nälkä ja muut syömiset aamun jälkeen jääkin melko vähiin. Aurinkoista päivää! 

Hyvältä näyttävää systeemiä

Nyt on menossa erilaisten viritysten purkua. Toimintaympäristöjä käydään läpi, lopetellaan ja levällään olleet rojut niputetaan siististi. Osa saa odottaa tulevia ideoita, mutta paljon 'tavaraa' jaetaan eri kohteisiin. Kun alkaa yhdessä paikkaa, se laajenee kautta linjan; serpentiinistä, vaatehuoneen kautta, nettisivuihin sekä ajatuskuvioihin jne. Kasvihuoneeseen en ole iskeny vielä ensinkään, kun tuli tää hyytävä ilmasto, mutta sama jatkuu sitten sielläkin. Vähän kävin kastelemassa, ettei monivuotiset nuudu ja olin näköjään sinnekin tökkinyt valkosipuleita. Ne onkin ekat piipat näkyvissä.

Innostuin vähän liikaa taas pitkästä aikaa pitkien tiedostojen siistimisestä ja ihan huvikseen näpytän sen verran illassa, että jänteet alkaa huomata käsivarsissa. Olis joskus kiva tulla sillai sokkonopeeksi, että manuaalisesti hoituis monenlaiset rutiinit. Eksyin miettiin, miten Wordissä vois poistaa turhia tyhjiä rivejä ja joitakin etsi-korvaa -juttuja keksin, mutta en vieläkään löytäny varsinaista konstia. En luultavasti ole koskaan tienny semmosta, vaikka voi olla vaan, etten muista. Saa kertoo, jos tietää! Voisin niputtaa tiedostot siistimättäkin, mutta pieni niponeitsyt sisälläni piiskaa tiivistämään. Parhaillaan lataan yhen ohjelman kokeiluversiota, kun aina pitää olla uutta pähkinää purtavaksi, vaikkei osaa kunnolla mitään entisiäkään. Haaveita tulee pieniin asioihin liittyen ja ehkä sitte eläkkeellä osaan kaikenlaista ja tarviinki tietoja johonki järkevään. Sopii tosiaan toivoa, koska muuten tää kaikki jää yhtä älyttömäksi kuin miltä nyt yrittäessä näyttääkin.

Yhtäkkiä tässä aloin miettiä, että olen aina ollu jollain tavalla visuaalisuuteen ja harmoniaan liittyen kiinnostunu myös ihmisen ulkonäköön liittyvistä asioista/ammateista. Nyt kuitenkin tuntuu mielekkäämmältä kehittyä järjestelmien ja muun luomisen saralla tuottamaan mukavampaa kateltavaa. Konkreettinen olis kai parasta mulle, mutta sitä vois höystää järjestelmillä, kun nykyaika aina vaan näyttää toimivan tähän tapaan. En myöskään kyllästy kokeilemaan koneella. Tosin käytännön käsin kokeilut jää sitäkin vähemmälle, kun nyhjää teknisen laitteen vieressä.

Kuvat on tehneet tuloaan jo vuoden. Nyt vaaditaan jo kamerakerhoa ja joka puolelta löytyy mukavia persoonia digipokkari tai -järkkäri kädessä =). Ei voi valittaa! Tähän kaikkeen liittyy joku väreistä ja asetelmista hahmotus/tunnistus. Sitä voi kehittää niin monilla tavoilla; palapelit, käsityöt, piirustus, valokuvaus; kasvit, eläimet, ihmiset ja varsinkin 'otusten' ilmeistä, eleistä ja syvemmästä kommunikoinnista tulkkaus. Tarvii olla tarkkana ja sehän on aina onnistunu =). Ei vielä hahmotu, mihin näitä taitoja tarvitaan, mutta suunta on selvä ja kaikkein kiinnostavin. Jatkuvasti 'matkallakin' voi olla joillekin huviksi. Menköön nyt näin.

Tässä oli perintötaidon opetusta langan neulansilmään laittamisesta välissä. Itse opin tarkkana katsellen omalta äidiltä ja nyt neuvoin oikein tekniikat selittäen. Itse olen ollut luonnostaan tekninen, mutta jäkikasvusta ei voi olla niin varma vielä. Kyse oli siis lähinnä villalangalla tehtävästä lenkistä puristettujen sormien väliin neulan avulla ja siitä neulansilmään pujottaminen vaikka sokkona. Käytän tänä päivänäkin samaa systeemiä usein jopa rullalangalla, kun siinä ei tarvi välttämättä katsoa, mitä tekee, mutta lanka on aina tasan silmässä.....no joo, silmässä ja silmässä, mutta ehkä tuli selväksi kumminkin. Synty melko tasasta jälkeä jo paksu virkattu vyö mun väriävaihtavasta sukkalangasta =) 'nykyajanbarbille' ja siihen neljä sidontanaruparia. Kiva seurata kehitystä ja ideointia. 

Ajoin pitkästä aikaa vanhalla autolla, kun omasta oli yks takarengas vähän vaillistuneen näkönen. En enää vaihtais nuhapumppuun, mutta jollain tavalla on ikävä manuaalista vaihdetta, pienesti aukeavia neljää ovea, tilavaa perätilaa, näppäriä pyyhkijöitä edessä ja takana ja sitä jalkatilaa sekä kirkonpenkkimäisyyttä, että on tilaa olla ryhdillä. Nyt jo pisti korvaa ja silmään se räminä ja hytinäkin, mutta melkein saattasin vaihtaa takas, jos kulkis kunnolla....eikä haisis hiirenpesälle =). No en vaihtais. Hauska kokemus oli =D.

Ulos, saunaan, ulos, saunaan ja sitä rataa.

Kuvasolmu

Tarvii nyt myöntää, että vesuriheilumisesta lähtien on ollu aika hiljasta liikuntarintamalla. Oikeestaan olen ollu tarkotuksella odotuskannalla ja rauhassa, kun väsy ja vilu on vaivannu. Ei tästä mitään kummempaa näköjään synny. Päivän olin kotona toipilaan seurana ja vähän eteni lomakuvienkin käsittely.

Poistin vielä epätarkkoja ja huonompia kuvia lopullisten ryhmästä ja sorttasin kolmeen kansioon: kasvit ja maisemat, arkkitehtuuri ja ihmiset. Olin täys älykääpiö taas ollu sen Picasan kanssa, kun en hoksannu, että käsittelyn jälkeen kansiollisen muutokset kannattaa tallettaa. Onneksi on fiksuja kavereita!!! Jotenki oletin, että ohjelma tallettaa automaattisesti ja ihan ku se välillä tekiskin niin. Joistakin kuvista piti napata ihmisen puolikas pois, että sain rehellisen maisemakuvan tai rakennuksen. Sukuperintönä tulee poseerauskuvat, mutta tällä reissulla selvästi välttelin ihmisten kuvausta. Maisemia ja kasveja ei voinu mitenkään sivuuttaa ja niitä onkin valtaosa, mutta arkkitehtuuria myös aika paljon.

Ihmiskuvauksessa mulla on vielä rasite ehkä työtaustojen takia, että pidän tosi tärkeenä yksityisyyden suojaa. Lähtökohtasesti jo mietin, missä ylipäätään voin jakaa ja mitä kuvia. Vähän julkaisuntapaisessakin on kysyttävä tarkkaan lupa ennen kuin laittaa näkymään. En enää itse osaa ajatella rahan, maineen tai kunnian näkökulmista materiaa ja pidän vähän kaikkea yhteisenä. Totuus on totuus ja sitä rataa. Silti pidän mielessä, että toiset ei ehkä ajattele vielä samoin. 'Kohteliaisuudesta' hävitän jopa toisista ottamani oman arvioni mukaan epäedulliset kuvat. Näitä asioita pitää selvästi vielä pureskella ja blogimaailma samoin kuin naamakirjakin hämärtää tai pikkuhiljaa kirkastaa koko näkyvyyskysymystä. Pidän vaikeana omaakin kaapista tuloani (ja puhun nyt vaan omana itsenäni olemisesta yleensä), vaikka uskonkin, että mikään ei ole salassa. Vieläkin kuvittelen, että vain sopivassa määrin avautuminen on tarpeellista, vaikka viisaalle kaikki onkin nähtävissä. Kaikki eivät kuitenkaan ole vielä viisaita =).

Kuvat on siis siististi kansioissa. Niitä ei juurikaan ole vielä käsitelty ja onneksi oli paljon kuvia, joita en meinaa käsitelläkään. Mikäpä on sitten seuraava vaihe? Reissukavereille jakaminen olisi asiaa, mutta useimpien yhteystietoja ei ole vielä. Jakamisessakin on miettimistä. Jakaisin kullekin vain onnistuneet henkilökuvansa. Valokuvauksesta kiinnostunut saisi irti muistakin kuvista, mutta yleensä suuriin määriin tuskastutaan. Eikä toisten ottamat kuvat kuitenkaan ole 'omia' näkymäkulmia. Tietyistä yksityiskohdista kiinnostuneille olisi mieltä jakaa onnistuneimmat omansakin ja antaa lupa mahdollisiin julkaisuihin jne. Taas tuntuu, että teen asiasta liian vaikeen. Selkeintä on näyttää kuvia tutuille joka tapauksessa omasta varastostaan (kameralta, tiedostosta, paperikuvina tai kirjoina). Monet turhat miettimiset jää pois, kun materiaali jää vaan omaan hallintaan. Ainaki tämmöselle solmuaivolle.

En tiedä jäikö mulle joku jälki siitä Tamaran kirjassa olleesta gurusta, joka ei antanu kuvata itteensä ja väitti, että ihminen pirstaloituu aina lisää kuva kuvalta. En osaa tuohon ihan noin vaan uskoa, mutta jotain totuutta asiakokonaisuudessa olen aistivinani. Se liittyy johonkin sielun peiliin ja joidenkin kykyyn nähdä aura sun muuta valokuvasta tai vastaavaan. Ainakin henkilökuvat oli selvä vähemmistö tällä kertaa ja olen oikein keskittynyt, etten ole heti heittänyt suurinta osaa kuvia pois, joissa itse esiinnyn. Kyllä matkailu meinaan avartaa ja yhden aivot on olleet taas niin kovilla, niin kovilla.

Haastetta julkisivun kanssa

Hytisten päätoimessa

Kun kerran arvo mitataan aikaansaannoksista =), niin eilinen päivä meni mun saldoissa turhan puolelle. Kyllä mä yritin. Niin ku mennä pihalle reippaana ja hetken päästä tulin niin hytisten sisään, ettei mitään rajaa. Lopulta olin sisälläkin melkein ulkovaatteissa ja aina vaan oli kylmä. Yritin hoitaa edes syömisiä, kun toiset vaan teki, mutta lopulta luovutin. Menin päiväunille, mutten saanu unta. Mahaki tuli kipeeksi ja melkein oli niin ku flunssakin tulossa, mutta ei mitään syntyny. Tytölle tuli flunssa jo toissailtana. Eka kerta varmaan vuoteen on kipeenä siitä lähtien, kun alettiin mättää D-vitamiinia ja itelläni ei ole ollu tarttuvia juur mitään.

Savotastani toin viikolla hienoja koivunurpuhässäköitä läjät, mutta nekin jäi eilen terassin lattialle, kun en tarennu edes siellä. Haravointiin oli maa liian märkänä. Rakentamisessa oli jo kaks, että siellä olisin ollu tiellä ja turhan raskasta materiaaliakin käsiteltiin. Hiekkakasalla musta olis ollu iloa, mutta lempihommani hiekan sihtaaminen ei onnistu vielä ja oliskohan edes pilkkihaalari riittäny vetimiksi. Kukkaan puhjenneet sinivuokot oli pakko käydä toteamassa ja vielä nupulla oleva punavärinen myös. Niitten kuvaaminen meni päivän tahtiin; kohdistus taustaan. Nynne tuli vielä tollai.

Tästä pääseekin näppärästi.... Tuhlasin sitten loppuiltani selaten piirtäjien blogeja. Enkä sitte tiedä, koska toivun. Miten jotku ihmiset (ja niin hirvittävän monet vielä tän vaivasen maapallon pinnalla) osaa jotain niin hyvin? Siellä onnistuu taustan terävöitys ja kohteen häivytys ja ihan vaikka mikä vaan. Käsittämättömiä tekniikoita ja työmääriä jonku vaivasen yhden teoksen kanssa. Kuinka paljon sitä olis pitäny tänki elämän aikana jo treenata pienestä pitäen tauotta, että kehitystä tapahtuis edes vähän tulevan varalle. Eihän noista huipuista kukaan ole voinu tohon pisteeseen kehittyä yhden elämän aikana. Ne on osannu hyvin jo tullessaan ja sitten vielä hiovat, minkä kerkeevät. Ei voi kun ihastella. Meikäläisen vähäisetkin kynttilänpätkät on niin visusti vakan alla, että hävetys ja nyt todella hirvittäis kaivaa niitä esiin.

Vaikka mulle on kyllä viisaammat sanonu, että kompastuminen on hyväksi. Eikä olis pahitteeksi opetella kaatuileen jopa tahallaan. Aivoillani tajuan varsin kirkkaasti, ettei ole järkeä vaatia kauhalla, kun vaan lusikalla on otettavissa. Puuromössöä on opeteltava raapiin kasaan ensin vähä enempi. Käytettävä useempi tunti hieroen tähkiä pellon reunassa ja sitä rataa. Joka asiassa! Moni juttu jää kokeilematta, kun heti lähtökohtasesti aattelee, että pidä tunkkis. Valokuvien pitäs onnistua tosta vaan, puhumattakaan kuvankäsittelystä. Keksin opetella nettisivujen tekoa ja heti pitäs olla kouluja käyneen ammatilaisen kaikki kikat tiedossa. Nyt muuten haluaisin kalif...eikun osata taittamista!?! Suurvisiirin kiivaudella, eikä ole edes mitään materiaalia, mitä taittaisin. Ei tietty ohjelmaakaan. Eikä varsinkaan mitään kykyjä alalta. Muutama päivä sitten harkitsin rakennuspiirtämistäkin ties kuinka monennen kerran, kun alan osaajat vilautti teoksiaan. Miksiköhän tämmöstä tautia kutsutaan? Joku mukava ihminen puhuu, että tekee jotain hienoo ja yhtäkkiä mäki haluun. Edes vähän. Edes tietää, mitä se vaatis. Onneksi nämä kohtaukset on toistaseksi pysyny jollain tavalla vaarattomissa mittasuhteissa, enkä ole haaveillu mistään plastiikkakirurgiasta tai ydinfyysikon jutskista. Omasta päästä facelift.  

Onneksi on olemassa sijaistoiminta. Voisin kirjottaa aiheesta kirjan, koska olen mestari sillä alalla. Se on mun toinen nimi ja teen sitä päätyökseni kaikilla elämänaloillani. Näppärintä hommassa on paradoksi, että välttelemällä tekemästä olennaista tulee kuitenkin jossain saumassa tehtyä kaikenlaista ja asiat etenee. Onnistuu vaikuttamaan suht täyspäiseltä ja yhteiskuntakelposelta, vaikka ympäristöltä vaaditaan kyllä tiettyä joustavuutta. Tälläkin alalla on paljon yrittäjiä, mutta harva yltää mun tasolle =).

Pirtee aamu

Kyä mää sanon. Kunka joku voi kuvitella, että mää tällä naamalla meen töihin. Ei tu kuulkaa kysymykseenkään. Ja tää pärstävärkin tilanne tulee vasta kaukana perässä siittä, mikä on hermojen tän hetkinen viritysasento. Ei melkeen pysty artikuloitteen, että kuinka pahasti ne oikeen onkaan.

Tuliko ny selväksi, että mun aurinko on menny vähä pilveen. Vauhti vaan kiihtyy. Eilen koulutuspäivän jälkeen jäi syömiset, juomiset ja ihan melkeen kaikki. Mun koneella on vähintään viissataa hakkeria yhtäaikaa, kun mikään ei toimi millään aikavälillä ja sama teema on käyny tutuksi jo siellä ja täällä. Märkää 'rottaa' tulee ovesta ku karvanarua ja mua ei huvita mikään. Ketutus sai yliotteen eilen illasta ja sangon ripa katkes taas kerran, mutta onneksi melko sivistyneesti. Siunattua elää ihmisen kanssa, jolle voi kaataa koko ämpärin ja se tuntuu menevän ku vesi hanhen selästä. Jonku sattuman se nappaa ja näyttää, ettei se rippu käännettynä niin paha vielä ollu miltä näytti. Kaikki asiat on ihan hyvin. Kiukuttaa vaan, kun oma energia ei riitä, enkä osaa elää varantoni mukaan. Sählään joka puolella yhtäaikaa. Kukaan muu ei multa mitään ihmeitä vaadi, mutta oma rima on aina vaan liian korkeella. Nytkään ei tarvii mitään muuta, kun rukata asenteensa ja mennä keskittyyn olennaiseen tästä ruikuttamasta. Nii, että valoisaa perjantaipäivää vaan kaikille.


****

Pikkasen sellanen "päivä ennen maailmanloppua"-fiilis tuli useemman kerran tänään. Kaikilla tuntu olevan ylikuormaa ja monenlaista olis pitäny olla valmiina - eilen tai jo viime viikolla. Saipahan tuntea ittensä tarpeelliseksi, mutta rauhallisemminkin olis voinu ottaa. Jotenkin sitä vaan menee energiaan mukaan. Järjestelmät takkuaa kautta linjan; jopa kissan oksut löyty ulkorapulta takun kera. Mullakin oli asennettuna ohjelmointi hankkia karvapäille sapuskaa, mutta systeemi jäi juur siinä kohdassa lagittaan.

Tein päätöksen, etten stressaa enää mitään. Palautu mieleen vastikään annettu muistutus viisaan hallitsemasta kaaoksesta ja jätin jopa perinteisen paniikkisiivouksen. Arsenaalissa olis ollu kirjan verran sääntöjä, mitä voi, pitää, ei saa, täytyy ja sitä rataa, mutta teinkin itteni kiusaksi ohjelmabugin. Sattu huvittaan pyykinpesu ja teen sitä nyt tilanteista välittämättä niin kauan kun huvittaa, vaikka kämppä tulis ihan täyteen roikkuvaa rättiä. Aika monet paikat pursuaa tai on hippasen epätoivosessa jamassa muuten vaan, mutta antaa nyt olla. Lähteminen ja tuleminen jatkuu, että asia kerrallaan.

Istuin ihan rauhassa koneella ja kääntelin matkakuvat. Niinpä hoksasin, että olen tehny sitä idioottimaisen vaikeesti kuvankäsittelyllä, kun siihen on valmis nappi Picasassa. Oih. Aina pitäs päästä edes hetkeksi kattoon jonku konkarin tekemistä selän taakse, mutta nyt on menny jo turhan pitkään ite kokeillessa ja lataillessa. Missä mun kaikki nörttinerot kaverit piileskelee? Naamatauluohjelmassa olen ihmetelly, kun mua ei löytyny hakutoiminnolla. Piti tehdä tekotunnus ja kokeilla ja kokeilla. Väänsin kaikki yksityisyysrajotukset vähä auki yksitellen, mutta mikään ei auttanu. Niin vaan lopulta tänään keksin vielä päivittää nimeäni ja valinnaista nimeä uudelleen ja sillä vika laukesi. Kaikki asetukset on ennallaan, mutta viimein se naamakin löytyy kenen vaan hakea. Menin sitten vielä virusturvaan seilaamaan, kun joku Gatekeeper-prosessi on jumittanu pari viikkoa sitten tulleen yllätyspäivityksen jälkeen. Olen lopettanu sitä manuaalisesti, mutta nopeuteen ei paljon auttanu ja turva valitti, että kaikki ei enää ole kunnossa. Rauhassa katsoessa löytyi syvällisten tutkailujen täppä aktiivisena. En osannu edes epäillä, että päivitys kajoaisi säätöihin. Elämä helpottu kummasti.

Taustalla on tän viikon ollu korostuneesti perimmäinen ihmettely, että miksi haluais isona tai mitä sitä oikeesti olis mielekästä elämällään tehdä. Loma oli jollain tavalla liian kohdallaan ja niin lähellä jotain ominta, että palattua kaikki järjetön korostu melkosesti. Kaikki pakkopullat on aina ollu myrkkyä, mutta nyt ei meinaa mennä läpi edes omat aivopesut. Feikki paistaa niin kirkkaasti silmille, ettei auta mikään rimpuilu. Tässä on nyt vaan probleemi, kun se juttu on kaikkialla ja lähtökohtasesti mussa itessäni. Osa on teennäistä ja sitä, mistä haluaa eroon, mutta tavan vuoksi tai jostain kumman syystä vieläkin tekee epäedullisia valintoja. Ilmeisesti kuvittelee mielenvikasesti, että kulissilla on joku merkitys ja että shown vetäminen on hauskaa. Vielä hullumpaa on se, että yhden minuutin sisällä voi olla samassa kulississa ja esitelmässä myös aito itsensä. Ehkä tässä on vaan oiretta sen olemisen löytämisestä. Mitään ei tarvii yrittää tai muuttaa, kun se aito oleminen pysyy. Sen myötä kaikki muuttuu omalla painollaan.

No menihän taas hienoksi, mutta yritän tässä todistella, että paikat siivoontuu itestään, kun vaan löydän omimman olemiseni. Teot seuraa. Hienoa kuulemaani sanontaa lainaten varjelkoon minua silti äitymästä tylsäksi hymistelijäksi. Enkä uskokaan, että temperamentti tai luonne mihinkään haihtuu, vaikka oppisikin olemaan rakentavampi. Luultavimmin uskaltaa räiskyä jopa näkyvämmin. Olisko noin? Siinä toivossa vyhää ötyä! 

Muotoja ja sit pimeeks

Välillä mietin, että onko mulla jotenkin suhteettomat prosessit joittenkin triviaalien asioitten kanssa. Joskus vielä sekoan omaan näppäryyteeni aivan totaalisesti ja toivottavasti osaan sitte itekin nauraa kunnolla. Työstän tätä naamakirjatapausta koko aika taustalla, enkä ole vielä yhtään kaveria uskaltanu ite kysyä. Peljättää! Yks kaveri tänään keskustelussa mainitsi, että on kuin pienenä, kun kysyttiin, että ooksä mun kaa. Meinasin, että silloin yleensä ilahtui, jos joku kysyi, mutta nyt pelottaa. Vastasi hienosti, että mistä saisikin sen naiviuden takasin. Mulla meni heti konseptit uusiksi. Olin yrittänyt kategorisoida erilaisia käyttäjätyyppejä ja miettiny, että mitä niistä haluaisin edustaa. Melkein kuvittelin olevani viikon yhtä ja seuraavan toista - makustella. Elämästä voi napata monenlaisia raitoja, joita tuo esiin. Yhellä viikolla vois valokuvata korkopiikkarit ja puhua paikoista, missä on leuhottanu. Toisella kertaa vois hehkuttaa ystävistä ja tapaamisista. Yks viikko matkoja ja huippukokemuksia. Sitte pohjamutia valitussa syvyyskerroksessa. Vitsiviikko. Leffaviikko. Musaviikko. Vauvaboomi. Kotieläimet. Sisustus. Viikko pelkkää päivärutiinien latelua ja vaikka ruokapäiväkirjaa. Mitä hyvänsä. Minkä ottasit? Emmä vaan tiä. Aina jää vaan luu käteen. Mahdollisimman vähä mitään ja sillä piste. Ehkä se tästä. Antaa elämän viedä. Puhutaan siitä, mitä eteen tulee. Yritetään edes hakea lapsenmieltä ja sitä naiviutta uusiksi. Sehän se on kuitenki parasta ylipäätään elämässä ja ihan kakaraksi ittensä tuntee suurimman osan päivästä.

Meillä on taas ollu hauskaa pyramidintekijän kustannuksella. Se ei meidän mielestä ole koskaan ollu mikään ruudinkeksijä (mikä on ruudi). Musta katti on kolmisen iltaa tehny totaalisen katoamistempun niihin aikoihin, kun karvaotukset lähtee ulkoruokintaan. Yön mittaan se hipsii esiin piilostaan ja hivuttautuu sängyn jalkopäähän nukkuun. On oppinu oleen jopa hiljaa koko yön, ettei kukaan häädä missään vaiheessa ulos. Eilen illalla oikeen seurattiin tilannetta, mutta kerkes kadota kenenkään huomaamatta. Mistään ei löydetty. Kaadettiin ekstra annos kuuluvasti rapisevia kuivaraksuja ja tämä kyseinen hiippari ei yleensä koskaan voi vastustaa tarjoiluhetkeä; tulee vaikka mistä. Ei tällä kertaa =). Yöllä sitten alkoi kuorsaus kuulua jalkopäästä, johon tietty heräsin. Potkin peittoja, että hiljeni ja annoin olla; ihan vaan palkinnoksi onnistuneesta tempusta. Se jätkä heräs viimesenä tänä aamuna.

Itse heräsin taas ajoissa ja nautin sosiaalisen median hedelmistä. Pääsin myös hyvässä seurassa muotoilumessuille ja sisäänajoin vaelluspopot. Minkä ihmeen takia en koskaan opiskellut muotoilijaksi? En kyllä muista, että moista ammattialaa olisi aikoinaan edes tuotu esiin. Haaveilin korkeintaan sisustusarkkitehdin hommista, mutta pitkä matikka...onks tonttu enemmän ku satku? Joka tapauksessa keskittyen ja huolella perehdyttiin melkein kaikkeen esillä olevaan. Keräsin esitteitä, kun joistakin niistä voi vielä olla hyötyä parin tulevan vuoden sisällä. Käsitöistä kiinnostuin sittenkin vhs-kasettinauhasta kutomiseen, kun näin kauniisti tehdyn kuviopoljennan ja siitä toteutetun siistin laukun. Meilläkin kudonassa on loimi tätä varten. Ontelokuteesta virkatut matot luonnossa nähtynä vaikutti myös sen verran, että kokeiltava on sekin. Hirvieläinten luista tehtyjen liikelahjojen osastolla oli käsin sidottuja kirjoja vanhalla sidontatekniikalla, jonka itsekin taidan ja innostuin taas siitäkin. Röpelöreunaiset käsin tehdyt paperit ja nahkakannet - jes. Korumuotoilu on aina kiehtonut ja siitäkin oli monenlaisia malleja esillä. Täysin uutta tietoa sain vahvoilla magneeteilla toteutetuista hylly- ja vaatenaulakkokiinnityksistä. En ole tiennyt, miten erivahvuiset magneetit ja kiinnityspintojen koot reagoivat, miten paljon tutkimusta ja tietoa on suunnittelun pohjalla ja ennen muuta, miten muunneltavia ja fiksuja juttuja niillä sitten oli toteutettu. Kuvittelin, että niin vahvat magneetit vetävät jo avaimet ohikulkevien taskuista, mutta tartuntaetäisyys oli muutama milli. Hepponen tappi tai hylly kannatteli kuitenkin jopa 20 kg painoa. Kuutta kiloa mainitsivat enimmäisrajana liioitellun varmuuden vuoksi, mutta on sekin jo paljon.

Taas haisee kakstahtibensa! Latukone piti olla remontissa.....sitä on tyypätty vanhalla krossipyörällä illan pimeessä. Tää kevät on sitte kivaa aikaa tässäkin mielessä. Millään ei maltettais pysyä nahoissaan.

Nyt alko maailmanlaajuinen valot pois tunti. Se kuulemma koskee myös koneen näyttöä. Sain tietoa tuolta keittiön suunnasta. Joten hei.

Fingerborillinen murkkuja ja muuta yleistä höpinää

Tänään. Olen hämmentynyt synkroniasta. Jollain tavalla myös siitä, että valitsemani ihmiset/kiinnostuksen kohteet ikään kuin värähtelevät omien juttujeni vahvistajina. En osaa toisia tarpeeksi taputella (kuin koiraa päähän; 'miestä' selkään), mutta omat kerrokseni vahvistuvat kummasti. Täytyy vaan sanoa nöyrästi: kiitos. Tietäkää joka ikinen muhun viikon sisällä, miten hyvänsä löyhissäkin siteissä (edes unissaan ;) ) olleet, että olette vahvistaneet mua itsenäni. En tiedä, mikä hemmetin hymistelijä musta on tulossa, mutta kaikki terve ja tosi tuntuu yksinkertasesti pikkariikkisen liian hyvältä.

Mussa on aina ollut typerää ylemmyydentuntoa tai justiin sitä tavanomasta kriittisyyttä. Peileistäänhän sen on nähnyt, miten järjetöntä on asettua millään perustein ketään toista ylemmäksi, mutta nyt näen asian aika kirkkaasti ilman traamoja. Toivottavasti tämä on pysyvää.

Menin kaikkia periaatteitani vasten facebookiin. Juttu kävi vahingossa, kun meinasin korjata systeemin alkuaikoina tekemäni kirjautumisvirheen tekemättömäksi. Multa lähti kaveripyyntö ja yksi kaveri oli mystisesti jopa hyväksyttynä. En ikinä kuvitellut liittyväni. Viimepäivien jutut vaan pisti miettimään. Yhtäkkiä mua kiinnostaa kaikki, mikä haastaa 'totuudellisuuttani'. Ainahan sieltäkin voi 'sulkea hanat'. Tietynlainen kuva mulle on syntyny siitä toimintaympäristöstä, mutta jollain tavalla haluan 'tuomita' vasta kokemuksen perusteella, joten järjen mukaan on ensin kokeiltava. Kaikkeahan ei ole pakko kokeilla, jos heti tietää, että tää ei ole mun juttu, mutta tässä nyt vaan mietityttää tämä vahinko. Miksi se tapahtui juuri nyt? Onko sillä jotain merkitystä? Tietysti haluaisin olla mahdollisimman monessa tietotekniikkaan liittyvässä ajan ilmiössä mukana niin kauan kuin täällä vielä sätkyttelen, mutta kokeilun jälkeen jääköön, jos ei tunnu hyvältä. Edelleenkin - suoraan sanoen hirvittää.

Miten täällä yhtään missään uudessa olisi omana itsenään? Silti - olen mielestäni ollut koko ikäni syntymästä asti jollain tavalla vanhus henkisesti; katsonut häikäilemättä suoraan ja heijastanut omaa kehitystasoani. Ei siinä mitään kehumista ole ollut, mutta minkäs teet. Viimepäivien 'herääminen' haastaa ikuisella viisaudella: totuus ei pala tulessakaan. Ei ole mitään hätää, missään ympäristössä, kun pysyy totuudessa.

Kääk! Olen tylsä. Fingerporin parhaat esiin! Elämä ei ole vakavaa!!! Eikä se tänään ole ollut missään vaiheessa. Koska olisin nauranut enemmän? Miksi en niitä tähän latele? Ihan kirjaimellisesti aamukahvilla vitsailtiin pastorin kanssa, että laitetaanko vanha jalkapuu meidän 'toimintakeskuksen' aulakahvioon. Naurettiin kaikki vedet silmissä ja jokainen meistä tarjoutui tekemään havainnoivaa tutkimusta (jalkapuusta käsin) ohikulkijoiden reagoinnista. Tosin kiinteistöhuolto joutuisi hieman jatkamaan ikiaikaista vanhaa puuta muutamilla uusilla jalanreijillä, mutta vapaaehtoisia löytyi paljon. Häpeäpenkki löytyy myös tarvittaessa. Kuvittelisin, että voisi olla jopa terapeuttista istua siinä aina hetki työpäivän aluksi. Katse maahan luotuna. Voisi antaa kaiken mahdollisen itselleen anteeksi ja lähteä puhtain paperein haastavaan päivään.

Mulla jumittaa nyt päällekkäin olevat muurahaiset ajattelua. Kiitti Utumies! Meillä on murkkuja veskin katolla välipohjassa jossain, kun satunnaisina vuosina on se lentoparaati hyyskässä. Mun tädin mies kerto pienenä vieneensä peltiämpärin mettään ja kyyhöttäneensä siinä seuraamassa murkkupesän elämää lukemattomat tunnit =). Olen tutkinu varvulla g-linjoja ja todennu, että väitetty ruudukko on olemassa ja sen mukaan keot esiintyy nykyisen kotinikin ympäristössä. Tikan mylläämän murkkupesän olen nähny monet kerrat (ei ihme, että puhutaan karhun käyneen). Perehdyin sotilasmuurahaisiin, kun yksi löyty ekana vuonna maalle muutettuamme talon seinästä (tai ainaki sen kokonen). Olen häätäny näitä otuksia suolalla, kanelilla jne. sieltä, mihin ei sais tehdä pesää, kun tyhmät ihmiset on rakentanu otolliselle linjalle mökkerönsä. Tytär, mun lapsuuden ympyröissä käydessään, koki ohjelmanumerona reissun suurelle muurahaispesälle, johon heiteltiin sokeripaloja ja seurattiin, miten ne katosivat keon uumeniin. Jos on kekomurkkuja, ei ole käärmeitä. Muurahaisperspektiivi.... Katoin tietty luonto-ohjelman ruohonleikkaajamuurahaisista, jotka kasvatti sientä, joka elätti toukat, jotka oliko Australiassa, jonka rakensi Jussiiii

Laitoin tässä välillä tunnistesanoja ja muistin, että haluaisin litaniaan jonku tolkun. Mihin niitä käytetään? Ei kai kukaan jaksa katella typerää ikuisesti paisuvaa listaa. Olis paljo kivempi, jos olis vähäiset pääryhmät ja niille sitten alaryhmiä. Mun jutut menis aina ryhmään yleistä höpinää...

Fingerborista vielä. Perin niitä muutamat sattuneesta syystä. Kokoa 14. Sitä pidetään nimettömässä ja nää vielä sopi. Olen myös ottanu fingerborillisia jokusen elämässäni. Nyt ei ole lääkekonjakkia ollut tuotuna miesmuistiin (miksi sekin on mies =)), mutta ei hullumpi ajatus ottaa yömyssyksi fingerborillinen. Pitäskö kehittää traditio. Alan olla ihan tolkku pois. Silmät jo puoli ummessa. Se on karmeeta, kun totuttelee nukkuun jo 9 aikaan. Paitsi, että kellot käännetään viikonloppuna. Meillä on lapsen syntymän jälkeen ollu joku sisäinen kello, että viikon jo ennen tätä kevätmuutosta on kukuttu aamusta pirteenä ja aikasempi herätys ei siksi ole vaikuttanu mitään. Terveisiä vaan tän viikon viideltä heränneeltä.

Tää menis ny. Tiks taks, pam.

Eiku vielä yks. Aamulla meillä vihellettiin kissoja syömään. Meinattiin jo virittää pelastuspartio, kun yksi vaan surkeesti vastas joka vihellykseen, mutta ei tullu. Sitten kävi ilmi, että kaikki kolme omaa oli jo sisällä. Surkea vastauas kuulu edelleen. Joopa joo. Ei enää yhtään lisää.

Muutunko nörtiksi

Heräsin kuudelta ja enempiä miettimättä hipsin koneelle. Testasin nelisen tuntia kahta juttua ristiin ja siivosin tiedostoja. Mun jutut ei todellakaan ole mitään oikeita atk-juttuja, mutta semmosia blondin pähkäilyjä (täytyyki käydä tyvet taas blondaan). Haluaisin tuoda tänne joitakin aikasempia blogikirjotuksia, enkä voi läntätä niitä yhteen artikkeliin pötköön, vaan neitsyen pedanttisuudella ne olis saatava aikajärjestykseen. Bloggerista toiseen siirto onnistuu, mutta siihen koodiin en osaa upottaa muita tekstejä. Siis olen kokeillut aika monta kertaa ja pieleen menee. Vielä mä tän jutun joskus selvitän.

Niin kauhee siivousvimma on tiedostojen kanssa, että taas lähtee puolet oleellisestakin. Haluaisin jostain nykyaikasen tiedon, mitkä palvelut voi surutta sulkea koneelta ja mitä prosesseja ei ainakaan tarvita automaattisesti. Mulla on Soneran virusturva, että eihän siinä ihminen paljon muuta tarvii, kun kaikki hyrrää koko aika, mutta sittenkin varmaan jotain olis itse tehtävissä. Eheytykset sun muut olen juur tehny, mutta putsauksen jälkeen vois järkätä vielä uusiksi. Mihin muuten Vistassa mahtaa mennä ne mikrosoftin päivitystiedostot, joita putsaamalla ainaki ennen koneen vauhti kiihty heti....enkö ole ettiny edes.....mahdollista. Pinna on niin lyhyt, että kaikki mahdollinen pitäs pystyä tekeen hitauden minimoimiseksi. Joskus kokeilin kirjan lukua samalla, kun olen koneella, mutta nyt tässä ei näy mitään opusta?!? En ole vielä alottanutkaan mitään varmistuksien ottoa ja putsaus on vasta alkumetreillä joka puolella.

Kävin äsken ulkona kokeileen, miten saisin ulkoterassilta sisäterassin katolta tiputetut lumet lapioitua vähemmälle. Suurimman osan sain, vaikka oli osin räystäsveden kovettamaa jo ja sitä oli paljon. Musta pyramidintekijä kinkkasi taiteilla mun niskassa, että homma ei aina sujunut kovin helposti. Sitten alkoi sataa kunnolla vettä ja tuli niin jano, että mitään harkitsematta sieppasin viimesen saunaoluttölkin ja vetäsin huiviin. Ei ollu enää hyvää, eikä tullut varsinkaan mitenkään hyvä olo jälkeenpäin. Olen siis melko hyvin jo vierottunut. Tämän viikonlopun liikunta on omalta osaltani niin miinuksella, että hävetys sentään.

Yövieraat on jo matkalla kotiin ja siellä ollaan kattomassa jääspeedwaytä. En suostunu lähteen mukaan; niin paljon ei kiinnostanu, vaikken koskaan ole nähnyt sen sortin pärinää. Siivosin mieluummin pommin tytön huoneesta ja menin itekseni ulos.

Luin illalla Tollen Läsnäolon voimaa kertauksena, kun se eilinen oli niin kerta kaikkiaan turhan kanssa kiukuttelua. Vielä on kokematta varsinainen väläys, että oppisi irtautumaan turhuuksista sopivassa vaiheessa.

Olen masennettu - ja taas toipumassa

Huomasin vasta, että viikkoja päivittämättä seisseet sivut, jotka tein ennen joulua on tiensä päässä. Kyseessä on jäynä, mutta en voi käsittää ketä jaksaa moinen ilahduttaa. En oikeasti osaa vielä mitään näissä asioissa, mutta olisin viihdyttänyt joitakin tuttuja pitämällä alkavassa projektissa ajan tasalla. Onneksi en ehtinyt jakaa tunnuksia enempää, vaikka tarkoitus oli. Nyt tuntuu, että mun puolesta saa jäädä kaikki koneella tekeminen. Ei huvita enää kirjottaa edes kuulumisia. En viitsi nähdä vaivaa, enkä jaksa tutkia, miten asian voisi korjata. Mitä siitä olisi hyötyäkään, jos ne on yhtä helposti revittävissä myöhemminkin. Pitäköön nörtit maailmansa - mä keksin jotain muuta tekemistä.

***
Tässä välissä olen selvittäny, että olen itse hakkerini. Jutun vois selittää vain nörtille, mutta kukaan niistä ei haluis kuulla. Kaikki kapertuu hyvinkin pieneen detaljiin: pidä pääkäyttäjän salasana muistissa. Keksin päivän päätteeksi, mistä kaikki kiikasti ja sitä myöten keksin lopulta sen salasanankin. Kyllä rieppo. Kirjotin tänne pitkät jutut, mutta sitten tämä armas koneeni näytti kuuluisaa sinistä näyttöä. Jostain kumman syystä mitään luonnosta ei ollut tallennetuissa, vaikka olin pitkät ajat täällä. Alkaa todella kyllästyttää ja nyt tappelen itteni kanssa, että miten asennoidun uudestaan sellaseen, mistä olen saanu tarpeekseni. Tämmösiä hetkiä on ollu ennenkin ja niitä luovuttamiaan asioita ei vaan saa takas. Ei vaikka kuinka yrittää. Tosin niissä on ollut pidempi tuhautumisjakso ja järkevämpiä syitä. Eihän mua nyt voi ottaa kovin vakavasti - en ainakaan ite, eikä kukaan, joka paremmin tuntee =D. Siks toisekseen sininen näyttö kertoo, että on korkea aika ottaa tarpeellinen talteen ja valmistautua koneen vaihtoon. Eivät ole nykyään pitkäikäsiä sanon ma vaan.

Nyt mä painan välillä tota tallenna luonnos ja kas, nyt alko välitallennukset toimia. Voiko olla, että yhtenä päivänä ei vaan toimi ykskään tekninen asia? Siinä mielessä paha enne, että pelletti-pate on saanu kaikenlaisia lisukkeita järjestelmäänsä tän päivän nimiin ja on nyt uusine rensseleineen koekäytössä. Meillä on yövieraita ja nekin meinaa välillä nähdä nälkää, kun porukka on niin intensiivisesti tahoillaan nokka kiinni tekniikassa. Nyt on kaikki syötetty turvoksiin, että pari tuntia menee kevyesti. Pienimmät jo saa luvan sammuakin siinä jossain välissä. Kissat on irrotellu tässä illasta, kun aikasemmin saivat jännittää ja murista pitkästä aikaa tapaamaansa koiruuskaveria.

Tässä tuli juuri pari kaveria mieleen, joille en ole antanu tunnuksia mun 'hakkeroiduille' sivuille. Täytyypä hoitaa asia ja myöhemmin päivittää jotain katottavaakin.

Sain myös viikolla pitkästä aikaa aidon käsin kirjoitetun kirjeen postin välityksellä, johon oli kuoren ja paperinkin värjäykseen nähty vaivaa. Täyttä juhlaa. Olen varmasti siihen suuntaan unohtanut kertoa tämän osoitteen. Dementia ei ole kaukana.

Nyt on tullut lumia katolta rymisten heti, kun lauhtui kunnolla. Meillä on jyrkkä katto, että loivempikattoiset rakennukset ei reagoinu vielä mitään.