Niks

Kävin eilen taas hoidossa ja hyvä, kun pääsin hoitopöydältä noustua käveleen. Ritsa on vihotellu sen verran paljon, että kukkapenkit saa nyt hetken olla. Löytyi yhden kanavalinjan pisteet, jotka on kaikki kipeitä. Se viittas ihan omaan juttuunsa, mutta hoitoa tuli monenlaista ja useampaan asiaan. Noin muuten jatkuva liikunta pihassa helpotti kyllä kinttujen hierontaosuutta. Ei ollut enää niin tuskallista.

Tänä aamuna kolmannen tosi huonon yön jälkeen menin taas kovalle lattialle selälleen tekeen jotain, mitävaan, sitä ja tätä, että olo helpottais lonkassa. Keksin uuden systeemin ja suorastaan käskin vinksotuksen meneen kohdilleen. Jotain tapahtui. Sain tehtyä juttuja, joista ei ole voinut unelmoidakaan vähään aikaan. Tunnin venyttelin siinä päästämättä mielestäni paikalleen mennyttä lonkkaa oikeasta asennosta pois. Nyt olen kävellyt yliojentuneesti ja istun kuin isoisä neuloilla suorana, mutta ei tunnu tutuksi käynyyttä särkyä missään. Monesta kohtaa kolottaa eilisen hoidon jäljiltä ja omankin vinksautukseni peruna ihan ranka ristiselän kohdalta - mutta luonnollinen notko palasi selkääni ja pitkästä aikaa pystyn taivuttamaan lonkaa eteenpäin. Taisin onnistua viimein!!! Se on siis kuitenkin ollut SI-nivel koko ajan paikaltaan, eikä mikään iskias. Helposti luiskahtaa vinoon tietysti uudelleen, mutta nyt ainakin tiedän, millä saan sen kuntoon. En tiedä, miten onnellinen oikein olenkaan ja uskoako tätä todeksi. Tuskin uskallan tehdä mitään.

Korjasin terassilta pedit pois ja kyllä sain aikaa palamaan. Suoraselkäisenä kyykkyyn, jos jotain piti ottaa lattialta. Yhtään kurkotusta en yrittänyt mihinkään suuntaan. Kuulostelen jokaista tuntemusta ja kyllä nyt istuessakin on erilaista kuin kuukausiin.  Eikä sitä jäytävää tunnetta tai hermokipua koko kintussa. Juhlaa! Tänään otan rauhassa ja nautiskelen.

*******

Ei tainnut riittää usko. Tai olishan se nyt ollut vähän liian hyvää ollakseen totta. Tai jotain semmosta. Hienoa oli, mutta sitä kesti vain sen, mitä sitä kesti. Kokemusta rikkaampana. Mitähän vielä. Tut-ankh-amon saa sympatiani - klemppa parka. Kävin kuumassa hiekassa kävelyllä ja melkein oli ku Egyptissä. No ei melkeinkään, mutta hellettä piti ja lyhyeksi jäi vaivasen reissu. Ei tässä sitten muuta tällä kertaa. Hyviä ötykuvia.

Lapiollinen kerrallaan

Aika tasasta lapioimista elämä on ollut jo jonkun aikaa. Ensin tehtiin urakalla, mutta heti toisena päivänä jo älysin, että nythän ollaan lomalla, eikä huonot paikatkaan kestä älyttömiä. Perhostellen ja rauhassa vein lajikenyssäkän sinne ja toisen tänne. Varsinaista perustavaa maanvaihtoa tein vaan korkeintaan kymmenen kuormaa toisena päivänä. Sen jälkeen on uuden maan tuomisessa ollut hiljasta, mutta valmista ruohomätästä on tullut vietyä kehitysalueen laitamille, missä sopivaa kuoppaa löytyy pitkäksi aikaa. Siunaan edelleen jo perustamiani hiekkareunuksia. Pari vuotta sitten perustetut ja samantien unohdetut oli helppo lapioida siistiksi. Leveäkin nurmikaistale lähti tosta vaan ja metritolkulla tuli siistiä jälkeä tunnissa.

Helteitä on riittänyt. Tänään mietin, että mitä jos olisin vaan bikineissä. Perinteisesti varasin 'paniikkivaatteen' hollille, mutta jotenki kävi, että meidän rauhallisella tiellä oli yhtäkkiä liikennettä. Meni hermot, kun retuutin kännyä, hanskoja, leikkureita, kenkärisoja ja päärättiä sen paniikkivetimen lisäksi mukana. Jotenki ne kaikki oli jatkuvasti väärässä paikassa. Olin yhtäkkiä kyykyllään jossain huitsun missäsattuu ja tasan vaan ne bikinit päällä ja auton ääni läheni =). Koska oikeen tulen tarpeeksi vanhaksi tai viisaaksi, että olen vaan, enkä välitä. Ne toisethan siinä kärsii - miksi niitä säälin. Säälihän on sairautta. Vaikka ei se oikeesti ole. Sääli on yks arvokkaimmista ihmisen ominaisuuksista. Jos se puuttuu, ei paljo muuta voi toivoakaan. Nyt menee sivuraiteelle....mitä olin sanomassa...niin...siis...että homma eteni kuitenkin tänään vielä hitaammin takutessa muka oheismateriaalin kanssa.

Tänään oli kohokohtana saada uusi omanhenkinen ihminen lähemmäksi. Olen aina tiennyt, ensisilmäyksestä lähtien, että meillä on jotain yhteistä sarkaa. Eteenpäin ja parempaan se vie joka tapauksessa. Symboliikka oli myös niin kohdillaan, ettei voi enää enempää olla - helmi kahdessa eri asiassa. Kiitos kaikkeudelle!

Nyt pitäis osata mennä nukkumaan. Illat on kauniita ja on loma, mutta jostain kumman syystä herään niin älyn aikasin, että yötä olis nukuttava iltapuolesta sitten kumminkin. Kai mää meen sitte.

  

Meidän talon prototyyppi ja varsinainen kuva =) . Huomaakste, miten uus terassi ei sovi vanhaan taloon, mutta se on edelleen parasta !!! 

Pelastaa kukkapenkkiä

Ritsaa on nyt vingutettu taas pari päivää siihen tahtiin, että tänään ei enää tiedä jatkuuko projekti. Useampi kymmenen kuormaa sinne ja tänne, mutta ekana päivänä oli riuska apulainen, jolla ei voimat loppuneet, vaikka kärryn pyörä oli vähän heikossa kunnossa. Yli kymmenen vuotta sitten perustettu kukkapenkki on jo vuosia kitunut huonolla hoidolla ja uusin ainakin käytävät ja puolet penkeistä. Osaa vielä tekohengitän ja jonkun penkkiosuuden uusin kokonaisuuden muodostuttua. Tämä on vasta pikkuympyrä ja siitäkin ulkokehää joitakin metrejä tekemättä. Isompi leikkaa tämän ja takana oleva omenapuu on keskipisteenä. Siinä se vasta itku tulee, kun hiekkareunusta on ollut vain osittain. Raita on kyllä ehdoton, jos ylipäätään meinaa pitää nurmikon erossa kukkapenkeistä. Hiekkaraita on helppo kaivaa tyjäksi.

Puun alle piti siirtää omatekonen pihakalusto, mutta sinä kesänä, kun pohja piti tasottaa, tökkäsin käsistäni purkkitolkulla unikon taimia siinä olleeseen yrttipenkkiin ja nyt on sitten enemmänkin tasotettavaa.

Eilen aloin jo miettiä, että kyllä mussa täytyy olla jotain suuruudenhullun vikaa. Lapiolla kaivamiseen ja kuormien raastamiseen menee 'aikaa ja tupakkia'. Miten tulin alunperin keksineeksi, että pyöreästä hiekkakuorman paikasta saisi kukkapenkin, kun siinä pilkotti kallionnypylä muutenkin nurmikon keskeltä. Vanha syreeniaita vietiin kaivurilla aikanaan pois omenapuun takaa ja siihen tein kukkapenkin. Mun pienet säästettävät läiskät on lopulta aika kookkaita ja näitten lisäksi on vielä kolme lisää, jotka kannattaa huoltaa. Ei sillä - joka tapauksessa mulla olis kukkia ja kasveja jossakin. Perusteellisen uusimisen jälkeen penkit pysyy hyvänä taas kymmenisen vuotta vähemmällä hoidolla. Hyvä suunnitelma on jo hävittää muutamat aikansa palvelleet kokonaan repertuaarista. Muutenkin karsin nyt rankalla kädellä kaikki vaikeahoitoiset lajit ja värit, joita en kestä katsella. Melkein kaikki kivet hävitän kukkapenkeistä. Aluksi oli melkein pelkkää kivikkopuutarhaa, kaikki käytävät katettu kivillä ja vähintään kukkapenkeissä oli astinkiviä, joilta huolto hoitui muka paremmin. Vuosien varrella olen todennut, ettei ole mitään pirullisempaa kuin kiven alta kasvava rikkaruoho. Sitä ei saa millään kokonaan pois ja ainainen riesa vaan on saman nyhtämisessä. Kivet sopii kiviaitoihin tai valun/laastin sekaan, mutta puutarhassa vaativat vähän liikaa hermoja. Vaikka kivikon perustaa kuinka hyvin suojakankaalle, niin vuosien varrella koloihin kerääntyy moskaa ja rikkaruohot alkaa kasvaa. Vähintään painepesurilla pitäisi puhdistaa kivikot ja varmaan myrkyttääkin, että pysyisi siistinä. Onhan ne perustettaessa kauniita kivikkotarhat, mutta voi itkut sitä pitkää heinää ja nokkosta myöhemmin. Laitan tähän yhden vanhan kuvan silloin vielä toimineesta kivikkopenkistä, mutta en edes kehtaa ottaa kuvaa, miltä se näyttää nyt. Nämä isot kivet ehkä säästän vieläkin, mutta ne on kammettava kokonaan pois ja sitä rataa ennen kuin on mitään toivoa kitkemisen kanssa.

  

Tässä on meikäläisen juhannuksenviettokuviot. Voi olla jälkeenpäin pää kipeenä ja kroppa kuin hakatulla, mutta sellastahan se on kesän parhaista päivistä nauttiminen. Pihasaunaa, terassilla nukuttuja öitä, vähän matonpesua väliin ja talorakentamistakin joka päivälle. Ei tule aika pitkäksi.

Kokille talkoota

Mulle alkaa pikkuhiljaa valjeta, miks tän uuden halpiskapistuksen nimi on lucifer =D . Kaiken pahan alku ja juuri. Tää on vähän isompi tietysti kun meidän entinen. Se saatiin kavereilta, joille ei ollu niin pienellä käyttöä. Pieni palveli vuosia täydellisesti ja nyt pääsi ISOMMAN tieltä meidän mökille, jonne on siis vajaa 100 metriä matkaa. En voinu äsken vastustaa kiusausta, kun ajatuksissani istuin pihakeinussa ja silmät osu aparaattiin. Kamerakin on iltareissulla, mutta kännyllä aina tällasen pienen jäynän saa hoidettua.

Alan vissiin toipua jo etuajassa lomafiiliksiin, kun koiranputkea repiessäni keksin kaikkia älyttömiä juttuja. Mietin, miten joku tietämätön/ajattelematon tykkäis pujon värityksestä ja kasvattais sitä pihallaan. Perinteisen epätoivosen repimisen sijaan leikkais niitä, ensin haarottumisen edistämiseksi ja myöhemmin muotoon. Olen vierestä nähnyt, miten tuttu ihminen voi melkein tukehtua yskänkohtaukseen, kun pihapiirissä on muutamakin pujo, mutta silti huvittelen tällasilla. Tarvii varmaan lainata parit sarjakuvakirjat. 'Jostain kumman syystä' tykkään nörtti- ja toimistomaailman pilkasta, että Dilbert on takuukamaa.

Elämä muutenkin vaatii nyt epäonnistumisen sietoa ja itseironiaa. Vedän juttuja, joihin ei vaan ole riittävää 'koulutusta' ja muutenkin kaikki tippuu vielä käsistä. Lisäksi on osa-alueita, joista en ole riemuinnut koskaan - kuten kokkaus. Se hoituu ja teen keskimäärin aika maistuvaa pöperöä, mutta tuhatmiljoonaa kertaa mieluummin olen siellä, missä kyhätään jotain kasaan ja vielä ulkona kauniina kesäpäivänä. Spekuloin vaikka täysin toimettomana jonkin projektin ääressä mieluummin kuin väsään mössön, joka pian on hävinnyt silmistä. Vielä siivoan kokin jälkiäkin mielelläni, mutta se itse mätettävän kokoon laatiminen tuntuu niin turhalta. Oikeastaan en edes tajua, miksen näe tärkeiden ja oikeanlaisten ravintoaineiden hohtoa. Sitä vastuuta ja etuoikeutta, mitä laittajalla on kaikkien muiden miellyttävien aistielämysten luonnin lisäksi. En ole kovin kulinaristi ja kesällä tuntuu, että monilla ruohoilla eläis ihan hyvin. En jaksa mitään, minkä jo osaan ja tässä ruokajutussa täytyy olla lisäksi vähintään jokin trauma. Aina pitäisi saada olla siellä, missä kokeillaan jotain uutta. Eikä keittiössä uuden kokeilu ole juuri mistään kotosin. Samaa tavaraa vähän eri paketissa, eikä siitä jää mitään näkyvää todistetta, mutta aina on sama siivous vaan lopulta käsissä. Jotain tosi paljon mielenkiintosempaa on tapahtunut monella taholla sillä aikaa, kun joku raukka nyhjää keittiössä. Tämä palopuhe on nyt kaikkea muuta kuin järkevää, koska tiedän osani tulevassa. No. Mähän herään puoli viisi ja iltaakin on sen jälkeen, kun oleellisin on tehty. Ruokalajit on mahdollista tehdä monetkin valmiiksi etukäteen ja aut armias, jos joku vain vihjaakin, että pitää ruoanlaitosta. Siitä napsahtaa heti rooli. 

Nyt ei vaan ketään muuta näy ja pari tuntia vielä olis mahdollista reagoida. Kai mä otan lusikan kauniisti käteeni ja ..... en taida viittiä grillata kumminkaan =). 

Omaa sarkaa

Olen tasottanu synttärihärdelliä lukemalla pienessäkin hengähdysvälissä Richard Hollowayn kirjaa Ei pyhä eikä paha; pohdintoja ihmisen osasta. Kaikkineen olen sen kokoisessa pyörässä taas kerran, että ihmetyttää. Tää on selvästi mun elämän käsikirjotus tai jotain, että haalin liian ison kakun tasasin välein ja sitten ihmettelen, että kaikkeen ihminen pystyykin. Loppujen lopuksi en siis mitenkään yksin, mutta olen kaikenlaisten koneistojen välissä ja ihmettelen, miten kestän edes katsella kaikkea ympärillä tapahtuvaa, saati osallistua vähän kaikkeen. Kirjassa kuvaillaan ankeitakin tapauksia ja niillä on paikkansa. Tieto luo tuskaakin, mutta aina päädyn samaan ajatukseen: ihminen voi vaikuttaa vain omilla teoillaan ja eniten ratkasee, missä olemisen tilassa teot tehdään. Perusvire! Tässäkin kirjassa peräänkuulutan fiksun pohdinnan ja tietämisen lisäksi jotain perimmäistä oivaltamista perusvireestä. "What you see, is what you get", tarkottaa mun näkemyksen mukaan sitä, että sen saa, mitä valitsee nähdä. Ihminen voi valita olemisensa energialaadun tai asenteen tai mikä nyt ikinä onkaan. Jos on lähtökohtasesti virittynyt pessimistisesti tai alavireisesti, niin sitä voi opetella sääteleen. Vaikka joka ikinen maan päällä riekkuva olento tekis jotain fiksua ja oleellista yhteiseksi hyväksi epätoivosella asenteella, niin pannukakku siitä tulis. Tämä on mitä suurimmassa määrin mun elämänläksy. Näen epäkohtia ja koen oman pienen osuuteni usein täysin mitättömäksi kokonaisuuden joukossa. Useinko olen tyytyväinen raatamiseni tuloksiin edes pienissä omissa ympyröissäni?

Oikeastaan olen jo tajunnut, että tietynlainen herääminen ja asiantilan muuttuminen omalla kohdalla muuttaa kokonaisuuden. Tämä, mitä näen nyt, ei ole sama kenellekään toiselle, eikä kaikki se, mitä luullaan näkevämme yhdessä, ole ainut totuus. Uskon jopa tavanneeni ihmisiä, joille tämä muutos on tapahtunut ja heidän ympärillään on helpompi olla - jopa niitten, jotka vielä rimpuilevat. Maailmassa on niin paljon puhetta ja vähän villoja. Luultavasti helpottaisi jo sekin, että tekisi jotain omasta mielestään hyödyllistä loppuikänsä hyvillä mielin ja lopettaisi turhan jäpätyksen. Turhan jäpätyksen lukemisen voisi lopettaa myös. Taidan uskoa, että jokaisella on tärkein tieto jo sisäänrakennettuna. Kun tämä on taas kerran sanottu, niin voin jatkaa paljoa puhetta.

Jäin siis lomalle ja huomaan, että saan olla tarkkana, etten lupaa jokaista vapaahetkeäni johonkin/jollekin. Tarpeita riittää, mutta liekö monikaan kovin tähdellistä. Voisin tehdä pari koetta hetkessä elämisen suhteen. Mahtaisiko tärkein hoitua, jos antaisin vaan asioitten tulla sekavassa järjestyksessä mitään suunnittelematta. Toimettomana en osaa olla, mutta tavallaan meditoida tehdessä kyllä. Edelleen on tarve yksinkertaistaa ja luopua. Sarkaa on silmänkantamattomiin.... Ei muuta kuin ottamaan ensimmäinen askel ja siitä vaan sitten. Pari muistutusta on kuitenkin pakko laittaa, jos uppoudun liikaa.

Lomps

Olihan jo pikkasen vaativaa tää viikko ja kun unohdin epa-kalaölykapselini kolmena päivänä peräkkäin, niin meinas iskeä totaalinen dementia. En muistanu mitään, vaikka känny oli puolillaan muistutuksia. Nyt olen mättäny tupla-annosta pari päivää ja meinaan jatkaakin vielä. Alko viimein loma, mutta sitähän ei tajua vielä pariin viikkoon ja hyvä niin, kun ainakin lähipäiviksi on vielä ohjelmaa. Kuuden aikaan oli uimakoululaisen kanssa tasotuttu sen verran, että voitiin alkaa keittiöpuolella tiimityötä. Onneksi se on harjotellu pihakeittiöllään niin ahkerasti ja muutamat kerrat on tehty ainakin toista laatua jo ennenkin kimpassa. Saatiin savu- ja graavikalamössöt palikkarakennelman väleihin ja aikataulu piti. Vielä kerittiin pienelle rennolle iltakävelylle tuulettaan katteja, kun niillä tuntu olevan ylimäärästä energiaa.

Mitähän tälle kuvaominaisuudelle on tapahtunu, kun en osaa sen kanssa enää mitään. Iha sama. Olkoon noin.

Meinasin jo simahtaa kertaalleen, mutta kummiski kampesin vielä hoitaan pakolliset pesut ja laittaan kaiken pahimmin repsottavan ojennukseen. Kaikki hyvin ja hyvää lomaa mulle =).

Elämän piilokamerassa

Mä heitän kohta jatimaticin jorpakkoon; alkaa olla paukut loppu. On tullu kyllä räiskittyäkin aika umpimähkään ja jälki on sen näköstä, että parempi olis hiipiä takavasemmalle vähin äänin. Osumia on saanu täysin syyttömätkin. Sitten taas toisaalta on menny seulaksi semmosta, mikä onkin jo aikansa elänyttä. Saa nyt omalla painollaan sortua, niin voidaan myöhemmin rakentaa toimivampaa tilalle. Aika selvää jälkeä kaikkineen. Viimesillä voimilla hampaat irvessä. Vähän pakko alkaa alusta monessakin, mutta toipumisen vaatii väliin.

Tää viikko vielä sunnuntaihin on jotenkin rimpuiltava, mutta sitten vaadin lepoa. Se on tietysti sellasta näennäistä, kun 'leikkipuisto' on vasta perustusvaiheessa, mutta ainakin omasta palkkatyöstä on lomaa. Haluan ehkä viimeinkin iskeä kukkapenkkien kimppuun ja yksinkertastaa kaiken. Jätän vain kolme isoa läiskää ja yhden kivikkorinteen. Kaikki muut epämääräset tasaseksi. Keltanen kaikessa muodossaan saa lähteä jonnekin pois silmistä. Vain kullero ja jaloakileija ovat tarpeeksi herkkiä ja pastellisen vaaleita, että ne saa olla. Lapioiminen ja mullan mylläys nollaa äkkiä kaikki. Se on sopivaa meditointia ja aivopuoliskot saa rauhassa eheyttää yhteistyötään. Liika järki ja turhanpäivänen artikuloinnilla kikkailu haipuu kummasti taka-alalle. Jäljelle jää vain abstrakteja selkeitä linjoja, tasoja ja kuvioita. Pikkuhiljaa ajattelu elpyy rakentavammaksi. Nyt huomaa, miten takertuu kaikkeen epäolennaiseen ja lähtee mukaan saivarteluun. Pinna kiristyy aivan typeristä asioista. Ei osaa luonnostaa sivuuttaa edes provosointia, saati selviä toisten omia juttuja, joihin ei tarvisi puuttua ollenkaan. Koko pää on täyteen pirstaleita ja kummallisia lokeroita - tainnut joutua tulilinjalle sekin jossain välissä.

Eniten ehkä huolestuttaa, että näkee kaikki epäkohdat suhteettoman korostuneesti. Tuntuu, että mikään ei toimi siten kuin oli ajateltu tai suunniteltu. Koskee lähinnä työelämää ja sekin vähän mietityttää, että miksi se ilmenee juuri siellä. Melkein voi sanoa, että kaikki vastaan tulevat toiminnot tai järjestelmät pelittävät päin mäntyä. Tyhmänä silti aina olettaa toisin ja odottaa parasta, mutta juuri sitä ei voi saada. Se saa kerta toisensa jälkeen hämmästymään ja ihmettelemään melkein kirjaimellisesti suu auki. Se myös naurattaa, kun tuntuu jo järjestetyltä tai jotenkin koomiselta. Eihän kaikki voi olla niin pielessä! Eihän? Tekee mieli katsoa ympärilleen, että olenko piilokamerassa. Onneksi on viimesen päälle työpari, joka kokee tätä kaikkea mun seurana. Ihmettely ja nauraminen on paljon mukavampaa kaksin. Elämä on ihmeellistä!

Juontui vielä mieleen....olen taas adoptoinut näköjään sanan....juontokauha oli ennestään tiedossa, muttei aktiivikäytössä. Niin, että onhan sitä epäkohtaa ja toimimattomuutta kotonakin, mutta siinä ei ole mitään uutta. Kesällä aina eletään enimmäkseen ulkona, joten sisälle kehittyy helposti pommi. Tällä viikolla olen vähän yrittänyt enemmän, että pienessäkin saumassa viritän pyykkikoneen, tyhjennän keittön tasot ja kuskaan roskia loppusijoituspaikoille saakka. Olen hypyyttänyt myös toisia pontevammin. En korjaa enää muitten jälkiä, kun ovat sen kokosia, että itsekin kykenevät. Heti jää aikaa enemmän, kun kaikki tekee kaikkialla.

Kävin muuten sellasessa kiropraktisessa hoidossa maanantaina, etten ole vielä ollut. Sain sidekudoshierontatyylistä käsittelyä kinttuihin ja selkään. Sanoin heti aluksi, etten siedä hiplausta ja toinen hymisteli, että ei pelkoa. Saatan kuulemma jopa pyytää, että vähän kevyemmin. Näin tosiaan kävi ja syyhän kuitenkin perimmiltään siinä, että kropassa on jumissa vuosikymmenien kuonaa. En ole koskaan ollut mikään teholiikkuja. Sain itsehoito-ohjeita, joita kukaan ei tähän mennessä ole vaivautunut neuvomaan ja muutamiin laiminlyömiini perusasioihin jotenkin sellaiset uudesta näkökulmasta tulevat perusteet, että en ehkä osaa enää olla perusteellisen välinpitämätön asioitten suhteen. Olin siis positiivisesti yllättynyt. Nyt on siis kaksi erityylistä hoitolinjaa menossa ja molempiin liittyy voimakaskin henkinen ulottuvuus. Olen valmis purkamaan törkyä ja sitä on selvästi tuloillaan. Rinnasta ahdistaa nytkin oikeen urakalla =).

Vaan onhan hieno päivä tulossa. Aurinko paistaa. Jos tänään muistaisin avata terassin ja kasvihuoneen oven ennen lähtöä. Muistaisin vaihtaa työkengät jalkaan. Kastella paprikat. Tehdä uimakoululaiselle eväät ja ennen muuta hakea sen ajoissa hoidosta bussille. Ja sen tuhatta muuta pikku yksityiskohtaa. Rennosti ja luottavaisesti vaan. Kyllä kaikki järjestyy jollain tavalla. Hyppään nyt vaikka aluksi suihkuun. Hauskaa päivää!  

Matalapainella paikkahommia

Eilinen oli täyteen tungettu päivä. Jotenkin sopiva päätös koko viime viikolle. Toivottavasti vauhti ei enää kiihdy ennen kesälomia. Päällekkäisyydet ja tapahtumat eivät oikeastaan edes olleet työasiaa. No, kaikesta selvisin ja ehkä nyt viikonloppuna on vähemmän aikataulua.

Heräsin tänään puoli viisi, vaikka tulin vasta yhentoista maissa kotiin illalla. Ehkä talviturkin heitto suolammessa tai myöhäinen kahvi vaikutti. Oli harvinaislaatuinen naisten ilta; saunomista, uintia, mahtavia herkkuja, hauskaa pelaamista ja ennen muuta hyvää seuraa. Tällä kokoonpanolla ei koskaan olla vastaavaa harrastettu ja herää vaan kysymys, että miksi ihmeessä ei. Kaikki poikkeava ja uusi laajentaa ajattelua. Teki oikein hyvää monessa mielessä.

Eilen sain myös kukkapenkeille kyytiä. Pari ihmistä kävi hakemassa perennoita ja omasta mielestään veivät paljon. Vielä tietysti pitäisi vähintään armeijan verran väkeä käydä tekemässä samaa, jotta kaikki ryöstäytyneet läiskät saisi edes jotenkin hillittyä, mutta alku tämäkin. Ehkä innostun nyt edes jonkun kohdan uusimaan. Pieni kaivinkone olisi ehdoton, mutta eipä sen tason leluja vielä ole näkynyt. Isommallekin kaivurille olisi kohteita vuosiksi tällä mäellä. Ei melkein kehtaa haaveilla niin isoja ja siillä niitä ei sitten ole näkynytkään. Olisinkohan mä taitava käsitteleen kaivuria? Traktorin kanssa ainut kokeiluni ei menny kovin mallikkaasti =).

Kello kuus ja nyt alkaa taas nukuttaan. Karvasin katti on kiivenny ikkunan myykilautaa ylös terassin katolle. Se on huomannu, että yläkerrassa on ikkuna auki ja nyt se tramppaa siinä rymisevällä pleksikatolla edestakas ja maukuu kurkku suorana "Simon's cat"-tyyliin. Melkein näkee, miten se osottaa kynsi ojossa välillä ammollaan olevaan suuhunsa. Sillä on nyt jo toinen matokuuri meneillään, kun eka ei näyttäny tehoovan. Kai se nyt korventaa, kun loiset syö sen eväät. Jospa pyydän sen murkinalle, niin saadaan vielä levätä hetki.

***

Eihän sitä sitte meinaa päästä enää millään ylös, kun aamusta menee uusiks nukkuun. Menny taas luvattoman monta tuntia koneella pitkästä aikaa tänään, mutta ku kaikki oli hoitamatta. Nyt vähän helpottaa. Yhet kuvat tuli lätkittyä miten sattuu esiin, mutta on edes jotenki. Ehtii niitä sitten joskus hieroo, jos siltä tuntuu. Yhessä välissä sain palamaan pitkät tovit, kun hain ekaa kertaa elämässäni netistä puhelimeen uusia teemoja ja soittoääniä. En tiettykään osannu mitään ja latasin ne muistikortilta sitte. Löysin online-kellotaulun näytölle teemalla, mutta sit en tajuu, miks puhelimen oma soittoääni menee henkilöille asetettujen äänten edelle. Olisko siihenki joku asetus jossain. Vanha puhelin ja niukasti omaa muistia.

Pientä jäpätystä olen pitäny taas kerran siisteyden ylläpidosta ja siks varmaan päädyin tärytyskoneen kahvaan kiinni tunniksi. Kyllä se rauhottaa kummasti, kun saa kerranki tarpeeksi sileeks näkymät. Myöhemmin sitten koin melkein järkytyksen, kun lyhkäsellä lenkillä alko lonkka vihloa. Ei se nyt vielä aikasemmin ole kävelyä pahemmin haitannu. Toisaalta... Mitä ite tekisin, jos joku ei ottais kuuleviin korviinsa mun avunpyyntöjä. Takuulla lopulta kamppaisin kanveesiin. Tahtia pitäs varmaan himmata ja keskittyä nivelen kitinään. No, maanantaina pääsee taas uudenlaiseen hoitoon ja olihan yhdenlaisessa vasta eilenkin. Varsinainen lonkkavuosi.

Menen tavaamaan kolmea kesken olevaa kirjaa. Jos joku niistä nyt sattuis inspiroimaan.

Tyhjänä katsoo aivastellen

Oli jotenki tyhjentävä viikonloppu tai ehkä pelkästään lauantain alkuillan prosessi. Se oli näitä hörhötysjuttuja. Kertas kaikkea, mitä muutenkin oli tiedossa, mutta jokin siinä jäi hautumaan. Olin viikonlopun muuten tutussa ja mukavassa seurassa; harmoonisissa hyvissä ympyröissä elikkäs tavallaan kotonani. Siinä oli puutarhaa, rakentamista, kävelylenkkejä, hiusten leikkausta, hankintoja kunnon kaupoista, autolla suhailua, lähipiirin ihmisiä ja mahtavia ilta- sekä aamuhämärän hetkiä hiljaisuudessa, mutta tutussa seurassa. Ehkä siitäkin kaikesta jäi jotain kehittymään kuoren alle, mikä ei ole ollut kaiken arkihösän keskellä sulateltavissa. Olen ollu väsyny, jossain usvassa, mutta kuitenkin hoitanut asiat suhteellisen selväpäisesti. Vapautuneesti on tullut otettua aikaa niille asioille, jotka sitä on tuntuneet vaativan.

Nyt olisi helppo luetella viikon päätapahtumia useita eri näkökulmista, mutta en tiedä, minkä ottasin ja minkä jättäisin. Ehkä pöpisen vaan tästä päivästä ja palaan, jos joku sopii.

Tänään olin yllättäen kokouksessa, jollaisessa en ikinä ennen ole ollut. Olin myös pienessä katselmuksessa, joka oli edelleen aivan uutta. Raahasin painavaa tavaraa paikasta toiseen ja taiteilin auton takaluukun kanssa mallikkaasti. Sain kaikki työt hoidettua fiksusti, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys ja lähdin kotiin kerrankin ajoissa. Putsasin jopa kolme marjapuskan alustaa lisää loppuillasta! Viikolla on ollut poikkeavaa hoitokuvio pienimmällä, 'leikkipuistossa' nallihommat, yhellä konsertti, kesäpoika meillä ja joittenkin vanhojen linkkien lämmitys. Ehkä muutakin, muttei nyt just tule mieleen. Tapahtumisen meininki.

Pikkutaiteilija on viimeistellyt aikaa sitten suunnittelemaansa synttärikakkumallia. On siis piirustus, jota on väritetty tarkemmin ja tänään aamusta se toimitettiin sitten alan ammattilaisen toteutettavaksi. Olen tässä muutenkin jälleen kerran ihmeissäni pienimmän kyvyistä. Hällä oli synttärikutsut suunniteltuna ihan itekseen koneella, mutta ongelma, kun kukaan ei tarjonnut omaa tikkua, jolla siirtää ne tulostuskykyiselle koneelle. Ei voi käsittää. Ekaluokkalainen, jolle me ei ainakaan olla opetettu mitään ja joka on ollu koneella valmiiden ohjelmien tai netin päässä joinakin sunnuntaina muutaman tunnin. Mulla jäi tänään oma puhelin kotiin ja toin ekaa kertaa työpuhelimen mukanani. Äsken löysin sen ihan muualta kuin latauksesta ja siihen oli muutettu kaiken maailman apinat taustakuvaksi ym. ym. Oih. Mihin tässä oikeen päädytään? 

Monet vanhat olemisen ja tekemisen mallit on auttamatta vanhentuneita. Hyvää herätystähän tämä kaikki vaan on. Oikein polttavia ja pitkäjuurisia nokkosia repiessäni ajattelin, miten syvään juurtuneita ja sitkeitä pidikkeitä nyt riivin irti hyvin palvelleesta maaperästään. Tajusin varsin kirkkaasti, miten toimenpide herätteli myös henkistä puolta. Kitkettävää on ja se tulee osin olemaan tiukassa. Marjapensaiden suhteen olen loppusuoralla, mutta vastaavaa muuta on paljon. Nämä ovat hyötykasveja ja oikein hoidettuna ravitsevat suurtakin joukkoa. Mikä tarve ja järki sitten löytyy kaiken maailman pensaille ja väliaikaisista istutuksista syntyneille kukkapenkeille? Karsintaa tarvitaan. Hallinnassa pidettävä loisto on mahdollista keskittää ja minimoida jatkuva kitkeminen. Tajuan nyt kirkkaammin kyllä senkin, että huolellisempi hoiva jättää tälle alkukesälle leimaa-antavat toivottomat repimiset kokonaan historiaan. Järjellä olen tämän aina tiennyt, mutta missä se järkeään hyödyntävä toteuttaja on lusmunnut viime vuodet - kysyn vaan!

Eilen illalla vaihdoin muutamat peitot kevyemmiksi ja aamulla oli sitten nokka tukossa. Arvelen, että jotain on ollut kosketuksissa johonkin karvaotukseen vintissä. Lähinnä sokkeliheikkiin, koska kissoja ei sinne päästetä. Nyt on sitten pesua tiedossa. En tiedä vaikka nukkuisin toisaalla ensi yön, kun homma jää kuitenkin viikonlopulle. Huomenna on jännää töissä ja illalla ainakin kahta aikataulutusta eri tahoilla. Yritän järjestää perjantaille rauhallisen hetken iltapäivään, mutta sitten saakin taas olla täys tohina, jos niikseen.

Kokeilin eilen muistutuksen ansiosta EFT-itsehoitoa huvikseen pitkästä aikaa ja on se vaan huvittavaa. Mun 'hoitokohteet' on sen tasosia, ettei yhestä hoitokerrasta voi ihmeitä odottaa, mutta kai sillä uskollakin joku merkitys on, kun vähän tehos. Pitäskö mennä pitkäkseen ja vaikka huvikseen naputella sen, mitä hereillä kestää. Sama kai se on. Ötyjä!

Kevyesti!

Vauhtia pitää, mutta nyt se ei hetikään niin kiusaa, kun ilmat on kohdillaan. Silti meinaan lukasta eilen postissa tulleen Jussi T. Kosken Arkiähkyn. Pari puskanalustaakin saan selväksi illassa, vaikka hitaasti etenee. Nyt on jo kuusi käsitelty. Leikkimökki lähti leikkikentälle; härveleille vasta kaivetaan tilaa jalustoille.

Eilen etsin taas kameraani. Ei mitään muistikuvaa, eikä aparaattia niin missään. Kävi mielessä, että kysäsenkö kevyemmältä puolelta. Samalla välähti, etten ole kokeillu varpua pitkiin aikoihin. Sillä sitten arvoin paikkoja ja rajasin ensin, että on mukamas meillä sisällä. Ei kovin vakuuttavaa, kun kaiken olin jo kääntäny ympäri. Oli aika kärsimätöntä vispaamista meikäläisen taholta ja menetin uskoni, kun näytti, että se on yläkerrassa ja ulkovintissä. Totesin, että paras opetella vaan kommunikoimaan suoraan ja jättää välikädet pois. Säntäsin muihin puuhiin ja illalla sitten mainitsin, että olen sitte vissiin laitteen totaalisti hukannu. Samalla välähti. Mulla oli yks retkireppu yhtenä iltana pakattuna toisille vielä sen kaalikuurin aikaan ja kuitenkin tulivat lopulta kotiin ne pöperöt mättään. Olen viikolla viskannut repun vinttiin. Saatoinhan laittaa kameran mukaan verkkotaskuun, vaikka en moista muistakaan, kun itsekin olin hetken paikanpäällä. Siellähän se oli - yläkerrassa, ulkovintissä.

Tänään on taas reissua ja viikonloppuna lisää. Koulun päättäjäistä. Ritsan ainaista kitinää. Nurmikon höyläystä ja leikkipuistoa. Upeeta kesää kuitenkin ja hörhötystä sopivasti mausteeksi. Mikäs tässä on ollessa. Hehkutinhan jo, että painotavoite tuli saavutettua? Kyllä varmaan. Piti kaivaa pienempiä farkkuja kätköistä ja kuppikoko.... No, nyt on ainakin ennestään tuttu olotila ja näinkin olen aina kelvannu =) .