Se on taasen yksi messuilu kokemuspankissa. Messuilla olo on kokonaisuutena kuntoa ja valppautta vaativa paketti. Pelkästään kulkemiset, organisoinnit ja jaloillaan olo kolme päivää putkeen vieraammassa ympäristössä ja hälyssä on tuntuvaa vaihtelua. Kaikissa vaiheissa nopeasta reagointikyvystä ja tarkkaavaisuudesta on hyötyä. Silti on hyvä tietysti pyrkiä liikehtimään rauhallisesti ja luontevasti myötäillen, jottei sentään säikyttele ketään. Ulkona oli kauniita aurinkoisia päiviä, mutta sisätiloissa ilmastointi kuivasi ihoa sekä hengitysteitä kiusaksi saakka, vaikka kosteuttavat voiteet ja vesipullo olivat ahkerassa käytössä. Olosuhteet ovat hitusen kuin jonkin sortin poikkeustilassa, mutta hyvä valmistautuminen, aikasempi kokemus, messuamisen aihe ja hyvä seura pelastaa paljon.
Viikonloppuun kulminoitui melko laajalta haravoinnilta lähtenyt työrupeama, johon olikin sitten saatu toimiva ja hyvä keko kokoon. Graafinen ilme värityksineen kaikkineen toimi yhteen yhteistyötahon kanssa ja heidän vuosikymmenten saatossa kertynyt rento messukokemus loi kotoisuutta. Lehdistö noteerasi kiitettävästi kyseessä olleen hankkeen jälleen kerran, että kannustusta sai tuntea saaneensa. Asia on hyvä, mutta ajat haasteelliset ja koska kyse taasen on asumisesta, niin sijainnilla on kaikki merkitys. Senpä vaatimukset ovat onneksi jokaiselle hyvin yksilölliset ja varmasti tässä maassa on muitakin itseni kaltaisia, jotka pitävät juuri tätä seutua hyvänä sijaintina. Tämä oli julkistamistilaisuus, että varsinainen markkinointi vasta alkaa.
Kummempia hötkyilemättä tehtiin kodinkoneiden nippuhankinta rakenteilla olevaan taloon eilen ennen työrupeamaa. Nyt on taas yksi asia lisää hoidettujen listalla.
Tänään vietän lepopäivää eli siivoan mettäkotona =). Aurinko paistoi aamusta, mutta nyt jo sitten pilvistä. Pakkasta tuntuu riittävän tähän maaliskuuhun. Minä odottelen lämpöä ja katselen rauhassa lasin läpi pakkasviimaan. Mahtaisi olla aika kylvää rairuoho. Pikkunarsissit pääsivät tänään koriin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakentaminen. Näytä kaikki tekstit

18.3.2013
3.3.2013
Yliannos olennaista
Oppia ikään kuin kaikki. Aivot käy ylikierroksilla vieläkin, kun eilen pääsin taas näkemään ja kokemaan jotain erilaista. Tämä nyt liittyy taas kerran asumiseen ja rakentamiseen, mutta minkäs tekee. Tuli tavallaan niin ylivuotava pläjäys totutusta poikkeavia ratkasuja, materiaaleja, väri- ja muotokokonaisuuksia, teknisiä virityksiä sekä ihan kehotuntemuksia, ettei niitä hetkessä saa lokeroitua aivoissaan tai muodostettua oikein minkäänlaista kokonaiskuvaa. Tietysti yrittää poimia tiedojyväset ja hyvät vinkit talteen, mutta miten tämän kaiken nyt taas suhteuttaa pienessä päässään. Sitä vaan, että jotkut on käsittämättömän viitseliäitä, kokeiluhalusia, pitkäjännitteisiä, vahvoja, peräänantamattomia, visuaalisesti lahjakkaita, ystävällisiä, vaatimattomia, terveellä itsetunnolla varustettuja ja monitaitosia - kaikkea samassa paketissa. Sen sitten voi vaan kuvitella, mitä tapahtuu, kun tollaset ryhtyy rakentamaan itselleen ja ohessa vähän toisillekin omaa kotia.
Molen nyt nähnyt ja kosketellut massiiviset määrät erilaisia siistejä kivilaatuja. Nähnyt metalleista hitsattuja tai muuten vaan muotoiltuja toimivia turva- ja käyttörakenteita. Puun työstämistä monella tapaa. Kulmia, nurkkia, poteroita ja kuiluja. Uskomattomia sähköviritelmiä. Tästä voisi saada kuvan hyvinkin sokkeloisesta, rojumaisesta ja pölyttyvästä härpäkkeestä. Mutta lopputulos oli ennen muuta avara, selkeä, monin paikoin pelkän yksinkertanen ja suurin osa oli juuri piilotettua, että näkyvillä oli enemmänkin rauhallista pintaa ja toimivuutta. Materiaalit oli niin hyvin mietiettyjä, että mattoja, verhoja, tyynyjä, raakkuja huonekasveja sun muuta totuttua krääsää ei kaivannut mihinkään 'sisustamaan' tiloja. Nämä elementit oli jotenkin taiottu väreillä ja itse loihdituilla ornamentiikoilla.
Jotainhan tästä nyt pitäisi oppia ihan syvemmälläkin tasolla, mutta antaa nyt koneiston rauhassa selvittää. Aavistelen, että se voisi olla jotain sellasta, missä huolella suunniteltu ja loppuun asti linjassa toteutettu jättää lopulta aikaa keskittyä olennaiseen. Kerralla kunnolla harkittu, hankittu ja toteutettu kestää vuosikausia toimivana, eikä aika mene uudelleen järjestelyyn ja säätöön. Kun turha tilpehööri ja tekstiili puuttuu alunperin, sen jatkuvaan vatkomiseen ei mene hetkeäkään. Näin voi suunnitella työtilat, joissa aivan omia luomuksia, erityisiä kiinnostuksen kohteita, voi sitten rakennella. Ruokahuolto, pyykki, pesusysteemit ja kaikki vastaava toimivat jotenkin niin, ettei missään näkynyt roska- tai pyykkivuorta saati näitten huoltoon liittyviä työvälineitä tai aineita pitkin ja poikin. Jos ei nyt itselläkään ihan tolkuton kaaos ole, niin kyllä se vaan perusrakenteista ja tilan määrästä lähtee, miten tällaset on ylipäätään mahdollista hoitaa kunnialla.
Sitten on tietysti ne tuntemukset. Miltä sileä kivi tuntuu. Mikä materiaali on lämmin ja viileä. Miten sohva upottaa tai tuoli keinuu. Minkälainen on tuki istuessa. Miten löyly sihahtaa tai leviää kosteuspilvenä. Miten erilaiset valoefektit, tunnelmavaihtoehdot, tarkkuutta antavat tehot ja variaatiomahdollisuudet muuttavat kokemusta. Miltä itse kaiverretut ja muotoillut yksityiskohdat tuntuvat ja viihdyttävät. Miten ikkunoitten ja lasitiilien sijoittelu vaikuttaa luonnonvalon pääsyyn tunnelman tuojaksi. Miltä tuntuu, kun voi keskittyä nauttimiseen ja seurusteluun, kun kaikki toimii vaivattomasti.
On tässä vielä pitkäksi aikaa pureskelemista, mutta miten paljon olisin menettänyt, jos en tätä olisi käynyt näkemässä ja kokemassa. Ennen muuta on tyypit, jotka tulee ilmeisen varmasti toimimaan tämän tyyppisellä metodilla jatkossakin. Ei pitäisi olla valittamista meikäläisellä =).
Sitten laskeudun aluksellani taas takasin tähän mettäkotoon. Pöyhin kuohkeat peitot ja tyynyt. Asettelen verhot suoraan. Kerään illalla myöhään pyrystä tultua jääneitä tavaroita ihan heti tästä sängyn vierestä lattialta ja tietysti kaikilta tasoilta. Alan katsella voiko tälle ympäristölle tehdä jotain ratkasevaa opitun myötä ennen kuin tämän päiväset vieraat astuvat sisään.

Tunnisteet:
kokemus,
muotoa,
olennainen,
oppiminen,
pintaa,
rakentaminen,
sähkötyöt,
toimivuutta,
tuntemus
28.2.2013
Haalarimies
On niitä käpylehmien aitauksia ja talleja. Lumilinnoja timanttionkaloineen. Risumajoja, kallion kolojen koteja ja leikkimökkejä. Legotaloja, barbin lukaaleja, pahvitaittokirkkoja. Sitten lukuisia omia ja kavereitten huoneita; tapetoimista, maalausta, taulunaulojen asennusta ja loputonta kaappien sekä huonekalujen järjestelyä. Omia ja toisten kämppiä. Taas sisäremonttia ja mööpelien siirtelyä. Pian vaiheessa maalaistalon jos toisenkin purkua ja välillä takasin kokoon laittoa. Eikä aikaakaan, kun alkaa kokonaisen rakennusprojektin ihan puun kaatamisesta lähtien. Mihin tämä spiraali oikein johtaa? Kaikki siellä pohjalla näkyvät aikasemmat on hanskassa ja käytössä edelleen käpylehmien karsinoista lähtien. Ensin piirusteltiin lyijykynällä malleja linnoista, vähitellen materiaalitilkuin hienompia kuvituksia, eikä aikaakaan, kun kaikenlaiset rakentamisen piirustukset alkaa olla tuttuja. Valokuvausta ja omalla rakennustyömaalla jo koko rakentamismappi on nettisivuina. Mitä seuraavaksi? Olisiko hyvä kipittää laajempaa spiraalin rengasta ylöspäin. Yhteistyötahoja, julkista mainostamista, enemmän rakennuskohteita, asiantuntijoita, kuvia, sivuja, piirustuksia, sopimuksia, laskelmia... ja mitä sen jälkeen!?! Unelmointi on hauskaa. Pitää vaan muistaa varoa, mitä ajattelee. Ajatuksilla on taipumus toteutua - ainakin näin jälkikäteen spiraalin reunalta suppiloon kurkkien.
Parhaat tyypit mun elämässä on olleet kiinnostuneita rakentamisesta. Äiti kärkipäässä. Se nyt rakenteli kaikkea myös kankaasta, kakkupohjista, petivaatteista, lenksuista, pinneistä, karvan paloista tai melkein mistä vaan, mitä käteensä sai. Sen pari veljeä oli kunkkuja rakentamisessa. Haalarimiehet on ihan parhaita. Niitten kanssa ei jää pulaan, vaikka tilanne näyttäisi ensin miten toivottomalta tahansa. Kaiken huippuja sellaset, kun ei tee numeroa ryhtymisestään edes silloin, kun on rehkineet eläimen lailla. Haalarimies voi asua myös kauneimmassakin naisessa. Ne vaan on parhaita. Rakentaminen on jotenkin niin rakentavaa! Näin kun oikein ajattelee elämäänsä, niin saa olla melko kiitollinen, että ympärillä on koko ajan ollut ja on parhaillaankin paljon haalarimiehiä. Voi sanoa eläneensä ja elävänsä rakentavaa elämää =)
Juuri tänään oli taas kerran erityisen zombi fiilinki töitten jälkeen. Seisoskelin ulkovaatteet niskassa tuijottaen ulos ikkunasta, kun yksi haalarimies huiski pariin seinään tasotteet. Yhtä huussia vähän luuttusin, mutta sitten taas istuin tyhmänä edelleen takki päällä ensin sisällä ja sitten autossa. Puhuin kyllä pitkän puhelun ohella, mutta sehän ei vaadi rakentelua. Alkoi jo nälkäkin tulla, mutta en saanut itteäni liikenteeseen. Totesin siinä sitten vaan itsekseni, että vaikka mehut alkaa olla taas vähissä, niin päivän on silti saanut puurtaa haalarimiehen kanssa, keskittyä rakentamisen asioihin ja puhua suunsa puhtaaksi vielä yhdelle äijälle. Näinpä suorastaan hilpeänä polkasin mettäkotoon syömään haalarimiehen tekemää kalakeittoa.
Pidin tätä aikani omana omituisuutena ja kuvittelin juontavan jostain menneestä elämästä, mutta nythän sen voin artikuloida jo laajemminkin. Olen näes aina pitänyt itseäni haalarimiehenä, ihan fyysisen kirjaimellisesti ja useita kertoja hämmästynyt peilikuvaani: "Ai niin, nythän oltiinkin tällanen naispuolinen tirriäinen." Ilmankos tykkään rakennella. Ensin pilvilinnoja ja sitten jotain jämäkämpää. Parhaat kaverit on kaikki jonkun sortin äijiä, enkä puhu tosiaankaan pelkästi miehistä.
Tästäpä tuli hyvä fiilinki. Taidan vetää haalarit niskaan ja tehdä jotain äijämäistä =)

ajatuksen voima,
rakennushanke,
rakentaminen,
äijä
19.2.2013
Vuosi vierähti
Hämmästyttävää. Enkö tosiaan ole mitään täällä pukahtanut kokonaiseen vuoteen? Lukasin tuon edellisen riipustuksen ja totesin, että melkeinpä se voisi olla eilen väsätty. Olen nimittäin hiihtolomalla vai kutsutaanko sitä nykyään joksikin muuksi. Lunta on ja hyvät kelit. Lumitöitä tein viimeksi eilen, huvipuistolla ollaan vain hiukan edetty ja sen uuden puhelimen käytöstä luovuin aika pian. En osannut ajaessa.... hups, no sanotaan kävellessä laittaa tekstaria, joten palasin näppäinmalliin ja taas sujui vanhaan malliin kommunikointi.
Olen tässä välillä miettinyt, että blogin pitäminen huvittaisi, mutta ei enää tässä entisessä muodossa. Tietynlainen yksityisyyden suoja on hyvä, mutta ei kukaan saa mitään irti tekstistä, joka on täynnä arvoituksia tai pelkkää vihjettä johonkin tapahtumaan tai tekemiseen. Kyse on varmasti alun pitäen ollut pelkästä kammosta tuoda ylipäätään mitenkään itseään esiin. Nyt on kuitenkin vettä virrannut rutakoissa ja ikää alkaa olla sen verran, ettei millään ole enää niin suurta väliä. Mietin sitäkin, että hävitänkö tämän blogin ja alan aivan uuden omalla nimelläni, mutta tottahan tähänkinastinen kaikki on ja mitä se haittaa, jos tyyli muuttuu kesken kaiken. Eikä se varmasti kovin totaalisti muutu kuitenkaan. Joskus jo päätin, että kirjotan osin puhekieltä, enkä siihen halua muutosta. Tiedän kyllä, että viisainta olisi pitää teksti kirjakielellä Facebookissa, sähköposteissa ja blogeissa, mutta tässä meinaan pitää oman linjani. Mitä sitä varsinaista nimeäkään tyrkyttämään - ne sen tietää ja osaa yhdistää muutenkin, joille sillä on jotain merkitystä. Asiathan on siis varsin hyvin ja oivallisesti. Ei muuta kuin päiväkirjan pitoon.
Olenkin koko viime vuoden jo ollut ilman varsinaista päiväkirjaa, enkä sellaista alkanut nytkään vuoden vaihduttua. Puhelinten kanssa kävi myös sen kosketusnäytöllisen kokeilun myötä, etten ole enää ollut niin on-line-persoona. En kertakaikkiaan pidä niin väliä, olenko ollut tavoitettavissa tai edes palannut viesteihin tai soittoihin. Aika hoitaa niin paljon ja tärkeimpiin ehtii reagoida monesti hyvinkin pitkän ajan kuluttua vielä. Jos jotain menee totaalisti ohi, niin se saa sitten luvan olla tarkoituskin. Se siitä ja eteenpäin kohti uusia seikkailuja. Ehkä tämä kaikki tapahtui, kun tajusin, että elämästä on karsittava asioita. Osin ehkä senkin myötä, että olen oppinut elämään enemmän hetkessä. En suunnittele etukäteen, enkä varsinkaan kaiva esiin mennyttä. Koitan hoitaa pakolliset pois ja edelleen karsia mahdollisimman paljon. Iän karttuessa työ vie veronsa ja jos jotain muutakin haluaa kokeilla tai harrastaa, siihen on vaan otettava aika. Kissanristiäiset ja kaikkien eteen tekeminen on saanut jäädä. Riittää, että hoidan oman kakkuni kunnialla.
Huvipuistolla eli rakennuksella ei olla viihdytty kovin tiiviisti kuluneen vuoden aikana. Sehän on koko projekti oikeastaan harrastus, eikä sille laitettu mitään aikataulua. Sähkövetoja on pikkuhiljaa ripusteltu kesästä lähtien. Vuodenvaihteen jälkeen tuli talon ja tallihuoneen välikatolle puhallusvillat, joten takkaleivinuunin lämmitys on sekin jäänyt vähemmälle. Väliseiniin tulee verkkaisesti levypintaa ja parhaillaan märkätilat sekä vessat saa laattaa pintaansa. Tänään käytiin tekemässä keittiökalustetilaus. Päädyttiin hinnan ja laadun kanssa lopulta siihen, jota ensimmäiseksi joskus yli vuosi sitten käytiin kattomassa. Välissä on kokeiltu eri valmistajien ohjelmilla vastaavat koota ja muutamia muita käyty kattomassa, mutta näin kävi. Olen raivostuttavan lakoninen sisustusintoni kanssa. Yhtenä päivänä käytiin yhdessä ainoassa liikkeessä kattomassa kaakeleita ja valitsin suht kaikki laatat saman tien.
Tänään paistoi pitkästä aikaa vähän aurinko. Teki mieli sanoa, että tässä on nyt joku virhe, kun katto maisemaa auton lasin läpi. Sitä paitsi, aurinko ei ikinä vielä ole häikäissy, enkä koskaan käytä aurinkolaseja, mutta nyt meni silmät melkein kieroon, kun kohti katsoi hankea myöten. Oli se vaan harvinaista herkkua ja keräsin kaikki talteen käpylisäkkeeseen, minkä suinkin kykenin.
Hankin Heidi Kuusiston Uuden päivän ja näin lomalla voin yrittää keskittyä koko ravintoasiaan rauhassa. Kahviin olen taas kerran sortunut ja siitä myös koitan ehkä eroon. Viisainta olisi, kun aine ei sovi yhtään mun hermoille, luille ja nivelille. Tarinapuolella lopetin juuri Knausgårdin Taisteluni toisen osan, joka loppua kohden vähän puudutti (ekaa en ole lukenut) ja aloin sitten Hannu Väisäsen Toisia kenkiä. Olen tässä vuoden varrella mennyt mukaan pitkän suostuttelun jälkeen kirjallisuuspiiriin, mutta näistä mikään ei liity sen ohjelmaan. Siellä käydään läpi Kirstinän kirjallisuusluetteloa ja ollaan menossa vuodessa 1920. Väliin otetaan uutuuksia myös ja kaikki kilpailuvoittajat tietysti. Viimeksi siellä on menty Jää, Nälkävuosi, Mustapartainen mies herättää pahennusta ja Kunnon sotamies Svejk. Ulysses taitaa olla vuorossa seuraavaksi. Vilkaisin sen ja voin sanoa, että en meinaa lukea läpi. Runeberg-voittaja ja vanha Autio maa on myös ohjelmassa juuri runopuolelta.
Yö tuli ja kaikki muut 'kuorsaa' jo; kirjaimellisesti ainakin yksi musta katti tossa sohvalla. En taida viitsiä ajaa ulos. Näin lomalla kestää nousta aamuyöstä, jos juuri silloin tulee tarve ulkoilulle.

17.1.2012
Sätkynukke huurteessa
Jo vain! On siinäkin toteamus. Aika on hurahtanut siivillä. Työtä vuorotta, mutta pieni keskittyminen väliin, että sitten voi taas tosissaan keskittyä uuteen jotokseen.
Muistan taas pitkästä aikaa, miten tehdään laskuja, ojennetaan vaalilippua, aktivoidaan sitä ja tätä sekä revetään sen tuhanteen suuntaan hyörinässä ja höpinässä. Melkein ihmettelen, että kykenin ja selvisin. Aikamoista siivousta oli myös ja sitten irtoaminen - pitempään liekaan. Joku paleluhorkka on vainonnut ja eilinen oli aivan huippu, kun huomaamattani kiduin päivän kylmässä. Illalla särki jo luut ja nivelet. Tänään sitten asioille tehtiin jotain ja itsekin varauduin parilla lisäkerroksella rytkyä. Istuin koko päivän lasketteluhaalareissa sisällä =). Päivä oli lopulta monivivahteinen ja lähtöhetkellä muistin vielä unohtaneeni pari juttua, mitkä piti olla 'seiteissä' jo eilen. Ne vielä ja huvipuistolle.
Yks katti on kans seonnu näistä kylmistä ja kai siitä mun eileniltasesta värjötyksestäni. Se jumitti mun päällä ja lämmitti koko illan kehräten siinä, kun en oikein kyennyt mihinkään. Nyt se tunkee suuhun ja äskenkin oli pitkän aikaa läppärin alla hyrräämässä (nypytän selälläni). Leivinuuni lämmitettiin toissapäivänä ja kaikki katit oli tietysti sen päällä. Eilen töistä tullessani teki mieli kiilata niitten edelle ja ryysätä enstemmäisten joukossa parhaalle paikalle sinne ylös, mutta niin vaan kävi, että kolme naamaa sieltä katteli hetken päästä tyytyväisenä alaspäin.
Niin huvipuistolla. Sinne on tän päivän aikana ilmaantunu pellit piipun ympärille ja piipusta tuli savua. Saunassa oli väliaikanen kiuas ja puut ritisi pesässä. Kaikenlaista muutakin oli tapahtunut edistystä. Mahtavaa! Lunta satelee köykäsesti joka välissä sen verran, että aina saa olla auton päältä harjaamassa. Myöhään meni taas, mutta menköön.

8.1.2012
Uusi vauhti rattaisiin
Joulu meni, pahempia sohimatta nytkään ja ehkä jossain vaiheessa piristyn hoitamaan sen käsikirjeenvaihdon, joka tällä kertaa kyllä jäi. Lähimmät käytiin moikkaamassa, aatto kotona rauhassa ja sitten taas osa porukkaa jatkoi kierrosta. Toisaalta oli kai jonkun sortin tarkoituskin, että jäin kotiin, kun kyse oli muutamista päivistä ja tuli se myrsky. Täällä oli sähköt pois pariin otteeseen ja toisella kertaa yli 24 tuntia. Luin sen paksun Folletin loppuun keittiön pöydän ääressä kynttilöitten valossa ja välillä kävin lämmittämässä pönttöuuneja tai viikkaamassa pyykkejä kaappiin käsimyöten. Katit pysyivät mieluusti myös sisällä, kun tuuli riepotti ulkorakennuksia. Pihassa ei kaatunut puita, mutta heti tien varressa ja metsässä kylläkin. Nettiyhteys tuli kuntoon vasta toissapäivänä.
Ennen joulua tonttusomisteeksi hankitusta nauhalangasta neuloin tuon röyhelöhuivin, kun halusin oppia. Ensin tein tyhmänä edestakaista, että nurja puoli jäi raanun pohjaksi ja röyhelöt oli vain paraatipuolella. Sitten tajusin, että ympyrää tollo ja kaikki oikeeta. Sain yhden huivin joululahjaksi ja siitä tämä kimmoke. Nauhalankani oli kaksiväristä ja piti keriä lanka kertaalleen uusiksi kerälle, että sain väripalettiini paremmin sopivan sävyn röyhelön reunaksi ja hallitsevaksi sävyksi; tontunpunainen jäi sisäosiin piiloon.
Sain lahjaksi myös isot palat pakurinkääpää ja ne on nyt asianmukaisesti pilkottu sekä uunikuivattu. Nyt on tullut keittettyä vähän enemmänkin sitten teetä, että katsellaan, jos viimein kohta olisi raportoida näkyviä tai tuntuvia hyötyjä. Useimmiten sekotan vihreää teetä joukkoon, jota nyt muutenkin olen kahvin sijasta lipittänyt aika pitkät ajat. Ennen joulua oli yksi kahviin lankeaminen ja niskat jumittuivat heti melko totaalisesti. Nyt tilanne on jo ohitettu kaikella tavalla.
Voi ihmettä, aurinko paistaa! Lumipeite myös viimein valaisemassa maisemaa ja eilinen lumen kolaaminen tuntui suorastaan juhlalta pitkästä aikaa kuivassa kelissä. Ei sillä, kyllä se korkea loskakin oli jänskää. Välillä oli ihan sinksansanksan suoralla osuudella, että onneksi ei sattunut ketään tulla vastaan. Kaikki on jollain tavalla totaalisti uutta vuoden vaihtumisen kunniaksi. Jotain sisäistäkin kirkkautta olen havaitsevinani. Tiukoistakin paikoista jollain ihmeellä nyt vaan selviää, eikä mikään tunnu hampaat irvessä väkisin raahautumiselta. Ehkä se pitkä synkkyys ja märkyys meni vähän överiksi, vuodenvaihteessa sai levättyä ja nyt on toivoa ihan toiseen tahtiin.
Huvipuistolla on uusi savupiippu alhaalta ylös asti ja märkätilojen seinät muurattuna valmiiksi näillä hetkillä. Harva päivä, ettei vähän luonnaa =). Mulle on irvailtu, että kohta paikkakunnan kuuluisin takkamuurari pääsis näyttämään taitonsa. Heh heh. Kyllä se on niin, että todellisessa uudiskohteessa ei mikään muuraukseen liittyvä ole omaa aikaansaannostani. Tähän mennessä aika vähä muukaan. Rakentaminen kiinnostaa, mutta en siihen kai koskaan ole paljon osallistunut. Pintaremonttia taas olen tainnut tehdä kiintiöni täyteen. Kai tässä tulee ikäkin vastaan tai joku, että tulee päivittäin karsittua tekemisiä. Välillä tuntuu, että pitäisi riittää, kun hoitaa palkkatyönsä. Sehän ei riitä vielä mihinkään, jos haluaa nyky-yhteiskunnassa olla edes keskiverto selviytyjä. Puhumattakaan, jos ottaa isompia lisäprojekteja.
Mun kääpiöversio muuttaa yläkerrassa itekseen järjestystä. Kävin pyynnöstä kurkkaamassa ja aika omaperäinen, mutta toimiva systeemi. Asetelma, jota en koskaan itse ole älynnyt edes kokeilla. Kylläpä piristi! Mikä hienointa, mun ei tarvinnut osallistua toteutukseen yhtään, eikä mitään roinaläjiä näkynyt silti missään. Aina vaan paranee!
Jokohan olisimme pitomme ansainneet tälle päivää, että lautasellinen pöperöä eteen ja vasta sitten kohti uusia seikkailuja.

käsityöt,
muuraus,
nauhalanka,
pakurinkääpä,
piippu,
rakentaminen,
sisustus,
sähkökatkos,
terveys
7.5.2011
Kotopaikkoja
Tuleeko se kesä nyt viimeinkin? Meillä ainakin on ollut tämän aamua aivan mahtavat olosuhteet. Olen saanut viimein siirrettyä tomaatintaimet isompiin purkkeihin ja koska niitä on vaan kidutettu tähän asti, niin eivät ole vielä kummosia. Terassilla vahvistuvat ja tummuvat kyllä hetkessä.
Viritin silloin joskus sen suuren muratin kukkapylvään nokkaan keittiön työtasolle ja siinä se menestyikin oikein hyvin, kunnes talvella alkoi esittää kuivumiseen kuolevaa. Kastelin ja vuoroin ravistelin kuolleita lehtiä paikat täyteen. Nyt sitten ajattelin, kun olen saanut toisen puolen siitä virkoamaan aika hienosti, että vaihdan raakulle mullan. Retuutin koko systemin suojaruukkuineen ulos ja vähänkö yllätyin, mitä sieltä ruukusta löytyi. Mustien pikkumurkkujen paratiisi! Niitä on ollut nyt kuukauden verran sisällä ja myrkkysuihke ahkerassa käytössä. Ikinä en ole nähnyt edes yhtään tiedustelijaa sillä kukkatolpalla kiipeämässä ja siellä varsinaisessa ruukussa oli koko valtakunta. Ne oli reikinyt ja asuttanut sen kuivuneen puolen. Vesi tietysti hulahti siitä helposti läpi ja viihtyminen jatkui. Aika karmivaa. Pistin multapaakun tehoraadantaan ja karsin kaiken tuhoutuneen pois ja murkut kanssa. Terveellä puolella ei ollut porukkaa ja sitten vaan uusiin multiin. Muratti on aina kesät ulkona ja siitä tuli nyt kerralla ulkoeläjä. Se onkin joku sellainen lajike, jonka pitäisi kestää jopa Suomen talvet ulkona, mutta en ole ottanut riskiä, kun se on niin muhkea. Joitakin juurettuneita oksia istuttelin aitan seinällä oleviin laatikoihin. Siellä on ollut muuten monivuotista neilikkaa vaan, kun en oikeen ole viitsinyt pelata kesäkukkien kanssa viime kesänäkään.
Jotain siivousta ja pyykkäystä kerkesi aamulla, mutta sitten onkin siirrytty taas huvipuistolle. Oikeestaan piti lähteä syömään, kun oikeessa kotona oli jääkaapissa vähempi sisältöä. Kyhätään kierrätystavarasta päämajaan vesisysteemeitä. Kun vesi tulee ja menee suht nykyaikasesti, niin voidaan keskittyä taas suurempaan kokonaisuuteen. Voin nirhiä päämajassa pintaremonttia ja perustaa pihalle vaikka vanhoista valumuoteista pienen kukkapenkin, niin pysyy mielenterveys paremmin. Valtava ero on varsinaisen paratiisin vihreyden sekä kukkapenkkien ja tämän kehitysalueen olemuksen välillä. Joinakin iltoina menee pelkäksi huokailuksi, kun pääsee metsän rauhaan. Siellä kävelee hiljakseen ympäriinsä ja vain ihmettelee. Kesäaika onkin parasta meillä kotona. Sisällä ei tule tehtyä juuri mitään, kun ulkona voisi olla koko ajan.
Menen taas kurkkimaan, voinko olla avuksi; kysellä ja kyseenalaistaa kyllästymiseen asti sekä korkeintaan kannatella jotain, kun toinen ruuvaa =). Etenee se näinkin! Mahtava aurinkoinen ilma!!!

Tämmöstä toin hiekkaerämaahan viikko sitten
Menen taas kurkkimaan, voinko olla avuksi; kysellä ja kyseenalaistaa kyllästymiseen asti sekä korkeintaan kannatella jotain, kun toinen ruuvaa =). Etenee se näinkin! Mahtava aurinkoinen ilma!!!
Tunnisteet:
asumismuoto,
kesä?,
muurahaiset,
rakentaminen,
viherpeukalointi
26.4.2011
Lomaa
Molen lomalla ja kattokaa, mitkä kelit! Korkeintaan kykenen näyttää enää kinttuja auringolle, mutta voinhan tehdä vielä senkin. Rapakunto on ihan hitusen lähteny paranemaan, mutta tähän mennessä on mennytkin melkein pelkällä happimyrkytyksellä. Aamusta iltaan ulkoilmassa on sentään vähän liikaa tottumalta ja vielä olen vähän muka yrittänyt jotain tehdäkin. Pieni rippu kerrallaan ja taas huilimaan. Sain päähänpiston ruveta huvipuistolla haravoimaan kohdetta, jossa oli risujen karsimista ja vuosikausien lehdet. Onneksi alimmat sentään kompostoituu ja alla oleva maatunut pohja on helppoa käsitellä. Osin oli tietysti pitkää heinää, ettei totuus unohtuisi. Hienoja kekoja syntyi roskaa, mutta viime yönä yhtäkkiä säikähdin; mitä jos alkaa tuulla. Apua! Koko naapurusto saa sellaset määrät rötyä siisteiksi raavituille pihoilleen, että sitä ei selvitä mikään. Hyvä, etten yöllä lähtenyt niitä kasoja kärräämään. Aamulla jäinkin koulukeikalta heti hommiin ja kolmisenkymmentä kuormaa retuutin kuusen taakse piiloon. Vielä jäi suurin röykkiö, mutta sen päällä on risuja painona, että ehkä se ei pienestä tuulesta leviä mihinkään. Sain painajaisestani eron jo aamu yhdeksään mennessä, että loppuviimein ei mennyt koko yö täysin pommiin.
Huvipuistolla on tullut viihdyttyä siihen tahtiin, että kotona se pommi kertyykin kovaa vauhtia. Polkasinkin käyttämään kodinkoneita ja nyt pitäisi jo tyhjentää ja ladata uutta. Mulla oli hieno suunnitelma laittaa talvivaatteet säilöön loman aikana sun muuta, mutta katotaan nyt. Tässä nypyttimelläkin on saanut vierähtämään hyvän tovin pakollisia asioita hoitaessa. Perinteisen työrupeamankin lankesin.
Ei tässä nyt malta muuta jorista, mutta vauhti on päällä ja kaikki hyvin. Uusi päämaja on alkanut muotoutua pikkuhiljaa ja hyvinvarustettua tukikohtaahan ei voita mikään.

kuntoilu,
loma,
rakentaminen,
siisteys,
viherpeukalointi
13.4.2011
Toiveikas taukohetki
Pienehkö työputki meneillään, mutta sain tähän kesken kaiken yhden huilipäivän. Passattiin vielä niin hyvin, ettei tarvinnut edes lasta viedä aamusta kouluun. Ny sitte istun tukka järkyttävässä pyörteessä yövaatteissa tässä koneella ja hoidan poissaoloviestiä työpostiin jne. Aurinko paisto virkistävästi monta päivää, mutta nyt on matalapaine =). Haukottaa tietty.
Nyt alkaa taas vuoden paras aika, kun luonto heräilee talven jälkeen. Kukkapenkeistä tunkee satoja piippoja. Eilen ilta-auringossa käytiin katsastamassa kuhisevia muurahaispesiä ja vertailemassa tulvapaikkoja sekä ihailemassa lorisevia puroja. Mieleni teki syventää yhtäkin tieltä ojaan tehtyä kanavaa, että vesi lähtisi liukkaammin, mutta onneksi olin itseäni viisaammassa seurassa; hidas lirutus ei vie niin paljon hiekkaa tieltä ojaan. Aurinko ehti jo laskea, kun yhtä omaa jäätynyttä ojarumpua vähän yritettiin auki. Tie on ensimmäistä kertaa 15 vuoteen siitä kohden nyt pienenä järvenä.
Viime aikoina mun elämään on tullut useita uusia mukavia tuttavuuksia. Joihinkin en ole oikein ehtinyt vielä tutustuakaan, mutta saan siihen tilaisuuden pian. Selvästi joitakin iänikuisia ajatusmalleja ja asiakokonaisuuksia on muuttumassa tai peräti katoamassa. Piristävää ja antaa uutta ajateltavaa.
Huvipuistolle ei oikein olla vielä keretty, mutta eilen kävin sielläkin kurkkaamassa ja tulevan päämajan sisustus alkoi kiinnostaa sekin. Sinne tulee nyt aluksi pintakäsitellä veski ja taikoa tiskipöytäsysteemit, että saadaan vesiasiat toimiviksi. Muu sisustus tulee sitten vaihtamaan paikkaansa jo pelkän irrallisuutensa takia vielä moneen kertaan. Näissäkin asioissa lähden nyt vähän eri lähtökohdista kuin koskaan ennen. On tainnut jotain muuttua koko päävärkissä ja se, jos mikä, on hyvä juttu.
Luin Roy Jacobsenin Ihmelapset ja oli hyvä. Siinä oli tuttua tarkkailijaa ja jotenkin tervettä tavallisuutta. Ilahduttavia kohtia sillai, että muistan aamulla autossa sitä tavatessani naaman menneen vähän väliä virneeseen ja välillä oli tippa linssissä. Hörhötyskirjoja on myös mennyt muutamia, mutta ei mainitsemisen arvoisia ja James Hollisin Miksi hyvät ihmiset tekevät pahaa oli kai ihan asiaa, mutta ehkä siinä ei juuri ollut mitään erityistä uutta. Olihan siellä tällaisia toteamuksia: "On psykologian perustotuus, että se, mitä vanhemmat eivät kohtaa omassa kehityksessään, tulee ilmi lapsessa; samalla tavoin työyhteisön tai ryhmän jäsenet kantavat taakkanaan sitä, mitä yhtiön tai yhteisön johto ei suostu katsomaan silmästä silmään." Rohkeutta vaatisi kysyä jatkuvasti, mitä sielu haluaa ja vaatia suurempaa mielekkyyttä siellä ja täällä. Laittaa piste kiukuttelulle ja kasvattaa vastuuseen. Cathy A. Malchiodin Taideterapian käsikirjaa etenen pätkittäin ja siinä on tietysti paljon mielenkiintosta. Jotenkin vaatisi aikaa perehtyä kunnolla. Saatan hankkia oman ja lukea oppikirjatyyliin merkintöineen sitten paremmin. Christopher K. Germerin Myötätunnon tie on vielä kesken ja se on aiheeltaan oikein sopivaa juttua tällaselle pingottajalle. Siinä on myös pätkiä aivotutkimuksen uusimmista löydöistä tukemassa käsiteltyä. Liittyy meditointiin ja ylipäätään sallivamman asenteen opetteluun elämässä.
Menen nyt sallimaan itselleni pari kupillista teetä.

kevättä,
kirjat,
rakentaminen,
tulva,
työnkuva,
vapaapäivä,
ystävät
7.1.2011
Jänis kainalossa
Risa viikko sitten jo porskutettu uutta töissä ja eipä hullummin. Väliviikot on siitä kiitollisia, että suurin osa ihmisistä on edelleen lomilla tai lomatunnelmissa ainakin, että on saanut melko rauhassa purkaa viime vuodelta jäänyttä kinosta. Vähän kyllä kiukutti, kun vasta tänään löysin silloin laatimani tekemättömien töiden listan, eikä siitä voinut vetää kuin kaksi asiaa vasta yli. Mihinhän tämä viikko on sitten oikein huvennut, mutta muistilla ei tosiaankaan näytä olevan enää paljon virkaa. Tärkeintä, että on paljon aikaansaaneen olo ja tunne, että on voinut olla hyödyksi. Ei kai kaikkea edes voi saadakaan tehdyksi. Heittovimma ja uudistusmieli on niin mahdoton, että oksat pois ja pala latvuksesta. On rojua lähtenyt joka käänteessä ja tiedostot huvenneet varmaan kohta puoleen. Taulukoista häipyy turhia rivejä ja kaikki on kohta kaavojen takana niin tarkkaan, että asian purkaminen kunnon unohduksen jälkeen tulee olemaan mielenkiintoinen projekti. Paperittomuus on nyt niin in, että maltanko ryhtyä enää perinteistä päiväkirjaakaan pitämään. Viikko on ollut hyvin hiljasta sillä rintamalla, vaikka yksi kirjanen odottaa kärsivällisesti pöydällä korkkausta.
Ilkikurisuus on myös niin nahoissa, että en saa oikein mitään asioita otettua vakavasti. Töissä on onneksi yllytyshullu kaveri/kavereita, että siellä on saanut vapaasti toteuttaa itseään ja samoin kotona. Onkohan sekoominen edessä? Pienet asiat saa yhtäkkiä järisyttäviä mittasuhteita ja vääristyy aivan hakoteille. Eilen melkein nukahtaessa tuli mieleen se viulukotelo, mistä leffoissa kaivetaan salamurhaa varten kiikarikiväärin rippuset. Hetken päästä mietin flyygelistiä, joka napsauttaa flygelikotelon auki ja hyppää viritetyn panssarivaunun pienoismallin kyytiin ja ryhtyy tähtäileen. Urkuri, urkuristi...urkukotelo. Kai tämäkin tuli yhteisiin Mentalistin kattomisesta ja Dilbertin keilapallolaukusta. Ei tee sekään hyvää, että sekottaa Dogberttiä ja Koirakuiskaajaa.
Nyt tulee sitten taas vaihteeksi lunta urakalla. Aamulla tiet oli jotenkin erityisen otollisia kaiken maailman liirroille. Pari kertaa kynnin melkein ojia myöten, enkä oikein tiedä, mikä moisen sai aikaan. Otin kaiken irti kelistä vielä kotiin tullessakin, mutta pöperöä oli kertynyt jo sen verran, että nyt pitäis jo olla kolan kanssa kipittämässä kovaa vauhtia edestakasin.
Mun amaryllis on kohta täydessä kukassa. Ei se lopulta paljon joulusta myöhästyny. Toinen sipuli ei puhu mitään ja sillä se saakin nököttää lattialla 'aulan' nurkassa. Ei meillä tässä 'kartanossa' oikeesti mitään aulaa ole, mutta onhan se hieno ilmaus epämääräsestä vyöhykkeestä ulko-oven ja jonkun muun välimaastossa. Pikku hitusen olen harkinnut muutaman keskeneräisen remonttikohteen fiksauksen jatkamista, mutta todella niin hiukan, ettei sen tarvitse johtaa mihinkään konkreettiseen vielä aikoihin. Huvipuistolla tuli eilen loputkin ikkunat paikalleen. Jossain tapahtuu.
Meinasin tässä vaiheessa jotenkin laittaa otsikkoa virnemielialasta ja tuli vaan mieleen, että jänis kainalossa. Se särähti jotenkin ja piti oikeen googlettaa, että mikä hitsi sen sitten piti olla. Voi itkun marjat; taas olen nauranu ihan typerälle jutulle vedet silmissä. Olkoonkin vaan jänis =).
Niin, sinne lumitöihin. Humps.

huumori,
lumityöt,
organisointi,
rakentaminen,
siisteys,
viherpeukalointi
21.10.2010
Ratas hidastaa
Loma on mennyt hienosti tähän pisteeseen. Vettä ei paljon ole lotrattu, mutta tässäkin asiassa olen tullut päätelmään, että jonkin sortin valmentamista on tämäkin. Melko pitkään olen pienenä ollut olosuhteissa, joissa vesi kannettiin sisään ja samoin ulos. Juomavesi juotiin ämpäristä, tarkemmin naposta. Juu, siitäs saitte taas murresanan ja terveellisiä bakteeriajatuksia. Mainittakoon nyt tässä yhteydessä vielä, että vesi on kylmempää teräskiposta juotaessa. Ettei tässä sinänsä mitään ihmeellistä ole, kun työmaaparakissa temppuilen ämpäriveden varassa ja nyt jo kotonakin. Kertaan jotain toimintakuvioita. Loppuviimein olen aika nero veden säästämisessä ja tiedän kaikki konstit jo ennestään, miten esim. tiskit saadaan mahdollisimman puhtaaksi ennen pesuun laittoa ilman vettä. Vatitiskit on tuttuja jo lapsuudenkodista. Tiedän tarkkaan, missä järjestyksessä astiat tiskataan, miten kuumaa veden on hyvä olla ja miten kuivaamiset hoituu. Osaan käyttää pesuvesiä useampaan kohteeseen puhtausasteen mukaan ja miellän, milloin on huuhtelun tai kuivauksen tarvetta. Perinteinen suomalainen sauna on opettanut vatipesut. Tässä tilanteessa kaipaan ehkä eniten kompostoivaa vessanpönttöä, joka nyt seisoo toimettomana pajan vintillä. Se olisi toiminut paljon vähemmällä vaivalla ja tuottanut lisäksi hyödyllistä multaa. Se tulee aikanaan uudestaan käyttöön yläkerran vessaan, kunhan putka valmistuu. Eihän nyt mitään hätää vielä ollut, kun ulko-oven lähettyvillä on räystäsvesiä kesän kerännyt saavi ja sopivasti sen verran lämmintä, ettei edes pinta jäässä. Kaikkineen on terveellistä välillä huomata, miten vähällä tulee toimeen ja kaikki asiat kuitenkin hoituu. Nyt sataa jo toista vuorokautta hiljakseen mutta tauotta, että jollakin aikavälillä vettä taas on paremmin kaivossakin. Sattuneesta syystä olen kuitenkin pari viikkoa vielä todella säästeliäs.
Uni on maistunut. Olen vetänyt päiväunia ja eilen heräsin vasta puoli 10 aamulla! Käsittämätöntä. Viime yönä sitten valvoin aika paljon, mutta ehkä lepoa on nyt pitkästä aikaa tullut tarpeeksi. Kahvi on pysynyt pois ja juon muutamaa erilaista vihreää teetä. Kummankaan alkuperästä ei ole tietoa, kun toinen on tungettu vanhaan pilleripurkkiin ja toinen metalliseen teerasiaan. Nämä on näitä perinteitä - aromit säilyy. Pilleripurkissa oleva on jäänyt reissulaiselta, että siinä on korkeintaan viikon tarpeiksi =).
Huvipuistolla on tullut siivottua ja toimistopuoli on pikkuhiljaa hoitunut myös ajantasalle. Tämän kuukauden kuvat on vielä päivittämättä, mutta se on pieni rupeama. Ohessa olen rutannut paperia polttoa varten toisenkin vuoren. Asiat hoituu nykyisin jo paperitta, mutta vanhaa sälää löytyy vielä nurkista. Ihan aavistuksen verran saattaisi huvittaa kohta vaatteiden läpikäynti. Saattaisi. Ei ole vielä varmaa. On tullut mielitekoja kehittää jokin oma tyyli, kun pitkät narrisaappaat ja hiihtarit on taas käyttökelposia. Kaivoin vanhat varastot esiin ja selviän niillä vielä pitkään. Taas tekee mieli koristella vanhoja rytkyjä kaikenlaisella. Hyvä, etten pitsejä ala kiinnittää pyyhkeisiin. Sen verran tein, että tilasin lähes mustia käsipyyhkeitä....kyllästyttää, kun saarnat käsipesun ihmeistä kaikuu kuuroille korville...kulissin täytyy kuitenkin pitää =). Loogistahan se on muutenkin, että kun ei enää käytetä vettä, niin pyyhkeitten on hyvä olla mustia.
Mun marraskuunkaktus alottaa taas jo kukkimisen. Meditatiivista pölyjen pyyhkimistä olen harrastanu huonekasvien lehdiltä ja sitä laatua olis vielä moneksi kerraksi. Aloin myös vuosikausiin liinavaatteitten silittämisen, kun sekin käy totaalisesta rauhottumisesta. Pyörin oikein tarkotuksella ympärillä olevissa yksityiskohdissa kiinni. Kaikki suuret linjat saa hetken odottaa. Ehkä saan tämän pyörimisen lopulta keskittymään vieläkin tiukemmin navan ympärille ja sitten ei luulisi olevan enää pitkää matkaa oikein sisällepäin. Mistähän se nyt taas puhuu?
Huvipuistolla kastuu tällasia. Tein ne alkukeväästä maan tasolla ja onhan ne maan tasolla vieläkin, mutta läheiset tasot on muuttuneet ja nyt ne on tuolla syvällä.

Aina jotain jää hoitamatta. Näillä näkymin ei ehkä tule mitään tulipesää talveksi, että siinä mielessä ei niin paljon harmita. Vaikka kyllä niitten paloarvo hupenee niin, että melkein ääni kuuluu. Taitaa harmittaa sittenkin muutama vaivanen risu. Oikeesti ne oli rankoja silloin tehdessä, nyt ne näyttää enää risuilta. Pidän juhlat, kun huomaan joskus lopettaneeni turhasta murehtimisen.
Tunnisteet:
koneella notkuminen,
loma,
päiväunet,
rakentaminen,
siisteys,
vaatteet,
vesi,
viherpeukalointi
17.10.2010
Loppui se vanha voide
Peltikatto tuli monen ihanan ihmisen avustuksella! Jotain pientä jää vielä viimeisteltäväksi, mutta se valtava urakka ja suuret linjat on tehty. Eikä edes tullut lunta niskaan tai tuullut liikaa. Itsekin selvisin omasta osuudestani. Nukuin pitkiin aikoihin oikein kunnolla ja pitkään. Muistan jopa pitkiä unitarinoita. Kahvia en ole nyt juonut ja onneksi otin päivällä vielä hermojen vakauttamiseksi oikein konjakin. Nimittäin - kesken ensimmäisen pyykkikoneellisen - kaivosta loppui taas vesi. Oikeastaan osasin tätä aavistella, mutten pakottanut tarkistamaan tilannetta ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Enkä oikeen viiti lisätä, että puhtaan paidan kanssa. Paidat on nyt lingottuina vatimatkalla kylään, missä voivat hoitaa puhdistautumisensa loppuun. Voi kettu kumminkin!
Rauhassa katselen ympärilleni ja olen tyytyväinen luomuksiini... Eihän se mitään, jos ei olisi mitään meneillään. Vetäisi vaan peittoa korviin ja pitäisi lomaa. Mihin sitä vettä nyt niin tarvisi? Aina kaupasta saa lähdevesipullon, josta hörpätä tirsojen välissä. Juupa. Tarttee vähä fundeerata, ehkä hiukan unelmoida paremmista oloista ja sitte vaan ottaa lusikka kauniisti käteen ja keksiä muutamat toimivat ratkasut tuleville viikoille. Nyt menen kyllä tähän väliin päiväunille!

projektit,
rakentaminen,
siisteys,
unet
9.10.2010
Helistintä
Kauheesti paljon oli synttäreitä 1.10. ja tässä kuussa just nyt ropisee uusia pienokaisia joka tuutista. Merkillistä ja huippu upeetakin - varsinkin, kun osuu lähipiiriin. Pääsee tunteilemaan, ihmettelemään ja hypistelemään kaikkea hellyyttävää. Näissä omissa höyryissäni melkein ekaa kertaa unohdan ajatella, että onneks ei ole tilanne omalla kohdalla =). Niin paljon minäkin voin ihmetyksekseni olla toisten puolesta innoissani. Mistä sen tietää, vaikka loppuviimein mummukkana perustan jo orpokotia tai muuta vastaavaa. Ihminen voi kai kehittyä....ehkä....tai jos ei sentään niin paljoa.
Lähin perjantaina yllättäen suoraan töistä lietsuun. Ajoin normaalisti kotiinpäin, kunnes yhtäkkiä kurvasin huvipuistolle, laitoin arvelevan viestin ja hetken päästä jo tankkasin pitempää reissua varten. Laskin, että hammasharjan saan kaupasta ja hyvässä yöpaikassa kaikki muu järjestyy. Näin kävikin. Laatuaikaa heittämällä! Ikäväkseni sattui 'polje pappa sitä mopoas' turhan monta kertaa pahoissa paikoin eteen, mutta leuat suhteellisen vähän purtuina selvisin perille.
Heti aluksi testasin jämäkkää parivuoteen patjaa...no ihan viattomasti todellakin, mutta sen verran, että selkänikamat vetäyty takas viikon lyttäyksen jälkeen ja kuulumiset tuli vaihdettua rennosti. Sitten oli vuorossa perinteinen shoppailurentoutus. Pakolliset jutut ja ohessa tuli hoidettua yksi pitkään hautunut projekti uusilla elementeillä. Illalla katottiin yks versio Madame Bovary -tarinaa ja vaikka melko aivokuolleena pidettiin tämän version päähenkilöä sekä ehkä kokonaisuuttakin viittä vaille ajanhukkana (karskimpi sukupuoli katosi jo hyvissä ajoin takavasemmalle ruudun läheisyydestä), niin yön nukuttuamme löysimme moniakin sulattelun seurauksena syntyneitä kokonaisuuksia tarinasta, jotka piti oikein keskustelemalla purkaa kahvipöydässä =). Pitkä aamulenkki tuli käveltyä kostean raikkaassa ilmassa ja osin tutuissa maisemissa. Aina tietysti etsitään uusia syrjä- tai oikopolkuja ja tälläkin kertaa niitä löytyi. Näin aivan ihanan vanhan schäferin metsäpolulla, jolla musta osuus karvasta oli pitänyt hyvin värinsä (josko porkkanoiden syönnillä). Otus oli tyypillisesti siten terve lajinsa edustaja, ettei kiinnittänyt näennäisesti mitään huomiota vieraisiin ihmisiin. Ottasin! Vaikka en tässä tilanteessa sittenkään.
Kahlasin taas kerran helmikorut läpi ja hamstrasin vaadittuja yksilöitä. Yksilöllisissä luomuksissa on oma hohtonsa. Ihan hilkulla oli tänään myöhemmin kotona, etten harkinnut moisten väsäämiseen ryhtymistä. Henkilökohtasesti on aikasemmin kiinnostanut kultasepän työt ja korumuotoilu aivan piirtämisestä lähtien, mutta valamalla ja sitä rataa. Mistä sen koskaan tietää, mutta en kai nyt vieläkään todella harkitse palikoista kokoamista....en kai.
Tulin huvipuiston kautta ja toteutan iki-ihanaa kodinhoitoa sekä kotitoimistoa jälleen uusia ajatuksia saaneena. Säntään paistinpannun luo. Kuulumisiin!

2.10.2010
Itämaista vähän joukkoon
Viikonloppu. Mahtavaa. Viikolla tuli ympäröivät pellot täyteen taas sitä itteensä ja pakko myöntää, että hampaisiin ottaa. Kaikki tuuletusaukot on tiukasti ummessa ja paras pysytellä sisällä. Kattiparat haisee ku kadotus pihalta tullessaan; turkkiin näköjään tarttuu urakalla. Onneksi päivät on oltu muualla ja osin illatkin. Samalla vauhdilla ku sitä sontaa lappas reviirin reunalle, on menny koko viikko muutenkin ja eihän siinä pysyny lopulta mukana ilman piristettä. Olen taas kerran kahvikoukussa - shit. Nytki join heti aamusta ja karmee olo =).
No vastapainoksi sain tavattua loppuun John Daido Loorin Zen ja luovuus -kirjan. Ehkä vähän kokeilin meditointiakin pitkästä aikaa ja pääsin vakiotasoilleni melko helposti. Positiivista todeta, vaikka on ollut ihan toista laitaa jo pitkään. Sopiva sattuma, että kirjoittaja oli juuri valokuvaajakin. Sai uusia ideoita ja näkökulmia siihenkin puoleen. Vielä en pidä itseäni edes harrastelijana, mutta voihan räpsijäkin joskus erehtyä jotain tekniikkaa kokeilemaan. Valokuvakerhoa painostetaan perustamaan entistä tiukemmin ja muutama uusi innokas osallistujakin olisi jo tiedossa. Kaippa sitä pitäisi vaan heittäytyä ja ottaa aika siihen jostain muusta.
Eilen oli jotenkin paikasta toiseen liehumisesta huolimatta tasapainottavia efektejä ympärillä. Kokouksessa katselin tällaista taideteosta.

Kuusiruutuisen ikkunan eteen vedetyn valoverhon läpi näkyivät kauniit villiviinin oksat (rajasin kuvasta ikkunan edessä istuvan pois =)). Taidetos oli eläväinen ja jotenkin itämainen väritykseltään. Aurinko paistoi todella kirkkaasti koko päivän ja ruskaväritys oli entistä mahtavampi kylmien öiden ansiosta. Oli juhlaa polkea paikasta toiseen mutkittelevia maalaisteitä, kun väritys oli välillä aivan ihmeellinen. Löysin yllättäen paljon uusia, kuin tyhjästä syntyneitä, taloja, joissa oli erikoisia rakenneratkasuita ja värejä. Pääsin myös elämäni ensimmäiseen todelliseen akupunktiohoitoon, joka perustui aidon kiinalaisen lääketieteen harjoittamiseen. Siinä kuumennettiin neuloja moksalla ja henkinen puoli otettiin huomioon kaikella tavalla. Oli yksi parhaita kokemuksiani tähän mennessä ja takuulla otan näitä hoitoja lisääkin. Mennen tullen kävelin auringossa ja ihailin maisemia sekä raikasta kuulakasta ilmaa. Vielä illalla pimeässä olin huvipuistolla ja pesin ilokseni parakin paraatipuolen lattian. Kuuntelin rääkysoittoa radiosta, tarkemmin määriteltynä diskopalloa, ja heilutin moppia vedenkeittimellä järjestämälläni tulikuumalla vedellä. Sitruunan tuoksu vaan jäi jälkeen. Ei hullumpi päivä ollenkaan.
Tänään olisi taas huvipuistoa tiedossa. Rakennussiivoojan juhlaa toisten painettua hommia viikon täydeltä. Itse hulina siellä jatkuu myös. Yksi kaivaa, toinen kiskoo muottilautaa irti ja kiipeää viimeistelemään kuistin kattoa. Sitä rataa. Hienot olosuhteet näyttäisi nytkin olevan tulossa. Kotona olisi myös tehtävää, mutta jääkön nyt pommi ja löyhkä odottamaan. Myöhemmin, myöhemmin....loisteliaaksi lopuksi.
Mietin tässä, että tekisinkö kuivakakun vai omenapiirakan mukaan. Teen kuivakakun, jonka taikinan sekaan heitän pieniä omenakuutioita...toimiikohan sellanen. No, jää nähtäväksi.
Tunnisteet:
akupunktio,
katit,
maanviljely,
meditointi,
rakentaminen,
siisteys,
valokuvaus
22.9.2010
Vetää synkäksi
En tiä. Joltisenki väittäsin, että tää pimenevä syksy vetää väkisin kärryä alamäkeen. Eilen kävin huvipuistossa hämärän rajamailla tuijottelemassa sateessa kastuvia juhlinnan jälkiä. Pariin viikkoon ei rakennussiivooja ole käyny paikanpäällä ja tilanne on päässy lohduttomaksi. Seisoin siellä tumput suorana, enkä osannu tarttua kuin muutamaan kyytiin nostettavaan jämälautaan. Pakenin mökkeröön lakasemaan lattiaa ja siistimään onnetonta kyökkiä. Kahvinkeitin teki mieli heittää kaikkineen roskiin, mutta sitten kuitenkin vedin syvään henkeä ja edes huuhtelin sekä luutusin sen. Joskus, oi joskus, mulla on vielä kehityskohde, jossa perusasioiden huolto on liki huippuluokkaa. Ilmeisesti mun luomiskyvyt on vielä tosi heikot, kun en tämän kummempaa ole osannut vaatia tällä kertaa. Leukojen läykytys viemäriin liitettävästä lavuaarista vesineen samoin kuin vessakuvio on mennyt kuin vesi hanhen selästä toistaiseksi. Tänään sitten vatitiskinä hoidin pahimpia vähän perusteellisemmin, mutta aikaa meni tuhottomasti ihan kiville. En luultavasti näe taaskaan metsää puilta, mutta ah-dis-taa.
Töissä tulee sählättyä, kun asioita on liikaa. Onneksi väärille henkilöille menneet kyselyt on tähän mennessä piristäneet vastaanottajien päivää, mutta jos sama jatkuu, niin ehkä siinä yhden jos toisenkin hymy hyytyy pikkuhiljaa. Iästä ja näppäryydestä riippumatta vähän jokainen on saanut todeta, että asiat ei vaan onnistu tällä viikolla. Vähintään järjestelmät kaatuilee.
Tankkaan syömisiä, kirjoja kirjastosta ja pakollisen optikkokäynnin yhteydessä hankin uudet rillit, vaikka vahvuudet ei muuttuneet. Edellisistä tosin on jo maalit kuluneet, että kohtuullinen hetki toimia. Kaikki liikkumiset ja kaalikuurit on olleet vähäisiä villoja. Juustonaksia poskeen. Ymmärrän luolan perälle käpertyvää otusta, joka kokoaa kaiken omaisuutensa siihen hollille ja jää odottamaan parempia aikoja.
Ei tässä sitten paljon muuta. Kattien häätö synkkään yöhön ja itekin unia katteleen.

17.8.2010
Kaavailua tyhjästä
Päivät nyt vaan hulisee mennä ohi, eikä tule paljon kommentoitua. Vähän tyhjäkin olo jossain taustalla, vaikka asioita tulee hoidettua. Monesti työn jälkeen kotona menee haahuiluksi.
Pihalla olen katkonut kuivuneita kukkavarsia urakalla ja levitellyt kehittymään jätettyjä siemeniä uusiin kohteisiin. Tomaatit alkaa viimeinkin näyttää edes joltain ja ensimmäiset vasta punertaa, kun toiset on syöneet satoa jo viikkotolkulla. Paprikaa, salaattia ja yrttejä on käytetty koko kesä ahkerasti. Tuuletuksen ja kastelun olen hoitanut huolella, vaikkei oikeastaan muuten ole mitään intohimoja koko asiaan. Kasvihuone on huollon tarpeessa monelta osin. Ehkä ensi kesänä.
Kissoilla oli jännää viikonloppuna, kun oli pitkästä aikaa koirakaveri hoidossa. Yksi on vieläkin evakossa =). Pitkäkarva puolestaan elvisteli henkensä kustannuksella ja kävi ronskisti huutaen tasan syömässä sisällä omalla kupillaan. Luotti, että pidetään iso otus kurissa.
Kirjastosta otin uusiksi lainaan joskus lukemani kirjat Mellon Rakkauden tiellä ja Cris Prentiss'in Zen ja onnellisuuden taito. Lukasin kerran ja koin hyvänä kertauksena, mutta tuskittelen, miksei yksinkertaset asiat voi tarttua tavoiksi pelkällä lukemisella =). Pohja ja ymmärrys on kunnossa, mutta varmaan käytännön käsiteltävää on niin paljon, että tietynlainen kyky rauhottua on heikkoa. Nyt on tyhjästä olosta huolimatta juuri jokin levottomuus luissa. Luulisi, että tyhjyys helpottaisi rauhottumista, mutta se tekee tällasen tekemiskeskeisen ihmisen levottomaksi.
Tänään on ideointipäivä. Se on parasta. Tulisi nyt oikein paljon uusia erilaisia väläyksiä ja sitä myöten intoa tekemiseen pitkäksi aikaa.
****
Epäonnistunut tuli kuvasta, mutta tältä ideointirakennus näytti aamuauringossa. Koko ympäristö oli kaunis ja ilma kuulaan hieno. Seura oli tuttua ja mieleistä. Aina kylvetään joitakin siemeniä itämään ja muutama naseva vitsi joukkoon.
Ajauduin sitten raksalle kahvio- ja siivoushommiin. Tuli pieni rippu selvää jälkeä. Noin muutoin siellä vääntyi rautaa ja asentui jo ikkunoiden yläpuolelle. Homma etenee =).
Pikainen kirjastovisiitti ja lopulta haahuilemaan kotopihalle. Melko pienellä vihjailulla sain aikaan rautaromukuorman illan mittaan lähtövalmiiksi. Haahuilusta voi siis olla hyötyäkin. Pari toimistohommaa vielä ja sitten on taas yksi päivä pulkassa. Näin sitä mennään kohti arkkua reippain askelin. Arkkuteema käväisi esillä päivän ideoinnissa ja koitan muutenkin pitää mielessä terveellisen kuoleman läpikäynnin vaikka meditoiden. Joutessani haluan jossain välissä väkertää yhden täysi-ikäisen vepsäläisen nuken elämänlankoineen päivineen =).

askartelu,
elokuu,
ideointi,
katit,
kirjat,
rakentaminen,
viherpeukalointi
30.7.2010
Parin viikon huvittelut
En oikein ole viihtynyt koneella reiluun viikkoon, mutta tapahtumia olisi ollut kommentoida. Jospa jonkun kuvapalan tähän 'liimaan' ja palaan muistelemaan. Kaivoin päiväkirjan tueksi, mutta näinhän saan todeta, että sekin on jäänyt täydentämättä. Oikeastaan pitää vielä palata pidemmällekin, kun haluan jakaa aikaisemmin mainitun kuolaukseni. Kaikki valmiina kuolaamaan.......nyt.
Tässä on ollut monenlaista sosiaalista yhteydenpitoa ja maailmanparannusta riitti tälläkin kertaa illaksi ja vielä aamuksikin. Tämä oli sellaista hyperterapeuttista, kun saimme olla rauhassa kahden (pikkurinsessaa haettiin mökkiviikolta kotiin; maskilla volttia ees sun taas, ja siinä sai isänsäkin nauttia järviolemisesta hetken).
Antamiani kasveja olen käynyt ihailemassa jo kahdessa puutarhassa ja hyvässä seurassa jälleen viipynyt vilvoittavien vetten äärellä. Kyllä ne toisetkin jaksaa helteistä huolimatta luoda varsinaisia taideteoksia kukkapenkeistään. Ensi kesänä menen kameran kera, kun tuuhettuminen on jo taattua. Tosin juuri perustettukin kukkapenkki on kaunis. Itse tapaan ottaa kuvan lähtötilanteesta ja varsinaisesta loistosta myöhemmin. Monesti lähtötilanne on selkeämpi ja sehän tällaista neitsytluonnetta hivelee.
Viime viikonloppuna oli 70-luvun bileiden jatkot 'pienen' oman suvun porukan kanssa. Yökylässä viihdyttiin ja ohjelmaa riitti. Pelattiin joukkuepelinä tämmöstä
ja välillä kaveri saatto heittää melko haasteellisiinkin paikkoihin. Jokaisella korilla jaettiin teräviä palkintoja voittajajoukkueelle ja kisan loppua kohden tarkkuus selvästi kärsi =). Mölkky oli suosittu joukkuepelinä ja jälleen kerran oli myös tarkkuusammuntaa, jossa isäntä oli tehnyt pientä vilppiä maalien kanssa. Sehän sitten mukavasti puhutti loppuajan. Uintia, saunomista, seurustelua ja mahtavaa herkuttelua yömyöhään, eikä aamullakaan kauan aikailtu, kun pelit oli taas täydessä käynnissä ja hyvin tuli syötyä edelleen.
'Huvipuistossa' homma on edennyt järkyttävästä kuumuudesta huolimatta aika huomattavin harppauksin ja apukäsiä on ilmaantunut aina pyydettäessä. Toimistopuolikin on pysynyt jotenkin mukana, vaikka koneella olo ei nyt niin ole kiehtonutkaan. Pientä päivitystä vaatii tässä viikonlopun tienoilla. Ehkä tästäkin nyt viimein joku kuva tännekin.
Jottei elämä kuitenkaan menisi vain yksipuoliseksi huvipuistoksi, niin sitä yritetään kaikin keinoin tasapainottaa vierailemalla kilpailevissa kohteissa.
En manipuloinut kuvaa kuin takana olevan kaverin kasvojen osalta. Näin se on tullut räpsästyä. Voimakaksikko hoiti tämän "uinti, humputtelu, uinti"-päivän aamu aikasesta myöhäiseen iltaan suvereenisti ja parhaillaan ovat taas kalassa. Siinä on pari, joka osaa ottaa lomasta ilon irti! Huvittelukeikkaan oli pakko mahduttaa ajelut myös metrolla, sporalla ja dösällä, joten reitti oli harkittava tarkkaan lähtökohtasesti. Töitten päälle käytiin tänään kirpputorilta hakemassa ehjät sählymailat ja pari palloa. Siitä urkenee varmaan myöhäisen illan pelit vielä.
No ja itsellä viikon työt pulkassa. Olin peräti torstaihin saakka juomatta kahvia, mutta sitten retkahdin. Koko viikon aivot toimivat mielestäni hämmästyttävän hyvin, vaikka E-EPA kalaöljykapselitkin ovat jääneet viimeaikoina aika useesti ottamatta. Kyllä loma sittenkin palauttaa ja myönnettävähän sekin on, että asiakkaitten puolesta oli hiljasempaa. Sai rauhassa järkeillä ja purkaa sumat hiljaisuuden vallitessa. Välillä muistin tehdä jopa tasapainottavia siivous- ja organisointihommiakin. Nyt olisi vielä puolitoista viikkoa lomaa. Se on osin aikataulutettua, mutta silti LOMAA.
Toisin paikoin myrskyt, ukkoset ja sateet piinaa, mutta perinteisesti juuri tähän meidän mäelle ei osu. Eilen aloin poimia toista kierrosta mustia viinimarjoja samoista puskista, joista isoimmat jo otin aikaisemmin ja ukkospilvet lähestyivät. Jälleen saldona oli kolme pisaraa, pilvet kiersivät ohi ja vain kaukaista kumua kuului ukkosesta. Sain kerättyä kaiken talteen kuivana! Eihän siinä sitten auttanut kuin taas kerran kastella kukkapenkit illan päätteeksi. On ainakin kastelukaivossa vesi vaihtunut hyvin tänä kesänä.
Nyt lähden kiertelemään pihaa. Otan lasin Cato Blancoa ja palan kuminanäkkäriä mukaan =) . "Se on perjantai-ilta kato".
Serkkulikka kävi <3

huvittelut,
prätkä,
rakentaminen,
sosiaalisuus,
viherpeukalointi
12.6.2010
Matalapainella paikkahommia
Eilinen oli täyteen tungettu päivä. Jotenkin sopiva päätös koko viime viikolle. Toivottavasti vauhti ei enää kiihdy ennen kesälomia. Päällekkäisyydet ja tapahtumat eivät oikeastaan edes olleet työasiaa. No, kaikesta selvisin ja ehkä nyt viikonloppuna on vähemmän aikataulua.
Heräsin tänään puoli viisi, vaikka tulin vasta yhentoista maissa kotiin illalla. Ehkä talviturkin heitto suolammessa tai myöhäinen kahvi vaikutti. Oli harvinaislaatuinen naisten ilta; saunomista, uintia, mahtavia herkkuja, hauskaa pelaamista ja ennen muuta hyvää seuraa. Tällä kokoonpanolla ei koskaan olla vastaavaa harrastettu ja herää vaan kysymys, että miksi ihmeessä ei. Kaikki poikkeava ja uusi laajentaa ajattelua. Teki oikein hyvää monessa mielessä.
Eilen sain myös kukkapenkeille kyytiä. Pari ihmistä kävi hakemassa perennoita ja omasta mielestään veivät paljon. Vielä tietysti pitäisi vähintään armeijan verran väkeä käydä tekemässä samaa, jotta kaikki ryöstäytyneet läiskät saisi edes jotenkin hillittyä, mutta alku tämäkin. Ehkä innostun nyt edes jonkun kohdan uusimaan. Pieni kaivinkone olisi ehdoton, mutta eipä sen tason leluja vielä ole näkynyt. Isommallekin kaivurille olisi kohteita vuosiksi tällä mäellä. Ei melkein kehtaa haaveilla niin isoja ja siillä niitä ei sitten ole näkynytkään. Olisinkohan mä taitava käsitteleen kaivuria? Traktorin kanssa ainut kokeiluni ei menny kovin mallikkaasti =).
Kello kuus ja nyt alkaa taas nukuttaan. Karvasin katti on kiivenny ikkunan myykilautaa ylös terassin katolle. Se on huomannu, että yläkerrassa on ikkuna auki ja nyt se tramppaa siinä rymisevällä pleksikatolla edestakas ja maukuu kurkku suorana "Simon's cat"-tyyliin. Melkein näkee, miten se osottaa kynsi ojossa välillä ammollaan olevaan suuhunsa. Sillä on nyt jo toinen matokuuri meneillään, kun eka ei näyttäny tehoovan. Kai se nyt korventaa, kun loiset syö sen eväät. Jospa pyydän sen murkinalle, niin saadaan vielä levätä hetki.
***
Eihän sitä sitte meinaa päästä enää millään ylös, kun aamusta menee uusiks nukkuun. Menny taas luvattoman monta tuntia koneella pitkästä aikaa tänään, mutta ku kaikki oli hoitamatta. Nyt vähän helpottaa. Yhet kuvat tuli lätkittyä miten sattuu esiin, mutta on edes jotenki. Ehtii niitä sitten joskus hieroo, jos siltä tuntuu. Yhessä välissä sain palamaan pitkät tovit, kun hain ekaa kertaa elämässäni netistä puhelimeen uusia teemoja ja soittoääniä. En tiettykään osannu mitään ja latasin ne muistikortilta sitte. Löysin online-kellotaulun näytölle teemalla, mutta sit en tajuu, miks puhelimen oma soittoääni menee henkilöille asetettujen äänten edelle. Olisko siihenki joku asetus jossain. Vanha puhelin ja niukasti omaa muistia.
Pientä jäpätystä olen pitäny taas kerran siisteyden ylläpidosta ja siks varmaan päädyin tärytyskoneen kahvaan kiinni tunniksi. Kyllä se rauhottaa kummasti, kun saa kerranki tarpeeksi sileeks näkymät. Myöhemmin sitten koin melkein järkytyksen, kun lyhkäsellä lenkillä alko lonkka vihloa. Ei se nyt vielä aikasemmin ole kävelyä pahemmin haitannu. Toisaalta... Mitä ite tekisin, jos joku ei ottais kuuleviin korviinsa mun avunpyyntöjä. Takuulla lopulta kamppaisin kanveesiin. Tahtia pitäs varmaan himmata ja keskittyä nivelen kitinään. No, maanantaina pääsee taas uudenlaiseen hoitoon ja olihan yhdenlaisessa vasta eilenkin. Varsinainen lonkkavuosi.
Menen tavaamaan kolmea kesken olevaa kirjaa. Jos joku niistä nyt sattuis inspiroimaan.

aikataulu,
katit,
rakentaminen,
reissut,
ritsa,
viherpeukalointi
3.6.2010
Kevyesti!
Vauhtia pitää, mutta nyt se ei hetikään niin kiusaa, kun ilmat on kohdillaan. Silti meinaan lukasta eilen postissa tulleen Jussi T. Kosken Arkiähkyn. Pari puskanalustaakin saan selväksi illassa, vaikka hitaasti etenee. Nyt on jo kuusi käsitelty. Leikkimökki lähti leikkikentälle; härveleille vasta kaivetaan tilaa jalustoille.
Eilen etsin taas kameraani. Ei mitään muistikuvaa, eikä aparaattia niin missään. Kävi mielessä, että kysäsenkö kevyemmältä puolelta. Samalla välähti, etten ole kokeillu varpua pitkiin aikoihin. Sillä sitten arvoin paikkoja ja rajasin ensin, että on mukamas meillä sisällä. Ei kovin vakuuttavaa, kun kaiken olin jo kääntäny ympäri. Oli aika kärsimätöntä vispaamista meikäläisen taholta ja menetin uskoni, kun näytti, että se on yläkerrassa ja ulkovintissä. Totesin, että paras opetella vaan kommunikoimaan suoraan ja jättää välikädet pois. Säntäsin muihin puuhiin ja illalla sitten mainitsin, että olen sitte vissiin laitteen totaalisti hukannu. Samalla välähti. Mulla oli yks retkireppu yhtenä iltana pakattuna toisille vielä sen kaalikuurin aikaan ja kuitenkin tulivat lopulta kotiin ne pöperöt mättään. Olen viikolla viskannut repun vinttiin. Saatoinhan laittaa kameran mukaan verkkotaskuun, vaikka en moista muistakaan, kun itsekin olin hetken paikanpäällä. Siellähän se oli - yläkerrassa, ulkovintissä.
Tänään on taas reissua ja viikonloppuna lisää. Koulun päättäjäistä. Ritsan ainaista kitinää. Nurmikon höyläystä ja leikkipuistoa. Upeeta kesää kuitenkin ja hörhötystä sopivasti mausteeksi. Mikäs tässä on ollessa. Hehkutinhan jo, että painotavoite tuli saavutettua? Kyllä varmaan. Piti kaivaa pienempiä farkkuja kätköistä ja kuppikoko.... No, nyt on ainakin ennestään tuttu olotila ja näinkin olen aina kelvannu =) .

30.5.2010
...muuttuu omaksi leikkimökiksi
Tänään meni melkein totaalisti remontin piikkiin. Silloin inspiroi paremmin osallistua, kun päästään pelkistä rakenteista, pintasilitykseen, siivoukseen ja sisustukseen pikkuhiljaa. Sähkötyöt on herkkua, vaikkei mitään vaativampaa osaakaan, mutta kattoo entisistä mallia ja vähän järkeilee. Joitakin uusia vetoja tuli ja valtuutettu mies saa sitte tarkastaa ennen käyttöönottoa.
Kyse on tällä kertaa työmaaparakista. Se on sellanen keskikappale, josta puuttu molemmat pitkät sivut. Pintaväri ei ollu mulle mieleen heti lähtökohtasesti, mutta asia ratkes sillä, että rakennettaviin seiniin tuli pinnaksi toiveen mukasta ja päädyt maalattiin samalla. Päätyikkunoiden pokat maalattiin ja kittaukset tarkastettiin, että kalterit edestä veks siksi aikaa. Sisälle tehtiin väliseinä ja siihen ovi sekä ulko-ovi koko mökkeröön. Molemmat huoneet maalattiin ja onneksi lopulta päädytkin, kun sisus oli ollu sinapinkeltanen.... Mä en tiedä rumempaa väriä. Jätettiin kattoon, kun kyse on kuitenkin vain työmaakäytöstä.
Ikkunat tuli pestyä ja lattia. Etuhuoneeseen tulee lähinnä työkaluja, että sinne vain peltihyllystöä ja naulakko. Kammarin puolella sen sijaan hoidetaan toimistoa, pupertamista ja ehkä joku jonkin satunnaisen yönkin siellä viettää, että vaatimukset sisustukselle olikin vähän toiset. Niinpä siellä on nyt mm. sohva. Aivan järkyttävä raato löytyi pajan vintintiltä ja jostain noiduin siihen puuttuvan selkänojan tilalle vanhoja sohvatyynyjä kolme kappaletta eri kokoa. Hökötys tulee varmaan verhota jollakin kalustepeitolla, jottei koko totuus paista aina silmille. Pöydäksi sopivan pieni keittiöpöytä ja koska kansilevy ei tyydyttänyt, ruuvattiin siistimpi vielä katteeksi. 'Keittiötasoksi' valittiin ikuvanha piironki, jonka aikanaan löysin maalle muuttaessani tuhannen palasina ladon lattialta ja 'entisöin'. Kittasin paljon ja maalasin surutta päälle. Tädin mies teki siihen yhden ylälaatikon kokonaan uuden, mutta etulevy on alkuperäinen. Vielä vetimet pilasin nykyaikaisilla. Että ei ole mikään säästettävä entisöintikalleus. Siinä on sopivat pienet lusikkalaatikot ylhäällä ja paljon isompaa laatikkotilaa muutenkin. Yläkaapit löytyy ladolta yhdestä puretusta keittiökalustesarjasta. Pari retrotuolia ja siinä se. Tilaa pitää jäädä vielä jääkaapille ja ennen talvea asennettavalle piipulliselle lämmityslaitteelle. Alkaa olla valmista.
Pyykkäykset, kauppareissut ja voikukkien kuritukset meni kaiken ohella ja lopulta päästiin 'mökille' saunaan. Kultakutri tietysti ajoi nurmikon saunalta, kun eilen pääsi vauhtiin =). Kaalikuurin loppumisen kunniaksi rapsautin tölkin auki, mutta grilliherkut jätin vielä koskematta. Vainko oli hienoa makoilla lauteilla jalat katossa ja antaa ilta-auringon paistaa suoraan tajuntaan ikkunasta! Koko saunominen oli yhtä naljailua ja vitsin vääntöä. Ennen saunalle lähtöä sain neuvoa, että tuo vaan syötävät, siellä on kaikkea muuta. Varmuuden vuoksi otin kuitenkin yhden pyyhkeen siltä varalta, ettei olisi yhtään - kuten sitten olikin asian laita. Auenneesta seinien välisestä raosta oli tullut aika tavalla siitepölyä pirtinpenkeille ja vanhoista pyyhkeistä halkaistuja lattiarättejä onneksi löytyi, että sain vähän pyyhittyä pahimpia. Pitkän saunottelun ja välisyömisten ja vilvotteluitten päätteeksi selvisin ensin valmiiksi. Hetken kuivattuani sain taas älähtää, kun olin karskimman tuolilta sitassu pyyhkeekseni sen siitepölyrätin. Mitä tällanen batman näkee ilman laseja. Ensin huudeltiin uuteen huuhteluun, mutta sitten kuulu vaan, että se oli sulle just passeli pintakäsittely. Pikkuvikoja. Ei se kaivovesikään ihan kukkasille vielä tuoksunu putsauksen jäljiltä, vaikka pumppukin laitettiin atomeiksi ja pestiin kunnolla aamusta. Kaivo olis varmaan tarvinnu pari kertaa pumpata kokonaan tyhjäksi tässä välillä.

mökin ilot,
rakentaminen,
saunatonttu,
siisteys,
sisustus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)