27.4.2013

Kevät tulee!

Nyt ei voi mitään. Se vaan tulee viimein, kevät. Kurjet, joutsenet ja töyhtöhyypät huutaa kilpaa aamusin.

Sellanenkin ilmiö on nimetty kuin kevätväsymys. Se tai jotain vastaavaa on luissa. Luin tällä kertaa ties kuinka monetta kertaa vanhan kirjani Vihkimyksen  ja se on käsittämätöntä, että aina on jollain uudella tasolla, kun löytää ihan uusia asioita ja aivan kuin ensimmäistä kertaa. Piti niin keskittyä muuhun kuin energiajuttuihin, mutta onhan ne tätä ihmiselämää siinä kuin moni muukin asia. Kirjassa on korkeampikin totuus, mutta paras olla reilusti sitä mitä on vielä ja kerrata alemmatkin puolat tikapuilla.

Seisovaa vettä on jollain tavalla tämä aika. Ei pelkästään tulvissa. Niin monenlaista kipuilua, silti kaikkensa yrittämistä ja taitaa ihmiset olla aika usvassa lopulta. Hoitavat tärkeimmät, unohtelevat kaikenlaista ja ehkä parhaiten nukkusivat. Sellanen on energiadiagnoosi jo muutamalta kuukaudelta. Katselen mielenkiinnolla, milloin kevään piristys alkaa vaikuttaa ja josko se peräti saisi heräämään jopa siinä määrin, että monikin ottaisi ihan uuden suunnan. Sitä tässä nyt kaivattaisiin. Näin nimittäin ei todellakaan kannata jatkaa ja vanha kunnon inhimillisyyskin on kokenut niin suuren inflaation, että surettaa.

Yhteiskunta selvästi yrittää karsia turhia toimintoja pois sillä, että niitä ei vaan tehdä enää. Moni asia vanhenee lopullisesti heti tapahduttuaan tässä hetkessä elämisen touhussa. Välillä epäilyttää keskitettyjen organisaatioitten mielekkyys tiettyjen hetkellisten asioitten järjestäjänä. Paremminkin hyödyttäisi elää jatkuvaa yhteisöllistä tekemistä, joka toisi lisäarvoa pitkin matkaa. Toiminnot voisi pitää pienimuoisempina ja useiden osallistuminen jakaisi järjestelyt mukavaksi yhteiseksi tekemiseksi. Tuskin vaatisi edes budjettia, vaan ylläpitäisi itse itsensä ja lopputulema päin vastoin loisi sinällään arvoa. Luultavasti kaikki hoitaisivat myös ympäristönsä vastuullisemmin, kun olisivat mukana ihan kaikessa alusta lähtien. Jostain ylempää valmiina odottaminen on aikansa elänyt kuvio melkein missä muodossa tahansa vauvavaiheen jälkeen.

Onneksi talkoohenki on jo kunniassa ja kaikki lähipiirin hyvät tyypit on talkoolaisia. On laaja-alaista näkemystä ja kykyä nähdä kaikki paikat ja kaikki ihmiset yhtä tärkeinä. Kyetään toimimaan mistään näennäisistä omistamisista, rajoista, maineista, taidoista sun muusta piittaamatta siellä, missä apua tarvitaan ja näkemään, että yhden etu on kaikkien etu pitkässä juoksussa. Kun vaan laki, hyvät tavat ja maalaisjärki pidetään kunniassa, niin kaikkien parasta syntyy. Parasta on tietysti se, että eletään rauhan aikaa ja on melko vapaasti itse päätettävissä meneekö valtavirran mukana vai valitseeko omia polkuja. Elämässä on niin paljon hyvin, että kunpa huomaisi keskittyä pääasiassa kiitollisuuteen. Siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

9.4.2013

Kahlaa

Missähän elämisen kerroksessa sitä seilaa? Kaikenlaista tapahtuu ja välimatkoja taittaa, mutta  syvemmät merkitykset ja kokemukset on pienissä hetkissä. Monumentaalisen rakkausenergian pyörityksen sain kehitettyä tai tunnistin aivan tapahtumaköyhässä tilanteessa pariin otteeseen viimepäivien kuluessa ja molemmilla kerroilla melko vieraitten ihmisten seurassa. Ne oli kokemisen arvoisia hetkiä. Jonkun yksityiskohdan tai oivalluksen olen huomannut ja niillä on ollut merkitystä, mutta yleisesti jokin alas painava voima kokeilee ihmisten todellisuutta siellä ja täällä. Sen tunnistaa ja sitä sietää, mutta tarkkana saa olla, ettei mene sen mukaan.

Luen Musashia ja onneksi sitä riittää vielä toviksi. Siitäkin löytyy perimmäiset totuudet ja viisaudet ja lihaskimput samurait puumiekkoineen on ihan hyvää vaihtelua. Luonto ja ihminen on tuossa 1600-luvun raamissa terveen lähellä toisiaan. Päitten kappaleita lentelee, mutta sitten taas pensselillä loihditaan kirjainmerkein koskettavia runoja. Ruumiin ja hengen, taistelun ja rauhan tasapainoa haetaan. Viihdyttävää, mutta saisi olla paremmin aikaa uppoutua kunnolla maisemaan.

Eilisellä reissulla inspiroivin anti liittyi teknologian kehityksen näkymiin ja ekorakentamisen energiatehokkuuden innovaatioihin. Hienoa on kuunnella sujuvasti artikuloivaa olentoa, joka on alansa asiantuntija ja selvästi edelleen innostunut aiheestaan. Oli muutenkin aikaa tarkkailla lukemattomia vieraita kasvoja, käsiä, eleitä ja joukosta löytyy aina joku, joka on kuin kala vedessä. Junassa se saattoi olla kapeilla sormilla ja pitkillä kynsillä iPadiä näppärästi selaava kaunotar tai kirkassilmäinen pörröpäinen ystävällinen nuorimies, joka luontevasti otti kontaktia ja katsoi helposti silmiin.

Energiaa nämä sosiaaliset ja osallistavat kulkemiset ja kuviot nyt kysyy, mutta oma vika, kun ei ole oppinut paremmin lataamaan toiminnan keskellä. Mieli on kyllä välillä liiankin rentona, mutta suon aivokuolion jo tätä ikää helposti. Olen oman nuoruuteni jo pingottanut. Jos mielii pysyä ajoittain syvällisesti hereillä on annettava paljon mennä ohi puuttumatta omalla yrittämisellä. Ihan kaikessa on hitusen fiilis kuin kahlaisi ja vielä pää pinnan alapuolella =)