Haalarimies

On niitä käpylehmien aitauksia ja talleja. Lumilinnoja timanttionkaloineen. Risumajoja, kallion kolojen koteja ja leikkimökkejä. Legotaloja, barbin lukaaleja, pahvitaittokirkkoja. Sitten lukuisia omia ja kavereitten huoneita; tapetoimista, maalausta, taulunaulojen asennusta ja loputonta kaappien sekä huonekalujen järjestelyä. Omia ja toisten kämppiä. Taas sisäremonttia ja mööpelien siirtelyä. Pian vaiheessa maalaistalon jos toisenkin purkua ja välillä takasin kokoon laittoa. Eikä aikaakaan, kun alkaa kokonaisen rakennusprojektin ihan puun kaatamisesta lähtien. Mihin tämä spiraali oikein johtaa? Kaikki siellä pohjalla näkyvät aikasemmat on hanskassa ja käytössä edelleen käpylehmien karsinoista lähtien. Ensin piirusteltiin lyijykynällä malleja linnoista, vähitellen materiaalitilkuin hienompia kuvituksia, eikä aikaakaan, kun kaikenlaiset rakentamisen piirustukset alkaa olla tuttuja. Valokuvausta ja omalla rakennustyömaalla jo koko rakentamismappi on nettisivuina. Mitä seuraavaksi? Olisiko hyvä kipittää laajempaa spiraalin rengasta ylöspäin. Yhteistyötahoja, julkista mainostamista, enemmän rakennuskohteita, asiantuntijoita, kuvia, sivuja, piirustuksia, sopimuksia, laskelmia... ja mitä sen jälkeen!?! Unelmointi on hauskaa. Pitää vaan muistaa varoa, mitä ajattelee. Ajatuksilla on taipumus toteutua - ainakin näin jälkikäteen spiraalin reunalta suppiloon kurkkien.

Parhaat tyypit mun elämässä on olleet kiinnostuneita rakentamisesta. Äiti kärkipäässä. Se nyt rakenteli kaikkea myös kankaasta, kakkupohjista, petivaatteista, lenksuista, pinneistä, karvan paloista tai melkein mistä vaan, mitä käteensä sai. Sen pari veljeä oli kunkkuja rakentamisessa. Haalarimiehet on ihan parhaita. Niitten kanssa ei jää pulaan, vaikka tilanne näyttäisi ensin miten toivottomalta tahansa. Kaiken huippuja sellaset, kun ei tee numeroa ryhtymisestään edes silloin, kun on rehkineet eläimen lailla. Haalarimies voi asua myös kauneimmassakin naisessa. Ne vaan on parhaita. Rakentaminen on jotenkin niin rakentavaa! Näin kun oikein ajattelee elämäänsä, niin saa olla melko kiitollinen, että ympärillä on koko ajan ollut ja on parhaillaankin paljon haalarimiehiä. Voi sanoa eläneensä ja elävänsä rakentavaa elämää =)

Juuri tänään oli taas kerran erityisen zombi fiilinki töitten jälkeen. Seisoskelin ulkovaatteet niskassa tuijottaen ulos ikkunasta, kun yksi haalarimies huiski pariin seinään tasotteet. Yhtä huussia vähän luuttusin, mutta sitten taas istuin tyhmänä edelleen takki päällä ensin sisällä ja sitten autossa. Puhuin kyllä pitkän puhelun ohella, mutta sehän ei vaadi rakentelua. Alkoi jo nälkäkin tulla, mutta en saanut itteäni liikenteeseen. Totesin siinä sitten vaan itsekseni, että vaikka mehut alkaa olla taas vähissä, niin päivän on silti saanut puurtaa haalarimiehen kanssa, keskittyä rakentamisen asioihin ja puhua suunsa puhtaaksi vielä yhdelle äijälle. Näinpä suorastaan hilpeänä polkasin mettäkotoon syömään haalarimiehen tekemää kalakeittoa.

Pidin tätä aikani omana omituisuutena ja kuvittelin juontavan jostain menneestä elämästä, mutta nythän sen voin artikuloida jo laajemminkin. Olen näes aina pitänyt itseäni haalarimiehenä, ihan fyysisen kirjaimellisesti ja useita kertoja hämmästynyt peilikuvaani: "Ai niin, nythän oltiinkin tällanen naispuolinen tirriäinen." Ilmankos tykkään rakennella. Ensin pilvilinnoja ja sitten jotain jämäkämpää. Parhaat kaverit on kaikki jonkun sortin äijiä, enkä puhu tosiaankaan pelkästi miehistä.

Tästäpä tuli hyvä fiilinki. Taidan vetää haalarit niskaan ja tehdä jotain äijämäistä =)

Tehosekotusta

Niin, niin - tilasin kumminki tehosekottimen. Kolme päivää mössöjä uskollisesti syötyäni, ja ohjeen mukaan vain osana ruokavaliota, olin aika väsyny ja vilunenkin, mutta sitten taisi kärki mennä toksiineilta. Alko nimittäin selkeesti olla virtaa kunnolla koko päiväksi ja päivällä töissä syöty mössö riitti pitkälle iltaan helposti. Ekoina päivinä pistelin julmia yliannoksia ja silti oli muka nälkä jatkuvasti. Ensin makukin oli vähän kummallinen, mutta nyt vaikka tänäänkin soseutettu salaatti maistu peräti hyvältä. Olen sitä mieltä, että survottu tavara on syötävä hetimiten. Johan sen värikin muuttuu hetken seistyään. Lopputuotetta se nyt muistuttaa edelleen monesti, mutta muistuttakoon. Toimiva systeemi. Hiukan kyllä huvittaa raahata töihin sauvasekotinta. Ihanku olis joku kokkikouluintoilija.

Tänään oli kaikkineen olo ku tehosekottimessa. Räpeltää tarvis hippasen paljo useemmilla aivoilla ja räpylöillä ku mitä on käytössä. Ruokavalioon ja asenteeseen sopis paremmin hitaus ja nautiskelu.  Melko varmasti laatuakin tulis enempi hitaammalla tahdilla. Tyytyväinen saa olla, että kykenee ja 'harva päivä, ettei vähä luonnaa'. Nyt tarvis kyllä olla aikaa kattoa kokonaisnäkemyksellä välillä, eikä vaan runtata tuhatta yksityiskohtaa ja pikkuprojektia. Toisaalta on mielekästä toimia kuin hektisessä yritysmaailmassa ja sellaseksi työelämä luultavasti on muuttumassakin kautta linjan, mutta jokin tolkku paahtamiseen pitää saada. Varsin hyvin tiedän, että tulosta syntyy vähemmälläkin.

Pitkäaikasena taustalukuprojektina on pari ohutta kirjaa: Keskusteleva johtaminen ja Voitko hyvin työssäsi? Tylsältä kuulostaa - myönnetään. Niissä on sisällä monta eri kerrosta, että kertalukeminen tai läpiluku ei oikein onnistu. Tekis mieli nekin nyt runtata vaan lopullisesti käsiteltyjen joukkoon. Perimmiltäni en varmaan löydä edes mitään uutta. Kiinnostus johtuu itsensä johtamisen näkökulmasta ja tekee mieli tehdä ihmiskokeita itellään luettuun liittyen. Yhtenäkin iltana kelasin monta tuttua läpi etenemättä aukeamalta mihinkään. Oli jännää hoksata, miten useat persoonallisuustyypit osuu henkilöön täydellisesti ja toiset taas ei millään tavalla. Että ollaanko niin helposti luokiteltavissa, ymmärrettävissä ja käsiteltävissä, kun oli käytännön neuvot vielä haastetilanteita varten mainittu. Sitten on näitä multipersoonallisuuksia (käsi ylhäällä), että lähes kaikki sopii ja voin kuvitella, että naamari myös muuttuu tiheeseen tahtiin yhdessäkin tilanteessa. Siinä on hyvät neuvot kalliit, vaikka lopulta - parhaiten pärjää metodeita miettimättä ja olemalla vaan oma reilu itsensä.

Tip, tip, tip-tip, tip. Silmät menee kiinni ja räystäät tippuu. Kevät tulee! Ihanaa!

Energiat kiertoon

Kerrankin tulin viettäneeksi lomaviikon, etten opiskellut mitään uutta koneella tai säätänyt edes alustavaa työhön liittyvää. Pisteet siitä. Jossain vaiheessa kaivoin tämän blogin esiin, selasin läpi seurannassa olleet blogit ja sitten innostuin päivittämään vielä rakennusprojektin sivuille kuvat sekä työmaapäiväkirjan. Kaikki tuntuu olevan aikojen saatossa karsiutunutta ja aina saa karsia lisää. Sehän ei ole huono asia. Tulee tilaa jonkin uuden tulla.

Huomasin Deepthin blogista, että sielläkin oli Uusi päivä ollut luvussa ja sitten tilasin lukijaan vielä sieltä saamastani vinkistä Markus Rothkranzin The prosperity secretin, kun hörhötyksiä ei parhaillaan ole mitään kertauksessa. Se tuli selvitettyä saman tien. Mikäli en ole aikasemmin tätä selventänyt, niin hörhö olen ollut niin kauan kuin muistan. Että jotta meneepä nyt sitten pieni puhdistaminen kohdilleen näiden opusten lisäinnoituksella.

Hiukan karsastan vielä tehosekotinta, kun Esko Jalkasen opeista on jäänyt nahkaan, että liian nopeat kierrokset ei ole hyväksi sapuskan energioille (tästä syystä isommat suolakiteetkin ovat terveellisempiä kuin ihan pieniksi jauhetut). En saa myöskään käymään järkeeni, missä sellaista vauhtia ja survomista tapahtuisi luonnossa/luonnostaan. Ruoan rakenteen rikkomisessa hampailla tapahtuu juuri siinä vaiheessa energian siirtymistä elimistöön, eikä syljen erittyminen joukkoon ole sekään merkityksetön ja nopea vaihe. Tuntuu, että energiat häipyy osin taivaan tuuliin sekottimessa. No, kaikesta huolimatta kokeilin erilaisia sekotuksia ja totesin pureskelevani hyvin pieneksi mennyttä joka tapauksessa. Ehkä suurin osa vapautuneista energioista on vielä mössön seassa ja suuhunhan se seuraavaksi joutuu. Täytyy sanoa, että paljon helpommalla tulisi pääsemään, jos vaihtaisi pilkotun salaatin sekottimella surautettuun; pilkkomisessa, pureskelussa ja ajankäytössä. Mutta sittenkin. Miten tämä hoidettaisi ilman sähköä luonnossa?

Menneen viikonlopun vääntelyt tuntuu vielä käsissä. Ai niin. Eihän tästäkään ole täällä voinut olla puhetta. Sain päähäni mennä opiskelemaan kalevalaista jäsenkorjausta toisen innostuksen vanavedessä.  Aina on ihminen kiinnostanut luita ja ytimiä myöten ja tässä oli taas oiva tilaisuus oppia jotain ihan uutta. Kiropraktikoilla olen hypännyt ja heidänkin taitojaan ihailen, mutta tämä poikkeaa niksauttelusta, kun perustuu pelkkään mobilisaatioon. Kolmas kurssikerta takana ja nyt olisi täysi oppi aloittaa hoitotyö. Varsinaiseksi kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi valmistuu vasta jatkokurssin ja näyttötöiden jälkeen, mutta hoitoja on tehtävä alusta lähtien. Nyt hoitoja on takana 30 ja vähintään vielä toiset saman verran tulee tehdyksi ennen kuin peruskurssi on valmis. Tähän mennessä en ole vakavissani harkinnut hoitotyöhön siirtymistä, vaikka se onkin aina ollut hyvin luontaista ja helppoa. Haluan vähän väliä kartuttaa osaamistani ja kuvittelen, että kaikki kertynyt tieto ja taito kulminoituu jossakin tulevassa tehtävässä, mutta se ei ole näköpiirissä vielä. Monessa mielessä tämä on hyvää vastapainoa pelkälle tietotyölle. Elän päivän kerrallaan ja katson rauhassa, mitä tuleman pitää.

Rakennuksella tämä lomaviikko on teettänyt edistystä ja muutenkin tuntuu, että energiat on pyörähtäneet liikkeelle asiassa kuin asiassa.

Vuosi vierähti

Hämmästyttävää. Enkö tosiaan ole mitään täällä pukahtanut kokonaiseen vuoteen? Lukasin tuon edellisen riipustuksen ja totesin, että melkeinpä se voisi olla eilen väsätty. Olen nimittäin hiihtolomalla vai kutsutaanko sitä nykyään joksikin muuksi. Lunta on ja hyvät kelit. Lumitöitä tein viimeksi eilen, huvipuistolla ollaan vain hiukan edetty ja sen uuden puhelimen käytöstä luovuin aika pian. En osannut ajaessa.... hups, no sanotaan kävellessä laittaa tekstaria, joten palasin näppäinmalliin ja taas sujui vanhaan malliin kommunikointi.

Olen tässä välillä miettinyt, että blogin pitäminen huvittaisi, mutta ei enää tässä entisessä muodossa. Tietynlainen yksityisyyden suoja on hyvä, mutta ei kukaan saa mitään irti tekstistä, joka on täynnä arvoituksia tai pelkkää vihjettä johonkin tapahtumaan tai tekemiseen. Kyse on varmasti alun pitäen ollut pelkästä kammosta tuoda ylipäätään mitenkään itseään esiin. Nyt on kuitenkin vettä virrannut rutakoissa ja ikää alkaa olla sen verran, ettei millään ole enää niin suurta väliä. Mietin sitäkin, että hävitänkö tämän blogin ja alan aivan uuden omalla nimelläni, mutta tottahan tähänkinastinen kaikki on ja mitä se haittaa, jos tyyli muuttuu kesken kaiken. Eikä se varmasti kovin totaalisti muutu kuitenkaan. Joskus jo päätin, että kirjotan osin puhekieltä, enkä siihen halua muutosta. Tiedän kyllä, että viisainta olisi pitää teksti kirjakielellä Facebookissa, sähköposteissa ja blogeissa, mutta tässä meinaan pitää oman linjani. Mitä sitä varsinaista nimeäkään tyrkyttämään - ne sen tietää ja osaa yhdistää muutenkin, joille sillä on jotain merkitystä. Asiathan on siis varsin hyvin ja oivallisesti. Ei muuta kuin päiväkirjan pitoon.

Olenkin koko viime vuoden jo ollut ilman varsinaista päiväkirjaa, enkä sellaista alkanut nytkään vuoden vaihduttua. Puhelinten kanssa kävi myös sen kosketusnäytöllisen kokeilun myötä, etten ole enää ollut niin on-line-persoona. En kertakaikkiaan pidä niin väliä, olenko ollut tavoitettavissa tai edes palannut viesteihin tai soittoihin. Aika hoitaa niin paljon ja tärkeimpiin ehtii reagoida monesti hyvinkin pitkän ajan kuluttua vielä. Jos jotain menee totaalisti ohi, niin se saa sitten luvan olla tarkoituskin. Se siitä ja eteenpäin kohti uusia seikkailuja. Ehkä tämä kaikki tapahtui, kun tajusin, että elämästä on karsittava asioita. Osin ehkä senkin myötä, että olen oppinut elämään enemmän hetkessä. En suunnittele etukäteen, enkä varsinkaan kaiva esiin mennyttä. Koitan hoitaa pakolliset pois ja edelleen karsia mahdollisimman paljon. Iän karttuessa työ vie veronsa ja jos jotain muutakin haluaa kokeilla tai harrastaa, siihen on vaan otettava aika. Kissanristiäiset ja kaikkien eteen tekeminen on saanut jäädä. Riittää, että hoidan oman kakkuni kunnialla.

Huvipuistolla eli rakennuksella ei olla viihdytty kovin tiiviisti kuluneen vuoden aikana. Sehän on koko projekti oikeastaan harrastus, eikä sille laitettu mitään aikataulua. Sähkövetoja on pikkuhiljaa ripusteltu kesästä lähtien. Vuodenvaihteen jälkeen tuli talon ja tallihuoneen välikatolle puhallusvillat, joten takkaleivinuunin lämmitys on sekin jäänyt vähemmälle. Väliseiniin tulee verkkaisesti levypintaa ja parhaillaan märkätilat sekä vessat saa laattaa pintaansa. Tänään käytiin tekemässä keittiökalustetilaus. Päädyttiin hinnan ja laadun kanssa lopulta siihen, jota ensimmäiseksi joskus yli vuosi sitten käytiin kattomassa. Välissä on kokeiltu eri valmistajien ohjelmilla vastaavat koota ja muutamia muita käyty kattomassa, mutta näin kävi. Olen raivostuttavan lakoninen sisustusintoni kanssa. Yhtenä päivänä käytiin yhdessä ainoassa liikkeessä kattomassa kaakeleita ja valitsin suht kaikki laatat saman tien.

Tänään paistoi pitkästä aikaa vähän aurinko. Teki mieli sanoa, että tässä on nyt joku virhe, kun katto maisemaa auton lasin läpi. Sitä paitsi, aurinko ei ikinä vielä ole häikäissy, enkä koskaan käytä aurinkolaseja, mutta nyt meni silmät melkein kieroon, kun kohti katsoi hankea myöten. Oli se vaan harvinaista herkkua ja keräsin kaikki talteen käpylisäkkeeseen, minkä suinkin kykenin.

Hankin Heidi Kuusiston Uuden päivän ja näin lomalla voin yrittää keskittyä koko ravintoasiaan rauhassa. Kahviin olen taas kerran sortunut ja siitä myös koitan ehkä eroon. Viisainta olisi, kun aine ei sovi yhtään mun hermoille, luille ja nivelille. Tarinapuolella lopetin juuri Knausgårdin Taisteluni toisen osan, joka loppua kohden vähän puudutti (ekaa en ole lukenut) ja aloin sitten Hannu Väisäsen Toisia kenkiä. Olen tässä vuoden varrella mennyt mukaan pitkän suostuttelun jälkeen kirjallisuuspiiriin, mutta näistä mikään ei liity sen ohjelmaan. Siellä käydään läpi Kirstinän kirjallisuusluetteloa ja ollaan menossa vuodessa 1920. Väliin otetaan uutuuksia myös ja kaikki kilpailuvoittajat tietysti. Viimeksi siellä on menty Jää, Nälkävuosi, Mustapartainen mies herättää pahennusta ja Kunnon sotamies Svejk. Ulysses taitaa olla vuorossa seuraavaksi. Vilkaisin sen ja voin sanoa, että en meinaa lukea läpi. Runeberg-voittaja ja vanha Autio maa on myös ohjelmassa juuri runopuolelta.

Yö tuli ja kaikki muut 'kuorsaa' jo; kirjaimellisesti ainakin yksi musta katti tossa sohvalla. En taida viitsiä ajaa ulos. Näin lomalla kestää nousta aamuyöstä, jos juuri silloin tulee tarve ulkoilulle.