Muutunko nörtiksi

Heräsin kuudelta ja enempiä miettimättä hipsin koneelle. Testasin nelisen tuntia kahta juttua ristiin ja siivosin tiedostoja. Mun jutut ei todellakaan ole mitään oikeita atk-juttuja, mutta semmosia blondin pähkäilyjä (täytyyki käydä tyvet taas blondaan). Haluaisin tuoda tänne joitakin aikasempia blogikirjotuksia, enkä voi läntätä niitä yhteen artikkeliin pötköön, vaan neitsyen pedanttisuudella ne olis saatava aikajärjestykseen. Bloggerista toiseen siirto onnistuu, mutta siihen koodiin en osaa upottaa muita tekstejä. Siis olen kokeillut aika monta kertaa ja pieleen menee. Vielä mä tän jutun joskus selvitän.

Niin kauhee siivousvimma on tiedostojen kanssa, että taas lähtee puolet oleellisestakin. Haluaisin jostain nykyaikasen tiedon, mitkä palvelut voi surutta sulkea koneelta ja mitä prosesseja ei ainakaan tarvita automaattisesti. Mulla on Soneran virusturva, että eihän siinä ihminen paljon muuta tarvii, kun kaikki hyrrää koko aika, mutta sittenkin varmaan jotain olis itse tehtävissä. Eheytykset sun muut olen juur tehny, mutta putsauksen jälkeen vois järkätä vielä uusiksi. Mihin muuten Vistassa mahtaa mennä ne mikrosoftin päivitystiedostot, joita putsaamalla ainaki ennen koneen vauhti kiihty heti....enkö ole ettiny edes.....mahdollista. Pinna on niin lyhyt, että kaikki mahdollinen pitäs pystyä tekeen hitauden minimoimiseksi. Joskus kokeilin kirjan lukua samalla, kun olen koneella, mutta nyt tässä ei näy mitään opusta?!? En ole vielä alottanutkaan mitään varmistuksien ottoa ja putsaus on vasta alkumetreillä joka puolella.

Kävin äsken ulkona kokeileen, miten saisin ulkoterassilta sisäterassin katolta tiputetut lumet lapioitua vähemmälle. Suurimman osan sain, vaikka oli osin räystäsveden kovettamaa jo ja sitä oli paljon. Musta pyramidintekijä kinkkasi taiteilla mun niskassa, että homma ei aina sujunut kovin helposti. Sitten alkoi sataa kunnolla vettä ja tuli niin jano, että mitään harkitsematta sieppasin viimesen saunaoluttölkin ja vetäsin huiviin. Ei ollu enää hyvää, eikä tullut varsinkaan mitenkään hyvä olo jälkeenpäin. Olen siis melko hyvin jo vierottunut. Tämän viikonlopun liikunta on omalta osaltani niin miinuksella, että hävetys sentään.

Yövieraat on jo matkalla kotiin ja siellä ollaan kattomassa jääspeedwaytä. En suostunu lähteen mukaan; niin paljon ei kiinnostanu, vaikken koskaan ole nähnyt sen sortin pärinää. Siivosin mieluummin pommin tytön huoneesta ja menin itekseni ulos.

Luin illalla Tollen Läsnäolon voimaa kertauksena, kun se eilinen oli niin kerta kaikkiaan turhan kanssa kiukuttelua. Vielä on kokematta varsinainen väläys, että oppisi irtautumaan turhuuksista sopivassa vaiheessa.

Olen masennettu - ja taas toipumassa

Huomasin vasta, että viikkoja päivittämättä seisseet sivut, jotka tein ennen joulua on tiensä päässä. Kyseessä on jäynä, mutta en voi käsittää ketä jaksaa moinen ilahduttaa. En oikeasti osaa vielä mitään näissä asioissa, mutta olisin viihdyttänyt joitakin tuttuja pitämällä alkavassa projektissa ajan tasalla. Onneksi en ehtinyt jakaa tunnuksia enempää, vaikka tarkoitus oli. Nyt tuntuu, että mun puolesta saa jäädä kaikki koneella tekeminen. Ei huvita enää kirjottaa edes kuulumisia. En viitsi nähdä vaivaa, enkä jaksa tutkia, miten asian voisi korjata. Mitä siitä olisi hyötyäkään, jos ne on yhtä helposti revittävissä myöhemminkin. Pitäköön nörtit maailmansa - mä keksin jotain muuta tekemistä.

***
Tässä välissä olen selvittäny, että olen itse hakkerini. Jutun vois selittää vain nörtille, mutta kukaan niistä ei haluis kuulla. Kaikki kapertuu hyvinkin pieneen detaljiin: pidä pääkäyttäjän salasana muistissa. Keksin päivän päätteeksi, mistä kaikki kiikasti ja sitä myöten keksin lopulta sen salasanankin. Kyllä rieppo. Kirjotin tänne pitkät jutut, mutta sitten tämä armas koneeni näytti kuuluisaa sinistä näyttöä. Jostain kumman syystä mitään luonnosta ei ollut tallennetuissa, vaikka olin pitkät ajat täällä. Alkaa todella kyllästyttää ja nyt tappelen itteni kanssa, että miten asennoidun uudestaan sellaseen, mistä olen saanu tarpeekseni. Tämmösiä hetkiä on ollu ennenkin ja niitä luovuttamiaan asioita ei vaan saa takas. Ei vaikka kuinka yrittää. Tosin niissä on ollut pidempi tuhautumisjakso ja järkevämpiä syitä. Eihän mua nyt voi ottaa kovin vakavasti - en ainakaan ite, eikä kukaan, joka paremmin tuntee =D. Siks toisekseen sininen näyttö kertoo, että on korkea aika ottaa tarpeellinen talteen ja valmistautua koneen vaihtoon. Eivät ole nykyään pitkäikäsiä sanon ma vaan.

Nyt mä painan välillä tota tallenna luonnos ja kas, nyt alko välitallennukset toimia. Voiko olla, että yhtenä päivänä ei vaan toimi ykskään tekninen asia? Siinä mielessä paha enne, että pelletti-pate on saanu kaikenlaisia lisukkeita järjestelmäänsä tän päivän nimiin ja on nyt uusine rensseleineen koekäytössä. Meillä on yövieraita ja nekin meinaa välillä nähdä nälkää, kun porukka on niin intensiivisesti tahoillaan nokka kiinni tekniikassa. Nyt on kaikki syötetty turvoksiin, että pari tuntia menee kevyesti. Pienimmät jo saa luvan sammuakin siinä jossain välissä. Kissat on irrotellu tässä illasta, kun aikasemmin saivat jännittää ja murista pitkästä aikaa tapaamaansa koiruuskaveria.

Tässä tuli juuri pari kaveria mieleen, joille en ole antanu tunnuksia mun 'hakkeroiduille' sivuille. Täytyypä hoitaa asia ja myöhemmin päivittää jotain katottavaakin.

Sain myös viikolla pitkästä aikaa aidon käsin kirjoitetun kirjeen postin välityksellä, johon oli kuoren ja paperinkin värjäykseen nähty vaivaa. Täyttä juhlaa. Olen varmasti siihen suuntaan unohtanut kertoa tämän osoitteen. Dementia ei ole kaukana.

Nyt on tullut lumia katolta rymisten heti, kun lauhtui kunnolla. Meillä on jyrkkä katto, että loivempikattoiset rakennukset ei reagoinu vielä mitään.

Missä olis, mitä tekis

Muutaman päivän sisällä on tullut juteltua pidempään kahden eläkeikäisen miehen kanssa ja jälkeenpäin huomasin, että juttu käsitteli pääpiirteissään molemmilla omakotiasumisesta siirtymistä helpompaan asumismuotoon. Kas kummaa niin, kun samaa olen omalla kohdallani miettinyt välillä hyvinkin intensiivisesti ja tulen vielä monesti miettimään. Molemmat miehet ovat ikänsä olleet terveyden perikuvia ja hyvin aikaansaavia, mutta osaavat nyt arvostaa elämisen helppoutta. Ei muistella kaiholla omenapuita, joiden sadon joskus joutui ahtamaan maahan kaivettuun kuoppaan, kun kukaan ei niitä huolinut; naapureilla kaikilla oli samat määrät. Eikä kaivata öljylämmityksen valvomista pitkin talvea. Mainitsivat kumpikin, että tuleehan pihatöistä hyötyliikuntaa, mutta eivät yhtään pane pahakseen, jos liikunnan voi suunnata tulevassa vaihteleviin kohteisiin.


Johduin havahtumaan, että yllättävän paljon on eläkeläisiä ystäväpiirissä. Mitähän se kertoo itsestäni ja mistä mahtaa johtua. Ainakin arvostan iän tuomaa kokemusta ja tietynlaista jämäkkyyttä, mitä asenteiden ja olemisen vakiintuminen saa aikaan. Huumorintaju on myös jokaisella tallella. Kai olen itse myös saanut jonkunlaista hyväksyntää ja arvostusta iäkkäämpien suunnasta. Kaikissa on jotenkin tallella nuoruuden innolla tekeminen, eikä yksikään ole ripustautuvaa sorttia. Elävät itse oman elämänsä.


Toisaalta olen sitten lukenut nuorten ihmisten kirjoituksia. Sellaisten, jotka eivät vielä ole sitoutuneet edes omakotiasumiseen ja seilaavat mielin määrin ulkomaita myöten. Näissäkin kiinnostaa eniten sellaiset, jotka yrittävät ja saavat aikaan. Perusasiat ja asenteet ovat kunnossa.


Arvostan luultavasti kautta linjan ahkeruutta ja vastuullista asennetta. Vanhemmalla sukupolvella ne ovat paremmin kohdillaan jo lähtökohtien vuoksi. Heille nämä on jo kasvatuksen ja olosuhteiden pakottamana rutiineita.


Takas puhekielelle. Tätäki olen vatkannu mielessäni, että pitäskö kirjottaa kirjakieltä vai puhekieltä ja jos puhekieltä, niin eihän se kuitenkaan ole yks yhteen, vaan kuulostaa sekasikiöltä. No sitä se on nyt ollut ja saa olla. Tää bloggeri ei toiminu, kun alottelin tän päivästä, että siirryin sitte Wordiin ja sehän näyttää virheet. Jos näkyy virheitä, ne täytyy saada keinolla millä hyvänsä korjattua. Kärsimys. Minkäs pakkomielteille voi?


Kävin tekeen vähän lumitöitä auringossa töitten päälle ja väänsin semmosia kohteita, jotka haluan päälinjojen auraajan systeemistä poiketen myös puhtaiksi. Kohteita olis ollu paljon enemmänkin, mutta kunto loppu heti tunnin kuluttua totaalisti. Kotimatkalla bongasin tänään muutamia mökkipihoja, joita viime vuonna asutettiin ympäri vuoden, mutta nyt on jotain tapahtunut, kun lumi on vallannut täysin. Tulee mieleen, että nekin on siirtyneet vähemmän vaativaan asumismuotoon. Yhden ihan varmasti asutun talon pihakin oli lohduton ja toinen autokin hautautunut aivan oven eteen kinokseen. Siinä oli joku aamulla parkissa tien puolella, että käymässä oli, mutta kaikki oli rempallaan vielä iltapäivällä. Joihinkin mökeille ei kerta kaikkiaan pääse ilman vaativaa traktorityötä, kun penkat on miestä kainaloihin liittymän kohdalla. Mitenhän yksinäiset vanhukset pärjäilee vanhoissa taloissaan?


Mulla on rauhailta; vain hiljaisuus ja kellon tikitys. Ihanaa. Kissatkin älyää maata raatoina sängyillä. Nyt olis hienoa lukea, mutta ei ole mitään mielenkiintosta uutta luettavaa. Tietysti joku kerrattavakin menis. Toisaalta sais myös rauhassa olla koneella. Vaihdoin huvikseen saksalaisen langattoman näppiksen pois ja otin tavallisen pienemmän tilalle. En ole juuri erikoispainikkeita tarvinnu, eikä johto näy, kun näppistä ei tarvii siirrellä. Oikeestaan mukavampaa, että erikoismerkit näkyy omilla paikoillaan ja tekstit on tutulla tavalla englanniksi. Jospa tekisin yhden hyödyllisen jutun – näkisin vaivan ja valittaisin väärin tulleista printterin väreistä ja vaatisin uudet tilalle.

Taas yksi ihan turha sepustus, mutta tämmöstä tää elämä välillä on. Katoin pitkästä aikaa telkkaria.... ja siitä printtivärijutusta saatan mainita vielä. Koko hommassa oli alun pitäen 'outo maku'.

Sukit

Ny mullon tommosetki

Viimaa paossa

Illalla tuuli sen verta paljon, että täällä korvessa otettiin jo vettä talteen mahdollisen sähkökatkon varalle. Näin kaunis ja rauhallinen aamu! Eikä katkoksen katkosta. Hieno homma. Eilinen oli varmaankin hyytävyydessään talven tähän asti huippupäivä. Pakolliset kävin ulkona, mutta muuten viihdyin käsitöiden ja vastaavien parissa.

Jatkoin ikuisuusneulettani ja sen helman kuvioneuleesta sain idean, että eikö se sopisi myös sukan varteen. Meidän koululainen huolehti, että sain aikaisemmin ystävällä ihailemaani lankaa, mitä piti olla jopa täällä lähikaupassa. Viimeksi ei nähty kuin yksivärisiä, mutta nyt huolellisemman tutkimuksen seurauksena oli löytynyt yksi kerä erikoisempaa hyllyn pohjalta. Tyttö virkkasi iskälleen jo uuden rannekorun. Miehestä tulee tällä menolla joulukuusi, kun niin tunnollisesti pitää aarteita käytössä. Sain periä kerän uutuudenviehätyksen mentyä. Vähän pientä lankaa, mutta siitä tulee hyvät vaellussukat. Kokeilen ekaa kertaa elämässäni valmiiksi raidotettua lankaa.

******

Puhutaan nyt vaan neulomisesta; sitä kun voi tehdä monen muun jutun ohella. Muistin, kun sisko kertoi jonkun osaavan oikeaa neuletta molemmilla käsillä ja miten se sitten on kätevää, kun ei tarvii niitä nurjia vääntää, eikä kääntää työtä. Opettelin konstin kantapäitä tehdessä ja heitin tapani mukaan yhden puikon siinä vaiheessa sivuun. Täytyy myöntää, että se tosiaan on toimiva systeemi. Muuten voin todeta tästä langasta, ettei se sovellu neurootikoille, eikä paljon esteetikoillekaan. Luulin olevani jo niin löyhäpäinen, ettei pienet haittaa, mutta erehdyin. Tämän päivän teksti on ihan siedettävä tuolla yhdellä kuvalla, mutta jos laitan todistusaineiston katastrofista, siitä kärsii moni muukin kuin neurootikko itse. Laitan sittenkin.

Väri on oikeesti tämä alemman kuvan mukainen, mikä sekään ei niin ilahduta nyt jostain syystä. Onko nyt hienoa, että kantapäät on kuin eri paria. No myönnetään, että tilanne olis kai toinen, jos olisin tehny sukat peräkkäin ja alkanu samasta värikohdasta. Varretkin on jo tosi rasittavan näköset noin pitkänä kappaleena. Kyllä tämä on laitimmainen kerta, kun käytän valmiiksi raidotettua lankaa sukkiin. Joku kaulaliina saattaisi mennä, mutta ei sekään ihan näin levottomasta värisotkusta. Tulipa kokeiltua ja äkkiähän nuo sutasee loppuun vaikka silmät kiinni. Ei sentään, kun siinä menee tuota kuviota päällipuolella.

Mulla on pari kaveria, jotka taas nauraa mulle päin naamaa tämmösestä turhanpäiväsestä niuhottamisesta. Hyvät sukat ja olisin tyytyväinen, että osaan semmosia vääntää. Kyllä kyllä. Totta sekin. Takaraivossa on vaan tiukassa, että tekisi sen kerran siistiä, kun kerran ryhtyy.

Kyllä maalla on mukavaa

Lohduttomuus on fiiliksenä ihan ...seestä. Itsehän sen aiheuttaa typerillä ajatuksillaan, mutta mä ainaki olen hyvä semmosessa. Töistä tultua menin kattoon kaveriani pellettipatea, kun putkissa lirutti siihen tahtiin, että kohta tulee kylmä. Sillä oli tuke suolistossa. Kieputtelin, käynnistin ja odotin......ja odotin. Kylmästä käynnistäminen vie aikaa. Pyörin 'pilkkihaalari' niskassa pajassa ja katselin kaikkea rasvan mustaa, pihalle pilkottavia reikiä siellä ja täällä ja sitä roinan määrää. Istuin välillä tuolille ja huomasin vanhan räsymaton roikkumassa vinssin orrella. Hain sen eristeeksi ison oven alaosaan, kun sieltä paisto päivä. Aloin mietiskellä, että mitä jos olis pakko ruveta nyt asuun siinä takana olevassa huoneessa ja entisessä saunassa. Näin kylmästä lähteä lämmittään uunia ja kantaan vesi jostain. Paten naama oli jo taas punasella siinä vaiheessa. Rukslasin lisää ja käynnistin ja odotin ja odotin. Lähti toimiin. Vielä mietin, että odotanko niin kauan, että pannu lämpenee sen verta, että alkaa pumppu siirtään vettä varaajaan. En kestäny kuitenkaan enää niitä mietintöjäni ja pakenin sisään.

Tuisku on nyt raa'an kylmää ja pakkasta on tarpeeksi. Patterit ei vaan lämpene ja laitan puuhellaan tulta. Ajattelen tuhannetta kertaa tämän maalla asumisen aikana, että jos saisin tehdä kaikki alusta uudestaan, niin rakentaisin alusta alkaen sopivan pienen talon vanhanaikasella rossipohjalla. Eristäisin vähän turhan paksusti ja laittaisin kunnon varaavat uunit, eikä mitään ihmeellisyyksiä. Niihin voisi luottaa ja niitten kanssa pärjäisi tyhmempikin. Kesät tekisin polttopuita ja toisin ne tarkkaan talon lähelle hyvin katon suojaan ja miksei paljon jo sisälle asti. Mulla olisi huone polttopuuta varten sisällä. Talvet vaan viheltelisin ja tekisin iloisena lumitöitä, kun tuli räiskyisi uunissa. Kutoisin sukkaa ja leipoisin leipää, eikä olisi huolen häivää liian teknisyyden, putkiliitosten, vimpainten ja nesteiden kanssa.

Meinaa lohduttomuus tulla jo tämän koneenkin kanssa, kun on hidastunut viikon sisällä huomattavasti. En jaksaisi lähteä tutkimaan ja putsaamaan. Sormet on nyt kohmeessa, että ei mun ompeluksetkaan oikeen etene. Kunhan saan perheen turvallisesti kotiin, ettei tarvi varmasti lähteä ajeleen niitä mistään, niin otan jonku viikonloppuhömpsyn. Flunssa ei tule eikä mene, mutta pistää aivasteleen ja vähä köhiin. Sillekin vois desinfiointi tehdä hyvää. Virkkaan sitte vaikka pannulapun hellan kylessä ja yritän ajatella kaikkea positiivista ja mukavaa. Onneksi en ole yksin tämän ......vatin lämmityksen kanssa. Alkaa olla niin laitoja myöten tarpeeksi kokemuksia, ettei oikeen enää inspiroi.

Niin ja eilen illalla toinen kerto, että meillä on kyllä tuossa yhdessä kohti kivijalassa näköjään aikamoinen reikä yhden ilmastointiputken vieressä. Siellä on semmonen lämmin potero, jota lumivallilla vielä topataan, että lämpö pysyy talon puolella. Sieltä kuulemma tulee ulospäin aika paha haju. Sama seinä, joka on huokunut kalmaa jo sisällekin jonkun aikaa. Mitähän kivaa sieltä vielä ongitaan, kun löytyy kunnon koukut tai jotkut keksitään ja tulee sopiva hetki.

Siinä se

Vähä leikkaa taas

Tänään olen melkeen ihmetelly, miten yhtäkkiä olen terävämpi. Tuli muutenkin eilisestä fysiokäynnistä näin jälkeenpäin ajatellen semmonen 'takas ruotuun' -olo. Oli positiivinen kokemus monella tavalla ja tosiaan laitto mut huumoria säästämättä järjestykseen - vastuuseen. Tää menee nyt kiltisti selkäkuvaan ja popsii vattan tyhjennyspillerit. Tää opettelee palleahengitystä ja montaa muuta pientä sekä tekee maltillisia harjotuksia. Tää sai monenlaista infoa ja hoitoa ja kaiken myötä tuli vakuutetuksi, että ihminen tiesi, mitä teki. Mun mies käski sanoa jo sisään mennessä, että laittaa niitä neuloja heti paljo sitte. Unohtu sanoa, mutta tää sai jopa neulahoitoa. Mitä jos järki lähti vähä liikkeelle.

Tyhjennyspillereistä veisteltiin töissä, että viimeistä läskipunnitusta ennen voi apteekin ovi heilahtaa myös toukokuussa. Käytiin etukäteen jo mun ensviikon työpäivän vaiheita virnistellen, kun alotan tyhjennyksen töissä. Tuli juttua jostain tyhjäpäisestä hommasta ja siitä, että voi vedota pönttöön ehkä livahtaneen viimesenkin järjen hivenen. Siis vaikka jo luultiin, ettei kuupassa enää olis mistä ottaa. Näin sitä saa tylsätkin hommat meneen kevyemmin.

Kaikenlaisia seisseitä, hoitamattomia, vaikeita on tullu suorittua selväksi. Hyvä fiilis ja tuntuu, että kaikki on paremmin hallussa. Aurinkokin paistoi kauniisti. Taidan harsia yhdet prinsessahihat kokeeksi, kun sain idean.

Luontainen on pop

Olen paljon tätä ajatellut, mutta en tiedä olenko riittävän selvästi sanonut mihinkään suuntaan. Kun mulle nyt on käynyt tämä kiertelemätön vanheneminen tai joku dementikon tai jonku aivovauriohyypiön hölmistyminen, että unohtelen, eikä logiikka vaan kerta kaikkiaan pelaa, puhumattakaan mistään räjähtävästä aikaansaamisesta, niin ihailen entistä enemmän niitä, jotka räjäyttävät, joilla leikkaa, logiikka pelaa ja asiat pysyy päässä. En tiedä miten onneton olisin, jos joutusin kattoa itteni kaltasia päivät pääksytysten. Mulla on täyspäinen työpari, mies, lapsi, sisko ja liuta täyspäisiä sielunsiskoja sekä ystäviä. Oikeestaan hämmästyttävää. Saan ihan tosissani ihailla sitä, miten asiat hoituu. Minäkin olen ollut samaa sorttia ja saatan vieraamman silmään edelleenkin vaikuttaa siltä, mutta en ilmeisesti tule olemaan, ellei tapahdu kunnon käännettä. Eilen kävi pitkästä aikaa moikkaamassa iäkäs ihminen, joka kuuluu edelleen tähän ihailtavien kaartiin. Onneksi jotkut saavat räiskyä pidempäänkin. Lähdin äsken töistä ja sinne jäi tehoputsari täydellisen takun kimppuun. Tuskin maltan odottaa huomista, kun pääsen toteamaan vuosia ritkuneen epäkohdan kohdanneen pelastajansa. Juttu on sitä sorttia, että yksi ihminen ei sitä voi saada kuntoon, eikä ole tarkoituskaan, mutta täysin havaittavaa muutosta näin jo kymmenen minuutin näpelöinnin jälkeen. Kukaan ei ole koskenut kaaokseen vuosiin ja itsekin pyörittelin sitä lähinnä epätoivoisen ihmeissäni. Vaatii tietynlaista päättäväisyyttä, kykyä toimia ja organisoida, että mahdotonkin alkaa muovautua selkeämmäksi. Mitähän tähän pitäisi sanoa lopuksi? Toivottavasti osasin arvostaa nopeuttani ja nauttia asioiden hoitumisen sujuvuudesta aikanaan ja toivottavasti ne osaavat nyt, jotka sellaiseen pystyvät. Onhan se aina ollut nautinto katsoa, kun joku osaa sen, mitä on tekemässä. Taidankin lähipäivinä kiinnittää huomiota asioihin, joita olen osannut sujuvasti ja joita siksi osaan vielä jotenkuten tänäkin päivänä. Sehän tietysti on hienoa, että ylläpidetty taito ei häviä, vaikka näille ikääntymisen varjopuolille ei totaalisti mitään voi.

Söin tänään suuuuuuren laskiaispullan painotavoitteista huolimatta. Se oli positiivista, että aidosti teki pahaa (osin varmaan huonon omantunnon takia). Olen löytänyt kaupan hyllyltä nyt ruisleipiä, joissa ei ole hiivaa, eikä muita jauhoja kuin ruista. Hyvää on ja toivottavasti on sitten paistettu niitä rukiita tarpeeksi. Jälkiuuni voisi viitata pidempään paistoaikaan. Vieläkään en ole saanut aikaan tehdä omia ruisleipiäni. Se on kyllä lähellä, että kokeilen.

Soitin tässä välissä enolleni ja nauroin katketakseni; sen kanssa ei oikeen muuta yleensä voi. Oli taas ollut semmosissa hommissa, että omalla tyylillään sai haastavasta tehtävästä perin vitsikkään aikaseksi. Kerroin kuulumiset siskoltaan ja sitten näitä omia. Toivottavasti nähdään kevään lämmetessä, kun tämä jatkuva lämmittäminen ja lumen luominen vähän hellittää. Kannusti ekovessan kokeilussa....tää on tämmönen sisäpiirin vitsi. Aikoinaan laitettiin tähän taloon Naturum-veskipytty (kauniimmin wc-istuin) ja se toimi täysin moitteettomasti pitkän aikaa. Se oli koko käytön ajan jopa hajuttomampi kuin normaali vesivessa ikinä. Innostuin vaan siitä kompostointimahdollisuudesta niin paljon, että tungin alusta lähtien kaikki kotitaloudesta irtoavan kompostiaineen pyttyyn ja hienoa multaa sainkin kukkapenkkeihin monet massit. Kaikki meni hyvin, kunnes jonkun talven lopulla jostain syystä pääsi banaanikärpästen, tai semmosten pienten, yhdyskunta lisääntymään. Ne oli varmaan saanu alkunsa jostain hedelmien kuorista (meiltä muuten puuttui semmonen kärpäsverkko, mikä poistoilmaputkeen piti laittaa, mutta epäilen, että alkulähde oli ne mun kotitalousjätteet ja ehkä laiska muun seosaineen lisäys tai joku). En muista, olinko kovin huolellinen häätötoimenpiteissä vai miten siinä kävi, mutta yhtenä päivänä vaan sain tarpeekseni, kun kärpäsiä oli taas kerran. Onneksi oli valmiudet vesipöntöllekin ja semmonen oli olemassa. Mun eno ennusti virne suupielessä heti alkuun, että se pönttö löytyy hyvin äkkiä pajan vintistä. Ennustus kävi aikanaan siis toteen ja siellä se pönttö on odotellut päiviä parempia; vuosia vanhat kompostit yhä tallessa =). Nyt on päätetty, että kokeillaan sitä vielä yläkerran veskiin, joka on valmistumassa. Vaikea varmaan arvata, mitä eno virnisteli pöntön tulevasta sijoituspaikasta =) .

Mun tarvis joskus nähdä vaivaa, että tekisin linkkejä tekstistä johki lisäinfoa antaville sivuille, mutta olkoon se tuleva projekti. Joskus käyn kattomassa vaihtoehtoja, mutta sitten en osaa päättää, minkä kohteen lopulta haluan linkiksi.

Katit pitää aivan älytöntä meininkiä pitkin ja poikin. Yläkerta kolisee vähä liikaa. Siellä on pelattu taas kaikki tytön tavarat pöydältä alas. Jotain pallotellaan tasanteella. Viimeksi oli yläkerran työmaalta löytyny puukon tuppi kova sana vielä alas pudotettunakin. Toi kurahtelu ja mäiske käy hermoille. Kohta ne lähtee ulos. Ne kuulee jo äänen sävystä, että nyt on hyvä mennä vähin äänin ja livahtavat mennä. Musta otus tietysti ravistaa tapansa mukaan molemmat etutassut vielä ulko-oven raossa, että se meno vähän kestää, mutta olen oppinu sen vaiheen jo sietämään. Minkäs pakkoliikkeelle voi.

Olikohan mulla jotain asiaa. Ei kai. Flunssa on, mutta se on tosi pientä ja kituuttavaa jossain kurkussa ja vähän nupissa. Pikkasen yskittää (jostain olen lukenut, että tarkottaa: Huomatkaa mut!). Tänään sain aikaan varata ajan fysioterapian moniosaajalle ja huomenna käyn näyttään ritsaa. Tilanne on parempi, kun olen ollut täysin rääkkäämättä. Toissapäivän kykenin kuukausiin maata selälläni sitä kirjaa lukiessani ja eilenkin vielä hiukan onnistui (bodybag-systeemit tuli luettua loppuun). Mietin jo perinteistä iskiasta, jota siskoni ehdotti - eikä tosiaan tiedä. Nyt on hyvä käydä näyttämässä, kun tilanne ei ainakaan ole pahasti 'tulehtunut' kaikesta mahdollisesta.

Ny läksyn valvontaan.

A forensic anthropologist

Taitaa viimeinkin jonku sortin flunssa saada otteen. Onhan tässä toista räkivää katottu jo viikon verran. Päätin aamusta, että otan täydellisen lepopäivän. En tosin voinut olla, kun näin kaverikyläilystä jääneen peittomajan ja koko sen maailman, mitä barbit linnoineen siellä sisällä oli huiskinu fikkarin valossa. Prinsessamekot pääty myös lopulta henkareihinsa, cd:t koteloihinsa, vauvanukkejen astiat sapuskoineen paikoilleen ja kauppaleikin ostokset kärryyn ja tiskin koreihin sekä lopulta viimeistelin koko huoneen, kun olin niin pitkälle jo päässyt. Itse taiteilija oli viihtymässä laskiaistapahtumassa.

Siellä menikin niin kauan, että sain luettua ääneen vajaan sata sivua Kathy Reichsin kirjaa Crave Secrets. En pidä kovin ihmeellisenä kirjoitusasultaan, mutta onhan helppoa luettavaa. Asetelma ja tunnelmakuviot hyvinkin keskinkertaisesti kerrottuja. Ehkä tästä jonkun palan yleistietoutta saa ja ääneen luku on parasta. Kokeilin aamulla varmaan vuosiin lukea ruotsia ääneen Lapsen maailma -lehdestä ja meni artikkelin loppupuolelle ennen kuin sanat alkoi löytyä 'luonnostaan' vähän sujuvammin. En ole tarvinnut kieltä ties koska viimeksi, enkä ole sattumaltakaan kuunnellut mitään ruotsiksi aikoihin. Lehdessä oli muuten lämmittävä artikkeli kirjailija Jari Järvelästä. Mulle mieleinen persoonallisuus ainakin haastattelun perusteella, ettei halua mennä massan mukana ja terveet arvot on kunniassa. Arvostan opettajan koulutusta ihmisellä, joka on noin tervejärkinen. Ehkä hän vielä palaa vanhemmiten lasten kehityksen hyödyksi siihen ammattiin. En ole lukenut kirjojaan.

Toiset on tehneet latuja ja hiihtäneetkin, mutta minä nielen nyt osani ja pysyn hiljaksiin varmuuden vuoksi. Menen vielä lukeen ja ystävänpäivää ny kaikille, joille en ole toivottanu eli suurimmalle osalle, kun ei kuulu repertuaariin.

Hyvää ystävän päivää Äitille

Oppisinpa joskus säätämään skannatun kuvan värejä. Tämä pieni kortti, jonka sain on oikeasti kaunis selvine tummine rajoitusviivoineen ja värit on täyteläisemmin. Keltainen puhtaampaa, tausta tasavärinen ja vain aavistuksen oranssihtava ja kukkien varret tummemman vihreitä. Silti se on hätkäyttävän erikoinen värityksineen. Ehkä sattumaa, että kukkia on juuri kaksi ja että ne ikäänkuin halaavat toisiaan, mutta hieno kuvaus.

Sydämen lepoa

Tänään on jollain tavalla käynyt monesti mielessä ajatus, että mitä jos elämänsä muuttaisi tyystin tai mitä jos se muuttuisi jostain syystä. Olin vapaapäivällä ja ajoin vähän pidemmän matkan siskolle. Siinä tulee aina ajateltua, siis muutakin kuin sitä, että ompas yllättävän liukasta. Puolessa välissä matkaa avasin radion ja hoilasin loppumatkan kurkku suorana, vaikka totesin, etten enää muista puolienkaan tuttujen biisien sanoja (olenko koskaan osannutkaan) ja suurimpaa osaa en tunne, kun en enää nykyään seuraa aikaani aktiivisesti. Hoilasin kumminkin.

Tuli hoidettua ihan asiaa ja sitten oli vapaata seilaamista. Ihanaa. Olin pitkästä aikaa hyvässä seurassa kirpputoreilla. En mielestäni hankkinut juuri mitään turhaa tai onnetonta krääsää, mutta sain sellaista, mitä kaipasin ja edullisesti. Myös läheiset hyötyivät. Päivä perillä oli kiireetöntä laatuaikaa ja sehän näkyi jo taivaan kuvioista. Nyt on niin meneillään edellen langasta tekeminen, että nautin erityisesti hankinnoista, joista osa oli tehty juuri omin käsin virkaten tai neuloen. Kädentaitoja sivusi keramiikka ja sisustus- sekä ompeluideoita sisältävät kirjatkin. Skräppäys ei taaskaan puuttunut päivän kokemuslistalta ja lapsuudesta tuttuja maisemia tuli kelattua läpi mielikuvien ja kielikuvien lisäksi vanhoista valokuvista. Viihtyvyys ja sama allonpituus oli kaikkein nautittavinta, vaikkei olisi ollut edes mitään ohjelmaa. Huomasin, että näitä kokemuksia haluan lisää ja sitä myöten tulen niitä järjestämään.

Opetin viimein tyttärenikin eilen illalla tekemään ketjusilmukoita ja sitten vielä kiinteitäkin. Tänään illalla jo virkkaili pitkiä matoja tv:tä katsoessaan. Siitäkin tuli hyvä mieli. Koitan pitää tarkkaan mielessä, että tehdään oikein helppoja ja oman näköisiä juttuja vaan aluksi. Käytännön sovelluksia, joista on heti iloa. Olen itse ollut alusta lähtien liian kriittinen ja täydellisiin muotoihin pyrkivä, ettei mitään hellyyttävän näköistä tuotosta ole olemassa. Sen sijaan olen säilyttänyt kaverini tekemän ensimmäisen barbin maton tähän päivään asti (opetin hänet virkkaamaan) ja se on lapseni leikeissä edelleen. Siinä silmukat on koukattu jännästi vaan edellisen kerroksen toisesta reunasta ja teos on löysää, mutta siksi juuri todella kauniin ja erikoisen näiköistä. Tärkeintä ei todellakaan ole ammattimainen jälki vaan toimivuus ja se mahtava herkkyystunne, että tämä on omatekemä.

Iskän ranneke

Se elämän muuttaminen ja muuttuminen. Edelleen sellaista taitekohtaa ja luopumisen/hellittämisen ajatusta monella taholla. Toisaalta sitä, että rajallinen aika käytössä kannattaisi punnita tarkemmin. Valokuvistakin paistoi silmille tilanteita, joista kukaan paikalla olleista ei nauttinut, mutta pakkopullaa väännettiin hymyssä suin. Tämä ystävänpäivätraditio kuuluu vähän samaan kategoriaan. En ole sitä koskaan omaksunut, enkä varsinkaan tämän päivän ajatusten myötä edes harkitse omivani. Teen niitä juttuja, jotka ovat lähempänä sydäntä. Ei sillä. Sain kyllä niin osuvan sydämen ystävänpäivälahjaksi, ettei paremmasta väliä. Silti sekin lopulta sattumien summaa, että osui tähän. Tärkeintä on tässä hetkessä oleminen levollisesti ja siitä lähtökohdasta pienten askelten ottaminen omaksi iloksi ja sitä kautta kaikkien hyödyksi.

Vanhemman on oltava rohkea

Tota noin. Se eilinen kotitehtävä olis pitäny tehdäki päinvastoin; leikata värillisiä kuvia ja kirjottaa lause lyijykynällä. Suusanallinen ohje oli kääntyny mielessä. En voinu olla hirnumatta ihan ääneen. Mitähän se opettaja ajatteli mielessään, kun näki teoksen =). Ei kuulemma tarvinnu tehdä uusiksi. Siinä on pieni analogiabugi myös; linnun päähän osuu nuoli. On ehkä sanan tavanomaisin käyttötapa päässyt unohtumaan tai sitten pitää lintuja älykkäämpinä kuin itse olisin taipuvainen ajattelemaan. Viritys on ladon seinässä kiinni, mutta rakennus ei tarttunut skannaukseen. Yksi kirjain on jo ehtinyt pudota. Viattomasta kotitehtävästä tuli lapsen logiikalla viittä vaille arveluttava luomus.

Itselääkinnän tuotosta

Nyt ei o kyllä lähtee päälle mitää asiaa, mutta sauma istua tässä, niin jotain laitan. Ei sillä, että yleensäkään olis.

Vilkasin kaikenlaisia blogeja läpi, mitä välillä kurkkailen. Yhdessä oli juttua dekkarikirjasta ja meidän keittiön pöydällä on lehdestä leikattuja irtokirjaimia sekä paperi, johon on liimattuna lause tekstiä. Tällä kertaa en ollut itse asialla, vaan kyse on tytön koulutehtävästä. Kieltämättä vähän huvitti koko idea. Moiselle toiminnalle on tainnut skärppäyksen (taas löyty jälkeenpäin tämmönen oma keksintö; tarkotus oli skräppäys) lisäksi vakiintua tiettyjä merkityksiä. Tuli mieleen tehdä töissä muutamakin huomiolappu kyseisellä tekniikalla. Vaikka joku vähäpätöisempi kieltolappu, niin huumorikin saattais vielä riittää porukalla.

Monissa blogisuosikeissani on paljon valokuvia. Avauduinkin jo ystävälle kriisistäni, kun en osaa nyt laittaa mitään kuvia. En halua olla liian sitä enkä tätä, enkä edes yhdenmukanen, mutta en ikävän sottanenkaan. En osaa päättää, mitä haluan tuoda julki ja mitä en sittenkään, vaikka ne olis juuri niitä parhaita paloja. Sen verran päätin, että kuvat saa olla laidasta laitaan kuten on mielenkiinnon kohteetkin ja kausittain vaihtelevat tekemiseni. Voin lisätä kuvia jälkeenpäinkin, jos en nyt saa aikaan. Linkkejä en myöskään ole harrastanut paljon tai tekstin elävöittämistä erilaisilla tekniikoilla. Inhoan liikaa kikkailua (luettavassa tekstissä siis), mutta sopiva tyylien käyttö johdonmukaisena tapana auttaa löytämään erityyppisiä asioista. En nyt ole vielä muutenkaan harrastanut esim. luetteloita, sitaatteja, runoja tai vastaavia, missä olisi näitä voinut vakiinnuttaa. Ajan kanssa, ajan kanssa.

Jossain blogissa kiinnitettiin asiallisesti huomiota mielipiteisiin, joita ei malteta perustella tai avata lukijalle paremmin (kaikissa teksteissä, mutta varsinkin blogeissa). Tää on pidettävä mielessä. Syyllistyn vielä muutenkin pintaraapimiseen, kun poden identiteettikriisiäni julkaisun kanssa ylipäätään. Onneksi vain satunnainen harhailija saattaa eksyä juttujani lukemaan, eikä mulla ole mitään nimen tai aseman värittämää valtaa, että mitään sanomaani pidettäisi niitten perusteella ainakaan minkään arvosina. Ne harvat, jotka todella tuntee, niin tuntee kanssa ja tietää, missä mennään.

Mitähän hullua omakohtasta tänään? Toin toissailtana maakellarista pari epämäärästä mehupulloa sisään, jotka saattavat olla neljäkin vuotta vanhoja. Tiedän, että siellä on ollut sen värisenä mustaviinimarjapensaan lehdistä keitettyä mehua ja sitten volgansieniteetä. Jotain kasvustoa näkyi pohjalla, mutta reippaasti maistettiin huikka. Ei oikeen tiedä. Tänään kaadoin yhden pullon sisällön, jota epäilin mustaviinimarjalehtimehuksi, vedenkeittimeen varovasti, jotta pienet tihentymät ei tulleet mukaan ja kiehutin aineen. Desinfioin pullon ja kaadoin litkun uudestaan pulloon. Sitten nautin mehua vähän vedellä laimennettuna. Ainakaan vielä ei ole näkynyt outoja oireita =). En tiedä, mikä pakkomielle sitä on maistella, kun olisin voinut heti kaataa surutta myös viemäristä alas. Tähän liittyy joku perimmäinen sisällä elävä katastrofiaikojen 'muisto/tulevan ounastelu'. Voisiko tämä litku olla jopa terveellistä juomaa vielä, jos maalaisjärjellä joutuisi arvioimaan hädän hetkellä? Sitten askel tähän päivään. Voisiko oman pihan pensaasta vuosia sitten otettu eliksiiri (vaikkakin jo kahdesti keitettynä) tuoda jotain lisäarvoa talven kivennäis/hivenaine/vitamiinivajauksiin tai vähimmillään olla edes diureetti harmiton juoma kohtuullisesti nautittuna? Mutu tuntumalla kyllä ja yhden pullollisen käytän, eikä tiedä vaikka useampiakin. Ihan vaan piruuttani. Volgansientä mulla on tallessa jääkaapissakin. En koskaan sitäkään käyttänyt niin kauan, että voisin sanoa mitään erityistä vaikutusta kokeneeni. Kyllästyin teen keittämiseen, seisottamiseen ja pullottamiseen kohtuullisen ajan kuluttua, mutta siihen asti käytin pienen kupillisen päivässä. Niitä pulloja on siis vielä kellarissa myös. Niitä ei tarvii hörppiä, kun voin milloin vaan tehdä tuoretta uutta, jos innostun.

Tänään piti töihin ottaa viimeinkin suurempi laukku mukaan, kun olen sinnitellyt riittämättömällä olkalaukulla tähän asti (en sanonut, että sekään ihan pieni on). Naureskelin töistä lähteissä ruskeaa paperikassia kantaessani, että tämähän se ajaa saman asian. Ronskimmat irvailivat, että toivottavasti ei paljon enempää tule märkää alas tai saatan löytää itseni pelkät sangat kädessä lopulta. Pitäskö nyt vielä lähteä kattomaan toi laukkuasia kondikseen? Että vois sanoa jotain asiallistakin hoitaneensa tän päivän nimiin.

Kaunis kaaos

Luova kaaos jatkuu. Katsoin nimittäin ohjelman telkusta, kun sain vinkkiä. Kyllä totaalinen sekasotku saa mut epäilemään systeemin toimivuutta. En väitä, etteikö pieni luova kaaos ole hedelmällistä ideapohjaa, mutta totaalinen pommi ei vaan tunnu uskottavalta. Ei tulisi mitään, jos kaikilla tavarat olisi pitkin ja poikin. Kaaoksesta joku voi keksiä toimivan jutun, mutta se varsinainen keksintö ja juttu menee enemmän tai vähemmän järjestäytyneeseen maailmaan eteenpäin. Tähän pätee kaikki sama kuin mihin tahansa muuhunkin. Äärimmäisyyksiä on ja joillekin epäjärjestys on ainut toimiva pohja. Kukin luokoon tavallaan, kunhan se ei haittaa toisten elämää. Suurin osa ihmisistä on kaaoksen keskellä monista eri syistä ja useimmat todella kärsivät tilanteestaan. Toiset hallitsevat elämänsä kaaoksessakin ja toisia materia hallitsee. Jos ihminen nauttii ja kykenee toimimaan rakentavasti rojunsa kanssa, niin kaikki hyvin. Suurin osa on onneksi kultaisella keskitiellä.

Minä ainakin opetan lapseni korjaamaan jälkensä ja ottamaan muitakin huomioon. Suuret kesken olevat leikit ja kaaokset saa olla viikonkin aina vaan kasaantuvassa pommissa, mutta joskus ne pölyt, kissankarvat ja kärpäset on imuroitava. Silloin täytyy löytyä intoa ja kykyä luoda järjestystä. Olen huomannut, että lapsi nauttii molemmista; mylläämisestä ja siivoamisesta. Puolin ja toisin voi joustaa. Siistissä kylässä osallistutaan lelujen pois keräämiseen ja kaaospaikassa voi lähteä niiltä sijoilta, jos tapana ei ole korjata mitään. Talossa talon tavalla.

Mehut tuli keitettyä ulkoilun jälkeen ja muutenkin kaikki tarvittava hoidettua, että uusi viikko voi alkaa. Kasviohjeiden selaus sai heräämään Aitoamarylliksen kanssa. Olen joskus saanut pienet sivusipulit jo edesmenneeltä vanhemmalta ystävältä ja pitänyt niitä vuosia samassa ruukussa. Välillä niihin tulee enemmän lehtiä ja välillä uusiin pieniin alkua, mutta sitten lehdet mätänee tai kuivuu tai jotain. Ne on olleet niin päin mäntyä kuin olla ja voi. Ihme, että eivät ole kaikki mädäntyneet jo aikaa sitten olemattomiin. Tänään laitoin ohjeiden mukaan ja saa nähdä vieläkö joskus näen niissä jopa kukkia. Jotenkin tuntui hyvältä pelastaa sellaista, mitä en enää samalta henkilöltä voi saada. Hänessä riitti esikuvaa multasormena ja tein vähän niin kuin oikeutta nyt kasviparalle.

Perheen pikku kaksonen on pari kertaa saanut huvittumaan, kun kommentoi joka asiaa oivaltavasti. Pöytää kattaessa sanoin pienen jähmettymishetkeni aikana, että mitähän mä täältä jääkaapilta haen. Vissiin eilistä päivää. Kommentti taustalta: "No jos sä sieltä päiväkirjaas haet, niin HOH HO." Toisen kerran tulin vilkasseeksi meneillään olevaa ohjelmaa, missä Paasilinna ja haastattelija olivat iltalaiturilla. Sanoin, että kattokaa, miten hieno maisema. Johon irvileuka: "Hakekaa ny äkkiä joku kamera!"

Vielä semmonen tohon kaaokseen, että harvoin sekasotku on kaunista tai harmonista. Jollain tavalla toivon näkeväni ja kokevani miellyttäviä asioita, enkä siksi välillä kykene luomaan mitään, jos ympärillä on rumaa. Tietynlainen eletyn elämän jättämä jälki on viehättävää; kädestä laskettu kirja sohvalla, kesken jäänyt piirustus ja kynät pöydällä, sisätossut potkaistu jaloista. Mutta järjetön pinoaminen, myttyäminen ja ruoan ripottelu ei vaan näytä, eikä tunnu hyvältä. Mitä mä tämmöstä itsestäänselvyyttä ylipäätään jauhan. Tänkin ajan olisin voinu vetää hirttä =).

Käppyrävarsi sormiliuskalehti - calliduscaulis digitusfolium

Kastelin kukat aamusta ja totesin, että taas mulla on päässy ryöstäytymään tilanne. Olin heittävinään kaikki raakit pois joku aika sitten, mutta kasteltavaa on turhan kanssa edelleen. Katoin piruuttaan, mitä kaikkia laatuja on ja tässä lopputulema: Amaryllis (siitä tuli kerrannainen valkonen), Palmuvehka, Aitoamaryllis, Pullojukka, Amatsoninlilja, Marraskuunkaktus, Limoviikuna tavallinen ja pienilehtinen, Traakkipuu, Jättiliuskearaalia, Lyyraviikuna, pari pientä sypressiä, pari murattia, pari tulilatvaa, pari paprikaa, Gutsamania, Ruukkuatsalea, Tuoksuva lohikäärmepuu, Mandariini tai Greippi (siemenestä),
Posliinikukka, Vuoripalmu, Fikus ja pari semmostaki, joitten nimeä en enää tiedä. Kolmisenkymmentä purkkia kasteltavana. Ei hyvä. Koitin hakea muutamasta kirjasta toisen unohtuneen nimeä, mutta ei onnistanu. Toista ei kannata etsiä, kun sitä ei ole löytynyt ikinä. Siinä oli latinankielinen nimilappu pitkään ja heitin pois, kun arvelin, että muistan sen loppuikäni, mutta toisin on käyny. Kirjoja selatessa totesin, että onneksi multa on jo montaa sorttia lähtenytkin tai kuollut pois. Tilanne vois olla siis armottomampikin. Monet nykyisistä kasveista on rankalla kädellä nuorennettu tai lähtevät vasta monistuksen jälkeen kasvamaan, ettei mitään totaalista viidakkoa ole myöskään. Marraskuun kaktus alkaa kukkia nyt uudestaan?! Skorpionivaikutus =).

Nyt iski niin hirvee pakkomielle saada jostain noiden kasvien nimet, joita en tiedä, että pakko mennä tekeen jotain fyysistä ja unohtaa koko juttu.

************

Lapioin reitin maakellarille, kun halusin omatekemää mehua lisää. Aikamoinen työ siihen nähden, että siellä olikin enää yksi pullo tähteellä. Isompi porukka hikoili kinoksissa, että se vähä on jo melkein juotu. Nyt olis hyvä vaihe sulattaa pakastin ja keittää loput ylivuotiset marjat mehuksi. Ollaan käsitelty mehupullotkin valmiiksi sillai, että jätettiin niihin vähän kirkasta alkomathoolia pohjalle ja viileeseen säilöön korkit kiinni. Olis helppo juttu. Ehkä huomenna.

Rehkimisen jälkeen makasin selälläni pitkän tovin ja huokailin, kun keuhkot putsiintu kunnolla. Kissa-allergia ei ole pahemmin vaivannu, mutta rankka ulkoilu tekee olon, että jotain ylimäärästä keuhkoista irtoo. Samalla pikaselasin vielä nipun kasvikansioita ja löysin sen erikoisemman: Brachychiton. Leikkasin juuri liian pitkäksi kasvaneen latvuksen taas poikki ja tämä on kai melko vanha kasvi jo, kun tekee liuskamaisia lehtiä. Kumminki semmonen bonsain olonen kituuttaja. Toinen arvotus on luultavasti kuitenki joku hyvinki tavanomanen jukkapalmu. Mulla on ollu siromman lehtisiä, mutta ei se oikeen muukaan voi olla.

Syvällistä olemista ja treeniä

Viikko lähenee loppuaan ja vasen jalka lonkkineen on saanu täydet annokset kaikenlaista. Ei se tykkää, mutta en mäkään viiti enää välittää. Jos mulla on tästä iästä lähtien loppuikänen mummojalka, niin olkoon sitte niin. Menin kunnon rääkkiin mukaan taas ja sillä siisti. Meidän viimesen päälle vetäjä joutu täysin syyttään ketjukolarin uhriksi, eikä onneksi loukkaantunut pahasti, mutta on hetken pois. Hänellä sattu olemaan pätevä alaa opiskeleva sijaisena (jonka piti muutenkin hoitaa tämä kerta) ja treeni oli täydellinen. Huomenna vähän lisää rauhallisemmissa merkeissä.

Treenivetäjä sanokin hyvin, että siitä harvinainen päivä, ettei ole kova pakkanen, mutta ei myöskään sada lunta. Totta. Nyt ei ollu ku tarpeeksi liukasta vaan. Olen tän sata kertaa toistanu eri paikoissa ja yhteyksissä, mutta olen aina tykänny ajella möhjösilläkin liukkailla talvikeleillä (poislukien se kupera peilijää, joka meidän 3 km mettätiellä ilahduttaa tietyt ajat vuodesta, kun hiekkaa ei vaan tilata). Mun nykyinen auto on vieraan raskas ja siinä on kaiken maailman nykytysjarrut ja liukkauden vakautus vilkuttajat, että olen vasta ihan viimepäivinä uskaltanu antaa vähän mennä liukukanttauksia. Liikaa tulee aina vaan varottua, koska syvään menee, jos toi menee 'radalta'.

Skorpionimaisen syvällinen siirtymä on nyt jotenkin läsnä. Useakin on tullut kertomaan todella koskettavan läheisen poismenon tai lähitulevaisuudessa mahdollisesti toteutuvan. Juuri näissä henkilöissä itsessäänkin aistii skorpionityylisen ymmärryksen suhtaumistavassa (en tiedä heidän merkeistään mitään). Tällaista nyt vaan on ilmassa. Siirtymistä olomuodosta toiseen ja totuttautumista kevyempään olomuotoon. Jopa minä toivottavasti kevenen määräaikaan mennessä =).

Ohjelmaa tiedossa viikonloppuun. Yökylään tulijoita ja huominenkin monipuolinen.

Luin eilen loppuun siskolta lainaamani Jukka Laajarinteen kirjan "Muumit ja olemisen arvoitus". Kyse oli hyvinkin eksistentiaalisesta näkökulmasta muumitarinoihin ja tarkoitus olisi lainata myös levollisesti nautitut tekstit itse tarinoita. Joitakin olen joskus lukenut ja taikatalvi on vielä lähimuistissakin, mutta kertaus ei ole haitaksi ja viihdyttäviä juttujahan ne ovat. Välillä tuota olemisen analyysiä lukiessa tuli mieleen, että onko ihmisen ylipäätään mahdollista tuottaa muuta kuin olemisen monimuotoisuuteen porautuvaa tarinaa tai tekstiä - ihmisiä kuin olemme ja tätä elämää täällä elämme. Kuinka oikein voisimme kirjoittaa muutakaan kuin sitä, mitä uskomme, aistimme tai muuten koemme. On kuitenkin selvää, että oivaltavan ja oppineen henkilön tekstejä on mukavampi lukea ja tutkia kuin mitä tahansa harhailevaa sepustusta. Välillä tuli myös tunne, että olenko liian paljon kaikkea jo itse pähkäillyt, kun en löytänyt oikein mitään uutta ja innostavaa. Tietysti hienoa, että joku on jaksanut etsiä yhtäläisyydet suurten ajattelijoiden ja kirjailijoiden Heideggerin ja Kierkegaardin lausumiin. Enkä yhtään epäile, etteikö Tove Janssonkin näitä olisi lukenut; hieno ihminen ja upea kirjoittaja. Tuli oikein mieleen pari päivää sitten saamani päivän uni kaksin asuvista naisista. Pitäisikin lukea uudelleen Toven kirja tästä aiheesta. Se oli yksi parhaita myös. Mikä se oli nimeltään vai oliko niitä parikin teosta?

Nyt on taas tällasen otuksen maatamenoaika onnellisesti ohitte. Mentävä lutraan kuontalo ja telsot. Aatella, minkälaiselta murrealueelta on tullu kammettua (tosin asuin siellä vaan vuoden syntymäni jälkeen, mutta jotain tarttuu kuuloltakin). Äiti sanokin useesti, että miten voi ollaki niin ilkee tyyli taivutella sinällään kauniita sanoja heidän 'kopuoles'.

Systeemi kaatu

Onneksi on tämä irrallinen olo päällä. Mikään ei paljon hetkauta. Aamu alko jo siitä, kun auto piti ajaa hirveen lumitaipaleen läpi kaasu pohjassa suoraan tallista auratulle tielle asti. Se vaan sattu onnistuun. Päivä oli täyteen kaikenlaista, mutta nekin vaan meni. Töistä tein saman syöksyn tieltä talliin ja seki meni. Sitte alko oikee spesiaalikeissien tulva. Karvasimmalla kissalla oli vissiin ollu skribba ja epämäärästä pilkkua oli jo piha täyteen, että ensin katoin valuuko mun autosta jotain. Tottakai se tuli renkaan jälkeä pitkin sisään, kun 'aurasin' sille. Oli vaan niin outo väri. Onneksi en tunkenu nenääni siihen, että haiseeko bensalle. Sisällä ihmettelin, että mistä tota kurapilkkua tulee. Meni aikaa ennen ku löysin otuksen ja tietysti sängyn vaaleelta päiväpeitolta. Taistelin katin takapuolen puhtaaksi lavuaarissa ja kuivasin (löysin muuten mehevän takun, jonka leikkaan paremmalla aikaa). Häädin kaikki karvanaamat varmuuden vuoksi ulos, kun oli mentävä tekeen joku lokonen toisen autolle.

Tein lumitöitä aika paljon ja sitä luntakin oli tullu ihan kunnolla. Onneksi meillä on traktori, että riitti, kun tein ne paikat, mitkä haluaa siistiksi ja mistä nyt halusin baanaa ja mähän halusin. Mutta kesken homman aloin kuunnella, että mitä naputusta pajasta kuuluu. Äkkiä hakeen avain, jos joku katti on vaikka pulassa. Lämminvesivaraaja paukku ja ryntäsin sammuttaan parhaan kaverini: pellettipolttimen (pitäskö sille pikkuhiljaa keksiä joku naseva nimi). Pannu näytti 140 astetta. Luukut auki, pelti levälleen ja ovet auki. Joku ei ilmeisesti toiminu jäähdytyksen suhteen, että turha siltä taholta apuja odottaa. Odottelin, että pääsäätäjä kerkes paikalle. Varaaja tiputti vettä poistoputken päästä ja sepä ei kestänyt kiristämistä. Tuli suihku ja sormi tukkeena mietittiin, että mitäs ny. Ideoita oli montaa sorttia, mutta välineitä ei tietenkään mitään toimivaa lähimainkaan. Pari toimimatonta viritystä kerkes kokeilla, mutta lasta piti lähteä hakeen. Hanat kiinni kierrosta, mutta säiliöhän tyhjeni ja mä jäin heitteleen vettä pihalle kahdella vadilla, kun märkä mies hyppäs autoon. Mun lonkka tykkäs siitä tauottomasta kyykkäyksestä. Lopulta säätäjän palattua saatiin onnistunut sulkupultti hollille ja kiinni.

Hukkasin puhelimeni jossain vaiheessa, eikä sitä löytyny mistään, vaikka soiteltiin siihen ja kuuntelin joka taholla. Olin lopulta tiputtanu sen toisen autoon, kun meinasin sitä lasta lähtee ensin hakeen, mutta sittenkin päätti hän, että lähtee. Istuin myöhemmin pitkät pätkät läksyjä valvomassa, kun innokas opiskelija on 'unohtanu' kirjoja kouluun tasaseen tahtiin. Oli vähän rästissä. Toinen meni edes takas auraten, kiertoa täyttäen ja viritellen. Ei oikeastaan aavistustakaan, mikä keittämisen sai aikaan, mutta muutama valistunut arvaus. Saa nähdä lähteekö kierto toimiin suht itekseen vai urkeneeko tästä isompikin brobleemi. Onneksi ei juur nyt ole kovimmat pakkaset ja onneks en ollu yksin kotona. Niin ollessa ei ehkä tämä yleinen välinpitämättömyys olis kestänyt näin läpitunkemattomana.

Mitähän hyvää tästä nyt sitten löytäisi. Sain kuntoa lumitöistä ja vesishowsta. Monta tuntia meni miettimättä, mitä söis terveellisesti ja yhdellä iltapalalla tuli kuitattua. Tuntuu hyvältä, etten ole raivonnu tapani mukaan juuri mistään asiasta (kukaan ei kuullut, mitä sanoin kissoille, kun ne ei meinannu ripeesti lähteä ulos =) ). Laps oli uudessa kaverikylässä ja harrastuksessaan sekä sai läksynsäkin ajantasalle kaikesta huolimatta. Mulla on taas kerran todistettavasti täysin hermoton mies, joka heittää vaan huumoria ja ehtii vastata lapsen jokaiseen kysymykseen, vaikka kampeaa itseään mm. lattiakellariin ja takas.

Niin että. Nikki kirjottaa kuunkiertoon, että systeemit kaatuu. Tekee mieli nyökytellä. Sain viikonloppuna siskolta äitin seinäkellon. Meidän suvussa seinäkellot on olleet vähä semmosia viestivälineitä muka toisen tason kanssa kommunikoidessa tai sanoisko yksipuolisesti sieltä tännepäin. Kellot temppuilee tai pysähtyilee tiettyihin aikoihin ja me täällä sitten tulkitaan, että ne on viestejä toiselta tasolta. Äitin kanssa puhuttiin monet tapaukset, että itsestään selviä juttuja. Sallittakoon kullekin omituisuutensa. En meinannu saada kelloa käymään aluksi, kun oli ne kaksi vetoa; soitto ja käynti. En tiettykään näillä hermoilla halua soittoa ja vedettiin vain vähän toista. Oli sammunut melko pian, joten aattelin, että sen täyty olla soittoveto ja vedin toisen puolen kerralla kaikki, mutta kello ei käynyt. Sitten vedin toisenkin puolen loppuun asti ja lähti käymään. Soittoa piti olla tiedossa, mutta sitä ei vaan kuulunu. Ei sitten ollenkaan. Mietin, että onko joku nykässyt jotain oleellista irti, ettei se vaan soi. Viime yönä sitten yllättäen kuului vaimea yksi soitto 20 vaille 11. Seuraavan kerran löi 7 kertaa suunnilleen tunnin kuluttua ja joitakin kertoja yöllä sekä viimeksi kaksi kertaa ennen kuutta aamulla. Sitten ei enää mitään. En nyt sitten tiedä oliko mahdollisesti jonkuu sortin varotus rajan takaa, että 'kivaa' tiedossa. Mulla on semmonen henkilökohtanen numerologinen oodekolooni kun 4711. Nuo luvut kulkee mun mukana ja pidän, että osottaa mulle sopivia asioita tai sillai. Varsinki, jos tähän keskittyy. Esim. nyt tän ruudun kello on 21:19 eli 2+1=3 ja 1+9=10 eli 10+3= 13 eli 3+1=4.  Seuraavaksi, kun vilkasen se on 21:22 eli 7. Jotkut päivät on pelkkää yhtätoista ja kelloa tulee vilkastua vain juur niinä hetkinä, postista tulee juttua, missä luku toistuu ja vähän joka asiassa. En mä ole täydellistä systeemiä kehittäny, mutta silmiinpistävän paljon juuri noita ja varsinkin elämän suurten tapahtumien yhteydessä. Ihmisten syntymäajoissa ja tärkeissä päivämäärissä. Oho. Nyt just tajusin ensimmäistä kertaa nykyisen mieheni syntymäpäivän kuvion. Pelkästään vuosikin kaksinumeroisena, joka ei tässä kelleen epäselväksi jääne ja sehän tekee 11. Siinäs se taas todistettiin ja toisaalta sekin, että olen osannut valita toistamiseen viisaasti täysin etukäteen asiaa ymmärtämättä. Wou!

Jospa menen nyt tenttaamaan, miltä lämmityksen tilanne vaikuttaa. Näyttää hyvältä ja patterit lämpenee.....mutta huomenna olen omillani kaiken kanssa....huuuuuuuu. Olisin todella voinut kirjottaa kirjan tästä lämmityssysteemistäkin ja ehkä vielä kirjotankin. Päiväkirjamerkinnät on tallella. Käsikirja, miten ei kannata....tai mistä sen tietää. Kellään ei ehkä ole näin omintakeista ja alunperin edullista systeemiä, eikä tiedä, onko se vieläkään kovin kalliiksi tullut (pitäs räknätä). Mutta ajanvietettä ja yllätyksiä on riittänyt sen verta paljon, ettei ihan kaikkein mukavuudenhalusimmille soveltuis. Sen vaan sanon, että onneksi on vielä syrjäsiä mettäpaikkoja kaiken maailman pellepelottomille.

Näihin tunnelmiin. Hyvää yötä ja nauttikaa ihmiset, jos joku muu tekee lumityöt ja lämmintä vaan tulee itse hikoilematta. Kello on 22:25 =) (kävin aamulla korjaan minuuttien näppiksen). Nyt vielä pitää arpoa otsikko.

Hajamielinen neuroottinen kutoja

Mitähän nyt on ilmassa. Olen peitellyt jonkun olennaisen osan itteäni aikas syvälle. Siellä se vatvoo ja mietiskelee. Ajelen pitkät päällä katulamppujen alla, vien tavaroita aivan älyttömiin paikkoihin, en paljon näe, enkä kuule. Ajatuksen pätkimistä on ollut jo niin paljon ja pitkään, ettei siitä viiti enää edes puhua, mutta kyllä sekin puoli on tänään korostunu. Välillä tuntuu, että miten tämmönen voidaan ottaa enää vakavissaan työelämässä. Olen mä silti jotenki töitäkin tehnyt. Kävin asioilla tuulettamassa päätäni ja sitten töistä lähteissä, kun heitin hansikkaat autoon, huomasin että nekin on eri paria. Ei sitä moni olisi huomannut, mutta olen aika neuroottinen ollu tällasissa asioissa. Nyt vaan nauratti, että niinpä tietysti.

Neuroottisuudesta olikin eilen puhetta, kun tapasin pitkästä aikaa hauskan ihmisen. Pisti oikein parastaan kertomalla omista pakkomielteistään. Tänään sitten juttu jatkui toisen tyypin kanssa. Omat päänjauhot ei tunnu enää läheskään niin omituisilta. Osaa ne muutkin - nimittäin kerätä pinnoja vikojen löytämistestissä. Yksi oikoo mattoja lattialaattojen mukaan ja kampaa maton hapsut, toinen kääntelee kupit kaapissa korvat tiettyyn suuntaan ja värit vuorottain pinoissa ja yksi oikoo ihan kaikkea, pyyhkii pyyhkimästä päästyään ja vaatisi samaa kaikilta muiltakin. Tietynlaista pedanttisuutta. Näille osataan nauraakin, mutta on se vaan kivaa keksiä omimpia juttuja.

Haalin pieneksi käyneitä lastenvaatteita kyläreissulta, kun olen aikeissa itsekin käydä taas kaapin läpi. Nautin silittää ja viikata niitä sekä hankkiutua eroon siten, että siitä on joillekin toisille hyötyä. Ihastelin myös toisen aikaansaamaa isoa pinoa itse neulottuja pipoja, sukkia sekä lapasia, että nyt syntyisi helposti muutama omakin tekele. Käden työt kankaaseen liittyen on jokin osa mun elämäntehtävää selkeesti. Niinpä taidan mennä tänä iltana katselemaan, miten luha heiluu.

Nyt tuli kyllä semmosta juttua, että voi mummukka mua.

**************

Illan mittaan olen ilmeisesti painunut vieläkin syvemmälle historian hämärään. Iltateellä yksi kokeili saako kivikovaa ruisleipää vielä leikatuksi, mutta siihen jäi. Kirjotin samalla perjantaista tyhjäksi jäänyttä päiväkirjaani ja tenttasin, että mitähän meille tapahtu kolme päivää sitten. Kuulemma herättiin, käytiin töissä ja illalla saunassa. Siitä kivettyneestä ruisleivästä mulle nousi jostain mielikuva isosta pinosta kuivuneita leivän paloja ja käsin tehdystä syvästä puukiulusta, jonka pohjalla oli vettä. Jotenki ne leipäpalat liitty siihen. Jatkoin kirjottamista kynä sauhuten ja tokasin, että upota se käntty johki vesipyttyyn. Pieni koululainen nauro aika makeesti ja niinhän multa kysyttiin, että arvaa missä on lähin vesipytty. Just joo ja taas oli paras selittää.

Sunnuntaihin päästyäni palasin vielä perjantaille lisäämään sen koiran saunomisen ja toiset heti huomas, että nyt se muisti tietysti, että se otus ylipäätään tuli hoitoon. Eipäs kun valokuvauksen, miten toinen katto niin nolona mua. Siihenkin sain selityksen. Se häpes, kun oli alasti.

Ennen ku pääsin pöydästä ylös, oli lukemaan opetteleva kaivanut pitkästä aikaa lintukirjan esiin ja tavasi hiljaa vaikeaa sanaa sohvalla vatsallaan. Hetken päästä kuului huuto: "Tällä linnulla on semmonki kun korvanseutu!"

"Punatulkku, sinitulkku, valkotulkku, peltotulkku...."