Moon parantolassa. Aurinko lämmittää täysillä päältä ja sähköhuopa alta =). Kattokaa vaikka.
No olen sisätiloissa sentään, että tossa välissä on kärpästen juhlima klasi. Terassikausi on avattu!!! Fluntsa iski ja mitään ei jaksa, mutta tätä nyt ei mitenkään voi ohittaa. Vesi tippuu silmistä, vaan ei tahtia haittaa. Auringonsäteet talteen vaikka lasaretissa maaten. Aina vaan olen sitä mieltä, että lasiterassi on parasta, mitä vanhaan taloon on tullut tehtyä. Eilen kertasin jälleen Tollen Läsnäolon voiman samoissa merkeissä ja nythän voin sitten jatkaa oppien harjottelua antaumuksella.
Kamerasta loppu tietty patteri, mutta koneella sohasin yhen puhkipalaneen meditointiaiheen tosta yläviistosta. Tuosta ei saa mitään kuvaa, miten hienosti kirkas aurinko peilaantuu puikoista ja tippuvista vesipisaroista. Pleksikatto soittaa omia napinoitaan lämmön vaihtelusta ja tietysti kärpäsiä pörrää. Ei ole valittamista olosuhteissa!
Näin niitä tulee aikoja levätä ja mahdollisuuksia saada uusia inspiraatioita. Elämä on aika jänskää. Eilen istuin myös eteistoimintoihin aina liian pieneltä tuntuneessa ulkoeteisessä lukemassa. Vähän vaatekoria siirtämällä sain täydellisen tuolin kohtisuoraan aurinkoon ja kaikki tilpehöörit käsistä lapsen hattuhyllylle. Yksiö toimi täydellisesti. Olin vielä oven takana piilossa, ettei kukaan häiriintynyt tai huomannut ihmetellä. Täytyy sen eteisen siis olla riittävä rytkysulkeisiin, jos sinne mahtuu joukkoon asumaankin =).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste terassikausi. Näytä kaikki tekstit

10.3.2013
19.2.2011
Hiihtää terassille
Alko hiihtoloma, mutta en ole suunnitellut hiihtää. Hieno ilma olisi kyllä siihen touhuun.
Mun aamu on mennyt tapellessa heikon nettiyhteyden ja tietoturvahaasteen kanssa. En melkeen viiti taas kertoa, mutta käytin jonku bonusedun ilmasta tietoturvaa puoli vuotta..... en kuitenkaan tehny mitään voimassa olevalle kolmen koneen jatkuvalle turvalle....blondi, blondi, blondi. Koko homma oli sillai jääny vielä vaiheeseen, että olin vaihtanu kampanjakoodin 'pääkoneelleni' (vrt. päästä vedettävä sänky) ja tarkotus oli tietty laittaa muihinkin sekä ehkä sitten älytä keskeyttää maksullinen turva, mutta jotain tähdellisempää oli tapahtunu siinä välissä. Eniveis, tuli nyt sitte aika palauttaa alkuperänen lisenssiavain ja sehän ei onnistunu millään ilveellä. Kone vilautteli fataalista sinistä ruutua niin monesti prosessin kuluessa, että hengästytti ja asennusta on riittäny. Manasin koko huoneen nurkan niin puhki useana päivänä, että henkilökohtanen atk-tuki otti homman saattamisen loppuun ja ulkoinen tuki sääti sitten oman osansa, että tänä aamuna viimein sain onnistumiskokemuksen.
Ensimmäisen tukiyhteydenoton aikoihin mulle myytiin myös lisää kaistaa, mikä ei ole pitänyt tänne korpeen onnistua, mutta nyt taas kuulemma hyvinkin onnistuu. Se olis ollu 8 megaa, mutta ei tänne tule kahtakaan....edelleenkään. Tää on nyt tästä päivästä lähtien jossain seurannassa ja yhteys sekä turva pätkii koko aika.....which is nice. Iski pari päivää sitten taas himo uusiin graafisen alan ohjelmiin ja kävi mielessä se unohtunut koneen uusinta. Joskus tulevassa on toivoa paremmista kaistoistakin, mutta tässä odotellessa vois leikkiä uusilla leluilla. Valokuvaus puskee myös joka tuutista, että siihen varmaan pitäis keskittyä enemmän. Eikä sillä ole ristiriitaa edes noihin graafisiin systeemeihin - päin vastoin.
Lasiterassilla on lämpöasteita ja aurinko paistaa kirkkaasti. Siellä on kuntopyörä. Ei tarvitse mennä ulos pakkaseen pakosti. Elämähän on melkein juhlaa. Millä vaan sais nämä yövaatteet niskastaan ja silmät auki. Mähän voin vetää jotain tähän päälle ja polkea silmät kiinni. Heitän sitten märät retut pyykkiin ja avaan silmät liikunnan jälkeen. Ei paha.
Maanantaiksi pitäs kattoa kaikki vaatekätköt läpi ja heivata turhaksi käyneet sivuun. Uuden hankinta on sovittu siihen. Ei mun mielipuuhaa, mutta pakko se vaan on ajoittain tehdä. Pienin on kuskattu kaverisynttäreille, atk-tuki nypyttää jotain työjuttua kahmien multa rajallista kaistaa ja mä hiippailen nyt sinne terassille. Paljonkohan jaksaa polkea..... viitisen minuuttia arvelisin =)

Tunnisteet:
hiihtoloma,
koneella notkuminen,
kuntoilu,
terassikausi,
tietoturva,
vaatteet
3.4.2010
Rautaromua
Pientä jännitysmomenttia pohjalle. Näin unta, että halusin yläleuassa olevat hammasraudat pois (pienenä on näitä ollut kaikenlaisia, kun pitemmällä aikavälillä kammettiin leukoja komeempaan asentoon). Tuntui, että suussa on turhaa tavaraa ja nyt riittää. Kertaalleen otin kitalaesta hampaisiin kiinnitetyn ns. yöraudan pois, joka oli kuitenkin ollut muka pysyvästi. Siitä katkesi lenkit ja niitä vääntelin erikseen pois hampaiden koloista. Vähän myöhemmin olin kotona exäni seurassa ja hänen ihmeekseen purkasin suustani vielä 4 cm pituisia juuriharjan piikkejä muistuttavia ruosteisia rautapätkiä melkein puolen harjan verran, punaselle viltille muuten =D. Löytyi vielä yököttäviä nukkapalloja parit lopulta. Voisi kuvitella, että helpotti, mutta unessahan jotain tollasta voi tehdä ihan ohimennen. Kyllä siinä joku nainenkin oli ällistelemässä, että miten voi olla.
Hampaiden lähtö saattaa tietää ikävyyksiä, mutta mitenhän on tällasen rautarojumäärän kanssa, kun jotenkin se kuulostaa vähän ylimääräseltä lähteepäälle. Voi johtua pelkästään siitä, etten vierottanu itteeni kahvista vielä ja se asettaa pienen haasteen tuleville päiville. Eilen polkiessa oli hienot tykytykset vähä turhan pitkään. Ritsalle kuuluu siis myös kivaa.
Minäpä tilasin eilen pilvet veks tiettyyn kellonaikaan ja kun se meni läpi, otin terassilla aurinkoa lukiessani. Eipä hienoa! En muistanu tilatessa mainita mitään ajasta, että hiukan ehkä olisin ottanu enempikin, mutta luultavasti sain juuri sen, mikä oli passeli.
Muuten kevät on perinteistä siivousaikaa, että herkästi lähtee viemään silmään pistäviä juttuja pois valokiilasta. Yleisilme onkin sitten yllättäen melko hyvä ja pari kaappiakin tuli sutastua kuntoon samalla. Jääkaapin pistin siihen malliin, että melkein valo vaan jäi. Aina vähän helpottaa tulevaa toimintaa. Yläkerrassa eteni hyyskäprojekti ja polttopuun teko pääsi alkuun, kun lumet lähti autetuilta paikoin.
Sit olis taas lähtemistä ja palaamista. Ei tarvii miettiä, että mitähän seuraavaksi tekis. Ensin kuitenkin siihen kahvin keittoon. Oih.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)