Kuin hidastetussa filmissä

Tää kuntoiluhirviö täällä alottelee taas ihan pohjilta. Kun maisemat on näin idyllisen kauniit, eikä liian kova pakkanenkaan, niin lähdin eilen todella pitkästä aikaa kokeileen pientä kävelylenkkiä. Auraamaton tie oli sitten melko ylivoimasta. Menin vähän yli sen, mitä oikeesti olisin jaksanu ja sitten vasta käännyin takasin. Hämärä tuli ja loppumatkasta synkän metsän hiljaisuudessa mun perässä käveli varmasti ainakin kolme talviunilta herännyttä karhua ja sitä rataa. Pysähdyin ja käännyin sivuttain aina välillä kuuntelemaan, eikä kuulunut niin hiiskaustakaan, mutta hetken päästä oli tehtävä sama uusiksi. Jalat oli taas vähintään irti lonkasta viimesen kilometrin ja helppoko niitä sitte oli raahata perässä. Ei mitenkään onnistunu vetää niin pitkää askelta, kun mennessä olin harpponu. Harkitsin jo heittäytymistä pitkäkseen ja kierimistä kotiin. Nyt jälkeenpäin ottaa aivoon, etten muistanu sukkakävelyä (terveisiä vaan tavan opettaneelle =) ). Mulla olis ollu tarpeeksi sukkia jalassa ja se on aivan mahtavaa juur tollasessa kuivassa pöperössä. Olis menny kevyesti loppumatka ja varpaankuvat vaan jääny jälkeen.

No tänään sitte jalat on nivustaipeista korkeintaan yhdellä säikeellä enää kiinni ja nekin ainoot särkee. Päätin kuitenkin, että vain uusinta auttaa. Sain vielä hyvää seuraa, niin lähdin rohkeemmin matkaan. Nyt kävikin sitten onni, kun suurin osa reitistä oli aurattu. Rauhassa mentiin ja muutaman kuvankin räpsäsin höpinän ohella. Laitan tähän nyt vaan yhden omasta pihasta. Latvaton omenapuu, jossa roikkuu keinu.



Niin ja mikä se dokumentti oli, kun tuli siitä valokuvaajasta toissapäivänä. Se on saatava kattoa uusiksi! Sally Mann, What remains 2005. Vahingossa avasin telkkarin ja ohjelma oli jo tullu jonku aikaa, mutta siihen jämähdin. Vielä jälkeenpäin mietin, että mikä järki lopulta tästä päivän unesta on ottaa vielä pitkällä valotusajalla tavallaan teennäisiä kuvia, kun ihmisen piti napittaa räpyttämättä kolmesta kuuteen minuuttia paikallaan. Sitten taas toisaalta ne värit ja sommitelmat sekä taiteilijan elämänasenne! Mikä siinä kaikessa muka voi olla järjettömämpää kuin missään muussakaan. Pysähtyneisyyden tunne meni melkein nahkan alle välillä ja siinä sitä vasta on meditaatiota. Tälle hölmölle menee vielä täydestä kauniit ihmiset ja maisemat. Kuolleiden tai alastomuuden kuvauksessa en näe mitään ihmeellistä, mutta julkaisun kanssa onkin sitten haasteellisempaa. Joidenkin näkemykset ja harrastukset näihin liittyen ei ole pelkkää rauhaa ja tasapainoa, että en itse ehkä pitäisi niin tärkeänä tuoda näitä suurelle yleisölle. Ehkä en myöskään haluaisi järkyttää, kun arvaa, että joillekin nämä eivät mene koskaan jakeluun. Osuipa kerrankin jotain, mistä jäi paljon ajateltavaa vielä moneksi kertaa. Jospa hitaalla yhteydellä lataan ohjelman ekan jakson netistä, kun se ainakin jäi näkemättä. 

Olen selannu isot pinot sisustuslehtiä läpi. Heitän sellaset kiertoon tai pois, mistä ei löytyny silmälle sopivia sovellettavia huvipuistolla. Alkaa olla kaikki muu selvillä, mutta märkätilojen systeemit on vielä päättämättä. Siinä mielessä kaikki on helppoa, että näkemykset menee yksiin. Jossain vaiheessa materiaalit tarvii löytyä myös konkreettisesti, mutta se on sen ajan juttu sitten. 

Mitäpä tässä muuta kuin koota taas ittensä työviikkoa varten läjälle. Vahvistu kynsi, tuuhene pörrö, pakene väsy yläluomesta. Kaikkoa jatkuva nälkä sekä vilu ja mitähän vielä. Kyllä näilläkin jo alkuun pääsee. Yksi täällä jo heiluu kuumeväristysten kourissa, että loitsutaan nyt vielä, että pysy tauti loitolla. Näillä mennään.