29.1.2010

Luova laudekoira

Olen edennyt pieninä rippuina vanhan kirppiskirjani, Creativityn kanssa. Nyt se uhkaa levitä irtolehtipainokseksi ja sitä myöten en ehkä hermoineni kestä selata merkintöjäni läpi myöhemmin, mutta tänään tein joka tapauksessa huojentavan löydön, jonka voisin mainita. Olen nimittäin kärsinyt kriittisyydestäni. Äitini osasi löytää viat asiasta kuin asiasta, eikä isänikään ole kaikkeen tyytyväinen tollukka, että malli on vahva ja kenties perimäkin. Joskus ominaisuutta on tullut oikein mietittyä; parjattua ja puolusteltua, mutta nyt löysin kirjan psykologisten luovuutta mittaavien testien joukosta helmen. Ensinkin testin, jolla mitataan kykyä nähdä ongelmia. Ajattelin heti, että saisin siinä varmaan täydet pinnat. Sitten tuli spekuloiva lause, että saavutetaanko tuollaisella kyvyllä jotain merkittävää rakentavan ajattelun kannalta. Apua. Mutta sitten se helmi: Ilman parannettavan asian havaitsemista ei rakentava ajattelu pääse alkuun. Siinä! Selittää hirvittävää keksintöjen tekemisen intoa ja kaikenlaisten kokeilujen määrää. Myös sitä, että haluaa pyrkiä täydellisyyteen joissakin luomuksissaan. Kun näkee vikaa, haluaa tehdä vielä paremman. Kai tässä pitää nyt heti myöntää, etten ole mikään keksijä, enkä ahkera kokeilijakaan, jos kriittisesti katsotaan =). Mutta asiaanhan voi tulla parannus nyt, kun sen on havainnut.

Meille tuli koira hoitoon ja sekin keksi jotain, mitä ei ole ennen täällä tehnyt. Kiitettävästä koostaan huolimatta oli enstemmäisten joukossa pienen sisäsaunamme lauteilla. Katsoi valkuaisilla, kun kävin ottamassa valokuvan. Onkohan meillä kylmä täällä kämpässä?

Kirjassa oli muutama sivu aikasemmin hieno lause myös sellaisen kannalta, joka on epäillyt olevansa luova ja ihmetellyt, miksi opiskelu on useimmiten ollut tikkuista. "Luova oppiminen vaatii luovaa opetusta, eikä tähän ole korviketta tai oikopolkua." Olen kyllä taipuvainen uskomaan, jos mietin pieniä lapsia tai selkeästi luovanpuoleisia ystäviäni pelkästään. Turha heille on yrittää kuivaa tekstiä tarjota tai perinteistä jankuttavaa palikkapuhetta. Pieni luova 'näytelmä' mielikuvituskostyymeineen toimii paljon paremmin.

Kirjassa puitiin luovuuden määritelmää, jossa ei puututa siihen, onko luominen hyvään vai pahaan tähtäävää. Silti on tietysti ollut tarpeen miettiä, mikä määrää sitä, onko luovuus yhteistä hyvää edustavaa vai ei. Todettiin, että lähtökohta luodessa on yleensä omakohtainen, mikä useimmiten edustaa muidenkin tarpeita. Sen verran oli nähtävissä, että ihminen, joka mahdollisimman tietoisesti havainnoin avoimesti elämän kaikkia olemuspuolia, loi potentiaalisesti yhteistä hyvää hyödyttäviä asioita. Jos taas kielsi tai tukahdutti laajoja kokemusalueitaan, loi sairaalloisia tai yhteiskunnallisesti ilkeitä juttuja tai molempaa sorttia. Keskivertotapauksessa tämä kai näkyy siinä, että luomuksella tavoitellaan vaan rahaa, valtaa tai asemaa itselle. Hienoista massoja hyödyttävistä jutuista tietty todettiin, ettei ne välttämättä ole tavanomasia ja keksimisen aikaan yleisesti hyväksyttyjä, mutta aikanaan sitten palvelevat kokonaisuutta.

Voi olla, että olen nämä lukenut tai tajunnut monet kerrat aikasemminkin, mutta ei haittaa, jos taas kerran yhden luomuksen perusteella löytää kuin uutena.

Luon nyt itseni irti koneen imusta, eikä tiedä, onko hyvä vai paha.

28.1.2010

Toinen muotti

Välillä on kummallisia päiviä. Oikein mikään ei mene kaavan mukaan. Yöllä tuuli puuskittain ja heräilin muutamia kertoja. Ensin olin kuulevinani piippauksen ja kun ollaan annettu kissojenkin olla sisällä näin kylmällä, niin pitkäkarvalla oli yhdessä vaiheessa olevinaan paljonkin juttua. Petikaveri heittäytyi vielä vitsiniekaksi, kun käskin sen sammuttaa keskellä yötä lukuvalonsa. Heräsin totaalisesti ja tein pienen lenkin.

Jotenkin aamusta olin sitten epätahdissa, että nouseminen viivästyi. Päätin kuitenkin pestä hiukset ennen kuin herätän tytön kiireaamuun ja onneksi pesin.

Kaavasta puuttui se pitkäkarva rötköttämästä tytön sängyn vierestä. Sillä on tapana roikkua luutuna patterin päällä, että käpälät viistää petivaatteita ja tapittaa herkeämättä toisen pienen nukkumista. Että se voi ollakin mielenkiintosta. Herätyskuviot on tietysti odotettu extra siihen päälle. Kai se odottaa, että mokaan jossain sanakäänteessä tai kutituksessa ja saan lapsen heräämään ...seeseen ammuttuna karhuna vai perätikö se toiveikkaana odottaa, että sukeutuu iloinen ja harmoninen päivänsädeaamu. Ei tiedä, mutta seuraava kaavamuutos takasi, että herätys oli poikkeava. Tuli sähkökatkos.

Itkuksi meinasi ensin mennä, mutta aika pian sain innostuneen selviytymispuuhan vireille. Tähän aikaan vuodesta keskellä metsää on pimeetä kuuden jälkeen. En panostanut moneen valopisteeseen, kun aikaa oli niin vähän lähtöön ja pysyi sitten selviytymistehtävän mielenkiinto. Vessassa asetin kynttilän niin, että heijasti valon peileistä toisiin moninkertaistaen ja siellä lattialla puettiin. Huomasin olevani kiitollinen jonkunlaisesta järjestelmällisyydestäni ja vielä jotenkin toimivasta näkömuistista. Tuo möykky tuolla on ne sun punaset päällisukat ja omat sukkani löytyy tuolta pimeestä - kyllä, materiaalin tuntu sopii kuvaan. Kevyt kenttämeikki tuli laitettua melkein käsimyöden ja pakastemarjat evääksi arpomalla. Tuli naurettua ja hölmöiltyä aika paljon, eikä edes myöhästytty lähdöstä. Tosin töissä sitten totesin monessakin asiassa, että kyllä huomaa, miten on pimeessä tullu hutastua. Onneksi ei tarvii usein selvitä ilman valoa ja sähköä.

Päiväkeikka meni poikkeavalla kaavalla ja niin kävi kotiinlähtöajalle samoin kuin lapsen haullekin. Niin ja vaikka tulin kotiin aikasemmin, sähkökatkosaamun jälkeen, pellettipolttin oli käynnistynyt itse hienosti ja lämmitti! Sapluunat menee mun kohdalla kaikki uusiksi tänään.

Otin osaa Läskin myyntiin ja tein sitovan painotavotteen. Helppo päätös järkevän ja yhteishyödyllisen idean lisäksi, kun olin näköjään saanu hukkaamani kilot kertymään jo takasin. Ne voi yrittää hukata uusiksi ja muutama päälle. Aikaa ei ole montaa kuukautta, etten mitään mahdotonta tavotetta, mutta kuitenkin sellasen, mitä en ole kokenut ainakaan seitsemään vuoteen. Tarkottaa siis joitakin tuntuvia muutoksia totuttuun elämäntapaan.

Suunnittelin ottaa päiväunet, mutta tässä sitä vielä ollaan. Kun istun ihan hiljaa ja olen melko hämärässä huoneen nurkassa, niin tulee jänniä mielikuvia. Asun muka jonkun toisen naisen kanssa ja ollaan oltu vuosikaudet tätä samaa. Jos nyt menisin tuohon sohvalle päiväunille, se saattaisi kävellä viereiseen huoneeseen, mutta olisi automaattisesti sopivan äänekäs liikkeissään ja kuitenkin varoisi kolistelemasta. Melkein kuulen ne äänet, miten laittaa puuhellaan tulet ja keittää teevettä. Päivän lehti rapisee, kun selaa sitä pikkuhiljaa eteenpäin (joo, sen tapana on lukea lehteä aamusta lähtien pikkuhiljaa iltaan asti pätkissä). Laittaa radion auki. Se kuuntelee aina radiota, mitä mä en juuri avaa, mutta osaa pitää sen sopivan hiljasena. Se laittaa aina mullekin kupin valmiiksi ja melkein aina kampean itteni pöydän ääreen, vaikka olen muka unilla. Oikeastaan vaan lepään silmät kiinni ja nautin niistä äänistä. Siitä, että saadaan olla niin rauhassa kahdestaan. Teepöydässä naamatusten ei useinkaan olla hiljaa. Suut käy koko ajan, mutta keskustelu on aina suurista tunteistakin huolimatta huomaavaista ja hyväksyvää. Siitä on helppo taas lähteä omille tahoilleen jatkamaan, mitä nyt sitten sattuukin olemaan vaiheessa. Tunnelmassa ei ole pakkoa eikä kiirettä - ei vaatimuksia. Ihana rauha.

*****

Nykyisin välillä hirvittää, kun huomaa jähmettyneensä täysin ajatuksiinsa pitkäksi aikaa. Se voi tapahtua kesken sähköpostin kirjoittamisen tai luultavasti melkein missä vaan. Asian koomisuus on huvittanu mua nyt pitkin iltaa ja lähti kissan elämästä. Oltiin iltateellä ja katottiin, kun yks tapansa mukaan raapi vaihteeksi olohuoneen lasikaapin ovea. Se melkein lähtee suosiolla ulos, jos sen siitä hommasta huutaa ja ohjaa ovelle. Nyt ei reagoitu, niin se siirty kaappirivin päähän, jossa on pieni tila ennen huoneen kulmaa. Meni istumaan sinne kulmaan naama seinään päin niin, että vaan vähän selkää ja häntä näkyi huoneeseen. Istui siellä piiitkän aikaa kuin odottaisi, että joku tulee avaamaan seinän ja päästää ulos. Varsin hullun näköstä ja kirvotti taas kaikkien mielikuvituksen liikkeelle. Eihän sitä tiedä, vaikka siellä olisi minkälainen porttaali ties mihin. Toivottavasti itsekin onnistuu jähmettyessään olemaan edes vastaavan huvin kohteena joillekin, kun se muuten on yleensä vaan hämmentävää yhtäkkiä 'palata itseensä'.

26.1.2010

Innostavia kipinöitä

Hrrr. Pakkasta on ja naama rutussa aamusta. Näin aika painostavaa untakin pienen lisätorkun aikana. Se oli henkilökohtainen ja henkilöity tiivis paketti. Asiakin niin selvä kuin olla voi, ettei tarvitse ensinkään tulkita. Tiedostettu ajatuskuvio pukeutui näytelmäkohtauksiksi. Pidän vinkkinä, että ota nyt vakavasti tämä asia valinnoissasi, minkä olet jo muutenkin tajunnut.

Eilen oli mukava sosiaalisuuspäivä ja sain mielenkiintoisia ideoita. Sitä myöten illalla innostuin hetken kaivelemaan omin päin ja löysin lisää. Kanssakäyminen avartaa. Jotenkin korostui nimen omaan luovuuteen liittynyt huomio, että kaikenlaisesta olen ollut kiinnostunut ja vähän kokeillut sitä ja tätä, mutta toiset keskittyvät johonkin oikein perusteellisemmin ja ovat sitä myöten paljon vakavammin otettavia omalla alallaan tai harrastuksissaan. Ihailen siis entistä enemmän keskittymistä ja sinnikkyyttä. Ehkä toisille kipinä on niin voimakas, että se vie mukanaan, mutta mulla kipinät on pitkin ja poikin. Senhän tietää, miten siinä käy. Ne menee tuhkaksi.

Toisaalta huomasin kulkiessani, että kaikesta vähän tietäminen auttaa kyllä keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta erilaisten ihmisten kanssa niin, että kukin menee reippaasti omiin erikoisyksityiskohtiinsa ja siitä jos mistä oppii lisää ja tietysti nauttii. Innostunutta ja osaavaa on ilo katsella, kuunnella, lukea ja kokonaisvaltaisesti havainnoida. Mitä vaan nyt tekisin, kun virisi uudelleen innostus luontaislääketieteeseen, englanninkieliseen tietyn sortin kirjallisuuteen, ompeluun, videokuvaukseen, näyttelemiseen, metsätöihin, sosiaaliseen mediaan, sivujen tekoon, tarinan kerrontaan, luovempaan kirjoittamiseen, hörhötyksiin, kuntoiluun jne. jne. Siinä on taas kipinät pitkin mäkeä.

Onneksi on työpäivä edessä, että voi koota ittensä ja pistää tietynlaiseen rutiinimyllyyn. Jotkut asiat on vaan pakko hoitaa ja muutenkin paras ottaa hetki kerrallaan, että hoitaa sen, minkä on asennoitunut tekemään yhteiseksi hyväksi. Siinä voi olla saumaa hitusen joillekin noista innostuskipinöistä, mutta ei tarvitse päättää, minkä totaalisesti valitsee. Saan olla edelleen oma itseni ja säteillä vaan rajoitetusti sinne ja tänne. Se tulee luonnostaan.  

23.1.2010

Jos ei älyä niin ainakin organisointia

Luin aamusta loppuun Kari Uusikylän kirjan Naislahjakkuus. Olipa positiivinen kokemus. Luin jonkun matkaa jotenkin olettaen, että kirjoittaja on nainen (Joo, joo. En mä nyt luule, että Kari on naisen nimi. En ollu kattonu kirjailijan nimeä. Mulle tyypillistä ja monesti hyppään jopa johdannot ja kiitokset ohi suoraan asiaan.). Asianlaita kävi sitten selväksi jossain vaiheessa, että tätä kertookin mies ja olin entistä tyytyväisempi. Virpi Hämeen-Anttila sanoo hätkäyttävän terävässä itseanalyysissään hienosti mm. näin: "Miehen täytyy olla älykäs, huumorintajuinen ja itsetunnoltaan terve, jotta hän osaisi arvostaa naisen älykkyyttä." Tuon paremmin asiaa ei voi ilmaista ja luonnehdinta pätee myös kirjan kirjoittajaan täydellisesti. Kyseinen nainen sanoi paljon muutakin sellaista, jonka olen samankaltaisesta (mutta paljon lievemmästä) lähtökohdasta kasvaneena aina tiennyt, mutten koskaan osannut pukea sanoiksi. Sattuu vielä, että itsekin olen löytänyt mennyttä tasapainottavan miehen rinnalleni jo toistamiseen. Olen todella paljosta samaa mieltä ylipäätään kaikkien haastateltujen naisten kanssa. Asenne on sama, mutta minä en ole mikään älykkö tai huippulahjakkuus. Ihailen älyn käyttöä, lahjakkuutta, luovuuttaa, monipuolisuutta jne, mutta itse olen ollut laiska hiomaan mitään osaamistani kovin pitkälle. Niinpä ihannoin myös sinnikkyyttä toisissa ja silloin harvoin itsessäni, kun sitä ilmenee - edes vähän. Kokonaisuutena jäi sillä tavalla hyvä olo, että huomaa olevansa jo iän tuoman varmuuden turvassa monessa asiassa. On jo löytänyt samoja asioita, mitä noinkin fiksut ihmiset kuvailevat hoksanneensa ja elämänasenne myötäilee sitä otollista pohjaa, jolla voisi luoda, jos vaan rupeaisi ryhtymään.

Otan itseäni niskasta kiinni nyt vähän aikaa ravinnon ja liikunnan suhteen. Päätin, että jätän oravanpyörän vähemmälle huomiolle ja otan ajan sekä rauhan näille perusasioille vakavammin. Tänään onkin sitten kaikki lihakset kipeenä ja puuroa pursuu korvistakin. En oikeesti ole mitään tappotreeniä vetänyt, mutta ilmeisesti olen päässyt rapakuntoon taas kerran, kun vähempikin näin vaikuttaa. Enkä sitten meinaa jäädä tuntoja kuuntelemaan, vaan keskityn johonkin mielenkiintoseen ja lisää samanlaista sopivin välein kehiin.

Mulla on toivomuslistalla kotona ollut jokaiselle oma rauhallinen paikka tehdä omintaan. Nyt juuri on sellanen hetki, että kukin on tahollaan ja tekee juuri sitä, mikä sillä hetkellä tuntuu olennaiselta. Jokainen on keskittynyt hyvin omaansa, eikä kukaan tarvitse tai häiritse toistaan. Juhlaa. Nämä mahdollistuu aina vaan paremmin, kun yhdessä oltaessa jokainen tekee pakollista yhteistä jonkun osan, eikä mitään tiettyä roolijakoa ole, vaan kaikki tekee kaikkea sujuvasti yhdessä tai vuorotellen. Olisipa näin mukavaa kaikilla ja meilläkin aina vaan enemmän. Ei satu edes mitään kissanristiäisiä tälle viikonlopulle, eikä varsinaiset kissatkaan ole kovin riesana.

Näillä pakkasilla kissojen varallekin on hyvä pikaväsytyskonsti, etteivät terrorisoi tuntitolkulla. Ovat ehdollistuneet 'piippausmitan' ääneen, että tulevat vaikka mistä jutellen paikan päälle, kun sen piippaa päälle. Juoksevat etäisyyttä mittaavan laservalon perässä ittensä läähätyksiin. Sitten saakin olla pitkän aikaa rauhassa, kun hetken juoksuttaa.

Do dii. Nyt alkaa taas yhteinen keittiöhetki ja vieraitakin tiedossa, joten kuulumisiin.

21.1.2010

Melkein ammattimaisesti

Mä voisin kohta kirjottaa kirjan ritsan vaiheista, mutta yritän hillitä. Sen verran voin sanoa, että lekurikäynti oli aivan turha. Sanoin ihan selvästi, että ei ole varsinaista kipua (muutakun tietysti silloin joissain asennoissa, kun nivel ei ole paikallaan), enkä syö mitään lääkkeitä mielelläni. Olen saanut apua kiropraktikon hoidosta, mutta olen vaan huolissani, ettei taustalla piile jotain muuta, mikä näkyisi ehkä verikokeessa tai jos hän tunnustelemalla tai muuten voisi todeta, ettei ole mitään nivelpussin tulehdusta tai vastaavaa. Tutkimuksensa myötä totesi, että olen yliliikkuva kaikin puolin ja siinä syytä. Kirolla voin jatkaa käyntejä. Lonkkaa ei tarvitse tutkia, mutta otetaan selästä röntgenkuva. Paria eri särkylääkettä ja vatsan suojalääkettä. Sanoin, ettei selässä ole ikinä ollut mitään vikaa, eikä särkylääkkeille virkaa. Juu niitä on syötävä, osta vielä tyhjennyskuuri pillereitä, että kuvassa on sitten tyhjä maha ja näin mennään. Aattelin, että turha sitä on seinälle enempää jauhaa ja lähin meneen. En meinaa lääkkeitä popsia, enkä turhaa säteilyannosta käy myöskään nappaamassa. Voi olla, että olen tyhmä ja nuo ehdotetut olisi tehneet ihmeitä, mutta näin nyt vaan mennään vielä, kun saan päättää omista asioistani itse.

Meille tuli kotiin hoitopöytä ja sitä myöten koitetaan olla omavaraisempia. Yksi ystävällinen kiropraktikko on opettanut tarvittavat hoitoliikkeet miehelle jo aikanaan, mutta vielä tähän asti olen käyny vierailla, kun ei ole ollut sopivan korkusta ja tukevaa alustaa. Sovelletaan nyt toista taktiikkaa, josta ei ole saatu oppia, mutta toivotaan parasta =). Ainakin viime yönä nukuin pitkästä aikaa taas oireettomana.

Tavasin eilen Scott Kelbyn Digikuvauskirjan ja suosittelen ihan joka ikiselle. Hauskasti kirjotettu, selkeät pääkohdat tärkeimmistä jutuista, eikä ole ammattilaisten niksejä pimitetty. Jos ei muuta, niin oppii täysin ummikkokin katsomaan kuvia ihan uudella silmällä. Hirvee himo tuli hankkia se 'järkkärikamera', josta olikin joku aika sitten juttua toisaalla. Niin ja siihen pari lisäosaa. Ehkä mulle kumminkin riittää vielä pitkäksi aikaa kokeilla kaikkea ihan tavallisella pikkudigillä, mutta siemen jäi väkisinkin itämään. Myös kuvankäsittelyä oli hiukan ja sama mies on kirjottanut Photoshopista opaskirjan. Kaikkeen sitä vois hurahtaa ja taas olis vapaa-ajalle ja rahalle käyttöä. Mutta semmonen kävi, että kaikkia vastaan tulevia kuvia tulen kattomaan paljon monipuolisemmin kuin tähän saakka. Niiiin ja olen rajannut kaikki eläinkuvat tähän päivään asti kuvankäsittelyllä just sillai, että niistä on tullut mahdollisimman tylsiä katseltavia!!! Onneksi luin kirjan tässä vaiheessa!

Yhteen ikivanhaan amarylliksen sipuliin tuli joulun jälkeen vihreetä alkua. Jostain kesän pihasäilytyksestä olin nostanu sen vessan ikkunalle ja vielä kukkanupun tultua kissat kerran pudotti koko ruukun ylöalasin lavuaariin, että luulin jo menettäneeni senkin vähän. Sille jäi pieni vekki huppuun, mutta nyt se meinaa alkaa kukkia. Kovan onnen vanhus ja vähän myöhässä liikkeellä, mutta ei se tahtia haittaa. Mielenkiintosta nähdä, minkä värisen tai kerrannaisen olen halunnut säästää.

Nyt on mentävä pelaan tikkiä. Pöytä on ns. katettu.

17.1.2010

Puisia koneiston osia edelleen

Lukasin Aila Porkka-Heleniuksen kirjan Eheytyminen, joka käy mm. läpi tutun olosen elämänasenteen ja vaihtoehtosia hoitomuotoja. Niinpä sitten kyselin lonkaltani, mitä sillä mahtaa olla asiaa, mutta vastausta vielä odotellessa. Mies aamulla piti kättä oikuttelijan päällä ja kokeili myös onneaan. Ei kuulemma kuulunut tai näkynyt mitään selventävää. Jonkun mutuaavistuksen selitti, mutta oli episodista sellanen hyöty, että vaiva on ollut melko huomaamaton tämän päivän ja aivan siitä kyseisestä hetkestä lähtien. Ihminen on käsittämätön aparaatti. Tietysti mieluummin haluaisin tietää alkusyyn, johon käydä käsiksi kuin saada hankaluuteen hetkellistä helpotusta. Näissä asioissa tulee aina eteen ensimmäisinä ravinto ja liikunta sen henkisen tilanteen lisäksi. Siinä sitä jo onkin meikäläinen lujilla.

Tänäänkin harrastin korkeintaan mummokävelyä kissa seuranani ja kyselin korkeilta puilta, liikeneekö energioita ja viisautta. Muu perhe veti suksilla lenkkiä ja pikkunen ekstriimiä; Stiga vanhan ummenkulkijan perässä. Varsinainen 'latukone' synty tänä viikonloppuna. Koneet on koneita, sano muija....




Tuli siihen lisäosia tän tilanteen jälkeen, ettei hörppää niin lunta ja varmaan se vielä kehittyy, mutta toimiva peli näinkin (kiitos vaan vinkistä asiantuntijalle).

Pienesti on organisointi- ja siivousvimmaa havaittavissa sisätiloissa. Se ei koskaan ole pahitteeksi. En edes viitsi sanoa, miten vanhoja grahamjauhoja löysin kaapin pohjalta, mutta tekasin sämpylätaikinan ja laitoin niitä pari desiä mauksi, kun ei ollut uudempia. Ihan syötäviä tuli ja toivotaan parasta =). Loput kyllä heitin sitten. Ikivanhoja opiskelumuistiinpanoja lensi isot kasat ja todella ihmettelin, miten en ole edes selannu niitä koskaan läpi. Ei niissä ollut mitään säästämistä nimittäin. Kuinkahan paljon nurkissa on muuta sellasta, josta ajantasasemman infon saa netistä nykypäivänä? Karttoja, käyttöohjeita, kokonaisia kirjojakin ja vaikka mitä. Päätin juuri, että kiellän kaikkien myyntikuvastojen lähettämisen, kun nekin kaikki löytyy. Laskujakin tulee vielä pari paperiversioina, eikä kyllä tarvis tulla. Mappeja kävin myös läpi ja tyhjää tuli. Elämässä on alkamassa muutama uusi asia ja jotenkin sitä ajatusta vasten on helppo luopua jostain muusta aikansa palvelleesta.

Oli puhetta vanhoista esineistä; niiden visuaalisuuden ja jonkulaisen auran merkityksestäkin. Myöhemmin tuli mieleen äidin äidin rukin puola, joka meillä oli aikoinaan kotona kirjahyllyssä koristeena. Muistan, miten siskon kanssa katsottiin vanhoista valokuvista jo pientä kirjahyllyä askeettisena kokonaisuutena ja varsinkin sitä orpoa puupuolaa. Sitä ei kumpikaan erityisesti halunnut, kun tavaran jaon hetki tuli ja muistaakseni toin sen meidän ladolle, jossa on jonkun vanhan rukin osia. Meille molemmille tuli siitä vain ankeuden vaikutelma; se oli lähtöisin puuttellisista oloista, eikä se meidän lapsuuden aikakaan mitään erityisen ylentävää ollut. Mahtaisiko siinä kuitenkin olla alkuperäisen omistajansa auraa jäljellä ja sitä kautta jotakin herttaisuutta. Kai se on vielä kaivettava esiin ja vähintään tunnusteltava - olihan se kuitenkin äitini valitsema linkki, jota säilytti lopulta pahviseen laatikkoon pakattuna muutaman muun esineen seurana. Miksei sillä voisi olla joku järkevä käyttötarkoitus (keksin heti kymmeniä....voi ei ja taas ollaan säästämässä vanhaa). Näinhän tätä elämää kudotaan ja pienet asiat saa välillä suhteettomia merkityksiä.

Nyt pitää laittaa pillit pussiin (on siinäki sanonta) ja suoria ittensä pimeeseen ja pysyä hetki hiljaksiin.

15.1.2010

Lumikko ritsassa oravanpyörässä

Tässä se taas nähdään, miten oravanpyörä vie mukanaan. Päätin niin kirjoitella edes jotain tänne ja päiväkirjoihini, mutta niin on taas viikko tyhjää täynnä. Sähköposteista on kalasteltava yhteenveto päiväkirjaan, kun ei kahta päivää muista taaksepäin, mitä on tapahtunut. Kiitollisuuden kirjassa on kokonaista kolme aukeamaa täytettynä täydellisesti ja sitten on sellaisia kesken sammuttuja alotelmia....kunnes ei yhtäkkiä mitään. Kaivoin Rohkeus-päiväkirjan sittenkin esiin ja aloin täyttää sitä hätäpäissäni, kun siinä on ne mukavan vähän vaativat määrät viivoja päivää kohti. Koitin viikolla lukea myös novellikokoelmaa Sudenkuopat (Mirja Kuivaniemi), mutta sekin on vielä kesken. Välillä siitä tulee alavireinen fiilis, kun koetaan ankeita, mutta sitten taas toisaalta löytyy sarkastisen hauskoja lausahduksia. Murre on tutun oloista ja viihdyttääkin, mutta sitten taas kotomainen ankeus ja eleettömyys varsinkin vanhemmissa sukupolvissa melkein tukahduttaa. Jännä kokemus ja pakko katsoa loppuun, mutta en nyt tiedä, onko oikein osuva valinta tähän hetkeen. Luen välillä neljääkin kirjaa samaan aikaan, mutta nyt päätin pysyä yhdessä kerrallaan. Paria 'oppikirjaa' olen tavannut, mutta niitä ei lasketa.

Lumipuita on tullut kuvattua niin paljon, että riittää. Kuvankäsittelykin alkaa jo käydä työstä. En kestä jättää isoja tiedostomääriä, joita sitten joskus selaisin läpi. Pakko lajitella, karsia ja käsitellä parhaat. En osaa mitään kameratekniikoita, että lasti on aika tasapaksua, mutta ehtiihän sitä. Sekin on jo jotain, että on tullut rätkittyä ja käsiteltyä edes jotenkin. On jollain tavalla asian syrjässä kiinni, niin on helpompi sitten joskus edetä, jos siltä tuntuu. Maisemat on kyllä niin kauniit, etten muista koska olisin näin paljon ihmetellyt ja ihastellut. Tiiliset torniseinätkin ylös saakka valkoisina huurusta ja välillä kaikki on aivan epätodellisen valkoista. Silti jokin vahva väripilkku saattaa tulla kuvaan ja silloin hipoo jo taide-elämystä meikäläisenkin sattumat.

Lonkka on. No. Lähdetään vaikka herkästä makuukammarikohtauksesta. Mainitsen, että jalka on taas aivan puuta. Toinen kehittelee, että keväämmällä saattaa alkaa vihertää ja kasvattaa sivuversoja. Heko heko. Venyttelen jalkaa vanabiispagaattiin ja totean, että aivan kuin kuminauha kiristyisi. Vierestä kysytään, että onko se kuminauha yhteydessä puuhun. Myönnän, että näinhän on. Ylkä hyvä väläyttää: "Sehän on sitten ritsa." Naulan kantaan! Jätin kaikki ylimääräset harrastukset väliin tällä viikolla ja käväsen ihan lääkärinkin pakeilla vielä, mutta ei nyt oikeen kerkee keskittyyn. Kyllä se vielä mukana tulee ja tarpeeksi tempuiltuaan sen saa jopa itsekin välillä hetkellisesti kuntoon, mutta ei vaan pysy. Ritsa, mikä ritsa!

Mitähän tässä nyt olis muuta tapahtunu. Hukkasin rillit, mutta onneksi oli vuosi sitten hankitut uudet tallessa (eihän mitään uutta voi heti käyttää) ja ne päässä rupes löytyyn sitten 'hävinneetkin'. Sain kuitenkin kimmokkeen pitää uusia ja ne jäi 'päälle'.

Jostain seinän välistä haikuu ikävä aavistus. Jotenkin outoa, jos joku sokkeliheikki vielä tässä vaiheessa on ollut liikenteessä, mutta mikä muukaan se oikeen voisi olla. Pihassa on näkyny monet kerrat vitivalkosia hännättömiä pieniä otuksia....käyn kattoon googlesta ennenku väläytän.... no ei jaksa, kun noilla kaikilla näyttää olevan häntä...ehkä sitä ei huomaa, kun ne menee niin lujaa...hilleri, kärppä, lumikko... Olisko se sitten lumikko kuitenkin. Joka tapauksessa laihan rotan kokonen ja loikkii kaarevan vikkelästi. Näyttäisi, ettei kissa välitä niistä ja eikös nämä syö hiiretkin pois. Hyvä juttu. Tänä syksynä ei ollut hiiriä paljon kellään, että päästiin melkein liiankin helpolla. Nyt kuitenkin vaikuttaa, että joku 'pistää haisemaan' vielä viimesenä vetona. Kiit-tiii.

Vielä on neljä omaa paprikaa kesäisissä pehkoissa syömättä. Aika pitkälle riittänyt luomuvitamiinit. Perjantai ilta. Vähän pyykkiä narulle, iltateetä ja kirjan pariin pehmeisiin peittoihin. Kirjan kanssa kokee korostuneesti kontrastin nykyisen yltäkylläisyyden sekä mukavuuden ja entisaikojen askeettisempien ja kolkompien olosuhteiden välillä. Onneksi on vitsikkäät pilkkimiehet ainakin aluksi odottamassa.

10.1.2010

Tyytyväinen lokonen

Oltiin eilen kylässä mukavilla ihmisillä, jotka on maalaisjärjellä, muullakin älyllä ja myös rennolla asenteella kyllästettyjä. Aivan ihanaa. Tilavaa, jollain tavalla jylhän kodikasta ja silti niin helppoa sulautua joukkoon. En miettisi hetkeäkään, jos pahan paikan tullen tarjottaisi väliaikaista sijoituspaikkaa. Voisin kuvitella, miten jokaiselle siellä löytyy sopiva lokonen ja toimintasektori ja tilaa on. Erikoisuutta ja omalaatuisuutta siedetään ja varmaan itseään saisi toteuttaa omimmalla tavallaan. Kertakaikkiaan nautin jonkin syvemmällä tasolla vaistoamani turvan myötä seurasta, keskustelusta, hyvästä tarjoilusta ja lämmöstä. Varsinainen lämpö-lämpökin oli ollut katkolla, mutta osaamista ja omaa toimintaa löytyi ja hyvin pärjäsi. Välillä tuntee itsensä niin perin pohjin etuoikeutetuksi, kun yleensä on päässyt tiettyihin ihmisiin tutustumaan, eikä ole pilannut mahdollisuuksiaan, vaikka siihenkin on ollut kaikki edellytykset (lähinnä puhun nyt omasta pääkopastani).

Pakkanen huitelee kunnon lukemissa ja minä olen noudattanut tervettä asennetta, jonka nautinnolla huomasin omaksutun tuolla kyläpaikassakin. Hekin ovat kovia tekemään vaikka mitä ulkona, mutta näin kovilla pakkasilla pysytään järkisyistä sisällä. Vaikka on kuntoa ja intoa, niin hengitystiet pelkästään saa selkäänsä, jos lähtee hiihtelemään tai muuta tekemään liian innokkasti. No, ei mulla siinä mielessä pelkoa =). En nyt puhu muun perheeni suulla, koska ovat parhaillaankin ulkoilemassa ja jo toistamiseen, mutta minä en saa itseäni ulos näin kylmällä. Kaunista oli kertakaikkiaan katsella ikkunasta, mutta sisällä olen ollut tämän päivän.

Koneella on tullut sitten oltua senkin edestä ja olen oikein tyytyväinen saavutuksistani. Projektit etenee ja näyttävätkin hyvältä. Ei valittamista. Pyykkiä peseytyy nykysysteemillä tosta vaan kaiken ohella. Jos ei muista laittaa kuivumaan, niin ylkä-hyvä kykenee siliämästä nostamaan naruille. Voi onnea! Näin mulla on aina ollut. En tiedä, olenko osannut näin haaveilla avioparin, vai onko vaan suotu tämä onni kohdalle. Aina on ollut puhtaita enkeleitä kavereina; ei niin puhtaan värisinä aina, mutta muuten =). Eikä se edellinenkään mihinkään ole hävinnyt reservistä. Ei olla yhteyksissä fyysisellä tasolla, mutta henkinen yhteys pysyy ja tuntuu aina!!! Sama pätee sukuun ja läheisiin, vaikka olisivat fyyseltä lähteneetkin. Kyllä ovat todella vahvasti mukana. Melkein äänen kuulee välillä, kun meinaa ruveta oikein hölmöilemään! Vielä menen niin pitkälle, että ystävät, jotka vielä elevät, ja joiden kanssa ei välttämättä ole ollut pitkään aikaan tekemisissäkään, vaikuttavat ja ovat energioillaan mukana mun elämässä. Juurikin pari sielua puhutteli leivinuunin tiimoilta ja täytynee kirjoittaa kaksi kirjettä. Kiitollisuutta pursuu sieluni!

Ilta on nuori ja vielä ehtii vaikka mitä. Pimeää on. Se ei haittaa mäen laskua pulkalla tai montaa muutakaan aktiviteettia. Voisin keskittyä pelkästä systeemistä taas sosiaaliseen...niin ja pyykin ripustukseen iha ite. Jeps.

Rentoa sunnuntai-illanviettoa kaikillen

8.1.2010

Kiukkukynnys oli ja meni

Viikon mittaan vauhti ja kiukkukin ehti kivuta aika huippuunsa. Mulla on henkilökohtasena kompastuskivenä tuo pellettipoltin. Se ei suostu toimimaan silloin, kun jään sen kanssa naamatusten. Jutut on aina sellasia, että vaatii apumiestä ja heti, kun sen perävalot näkyy, niin laitteella on naama punasena ja jotain valittamista. Koko torppa ehtii aina jäähtyä totaalisesti ja siunaan vaan sitä, että alunperin unelmissani vaadin toimivia tulipesiä ja joka puolelle, eikä ne ole mihinkään häipyneet. Puita ei tietenkään ole tuotuna, kun ei niitä enää muka tarvita, mutta sentään sitäkin löytyy. Kyllä mä sille polttimellekin näytin. Toissayönä tungin pesän niin täyteen isoa halkoa, että riitti ja laitteen näytön pimeeks. Vielä seuraavan päivän kurmotin ja tulihan sitten lämmin lopulta.

Aika paljon on ihmisillä ympärillä kaikkea raskasta ja väittäisin, että kiukustuvat lapset on aivan vauhkoina. Useampikin väsähtänyt tai viittä vaille hermonsa menettänyt äiti on tavattu. Liittyyköhän suoraan siihen, etteivät lapset pääse tarpeeksi ulos purkamaan näin kovilla pakkasilla toimintatarmoaan vai onko se kertakaikkiaan energioissa ja tähdissä tämä viulun kielen kiristys. Silti asioitten pitää hoitua ja hommien tulla tehdyksi. Kissat on ainakin aivan idiootteja näin kovilla pakkasilla. Sisälle päästyään ne menee puoli tuntia ja kurahtelee kimeesti. Vaanii ja on toistensa kimpussa. Ulkonakin säntäilevät sähköisinä, että pölisee vaan kinokset. Jos komentaa, niin entistä hullumpia temppuja innostuvat tekemään musta kiilto silmissä. Välillä menikin hermot, kun niihin meinasi kompastua puukuormien kanssa.

Mitähän rakentavaa sanottavaa olis. Olen kerrannut koodia ja väsännyt kahtakin kokonaisuutta ristiin. Kaikenlaisia asioita on sovittuna, että isotkin asiat nytkähtelee vielä hyvässä järjestyksessä eteenpäin. Kuvat pysyy nyt jatkuvasti rinnalla kaikessa tekemisessä ja uusia juttuja tulee tyrkylle sillä saralla. Ei haittaa. Kaikki uuden oppiminen on plussaa. Koskaan ei tiedä, mihin taitoja joskus myöhemmin ehkä tarvii. Nythän tämä on vaan huoletonta kokeilua ja innostumista milloin mistäkin. Tytär piirtää kyllästymättä aina ja jatkuvasti. Vastaava on itseltäni taas kerran vähän jäänyt muun varjoon.

Olisi muutamia pakollisia hankintoja tehtävä ja meinaan kuitata ne netin kautta eli säästän päivän reissun ostoksille ja käytän sen johonkin omaan kivaan. Onneksi tiedän, mistä saan täydellistä palvelua ja laatua muutenkin. Että onkin elämän laatu tässä mielessä parantunut syrjäseutujen viheltäjillä. Parit testaukset ja tilailen samalla. Voisin tehdä myös jonkun vaihtelu virkistää keikauksen ..... mihinköhän iskis =) .

5.1.2010

Taakkaa hennoilla varsilla




Kuvassa on kotitietä, hiukka hohdotettuna, iltapäivän laskevassa auringossa. Pyörät pyörii taas vinhaa vauhtia kaikessa. Tuntuu kuin kaikki asiat etenisi melkein itsestään. Joskus ei hahmota, miten isojen asioitten kanssa on tekemisissä, mutta nyt jotenkin pienimmäkin teon laajempia vaikutuksia näkee heti. Tekeminen on heti paljon mielekkäämpää. Aloin tosissani kirjata kiitollisuuden kirjaa ja huomasin pulppuamisen helppouden. Yritän olla pahemmin toistamatta itseäni ja tulee keksittyä kiitettävän paljon sellasta, mitä ei ehkä muuten tulisi pieneen mieleenkään. Ei liene haitaksi. Ainakin pari asiaa johti heti positiiviseen toimintaan ja halu kiukutella tai olla hankala liukenee selvästi taka-alalle.

Tänään on ollut jotenkin suurten massojen tai raskaan taakan siirtyilyn päivä. Joku liike tuntuu hyvinkin turhalta ja turhauttavalta ja melkein sanoisin, että sekin, minkä piti olla järkevää, ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan. Tulee kieltämättä mieleen, että kannattaako miettiä aina kaksi kertaa ennen kuin alunpitäen valitsee raskaamman vaihtoehdon. Täysin omakohtaisena esimerkkinä voisin mainita pelletin hankinnan. Meille se puhalletaan jatkossa kevyesti letkua myöten suoraan loppusijoituspaikkaansa.

Aurinko tosiaan vähän alko pilkottaa iltapäivällä ja tein pakollisen keikan osin jalan, että sain kuvia lumesta. Muuten päivä on menny kiinteesti koneella. Siitä huolimatta hauskoja tapaamisia on osunu joka saumaan. Tasapainon tuntu. Ei hullumpi päivä ollenkaan, eikä ikinä olis uskonu muutama päivä sitte, että näin pian tuntee ittensä taas toimintakuntoseksi. Nyt vielä muutamat erikoistyöt ja sitten lepo.

3.1.2010

Siirto

Sattui sitten, että kyselin eilen illalla nukkumaan mennessä melkeen viikon mahaansa valittaneelta tyttäreltäni, että mistä se nyt tarkkaan ottaen on kipee. Siinä paineltiin ja diagnoosi tuli jonkuulainen mieleen. Kömmin sitten oman peittoni alle ja mietin, että olispa kätevää, jos vois tuntea omassa kropassaan sen saman tunteen, niin tietäis tarkkaan, minkälaista se on. Siinä samassa alkoi sitten kivut mulla just samassa kohdassa. Se oli aika karmeeta. Juttelin toiselle, että eihän se mitään, jos se nyt on mulla, että toinen saa nukkua rauhassa, mutta ei kivaa.

Niinpä sitten aikanaan valuin kärvistelemään hyyskän suuntaan ja niinhän se meni eläimelliseksi laatan viskelyksi. Kyllä kruunu taas kirkastu, eikä siinä paljon tullu nukuttua. Musta tuli sänkypotilas kertalaakilla, mutta tytöllä ei ollu aamulla enää mitään oireita. Näppärää. Olen vieläki pois päiviltä ja äsken nuokuin hetken kyljittäin nojatuolissa, niin pyramiidin väsääjä kampes väkisin mun kipeen lonkan päälle rötköttään. Jos mulla onki joku reuma, eikös ne kissat perinteisesti löydä hoitoa vaativat kohdat. Niin, että on sitä kuolemaa nyt taas tehty ihan kiitettävästi. Vielä pihisee kuitenkin ja on semmonen täysin takkupäinen kalpee ilmestys hoipparoimassa aika huvittavakin näky. Pääsee maistelemaan erilaisia elämyspuolia. Nyt äkkiä takas vaakasuoraan.

2.1.2010

Pari 'valittua sanaa'

ommunikointi korostuu tässä vuodenvaihteen tienoilla. Mulle tulee aina väistämättä jossain vaiheessa mieleen kotonakin huumorimielessä esiin vedetty viisaus: "Missä on paljon sanoja, sieltä ei syntiä puutu." On sattunut olemaan puheliasta sukua ja sillai. Ite mieluummin kirjotan, mutta sama se on ajattelusta lähtien. Toisilta ei irtoo sanaakaan näkyville tai kuuluville, mutta sisäinen pälätys on tauotonta. Siinähän se vitsi tietty onkin (viisaus lauseen takana), että saisi mölinän rauhottumaan ja oppisi harkitsemaan ennen kuin pläjäyttää kaikki värikylläiset, vaihtelevapintaiset, äänekkäät sammakot pihalle. Eihän tässä mitään harppausta kovin eteväksi ole nähtävissä. Itse kukin tyytyy toimimaan omalla tasollaan ja ymmärrystä sekä sietokykyä riittää erilaisuutta kohtaan. Välillä oikein nauttii hyvinkin suivaantuneista vuodatuksista. Sitä paitsi asiasta saa sanoa. Luulen kuitenkin, että kaikenlainen turha värittäminen omilla mielipiteillä on sitä 'syntiä'.

Tietysti vähän huolestuttaa ajatusten ja sanojen ympäristöä tai ainakin kokemusta muokkaava vaikutus. Sain lahjaksi Salaisuus - Kiitollisuuskirjan (Rhonda Byrne) ja se tuli juuri sopivaan saumaan näitten mietintöjen kanssa. Kävin vasta äsken netistä kattomassa, mihin kirja perustuu ja löysin nämä sivut http://www.thesecret.tv/ . Aukkoja sivistyksessä riittää. Vatkaan edes takaisin vielä itseni kanssa, mutta ehkä vielä tässä elämässä vakiintuu viisaus edes vähän. Nyt ainakin on taas tuntuva tilaus positiivisuudelle. Eteenpäin on mielekästä mennä innokkaana niin kauan kuin hengissä kestää.

Toisekseen on mietityttänyt juuri sävyjen ja eloisuuden puute ehkä eniten mielikuvissa. Unetkin ovat olleet jotenkin faktaperustaisia jonkun aikaa. Siksi ei ole ihme, että juuri kuvat ja visuaalinen ulkomuoto kiinnostaa nyt eniten. Siis kiinnostaa vasta. Tuotokset näkyvät ehkä vuoden parin kuluttua. Kertaan NLP kirjaa myös ja saatan opetella värittämään ja elävöittämään muutamia todella kulahtaneita ajatuskuvioitani. Tässä yhteydessä tulee sitten mieleen liian kruusatut, kimaltelevat, alleviivatut tai neonväritetyt versiot. Ne ei kerta kaikkiaan käy. Liika ripellys ja yksityiskohtien määrä on joskus kiehtonut, mutta nyt toivoo harmonisen pelkkää.

Pelkkä on pitkään ollut trendinä sisustuksessa ja paljossa muussakin, mutta ei paha. Meillä oli tänä jouluna vielä joulukuusi perinteisen sekasorron kourissa. Olen säästänyt kaikki epätoivoiset yksittäiset koristeet ja joitakin on jopa lapsuudenkodin koristeista käytössä. Nyt alkaa olla jo tyttärellekin perinne, että tämä kuuluu tähän ja nämä tänne. Loppujen lopuksi en taida välittää pelkän oloisesta joulukuusesta kuitenkaan itselläni. Luulin, että haluan sellaisen, jossa on vain tietty yleissävy ja vähän perinteisiä koristeita. En huolisi tuuheaa ja suurta kuusta, jossa on niin paljon värejä ja koristeita, että pyörryttää, mutta en myöskään pelkistettyä. Luulen, että pidän meidän perinteen. Nyt kuusi ja koristeet on jo pois. Melkein hauskempaa oli koristeiden riisuminen ja pakkaaminen huolella talteen kuin koristelu. Meillä meni tytön kanssa kauan, kun mietittiin uudet säilytyslaatikot, heitettiin huonoja koristeita pois, väännettiin ja käännettiin, että saatiin mahdollisimman pieneen tilaan 'kalleudet' turvaan. Siinä oli hetkessä elämisen tuntua.


Nyt tulee lihakeiton tuoksu nenään ja keittiöstä kuuluu kilinää. Taas on syytä olla kiitollinen monestakin asiasta. Tästä se lähtee uusi vuosi liikkeelle uusin kujein.