Kuoppaa turhille vitkuttimille

Kun mä nyt olen nykyisin kova valokuvaamaan ja nytkin kamera kulkenut tiukasti käsilaukussa oopperareissut ja todella upeen viikonloppureissun vielä kaiken vaiherikkaan pariviikkosen huipuiksi, niin aattelin viimein purkaa kuvat koneelle. Siellä oli tämmönen. Pelkästään.

Totuus on, että en ole edes yrittänyt ottaa kuvia pitkään aikaan.

Kerron näistä vempuloista. Mies löysi ne eteisen hyllyltä ja kysyi, että mitä sä olit ajatellu näille. Vastasin, että ei harmainta aavistusta. "Sä olet oikeen pessy nää?" "Joo, mutta älä kysy miksi." Siivottiin pajalla jotain epämäärästä pientä viikkoja sitten ja löysin ehkä 10 vuotta sitten työkalusäilytykseen siirretyn vanhan keittiölaatikoston. Sieltä löyty vajaa laatikollinen keittiötarvikkeita, joista muutamia huvikseni keräilin pesuun. Tupperin oliivilusikka oli melkein löytö, kun juuri sellasta oli kaivattu kahdessa vieraskattauksessa. En enää tienny sellasta omistavanikaan. Tällasta tää on! Meillä oli kauan hauskaa, kun venkoilin, että eikö noin siistejä johonki vois käyttää. "Basilikan taimien tukemiseen, kukkakeppinä? Vai ne on tietty ruostuvaa, kun on tommoset 70-lukuset?" Käskettiin kokeilla tarttuuko magneetti ja tarttuhan se; karkastua terästä varmaan. No ei sitte. Monta turhaa käyttötarkotusta keksittiin ja niillä pelattiin jo jotain peliäkin, mutta kai ne lopulta lähti vähin äänin. Pyysin ne kuvattavaksi, että voin hirnua itelleni blogissa.  

No-mitä, samana iltana lähdin sienireissulle ja piruuttani pistin miesten eripari sukat kenkiin vai sanotaanko se jalkaan =). Löysin kaapista valehtelematta 9 eriparisukkaa samasta nipusta. Jostain käsittämättömästä syystä olen säilyttänyt parittomia nipussa ja laittanut ne sellaseen paikkaan, että kukaan niitä ei olisi osannut etsiä. En minä itse ainakaan. Voihan niillä pyyhkiä pölyjä - varsinkin, jos pujottaa varsiharjan päälle, mutta.... en mä vaan pysty selittään. Asiat on siis tällä tasolla! Täysi kyvyttömyys välillä heittää vaan saman tien! Kyllä olis nuijalla töitä ja vois alottaa ehkä siitä pään sisäisestä tilanteesta ja hivauttaa pari kertaa lähikohteeseen.   

Nyt mua naurattaa korkkaamaton savunharmaa Mariskooli paketissa yhessä kaapissa, kun lukasin Utumiehen juhlakirjotuksen kommentit. Miten paljon ihmisillä on kaikkea älytöntä nurkat notkollaan, mitä ei tulis mieleenkään laittaa käyttöön tai esille. Jotenki vois kuvitella, että eriparisukilla ja muotoilukukkasella on vissi ero, mutta mistäpäin kattoo ja mihin sen rajan vetää. Meillä on suvussa kulkenu viisaus, että kaiken palavan saa vielä anteeksi, kun sen voi loppukädessä pistää maanparannukseen. Tarvii tietysti olla olosuhteet pistää kunnon praasu aina välillä palamaan. Nyt olis sopivat kelit kyllä....hmmm, paljon syntejä anteeksi =).

Muistaako kukaan, miten joskus haaveilin kaivurista? Nyt siitä meinaa tulla totta! Niin suuri ja huonosti palava vehje, oih. Puhe on ollut vain minikaivurista ja luotan, että siinä pitäydytään. Sitä jaetaan ja vuokrataan ja vaikka mitä tietysti, mutta sittenkin. Sillähän voi laittaa paljon tasaseksi, jos niikseen. Kaivaa peltoon vaikka ensiluokkasen nuotiopaikan =). Jos se todella tulee, niin kokeilen olisko musta sellasen puikkoihin. Traktorin kanssa kävi vähän hönösesti ekalla yrittämällä ja prätkäsysteemitkin luovutin aika helpolla. Kaikkea pitää kuitenkin kokeilla!

Tässähän melkein piristyy. Mulle ottaa aina tää syksy koville, kun kosteus lisääntyy ja vilu hiipii luihin. Enteet tulevasta kylmästä ja ankeemmista ajoista on niin haisteltavissa. Vaatii kyllä melko massiivista huonekalujen siirtoa ja joitakin rutiinimuutoksia, että todella piristyn, mutta se kaikki on helpostikin täysin omatoimisesti tehtävissä. Pärjään omillani! 

Lämminhenkinen ympyrän sulku

Jiihaa. Väsynyt, mutta onnellinen. Ympyräni sulkeutuu näin neitsyenä pikkuhiljaa ja täytyy sanoa, että vaikuttava vuosi taas takana ja lopetuskin oli itselleni tärkeämpi kuin vuosiin noin yleensä. Sain niin paljon pähkäiltävää pieneen päähäni, että olen tyytyväinen ja ylipäätään olen tyytyväinen, että tämän elämän ystäväpiirini vankkenee. Tärkeillä ihmisillä elämässäni on yhtä hyvät taustatuet kuin itsellänikin ja ystävät tuntuvat rakkaammilta kuin koskaan. Ei mitään hätää. Kasvu voi jatkua!

Ajattelin huvikseni uusia kaalikuurin. Paino ei ole noussut, mutta saisin kesän holtittomat ruoka- ja juomaheitot ehkä tasattua. Alkaisin oman vuoteni harkitummin. Perinteisesti kerään kuin vararavintoa näin syksyllä, mutta jospa lisään liikettä ja lämpötalous hoituisi sillä. Ainahan voi kokeilla.

Sattuneesta syystä olisi hieno sauma heittää kaikkea turhaa menemään. Jospa peräti heitänkin surutta! Jäisi monessa pienessä tilanteessa enemmän aikaa ja vaivaa keskittyä siihen, mitä vielä on. Puulusikka kopautetaan puhtaaksi ja seinälle roikkumaan =). Siihen malliin. Kieltämättä jo vähän alotin, kun kaikki otti silmään. Pyhitän ensi viikon rauhalliseen siivoukseen. Kasvihuoneeseen vietiin jo patteri varmuuden vuoksi, kun ilmat tuntuu yötä myöten viilentyvän aika tavalla.

Näsinneulan viertä jolkotti porukkaa, kun ohi ajettiin. Jotain sellasta vois myös harkita. Siis sitä jolkotusta. Ensin tietty vaan yhen sähkötolppien välin ja taas kävelyä raudan maku kurkussa, mutta sitä rataa. Käytiin perheen voimin kattomassa sienitilanne ja herkkutateista ruohosipulilla jo saatiin kunnon mössöt iltaleipien väliin. Hyvää! Pari kattia herätettiin myös mukaan, että nekin sai kuntoilua. Hyötyliikunta on aina mielekästä ja kivaa, mutta kävely tai juoksu pelkän liikunnan takia on aina ollu mulle melkosta myrkkyä. Pitää keksiä mielikuvajuttuja ja ajankulua vaikka mitä, että se luonnaa. Yksinkertasin on kävelymeditaatio. Se ehkä on paras konsti.

Tässä on nyt prosessoitavaa taas pienelle päälle sen verta, että vetäydyn makuukammioon pohtimaan. Tiedä vaikka näkisin unta auroista, joilla voi puida tai jotain yhtä ihmeellistä =). Hyviä ötyjä kaikille!  

Elokuu

Näinhän sitä eletään merkittäviä aikoja, joista ei kuitenkaan tule liiemmin merkittyä mitään näkyville. Monet asiat eivät ole tarkkaan ottaen edes minun elämää, vaikka eihän sitä oikeen muuta olekaan. Meinaan kuitenkin karata viikonlopuksi mukavaan seuraan ja sillä keinoin vieläkin korostaa tämän jakson merkittävyyttä. Uskoisin, että tulen muistamaan tulevan viikonlopun tapahtumat melko pitkään. Suoritan tässä sijaistoimintaa, kun lähdön suunnittelu ei tule kysymykseenkään. Sattuipa vielä kävijöitä tuossa, että hyvin sain siinäkin aikaa palamaan.

Viikolla kävin ensimmäisen kerran elämässäni oopperassa. Kansallisoopperan Taikahuilu, kyllä. Arvasin, ettei itse esitys ole parasta ajankulua, mitä itselleni keksisin, mutta kyllä siinä muutama elämys syntyi, joiden takia istuminen kannatti. Liittyivät johonkin nappiin osuneeseen visuaaliseen efektiin, jonkin kohtauksen kokonaisvaikutukseen tai sitten väläyksiin tarinan syvemmästä viestistä. Reissuun liittyi ajan viettämistä myös kulissien takana ja vaikuttavinta koko keikassa oli ehkä pukusuunnittelijan tapaaminen. Se ei ollut suunniteltua, mutta hän kertoi työstään ja esitteli suunnitelmiaan pitkän tovin kesken puurtamisensa. Lahjakkuus ja vankka ammattitaito ei ollut mitenkään kihahtanut päähän, vaan hänestä sai vaikutelman lämminhenkisestä persoonasta, joka on todella omistautunut työlleen. Hän oli siis Anna Kontek ja alkuperäiset suunnitelmamaalauksensa säilyvät mielessäni luultavasti loppuiän.

Töissä parasta oli eilen aamulla myöskin suunnittelematta tapahtunut järjestyksen muutos. Ensin lähti yksi kaappi, pian luovuttiin jo laatikostosta ja vielä hävitettiin yksi lisätaso. Sen jälkeen tuli tarve kääntää pöytäkokonaisuutta. Koko operaatiossa meni tuskin tuntiakaan, mutta parempi tuli ja sitten saimme vielä tänä aamuna uudet verhot viimein vihdoin. Piristävää. Kokeilen satulatuolia ja sekin on tuntunut tervetulleelta vaihtelulta. Varsinainen muutos jo siinäkin, että uusi työpari oli ensimmäistä viikkoa kouluttautumassa. Edelleen voisi sanoa, että jonkunlainen runsaus korostuu kaikessa.

En kovin ihmeitä ole itse yrittänyt saada aikaan viimeaikoina, mutta kaikki ympärillä tekevät paljon näkyvää. Ei hullumpi jakso. Luultavasti pääsen nyt vielä viikonloppunakin todistamaan toisten aikaansaannoksia. Juhlaa.

...vai onko sittenkään

Tyhjästä voi nyhjästä ja varsinkin rauhasta käsin. Alan sopeutua tilanteeseeni ja käveltyäni pitkästä aikaa lenkin yhden sielunsiskoni kanssa alkaa myös valjeta, mistä kaikessa ehkä on kyse. Tähän täytyy nyt vaan tottua ja mennä eteenpäin. Viime aikojen fiilikset ja tyyli, millä asiat on hoituneet, saavat uutta valoa. Olen tainnut päästä joistakin asioista eroon ja nyt vaan uusin eväin eteenpäin.

Mukavassa seurassa on mennyt jo pari iltaa aivan yllättäen. Suhtaudun aivan kaikkeen entisestä poikkeavalla tavalla, mutta toivottavasti en päällisin puolin toimi radikaalisti toisin. Se olisi jo liian kummallista. Vähän mietityttää, mitä teen lukemattomilla asioilla, joilla yhtäkkiä ei ole juuri mitään merkitystä. No, ainahan on tullut uutta tilalle, kun jotain on häipynyt. Evakkokissa kuitenkin palasi yli viikon poissaolon jälkeen. Ei ollut tällä reissulla kärsinyt nälkää, mutta silti sai sille varatut erikoisherkut ja nyt nukkuu todella tyytyväisenä sisällä. Luovuin siitäkin henkisesti, että vähän sama kuin kaiken muunkin kanssa - en tiedä oikein miten suhtautuisin. Näköjään silittelen ja olen sille läsnä, mutta on aivan samantekevää, jos lähtee lopullisesti huomenna.

Kaikenlaista ohjelmaa on tiedossa ja pari aivan uutta kokemustakin, joita odotan, mutta suunnitelmallisuus ei toimi. Joka asiaan on mentävä tyhjältä pöydältä. Olkoon sitten näin. Se näköjään toimii kuitenkin. Toimettomana pällistely kieltämättä häiritsee, mutta ei kai se haittaa, kun kaikki oleellinen tulee kuitenkin tehtyä. Aivan tyhmältä tuntuu kirjata mitään. Yleensä tämäntapaiset menee ohi tai siis niihin ilmeisesti tottuu.

Täytyy mennä taas vaan ihmettelemään. Kyllä tästä jotain uutta syntyy kohtapuoleen.

... ja tyhjästä on paha nyhjästä

"Kunka tää elämä ny on tämmöstä, ku vellissäki on luutu?" Mun käsikirjotus ontuu tai elämä muuten vaan irvailee mulle. Evakossa ollu katti ei tuu takas, vaikka olen vannonu vääntäväni siltä niskat nurin, kun viimein tulee =). Sen idoli, kotielvis, on varmaan vahingossa deletoinu sen pupuna, kun loikki sänkipellosta niin huolettomasti. Kolme päivää sitte se tuli just sillai ja hävis niillä paikoin pitkään ruohoon, missä elvis sitä ootteli. No ei tää mitään. Olen salassa vähän Linkola kissojen suhteen. Luonto karsii välillä pedonkin - on ne karsinu pikkulintuparkoja ihan tarpeeksi ja kaks vielä jatkaa projektia.

Kasvihuoneessa villakirva-armeija deletoi mun paprikoitten lehtiä nopeemmin kun mä niitä. Siitähän tietty lähetään, että nää on mun maita ja mä tapan ne, mutta en osaa olla tarkka niissä varopäivissä ja aina syntyy uusia yrittäjiä. Paprikaa tulee, ei sillä, mutta ne puskat on rumia ja raiskatun olosia. Ei tää mitään. En mä nyt niin sadalla ole muutenkaan ollu koko lasihuoneen kanssa.

Mulla on ollu pitemmän aikaa jonkulainen järki syömisissä ja juomisissakin. Eilen meni kolme kuppia kahvia ja illalla kellarin ovi narahti. Ostin jopa oikeen makeeta suklaata levyn, mitä en ole tehny naismuistiin (paljo pitempi kuin miesmuisti) ja vaikka en deletoinu sitä vielä eilen, niin äsken narahduksen jälkeen aloin jo sitäkin.

Eilen oli yks tikkausoperaatio, mistä olen vieläki ylpee, että pakotin hoitoon, mutta eihän se raatamistahtiin mitään vekkiä tehny. Jostain pyörrytyksestä oli juttua tänään (kuuma pätsipäivä takana) ja nyt lähti prätkähiiret sitte baanalle. Vannotin, että tänään ei sitte kaaduta tai mitään, koska mä en sit siinä tapauksessa jaksa. Siinä sitte vähän väliä hoiputtiin yhellä jalalla ennen lähtöä virne naamalla. Mä kostan!

Mua ei oo huvittanu mikään yhtään pätkän vertaa muutamiin viikkoihin, mutta kaikenlaistahan on silti tullu tehtyä. Jotkut viimesenpäälle ihanat kaverit elää vaikka mitä elämänkuvioita ja käväsen huipputunnelmissa niitten puolesta, mutta itellä on likipitäen tyhjiö meneillään. Vielä se paistaa risukasaankin, mutta täytyy myöntää, että just nyt ei niin kirkkaasti.

Aamulla raotin silmiä ja oli taas upee aamurusko. Sen, että löysin kameran ja kampesin itteni ulos paljain jaloin kylmälle aamukasteiselle nurmikolle, oli visuaalinen ihanuus muisto vaan. Kiitti! Musta katti könys väkisin sisään ja piti mut sitte syötyään hereillä tauottomalla puskemisella ja kehruulla varsinaiseen herätykseen asti. En jaksanu edes häätää sitä sängystä. Pesuun on menossa muutenki kaikki, jotta sou-vot.

Töistä en viiti referoida periaatteesta, mutta myönnettävä se on, että yhestä ihmisestä on repeemään vaan rajallisesti. Pidin hymyn ja rennon hyväntuulisen asenteen, mutta tehokkuusmielessä ... fokedöpaudit. Tärkeintä ehkä oli olla läsnä niinä hetkinä, kun kohtasi asiakkaita eri tuuteista. En varmasti kyennyt olemaan kummosesti edes niissä. Vaan - se riittää, mihin pystyin. Pitkä päivä ja 'putiikki' on vielä pystyssä. Hyvin tyhjäpäältä!

Vähänkö nyt sitten piristi, että sen lisäksi, mitä systerin kanssa eilen puhuttiin kaikenlaisen hävittämisestä (taas kerran), joku oli sitä oikein antaumuksella toteuttanu. Pitkän aikaa olen jo aatellu, että menneitten aikojen (jopa menneitten elämien) kertaus maistuu puulta. Päiväkirjoista koitin hakea taannoin jotain mahdollisesti käsittelemätöntä, mutta ei niitä jaksanu. Kai siellä voi olla purettavaa, mutta saa tulla tän hetken asioissa uudesti pintaan. En ajattele monestakaan asiasta samalla kaavalla enää. Onneksi ihminen tuntuu viisastuvan edes joissain asioissa. Totaalinen heittovimma on vielä jääny uupumaan, mutta aut armias, kun se iskee. Sitte tulee selvää jälkeä ja tilaa.

No ni. Elvis tuli huutaan. Sen yks nimi on Hinaaja sattuneesta syystä. Hoen sille: Pää kii! ja toinen vastaa iki-karmeella äänellään tunnollisesti. Tämmönen enkeli mä olen tänään. Se tässä on hienoa, että ei kiukuta tai vihastuta yhtään. Mua hymyilyttää ja tää on mun kieltä ja huumoria. Tällasena mut tunnetaan kautta linjan ja niin on hyvä. Tää koko pälinä tarvis deletoida, mutta joku kaunis päivä mä deletoinki taas kerran kaiken ja se siitä sitte. Uus alku. Eletään nyt tämä jakso loppuun ensin jollain viisteen. 

Kaavailua tyhjästä

Päivät nyt vaan hulisee mennä ohi, eikä tule paljon kommentoitua. Vähän tyhjäkin olo jossain taustalla, vaikka asioita tulee hoidettua. Monesti työn jälkeen kotona menee haahuiluksi.

Pihalla olen katkonut kuivuneita kukkavarsia urakalla ja levitellyt kehittymään jätettyjä siemeniä uusiin kohteisiin. Tomaatit alkaa viimeinkin näyttää edes joltain ja ensimmäiset vasta punertaa, kun toiset on syöneet satoa jo viikkotolkulla. Paprikaa, salaattia ja yrttejä on käytetty koko kesä ahkerasti. Tuuletuksen ja kastelun olen hoitanut huolella, vaikkei oikeastaan muuten ole mitään intohimoja koko asiaan. Kasvihuone on huollon tarpeessa monelta osin. Ehkä ensi kesänä.

Kissoilla oli jännää viikonloppuna, kun oli pitkästä aikaa koirakaveri hoidossa. Yksi on vieläkin evakossa =). Pitkäkarva puolestaan elvisteli henkensä kustannuksella ja kävi ronskisti huutaen tasan syömässä sisällä omalla kupillaan. Luotti, että pidetään iso otus kurissa.

Kirjastosta otin uusiksi lainaan joskus lukemani kirjat Mellon Rakkauden tiellä ja Cris Prentiss'in Zen ja onnellisuuden taito. Lukasin kerran ja koin hyvänä kertauksena, mutta tuskittelen, miksei yksinkertaset asiat voi tarttua tavoiksi pelkällä lukemisella =). Pohja ja ymmärrys on kunnossa, mutta varmaan käytännön käsiteltävää on niin paljon, että tietynlainen kyky rauhottua on heikkoa. Nyt on tyhjästä olosta huolimatta juuri jokin levottomuus luissa. Luulisi, että tyhjyys helpottaisi rauhottumista, mutta se tekee tällasen tekemiskeskeisen ihmisen levottomaksi.

Tänään on ideointipäivä. Se on parasta. Tulisi nyt oikein paljon uusia erilaisia väläyksiä ja sitä myöten intoa tekemiseen pitkäksi aikaa.

****

Epäonnistunut tuli kuvasta, mutta tältä ideointirakennus näytti aamuauringossa. Koko ympäristö oli kaunis ja ilma kuulaan hieno. Seura oli tuttua ja mieleistä. Aina kylvetään joitakin siemeniä itämään ja muutama naseva vitsi joukkoon.

Ajauduin sitten raksalle kahvio- ja siivoushommiin. Tuli pieni rippu selvää jälkeä. Noin muutoin siellä vääntyi rautaa ja asentui jo ikkunoiden yläpuolelle. Homma etenee =).

Pikainen kirjastovisiitti ja lopulta haahuilemaan kotopihalle. Melko pienellä vihjailulla sain aikaan rautaromukuorman illan mittaan lähtövalmiiksi. Haahuilusta voi siis olla hyötyäkin. Pari toimistohommaa vielä ja sitten on taas yksi päivä pulkassa. Näin sitä mennään kohti arkkua reippain askelin. Arkkuteema käväisi esillä päivän ideoinnissa ja koitan muutenkin pitää mielessä terveellisen kuoleman läpikäynnin vaikka meditoiden. Joutessani haluan jossain välissä väkertää yhden täysi-ikäisen vepsäläisen nuken elämänlankoineen päivineen =).

Omenapiirakka

Siinä on nyt mökkiolosuhde taas kerran, mutta tarkoitus oli todentaa, että todellakin innostuin toisen kuvaamista piiraista ja tein tämän kesän ensimmäisen omani puista pudonneista siisteistä yksilöistä. Olen joskus oppinut semmosista ruokakorteista englantilaisen omenapiiraan pohjan ja systeemin. Tästä nyt puuttuu päältä aprikoosihillo kiiltelemästä, mutta ei sattunu oleen kaapissa. Nuo eripari ruukut on järkytys, myönnetään, mutta repäsin ne aitasta, kun pakko oli saada värin takia nämä ikääntyneet ruusupuskat ja siihen hätään vedenkestävää purkin ympärille. Siihen ne jäi. Laitan ne maahan, kun tulee sopiva hetki. En oikein käsitä, miten siedän yhtäkkiä oranssia väriä, mutta ehkä tämä on sävy, joka puhuttelee. Omenoita tuli siivutettua liikaa ja tein sitten muffinsseja lisäksi. 

Puimakone viihdyttää tämän illan helteessä ja kaikki sadonkorjuu on jo hyvässä vauhdissa. Monella tavalla tekee mieli valmistautua johonkin tulevaan, mutta ei oikein hahmotu, että mihin ihmeeseen. Toiminta on alkanut monella taholla lomien jälkeen, mutta on vähän vielä irrallinen olo. Koskeeko tämä todella minuakin? Käytännössä asiat tulee hoidetuksi, mutta henkisesti vaan katselee kummissaan. En nyt tiedä, olettaisiko olevansa toisissa ympyröissä, vai mikä niin oudolta tuntuu. Nyt on kuitenkin viikonloppu ja pientä herkuttelua alkuun.

Puhdistusta

7.8.2010 5:47

Tää oli sitä tuhkaruskotusta, vaikka vähän myöhästyin kunnon väreistä.

Tässä oli nyt välillä se viilentävä ukkosmyrsky viimeinkin. Yleensä hypin riemusta ja valmistaudun ihailemaan tulitusta, mutta tällä kertaa oli jotenkin toisenlaista. Sähköt meni ensin hyvissä ajoin ennen kuin kaukainen kumina edes tavotti. Olin jo tuntia ennen ollut puheissa pääkaupunkiseudulle, kun juttu siellä alkoi ja tiesin jo silloin nykiä töpselit irti. Melkein poikkeuksetta siltä suunnalta sade viimein tulee meillekin asti. Myrskytuuli yllätti kuitenkin. Pari ikkunaa oli vielä auki ja kaikin voimin revin, että sain ne kiinni. Siinä vaiheessa täysimittaset koivut taipu ennennäkemättömästi, eikä jäänyt arvailun varaan, mitä tuuli on saanut aikaan tullessaan. Se vaihe oli ohi tällä kohtaa viidessä minuutissa ilman tuhoja ja tauoton välke sateineen läheni. Koko show meni tällä kertaa ehkä kilometrin parin verran sivusta. Välkettä riitti pariksi tunniksi ja vettäkin tuli jonkun verran, mutta vaikutti kuin maahan ei olisi lyönyt juuri ollenkaan. Hiukkasetko ne ilmassa esti, vai mitä, mutta erikoinen oli rajuilma. Ilma sentään viileni ja maakin kostui. Tämä oli siis toissailtana nukkumaan mennessä ja sähköt tuli vasta eilen puolen päivän aikaan. Hyvin selvittiin, vaikka unohtui käyttövettä laskea varalle.

Luin Gary R. Renardin kirjan Maailmankaikkeus katoaa ja päänjauhot sen mukaiset. En nyt osaa sanoa, miten paljon olisi tullut uusia asioita tai ehkä ne on jo ruodittu kaikki kanavoinneissa, kirjoissa ja dokkareissa. Onhan tämäkin kasaan kyhätty jo kohta 10 vuotta sitten. Myötäilee IOK:ta ja sen tavanneena pidin ehkä juuri lyhennelmästä ja siitä, että pääasia tuli kerrattua. En niinkään paljon jaksa hötkyillä maailman tapahtumista tai erilaisista kohtaloista, koska niitä on aina riittänyt ja tulee riittämään. Omassa ja lähipiirin jutussa tulee kyllä kaikki mahdollinen käytyä läpi takuuvarmasti, että keskityn siihen ja sovellan sitten edelleen oppejani, joita on ollut mukana jo ennen kuin opin lukemaan. Sen olen aina hahmottanut, että sarkaa riittää ja tarkempaa paneutumista ennen muuta.

Nyt viimeyöstä muistan pitkästä aikaa montakin unenpätkää. Niissä oli aivan selkeä teema ja väittäisin, että kirjan luku on sen verran jelpannut, että asiat tuli kaivettua esiin. Edelleenkään ei mitään yllättävää aiheena, mutta ehkä unitarinan selkeyttä voisi kiitellä. Yleisesti kirjan luku vahvisti jo kauan kehkeytynyttä fiilistä, ettei tee mieli kirjata tätä kehitystarinaansa. Pidän sitä kyllä ohimenevänä ilmiönä, koska niin on käynyt aina ennenkin ja yritän tännekin vaan jotain laittaa, vaikkei mitään innostusta olekaan. Se nyt tietysti vähän kiusaa, että mitä tästä koko showsta sitten tulee vahvistettua ja korostettua, mutta jokaisella on tietty oma juttunsa ja kukin kuitenkin poimii vain itselleen osuvan. Pitäisin nyt vaan mielessäni, että riitää, kun olen tätä omaa osuuttani.

Ilmoihin liittyen toivon, että mahdollisimman moni olisi kuitenkin helteen aikana malttanut olla toivomatta paljon viileämpää ja talvea ja pakkasia. Kirjassakin kyllä mainittiin, että sekä lämmin, että kylmä tulevat voimistumaan vuorotellen, ettei mitään jatkuvaa lämpenemistä pelkästään. Se kai on jotenkin selviökin, mutta jos ajatuksella on voimaa, niin ajattelematon toiveitten laukominen luulisi juuri näin toimivankin. Tätäkin tuntuu aivan typerältä tähän kirjottaa. Ne, jotka näin uskoo, osaa ajatella omilla aivoillaan ja ne, jotka ei, pitää koko höpötystä idioottimaisena. Plus miinus nolla. Tarttis olla turpa rullalla ja antaa kaikille anteeksi ja ennen muuta itelleen =).

Ei vaan, pakkohan se on omaa pakkaa vaan purkaa, että saadaan kaikki korjattava esiin. Lyhensin muuten taas parit housut. Toisten kanssa meinas tehdä tenän, mutta sitten tein taas kerran täysin maallikon oman keksinnön ja niittasin sillai. Hyvät tuli ja vielä niin nerokkaasti, että niistä voi päästää jatkeen auki, vaikka lahkeen suu kuluisi rikki. Siis tavallaan nykyaikanen farkkulyhennys, mutta tää tuli joustokankaaseen ja vaati eri neulosta sekä ylimääräsen tikkauksen ylemmäs. Ei silti yhtään hullumpi. Sukkien merkkauksesta opin, että monilapsisissa perheissä ne tehdään kuulakynällä. Pysyy hyvin jopa pesuissa ja sukat nyt muutenkin kestää vaan minkä kestää. Mä olen aina merkannu langalla toisen sukan sisäkäänteeseen nimikirjaimet ja vieläkin kyllä harkitsen......ettäkö kuulakynällä. Tai sitten annan vuosikausien kikkailuni anteeksi ja pääsen jatkossa paaaljon helpommalla =). Pitkäikäsempiä rytkyjä voi säästellä ja ajatella paremmin seuraavaakin käyttäjää.

Kauhee siivousvimma. Tää pitää nyt hyödyntää, kun kaikki on pommina. Nythän myös jaksaa, kun ei o niin kuuma. Aika monilla on isompaakin muutosta juuri rojun, muuttamisen ja vastaavan kanssa. Tilaisuus luopua turhasta. Koskaan ei tiedä, että aina kannattaa tehdä myyräntyötä.

****

Ai niin.

   

Kävi ilmi, että meillä on joku tämmönenkin. Kyljessä oleva vanha koivun kanto on lähemmäs 100 vuotisesta puusta, että systeemiä ei ole aikoihin käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa. Mikähän se mahtaa olla? Tonkkakuoppa, kaivo, maakellari, suuren maanalaisen temppelin sisäänkäynti =)....jännää. Se kaivetaan vielä esiin.

Illan hämärissä tämän verran alettuna. Samaa betonilaattaa kuin reunoilla ja savea täytteenä tähän mennessä. Tuo ruosteinen ruttu on vanha maalipurkki.

Pienten ehdoilla

Yksi päivä meni muutamilla taas tukka suorana paahtaessa.

Toinen pakollisella vaate- ja repunhankintavaelluksella sisätiloissa. Molemmilla reissuilla kuitenkin mieleistä ja asiansa osaavaa seuraa, että hienostihan kaikki sujui. Maskikieppimahdollisuus molempien päätteeksi iltahämärissä. Voiko sitä paljon muuta toivoa. Ei edes väsymystä jälkikäteen, kun kaikki menee putkeen. Näin sitä vaan mennään yhteiskunnan tämän hetkisen tilanteen mukaan. Eipä lopulta hirvittävästi asiat ole muuttuneet omasta lapsuudestani. Tarjontaa on tänä päivänä paljon enemmän, mutta eipä kaikkeen tarpeiden luomiseen ole pakko haksahtaa. Otetaan vain kohtuullisesti ja tarpeellinen. Tosin - sukkien ja alushousujen kanssa tein ylilyönnin. Ensimmäiset häipyykin maailmankartalta aina yllättäen, mutta mutta... Näin nyt vaan kävi ja hiukanhan perinteetkin velvottaa =). Lähtötilannekin oli aivan nolla. Lapsilla on tämä kasvujuttu välillä tosi yllätyksellistä ja aina sen huomaa liian myöhään juuri vaatekaapilla. Ei auta kuin lappaa kääpiökokoiset kiertoon. 

Tulee muuten aurinkoinen päivä! Sanoisin, että tästä ilmiöstä on saatu nauttia. On se monenlaista riehumista rajoittanut. Tänään taidan kerätä loputkin punaviinimarjat puskista. Siellä on 'symbioosikaverit' seurana nyt jo vähän liiankin kanssa, mutta tilanteen mukaan ja sekaan vaan. Linnut hoitivat aika monta puskaa, mutta jostain kumman syystä pari puskaa on täysin koskematta. Pikkukaverit nakertaa kyllä tauotta. 

Ihan kaikessa korostuu nyt runsaus. Kaikkea tuntuu olevan yli tarpeen. Koitan olla päivittelemättä tai kritisoimatta. Nautitaan nyt ja otetaan vain tarpeen mukaan - aurinkoakin.   

Uusi lähtö

Takaisin alkuun

Nyt se on sitten pohjia myöten kynitty tämäkin; uusi pohjakangas, mullat ja pari kuivassa kärvistellyttä taiminyttyä sinne tänne. Siitä se taas lähtee uusi elämä. Kävi muuten äkäseen eilen illalla, kun sain meistä riuskempiotteisen kaveriksi. Monta metriä meni syvältä tyhjäksi kuin kaivurilla. Olipa hieno kokemus. Aattelin, että nirhin viimesiä metrejä loppukesän, jos ylipäätään olisin saanut aletuksi. Nyt se on tehty.

Lukasin Petteri Kilpisen kirjan Liekeissä!:miten johtaja inspiroi ihmisiä syttymään muutokselle. Takakannen lainaus vielä katteeksi: "Johtamisessa tärkeintä on ihmispääoman ja työntekijöiden potentiaalin johtaminen. Kaikki muu seuraa sitä." Monelle tekisi hyvää tavata perusteet nahkoihinsa. Koettuja keinoja kannattaa soveltaa henkilökohtasessa elämässä ja voittoa tuottamattomissakin laitoksissa. Olishan se vähän toista, kun asiat hoituis innostuksen vallitessa ja ihmiset ite ideois parempia toimintamalleja. Ei kai tässä kirjassa paljon uutta ollut, kun näitä on tullut kahlattua ennenkin, mutta ehkä käytännön esimerkkejä kohteista, joissa menetelmiä on jo aikaa sitten sovellettu. 

Nyt johdan itteni aurinkoon =)