Rohkeesti uuteen

No ni. Se on sitte vuosi 2010 katottu kohta. Rohkeesti vaan uutta kohti ja melkein on parit lupauksen tapaiset ajatukset evääksikin. Selvisin reissusta, mutta navilla saa mun puolesta heittää mitä tahansa lintua. Kai sillä oli jokin järki yrittää mua motarilta joka välissä poikkeemaan sinne ja tänne, mutta en antanu periksi. Se sitte laski kiltisti uudelleen. Vuoden vanha softa ja olihan niitä tietöitäkin ja erikoisjärjestelyitä, ettei se voinu olla kartalla, mutta meidän logiikka ei vaan kertakaikkiaan kohtaa. Tein vieraissa keskustoissa omia ratkasuita ja sitten osin kuuntelin sitä, mutta kyllä jouduin muutamat pätkät ajella niin liukkaita ja kiemuraisia sivuteitä, että hermo tuppas kiristyyn. Kunnon baanalla ei riittäny paremmankaan auton flekti tuulilasia pitään auki, kun se vaan jääty täyteen sade- ja raparoiskepilkkua mennessä. Vähensin vauhtia ja suljin kaikki aukot paitsi tuulilasiin, mutta ei paljon auttanu. Pattitilanne ja sillä mentiin, mitä vähä näky alareunasta. Opin kuitenkin sinuiksi vauhtirajottimen kanssa, kun se nyt selvästi toimi huollon jälkeen paremmin sekin. Kiihtyvyyttä ei päässyt testaileen, kun kaikki paikat oli vaan liian jäässä, mutta huomas siinäkin parannusta silti. Tykkään ajamisesta, mutta ei nää kelit nyt nautintoa lisänneet.

Tärkeintä tietysti olikin loppumatkasta poimittu inhimillinen navi ja sen kanssa logiikka löikin täysin yksiin pitkälle yli puolen yön sekä vielä aamusta hyvän tovin. Vuoden pellavalanganpäät on nyt solmittu siististi yhteen ja voi lähteä suunnittelemaan puhtaalta uutta kaikkea. Pääsin viimein sinne kirjakauppaankin ja hankin muuten Dilberttiä oikeen juhlanumeron. Nyt on hyvät naurut taattu moneksi kertaa. Pari muutakin teosta tarttui. Kuolasin lääketieteen ja anatomian paksuja englanninkielisiä opuksia sekä joitakin liiketalouden tai suuryritysten muutosjohtamisen aapisia, mutta ei niitä nyt omaksi. Ei ehkä tässä elämässä ole niin paljon käyttöä moisille viisauksille. Jos ei työt haittaisi harrastuksia, niin sellasia voisin tavailla mielikseni.

Kotona olikin satanut taas parissa päivässä koko elämän lumet ja sain keuhkot sekä ihohuokoset putsattua raavaalla työllä. Langanpäitä sidoin vielä yhden puhelun verran toisen mieliloogigon kanssa ja nyt onkin hyvä rauhottua uutta vuotta vastaanottamaan. Meneillään on piiretty filmi ja mulla hyvä kirja. Katson koirakuiskaajan kohta ja sitten varmaan on lapsen rakettien vuoro. Uni tulee tänään varhain, että varsinainen tulitus saa jäädä vaimeaksi taustahumuksi. Meillä on tosin koiramäen asukki vieraana, että nähtäväksi jää, mitä se pitää räiskinnästä. Kateilla on ollut jo monta päivää uutta kivaa ja ovat saaneet elvistellä, minkä on kantti kestänyt. Nyt ne kaikki istuskelee yläkerran rappusilla melko ylhäällä ja lausuvat vuorollaan erilaisia kommentteja. Leikkikutsun kuuloista, mutta kukaan ei kuitenkaan uskalla reippaasti alas, ellei mene sinne maanittelemaan. Jännää on olla isomman haisteltavana, mutta ei sitä kuitenkaan ihan yksin uskalla.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille ja olkoon tuleva vuosi tuntuvasti parempi kuin mennyt!

Peljättää

Stressin laukeamisen jälkimainingit pyyhkii ja lopusta selviän ehkä jollain kaurapuurokuurilla. Siinä mielessä kyllä hyvä, ettei paljon voinut liiotella syömisten tai juomisten kanssa joulun aikaan, mutta nyt alkaa tulla stressi, että saanko itseäni ajoissa työkuntoon =).

Opin uuden asian itsestäni. Menen erään toisen kissa-allergisen jalanjälkiä. Selvisi ihmeellisen ahdistuksen fyysinen aiheuttaja. Luulin pienen pakkasulkoilun jälkeen, että olen saanut rasitusastman, mutta sitten syttyi lamppu päässä. Ryhdyin purkamaan koristeita kuusesta yhtä hektiseen tahtiin kuin mitä katit olivat jo muutaman päivän tehneet. Kuului tymäkkä viuh ja hetken päästä alkoi ahdistus lientyä kummasti. Olen herkistynyt kuusellekin! Ei tullut pahempaa aivastelua tai muitakaan räkäoireita, mutta keuhkot olivat aika paineessa. Jouluahdistuksesta eroon kerralla =).

Suunnittelen pientä keikkaa paikkaan, jossa en ole käynyt ennen ja olen järjestänyt hauskaa nykyisen sekaisin menneen suuntavaistoni kanssa. Voisin mennä junallakin, mutta ei se olisi yhtään niin jännää. Navin kanssa eksyn varmasti - johonkin siihen lähelle tosin, mutta eilen sain opastuksen oikein Google Mapsin avustuksella. Se se vasta oli lopullinen niitti mun reissulle. Tiet pyöri ja rakennukset oli milloin missäkin. "Tässä nyt menet tämän bussin perässä, tätä kaistaa." Nyt mulla on vaan murhe, että mistä saan sen motskarin, bussin ja Nissanin, joitten perässä menen turvallisesti perille sekä tutut kesäiset maisemat =). Ihan sama ku mulle olis jokaisen etenemisen jälkeen heitetty random kuva eri kaupungeista; Lahti, Heinola, Turku ja väitetty, että samalla tiellä mennään ja tolkuttoman ilmansuuntapyörittämisen jälkeen, että samaan suuntaan ollaan vielä menossa. No, liiottelen tietysti ja reitti näytti kieltämättä helpolta, mutta se siinä onkin mystistä, että vaikka on kuinka selvät sävelet, niin itse tilanteessa pääsen hukkaan. Kai se on tätä normaali elämää. Sitähän tapahtuu vaikka tässä ruudun ääressä istuessa. Kyllä mä silti valitsen jännemmän vaihtoehdon. On sitten, mille nauraa jälkeenpäinkin.

Luen toiseen kertaan kirjaa Images of art therapy: New developments in theory and practice. Tosi uusia kehitelmiä, kun kirja on kirjotettu 1987, mutta kun en moisia ole kokenut, niin pohjatkin on hyvä tietää. Kai tässä on jokin ajatuksen häive, että kirkastaisin armoa ja vapaata tekemistä, jos vaikka tulisi jotain ripellettyä niiden myötä taas joskus. Olisin varmaan elinikäispotilas, jos terapiaan pääsisin. Nytkin voisin piirustella järkyttäviä monitasoristeyksiä, joissa ilmansuunnat vaihtuu kesken matkan ja tiepätkät katkeilee tai johtaa umpikujaan. Otus vankina peltihevosessaan, eikä ikinä toivoakaan perille pääsystä =).

Mulla on muuten tässä koneen vieressä yksi pikkutaiteilijan eilinen tikku-ukkopiirustus. Siinä on talon sisällä istuva ukko, joka raottaa ikkunaa etupihalle päin, mutta sen pää on käännetty kuitenkin sisällepäin ja siinä ulkona ikkunan edessä ukko, joka on selvästi peljästynyt aivan jumalattomasti. Sen edessä seisoo normaalipiirustustyyliin tehdyt valtava norsu ja kirahvi. Norsu sanoo: Törööt! Kirahvi seisoo vielä kiven päällä, että takuulla näyttää korkeelta. Sisällä istuvan ukon tuoli on muuten sellanen verotarkastajan versio, että ilmankos ukon ilme on hiukan apea. Tosi hauska jotenkin, mutta kyllä tuostakin 'tulkitsemalla' saisi kehiteltyä vaikka mitä tarinoita.

Oho. Kello on vaikka mitä. Pitää käydä herättään se taiteilija. Tämä pimeys hämää.

Joulumörkö

Työpyörä alkaa pikkuhiljaa jarruttaa, mutta olenhan vasta viidettä päivää vapaalla. Vielä eilen tein salakurkkauksia etänä, mutta nyt pysyn tiukkana. Väsymys on ollut sitä luokkaa, että hirvittää ja on jopa outoa hengen ahdistusta ilmennyt. Kyllä pitää ihmisen olla hullu, ettei osaa olla aina vetämättä itseään piippuun. Mistä tuokin sanonta juontaa? Tuli mielikuva jostain kanuunan piipusta ja miten siitä olis kiva ampua täysin rähjäinen ja musta möntti valkoiselle pöllyävälle lumelle - tosi pitkälle! Vähän peseentyis ja sais hetken päästä kylmästä virtaakin kammeta vauhdilla järkihommiin.

Meiltä on vauhtikaksikko sinkassu aamuvarhaisella pakkassäähän ja tämä yksi täysin pyörryksissä, pahaa oloa valittaen jäi sängyn pohjalle. Puhe olikin jo etukäteen, että nukkuisin koko päivän, kun siihen on tilaisuus, mutta kymmeneltä nousin sentään. Meillä on töissäkin vitsiksi muodostunut yhden työkaverin naljailut, miten hän asiakkaitten lähestymisen huomatessaan sammuttaa valot ja heittäytyy lattialle vatsalleen. Nyt täytyy myöntää, että tämä reaktio on täysin päällä. Säikähdän jokaista auton ääntä, valoja en sytytä ja vältän käymästä jopa postilaatikolla, ettei paljastavia jalanjälkiä jää lumeen =D. Tämän aamupäivän pyhitän....ainakin siihen asti, kun on mentävä lisäämään puita pannuun ja se hetki alkaa olla käsillä, kun pakkasta on -22 astetta.

Sellanen päänjauho pitää vielä kertoa, että autohuollon jälkeen menin joulukirkkoreissun huolletulla kiesillä - enkä voi sittenkään luopua siitä. Ehkä jossain vaiheessa saan siitä puuttuvat ominaisuudet, mutta siihen asti valitsen kuitenkin saavutetun jämäkkyyden. Roju on rojua, mutta tärkeintä, että löytyi selkeä valintapäätös. Monet asiat kirkastuivat koko ajoneuvokuviossa ja nyt voi taas mennä selvin sävelin eteenpäin. Niin, jos oppii pitämään sen kytkinjalan pois jarrulta.

Nyt ei auta enää sätkiä, vaan on puettava pilkkihaalaria niskaan ja mentävä pannulle. Maisemat on niin kauniit, ettei enää hienommaksi voi taikametsä muuttua. Ehkä sitä hetken uskaltaa ihailla ja sitten äkkiä mökin lämpimään mörköilemään.

Heittovirtaa

Tänään valkeni ainut vapaapäivä, jonka sain viettää täysin omassa rauhassani ja mahdollisuudet olisi ollut lähteä vaikka mihin. Johonkin kirjakauppaan olis vähän tehnyt mieli mennäkin pyörimään ja mieluista seuraakin olisin löytänyt helposti, mutta pelkkää saamattomuuttani jäin vaan huilimaan. Hoidin kouluun viennin pipo visusti korvilla ja rönttömeininki jatkui koko päivän.

Hyökkäsin kaaosvaltakuntaan ja rinsessan silmän välttäessä putsasin monet kohteet perusteellisesti. Uloskin tuli lähdettyä ajoissa ja keskuspannu kuumeni kummasti tyhjennyksen seurauksena. Olen hankkinut 'kartanolle' lumikolan ja autoni perässä sen tyyriinä kiikuttanut perille, mutta kaikki, mikä ei ole 10-tuumasella seinään lyötynä...katoaa (no, tiedän kyllä, että se hoitaa nykyisin tehtäväänsä huvipuistolla). Tähteellä oli kymmenisen vuotta sitten erään muuton jäljiltä turhaksi jäänyt oranssinen kolalapio, josta ajan hammas on syönyt hantaakin vai minkä lie käsikahvan. Sillä sitten aloin nirhiä. Epämääränen savu laski tasan sieraimeen siihen pihalle (olin lakassu koko pannuhuoneen purut ja tikut joukkoon). Harjasin yhen hautautuneen kulkuneuvon ja peräkärryn esiin. Akku sano vaan vooo-ou, voo-ooooo. Vedin piuhoja ja löysin akkulaturin näkösen. Ikinä en ole tarvinnu käyttää, mutta laitoin miestä-poikaa sen toimintaan, enkä kyllä tiedä, kun ei se mitenkään kertonu, että lähtikö lataamaan. Olis niin hinku putsata menopeli sisältä, mutta ensin se olis saatava johonki notkeesormisempaan ympäristöön ajettua. Nirhin ja nirhin sitä lunta sivummalle. Pimee tuli. Säädin ajastimia, että muutama vaivanen pihavalo näyttäis edes jotain ja sitten vaan luovutin lopulta.

Se tässä on huvittavinta, että olen melko tyytyväinen päivääni. Oma kotteroni on täyteen pakattuna lajittelujätettä ja monenlaiset asiat on valmiiksi mietittynä. Varsinaista joulu-joulua ei sinänsä ole vieläkään, mutta kaikki ehtii oikein hyvin. Ooh, meillä on kuulemma uusi lumikola =). Jonku viestin aina kerkee välissä laittaa ja....ooh, mulla on myös uusi patterilaturi. Juhlaa! Mähän siis laitoin jostain pyödälleni eksyneet pari tavallista patteria epähuomiossa laturiin kahden ladattavan lisäksi ja hetken päästä laitteella tai muunninjohdolla ei ollutkaan enää eväitä jatkaa toimintaa. Kiva lumihuuru vaan ilmesty pleksikannen sisäpintaan. Se siitä sitten. Samalla johdolla olin kuunnellut tietokoneen kaijuttimista höpinät ja musiikit. Hiljasta tuli silläkin rintamalla. Nyt on taas kaikki toiminnassa =).

Hooo....loma

Nyt se odotettu loma sitten alkoi! Luultavasti menee kaikki pari viikkoa ennen kuin asiantilan ymmärtää ja meinaa ruveta nauttimaan, mutta otetaan nyt päivä kerrallaan. Huomenna sais hakea entisen autonsa huollosta. Mielenkiintosta on kokeilla viikon tauon jälkeen, että haluanko sittenkin sen takas vai onko kottero se, mikä jää. Sen verran sanon, että hermot ei kestä lagittavaa yhteyttä (ei sitten missään muodossa, eikä missään tilanteessa ja sitä on nyt niin täyteen...) ja automaattivaihteisto on osin just sitä. Olen tässä viikon nauttinu, miten lähtee, kun ite vaihtaa ja vähä polkasee samaan hengenvetoon. Katras- sekä rojukyydistystä on testattu ja vaikka lämpöjohto on aina vaan se ärsyttävä kierrettävä ja kierrettävä ennen kuin löytyy oikea asento, niin se sijaitsee kuitenkin seisontaetäisyydellä maasta, mikä on sinällään jo silkkaa juhlaa. Lämppäri on varsinainen nuhapumppu, mutta josko sille jotain olisi tehtävissä... Yksi vastaantulija oli tänään tosi halukas testaamaan, miten puskurihäkkyröillä tönästään meneen, mutta jokin ihokas siihen väliin jäi, ettei juuri hipaissut. Tietä on, mutta aika monilla on pakkomielle kulkea keskiviivaa tai mieluiten vähän vastaantulijan puolta.

Eilen aamulla oli aika hieno kuura puissa. Olin vähän liian varhain liikkeellä valokuvaustaitoihini nähden, mutta räppäsin kuitenkin.

  


Luonnossa kaikki oli tietysti monin kerroin ihmeellisempää. Melko ihmeellistä on ollut päivät muutenkin. Paljon henkisiä sekä fyysisiä lahjoja ja todettava on, että venymällä tulee kuitenkin tehdyksi. Jos ja kun ilmenee, että jotain tärkeääkin on jäänyt tekemättä, niin voi ainakin rehellisesti sanoa, että yhtään enempään ei olisi kyennyt missään mielessä. Pari yötä nukuin jo niin pyörryksissä illasta aamuun, että harvoin elämässäni on tapahtunut.

Huomenna illalla on tiedossa vielä erityistä ohjelmaa, mutta sen jälkeen heittäydyn täysin rennoksi. Ainakin näin etukäteen ajatellen... Joulu ei vieläkään näy kovin monilla tavoilla, mutta eipä ole onneksi mitään paineitakaan mistään suunnasta. Taidan käydä huomenna kirjastossa.

Pää vinossa, mieli vinossa

Elämä on hassunkurista. Täällä sitä toikkaroidaan hyytävän kylmyyden keskellä. Lahkeen suusta pilkottaa saapikasta, kuontaloa ei tarvi litata, jos äkkiä vaan syöksyy autoon ja sisälle, mutta rukkaset on oltava tolkuttoman suhteettomat räpylöissään. Tämä siksi, että kynnet tippuu pieninä siivuina viikon sisällä, jos näpit pääsee jäätyyn. Enhän mä tiedä, miten aivoille käy, mutta ne on muutenkin niin toissijaiset =). Ihmisellä on sitten erilainen menopeli ja tänään tajusin, että eihän siinä ole mitään ilmastointia. Flektikin on melkeen vanhan folkkarin luokkaa tai ehkä siihen pitää virittää jotain pahvia etuirvistyksen hetuloiksi. Tuoksu oli kyllä triljoona kertaa parempi, kun jynssäsin kaikki viikonloppuna ja laukastiin siihen se flektin putsarikin, mutta ei se ihan ihmeitä tehny. No, kummiskin ajoin hitusta pitemmän pätkän tänään ja tällasia huomasin. Eilen illalla puhuin, että mä en muuten osaa tankata sitä vielä. Ei kai vaan lopu bensa kesken reissun? Ja missä siinä on tankin korkki? Takana ja apukuskin puolella kuulemma. Mulle tuli välittömästi kuva, että siinä on kaks tankkia. Pakkohan sillä oli sitte irviä epäuskosen näkösenä. Oli muuten aivan epäuskottavan värinen taivas kotiinpäin polkiessa. Räpelöin polaroidin käsväskystä ja räpin likasen tuulilasin läpi noin noin vaan. Ei se väri tullu yhtään niin syvän karmivan-punanen 'filmille', mutta yritin ainakin. Tähän laitan nurinkurisuutta yhen.

Töissä on sitte tää viikko taas päivää ennen maailmanloppua. Millään ei kerkee tekeen kaikkea, mitä pitäis ja jokaiselle tulee viimetipassa mieleen kaikenlaista, mitä yrittää delekoida johonki päin. En edes yritä enää muistella, mitä on selittämättä auki monelta viikolta jo sinne ja tänne. Sitä tikulla silmään.... Alotan totaalisen armokampanjan itteni suhteen ja siihen on muittenkin vaan tyytyminen. Aamen. Sitä paitsi, kun kaikki tosiaan tuntuu niin hullulta ja järjettömältä. Kaikki se päteminen ja kipitys, mutta ihan samoin moni juttu näissä kotikupiikkeleissa.

Joku joulukorttienkin väsäys. Sitäkin ehtii elämänsä aikana väkertää niin monella eri systeemillä. Melkein hirvittää, jos teoria pitää paikkansa, että on eläny vielä monta elämää - voi sitä joulukorttien määrää! Nyt pistin oikeen sillisalattia. Kaivoin kaikki vanhat kätköt ja päätin mennä ekosysteemillä. Perinteiset kirjeet rustasin taittokortteihin, vanhoista korteista askarreltiin, jaoin osotepränttäysurakan vauhtikaksikon kanssa ja postimerkit oli pääosin muinaista varastoa. Tajusin viikonloppuna, että olen retuuttanu lompakossa ikiaikasta taitettua aanelosta, jossa on tosi pienellä 'kaikkien' yhteystiedot. Mistään koneelta tai tikulta ei löytyny enää moista tiedostoa, että menin tekeen sen uusiksi ja oli kyllä aikakin, kun osa porukasta oli jo edesmenneitä. Kun olin saanu listan kasaan, tuli aivan ääliön olo. Melkein kaikki tiedot on kumminkin tarkistettava reaaliaikasesta lähteestä jatkossakin, että mikä olikaan taas järki ja logiikka. Koko lappu on vaan jäänne paperikirjeajoilta, kun ihmisten tiedot ei vielä ollu oikeen mistään otettavissa, elleivät ite olleet niitä antaneet. Ei sitä nyt voi heittääkään, kun niin kovalla vaivalla sen uusin.

Nyt on taas niitä aikoja, että melkein mikä tahansa esine ja juttu pistää naurattaan. Siis mikä tahansa. Tässä näytön vieressä mulla on kristallimöntti; noku se puhdistaa sähkökenttiä ja muutaki henkistä kuonaa. Tosin se on niin pitkiltä aikaa viruttamatta juoksevan veden alla, että tuskin enää kummosesti toimii. Koko ajatus on huvittava. Että joku ihan tosissaan istuu täällä kupiikkelissaan, nypyttää neliskanttisia pienempiä kupiikkeleita ja sillä on kivimöntti vissiä tarkostusta varten olevinaan ties kuinka monetta vuotta jo aina siinä vieressä. Ratkiriemukasta. Vaikee arvata, että huvittavat rojut ja ajatushäkkyrät ei jää likipitäenkään siihen lähimmän metrin alalla. Taas tarvittais aluksellinen veltopismaskuslaisia kärräämään tukka putkella tavaraa hävitykseen. Jos ne jättäis muijan, koneen ja pöydän, niin puolen vuoden päästä ne vois helposti tehdä jo uusintakeikan.

Ehkä tässä vaiheessa on parasta kiivetä orrelle. Mä en yhtäkkiä muista, miten hirsipuuta pelattiin?!?   

Joskus sanat punnitaan tarkkaan

Onhan taas tullut yliopistoa, miten sanansa kannattaa punnita ja ylipäätään paras, kun ei puhu mitään. Tänään olisi sitten ohjeet takaraivossa saanut puhua joko ruotsiksi, ranskaksi tai englanniksi. Valitsin tietty itselleni helpoimman. Koska olen ylioppinut, ettei mitään pidä lipsauttaa, niin en kerro minkä tai mihin =). Onko mulla nyt hyvä olo? Ei! Mutta ei hätää, kun kaikki muutkin voi yhtä huonosti. Nyt vaan toivon, että osaan elää oppieni mukaan; etten rupea kostonhimoiseksi, vaan osaan antaa anteeksi. Välillä elämä järjestää kunnon risukasoja.

Olen pari päivää ajanu 'uudella' kotterollani ja tykkään. Ei tule ikävä luksusta, eikä jämäkkyyttä. Ei edes virtaviivasuutta ja ylisiisteyttä. Olen selvästi kotonani räminässä ja toimiva, tilava, työrukkanen vaan kerta kaikkiaan sopii nykyiseen elämääni paremmin. Vaihteet pitää saada ite vaihtaa ja vaikka siitä ei eka kerralla heti juuri mitään tullutkaan, niin toinen kerta meni jo vanhaan malliin. Talliliiteriin peruutus kävi entistä haastavammaksi ja valehtelematta oli millin tuhannesosasta kyse, ettei toinen peili hipassu karmia, kun eilen eka kerran kokeilin. Nyt tosin peileistä ja ikkunoista näkee paljon paremmin, että kyllä mun täytyy pystyä. Lähipäivinä on edessä totaalinen pesu ja ilmastoinnin sun muun putsaus. Rojun pitää jotenki olla semmosta, mitä se perimmiltään onkin - rojua. Ei tule nostettua tupperikippoa jalustalle.

Meillä kävi ilmakuvan myyjä. Olisko ollut 15-vuotisen asumishistorian viides. Joitakin kuvajaisia olen haalinut, mutta lähinnä, että voi seurata asioitten kehittymistä. Otettiin nyt yksi välivaihe. Rotiskon katto olis pitäny välttämättä maalata uusiksi viime kesänä ja framilla oleva pajan pääty on koko mun asumisen ajalta punamultaamatta. Ei semmosta voi katella varsinaisena tauluna. Kehykset tuli väkisin, mutta ne voi käyttää johonki muuhun taideteokseen. Kohta mulla on sitte semmonenki.

Noi yhet kuvaa monopolin pelitilanteen, kun käskin etenemään sänkyä kohti. Varotoimi kai siltä varalta, kun katit kumminkin pelaa talot ja lippulappuset huutsunhiivattiin monet kerrat ennen jatkoa. Aaa. Tällä kertaa kaikki kerätään vahingoista viisastuneena laatikkoon talteen. Edistystä.

Joulu on jollain tapaa pysyny etäisenä. Saapas näkee, tuleeko vielä liki ennen kuin on totaalisti ohi. Ehkä pitää ensin päästä irti töistä. Viikko vielä. Mun kasvihuoneesta ajoissa pelastamista amarylliksen sipuleista toinen tekee kukkavartta. Vasta huvikseen laitoin multaan pari viikkoa sitten, että ei millään ilveellä jouluksi kerkee, mutta tulee kuitenkin kukkimaan. Ihmettä! Joka vuosi haalin sipuleita, istuttelen kesällä kukkapenkkeihin ja sinne ne sitten useimmiten unohtuu paleltumaan. Nyt on pari viimevuotista, joitten en kyllä antanu lehtien voimaa imeä itteensä. Muistaakseen jossain mielenhäiriössä leikkasin ne veks vielä vihreinä. Siksi kukinta onkin niin ihmeellistä.

Meniskö kattoon Mentalistin. Nyt olis aika. Alkusysteemit on jo menny, mutta en yleensäkään kato juonen takia.       

Sisäinen rauha

Kiukku on laantunut. Järkeilyllä on saatu moni tökkivä asia uusille raiteille, mutta ihan kaikkeen ei omat resurssit riitä. Iski viimein flunssa, vaikka kuinka D-vitamiinia on tankannut. Lopultakin oli aika päästää irti - kaikesta.

Jotain totaalista ja puhdistavaa on tapahtunut. Tajusin monta isoa asiaa, mitä en ole vielä saanut siivottua ja yhtäkkiä ne oli siinä. Osa tulevaa ja paljon vanhaa. Pääasiassa asenteita. Jäljelle jäi vain nykyhetki. Muutos oli ihmeellinen olotilassa ja se on pitänyt monta tavanomaista isoa juttua aivan vähäpätöisenä. Materia ja vastaava ei merkitse yhtäkkiä senkään vertaa kuin aikaisemmin. Eikä huoleta mikään.

Facebookissa ollessa pari päivää sitten tuli jotain virustorjuntaa koneelle, enkä nyt osaa sanoa, mistä johtuu. En ole sovelluksia juuri hyväksynyt, mutta yhden kutsun torjuin ja vähän sen jälkeen ongelmia ilmeni. Vuorokauden verran olin täällä metsän keskellä muuten vaan ilman yhteyksiä, mutta tänä aamuna kaikki lähti toimimaan normaalisti. Olen sitten katsellut kaunista talvimaisemaa ja enimmäkseen levännyt. Tänään aloin perinteisen joulukirjeiden kirjotuksen, joka on kapertunut taittokorttien täyttöön sepustuksella. Perintöläjää tuhoan pikkuhiljaa, enkä uuden heräämiseni myötä pidä niin väliä edes visuaalisella ilmeellä. Tärkeintä on sisältö ja tarkoitus.

Tänään on meidän perheessä ensimmäistä kertaa tänä talvena luisteltu ja hiihdetty. Minä vielä pysyn rauhassa neljän seinän sisällä turvissa. Kissat on kireän pakkasriekkumisen jälkeen kumman hellyydenkipeitä. Mikään määrä vetkomista ei riitä ja allergisena koitan pysyä niistä kaukana, kun talvella muutenkin hilse pöllyää helpommin. Normaaliin talvityyliin viihtyvät paljon sisällä ja jossain patterin päällä reporankana, mutta tämä kiehnäys on nyt välillä melkein riesaksi. Imuroida pitäisi jatkuvasti. Musta pyramidintekijä on opetellut mankumaan leikittämistä. Huutelee yläkerran rapuista ja sitä pitää siinä kiusata, että saa räppiä sormille joka rapun välistä ja vaikka missä asennossa. Jos ei tule aikanaan ja se on saanut huutaa monet kerrat, niin lopulta istuu keittiön pöydällä uhoomassa. Tietää varsin hyvin, että mihinkään pöydille ei ole asiaa ja siitä sitten lähteekin hyvin liukkaasti, kun hoksaa, että temppu on huomattu. Elä näitten kanssa nyt sitten =).

Tässä päättyi juuri viikko taas kolmen lapsen kanssa ja kaikki meni hyvin, mutta onhan se kokemus varsinkin niille pienille. Kaikenlaisia suuria kysymyksiä tuli pähkäiltyä. Nyt monet asioista on nekin saaneet toisen perspektiivin. Jotenkin luotan kaiken menevän parhain päin. Tärkeintä on olla hetkessä täysillä mukana ja omana itsenään. Mikään ei voi mennä pieleen ja näin on hyvä.

Olen saanut uuden (vanhan) ajopelinkin, mutta en ole käynyt ulkona edes katsomassa. Varmasti siinä on kaikki, mitä edellisestä uupui. Kun en itse tee asian eteen mitään, niin luotan siihen, joka hoitaa. Urheilumallista siirrytään nelivetoon ja on siihen järkisyykin mahdollisissa tulevissa auraushaasteissa. Autot on aina olleet mulle vaan välttämättömiä välineitä, joilla selviää etäisyyksistä. Talven ensimmäiset pöperökelit täytyy saada sudittaa ja ajaminen on kivaa sillä, että sen taitaa, mutta mitään hehkutusta ei uudesta autosta kuulla. Joskus myöhemmin itsekseni voin tuumia ratissa istuessani tai jotain toimivaa ominaisuutta käyttäessäni, että ei hullumpaa.

Nyt kuitenkin pääsen rakentavaan pyykin viikkaukseen siliämistä varten. Voiko olla järkevämpää ja fiksumpaa tekemistä? No ei montaa tule mieleen.

Kiukku selvittää

Nautiskelen kiukkuamisesta. Se varmasti puhdistaa. Mitä pienempi ja älyttömämpi juttu, sen parempi pläjäys. Kiroileva siili on puhelimen taustakuvana ja Facebookissa Ahmed Ahne. Kun oikein tyhmän asian takia hetken kiukkuaa, niin ei parempaa naurua enää voi kehitellä lopuiksi. Sähköpostiin vaihdoin niin raivostuttavan teeman väreineen, että väkisin vetää hampaita irveen aina, kun sen avaa. Sain viikonloppuna visuaalisen muistutuksen hiusten tupeerauksesta ja nyt olen semmostaki tehny oikeen piruuksissani. Silmiin tekis mieli vetää kunnon kissanviirua. Koko ajan on nälkä, mutta mitään ei tee mieli. Johonki tekis mieli ryhtyä, mutta mikään ei kiinnosta. Mitä tahansa sitten yrittääkin, se menee ainaki joltain osin pieleen. Toisin sanoen syitä ainaki löytyy, mistä kiukutella. Töissä ja kotona on huvittunutta seuraa. Pihalle varmaan pitäs mennä, mutta siellä vasta kiukku iski järjettömän hyytävän tuulen kanssa. Katit meni sinne epähuomiossa, mutta ne sitten vasta raivostuttavia olikin, kun tulivat sisälle purkaan tuiverrukset turkistaan. Se oli yhtä rienausta niitten meno jonku aikaa.
Ensin viluttaa ja sitten on samaa t:n viivan kanssa. Mikähän on kolmas aste?

Kaikkein älyttömintä on se, että kertaan tosissani henkisiä totuuksia ja tajuan melko kirkkaasti kaikenlaista elämisestä ja olemisesta. En ole kovin vakavissani siis vihanen tai kiukustunu. Leikin ja testailen. Tunnetila riepottelee eri tilanteita tehokkaasti. Jauhan mielessäni jonkin toimimattoman ajatuskuvion tuhannen pirun päreiksi ja nauran, miten huvittavia vaihtoehtoja siitä syntyy. Jotkut on yllättävää kyllä jopa käyttökelposia, kun antaa niitten vähän lähteä muotoutumaan uusiksi. Sähäkät värit, eleet ja vaikka tupeerauksetkin nyt vaan toimii jostain syystä. Ääritiloja ei tietenkään voi väläytellä ihan jokaiselle, mutta suurin osa lähtee helpostikin mukaan. Turhantärkeys ja tosikkomaisuus ei nyt vetele pätkän vertaa. Melkein pitää sännätä vaikka vessaan heittään räkänaurut. Moni juttu nimittäin näyttää just siltä, ku sen aamutossuun juuttuneen siilin hommat. Kuka käski sinne tunkea! Sisäistä kiukkua kanavoidaan vaikka miksikä selityksiksi tai tärkeilyksi, mutta voi voi, miten paljon rakentavampaa olis vähä kirota aluiksi. Sitte vois lopulta nauraa hölmöydelleen. Ei tartte kaiken olla niin tasasta ja vakavaa - eikä varsinkaan ikävää.

Mitähän ny söis? Kai se on vaan juotava vettä. Keksin, että se vilu saatto olla nestevajetta. Sittenmiten olen lipittäny vettä ja taas vettä. Vilu lähti, mutta mutta...sukista tulee kokoharmaat, vesi jääty tynnyriin ja opin käyttään pienempää kuukuppia jo joku aika sitte, mutta laku on silti paras hiirensyötti - sanotaan, mitä sanotaan.    

Vilun saattamaa

Varsinaista paleluviikkoa on pitäny. Ulkona on tarennu, eikä mitään tautiakaan ole ilmeisesti tulossa, mutta sisällä olen palellu eläimellisesti ja pitäny välillä jopa toppatakkia päällä =). Olen saanu Trager- ja Shiatsu-hoitoa ja taas palellu entistä villimmin. Mikähän musta vielä kehkeytyy? Piti arvata, että täysikuu on ollut tuloillaan, kun nukkumisetkin on olleet sitä sun tätä. Puolivälissä viikkoa vähän liukastelin ja kipuilin ennestäänkin hyvässä jamassa olevan lonkkani kanssa, mutta onneksi siitä ei kehkeytynyt mitään uutta kivaa. Ehkä se oli vaan napautus, että kokonaisuudessaan pyörä pitää seisauttaa hetkeksi. Nyt jo kuupassa alkaa asiat saada taas jonkin verran suhteellisemman muodon ja järjestyksen. Tuppasivat turpoamaan ja kasaantumaan siihen etualalle niin, ettei mitään nähnyt möykyn yli.

Todellisuudessa möykky on vaan suurentunut tässä välillä, mutta aikeissa on liottaa sitä sallimuksen valossa. Uskon, että kaikki vähänkin turha tippuu ja karisee siitä ilman toimenpiteitä. Niin sanotusti aika hoitaa ja ainakin hioo pahimmat särmät. Lopuille pitää sitten tarjoilla huumoria ja tehosekotinta. Kyllä se tästä.

Tärkeimmät ihmiset on antaneet hyödyllistä ajateltavaa ja yhdessä on todettu, että melkoisia käännekohtia tämä vuosi on saanut aikaan. Omalla kohdalla on tapahtumista huolimatta tunne, että tässä odotellaan jotain vieläkin isompaa ilmeneväksi. Kaikki on nyt jo kumman kirkasta, mutta vielä parempi tästä tulee.

Lumi tuli, mutta näinköhän se on jäädäkseen. Kunnon usvaisia ja hämäriä kelejä ollut, ettei luontoa ole tehnyt mieli edes kuvata. Jonkun näppäsin eilen ihan vaan vauhdissa auton ikkunan läpi, mutta tässäkin törröttää nuo aurauskepit.

Keskittyminen on vähän hakusessa ollut omana aikana viime viikkoina, kun suurimman osan päivästä on oltava liiankin tarkkana. Niinpä aloin pitkästä aikaa kutomaan sukkia, että voin tehdä jotain jatkumoa paikallani, mutta mikään pakko ei ole keskittyä sadalla. Ehkä vähitellen voi sitten siirtyä luovempaan ja pienisyisempään, jos siltä tuntuu. Lukeminen on kaatunut silkkaan unisuuteen. En taida olla parhaimmillani tänä pimeänä aikana, mutta jotenkin tämäkin on mentävä läpi. Sytytän parit kynttilät ja kilkuttelen hetken puikkoja.

Terveellistä tyhjyysaikaa

Isänpäivää nyt sit vaan! Aika synkkää viikkoa, eikä paista kyllä vieläkään. Nyt on ehkä parasta hiiriaikaa, mutta meillä saaliit on aika vähäisiä. Ne rapistelee vaan turvallisesti nurkissa ja just huomasin aamiaispöydässä, että tutut hampaanjäljet oli yhden tupperin kannen kulmissa. Noiduin siinä, että on tainnut jäädä käsitiskeissä jotain hajua ja juuri parhaan tietysti valikoi. Toinen vaan nauro mun silmäteräpuheille, että kannattaako moista muoviastiaa pitää jalustalla - heti tulee nilkkaan. Näinpä. En ole mikään tupperifriikki, mutta pari erityisen onnistunutta pikkukippoa niillä on joskus ollut ja niitä olen mieluusti käyttänyt. Nyt pitää vielä selvittää, että missä se otus on päässy kanteen käsiksi. Ei naurata yhtään, jos ne pääsee kippokaappiin.

Huvipuistolla on koleeta ja märkää, mutta yksi sinnikäs sielläkin on laittanut asioita eteenpäin, kun itse ei tän ajan valosan puitteissa keretä. Viikonloppuna vähän jotain, mutta eilenkin satoi niskaan tarpeeksi.

Pientä väsymystä tai tyhjyyttä havaitsen olemisessani. On isoja asioita, jotka pitäisi saada toimimaan paremmin, mutta jotenkin tuntee olevansa ikuisuuskysymysten edessä. Alan pikkuhiljaa uskoa, että jokin isompi vinksaus täytyy tapahtua vaan sisäisesti ja koko hullunmyllyyn suhtautuu sitten toisista lähtökohdista. Ehkä hulluuteen ei lopulta edes tarvitse puuttua. Koko elämisen kuviossa on varmaankin valittavissa monta eri raitaa, mitä pitkin kipittää tätä ihan omaa juttuaan. Pakkoko sitä on mennä ristiin rastiin viittä alinta raitaa ja silti yrittää selviytyä kaikesta. Hyppää suosiolla vaan yhtä ylemmälle ja menee rauhassa sitä. Jättää kaiken pikkusäätämisen tyystin ja suurimman osan asioista oman onnensa nojaan. Keskittyy vaan raitansa tason juttuihin ja viheltelee. Ihan varmasti kaikki hoituu kumminkin ja luultavasti eteen tulisi jotain ihan uutta. Osaisko sitä loikata....

Nythän mulle tuli jo visioita saman tien. Oooh.

Hyvin hän pärjää

Ei musta kotona ole tarvinnu olla just miksikään. Ihmeellistä. Mahtavaa todeta, että vaippaikä ja kaikki sen semmoinen on takana. Ihminen toimii hyvin pitkälti omilla aivoillaan, kun on terveet lähtökohdat ja olosuhteet kunnossa. Puhunko mä nyt vielä itsestäni - no ehkä, mutta ei ollut tarkotus. Porukka hoitaa toinen toisensa huomaamatta suurimman osan aikaa. Rauhalliset napakat ohjeet ja kaikki hoituu. Tietysti parempi puolisko on loistanut, kun on luotu lasten, eläinten, poikkeustilojen ja kaiken vastaavan hoitamiseen. Rehellisesti en ole kertaakaan tehnyt edes ruokaa vielä. Olisin tehnyt, mutta kun ei tarvii. Paikat on pysyny ojennuksessa pienellä paimennuksella ja samoin aamulähdöt. Viimesen päälle, kun töissä kuitenkin kuluu pääosa energioista.

Vainko on pimeetä ja vainko ny vähä tuulahtelee! Siskolikka ottaa aurinkoa jossain päin maailmaa ja täällä ootellaan kunnon talven alkamista. Ei tässä nyt tällä kertaa irtoa oikeen enempää. Olkoon siinä.

***

Tää jäi koko turha alotus johki roikkuun, kun säntäsin tilanteisiin. Ilta on ollu sitten totaalista riehumista pari viimestä tuntia. Ei olla puututtu, mutta nyt pari sävyisää käskyä ja rauha maahan.

Aivan omituiselta suuntaa kuuluu ritinää ja lirutusta; pohjoisen puolen ikkunan luota. Ikinä ei moista ole tapahtunut viimesen 10 vuoden aikana. Tuuli on edelleen kova ja jotain tihkua tulee. Outoa ja uutta.

Hister (Nostraa vapaasti mukaellen) lähtee nyt kehiin. Kuulostaa siltä =).

Järjestää myrskyn edellä

Hohoo. Olen siivonnut ja heittänyt meneen. Enhän vaan toista itseäni, enhän! Mutta hyvä fiilis siitä tulee ja siinä mielessä ehkä ymmärrän hitusen bulimikkoa =) (kuulostaa puliukolta). Sanotaan nyt samalla, että sain kirjan loppuun ja kyllä se vähän parani loppua kohden. Eteni edes tai antoi ainakin uskoa, että ehkä tulevassa jokin voi edetä. Arvostan siinä ehkä aika- ja paikkakuvaksien lisäksi kuvausta siitä, miten sisäisen itsensä näkymättömäksi muovaaminen, jatkuva salailu ja ympäristön tarkkailu oireilevat. Liian turhan ja kuvitellunkin informaation tunkeminen järjestelmään bloggaa väkisinkin joitain oleellisia alueita pois tai ne on likipitäen sammutettava pois tieltä. Tietynlainen paapominen vielä siihen päälle, ettei ole kuitenkaan välttämätöntä miettiä perustarpeita eteensä, johtaa hyvinkin helposti neuroottisiin malleihin. Se oli myös plussaa, että esiin tuotiin vapauttavana aspektina täysi hyväksyntä. Yksilölle ei kehity helposti tervettä itsetuntoa, ellei koe saaneensa hyväksyntää 'alussa'. Kai se sitten loppuviimein oli lukemisen arvoinen, vaikka meinasin tosiaan kyllästyä toistoon ja pinta-asioiden vatkomiseen. Jälkeenpäinkin tulee mieleen, että joitakin elämään kuuluvia asioita ei mainittu ollenkaan....ehkä jossain toisessa kirjassa.

Nyt olis mieliteko laittaa huonekasveja uusiin ruukkuihin. Tietty haluaisin, että olisi upeita toisiinsa ja johonkin järkevämpään sisustukseen sopivia ruukkuja, mutta siitä syntyy varsinainen ajatushäkkyrä. En niinkään haluaisi lähteä niitä ostamaan tai uusilla mööpeleillä kalustamaan, vaan tietysti kaivaa jonkun valtavan kuoppameren johonkinpäin pihaa. Sinne muurata tai muuten järjestää maapolttouuneja. Muovailla savesta ruukut itse ja poltaa myös. Sitten polttomaalaukset ja sitä rataa. Projektista tulee heti niin masiivinen, ettei niitä ruukkuja tule. Sisustuspuoli on tullut jo käytännössä vatkottua niin monella eri tavalla, että jätän sen osion suosiolla....melkein rauhaan. Päädyin sitten ideaan, että haen kalustevarastoistani parit vanhanaikaset kukkapylväät ja kokeilen voisiko niitä sijoittaa ylemmäksi kuin lattialle. Lattialla en niitä kestä, kun imuroidessa joutuu varoa ja kissat muutenkin järjestää niitten kanssa kaikenlaista. Tasoilla kissat ei kulje, mutta mahtaako tästä matonkudekopasta tulla entistä sekavampi. Saahan sitä kokeilla.

En ole vieläkään reagoinut, vaikka pöytäkone on parit kerrat pelotellu jo sinisellä ruudulla. Ideaa tulee eri systeemistä tyystin ja saatan tänään tehdä peräti tilauksen. Vielä pitää päättää onko kannettava vaiko eikö. No, jos on telakka ja erillinen näyttö, niin ehkä sitten. Sitten taas ei huvita yhtään tietojen siirto ja kaikki alkutoimet.

***

Kukkajalka sopii täysin ainakin keittiöön. Miksen tätä aikasemmin ole keksiny? Tuli tilaa tasolle ja valoista tyhjä tila hyötykäyttöön ylempää. Vaihtelua ennen muuta. Jes!

Tunnin sisällä alkaa toisenlainen viikko, kun lapsia onkin yhtäkkiä yhden sijasta kolme. Kolme tyttöä ja kolme kissaa. Mielenkiintosta nähdä, mihin musta taas kerran on kaiken entisen lisäksi. Huuuuuu.

Tanssikuvioita

Jos nyt joku haluaa vertailla vaivoja, niin tiedoksi, että olen herännyt tällä viikolla joka aamu ennen viittä ja sinnitellyt sitten miettien piruja ruottiksi heräämisaikaan saakka. Olen siis kelannu sattumalta työkuvioita ja sitten väsänny ilman kummempia kuvioita juttuja päivät, että alkaa olla vähän liikaa yhtäsamaa. Vaan ei hätää, kun kaikki hoituu ja työtoverit on aivan mahtavia.

Tänään kohokohta oli puolalaisten lasten kansantanssiesitys. Vieruskaverin kanssa ei uskallettu kattoa toisiamme, kun tippa oli heti linssissä. Jotain todella hienoa ja energiat puhdistu pitkiksi aikaa.

Miten näitä nyt voisi vetää yhteen. Kunpa tekisin työni yhtä kootuin kuvioin, täysin tahdissa, hymyssä suin, kavereita kannustaen, musiikin tahdissa hypellen ja selvästi täydestä sydämestäni nauttien. Aina joukossa on helmi, joka on täydellinen viattomuudessaan ja puhtaudessaan. Loistaisinpa edes ajoittain hänen laillaan.

Nyt on hyvä mieli. Kehtaanko edes myöntää, että luen vasta nyt Sofi Oksasen Stalinin lehmät. Kirja oli paremman puoliskon pitkänmatkanlentojen matkalukemisena ja naljaili, että ei ehkä ole mulle sopivaa luettavaa. Pakkohan se oli sitte napata ja testata kuinka on. Saan siitä kyllä irti. 'Naisen ymmärtämisen avain' oli mulla luettavana makupalana, mutta en tajunnu juttua pelkästään aukeaman luettuani (kiinnitin huomiota vain maisema/yksityiskohtakuvauksiin). Kun sama tuli vastaan kirjassa alkupää luettuna, ymmärsin, mitä tarkotti (s. 196-197). Niin se on. Jotkut aivan käsittämättömän pienet ja toisesta ehkä typerät asiat - on liki pyhiä ....

Taidan mennä jatkamaan samaa tarinaa.

Meni lähinnä sudeksi

On kyllä niin perinteinen susipäivä kun vaan olla voi. En oikein jaska edes nimetä, mikä kaikki mätti, mutta kaikki tasasesti. Kaikesta jäi olo, että toisena päivänä, toisissa olosuhteissa, olis sujunu paremmin. Koko kropassa on olo, niin ku joku olis väkisin vetäny niskasta perässään juur sinne, minne ei ainakaan halua. Silmiä kirvelee, hoitamatta jääneitä asioita pulpahtelee mieleen, "ny mua ei ainakaa huvita yhtää mikää"-fiilis ja silti ikävän levoton olo, että kaikkee kumminki pitäs. Yök. Oli niin vähällä, niin vähällä, etten iltapäivällä ottanu kahvia. Otin sitte toskapiirakan palan teen kanssa, että jotain korviketta.

Nyt on sitte pimeetä ku säkissä. Lohdullista, ettei ne mun bilikan kyljen lehmän nuolemat enää näy. Mikähän idea sekin oli ylipäätään mennä lääppimään osittain. Luulis jo tähän ikään oppineen, ettei siitä tule mitään muuta ku sanomista. Onneksi en muistanu ajaa varovasti, vaan posotin normitahtiin, että uudet roiskeet melkeen peitti katastrofin alleen ja kosla on piilossa rakennusten takapihalla päivän. No, pikkuvikoja. Jotenki kaikki hommat oli samaa rappausta alusta loppuun. Jos jotain teki, niin se oli vasta vähä sinnepäin ja olis vaatinu paljon aikaa ja tupakkia hoitaa alusta alkaen uusiksi. Resurssin mukaan ja pakkohan se oli vaan rapata roimemmin, ettei alkuperäset näy. Se ikävä näissä, että edestään löytää ellei dumppaa kokonaan meneen tai delekoi jollekin, jolla on koko elämä aikaa. Ikäväkseni huomaan, että syytän olosuhteita. Mikään ei toimi ja rehellisyyden nimissä tänään joukkoon kuului myös oma kuuppa; se ei ihmeemmin säteillyt.

Otan nyt neuvosta vaarin, enkä yritä enää mitään merkittävää. Pesen silmät ja möllötän loppuillan. Tekis mieli nauraa katketakseen. Tai miksei vaikka itkeä. "Katotaan, miksikä se katti sen nahkansa repii." 

Lepopäivää miten kuten

Hengissä ollaan. Piti nyt sitten rapaviikon päätteeksi tulla vielä näin synkkä, sumuinen ja märkä päivä. Sen verran voin todeta, että ilman kahviakin kykenee menemään kuin päätön kana. Ei oikein voi olla enää vierotusoireita, mutta henkeä pitää välillä haukkoa ja sellasta tykytyksen tapasta kumminkin. Mahtaa olla jotain piilostressiä ja ainakin huonoa kuntoa. Kaippa kokonaisuutena olen rauhallisempi, mutta tilanteen tullen kihahtaa yhtä puhtaasti kuin aina muutoinkin. Joskus pieni raivo on ihan paikallaankin. Tulee hetkessä selvää jälkeä.

Tänään en sitten enää yritä mitään. Kävin peltilehmää lääppimässä saunan kaivolla pienipaineisen letkuveden ja heikko-otteisen harjan heilutuksen säestyksellä. Just paksuimmat kerrokset helmoista ja siinä se. Samaa on kuitenkin tiedossa, jos tälleen jatkuu. Pesä ei ollut eilen illalla syttynyt, että sen tuikkasin huolellisemmin tuleen. Onneksi nyt on lämmintä, ettei mikään pakko ole hulluna korventaa. Piti siivota, järjestää ja pyyhkiä pölyä, mutta alakerran vasta huuveroin. Ruokaakin piti tehdä, mutta ei syntyny; pistin kaikkea mahdollista suikaleiksi ja syötiin sormin kylmää. Hienomman näkönen ja yhtä täyttävä ateria tuli sillaikin.

Kissat on jotenki pölhönä. Niillä on matokuuri taas vaiheessa, mutta jotain muutakin omituista on meneillään. Karvasin nousi taas ikkunan myykilautoja myöten aamuvarhaisella terassin katolle ja huusi siellä tasan niin kauan, että tempasin ikkunan auki. Ehkä ei olis pitäny. Se oppi uuden reitin sisään ja oli litimärkä. Pakko se oli lähteä kuivaamaan ja syöttämään, kun huusi edelleen hinaajana. Imppaaja on kerran menny sekasin kloriitista, kun pesin vessaa ja toisen kerran teepuuöljystä, kun sellanen pumpuli jäi joksikin aikaa veteen höyrystymään. Se on menny karvat pörrössä pitkin taloa ja pelannu kaikki irti lähtevät tavarat alas tasoilta. Ääni käheenä on saanu komentaa ja heittää sitä vähän väliä pihalle. Se vaan kattoo silmät lautasina, keikistelee ja venkoilee lisää. Oih. Musta mörkö on sentään rauhallinen, mutta se ei lopeta kehräystä ollenkaan. Ei voi jatkuvasti olla noin hyvä olo.

Loppuillan aattelin selata sisustuslehtiä ja kattoa raaskinko heittää yhtään meneen. Kynttilöitä palamaan ja teetä kuppiin.

Luovuudella pärjää

Aamusta ajoissa hereillä. Oikeastaan yökin meni osin kuunnellessa, miten sokkeliheikki tutki välillä sängyn ympärystä. Katin aikoinaan hampailla säätämä digitaalinen mittari oli näyttävinään -6 astetta pakkasta. Lähdettiin sitten yöpaidat ulkovaatteitten alla huvipuistolle tiipparin kanssa sulkemaan vesiä. Hana tuntui olevan jäässä, mutta ei mitään katastrofia näkyvissä. Sulkukaivon kansi jäässä, mutta naputtelu auttoi. Lukkopihdit toimintaan ja johonkin suuntaan vääntäessä tuli viimein tiukkaa vastaan. Sieltä ei sitten enää juomavesiä haeta =).

Kotiin valmistautumaan uuteen lähtöön. Oli oikeen lista tehty edellisenä iltana, mitä kaikkea hoidetaan. Olipa muuten hyvä, että listalla oli jätelajitteluun vientiä, kun auton perästä löytyi vielä edellisenkin aijotun keikan tavarat =). Hieno rinki saatiin aikaseksi ja sen tuhatta asiaa kuntoon, mutta kyllä oli sitten päiväkin puolessa.

Jossain vaiheessa alkoi pönttö liruttaa, kun sitä epähuomiossa kuitenkin vedetään välillä, vaikka kaatovesiä on vieressä. Pumppu kävi koko ajan ja kaivossahan ei tunnetusti ole paljon haaskauksen varaa. Ei auttanut kuin purkaa pönttö atomeiksi - no ei siinä montaa liikkuvaa osaa ole. Meillä oli säiliössä veden säästämiseksi asennettuna leka, josta jo aiemmin kuulemma irtosi etiketti ja aiheutti vastaavan ilmiön. En ollut tilannetta seuraamassa, miten sen kanssa toimittiin, mutta äkkiähän tuo selväksi kävi ja tasan toinen etiketti kanitti uimurin (vai mikä lienee) välissä. Laitoin samalla vielä toisen puhtoisen neliöpullon, että vettä kertyisi vielä hitusen vähemmän. Viritin jopa topparin vetonupille, että enää sitä ei vedetä ajatuksissaan.

Jollain tavalla energian virtaus kanittaa eri johtimissa. Yläkerrasta paloi aamupäivällä lamppu vaatehuoneesta ja kun lähdin sitä vaihtamaan, kulminoitui tilanne siihen, että käytin kaikki jäljellä olevat kuusi lamppua sinne sekä viereiseen huoneeseen ja sulakekin oli lauennut päältä. Aikojen kuluessa lamput ja tilat on vissiin himmentyneet, mutta nämä vaan porskuttaa. Kyllä nyt näkisi käydä läpi jopa ne vaatteensa, mutta mutta....saa nähdä.

Kotitaiteilija on viihdyttänyt päivittäin lukemattomilla teoksillaan ja tuotanto senkun jatkuu. Eilen leikkasin pieneksi käyneistä samettihousuista lahkeet poikki, kun reidessä oli reikä, enkä saanut aikaseksi siihen paikaa. Tuli shortsit ja taiteilija hoiti lopuista kahdelle pehmokissalle tämmöset kulkusella. K niin ku kissa.

Se on tonttulakki

Taiteilija noituu parhaillaan iltapalaa ja saa olla varma, että jotain ihmeteltävää on tarjolla. Keittiö on aina niin siisti ja puhdas, että huomion voi todella kiinnittää kattaukseen. Ei ole perinyt tässä mielessä vanhempiaan. Ehkä se tulee jostain kauempaa =). Nyt nautiskelemaan loppuillasta! Koskaan ei tiedä, mitä muuta kivaa tapahtuu vielä.

Ratas hidastaa

Loma on mennyt hienosti tähän pisteeseen. Vettä ei paljon ole lotrattu, mutta tässäkin asiassa olen tullut päätelmään, että jonkin sortin valmentamista on tämäkin. Melko pitkään olen pienenä ollut olosuhteissa, joissa vesi kannettiin sisään ja samoin ulos. Juomavesi juotiin ämpäristä, tarkemmin naposta. Juu, siitäs saitte taas murresanan ja terveellisiä bakteeriajatuksia. Mainittakoon nyt tässä yhteydessä vielä, että vesi on kylmempää teräskiposta juotaessa. Ettei tässä sinänsä mitään ihmeellistä ole, kun työmaaparakissa temppuilen ämpäriveden varassa ja nyt jo kotonakin. Kertaan jotain toimintakuvioita. Loppuviimein olen aika nero veden säästämisessä ja tiedän kaikki konstit jo ennestään, miten esim. tiskit saadaan mahdollisimman puhtaaksi ennen pesuun laittoa ilman vettä. Vatitiskit on tuttuja jo lapsuudenkodista. Tiedän tarkkaan, missä järjestyksessä astiat tiskataan, miten kuumaa veden on hyvä olla ja miten kuivaamiset hoituu. Osaan käyttää pesuvesiä useampaan kohteeseen puhtausasteen mukaan ja miellän, milloin on huuhtelun tai kuivauksen tarvetta. Perinteinen suomalainen sauna on opettanut vatipesut. Tässä tilanteessa kaipaan ehkä eniten kompostoivaa vessanpönttöä, joka nyt seisoo toimettomana pajan vintillä. Se olisi toiminut paljon vähemmällä vaivalla ja tuottanut lisäksi hyödyllistä multaa. Se tulee aikanaan uudestaan käyttöön yläkerran vessaan, kunhan putka valmistuu. Eihän nyt mitään hätää vielä ollut, kun ulko-oven lähettyvillä on räystäsvesiä kesän kerännyt saavi ja sopivasti sen verran lämmintä, ettei edes pinta jäässä. Kaikkineen on terveellistä välillä huomata, miten vähällä tulee toimeen ja kaikki asiat kuitenkin hoituu. Nyt sataa jo toista vuorokautta hiljakseen mutta tauotta, että jollakin aikavälillä vettä taas on paremmin kaivossakin. Sattuneesta syystä olen kuitenkin pari viikkoa vielä todella säästeliäs.

Uni on maistunut. Olen vetänyt päiväunia ja eilen heräsin vasta puoli 10 aamulla! Käsittämätöntä. Viime yönä sitten valvoin aika paljon, mutta ehkä lepoa on nyt pitkästä aikaa tullut tarpeeksi. Kahvi on pysynyt pois ja juon muutamaa erilaista vihreää teetä. Kummankaan alkuperästä ei ole tietoa, kun toinen on tungettu vanhaan pilleripurkkiin ja toinen metalliseen teerasiaan. Nämä on näitä perinteitä - aromit säilyy. Pilleripurkissa oleva on jäänyt reissulaiselta, että siinä on korkeintaan viikon tarpeiksi =).

Huvipuistolla on tullut siivottua ja toimistopuoli on pikkuhiljaa hoitunut myös ajantasalle. Tämän kuukauden kuvat on vielä päivittämättä, mutta se on pieni rupeama. Ohessa olen rutannut paperia polttoa varten toisenkin vuoren. Asiat hoituu nykyisin jo paperitta, mutta vanhaa sälää löytyy vielä nurkista. Ihan aavistuksen verran saattaisi huvittaa kohta vaatteiden läpikäynti. Saattaisi. Ei ole vielä varmaa. On tullut mielitekoja kehittää jokin oma tyyli, kun pitkät narrisaappaat ja hiihtarit on taas käyttökelposia. Kaivoin vanhat varastot esiin ja selviän niillä vielä pitkään. Taas tekee mieli koristella vanhoja rytkyjä kaikenlaisella. Hyvä, etten pitsejä ala kiinnittää pyyhkeisiin. Sen verran tein, että tilasin lähes mustia käsipyyhkeitä....kyllästyttää, kun saarnat käsipesun ihmeistä kaikuu kuuroille korville...kulissin täytyy kuitenkin pitää =). Loogistahan se on muutenkin, että kun ei enää käytetä vettä, niin pyyhkeitten on hyvä olla mustia.

Mun marraskuunkaktus alottaa taas jo kukkimisen. Meditatiivista pölyjen pyyhkimistä olen harrastanu huonekasvien lehdiltä ja sitä laatua olis vielä moneksi kerraksi. Aloin myös vuosikausiin liinavaatteitten silittämisen, kun sekin käy totaalisesta rauhottumisesta. Pyörin oikein tarkotuksella ympärillä olevissa yksityiskohdissa kiinni. Kaikki suuret linjat saa hetken odottaa. Ehkä saan tämän pyörimisen lopulta keskittymään vieläkin tiukemmin navan ympärille ja sitten ei luulisi olevan enää pitkää matkaa oikein sisällepäin. Mistähän se nyt taas puhuu?

Huvipuistolla kastuu tällasia. Tein ne alkukeväästä maan tasolla ja onhan ne maan tasolla vieläkin, mutta läheiset tasot on muuttuneet ja nyt ne on tuolla syvällä.



Aina jotain jää hoitamatta. Näillä näkymin ei ehkä tule mitään tulipesää talveksi, että siinä mielessä ei niin paljon harmita. Vaikka kyllä niitten paloarvo hupenee niin, että melkein ääni kuuluu. Taitaa harmittaa sittenkin muutama vaivanen risu. Oikeesti ne oli rankoja silloin tehdessä, nyt ne näyttää enää risuilta. Pidän juhlat, kun huomaan joskus lopettaneeni turhasta murehtimisen. 

Loppui se vanha voide

Peltikatto tuli monen ihanan ihmisen avustuksella! Jotain pientä jää vielä viimeisteltäväksi, mutta se valtava urakka ja suuret linjat on tehty. Eikä edes tullut lunta niskaan tai tuullut liikaa. Itsekin selvisin omasta osuudestani. Nukuin pitkiin aikoihin oikein kunnolla ja pitkään. Muistan jopa pitkiä unitarinoita. Kahvia en ole nyt juonut ja onneksi otin päivällä vielä hermojen vakauttamiseksi oikein konjakin. Nimittäin - kesken ensimmäisen pyykkikoneellisen - kaivosta loppui taas vesi. Oikeastaan osasin tätä aavistella, mutten pakottanut tarkistamaan tilannetta ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Enkä oikeen viiti lisätä, että puhtaan paidan kanssa. Paidat on nyt lingottuina vatimatkalla kylään, missä voivat hoitaa puhdistautumisensa loppuun. Voi kettu kumminkin!

Rauhassa katselen ympärilleni ja olen tyytyväinen luomuksiini... Eihän se mitään, jos ei olisi mitään meneillään. Vetäisi vaan peittoa korviin ja pitäisi lomaa. Mihin sitä vettä nyt niin tarvisi? Aina kaupasta saa lähdevesipullon, josta hörpätä tirsojen välissä. Juupa. Tarttee vähä fundeerata, ehkä hiukan unelmoida paremmista oloista ja sitte vaan ottaa lusikka kauniisti käteen ja keksiä muutamat toimivat ratkasut tuleville viikoille. Nyt menen kyllä tähän väliin päiväunille!    

Mökkielämä karusellissa

En sitten ryhtynyt. Tuli muuta karusellia päällekkäin. Yritän nyt edes kuvin osallistua ja olla avuksi jossakin alustavassa.

Viikossa on ollut kohokohtia. Töissä ensin terapeuttista yksin selviämistä ja muutama hyvältä tuntuva yhteistyökuvio alullaan. Koskaan ei tiedä, mihin elämä vie, mutta aina tunnistaa matkan varrelta tahot, joihin haluaa lopun ikäänsä olla yhteydessä. Huippukohta oli tietysti uuteen elämään liittyvä kokonaisuus, joka kulminoitui 'kotikäyntiin' =). Jotain siinä vaan on, kun kaikki on kohdillaan ja jopa näin vaativaan silmään myös visuaalisesti. Ei luonnolleen voi mitään. Täydelliseen kuosiin sopi vielä inhimillisyys, tuttuus, sopiva vaatimattomuus, maalaisjärki ja kaikkea vastaavaa - ihanaa! Ehdotinkin, että jäisin sinne saunaan asumaan...kuin talviunille. Ehkä vähän itsekästä, että talon kenties paras paikka, mutta kerrankos sitä... Työssäkin viihdyn, kun aina on omalla aaltopituudella olevaa seuraa. Jo-ka-puo-lel-la! Sovittaako ne taajuutensa mun tasolle, vai toimiiko jokin magneetin tyyppinen, että vedän puoleeni omalle tasolleni sopivaa populaa. Pääasia, että sujuu ja viihtyy. Toivottavasti ne muutkin =).

Olen käyny vetkutettavana, kokenu taas kerran jonku ihmeparantumisen keskellä viikkoa ja sitten pisteltävänä. Väriraitaa tuli kuontaloon myös. Silti on jotenkin alavireistäkin ollut. Ei melkeen viitsisi puhua lumesta tai öisestä tuulesta, mutta totuus on, että hirvitti molemmat. Isoja viisauksia on kuultu kotisykolookeilta, mutta mun härkäset senku isonnnneeee. Kuinka laitetaan peltikattoa, jos oikeen tuulee ja tulee lunta? Kuinka pysyy vesijohdot jäätymättä taivasalla, jos on tuulta ja pakkasta öisin? Olen kuullu juttua hevosten isoista päistä ja hyvinkin tajunnut oman mielenvikasen tilanteeni, mutta joku nyt pistää hermoilemaan perin järjettömästi. Kannattaa oikeen kolmen aikaan herätä ja teppuroida nurkasta toiseen leluihin kompastellen, sisälle vahingossa jääneitä kissoja ja rauhassa nukkuvaa lasta säikytellen ja sitten peittelyn, jupinan ja rauhottelun jälkeen miettiä pari tuntia syntyjä syviä. Valkotakkiset hoi!

Liikaa kaikkea ja onneksi samaa on tiedossa jatkossakin, niin ei kerkii turhia miettimään. Pari yövierasta tiedossa ja neljä huvipuistoapuria huomiseen, mikäli säät sallii. Jaan kakkua nyt omankokosiini siivuihin. Mulle ihan pieniä; ne yövieraat. En puutu huvipuistoon etukäteishermoiluitten jälkeen tipan vertaa. Ens viikkoa tai mitään en edes ajattele etukäteen. Sovittu! Oikeesti mulla on syyslomaviikko edessä ja siitä tulee....., mitä asenteellani muovaan. Nyt viimeistään meditaatiotila edes hetkeksi ja sassiin =). Ja, jos ei, niin ei sitte.

Pipa putos lattialle ja meni säpäleiks. Vessaan kannattaa aina laittaa niin iso ikkuna, että pöntöltä näkyy vyötäröstä alaspäin ja näinpä sammuttaa valot suurimman osan vuotta, ettei akvaariovalo tee tehtäväänsä. Karvaotukset pesee toistansa (kielellä) monta kertaa päivässä samassa tuolissa, mutta varsinaisista unista ei koskaan tuu mitään....järjetöntä pesemistä. Sokkeliheikit on saapunu. Yks muumioitunu löyty keväisiä myös ihan loukusta, enkä viiti kertoa tästä enempää. Meillä on kuitenki passi pelannu kiitettävästi ainakin keittiössä ja aivan turhaan, kun sokkelit on keksitty. Kiva aamulla kattoa passipoliisin korvista, missä liikettä vieläkin ilmenee.... Kumman ottasit: puu-uunit (ja sokkeliheikit) vai nykyaikasen lukaalin? "En ny oikeen tierä poijalle sanua."

Tässä nyt mennään ikuisuusasiaa läpi. Jos ei eletä poikkeusaikoja, eikä olla poikkeusoloissa muutenkaan, niin valitsenko asumismuodon, joka on kaikin puolin viimesenpäälle vai ....tyydynkö vähempään ja otan kaikenlaista epämäärästä... jopa poikkeusoloissa toimivaa. Toistaiseksi... otan kaikenlaista, vaikka en varaudukaan mihinkään. Otan jo pelkästään omaa rauhaa ja vapautta tehdä, mitä haluan. Otan etäisyyttä. Otan nipun luonnonhenkiä ja vastaavaa pörhellystä. Otan tilaa ja olosuhdemahdollisuutta vaikka minkälaisille otuksille itseni lisäksi. Otan! Ottasinko jonku koirulin kohtapuoleen? Sitä myöten jonku sille soveltuvan kulkuneuvon. Otanko? Ei kai. En juuri vielä, mutta saas näkee. Otan nyt ensin kolme riiviötä ja yön, joka on hyvää treeniä tulevaan. Otuksia on montaa laatua ja aina saan parasta!

Pihalla kattelee pieni lumiukko =).

Mitä jos ryhtyisin...

Tämä on elänyt taas jonkin asteisessa utopistisessa fiiliksessä pari päivää. Selviytyimistä liiasta kaikesta ja jos ei muuten ole kivaa, niin tulee 9 sähkökatkoa rupeamaan. Sanoisin, että riittävästi. Mahdoinko liiotella yhden, mutta 7 on muistaakseen valehtelijan luku...että jotta, pistetään pari yli. Luultavasti niitä oli siis tasan 7. Hermoja on kysytty ja niitä ei perinteisesti paljon tarvii venytellä ilman kohtausta, että kivaa on piisannu. Ei voi kun kiittää kaikista ympärillä olevista ihmisistä, jotka aina vaan kestää mua ja jaksaa vielä nauraa lieveilmiöille. Eilen olis pitäny yhtäkkiä muuttua mm. sen verran sherlokiksi, että kissajahtiin muutamiksi öiksi ja loukkukin olis pitäny jostain repästä omasta takaa. Hoidin asian mielestäni kotiin ja sain asiantuntijan palaamaan kiukuttelijalle, mutta niin vaan tänään taas tuli palautetta, etten juuri omassa persoonassani ollut palannut asiaan. Oih. Tiedän, että toimenkuva on hyvinkin venyvä käsite, mutta on kerta kaikkiaan asioita, jotka eivät edes sivua....ja silti. Sitä on jo niin tottunut, että pitäisi olla yhtäkkiä hoitsu, jos ei peräti lääkäri, mutta onneksi näihin rooleihin on saatu aika pätevät kaverit.

Toimenkuvasta vielä, että viimeaikona on ajan patinan tietämys lisääntynyt ja mitä ihmeellisempiä metodeita tullut tietämysviidakon laitamille. Joissakin asioissa on jopa peräti voinut ehkä olla hitusen avuksi...vahingossa. Messuaminen alkaa myös tavoitella olemusavaruutta. Huu. Ei silti. Jollain tasolla alan lämmetä, kun yhteistyötahot ovat todella lähellä omaa värähtelyä. Jos vaan nostan toisen jalan ja lättäänkin sen yllättäen uudelle maalle. Jotain vaihtelua tosiaan kaipaisi. Vaadin kyllä itseltäni myös kapallisen yritystä ja jotain uutta, jos lähden mukaan. Onko resurssia? Todella?

Nimittäin, pari päivää on mennyt myös ahdistuillessa ja alamaissa illat. Kaiken maailman peikot kömpii luolistaan. Lumisateet, kylmä, pitkä ruoho, riittääkö kaivovesi, pudoneet lehdet, selviytyiminen yksin, ritsa, hermot, huvipuisto, asumismuoto, katit, talvirenkaat ja mitä nyt ikinä mieleen putkahtaa. Välillä vaan heittäytyy käppyrään sängyn pohjalle ja tuijottaa yhteen pisteeseen jäykkänä. He hee. Sytyttää kynttilän ja tirauttaa. Heh. Oikeen totuures ei ole tiettykään mitään hätää. Veikkaan, että ystäväni kahvi vaan tekee omat tepposensa. Aika pitkälle tänään sinnittelin, mutta sitte join kumminki....niin on ihminen heikko =).

Ei kuitenkaan hätää. Kulissi pitää ja järki leikkaa. Liekö hyvä vai huono, mutta näillä on totuttu meneen. Se tulee oleen ihmeellinen päivä, kun antaa periksi ja antaa tunteen viedä.

Musta katti kurahti ja hyppäs keskelle lattiaa kyttäämään rauhassa tuolissa nukkuvaa tappelukaveriaan. Kävi sitä oikeen tunnustelemassa ja toinen puski tyytyväisenä vastaan. Voi ihmettä. Mietin jo eilen, kun kaikki mahtu yhdelle sängylle, että mistäs nyt tuulee. Jaksaisko lataa kuvan tähän...



Oho, tää oliki 8-vuotiaan itselleen valmistelema iltapala ja paljon tasokkaampi juttu. No, tässä vielä nää hämärän petille roiskastut oliot.



Tää otus menee mättään TAAS jotain kylmän talven varalle varastoon.

Helistintä

Kauheesti paljon oli synttäreitä 1.10. ja tässä kuussa just nyt ropisee uusia pienokaisia joka tuutista. Merkillistä ja huippu upeetakin - varsinkin, kun osuu lähipiiriin. Pääsee tunteilemaan, ihmettelemään ja hypistelemään kaikkea hellyyttävää. Näissä omissa höyryissäni melkein ekaa kertaa unohdan ajatella, että onneks ei ole tilanne omalla kohdalla =). Niin paljon minäkin voin ihmetyksekseni olla toisten puolesta innoissani. Mistä sen tietää, vaikka loppuviimein mummukkana perustan jo orpokotia tai muuta vastaavaa. Ihminen voi kai kehittyä....ehkä....tai jos ei sentään niin paljoa.

Lähin perjantaina yllättäen suoraan töistä lietsuun. Ajoin normaalisti kotiinpäin, kunnes yhtäkkiä kurvasin huvipuistolle, laitoin arvelevan viestin ja hetken päästä jo tankkasin pitempää reissua varten. Laskin, että hammasharjan saan kaupasta ja hyvässä yöpaikassa kaikki muu järjestyy. Näin kävikin. Laatuaikaa heittämällä! Ikäväkseni sattui 'polje pappa sitä mopoas' turhan monta kertaa pahoissa paikoin eteen, mutta leuat suhteellisen vähän purtuina selvisin perille.

Heti aluksi testasin jämäkkää parivuoteen patjaa...no ihan viattomasti todellakin, mutta sen verran, että selkänikamat vetäyty takas viikon lyttäyksen jälkeen ja kuulumiset tuli vaihdettua rennosti. Sitten oli vuorossa perinteinen shoppailurentoutus. Pakolliset jutut ja ohessa tuli hoidettua yksi pitkään hautunut projekti uusilla elementeillä. Illalla katottiin yks versio Madame Bovary -tarinaa ja vaikka melko aivokuolleena pidettiin tämän version päähenkilöä sekä ehkä kokonaisuuttakin viittä vaille ajanhukkana (karskimpi sukupuoli katosi jo hyvissä ajoin takavasemmalle ruudun läheisyydestä), niin yön nukuttuamme löysimme moniakin sulattelun seurauksena syntyneitä kokonaisuuksia tarinasta, jotka piti oikein keskustelemalla purkaa kahvipöydässä =). Pitkä aamulenkki tuli käveltyä kostean raikkaassa ilmassa ja osin tutuissa maisemissa. Aina tietysti etsitään uusia syrjä- tai oikopolkuja ja tälläkin kertaa niitä löytyi. Näin aivan ihanan vanhan schäferin metsäpolulla, jolla musta osuus karvasta oli pitänyt hyvin värinsä (josko porkkanoiden syönnillä). Otus oli tyypillisesti siten terve lajinsa edustaja, ettei kiinnittänyt näennäisesti mitään huomiota vieraisiin ihmisiin. Ottasin! Vaikka en tässä tilanteessa sittenkään.   

Kahlasin taas kerran helmikorut läpi ja hamstrasin vaadittuja yksilöitä. Yksilöllisissä luomuksissa on oma hohtonsa. Ihan hilkulla oli tänään myöhemmin kotona, etten harkinnut moisten väsäämiseen ryhtymistä. Henkilökohtasesti on aikasemmin kiinnostanut kultasepän työt ja korumuotoilu aivan piirtämisestä lähtien, mutta valamalla ja sitä rataa. Mistä sen koskaan tietää, mutta en kai nyt vieläkään todella harkitse palikoista kokoamista....en kai.

Tulin huvipuiston kautta ja toteutan iki-ihanaa kodinhoitoa sekä kotitoimistoa jälleen uusia ajatuksia saaneena. Säntään paistinpannun luo. Kuulumisiin!  

Viritettynä

Olisin nyt saanut jättää taas tuon profiilikuvan räpläämättä, mutta vähäpukeisen oloinen ei oikein tuntunu hyvältä enää syksyn viileydessä. Tästä ei näe mitään ja leikin jollain kuvapursottimella, minkä löysin muutenkin huonoa kuvaa rusikoidessani, että lopputulos on pelkkä sottapilkku. Siinä kuitenkin olis mun uudet prillit ja lempirinkulat kaulassa, jos jotain erottuis.

Tänään oli taas niin vauhdikas aamu, että toivottavasti ei tule montaa samanlaista perään. Juoksin ku vähä-älynen ylös ja alas, väsäsin evästä, potkin katteja pois jaloista, kasasin vaihtovaatetta, käänsin latvaa, tulitin toimintaohjetta ja jollain ihmeellä sinkastiin ajoissa jättöpaikoille. Vauhti ei paljon hidastunu koko päivänä, vaikka näennäisesti ehkä istuin jopa ruutuni edessä hetkittäin. Mä olisin varmaan hyvä jossain ammatissa, mutta ei nyt heti tule mieleen, mikä se vois olla. Heti aamusta oli diskobailausta ja kakkukahvia. Hetken päästä mulle päästiin sanoon, että sä kuvaat oikeen työkses ja siinä olis ollu kakkukahvia. Myöhemmin olis ollu taas kakkukahvia, mutta kiersin tilanteen. Vähän myöhemmin kuorolauluun yhtyessäni päästiin naljailemaan, että hyvin sä vedät ton. Kostyymia ja puheääntä vaihtaessa melkein lennossa mulle naurettiin hyväntahtosesti. Postikeikalla kaahasin ihan sumeilematta, kun aika oli tosi täpärällä. Hermoja repivintä oli sortata ja käsitellä kuvia yks liuta, kun kone oli liian hitaalla.

Töistä lähdettyä pysähdyin ku seinään siihen pihalle ja otin toisen tahdin. Vetelehdin kaupassa ja ostin oikeen vaaleenpunasia neilikoita kaiken lopuiksi. Ajoin hitaasti kotiin oven eteen, enkä edes yrittäny viedä kaikkea kerralla sisään. Hermot oli aika hyvässä jamassa jo sapuskan valmistuttua, mutta selässä oli joku lihas kireellä (joo, joo fasettilukko =)). Pyörin repertuaarini lattialla ja kyllä se jotain autto. Pakko olis näemmä kaivaa kunnon kiropraktikko tai vastaava viimein esiin. Voiku niitä vois nostaa korvista vaikka kalsareista niin ku atomiinus, mutta on se vähä toisenlainen prosessi ja siks tasan tekemättäkin.

Nyt on jotain kivaa ja levotonta mun ikiomassa ilmapiirissä. Voisin melkeen rakastua, mutta mutta...kehen tai mihin... Se nyt sitten jakaantuu sekavuus tasasesti joka suuntaan, eikä luultavasti ole ylenpalttisen pitkäikänen fiilinki. En vaan justiin muista, koska viimeksi tällasta olis ollu. Siitä on aikaa. Sopivasti vielä aurinkoista ja luvassakin koko viikoksi. Pitäskö laittaa oikeen risaseksi ja pestä lakanapyykkiä tän kunniaksi - joo!

Voinhan sen suttupallon laittaa tähän vähä isompana. Luutuletti menee kyllä kampaajalle ens viikolla, ettei kannata huolestua =)



Itämaista vähän joukkoon

Viikonloppu. Mahtavaa. Viikolla tuli ympäröivät pellot täyteen taas sitä itteensä ja pakko myöntää, että hampaisiin ottaa. Kaikki tuuletusaukot on tiukasti ummessa ja paras pysytellä sisällä. Kattiparat haisee ku kadotus pihalta tullessaan; turkkiin näköjään tarttuu urakalla. Onneksi päivät on oltu muualla ja osin illatkin. Samalla vauhdilla ku sitä sontaa lappas reviirin reunalle, on menny koko viikko muutenkin ja eihän siinä pysyny lopulta mukana ilman piristettä. Olen taas kerran kahvikoukussa - shit. Nytki join heti aamusta ja karmee olo =).

No vastapainoksi sain tavattua loppuun John Daido Loorin Zen ja luovuus -kirjan. Ehkä vähän kokeilin meditointiakin pitkästä aikaa ja pääsin vakiotasoilleni melko helposti. Positiivista todeta, vaikka on ollut ihan toista laitaa jo pitkään. Sopiva sattuma, että kirjoittaja oli juuri valokuvaajakin. Sai uusia ideoita ja näkökulmia siihenkin puoleen. Vielä en pidä itseäni edes harrastelijana, mutta voihan räpsijäkin joskus erehtyä jotain tekniikkaa kokeilemaan. Valokuvakerhoa painostetaan perustamaan entistä tiukemmin ja muutama uusi innokas osallistujakin olisi jo tiedossa. Kaippa sitä pitäisi vaan heittäytyä ja ottaa aika siihen jostain muusta.

Eilen oli jotenkin paikasta toiseen liehumisesta huolimatta tasapainottavia efektejä ympärillä. Kokouksessa katselin tällaista taideteosta.

Kuusiruutuisen ikkunan eteen vedetyn valoverhon läpi näkyivät kauniit villiviinin oksat (rajasin kuvasta ikkunan edessä istuvan pois =)). Taidetos oli eläväinen ja jotenkin itämainen väritykseltään. Aurinko paistoi todella kirkkaasti koko päivän ja ruskaväritys oli entistä mahtavampi kylmien öiden ansiosta. Oli juhlaa polkea paikasta toiseen mutkittelevia maalaisteitä, kun väritys oli välillä aivan ihmeellinen. Löysin yllättäen paljon uusia, kuin tyhjästä syntyneitä, taloja, joissa oli erikoisia rakenneratkasuita ja värejä. Pääsin myös elämäni ensimmäiseen todelliseen akupunktiohoitoon, joka perustui aidon kiinalaisen lääketieteen harjoittamiseen. Siinä kuumennettiin neuloja moksalla ja henkinen puoli otettiin huomioon kaikella tavalla. Oli yksi parhaita kokemuksiani tähän mennessä ja takuulla otan näitä hoitoja lisääkin. Mennen tullen kävelin auringossa ja ihailin maisemia sekä raikasta kuulakasta ilmaa. Vielä illalla pimeässä olin huvipuistolla ja pesin ilokseni parakin paraatipuolen lattian. Kuuntelin rääkysoittoa radiosta, tarkemmin määriteltynä diskopalloa, ja heilutin moppia vedenkeittimellä järjestämälläni tulikuumalla vedellä. Sitruunan tuoksu vaan jäi jälkeen. Ei hullumpi päivä ollenkaan. 

Tänään olisi taas huvipuistoa tiedossa. Rakennussiivoojan juhlaa toisten painettua hommia viikon täydeltä. Itse hulina siellä jatkuu myös. Yksi kaivaa, toinen kiskoo muottilautaa irti ja kiipeää viimeistelemään kuistin kattoa. Sitä rataa. Hienot olosuhteet näyttäisi nytkin olevan tulossa. Kotona olisi myös tehtävää, mutta jääkön nyt pommi ja löyhkä odottamaan. Myöhemmin, myöhemmin....loisteliaaksi lopuksi.   

Mietin tässä, että tekisinkö kuivakakun vai omenapiirakan mukaan. Teen kuivakakun, jonka taikinan sekaan heitän pieniä omenakuutioita...toimiikohan sellanen. No, jää nähtäväksi.

  

Padon reunalta

Kävin hakeen taas koskelta energiaa

Saku ja sadonkorjuu

Ne on sitten kuivan kesän valkosipulit nostettu. Aika tavalla naurattaa sadon määrä. Jos näistä laitetaan uusi sato kasvamaan, niin syötävää jää hintsusti. Kasvihuoneesta päätin napata patterin kiinni, kun yöt jo kylmenee eli loput tomaatit vihreinä sisälle. Ei siinäkään määrässä ole kehumista. Omenia olisi joitakin vieläkin laittaa hilloksi, piirakkaan ja vaikka tehdä ihan piruuttaan omenariisipuuroa, mutta saapas näkee, mitä kenkä tekee. Todella kannattaisi ensi keväänä harkita parikin kertaa ennen kuin ryhtyy taas intoilemaan kylvämisten kanssa. Koko kesän saa kantaa vettä ja huolehtia tuuletuksista sun muusta, mutta hyöty on melko marginaalista. Ehkä kaikessa onkin joku muu idea. Tapoja, fiilistelyitä ja jonkin siivellä elävän ötökkäarmeijan hyysäys. Tuhansia kirvoja on juhlinu mun kustannuksella tänäkin kesänä ja viimeset salaatinlehdet päätinkin jättää niitten eväiksi. Saku hyppeli koko kesän kasvihuoneessa ja verotti omalta osaltaan mättäitä. Paprika raukka kukkii vieläkin, vaikka villakirvat on likipitäen selvittäny sen. Edes mikään määrä 'turvallisia' kemiallisia suihkeita ei tehonnu niihin, joten luovutin aikaa sitten. Yks saku muuten löyty valkosipuleita nostettaessa syvältä mullan joukosta. Se oli menny jo talviteloille. Peiteltiin se uusiksi. Rikkaruohoa ja lintujen nokkimia omenoita tuli kerättyä pois silmistä.

Noin yleisesti on jotenkin jäytävää aikaa. Asiat ei oikein luista. On kaikenlaista kremplaa ja unohtelua. Välillä ihmettelee, miten niin monet asiat voi olla hukassa tai vaiheessa. Mitä oikeen pitäs tehdä, että kotoperänen viisaus: "Muista aina kaikki asiat!" toimis edes hippariikkisen. Olen sitäki pohtinu, että asioilla ei enää tunnu olevan mitään tärkeysjärjestystä. Ei se sinällään mitään, koska hetkessä eläminen on ainut, mikä enää toimii, ettei siinä mitään järjestystä kai enää mietitäkään. Silti juuri pienen asian unohtaminen kirpasee yleensä järjenvastasesti eniten. Mitähän tässä koitan söpöttää? Kaippa kaikki tärkeä ja suurilinjainen sujuu, mutta on epämiellyttävä olo pienten töppöjen ja hidasteitten takia.

Viikonloppuna oli huvipuistoa, keppihevoskisaa ja synttäreitä. Aika meni siivillä. Nyt on vähän omatoimista opiskeluntapaista ilmassa. Kaikissa tapauksissa suuriakin muutoksia ja sopeutumista odotettavissa. Ihmiset reissaa tai vähintään suunnittelee tulevaa matkaa. Normaalia syksyä varmaankin, kun haalitaan aktiviteettia. Silti tuo sakun mullan joukkoon kaivautuminen jotenkin kiehtoo =). Se ei ollut huolissaan ulkonäöstään - sen voin kertoa tässä yhteydessä.

Ostin jonkun zenluovuus-kirjan eilen ja sitä tavailen nukkumaan mennessäni. Veri vetäisi meditointien maailmaan ja aina vaan sätkyttelen mahdottoman keskellä. Parasta kai olisi osata heittää meditaatiolle oli sitten missä hyvänsä. Joskus se toki tuntuu onnistuvankin, mutta viimeaikoina ei ole tullut edes mieleen kokeilla. Iltateelle ilman suurempia seremonioita ja sitä rataa. Eilen oli muuten hienoja ruskamaisemia ja tajuton kuuilluusio.

   

Vetää synkäksi

En tiä. Joltisenki väittäsin, että tää pimenevä syksy vetää väkisin kärryä alamäkeen. Eilen kävin huvipuistossa hämärän rajamailla tuijottelemassa sateessa kastuvia juhlinnan jälkiä. Pariin viikkoon ei rakennussiivooja ole käyny paikanpäällä ja tilanne on päässy lohduttomaksi. Seisoin siellä tumput suorana, enkä osannu tarttua kuin muutamaan kyytiin nostettavaan jämälautaan. Pakenin mökkeröön lakasemaan lattiaa ja siistimään onnetonta kyökkiä. Kahvinkeitin teki mieli heittää kaikkineen roskiin, mutta sitten kuitenkin vedin syvään henkeä ja edes huuhtelin sekä luutusin sen. Joskus, oi joskus, mulla on vielä kehityskohde, jossa perusasioiden huolto on liki huippuluokkaa. Ilmeisesti mun luomiskyvyt on vielä tosi heikot, kun en tämän kummempaa ole osannut vaatia tällä kertaa. Leukojen läykytys viemäriin liitettävästä lavuaarista vesineen samoin kuin vessakuvio on mennyt kuin vesi hanhen selästä toistaiseksi. Tänään sitten vatitiskinä hoidin pahimpia vähän perusteellisemmin, mutta aikaa meni tuhottomasti ihan kiville. En luultavasti näe taaskaan metsää puilta, mutta ah-dis-taa.

Töissä tulee sählättyä, kun asioita on liikaa. Onneksi väärille henkilöille menneet kyselyt on tähän mennessä piristäneet vastaanottajien päivää, mutta jos sama jatkuu, niin ehkä siinä yhden jos toisenkin hymy hyytyy pikkuhiljaa. Iästä ja näppäryydestä riippumatta vähän jokainen on saanut todeta, että asiat ei vaan onnistu tällä viikolla. Vähintään järjestelmät kaatuilee.

Tankkaan syömisiä, kirjoja kirjastosta ja pakollisen optikkokäynnin yhteydessä hankin uudet rillit, vaikka vahvuudet ei muuttuneet. Edellisistä tosin on jo maalit kuluneet, että kohtuullinen hetki toimia. Kaikki liikkumiset ja kaalikuurit on olleet vähäisiä villoja. Juustonaksia poskeen. Ymmärrän luolan perälle käpertyvää otusta, joka kokoaa kaiken omaisuutensa siihen hollille ja jää odottamaan parempia aikoja.

Ei tässä sitten paljon muuta. Kattien häätö synkkään yöhön ja itekin unia katteleen.      

Elämyksiä siisteihin lokeroihin

Hieno viikonloppu takana. Päässä menee taas pitkän aikaa monta raitaa ja niistä kehkeytyy jotain näkemystä ja kokonaiskuvaa ajan kanssa. Aina oppii uutta, näkee ennennäkemätöntä, kuulee ihmeellisiä ja toivottavasti muuttuu fiksummaksi kokemansa myötä. Ainakin oli kaikki seura mieleistä ja omalla aaltopituudella. Ei vienyt energiaa, vaan latasi akkuja. Elämään jää monta vitsiä ja sanontaa =D. Aivan samoin kuin muutamia viikkoja sitten. Mua on nimittäin vaivannu 'fasettilukko' kiitettävästi ja huvipuistossa valmistu hölpät. Terveisiä vaan niille, kun vielä pysyy mukana jutussa =). Tän kertasia pitää vielä toistella riittävästi, että jää pysyvä jälki eloon.

Ikea on nyt koettu. Mieluinen opas oli mukana ja kaikin puolin tarpeen, että sain perässä ajaa paikanpäälle ja kaikki krumeluurit tuli sisäistettyä. Aikaakin sai kulumaan kiitettävästi. Ensiskannauksella oli paineita hankkia tiettyä laatua ja jonkinlaisen otoksen raahasimme mukaan. Mulla oli auton perässä jo kaivurin kauha pohjilla, mutta hyvin saatiin pakattua lisää painoa. Samalla reissulla olin jo vaatesateessakin ja yksi jalkajakkara myös siellä kyyhötti kauhan vieressä. Myönnettävä on, että muutamat kynnetkin siinä katkeili, mutta eipä hätää. Sain lahjaksi elämäni parhaan kynsiviilan ja nyt toisen lahjan loimotuksessa viilailen asiat kuntoon. Tietysti hamstrasin 'siskon pajasta' lajitelman koruja, kun oli taas uusia innovaatioita syntynyt. Päällisin puolin tuntuu hyvinkin materiaaliselta, mutta väittäisin, että kaikessa on 150% henkistä sisältöä. Materia on sivuilmiönä hyvinkin merkittävissä ihmissuhteissa ja palvee käytännön toimintaa juuri tämänkertaisessa elämässäni. Aivan parhautta!

Kotona vapautin työmiehen toimintaansa ja kokosin pelastavan kalusteen lisävarusteineen. Edelleen uupuvasta sähköruuvarista olin pakotettu pitämään esitelmän myöhemmin illalla, kun moni paikka kolotti pienellä kuusiokulmavimpulalla vääntämisestä, mutta suoriuduin kaikesta aika hyvin. Saan vaikutelman, että teen muutaman lisähankinnan tulevaisuudessa ja elämä helpottuu jälleen kerran tuntuvasti. Monikin idea sisustusmielessä jäi muhimaan ja saatan harkita keittiöratkasuita samasta kohteesta tulevassa.

Vettä on tullut taivaalta, mutta kaivotilannetta säästellen kävimme pihasaunalla  edellen peseytymässä. Tänään kuutamo valaisi niin hyvin, ettei tarvinnut lyhtyjä ripustella valaisemaan ollenkaan. Toissailtana olikin erityisen idyllinen saunareissu, kun meni vähän myöhäiseksi ja neljä lyhtyä oli viritettynä valoa antamaan. Puusaunan löyly oli lempeä ja leveillä lauteilla melko hyvin rauhallisessa ja hiljaisessa tunnelmassa sai oleskella pitempäänkin. Tämäkin kaivohaaste on pakon edessä tuonut sivuunjäänyttä käytäntökulttuuria tyrkylle ja oleminen on heti hienompaa. Ei voi valittaa!

Tämän otuksen pitäisi taas jo olla nukkumassa, mutta ehkä hetken vielä kirjaan perinteistä päiväkirjaa.






 

Suoraviivasesti...selväksi

Aika hieno päivä vielä töistä tultua ja avasin auringon lämmittämälle terassille oven. Hetken päästä siellä oli rontit ottaneet parhaat paikat. Houkutteleva asento molemmilla, mutta ei auttanu heittäytyä ihan tohon malliin.

Siinä postia selvitellessä ja sapuskaa alotellessa sain heti kärkeen pakkomielteen tilata postimyynnistä sormuksen (ihminen voi vajota aika alas =)), mutta koot oli täysin omituisia. Kiukkusin ku pieni kakara pöperöä laittaessa, kun perinteiset suureet ei toiminu, eikä firman sivut tai googletus tuottanut vastauksia pikavauhtia. Toinen tuli kotiin ja otti mitään epäröimättä puhelun suoraan kyseiseen firmaan. Tyttöset palvelee miehiä aina niin auliisti, että sai tietysti vielä hyvän kohtelunkin. Siinä ohella pyöritti sapuskan loppuun ja kävi hakemassa pajasta mauserin (jota en uskonut edes löytäväni - ainakaan toimivaa) ja mittasi entiset sormukset, että sain haluamani tiedon. Kuinka voi ihmisten energiatasot olla niin kaukana toisistaan? Minäpä vastaan. Sen täytyy johtua elämänasenteesta. Yks söi, selvensi, mitä on ohjelmassa ja lähti toteuttamaan. Upeeta! 

Viimein olen saanu hävitysvimman päälle ja kytkettyä käytännön toimiin. Uusia ideoita kodinhoitoon tulee nuoremmalta sukupolvelta kiitettävästi ja nautin fiksuista ratkasuista. Mulla on selvästi ollu joku vanha vinouma, että roskat piiloon. Olen tokunnu ikiaikasten muovikassien, liian pienten allaskaappien ja kaiken maailman pärekorien varassa. Auta armias, kun menen heti viikonloppuna eka kerran elämässäni Ikeaan. Mullekin tulee jätepaperit, lasitökit, metallijäte, puolipitoset vaatteet, Uffiin menevät rytkyt jne. yhteen 'kirjahyllykköön' tosi näkyvälle paikalle, mutta laatikoihin pois silmistä ja helposti ilman pusseja siirrettäviksi loppusijotukseen. Monta kuolettavan tyhmää ratkasua lähtee kämpästä iäksi, eikä tu ikävä! 

Töissäkin on lentäny isän kädellä. Pikkasen hirvittää, että jotain voidaan vielä kysellä perään, mutta suurinta osaa ei kuitenkaan. Se on pikkuhiljaa pakko myöntää, että paperittomuus on aika pitkälle jo toteutunu. Pöytätilaa tarvii paljon vähemmän, kun kaikki on jo käytännössä koneella ja ainakin aina sinne vietävissä. Suurin osa töistä on myös etänä hoidettavissa. Olen ikionnellinen, että työpareina on jo useamman vuoden ollut itseäni nuorempia, näppäriä ja innovatiivisia naisia. Taas uusi kehissä ja nautin jo etukäteen, miten monikin asia kokee läpivalasun ja parit kirurgiset operaatiot. Kaavoihin jämähtäneet asiat pistetään uuteen formaattiin ja taas toimii entistä järkevämmin.

Haasteena ylipäätään tulevassa on kai kuvien osuus. Se, että osaisi tuhota tarpeeksi surutta turhia otoksia. Kuvat vie paljon tilaa ja suurien määrien sorttausta jotuu jo muutenkin tekemään ennen kuvankäsittelyä, että tuntuu melkein kohtuuttomalta ajatella, että joskus jälkeenpäin joutuisi vielä tehdä poistoja. Tarvii anoa viisautta jo lähteissä. Kansiointi on myös taitolaji sinänsä ja varsinkin niiden siivous. Huomaan, että olen samalla aallonpituudella nuorempien kanssa nimeämisessä, mutta päällekkäisyyttä on vielä sukupolvesta huolimatta kansioketjuissa. Ehkä säilytys on kollektiivisesti lapsipuolen asemassa samoin kuin jätepaperikorit. Ihailen edellen ihmistä, joka jo asiaa käsitellessään muistaa toimittaa loppuun käsitellyn loppusijotukseen saman tien. Missä on sitte se luukku kotona, johon nakataan roskapostiksi käyny sormuskuvasto, ettei siitä kuulla enää sen perään =). Joo joo. Mun piti lopettaa mainospostin vastaanotto. Tänäänkin jäi vaiheeseen juuri kyseisen firman mainospostin kielto. Teen sen kyllä, mutta eivät tee sitä tietenkään helpoksi. Enkä ole muistanut kysyä perheen mielipidettä muusta mainonnasta. Ehkä tänä iltana....

Mun selän takaa kuuluu töminä tasasin välein....tänään jo kolmatta kertaa. Kultakutri innostu kerranki ehdotuksesta, että juoksee talon ympäri. Ny meni 14. kierros. Aamulla sen oli vaikee heräillä ja lopulta sanoin, että mee seisoon nurmikolle hetkeksi paljain jaloin. Innostu heti, kävi ja kuivaili jalkojaan pyyhkeeseen. Oli jo täysin virkee, kun toisteli, ettei suosittele kelleen samaa hommaa ainakaan pitkäksi aikaa. Taisi aamukaste olla aika kirptsakkaa. Selostin vaan, miten jotkut karasee itteään pikasilla aamukastekävelyillä flunssaa sun muuta vastaan, mutta ei saa olla kauan. Koko aamu meni aika helposti sen perään. Sanokaa mun sanoneen: Vaihtelu virkistää =).  

Rontteja vaihtelu ei näyttäny virkistävän. Ihan uudet unimestat oli löytäneet. Loppuviimein itekin olen ollu jo aika poikki tänään aamusta lähtien. Jotain omituista kropassa on edelleen ja aamut on hankalia. Ritsasta en periaatteessa viiti enää tilittää, mutta entisellään on tilanne. En anna pikkujuttujen masentaa. Menee tää näinki ja viikonloppuna otan kaiken irti luvassa olevista kohokohdista.

Nukkukaahan hyvin!

Käänteitä luonnossa

Olipa taas vaiherikas työpäivä. Hädin tuskin olen toipunut oudosta taudistani; vieläkin pää on ontto ja heikottaa. Kävin sitten päivän päätteeksi koskella räpsimässä. Kuva on melkein kuin jostain hienommastakin paikasta. Luonnossa olo kyllä heti tasottaa. 

Meiltä loppui eilen kaivosta vesi. Eipä ole tapahtunutkaan ennen. Onneksi on kaivoja ja pihasauna. Elämä on nyt tietysti taas hiukan haasteellista joiltain osin, mutta kerrankos sitä sätkitään yllättävässä olosuhteessa. On niin paljon muuta, että odotellaan rauhassa. 

Kaivurikin on kotiutunut ja sisäänajettu. Ei mikään kukkanen ulkoisesti, mutta hoitaa hommansa. Saa kyllä hoitaakin, kun mahdollisesti jo tänä iltana siirtyy tositoimiin.

Taidan mennä nyppimään rikkaruohoja ja laittamaan purkkiin talveksi sisään tuotavia kasveja. Ihanaa, kun on lämmin ilma. Tekee mieli kehitellä loppusyksyn retkipesiä vaikka minne ja kokeilla yöpyä vaikka minkälaisissa nurkissa. Eilenkin pihasaunalla meinasin kammeta keskeneräiselle pukuhuoneen parvelle ja jäädä sinne yöksi. 

    

Huiputtaa

Nyt mulla on meneillään taas jonkun sortin päänvippaus. Näitä on hauska seurata, mutta ei toisaalta kuitenkaan kiva käydä läpi. En kykene kirjottamaan sähköpostia. En sitten minkäänlaista lyhyttäkään kommenttia. Ei paha katastrofi, mutta aika monet varmaan ihmettelee, kun ei mitään inahdustakaan kuulu. Töissä on tietty ollu pakko naputtaa jotain, mutta kaikki vähänkin privaatti on täysin tiltissä. Luultavasti tällasta ei ole koskaan ennen käyny näin totaalisti, kun oikein kiinnitän ilmiöön erityistä huomiota. Mistähän nyt on kyse. Ehkä osuu vaan yksiin yllättäen tulleen raihnasuuden kanssa. Mitään varsinaista vikaa ei ole, mutta jos kuulisin saaneeni myrkkyä neljä päivää sitten, en hämmästyisi yhtään. Olo on tasan kuin myrkytyksen saaneella. Ihan niin ku tietäsin, mitä sellanen on, mutta voisin kuvitella sujuvasti. On sellanen olo kuin miltä pahasti krapulainen näyttää - jos oloa ja ulkomuotoa voi tällai käsitellä. No, ehkä jopa näytän hippasen krapulaiselta =). Myrkyn syöneenä olen sitten ollut pitkää päivää ja iltasäätämistä. Nyt on jo harvinainen päänsärkykin. Ei melkein huvita kysyä, että mitähän hyvää tästäkin syntyy.

Kaikenlaista mukavaa on tarjolla joka puolella, mutta ei kertakaikkiaan ole edes järkeä liian moneen lähteä mukaan. Varsinaiset kurssit ja harrastusryhmät päätin jo etukäteen jättää tällä kaudella väliin, mutta nyt saan olla tarkkana, etten lupaile paljon muutakaan. Ettei vaan iskisi perin vanhuus saman tien, kun tuntuu, että perusasioiden pyöritykseen ei kohta resurssit riitä. Taitaa olla vaan sopeutumisvaikeuksia normaaliin syksyn isoon pyörään.

Tarvii jättää nyt tämäkin selitys tähän, ettei tule liika paha olo =). Menen vaikka huilimaan, kun niin huippaa.

Näkymät uusiksi

Heivasin huonekalut taas kerran muutamilla kierteillä. Nyt meillä on pieni tv-huone leivinuunin ahtaamassa tilassa aulan tuntumassa. Olohuoneessa on enää työhuonetta, makuukammaria ja sitä seurustelutilaa, että yksi toiminto vähemmän =). Hilasin jo välillä yhden pöytäryhmän siihen, mutta sain kohteliaan neuvon ja se lensi seuraavassa kieteessä terassille. Rapsin kaikki taulut seiniltä ja jopa ruuvit ja naulat. Kuvittelin laittavani vain muutamia. Taas kohtelias ehdotus, että mitä jos olohuoneeseen viimeinkin laittaisi kaiken mahdollisen seinille.....huuuuuu. No, katsotaan, kokeillaan, muttei ehkä sittenkään kaikkea. Taas lähti monta huonekalua 'ulkokartanolle' ja vaihtelu sinällään jo virkistää. Sain imuroitua kaikki nurkat, kun lähes jokainen mööpeli liikkui paikaltaan.

Varsinainen murheen kryyni - omituiset pinot tasoilla - voi sanoa jopa lisääntyneen. Ei se mitään. Koko operaatio oli oikeastaan sijaistoimintaa, kun en saa tartuttua omaan vaatetilanteeseeni. Pinot odottavat rauhassa omaa vuoroaan niin vaatehuoneessa kuin muuallakin. Ompelukoneen vierestä sain korjaukseen tuodut tehtyä ja vain ehkä siksi, että kone on valmiina pöydällä. Monia rumia sanoja kuultiin ja tyylilleni naurettiin, mutta omaksikin yllätyksekseni osasin vanhojen kuulopuheiden perusteella ommella verkkareitten sisävuorin nurjalta (vyötärönauhan pidennyksen jälkeen) nätisti pienen sisäsivuun tehdyn aukon kautta. Ei päivää, ettei vähä luonnaa!

Illan mittaan olen paperiveitsellä (tä, mitä? mattopuukolla!) viillellyt tapettiin siistejä kolmioita, että uudet tauluruuvien paikat saa myöhemmin maisemoitua takaisin. Koko tapetointi on tehty jämärullilla niin, että seinät on raidalliset. Ei maksa vaivaa tehdä mitään kallista, kun tietää oman muutostahtinsa =). Ei muuten taaskaan yhtään toimivaa sähköruuvaria missään! Vanha kunnon keittiöruuvari oli taas kunniassa. Mulla on aina ollut lusikkalaatikon vieressä ruuvari, johon saa vaihtopäitä ja kaikki tietää, että syntyy totaalisen suhteeton meteli, jos sitä ei ole palautettu paikalleen.

Ympäröivillä pelloilla tehdään oikeen massiivisella kaivurilla ojien perkausta. Tasanen jurnutus on kuulunu useemman päivän jo. Pienimuotosempaa vastaavaa odotellessa.... Hankinta on nyt vähän jäähdytystauolla, jos vaikka löytyisi vielä vähän kohtuullisempaa hinnaltaan. Nyt olisi kyllä ihanteelliset kelit kaivella =).

Pudonneita omenoita keräsin kompostiin, mutta onneksi tänä vuonna ei ole suuria määriä. Lämmitystä on aloteltu puulla ja pattereita ilmattu. Kaikki ulkona olleet kylmää kestämättömät kasvit olen jo pelastanu, mutta kasvihuoneessa on vielä muutama purkitettava ja sisälle tuotava. Itikkaverkot ja -lameet on viety talviteloille. Kaikkea pientä viemistä ja tuomista on koko ajan. Aika on korostuneen konkreettista ja maadottavaa. Nyt ei auttaisi kovin pelkästään haaveilla, vaikkei varsinaista perinteistä talven varalle hamstraamista tai varustamista tarvitsekaan tehdä. Helpottaa kuitenkin, jos vähän on kesähepenettä heittänyt sivummalle ja kaivanut paksumpaa esiin. Henkisesti täytyy vielä terästäytyä, mutta ehkä se tästä.

Onnea on kuitenkin päästä puhtaana lämpöisiin peittoihin omassa rauhassa ja melko hyvin valmistautuneena tulevan viikon haasteisiin. Tällaista yltäkylläisyyden ja rauhan aikaa eläessä toivoisi muistavansa olla tyytyväinen ja kiitollinen. Välillähän tämä uhkaa olla vähän tasapaksua, mutta parempi sentään moneen muuhun verraten. Näin muuten viime yön niin levottomia ja älyttömiä unia, ettei paljon viitsi toistaa. Mistähän taas tuuli?! Menenkin saman tien katsomaan, mitä nyt on 'laitettu nauhalle' ensi yötä varten =).

***

Nyt illalla... omituista ulkona...

...perin omituista...

No tämä oli pari iltaa sitten.... ehkä kaikki alkoi silloin...