Pimeää

Ei nyt ihan viitsi maalailla, että sielun pimeä yö, mutta kyllä aika hämärää on aamusta iltaan ja vettä tippuu yöt. Se oli sitten lumeton joulu pitkästä aikaa, mutta ei tietysti haittaa ihmistä, joka ei kylmää, liukasta ja lumitöitä rakasta. Tänään sitten vuosikausien tauon jälkeen kaivoin lopulta kirkasvalolampun esiin. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Jos tämä pimeä aika jotenkin jälkijunassa meinaa potkasta, niin olen ainakin yrittänyt katkasta terävimmän kärjen.

Luin mielenkiintosta kirjaa lukijasta ja neuloin neljää eri sukkaa vuorotellen eteenpäin =). Löysin parit irtileikatut varret muuten puhkikulutetuista sukista ja pujottelin puikot paikalleen. Varsinainen purku puikkoihin asti kestää aikansa, mutta ei ihan niin kauan kuin varren neulominen alusta asti. Sitten jämälangoista muutamat kaksiin samankokoisiin keriin. Nyt ne on jo kahdet sukat kärkiä vaille valmiit. Ei kauniit, mutta äkkiä ne on pliisuttu puhki nekin.

Valokuvia ei nyt synny. Yrityksetkin on surkeita, joten tässä malliksi kynttilä. Käsin tehty, oliko Suomen Turuus.

Maadotuksen olen jo puhunu kaikille. Myöhässä tulevat joulukirjeet on aina vaan postittamatta. Mutta tulee ne joskus. Kumminkin hiippailen yhä joka päivä kylmällä nurmikolla paljain jaloin ja maadoituslakana on tulossa postissa. Otan siitä kunnon puhdistuksen, kun ukonilma osuu kohdille =D.

Eilen ja tänään katoin todella pitkästä aikaa telkkarista jotain saksalaista sarjaa/elokuvaa, joka tänään päättyi aika masentavasti; päähenkilöt kuoli tai vanheni. No ei kai se niin yllättävää ole elämässä, mutta ei siinä siis tosiaankaan ollut normi sankaritarinan rakenne. Päädyin pohtimaan, että onko sitä omassa tarinassa vielä kohokohtia vai perinkö sitä on valmis seuraavalle kierrokselle. Kaiken järjen mukaan nyt tarvii sinnitellä, kun kaikki hieno on niin lähellä, mutta synkkää - usvaista tuppaa olemaan.

Onneksi on vielä hyviä kirjoja kahlaamatta. Sellasen pariin nytkin mielin. Onhan sisäinen rakkaus, ruusu ja valo!

Uutta seittiä

Uusia alkuja. Itsensä voi irrottaa kuin tarran hetkellisesti nykyisestä kuviosta ja siirtää täysin toisiin maisemiin, toiseen parantavaan vaikutuspiiriin, imeä vaikutteita ja palata uudistuneena. Tarra ei ehkä ihan sinällään enää sovi entiselle paikalleen, vaan alkaa latautuneena vaikuttaa ympäristöönsä uudella tavalla. Mielenkiintoisia uusia kerroksia.

Ihailin vanhaa arkkitehtuuria, luonnon ikiaikaista voimaa, ruoka- ja juomakulttuurin ylläpitoa sekä nautin levollisuudesta, parhaasta seurasta ja tuhansista pienistä hetkistä ja väläyksistä, mitä vain ihmiselämä voi tuottaa. Pieniä hippuja ja äärettömiä ulottuvuuksia samoissakin tilanteissa. Ihmeellistä ja hienoa.

Tässä on jo liki viikko kulunut välissä, mutta en vieläkään halua rikkoa kokonaisuutta sanomalla siitä jotain arkipäiväistä. Otan pienen sivujuonteen ja kerron siitä.

Lankakaupassa käynti oli hetken tapaus, mutta tartuin pieneen kerään puuvillalankaa, jonka väri kiehtoi sillä hetkellä. Myöhemmin illanvieton lomassa tuli mieliteko kokeilla uutta virkkausmallia ja siellä alkanut viritelmä valmistui eilen illalla rennossa seurassa. Tänään kiinnitin löytämäni mitkä tahansa napit, jotta sain kokeiltua toimiiko kiinnitys ja ympärysmitta. Melko pätevä. Nyt mietin vielä lisäänkö rannekkeen kuvioinnin aukkoihin helmiä... Saa nähdä.

Jollain tavalla elämä lähti tuon 'värähteisille' urille. Muutamilla muillakin on pieni osa energiaa lähtenyt rakentamaan ihan omaa pientä uutta designia. Se kehkeyttää uutta jollain laajemmalla tasolla myös, mutta vaikutukset tulee näkyviin hippusen myöhemmin. Mielenkiinnolla odotetaan rauhassa ja katsotaan. 

Taidan keittää suuriryynisen puuron =).

Siperia opettaa

Täysikuu, selkeä taivas ja siis kylmät yöt. Kuura on maassa, eikä paljon enää lehti puussa. Otin tuon kuvan ison teekuppini sisäreunasta, kun olin siemaillut Siperianteeni. Joka kerran kupissa on eri taideteos, mutta kuviot muistuttaa kukan lehtiä ja kaiken lisäksi aika paljon niitä lehtiä, mistä tee on keitetty. Marmorointi tapahtuu teen seistessä, eikä se muutu miksikään enää, kun teetä heiluttelee tai kaataa pois. Katsotaan nyt kuinka energiat lisääntyy, kun arbutiini tekee tehtävänsä. Kolmas päivä jo menossa tätä kokeilua.

Syysloma takana ja se meni ladatessa perusteellisesti. Upposin heti hyvän lukemisen, käsitöiden, piirustelun, ulkoilun ja pienen 'hopeitten kiillottamisen' maailmaan. Uusia ideoita alkoi nousta tajuntaan hetimiten ja niitä on nyt voinut hioa loputtomalta tuntuvan ajan. Aurinko on paistanut melkein joka päivä, että mieli tuntuu kirkkaalta siksikin.

Netissä olen eksynyt mitä käsittämättömimpiin asioihin ja oppinut paljon uutta mm. kierrättämisestä, matematiikasta, kuujutuista, kasvilääkinnästä, äänivärähteistä, kemiallisista yhdisteistä ja vaikka mistä. 

Pari päivää virkkasin samuraimallia ja sitten purkasin kaikki takasin kerälle. Tehdessä oli hyvä ajatella monet systeemit valmiiksi. Toisaalta täysi tyhjiö ja toisaalta taas paljon avartavaa ajateltavaa.   

Korjauspetausta

Nyt jos koskaan on fiilis, että monissa asioissa on meneillään tekohengityksen aika. On se jollain tavalla tukemista, mutta ennen muuta jotenkin keinotekoista ja vastuuttomuuden sallimista. Ei ihan sitä hengittelyä niin ku sen pitäs olla, vaan sellasta, että koitetaan nyt vielä tätäkin.

Olen pitänyt korjausrakentamista ihan fiksuna asiana, mutta sitten kun ajatuksen vie ilman harkintaa ja vastuuta laajemmaksi ajatteluksi, niin se on esim. korjauspetausta ja siinä ei sitten enää tunnu olevan mitään mieltä. Ihan vitsinä oli taannoin vessapaperirullan kääntäminen keskusteluissa, mutta sekin on yhenlaista korjausasentamista. Ihmisiltä ei nykyään osu edes roskat roskikseen ja sitten on korjaussäätäjät pihtikeppeineen armeijan tavoin marssimassa 'vähän sinnepäin' -tyyppien perässä. Ei laiteta kunnon ruokaa ja einesrasiaa pursuu kaatopaikat väärällään, puhumattakaan elimistön lieveilmiöistä. Tarvitaan monen alan korjaussäätäjää antamaan tekohengitystä.

Kun joku asia on aikansa elänyttä, sitä vaan katellaan ja tekohengitetään, vaikka paljon viisaampaa olisi palata perusasioihin; lähemmäksi ihmistä, luontoa ja yksinkertasuutta sekä kaivaa se vastuu esiin.

Monilla aloilla paikkaus on jo lopetettu, mutta sehän ei oikein toimi, jos korjaustarve on vielä olemassa. Ei ole mikään ratkasu heittää kiihtyvällä tahdilla menemään ja hankkia uutta entistä keskeneräsempää tilalle. Loppuu tila, materiaali ja lopulta jopa se hengitysilma.

Vastuun puuttuessa ei paljon jää mieltä korjailla. Se on loputon suo.

Tarvii vähän katella ympärilleen, luopua aikansa eläneestä ja keskittyä sellasen vaalimiseen, jossa vielä on perus- ja vastuuasiat kohdillaan.

Kiveä, savea, no - luontoa

Tapahtumasta toiseen ja luonnonelukoista ihminen nähty taas monessa muodossa. Hyvää seuraa on riittänyt. Nyt lepuutan jalkojani auringossa ja hiljalleen teen siivuja luonnon antimista.

Pakastimeen ei paljon mahdu, mutta pitää aamupirtelöihin silti olla näitäkin heittää ja sitten kokeilen hyvän helteen ilmaannuttua myös aurinkokuivausta. Ainakin tuntuu, että väri pysyy suht vaaleana ja kuivuu nopeesti.

Toinen sitten, mitä haluaisin tänään kokeilla pitkästä aikaa on savityöt. Innostuin, kun näin yksinkertaisia ja käytännöllisiä keraamikon töitä eilen. Ehkä aiheeseen on muutakin kannustusta, sisäistä ja ulkoista =).

Ihastuin kivilaatuun, jota en ennen ole hoksannut: keltaturkoosiin, joka muodostuu kolmesta kivilajista ja sitä löytyy vain turkoosikaivoksista. Kivet on siitä hauskoja, että useimmat peukalonpäänkokoisena jo painaa tuntuvasti. Keskittyneen rauhallisuuden lisäksi ne keräävät lämpöä ja tässä on ainakin hienot kuviot ja sävyt. Piristää aina kaikki uudet asiat.

Pyöreä muoto taitaa olla nyt viime päivien juttu.

Omena-aika

Mahtava kesä vaan jatkuu ja jatkuu. Kahtena päivänä on päässyt taas hetkeksi jopa auringon ottoon. Satelee välillä, mutta niin loppukesästä yleensä tekee. Pesen urakalla pyykkiä, että kaivon vesi ehtii vaihtua tällä tuotolla. Tällä alueella ollaan vähän pintavesien armoilla tavallisten rengaskaivojen kanssa.

Laitetaan tähän väriläiskäksi punapilvi muutaman illan takaa.

Vuosikausiin tuli tänä kesänä järjestettyä aitan romuja ja pihassa on jotain pientä myös nirhitty kaivurilla, raivurilla ja silppurilla. Notskissa on palanut rötyä ja ihan asumistiloistakin on tavaraa lähtenyt. Tarve puhdistaa on ollut pitkään, mutta nyt vähän jotain on alkanut tapahtua konkreettisesti. Pientä liikahtelua on jatkunut kropankin kanssa, että kyllä tästä virkistynyt loppuvuosi tulee.

Omenia on paljon puissa. Isoin työ on kerätä putoilleet kompostiin.

Luen hörhötyksiä ja youtubesta olen katellut Tollen, de Mellon ja Dolores Canonin höpötyksiä. Sopii nyt omaan olemiseen ja ymmärrykseen. Vielä on totta kai putsattavaa, mutta vähän kerrassaan. Hyvä ja tasapainonen fiilinki kaiken suhteen.

Uudessa kohteessa ei pahemmin olla viihdytty kesän aikana, mutta pieniä asioita sielläkin etenee. Tänään tulee viime vuonna kesken jääneitä räystäslautoja loppuun. Vähän on suunniteltu pihankin alottamista tässä syksyllä, että ensi keväänä olisi jotkut asiat hyvällä alulla. Parin kuukauden työ siellä enää olisi, jos päivittäin tekisi, mutta tehdään ihan rauhassa edelleen.

Ei ole vieläkään ilmaantunut uutta päältä ajettavaa ruohonleikkuria, mutta tämmönen tietysti.

Siitä tulee kuulemma ratapyörä tai jotain semmosta, että vähän muokataan kallistuksia varten yms. Katit on rakastunu ajopukuun, että nuhjaavat sen salaa ehkä piloille, jos ei sitä ole huomattu nostaa asianmukaisesti naulakkoon. Ne tyypit oli muuten kaikki vuorollaan nyt loppukesästä reissussa ja paras venytti melkein pariin viikkoon. Naureskeltiin, että ne on jääny varmaan johki supiansaan ja kerran viikossa joku on käyny kattomassa. Aina vaan löytyy uuden värinen katti. Supi on menny kieltä näyttäen ohi.

On tämä elämä toisaalta niin materiakeskeistä, mutta toisaalta ei sitten yhtään. Nyt on helppo hyväksyä kaikki. Se kaikki on, mitä valitsee.

Tunne ja järki

Siellä kylässä oli kukkaloistoa totuttuun tapaan ja satoa jos jonkunlaista jo otettu talteen sekä lisää valmistumassa. Pölyttäjät viihtyy, kun lajikkeisto on laajaa ja luonnon ihmeitä tähän liittyen sitten ihailtiin mm. seuraavia.


Vasemmalla maamehiläisten pesiä ja oikealla vähän liian runsasta omenasatoa oksien kestävyyteen nähden.

Tässä välissä olen tietysti lukenut kirjoja, joista mainita kannattaa Coelhon Accran kirjoitukset, Tuan Harnon Ne jotka jäävät ja Carlos Ruiz Zafónin Marina. Näin jälkeenpäin ajatellen Harnon kirja oli aika tavalla negatiiviseen keskittyvä ja lopulta Zafóninkaan kirjaa en pidä kohottavana. Sitten katsoin Kirsi Rannon Deepthi-blogissaan suositteleman Gregg Bradenin esityksen The Divine Matrix, että jos ei näillä vahvistuksilla nyt jotain parempaa tule luotua, niin kummastelen todella. Lyhykäisyydessään viesti oli, että maailmankaikkeus ymmärtää tunteiden kieltä; ajatuksella luomisessa tärkeintä on hyväntahtoisuus ja valmiin lopputuloksen fiilistely.

Mahtava kesä jatkuu aina vaan. Jotenkin tuntuu, että tällä kertaa tätä on riittänyt ihan alusta alkaen ja nauttia on saanut. Kateilla oli jännää, kun tuttu koiruus oli kaverina pari päivää. Tänään kävästiin ihan läheltä poimimassa kolmisen litraa metsävattuja. Runsautta riittää kaikella tavalla.

Rauhaa suonissa

Sutasin lukea The astonishing power of emotions; let your feelings be your quide Hicksin pariskunnalta ja Paul Seligin The book of love and creation; chanelled text. Näinpä olen taas pariin kertaan vahvistanut sen, minkä muutenkin allekirjoitan. Hyviä muistutuksia monista asioista ja varmasti jotain uuttakin. Jälkimmäinen oli tarkoitushakuista noitten selväkuulo- ja selvänäkökykyjen kanssa =).

Aurinko paistaa ja paratiisin rauhaa ei häiritse mikään. Räksä nyt vähän häiriintyy kattien liikuskelusta, kun poikanen alkaa just kohta harjottelemaan lentämistä. Alkaa pikkuhiljaa olla liki autuas olo.

Kävin mä vähän toissapäivänä järkyttämässä mielenrauhaani, kun ajoin hiukan vilkkaammissa paikoissa tottumalta ja itelleni edelleen näköjään vieraassa paikassa. Navi, puhelin ja auton säätimet sekä se vilinä tämän pysähtyneen rauhan kontrastina veti melkein raiteilta. Sitten menin lukemaan vielä yhden 'kahelin' matkaselostuksen nimen omaan auton ratissa ja meni perspektiivit ihan nurin. Joillekin totaali säätäminen ja säntääminen on kala vedessä -touhua =). Yleisesti olen aina pitänyt ajamisesta, mutta en kai missään vilinässä silti.

Mitähän sitten. Kutsuisiko ittensä kylään? Hyvä idea.

Loma-askartelua

Viilentävä sade sateenkaarineen hyvin pisti taukoa vähissä rihmoissa riehuvalle paarman kiusaamalle muijalle. Lapio heilui ja ratamot sekä tatarit oli tiukassa kivituhkassa. Niitä on vielä toviksi tähteellä.

Soittelin facessa tarjolla ollutta kuvitettua CCR:ää ja katit alko käyttäytyä ihan omituisesti. Toinen kehräsi kuin olisi kehuttu tai hyvinkin silitelty ja toinen tuli pyörimään viereen lattialle. Taisi olla mieleistä ääntelyä. Puhelimella huonon kuvan räppäsin lattiaveikon kesäturkista.

Prätkähiiret on käyneet tyypeillä jos toisillakin, mutta äskettäin tulivat mettäkeikalta harakankellokukkakimpun kanssa ja sitten hetken päästä askartelemasta kukka-asetelmia. Tuo kellokukka on ihan kukkapenkistä. 

Näin se loma mettän keskellä etenee. Itse kokeilen ekaa kertaa elämässäni virkata ontelokuidusta mattoa. Liian pieni koukku ilmeisesti ja kuitu ei ole mieleisen väristä, mutta sillä kokeillaan, mitä sattuu olemaan nurkissa. Saas näkee. Aika painavan olosta systeemiä siitä on syntymässä.

Luin aamulla loppuun The Trapp family singers -kirjan, jonka tilasin lukijaan, kun suomennettua ei löytynyt meidän kirjastosta. Oli se lopulta vaikuttava siltä osin, että usko nunnalähtökohdista pysyi vahvasti kuvioissa alusta loppuun ja kaikki yhdessä perheenä aikaan saaminen oli lopulta todella merkittävää. Tyyli nyt oli vanhahtavaa ja naisen näkökulmasta kerrottua, mutta silti pisti ajattelemaan erilaisten ruutujen valtaa nykylapsiin taas kerran. Pitää varmaan kattoa kirjasta tehty jenkkityylin leffa Sound of music uusiksi, että tulee kokonaisuus todellisempaan perspektiiviin. Joskus pienenä olen sen nähnyt telkusta, enkä nyt tullut katsoneeksi, kun se juuri tuli taas kerran uusintana.

Kasvihuoneen harjapellit sai maalia pintaan ja valkoapilamuodostelmat hiukan väheni pihanurmesta. Seuraavaksi on vuorossa polttopuun roudaus sateen suojaan siellä ja täällä. Merkittäviä puheluita ja kohtaamisia väliin. Hienoa kesää. Sen verran pitää sanoa, että kaikki päivät ei ole pelkkää onnistumista - välillä kaikki putoilee käsistä, uuni käryää, pistää neulalla jatkuvasti sormeen ja sitä rataa. Muutama ärräpää on tullut lausuttua eilen ja tänään.

Rauhallisia eleitä

Non ni. Yhet nukku teltassa ja siksikö vai miksi, mutta heräsin 2.03 ja siitä asti olen heilunu hereillä. Lukijassa on The story of Trapp family singers ja se sitten eteni. Ei mikään kovin kummonen tarina, mutta aukko oli sivistyksessä ja pakkohan se on paikata, kun moisesta tuli juttua.

Heinäkuu alkanut ja loma myös. Kukkapenkkejä en ole hoitanut, mutta vanhasta tottumuksesta ne vielä jollain tavalla kukkii. Eilen illalla katkoin suurimman osan jo kukkineista turhista varsista edes, mutta rikkaruohot rehottaa.

Kalliokin on jo ihan sammaloitunut. Nyt on vaan tämmöstä haahuilua. Sukat neuloin ja jotain paljetteja purkasin talteen yhestä vaatteesta. Näillä nollasin täysin tyhjän oloista päätäni vielä lisää. Tässä menee päällekkäin uudistamista ja puhdistamista, mutta hyvin kivuttomasti ja helposti. Lasten yökylää ja tapaaminen päivässä omien kamujen kanssa on sopiva tahti.

Kasvihuoneen katto alkaa olla uusittuna, röykkiöittäin leluja on lähdössä ja mietin peräti vähän sisäseinien maalausta. Tosin vasta mietin ja sen kanssa voi käydä yhtä hyvin kuin liikunnan harjotuksessa, jos yleensä alkaa edes. Selvästi kelaa vanhat repertuaarit ja kiinnostuksen kohteet läpi, mutta karsinta on kaikkein mieleisin toimenpide.

Lomalla on hyvä ottaa rennosti ja pistää softa päivitykseen. Tekis mieli hypistellä sitä numerolevyä, jossa pitää järjestää neliölaatat oikein. Pyöristetyt kulmat pitää olla paloissa ja liukua kuin unelma. Miksei mulla ole semmosta? 

Sadehetken meditointi

Tänään on mennyt niin kääntämiseksi ja pohdinnaksi, että kotona ei olekaan syntyny enää mitään. No tottakai pyykkiä olen pessy ja sillai, muttei mitään raflaavaa mainitsemisen arvosta. Sataa ripautti vettä ja kuuntelin sitä lämpösellä terassilla. Kerrassaan meditatiivista. Vintillä heiluin ja ulos vein juttuja ja pakko oli kuvata mun aitan seinällä olevat pörheänä kukoistavat kukkalaatikot.

Kuvaan ei ole nyt haettu pätkääkään kaunista visuaalisuutta, mutta tällä kertaa tärkeintä on sanoma. En ole viitsinyt laittaa mitään kesäkukkia, kun toiset on todenneet eteläsuunnan ja lämpösen vanhan mullan aivan ehdottomaksi oleskelupaikaksi; yötä päivää. Tätä oli jo vähän kokeilussa viime kesänä kukkien joukossa. Katto kaipaa tervausta ja huomatkaa aito käsityönä koverrettu puukouru. Ei kastu katit edes sateella! Voi 'turhat oliot', mutta tuolla saavat mun puolesta vetää luitaan - ja kyllä ne vetävätkin!

On ne silti hyödyllisiä otuksia. Valvovat pihapiiriä omalla systeemillään. Eikä kaksi ilmeisesti ihan kattanut tätä 'temppelialuetta', kun yhden piti tulla vielä mettästä vahvistukseksi. Nyt on hyvä tiimi. Ne kannustaa toisiaan aina vaan hienompiin saavutuksiin, antavat miellyttävää palautetta, inspiroivat koko ympäristönsä välillä kunnon säpinään, unohtavat kömmähdykset aika rivakasti, leikkivät ja kilpailevat piristykseksi ja todellakin tietävät, mitä lepo ja kunnon meditaatio saa aikaan. Ne on aina valmiina toimintaan, kun oleellinen yllyke ilmaantuu näyttämölle, eikä taidoissa näy merkkiäkään rappeutumisesta. Tästä olisi ilmeisesti jotain opittavissa =)

Juhannustunnelmaa

Muutama päivä sitten nämä jo vuosittain hyvinkin etuajassa kukkivat ruusut ilmestyivät.
Aika siisti peilikiiltokuva tulisi tästä vinkkelistä. Vaikka mikä peili se olisi, josta kuvastuisi ihmisen sijaan kasvi. Kas kun ei vihannes =).

Juhannustunnelmat tuli mieleen tänään myös saaristokeikalla. Pääkaupunkimme on melko miellyttävä kesäauringossa ja hyvässä seurassa liki täydellinen. Täysin ventovieraat ihmiset ja eläimet oli ehkä parasta tälläkin reissulla. Myös asiat, joita ei ennen ole kokenut tai nähnyt. Kuten tämä ilmestys.

Elämä on tulemista ja menemistä. Teleporttaus olisi niin tarpeen, ettei joutavia viiveitä tarvisi lusia läpi. Taas siirtyi möhkäle, kun kaivuri meni toiseen kotiinsa hommiin. Se on ehtinyt palvella jo muutamissa jutuissa lumien mentyä. Eilen viimeksi se nyppi kantoja ja vahvisti salaperäisen raunion arvelemakseni maitotonkkien jäähdytysaltaaksi. Tai ei se oikein mikään muu voi olla, kun oli korkeintaan pari metriä syvä ja tasainen valupohja. Siitä tehdään jotain erityistä, kun on energioistaan niin viihtyisässä katveessa. Salainen puutarha ympärille ja vaikka sadevesialtaaksi.

Pihasaunalla Vinolassa päästään kohta kylpemään. Siellä jäi piipun nuohous vähän vaiheeseen, kun kuula irtosi ja jäi jonkun sortin tukkeeseen kiinni piipun alapäähän. Jäi kiuashormiin, mutta kiuas on liitetty niin ylhäältä, ettei paljon haittaa. Sopivan vaijerin käteen osuttua se hivastaan irti. Kaivon vesi tuntuu olevan puhdasta ja sitten vaan vähän hiirien juhlien jälkiä vähemmälle. Savu tulee jo kutsuvasti piipusta, että mahdollisesti tänään jo päästään kokeilemaan juhannustunnelmaa siltäkin osin.

Eikä se juhannus ole vielä edes käsillä! Tämä kesän alku on ollut antoisan lämmin ja viipyilevä jo pitkään. Viime yönä vasta täällä tuli sen verran kunnolla vettä, että maa siitä jotain hyötyikin. Viilentyneeseen iltaan nautiskelemaan!

Piti jo talvella

Menetin juuri sivun verran tekstiä kuvaa liittäessä ja nyt mietin, mistä vinkkinä. Noh, unohdetaan ne ja otetaan katkelma tätä hetkeä.

Sunnuntai. Rauhallista ja lämmintä. Mietin juuri, että viime päivinä on lähtenyt energiat liikkelle. Vähän isommatkin möhkäleet materiaa liikahtelee ja tavallaan elämä lähtee uusille urille monellakin. Olen itsekin tehnyt paljon pois sellasta, mikä oli suunnitteilla jo tosiaan talvella. Lähti mm. tällanen visuaalisesti miellyttävä materiakiteytymä kiertoon.

Kooltaa laajempi, mutta tuskin painavampi, leikkimökki on vielä tähteellä, joka viimeistellään lähtökuntoon. Kesällä näkee, jaksaa sekä ylipäätään huomaa järjestellä ja organisoida elämäänsä uuteen malliin. Talvella on vaan paljon puhetta ja vähän villoja - aivan kuin meidän välikatolla, mutta se on kokonaan toinen juttu.

Kotiseutuun tutustumisesta huomasin sellasta, että autosta kannattaa nousta vaikka miten omituisissa paikoissa, jos todella haluaa yllättyä. Tässäkin kuvassa paikka, jossa koskaan en ole käynyt, mutta tuhat kertaa hurahtanut ohi. Kannatti pysähtyä. Hienot vibat oli.

Kotipihassa näytän pistolapiota kukkapenkkien reunoille. Hiekkaraidat toimii unelmasti, vaikka olisi melkein umpeen ehtineet ruohottua. Hiekka rapisee juurista takasin paikkaansa ja hetkessä tulee siistiä jälkeä. Jaloakileijat on pitkästä aikaa tuottaneet pari uutta sävyä.

Jatkan selkeytystä ja ilmakin on täydellinen.

Utua ja aurinkoa

Nyt on niin erityistä aikaa jotenkin, että en oikein osaa sanoa mitään. Niinpä meinaan höpistä kaikenlaista triviaalia sekasin, kun ei koskaan tiedä, mikä kullekin on se tärkeä siemen oman ajattelun viemiseksi eteenpäin. Itse menen nyt aiheesta kuudenteen ja ihmeellisiä polkuja, mutta lopulta kaikesta kehkeytyy jokin kokonaisuus ja syvällistä oivallusta kaiken kakuksi.

Hankin ihania mangapiirustuksia ja pitkästä aikaa otin vesivärit esiin, kun netistä bongasin idean, että vanhan kirjan tekstisivulle voi maalailla ja sitten rajoittaa tai väritellä muillakin väreillä. Tein sellasia hyvin yksinkertasia juttuja, mutta joku pieni avaus väreihin ja sen sortin luovuuden käyttöön. Origamit, askartelut sun muut on myös nyt tärkeitä ja siitä heti kohta mennään geometriaan, numerologiaan ja kvanttifysiikkaan. Ei sillä, ettäkö mitään näistä mistään ymmärtäisin, mutta ne nyt jostain kumman syystä puhuttelee. Näitä oli Vihkimyksen ylipapin puheissa ja erityisesti tietysti pyramidin suhteet. Sitten se tuli esille parissa muussa kirjassa ja lopulta lukemattomissa entistäkin yllättävämmissä yhteyksissä.

Sitten nyt aamulla katse osui seinällä oleviin P. Antero Rapon akvarelleihin ja tulin kuukeloineeksi vuosien tauon jälkeen. Nyt vähän löytyikin hänen teoksiaan ja pieniä rippuja tietoa taiteilijasta itsestään. Olen aikoinaan hankkinut taulut kirpputorilta ja niissä kiehtoi utu, tietynlainen aavemaisuus, vivahdus ahdingosta ja sitten kuitenkin taivaan pelastava valo, joka siivilöityy jostain kulmalta. Muutama yö sitten oli vähän saman tyylinen fiilinki pihassa. Siinä on tota häiritsevää tolppaa ja puhelin- sekä sähkölankaa, mutta en viitsi shopata pois, kun kuuluvat asiaan.

Tällä hetkellä luen niin käsittämätöntä tekstiä, että en vielä viitsi edes mainita kirjan nimeä, mutta luen vaan. Annan ikään kuin mahdollisuuden, että asiat voivat aueta yllättäen jollain ihan uudella tavalla. Perinteiseen tapaan ymmärrän korkeintaan jollain yleisellä tasolla asioiden idean. Tämäkin jotenkin liippaa siveltimen vetoja, ehkä muinaisten kielten kirjainmerkkejä, tunnelmia, ääniä ja jotain melko eteeristä lopulta. Toisaalta terävää järkeä, jyrkkiäkin kohdistettuja totuuksia ja vastaavuutta täysin konkreettisella tasolla. 

Luultavasti yritän epätoivoisesti todistella itselleni, että vaikka menisin päistikkaa valoväriäänitunnemereen, se ei millään tavalla pois sulje järkeä, maakiinnitystä ja normielämää. Ne on ja voi olla lomittain silloinkin, kun ovat molemmat hyvin vahvoja. Yritän todistella sitäkin, että voin saada vielä takaisin 'eteerisen' puoleni ja entistä elävämpänä. 

Viimepäivien todellisuudessa ei ole rippuakaan ahdistusta, utua tai hämärää. Aurinko on paistanut kuumasti ja olen ottanut siitä kaiken irti. Tämä olemisen kautta asioitten hakeminen sopii nyt oikein hyvin olosuhteisiin. Ihmettelen kyllä, miten voin olla näin levollinen, vaikka en suorita mitään suurta näkyvää. Olen kyllä huomannut, että kaikki tukevat suurta näkymätöntä prosessiani =). Eihän ole mitään epäilystä, etteikö se muuttuisi myös jollain tavalla näkyväksi - aikanaan. 

Eilen illalla mainitsin, että olen ihan pienesti alkanut voimistelunomaisia liikkeitä varovasti kokeilemaan. Kannustava kommentti tuli heti, että seuraavaksi sitten heinäkuun lopulla =). Näinhän siinä voi tietysti käydä ja puhe ei sitten ollut edes yhdestäkään punnerruksesta tai mistään kymmenen sarjoista yhtään mitään. Suurin osa on treenannut koko talven ja ovat nyt jo hyvässä kuosissa, mutta onhan tämäkin alku. On se! Tähän liittyy myös kerroksia ja kerroksia ääniä, tuntemuksia, mielikuvia, värejä, kuvioita, geometriaa, numerologiaa, toistoja ja vaikka mitä. 

Sitten on lisääntynyt tietysti myös meditatiivinen tila ja nuo kaikki kerrokset jälleen kerran sekä muutama muu nyanssi. En tiedä, miten kiitollinen olen rauhasta, kauneudesta, luonnosta, kissoistakin ja kaikesta, minkä tavalla tai toisella on porukkansa kanssa osannut järjestää tätä jaksoa varten. Jonkunlaista väsymystä myönnän olevan paljonkin. Yöt nukun hyvin auringonnousun meditointiin saakka ja päivällä nukahdan heti, jos annan siihen mahdollisuuden. Ennen en osannut nukkua päivällä ollenkaan. Jonkun sortin latausta tuntuisi olevan menossa. Utumiestäkin ikävä =)

Sulateltavaa

Nyt on sitten alkanut uusi aikakausi jollain tapaa ja ainakin omassa elämässäni. Olo on selkeytynyt ja turha levottomuus on pois. Nyt vaan opettelen elämään näiden eväiden kanssa. Mitään ei karkealla tasolla katsoen ole muuttunut, mutta kevyemmällä aika totaalisti. Ajan kanssa mukautuu kokonaisuus. Jännää!

Jatkan puhdistamista tässä hetkellisessä hämmennyksessä ja tyhjiössä, mutta kyllä tämä tästä lähtee etenemään. Tajusin juuri, että seura tulee vääjäämättä osin muuttumaan myös. Mikään ei ole niin hienoa kuin kehittyminen ja tulosten toteaminen. Nyt on niin hötöpölinää, että paras jatkaa myöhemmin =)

Kesä perään

Ei melkein voi tulla enää hienompaa. Käki kukkuu ties kuinka monetta päivää ja ihan täys kesä. Helteessä voi oikoa vanhoja luitaan kuin etelän auringossa ikään. Kaikki odotus ja värjöttely on palkittu! Aamusta söin kuuliaisesti pakastemarjoista ja banaanista tehtyä herkkua ja join Tulsi-teetä myöhemmin, mutta sitten 11 aikaan keitin kumminkin kahvit. Tämä on näitä ikuisuusjuttuja meikäläisen taipaleella. Kuin vanhasta kotimaisesta leffasta: "Minun piti - mutta minä en hvoi-nut!" Samaan kategoriaan menee nyt liikkumiset vielä.

Tavaan IOK:ta jo taas puolivälin ylittäneenä ja hartaasti toivon, että joku lehti kääntyisi henkisellä puolella vähän selvemmin. Levottomuus ja ahdistus on sitä luokkaa, että jotain väkisinkin tulee pintaan. Vinkkiä olen saanut, mihin voisi suunnata, mutta oma pakkomielle ajaa puhdistamiseen vielä ensin. Katsellaan rauhassa ja annetaan nyt reilusti armoa ja aikaa itselle. Työt on kuitenkin hoiduttava ja pakolliset kotihommat, että saamattomuuden fiilis on toivottavasti vaativan luonteen oma arvio enimmäkseen. Tässä on jokin 11:11 systeemi, mutta luultavasti en näe vinkkiä, mihin suuntaan. Voihan se olla niin laajakin, että paahdan sitä hyvää vauhtia jo nyt, mutta tahtoisin ilmeisesti nähdä, mitä vasen käsi tekee. Malttamaton kakara =)

Slow life, mindfulness ja taidankin lukasta Selbyn Quiet your mind kertauksena. Tää on nyt tätä ja vainko olen kiitollinen perheasetelmasta tässä hetkessä, että saan tilaa rauhassa mennä tämän vaiheen läpi.

Aurinkoon. Tomaatin taimet on jo isoja ja kasvihuoneeseen uusiutuu katto. Ehkä siihen viimein asennetaan myös automaatti-ikkuna, jonka laitteisto on jo pitkään odottanut hyllyssä. Sitten puuttuu enää uusi multa ja kastelusysteemit. Manuaalituulettaja ja -kastelija on sanonut itsensä irti =). Se vaan levyttää terassilla ja on tekevinään muutaman jumppaliikkeen välillä.

Kevät tulee!

Nyt ei voi mitään. Se vaan tulee viimein, kevät. Kurjet, joutsenet ja töyhtöhyypät huutaa kilpaa aamusin.

Sellanenkin ilmiö on nimetty kuin kevätväsymys. Se tai jotain vastaavaa on luissa. Luin tällä kertaa ties kuinka monetta kertaa vanhan kirjani Vihkimyksen  ja se on käsittämätöntä, että aina on jollain uudella tasolla, kun löytää ihan uusia asioita ja aivan kuin ensimmäistä kertaa. Piti niin keskittyä muuhun kuin energiajuttuihin, mutta onhan ne tätä ihmiselämää siinä kuin moni muukin asia. Kirjassa on korkeampikin totuus, mutta paras olla reilusti sitä mitä on vielä ja kerrata alemmatkin puolat tikapuilla.

Seisovaa vettä on jollain tavalla tämä aika. Ei pelkästään tulvissa. Niin monenlaista kipuilua, silti kaikkensa yrittämistä ja taitaa ihmiset olla aika usvassa lopulta. Hoitavat tärkeimmät, unohtelevat kaikenlaista ja ehkä parhaiten nukkusivat. Sellanen on energiadiagnoosi jo muutamalta kuukaudelta. Katselen mielenkiinnolla, milloin kevään piristys alkaa vaikuttaa ja josko se peräti saisi heräämään jopa siinä määrin, että monikin ottaisi ihan uuden suunnan. Sitä tässä nyt kaivattaisiin. Näin nimittäin ei todellakaan kannata jatkaa ja vanha kunnon inhimillisyyskin on kokenut niin suuren inflaation, että surettaa.

Yhteiskunta selvästi yrittää karsia turhia toimintoja pois sillä, että niitä ei vaan tehdä enää. Moni asia vanhenee lopullisesti heti tapahduttuaan tässä hetkessä elämisen touhussa. Välillä epäilyttää keskitettyjen organisaatioitten mielekkyys tiettyjen hetkellisten asioitten järjestäjänä. Paremminkin hyödyttäisi elää jatkuvaa yhteisöllistä tekemistä, joka toisi lisäarvoa pitkin matkaa. Toiminnot voisi pitää pienimuoisempina ja useiden osallistuminen jakaisi järjestelyt mukavaksi yhteiseksi tekemiseksi. Tuskin vaatisi edes budjettia, vaan ylläpitäisi itse itsensä ja lopputulema päin vastoin loisi sinällään arvoa. Luultavasti kaikki hoitaisivat myös ympäristönsä vastuullisemmin, kun olisivat mukana ihan kaikessa alusta lähtien. Jostain ylempää valmiina odottaminen on aikansa elänyt kuvio melkein missä muodossa tahansa vauvavaiheen jälkeen.

Onneksi talkoohenki on jo kunniassa ja kaikki lähipiirin hyvät tyypit on talkoolaisia. On laaja-alaista näkemystä ja kykyä nähdä kaikki paikat ja kaikki ihmiset yhtä tärkeinä. Kyetään toimimaan mistään näennäisistä omistamisista, rajoista, maineista, taidoista sun muusta piittaamatta siellä, missä apua tarvitaan ja näkemään, että yhden etu on kaikkien etu pitkässä juoksussa. Kun vaan laki, hyvät tavat ja maalaisjärki pidetään kunniassa, niin kaikkien parasta syntyy. Parasta on tietysti se, että eletään rauhan aikaa ja on melko vapaasti itse päätettävissä meneekö valtavirran mukana vai valitseeko omia polkuja. Elämässä on niin paljon hyvin, että kunpa huomaisi keskittyä pääasiassa kiitollisuuteen. Siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Kahlaa

Missähän elämisen kerroksessa sitä seilaa? Kaikenlaista tapahtuu ja välimatkoja taittaa, mutta  syvemmät merkitykset ja kokemukset on pienissä hetkissä. Monumentaalisen rakkausenergian pyörityksen sain kehitettyä tai tunnistin aivan tapahtumaköyhässä tilanteessa pariin otteeseen viimepäivien kuluessa ja molemmilla kerroilla melko vieraitten ihmisten seurassa. Ne oli kokemisen arvoisia hetkiä. Jonkun yksityiskohdan tai oivalluksen olen huomannut ja niillä on ollut merkitystä, mutta yleisesti jokin alas painava voima kokeilee ihmisten todellisuutta siellä ja täällä. Sen tunnistaa ja sitä sietää, mutta tarkkana saa olla, ettei mene sen mukaan.

Luen Musashia ja onneksi sitä riittää vielä toviksi. Siitäkin löytyy perimmäiset totuudet ja viisaudet ja lihaskimput samurait puumiekkoineen on ihan hyvää vaihtelua. Luonto ja ihminen on tuossa 1600-luvun raamissa terveen lähellä toisiaan. Päitten kappaleita lentelee, mutta sitten taas pensselillä loihditaan kirjainmerkein koskettavia runoja. Ruumiin ja hengen, taistelun ja rauhan tasapainoa haetaan. Viihdyttävää, mutta saisi olla paremmin aikaa uppoutua kunnolla maisemaan.

Eilisellä reissulla inspiroivin anti liittyi teknologian kehityksen näkymiin ja ekorakentamisen energiatehokkuuden innovaatioihin. Hienoa on kuunnella sujuvasti artikuloivaa olentoa, joka on alansa asiantuntija ja selvästi edelleen innostunut aiheestaan. Oli muutenkin aikaa tarkkailla lukemattomia vieraita kasvoja, käsiä, eleitä ja joukosta löytyy aina joku, joka on kuin kala vedessä. Junassa se saattoi olla kapeilla sormilla ja pitkillä kynsillä iPadiä näppärästi selaava kaunotar tai kirkassilmäinen pörröpäinen ystävällinen nuorimies, joka luontevasti otti kontaktia ja katsoi helposti silmiin.

Energiaa nämä sosiaaliset ja osallistavat kulkemiset ja kuviot nyt kysyy, mutta oma vika, kun ei ole oppinut paremmin lataamaan toiminnan keskellä. Mieli on kyllä välillä liiankin rentona, mutta suon aivokuolion jo tätä ikää helposti. Olen oman nuoruuteni jo pingottanut. Jos mielii pysyä ajoittain syvällisesti hereillä on annettava paljon mennä ohi puuttumatta omalla yrittämisellä. Ihan kaikessa on hitusen fiilis kuin kahlaisi ja vielä pää pinnan alapuolella =)

Pääsiäislomaa

Päästäisloma ja aurinkoisempaa ei terassilla oloon paljon olisi voinut toivoa. Ainahan kotona olo on säätöä, mutta olen ehtinyt lukea rauhassa kirjaa totaalisti aurinkoa ottaen myös. Alan vähitellen arvostaa todella tätä mökkimäistä asumista metsän keskellä. Kaikki takavuosien kiukuttelu lumitöistä ja ruohon nyhtämisestä on sulanut pois. Kasvihuoneista ja hyötypuutarhoista stressaaminen samoin. Eihän niitä ole pakko ottaa niin tosissaan. Enää ei häiritse juuri sekään, että talo on täynnä sekalaista tavaraa. Pääasia, että toimii ja eläminen onnistuu. Organisoinnin, valvomisen ja arvioinnin määräkin on pikkuhiljaa omalta kohdaltani hellittämässä. Jos joku oikein kiusaa, niin riuhtasen veks, enkä enää selittele. Puidaan sitten, jos tulee kysymys. Eikä enää niin kiusaa edes.

Pienet kädet on säätäneet tällasia ja tuntuu vaan hyvältä. Nehän kuuluu ajankohtaan.


Ainakin tomaattia ja paprikaa meillä ilmeisesti kasvaa kesällä jossain.

Terassin tipukannusta on talven lyhtykoisot häipyneet ja tilalle on tullut keväisempää.

Nyt näkee siivota, että jos sitten vaikka sitä. Hyvää Pääsiäistä joka ikiselle!

ps. Sanottakoon, etten edelleenkään ymmärrä kuvien sijoittelusta nykyisin mitään. Olkoon noin.

Uskon vahvistusta

Pieni suvantovaihe ja kertasin Gary R. Renardin kirjan Maailmankaikkeus katoaa. On samoilla linjoilla IOK:n kanssa ja siteeraa sitä paljon. Kävin läpi hörhötyskirjoja kaapista ja latasin aika nipun kiertoon lähteviä. Tulin jotenkin vakuuttuneeksi, etten ehkä jatkossa halua käyttää aikaani energiajuttuihin ja vastaaviin. Voinhan tahkota varsinaista tiiliskiveä edestakasin, kun melko varmasti siinä on tarpeellisin.

Tässä nyt on vähän taas olo, että Me, Myself and I, mutta kelasin sitten samalla asenteita, arvoja ja harrasteita sekä töitä. Eihän tässä mitään kiirettä ole isompiin muutoksiin, mutta vinksaukset kuupassa heijastuu aina vääjäämättä myös kaikkeen ympärillä. Tärkeintä tietysti, että kaikkien kannalta mentäisi parempaa kohti. Toivossa on hyvä elää.

Rojua tulee ja menee. Kun kerran kaikki tärkein on mukana, niin taas kerran laittaa vähempi arvoa ympärillä olevalle. Huonoksi mennyttä pitää entistäkin turhempana roikottaa mukana. Jostain syystä myös paljon hajoaa juuri nyt. Anti mennä vaan - ei tuu ikävä. Jotain parempaa tulee varmaan tilalle ja arvostan kyllä pelkkää tilaakin. Sellastakin harrastin, että otin vaan jonkun tavaran ja mietin, miksi se ylipäätään on vielä nurkissa. Taustalla oli mitä älyttömämpiä selityksiä. Useimmissa ei asian tynkää edes. Aika hyvät naurut sai ennen kuin lensi, mikä sekin oli keventävää.

Joitakin asioita olisi hyvä saada parina tulevana viikkona kokoon ja nyt on sillä tavalla hyvä fiilis, ettei kuvittele niitten olevan vain oman puurtamisen varassa. Oikeastaan voi tapahtua mitä vaan ja kevät nyt ainakin on tulossa. Mistä sitä tietää, vaikka olisi tämän elämän parasta aikaa =).

Esissä

Se on taasen yksi messuilu kokemuspankissa. Messuilla olo on kokonaisuutena kuntoa ja valppautta vaativa paketti. Pelkästään kulkemiset, organisoinnit ja jaloillaan olo kolme päivää putkeen vieraammassa ympäristössä ja hälyssä on tuntuvaa vaihtelua. Kaikissa vaiheissa nopeasta reagointikyvystä ja tarkkaavaisuudesta on hyötyä. Silti on hyvä tietysti pyrkiä liikehtimään rauhallisesti ja luontevasti myötäillen, jottei sentään säikyttele ketään. Ulkona oli kauniita aurinkoisia päiviä, mutta sisätiloissa ilmastointi kuivasi ihoa sekä hengitysteitä kiusaksi saakka, vaikka kosteuttavat voiteet ja vesipullo olivat ahkerassa käytössä. Olosuhteet ovat hitusen kuin jonkin sortin poikkeustilassa, mutta hyvä valmistautuminen, aikasempi kokemus, messuamisen aihe ja hyvä seura pelastaa paljon.

Viikonloppuun kulminoitui melko laajalta haravoinnilta lähtenyt työrupeama, johon olikin sitten saatu toimiva ja hyvä keko kokoon. Graafinen ilme värityksineen kaikkineen toimi yhteen yhteistyötahon kanssa ja heidän vuosikymmenten saatossa kertynyt rento messukokemus loi kotoisuutta. Lehdistö noteerasi kiitettävästi kyseessä olleen hankkeen jälleen kerran, että kannustusta sai tuntea saaneensa. Asia on hyvä, mutta ajat haasteelliset ja koska kyse taasen on asumisesta, niin sijainnilla on kaikki merkitys. Senpä vaatimukset ovat onneksi jokaiselle hyvin yksilölliset ja varmasti tässä maassa on muitakin itseni kaltaisia, jotka pitävät juuri tätä seutua hyvänä sijaintina. Tämä oli julkistamistilaisuus, että varsinainen markkinointi vasta alkaa.

Kummempia hötkyilemättä tehtiin kodinkoneiden nippuhankinta rakenteilla olevaan taloon eilen ennen työrupeamaa. Nyt on taas yksi asia lisää hoidettujen listalla.

Tänään vietän lepopäivää eli siivoan mettäkotona =). Aurinko paistoi aamusta, mutta nyt jo sitten pilvistä. Pakkasta tuntuu riittävän tähän maaliskuuhun. Minä odottelen lämpöä ja katselen rauhassa lasin läpi pakkasviimaan. Mahtaisi olla aika kylvää rairuoho. Pikkunarsissit pääsivät tänään koriin.

Parantava aurinko

Moon parantolassa. Aurinko lämmittää täysillä päältä ja sähköhuopa alta =). Kattokaa vaikka.

No olen sisätiloissa sentään, että tossa välissä on kärpästen juhlima klasi. Terassikausi on avattu!!! Fluntsa iski ja mitään ei jaksa, mutta tätä nyt ei mitenkään voi ohittaa. Vesi tippuu silmistä, vaan ei tahtia haittaa. Auringonsäteet talteen vaikka lasaretissa maaten. Aina vaan olen sitä mieltä, että lasiterassi on parasta, mitä vanhaan taloon on tullut tehtyä. Eilen kertasin jälleen Tollen Läsnäolon voiman samoissa merkeissä ja nythän voin sitten jatkaa oppien harjottelua antaumuksella.

Kamerasta loppu tietty patteri,  mutta koneella sohasin yhen puhkipalaneen meditointiaiheen tosta yläviistosta. Tuosta ei saa mitään kuvaa, miten hienosti kirkas aurinko peilaantuu puikoista ja tippuvista vesipisaroista. Pleksikatto soittaa omia napinoitaan lämmön vaihtelusta ja tietysti kärpäsiä pörrää. Ei ole valittamista olosuhteissa!

Näin niitä tulee aikoja levätä ja mahdollisuuksia saada uusia inspiraatioita. Elämä on aika jänskää. Eilen istuin myös eteistoimintoihin aina liian pieneltä tuntuneessa ulkoeteisessä lukemassa. Vähän vaatekoria siirtämällä sain täydellisen tuolin kohtisuoraan aurinkoon ja kaikki tilpehöörit käsistä lapsen hattuhyllylle. Yksiö toimi täydellisesti. Olin vielä oven takana piilossa, ettei kukaan häiriintynyt tai huomannut ihmetellä. Täytyy sen eteisen siis olla riittävä rytkysulkeisiin, jos sinne mahtuu joukkoon asumaankin =).

Swroooom

Kiirusta pitää. Vaan minäpä muistin viimein hakea hilavitkuttimen ja olen nyt muutamia päiviä iltasin tehnyt oikeen tehopyörityksellä vihermössöt syödäkseni. Mikähän musta vielä tulee, jos näin hyvin jatkuu. En siis edelleenkään ole totaalisti hypännyt raakaravintoon, eikä se ihan taida olla haaveissakaan, mutta aika suuri osa viime aikoina on tullut hurautettua kokoon ja naamaan. On meinaan niin helppoa. Ei keittämistä, ei paistamista, suurempaa pilkkomista tai yhtään mitään. Palat voi melkein käsin riipiä kippoon ja swroooooom - kippaus ja juonti tai lusikointi. Olen kyllä muistanut kiittää ruoasta ja hartaudella pureskella sekä käyttää aikaa pyhään toimitukseen lopulta, mutta käsittämättömän helppoa kaikki on yhtäkkiä silti. Tulee syötyä paljon olleellisempia aineita, kun määrää kertyy niin helposti kasviksista ja vihanneksista. Aamusin vedän lajitelman kokonaisina pakastettuja marjoja. Vielä meni yhtenä iltana kokonainen meren pizza tosta vaan ja vastaavaa, mutta silti suurin osa on terveellisempää ja energisoivampaa.

Olen nimittäin huomannut, että meditatiivinen tila tulee päälle täysin spontaanisti jo työtäkin tehdessä - saati sitten iltasin. Kaikki asiat tulee tehtyä, eikä mikään rasita entiseen malliin. Muistan pyytää apuja kevyemmältä puolelta paljon herkemmin tilanteen sitä vaatiessa ja sehän vauhdittaa toimintaa sekä tuo täysin eri tason laatua tekemiseen. Nyt on vähän liian paljon kaikkea, että aina ei huomaa toista tasoa, mutta jos mitään tästä energian lisääntymisestä aistin, niin sen, että se voimistaa erityisen vahvasti henkistä puolta. Vedän nyt tätä kuviota kiireisimmän ajan ohella, mutta hyvä pohja tulee ehkä luotua huomaamatta ja sitten jonakin kauniina kevätpäivänä voin nauttia oikein tietosesti rentoutuneena täydestä vaikutuksesta.

Liikunta on jäänyt tällä viikolla ja perheessä riehuva flunssapöpö koittaa kepillä kurkkua, mutta ei ainakaan vielä ole saanut pintaa särölle. Ensi viikonloppu pitäisi vielä läpeensä pysyä työkunnossa, mutta sitten ei ole niin väliä. Kylmäkin on ollut ja tuulinen sää. Ei aitan kuistilla kököttävä ruosteinen kuntopyöräkään vedä niin puoleensa. Taannoin poljin jo säännöllisesti tunnin illassa ja sain ainakin happea, jos en viitsinyt lisätä vastusta kirjaa lukiessa, mutta nyt on nollasaldo tältä viikolta. En ole silti yhtään lohduton. Minkään sortin pakkomielteitä ei onneksi ole liikkumisesta päässyt syntymään =).

Kirjallisuuspiirissä oli Runeberg-voittaja, Tennilän Yksinkeltainen on kaksinkeltaista, mutta en ole muistanut sitä haalia edes käsiini. Kurkistelin vähän kirjaa sitä ruodittaessa ja melkein innostuin. Mehiläisten hoitoa ja lapsen näkökulmaa kuulemma taustalla. Molemmat ihan parhautta. Muutamat vilasemani kohdat suoraastaan väänsivät suun hymyyn. Äidistä ja lapsuuden kuulemisista tuttuja sanojen ja lauseitten vääntelyitä ja kääntelyitä. Eri merkityksiä. Hauskoja näkökulmia. Lauseen tai pari luettuani avautui monia mielen maisemia, uusia kytköksiä ja suhteita. Huomasin, että niitä voi soveltaa meneillään olevaan tilanteeseen tai isompaankin ratkaisemattomaan työhaasteeseen. Taidan lainata kirjan ja katsoa sen rauhassa läpi.

Tähän viikkoon liittyy tärkeitten ihmisten hoitamista, suklaasydämiä, toimivaa tiimityötä, sopivasti haasteita niin kotona kuin työssäkin, puhdistamista monella saralla ja vahvaa enemmänkin henkistä yhteyttä niihin, jotka tavalla tai toisella haluavat kulkea rinnalla. Suorastaan rakastunut ja rakastettu olo.

Nyt saa luvan olla rento viikonloppu!

Yliannos olennaista

Oppia ikään kuin kaikki. Aivot käy ylikierroksilla vieläkin, kun eilen pääsin taas näkemään ja kokemaan jotain erilaista. Tämä nyt liittyy taas kerran asumiseen ja rakentamiseen, mutta minkäs tekee. Tuli tavallaan niin ylivuotava pläjäys totutusta poikkeavia ratkasuja, materiaaleja, väri- ja muotokokonaisuuksia, teknisiä virityksiä sekä ihan kehotuntemuksia, ettei niitä hetkessä saa lokeroitua aivoissaan tai muodostettua oikein minkäänlaista kokonaiskuvaa. Tietysti yrittää poimia tiedojyväset ja hyvät vinkit talteen, mutta miten tämän kaiken nyt taas suhteuttaa pienessä päässään. Sitä vaan, että jotkut on käsittämättömän viitseliäitä, kokeiluhalusia, pitkäjännitteisiä, vahvoja, peräänantamattomia, visuaalisesti lahjakkaita, ystävällisiä, vaatimattomia, terveellä itsetunnolla varustettuja ja monitaitosia - kaikkea samassa paketissa. Sen sitten voi vaan kuvitella, mitä tapahtuu, kun tollaset ryhtyy rakentamaan itselleen ja ohessa vähän toisillekin omaa kotia.

Molen nyt nähnyt ja kosketellut massiiviset määrät erilaisia siistejä kivilaatuja. Nähnyt metalleista hitsattuja tai muuten vaan muotoiltuja toimivia turva- ja käyttörakenteita. Puun työstämistä monella tapaa. Kulmia, nurkkia, poteroita ja kuiluja. Uskomattomia sähköviritelmiä. Tästä voisi saada kuvan hyvinkin sokkeloisesta, rojumaisesta ja pölyttyvästä härpäkkeestä. Mutta lopputulos oli ennen muuta avara, selkeä, monin paikoin pelkän yksinkertanen ja suurin osa oli juuri piilotettua, että näkyvillä oli enemmänkin rauhallista pintaa ja toimivuutta. Materiaalit oli niin hyvin mietiettyjä, että mattoja, verhoja, tyynyjä, raakkuja huonekasveja sun muuta totuttua krääsää ei kaivannut mihinkään 'sisustamaan' tiloja. Nämä elementit oli jotenkin taiottu väreillä ja itse loihdituilla ornamentiikoilla.

Jotainhan tästä nyt pitäisi oppia ihan syvemmälläkin tasolla, mutta antaa nyt koneiston rauhassa selvittää. Aavistelen, että se voisi olla jotain sellasta, missä huolella suunniteltu ja loppuun asti linjassa toteutettu jättää lopulta aikaa keskittyä olennaiseen. Kerralla kunnolla harkittu, hankittu ja toteutettu kestää vuosikausia toimivana, eikä aika mene uudelleen järjestelyyn ja säätöön. Kun turha tilpehööri ja tekstiili puuttuu alunperin, sen jatkuvaan vatkomiseen ei mene hetkeäkään. Näin voi suunnitella työtilat, joissa aivan omia luomuksia, erityisiä kiinnostuksen kohteita, voi sitten rakennella. Ruokahuolto, pyykki, pesusysteemit ja kaikki vastaava toimivat jotenkin niin, ettei missään näkynyt roska- tai pyykkivuorta saati näitten huoltoon liittyviä työvälineitä tai aineita pitkin ja poikin. Jos ei nyt itselläkään ihan tolkuton kaaos ole, niin kyllä se vaan perusrakenteista ja tilan määrästä lähtee, miten tällaset on ylipäätään mahdollista hoitaa kunnialla.

Sitten on tietysti ne tuntemukset. Miltä sileä kivi tuntuu. Mikä materiaali on lämmin ja viileä. Miten sohva upottaa tai tuoli keinuu. Minkälainen on tuki istuessa. Miten löyly sihahtaa tai leviää kosteuspilvenä. Miten erilaiset valoefektit, tunnelmavaihtoehdot, tarkkuutta antavat tehot ja variaatiomahdollisuudet muuttavat kokemusta. Miltä itse kaiverretut ja muotoillut yksityiskohdat tuntuvat ja viihdyttävät. Miten ikkunoitten ja lasitiilien sijoittelu vaikuttaa luonnonvalon pääsyyn tunnelman tuojaksi. Miltä tuntuu, kun voi keskittyä nauttimiseen ja seurusteluun, kun kaikki toimii vaivattomasti.

On tässä vielä pitkäksi aikaa pureskelemista, mutta miten paljon olisin menettänyt, jos en tätä olisi käynyt näkemässä ja kokemassa. Ennen muuta on tyypit, jotka tulee ilmeisen varmasti toimimaan tämän tyyppisellä metodilla jatkossakin. Ei pitäisi olla valittamista meikäläisellä =).

Sitten laskeudun aluksellani taas takasin tähän mettäkotoon. Pöyhin kuohkeat peitot ja tyynyt. Asettelen verhot suoraan. Kerään illalla myöhään pyrystä tultua jääneitä tavaroita ihan heti tästä sängyn vierestä lattialta ja tietysti kaikilta tasoilta. Alan katsella voiko tälle ympäristölle tehdä jotain ratkasevaa opitun myötä ennen kuin tämän päiväset vieraat astuvat sisään.

Haalarimies

On niitä käpylehmien aitauksia ja talleja. Lumilinnoja timanttionkaloineen. Risumajoja, kallion kolojen koteja ja leikkimökkejä. Legotaloja, barbin lukaaleja, pahvitaittokirkkoja. Sitten lukuisia omia ja kavereitten huoneita; tapetoimista, maalausta, taulunaulojen asennusta ja loputonta kaappien sekä huonekalujen järjestelyä. Omia ja toisten kämppiä. Taas sisäremonttia ja mööpelien siirtelyä. Pian vaiheessa maalaistalon jos toisenkin purkua ja välillä takasin kokoon laittoa. Eikä aikaakaan, kun alkaa kokonaisen rakennusprojektin ihan puun kaatamisesta lähtien. Mihin tämä spiraali oikein johtaa? Kaikki siellä pohjalla näkyvät aikasemmat on hanskassa ja käytössä edelleen käpylehmien karsinoista lähtien. Ensin piirusteltiin lyijykynällä malleja linnoista, vähitellen materiaalitilkuin hienompia kuvituksia, eikä aikaakaan, kun kaikenlaiset rakentamisen piirustukset alkaa olla tuttuja. Valokuvausta ja omalla rakennustyömaalla jo koko rakentamismappi on nettisivuina. Mitä seuraavaksi? Olisiko hyvä kipittää laajempaa spiraalin rengasta ylöspäin. Yhteistyötahoja, julkista mainostamista, enemmän rakennuskohteita, asiantuntijoita, kuvia, sivuja, piirustuksia, sopimuksia, laskelmia... ja mitä sen jälkeen!?! Unelmointi on hauskaa. Pitää vaan muistaa varoa, mitä ajattelee. Ajatuksilla on taipumus toteutua - ainakin näin jälkikäteen spiraalin reunalta suppiloon kurkkien.

Parhaat tyypit mun elämässä on olleet kiinnostuneita rakentamisesta. Äiti kärkipäässä. Se nyt rakenteli kaikkea myös kankaasta, kakkupohjista, petivaatteista, lenksuista, pinneistä, karvan paloista tai melkein mistä vaan, mitä käteensä sai. Sen pari veljeä oli kunkkuja rakentamisessa. Haalarimiehet on ihan parhaita. Niitten kanssa ei jää pulaan, vaikka tilanne näyttäisi ensin miten toivottomalta tahansa. Kaiken huippuja sellaset, kun ei tee numeroa ryhtymisestään edes silloin, kun on rehkineet eläimen lailla. Haalarimies voi asua myös kauneimmassakin naisessa. Ne vaan on parhaita. Rakentaminen on jotenkin niin rakentavaa! Näin kun oikein ajattelee elämäänsä, niin saa olla melko kiitollinen, että ympärillä on koko ajan ollut ja on parhaillaankin paljon haalarimiehiä. Voi sanoa eläneensä ja elävänsä rakentavaa elämää =)

Juuri tänään oli taas kerran erityisen zombi fiilinki töitten jälkeen. Seisoskelin ulkovaatteet niskassa tuijottaen ulos ikkunasta, kun yksi haalarimies huiski pariin seinään tasotteet. Yhtä huussia vähän luuttusin, mutta sitten taas istuin tyhmänä edelleen takki päällä ensin sisällä ja sitten autossa. Puhuin kyllä pitkän puhelun ohella, mutta sehän ei vaadi rakentelua. Alkoi jo nälkäkin tulla, mutta en saanut itteäni liikenteeseen. Totesin siinä sitten vaan itsekseni, että vaikka mehut alkaa olla taas vähissä, niin päivän on silti saanut puurtaa haalarimiehen kanssa, keskittyä rakentamisen asioihin ja puhua suunsa puhtaaksi vielä yhdelle äijälle. Näinpä suorastaan hilpeänä polkasin mettäkotoon syömään haalarimiehen tekemää kalakeittoa.

Pidin tätä aikani omana omituisuutena ja kuvittelin juontavan jostain menneestä elämästä, mutta nythän sen voin artikuloida jo laajemminkin. Olen näes aina pitänyt itseäni haalarimiehenä, ihan fyysisen kirjaimellisesti ja useita kertoja hämmästynyt peilikuvaani: "Ai niin, nythän oltiinkin tällanen naispuolinen tirriäinen." Ilmankos tykkään rakennella. Ensin pilvilinnoja ja sitten jotain jämäkämpää. Parhaat kaverit on kaikki jonkun sortin äijiä, enkä puhu tosiaankaan pelkästi miehistä.

Tästäpä tuli hyvä fiilinki. Taidan vetää haalarit niskaan ja tehdä jotain äijämäistä =)

Tehosekotusta

Niin, niin - tilasin kumminki tehosekottimen. Kolme päivää mössöjä uskollisesti syötyäni, ja ohjeen mukaan vain osana ruokavaliota, olin aika väsyny ja vilunenkin, mutta sitten taisi kärki mennä toksiineilta. Alko nimittäin selkeesti olla virtaa kunnolla koko päiväksi ja päivällä töissä syöty mössö riitti pitkälle iltaan helposti. Ekoina päivinä pistelin julmia yliannoksia ja silti oli muka nälkä jatkuvasti. Ensin makukin oli vähän kummallinen, mutta nyt vaikka tänäänkin soseutettu salaatti maistu peräti hyvältä. Olen sitä mieltä, että survottu tavara on syötävä hetimiten. Johan sen värikin muuttuu hetken seistyään. Lopputuotetta se nyt muistuttaa edelleen monesti, mutta muistuttakoon. Toimiva systeemi. Hiukan kyllä huvittaa raahata töihin sauvasekotinta. Ihanku olis joku kokkikouluintoilija.

Tänään oli kaikkineen olo ku tehosekottimessa. Räpeltää tarvis hippasen paljo useemmilla aivoilla ja räpylöillä ku mitä on käytössä. Ruokavalioon ja asenteeseen sopis paremmin hitaus ja nautiskelu.  Melko varmasti laatuakin tulis enempi hitaammalla tahdilla. Tyytyväinen saa olla, että kykenee ja 'harva päivä, ettei vähä luonnaa'. Nyt tarvis kyllä olla aikaa kattoa kokonaisnäkemyksellä välillä, eikä vaan runtata tuhatta yksityiskohtaa ja pikkuprojektia. Toisaalta on mielekästä toimia kuin hektisessä yritysmaailmassa ja sellaseksi työelämä luultavasti on muuttumassakin kautta linjan, mutta jokin tolkku paahtamiseen pitää saada. Varsin hyvin tiedän, että tulosta syntyy vähemmälläkin.

Pitkäaikasena taustalukuprojektina on pari ohutta kirjaa: Keskusteleva johtaminen ja Voitko hyvin työssäsi? Tylsältä kuulostaa - myönnetään. Niissä on sisällä monta eri kerrosta, että kertalukeminen tai läpiluku ei oikein onnistu. Tekis mieli nekin nyt runtata vaan lopullisesti käsiteltyjen joukkoon. Perimmiltäni en varmaan löydä edes mitään uutta. Kiinnostus johtuu itsensä johtamisen näkökulmasta ja tekee mieli tehdä ihmiskokeita itellään luettuun liittyen. Yhtenäkin iltana kelasin monta tuttua läpi etenemättä aukeamalta mihinkään. Oli jännää hoksata, miten useat persoonallisuustyypit osuu henkilöön täydellisesti ja toiset taas ei millään tavalla. Että ollaanko niin helposti luokiteltavissa, ymmärrettävissä ja käsiteltävissä, kun oli käytännön neuvot vielä haastetilanteita varten mainittu. Sitten on näitä multipersoonallisuuksia (käsi ylhäällä), että lähes kaikki sopii ja voin kuvitella, että naamari myös muuttuu tiheeseen tahtiin yhdessäkin tilanteessa. Siinä on hyvät neuvot kalliit, vaikka lopulta - parhaiten pärjää metodeita miettimättä ja olemalla vaan oma reilu itsensä.

Tip, tip, tip-tip, tip. Silmät menee kiinni ja räystäät tippuu. Kevät tulee! Ihanaa!

Energiat kiertoon

Kerrankin tulin viettäneeksi lomaviikon, etten opiskellut mitään uutta koneella tai säätänyt edes alustavaa työhön liittyvää. Pisteet siitä. Jossain vaiheessa kaivoin tämän blogin esiin, selasin läpi seurannassa olleet blogit ja sitten innostuin päivittämään vielä rakennusprojektin sivuille kuvat sekä työmaapäiväkirjan. Kaikki tuntuu olevan aikojen saatossa karsiutunutta ja aina saa karsia lisää. Sehän ei ole huono asia. Tulee tilaa jonkin uuden tulla.

Huomasin Deepthin blogista, että sielläkin oli Uusi päivä ollut luvussa ja sitten tilasin lukijaan vielä sieltä saamastani vinkistä Markus Rothkranzin The prosperity secretin, kun hörhötyksiä ei parhaillaan ole mitään kertauksessa. Se tuli selvitettyä saman tien. Mikäli en ole aikasemmin tätä selventänyt, niin hörhö olen ollut niin kauan kuin muistan. Että jotta meneepä nyt sitten pieni puhdistaminen kohdilleen näiden opusten lisäinnoituksella.

Hiukan karsastan vielä tehosekotinta, kun Esko Jalkasen opeista on jäänyt nahkaan, että liian nopeat kierrokset ei ole hyväksi sapuskan energioille (tästä syystä isommat suolakiteetkin ovat terveellisempiä kuin ihan pieniksi jauhetut). En saa myöskään käymään järkeeni, missä sellaista vauhtia ja survomista tapahtuisi luonnossa/luonnostaan. Ruoan rakenteen rikkomisessa hampailla tapahtuu juuri siinä vaiheessa energian siirtymistä elimistöön, eikä syljen erittyminen joukkoon ole sekään merkityksetön ja nopea vaihe. Tuntuu, että energiat häipyy osin taivaan tuuliin sekottimessa. No, kaikesta huolimatta kokeilin erilaisia sekotuksia ja totesin pureskelevani hyvin pieneksi mennyttä joka tapauksessa. Ehkä suurin osa vapautuneista energioista on vielä mössön seassa ja suuhunhan se seuraavaksi joutuu. Täytyy sanoa, että paljon helpommalla tulisi pääsemään, jos vaihtaisi pilkotun salaatin sekottimella surautettuun; pilkkomisessa, pureskelussa ja ajankäytössä. Mutta sittenkin. Miten tämä hoidettaisi ilman sähköä luonnossa?

Menneen viikonlopun vääntelyt tuntuu vielä käsissä. Ai niin. Eihän tästäkään ole täällä voinut olla puhetta. Sain päähäni mennä opiskelemaan kalevalaista jäsenkorjausta toisen innostuksen vanavedessä.  Aina on ihminen kiinnostanut luita ja ytimiä myöten ja tässä oli taas oiva tilaisuus oppia jotain ihan uutta. Kiropraktikoilla olen hypännyt ja heidänkin taitojaan ihailen, mutta tämä poikkeaa niksauttelusta, kun perustuu pelkkään mobilisaatioon. Kolmas kurssikerta takana ja nyt olisi täysi oppi aloittaa hoitotyö. Varsinaiseksi kalevalaiseksi jäsenkorjaajaksi valmistuu vasta jatkokurssin ja näyttötöiden jälkeen, mutta hoitoja on tehtävä alusta lähtien. Nyt hoitoja on takana 30 ja vähintään vielä toiset saman verran tulee tehdyksi ennen kuin peruskurssi on valmis. Tähän mennessä en ole vakavissani harkinnut hoitotyöhön siirtymistä, vaikka se onkin aina ollut hyvin luontaista ja helppoa. Haluan vähän väliä kartuttaa osaamistani ja kuvittelen, että kaikki kertynyt tieto ja taito kulminoituu jossakin tulevassa tehtävässä, mutta se ei ole näköpiirissä vielä. Monessa mielessä tämä on hyvää vastapainoa pelkälle tietotyölle. Elän päivän kerrallaan ja katson rauhassa, mitä tuleman pitää.

Rakennuksella tämä lomaviikko on teettänyt edistystä ja muutenkin tuntuu, että energiat on pyörähtäneet liikkeelle asiassa kuin asiassa.

Vuosi vierähti

Hämmästyttävää. Enkö tosiaan ole mitään täällä pukahtanut kokonaiseen vuoteen? Lukasin tuon edellisen riipustuksen ja totesin, että melkeinpä se voisi olla eilen väsätty. Olen nimittäin hiihtolomalla vai kutsutaanko sitä nykyään joksikin muuksi. Lunta on ja hyvät kelit. Lumitöitä tein viimeksi eilen, huvipuistolla ollaan vain hiukan edetty ja sen uuden puhelimen käytöstä luovuin aika pian. En osannut ajaessa.... hups, no sanotaan kävellessä laittaa tekstaria, joten palasin näppäinmalliin ja taas sujui vanhaan malliin kommunikointi.

Olen tässä välillä miettinyt, että blogin pitäminen huvittaisi, mutta ei enää tässä entisessä muodossa. Tietynlainen yksityisyyden suoja on hyvä, mutta ei kukaan saa mitään irti tekstistä, joka on täynnä arvoituksia tai pelkkää vihjettä johonkin tapahtumaan tai tekemiseen. Kyse on varmasti alun pitäen ollut pelkästä kammosta tuoda ylipäätään mitenkään itseään esiin. Nyt on kuitenkin vettä virrannut rutakoissa ja ikää alkaa olla sen verran, ettei millään ole enää niin suurta väliä. Mietin sitäkin, että hävitänkö tämän blogin ja alan aivan uuden omalla nimelläni, mutta tottahan tähänkinastinen kaikki on ja mitä se haittaa, jos tyyli muuttuu kesken kaiken. Eikä se varmasti kovin totaalisti muutu kuitenkaan. Joskus jo päätin, että kirjotan osin puhekieltä, enkä siihen halua muutosta. Tiedän kyllä, että viisainta olisi pitää teksti kirjakielellä Facebookissa, sähköposteissa ja blogeissa, mutta tässä meinaan pitää oman linjani. Mitä sitä varsinaista nimeäkään tyrkyttämään - ne sen tietää ja osaa yhdistää muutenkin, joille sillä on jotain merkitystä. Asiathan on siis varsin hyvin ja oivallisesti. Ei muuta kuin päiväkirjan pitoon.

Olenkin koko viime vuoden jo ollut ilman varsinaista päiväkirjaa, enkä sellaista alkanut nytkään vuoden vaihduttua. Puhelinten kanssa kävi myös sen kosketusnäytöllisen kokeilun myötä, etten ole enää ollut niin on-line-persoona. En kertakaikkiaan pidä niin väliä, olenko ollut tavoitettavissa tai edes palannut viesteihin tai soittoihin. Aika hoitaa niin paljon ja tärkeimpiin ehtii reagoida monesti hyvinkin pitkän ajan kuluttua vielä. Jos jotain menee totaalisti ohi, niin se saa sitten luvan olla tarkoituskin. Se siitä ja eteenpäin kohti uusia seikkailuja. Ehkä tämä kaikki tapahtui, kun tajusin, että elämästä on karsittava asioita. Osin ehkä senkin myötä, että olen oppinut elämään enemmän hetkessä. En suunnittele etukäteen, enkä varsinkaan kaiva esiin mennyttä. Koitan hoitaa pakolliset pois ja edelleen karsia mahdollisimman paljon. Iän karttuessa työ vie veronsa ja jos jotain muutakin haluaa kokeilla tai harrastaa, siihen on vaan otettava aika. Kissanristiäiset ja kaikkien eteen tekeminen on saanut jäädä. Riittää, että hoidan oman kakkuni kunnialla.

Huvipuistolla eli rakennuksella ei olla viihdytty kovin tiiviisti kuluneen vuoden aikana. Sehän on koko projekti oikeastaan harrastus, eikä sille laitettu mitään aikataulua. Sähkövetoja on pikkuhiljaa ripusteltu kesästä lähtien. Vuodenvaihteen jälkeen tuli talon ja tallihuoneen välikatolle puhallusvillat, joten takkaleivinuunin lämmitys on sekin jäänyt vähemmälle. Väliseiniin tulee verkkaisesti levypintaa ja parhaillaan märkätilat sekä vessat saa laattaa pintaansa. Tänään käytiin tekemässä keittiökalustetilaus. Päädyttiin hinnan ja laadun kanssa lopulta siihen, jota ensimmäiseksi joskus yli vuosi sitten käytiin kattomassa. Välissä on kokeiltu eri valmistajien ohjelmilla vastaavat koota ja muutamia muita käyty kattomassa, mutta näin kävi. Olen raivostuttavan lakoninen sisustusintoni kanssa. Yhtenä päivänä käytiin yhdessä ainoassa liikkeessä kattomassa kaakeleita ja valitsin suht kaikki laatat saman tien.

Tänään paistoi pitkästä aikaa vähän aurinko. Teki mieli sanoa, että tässä on nyt joku virhe, kun katto maisemaa auton lasin läpi. Sitä paitsi, aurinko ei ikinä vielä ole häikäissy, enkä koskaan käytä aurinkolaseja, mutta nyt meni silmät melkein kieroon, kun kohti katsoi hankea myöten. Oli se vaan harvinaista herkkua ja keräsin kaikki talteen käpylisäkkeeseen, minkä suinkin kykenin.

Hankin Heidi Kuusiston Uuden päivän ja näin lomalla voin yrittää keskittyä koko ravintoasiaan rauhassa. Kahviin olen taas kerran sortunut ja siitä myös koitan ehkä eroon. Viisainta olisi, kun aine ei sovi yhtään mun hermoille, luille ja nivelille. Tarinapuolella lopetin juuri Knausgårdin Taisteluni toisen osan, joka loppua kohden vähän puudutti (ekaa en ole lukenut) ja aloin sitten Hannu Väisäsen Toisia kenkiä. Olen tässä vuoden varrella mennyt mukaan pitkän suostuttelun jälkeen kirjallisuuspiiriin, mutta näistä mikään ei liity sen ohjelmaan. Siellä käydään läpi Kirstinän kirjallisuusluetteloa ja ollaan menossa vuodessa 1920. Väliin otetaan uutuuksia myös ja kaikki kilpailuvoittajat tietysti. Viimeksi siellä on menty Jää, Nälkävuosi, Mustapartainen mies herättää pahennusta ja Kunnon sotamies Svejk. Ulysses taitaa olla vuorossa seuraavaksi. Vilkaisin sen ja voin sanoa, että en meinaa lukea läpi. Runeberg-voittaja ja vanha Autio maa on myös ohjelmassa juuri runopuolelta.

Yö tuli ja kaikki muut 'kuorsaa' jo; kirjaimellisesti ainakin yksi musta katti tossa sohvalla. En taida viitsiä ajaa ulos. Näin lomalla kestää nousta aamuyöstä, jos juuri silloin tulee tarve ulkoilulle.