Lepoa ja juhlaa

Viikko päätetty. Laskiaista pulkassa ja yks henki juhlittu ripillekin. Kävin äsken jopa parveilemassa Ikeassa (miten tuon nyt haluaakin ymmärtää). Parveiluni ei kuitenkaan erottunut muusta parvesta; erehdyttävän samanoloisia lajitovereita tungeksi lähituntumassa. Viimesiä paikkoja meikäläiselle, mutta hämmästytän välillä itseäni tieten tahtoen änkeämällä joukkoon. Asiatkin tuli katsottua selväksi, ettei jäänyt mitään puolitiehen.

Pienehkö katkipoikitus on vaivannu ja tein kaikkeni, että ainakin unta tuli tankattua. Kahvin olen jättäny juomatta viitisen päivää; vierotuspäänsäryt jo takana. Viime yönä en sitten kovin hyvin nukkunut ja voin kertoa, että onnistuin kyhäämään ennätysälyttömät päänjauhot pohdintaan. En tässä käy erittelemään, etten täysin itseäni nolaa, mutta päättelisin, että uni tai muutkaan rentoutusrituaalit ei nyt ole täysin auttaneet pään viiraukseen tai muuhunkaan energioitten sekavuuteen =). Rauhassa vaan odotellaan, mitä kivaa vielä keksin.

Siivousmeditaatiota on riittänyt ja katit on pitäneet huolen, että hermopaineet on saanut purkaa; siunatut eläimet. Tää maaliskuu ilmeisesti tekee niistä tollasia Jerusalemin suutareita. Ei löydy tyyppiä, joka olis niin nopeesti kaikissa ikkunoissa ja ovilla sitä tahtia, mitä ne haluaa ja tuhansia kertoja edestakasin. Niitä on se kolme, mutta kolmetoista tuntuu ihan kohtuulliselta arviolta, miltä määrä vaikuttaa, kun on yksin niitten armoilla. Hyvä, jos saa yhden retun narulle, kun taas jo kuuluu kilje oven takaa ja toinen raapii talitinttien alottamaa kittien karsimista ikkunapokasta jossain toisaallapäin taloa. Olispa jo niin lämmin, että ulko-oven vois pitää auki. Saisivat kulkea omia aikojaan. Kaikki muukin niiten kanssa on menny samaa rataa. Syömisiä ruikataan sitä ja tätä, mutta mikään ei sitten ole hyvin jne. Tietysti olisin voinu teljetä ne sapuskoineen ulos, mutta itelläkin oli tälle tilaus, että jelpattiin toisiamme siinä kaiken ohella =).

Mulle järkättiin heti viikonlopun aluiksi herkkusyötävää ja juotavaa kotiin tuomisiksi, mutta kotimatkalla oli vähän esteitä lopulta. Sellanen hyvinkin omalaatuinen siirtokuljetus sulki reitin ja jouduin testata peruutustaitoni, kun mutkasta liukasta mettätietä peruutin puoli kilometriä. Jos takalasista olisin nähny, niin se olis käyny helpommin, mutta sivupeileillä sanon, että onneks ei kauheesti ollu yleisöä. Ajoin kiertokautta ja lopulta pääsin herkutteleen. Sitten vaan totesin ennen seitsemää jo, että pakko luovuttaa ja mennä vaan nukkumaan heti. Yks kattikin jäi viereen, kun en jaksanu lähteä häätämään ja nukuin yli 12 tuntia. Olohan ei tietenkään ollut sen päälle pirtee, mutta siivous jatkui. Onneksi vauhtikaksikko sai laskea mäkeä sydämensä kyllyydestä ja isät ne kuulemma oli hulluimpia, mitä en epäile yhtään. Siinä karvalakin korvalliset heilahtaa ja stiga vinkuu, kun ensimmäiset talven kinokset on koekäytettävinä. Mitä se sitten onkaan, kun saa oikein tarkotuksella tampata pitkiä mäkiä lapsille. Lapset hiippailee jo muihin puuhiin, kun rakentajat vasta pääsee laskemisen vauhtiin.

Eilen sain mieluista kävelyseuraa ja vaikka tuuli yhtäjaksoista seinää menomatkalla, niin sitkeesti vaan. Höpinät on terapeuttisia ja ei kai se suoraan järjestelmään hönkivä happikaan pahaa tehnyt. Ilta oli sitten hyvinkin ohjelmoitua, että aamun varhainen lähtö onnistuisi. Tänään taas reissaamista, kirkkoa ja rippijuhlaa. Hyvässä järjestyksessä rennosti kaikki kuviot ja tarjolla oli tietysti herkkuja. Yksi niitä tapahtumia, jolloin todella huomaa arvostaa läheisiään. Sitä, miten mieleistensä ihmisten kanssa saa olla tekemisissä ja miten pienistäkin hetkistä tai keskustelupätkistä on iloa. Kai sitä on olemassa jokin omin rotu ja sen kyllä heti huomaa vieraistakin ihmisistä, kun energiat soljuu mutkitta yksiin. 

Nyt on koottava kalusto uuden viikon hyökkäystä varten. Pikkasen vaikuttaa monitahoselta, mutta eiköhän tästäkin selvitä.