Raato

Pikkasen paljo huono olo ollu viikon alusta lähtien ja kävihän se sitten julki, että jotain vatsatautia oli liikkeellä. Alkuviikon sai joteki töitä paiskittua, mutta keskiviikkona tuli jo kommenttia, etten näytä oikeen hyvinvoivalta. Sekin meni kunnialla, mutta ilta oli pakko pyhittää pelkkään lukemiseen, että sai keskitettyä huomion pois siitä olosta. Loppuviikko oliki sitte kitumusta ja nyt opettelen taas syömään uudestaan. Puurovaihe menossa, enkä oikeen pidä kyseisestä herkusta. Maustan ja teen vaikka mitä. Aamulla meni epähuomiossa paprikaa kanelin sijasta ja nyt illalla laitoin jo suosiolla molempia, kun ei ollu yhtään hullumpi sekotus muutaman muun jutun lisäksi.

Tavasin ensin Derren Brownin kirjan Miten mieltä hallitaan ja alkumetreillä mietin, miksi ihmeessä ostin moisen oikein omaksi. Tää liittyy nyt johonkin alitajuiseen kiinnostukseen kaikenlaista käytöstarkkailua kohtaan. Se on sellanen luonteenpiirre, joka on aina ollut liki riesaksi mukana, mutta en koskaan ole perehtynyt kunnolla tutkittuun puoleen tai opittaviin tekniikoihin. Tarkoittaa tietysti yhtä paljon itsensä tarkkailua kuin toistenkin, mutta näiltä osin ei kovin paljon löytynyt sellaista, mitä en olisi jo jostain lukenut. Kirja tosiaan pisti ärsyttämään heti aluksi heikon käännöksen ja oikoluvun takia sekä ehkä myös esitystyylin vuoksi. Sen nyt ei pitänyt yllättää, kun tiesi tyypin, mutta päätin katsoa jutun kokonaan. Seuraavaksi ärsytti toisten kirjojen pääkohtien esittäminen omin sanoin. Sattui kuitenkin, että olin juuri aikeissa lukea uudelleen Tony Buzanin Use your head ja tässä olikin yllättäen ne osat suomennettuna, joita olisin kerrannut muistisäännöistä. Vastaavaa kertausta tuli sitten hypnoosista, illuusioista, NLP:stä, kehonkielestä jne. Rinnalla kulkeva paasaus skeptisyydestä ja näennäistieteestä jälleen ärsytti, mutta täytyihän ihmisen saada esitellä mielipiteensä niin, ettei jäänyt mitään epäselvää. Täysin hörhötyksiin seonneille tietysti asiaakin, mutta tyyli oli sellainen, ettei yksikään hörhähtänyt ottaisi sitä auliisti vastaan. Itse taikatemput ei kiinnostaneet, mutta ne vähät, mitkä käytiin läpi, liittyivät käsittelyssä olevaan asiaan ja olihan niiden periaate hyvä tietää.

Yhden hörhötyskirjan luin myös, mutta se vasta oli niin huono käännökseltään, sisällöltään ja kaikella tavalla, etten paljon viitsi sen enempää nimeä kuin muutakaan siitä mainita. Nyt sitten lopettelen Dumaria. Käytiin hemmon keikalla muutama viikko sitten ja keskustelu kirjasta virisi siinä samalla. Sattui olemaan kirjastossa vapaana, joten se nyt mennään meillä yhteislukuna läpi; kun toinen laskee kädestään, niin toinen nappaa kiinni. Olen tänään tyhjentänyt sivujen välistä kokonaisen kessun tekoon purut ja saman verran tuhkaa. Kahvikupin pohjalla tehtyjä logo-aihioita ja syötävän jälkiä löytyy myös. Hajuelämys on melko mahtava ja visuaalinen puoli siihen lisättynä tarjoaa kapakkatunnelmaa luetun elävöittämiseksi. Kirjasta, aiheista ja kaikesta voisi sanoa paljonkin, mutta jotenkin tuo taikurin tarinointi ja tämä on pohjavireeltään yksi yhteen. Pohditaan Jumalaa ja kuolemaa rankoilla lähtökohdilla, päädytään jauhamaan heikosta itsetunnosta, pakonomaisesta tekemisestä ja ateistisesta ylemmyydestä (tämä viimeinen on nyt huonosti muotoiltu, mutta näkemyksensä vuoksiko vai pelkkää heikkouttaan poljetaan hyviä asioita lokaan toisia kunnioittamatta). Molemmissa oli paljon muutakin, mutta nämä jotenkin yhteistä.

Mietin muutenkin parhaillaan paljon tekemisen pohjalla olevaa virettä ja motiivia monissa asioissa. Molemmat kirjoittajatkin myöntävät haluavansa olla iloksi tavallisille ihmisille, mutta sitten jokin ihan muu onkin motiivina ja käynnissä pitäjänä, kun arki koittaa. On se raha/toimeentulo, maine ja kunnia sekä arveluttavat keinot niiden saavuttamiseksi. Ollaan ihmisten joukossa vastentahtoisesti. Molemmat nauttivat tekemisestä, kun sitä on tarpeeksi hiottu ja se lähtee tehdessä sujumaan. Sattumalta se nautinto näillä on ihmisten joukossa shown veto - ja tuntui olevan julkisuudesta johtuen monesti vapaallakin. Tulee outo olo, että sama kaava taitaa päteä keneen tahansa. Vähintään rahan vuoksi mennään usein vastentahtoisesti ihmisten joukkoon ja välillä arveluttavilla konstein myös pidetään itsensä liikkeessä. Jonkunlainen kulissi ainakin yritetään pitää pystyssä, jos ei varsinaista showta tule vedettyä. Tarvitaan edes hetkittäin inspiroitunut fiilis, hyväksyvä asenne ja energiaa edetä, että jotain saadaan tehdyksi. Vaan se juuri mietityttää, että millä käyttövoimalla ja millä asenteella. Niin ja silmille tuli molemmissa kirjoissa, että heiltä muka odotetaan tiettyä määrää tylyyttä ja juuri sitä ylemmyyttä esityksissään. Tylytystä vähän siellä ja täällä. Väittäisin, että tylyttäjä sahaa aina omaa oksaansa - tosin tylsällä terällä, että se vähän kestää =).

Onneksi elämä ei ole pelkkää raadollisuutta, vaikka sitä nyt taas on tullut monesta tuutista. Taidan mennä peiton alle meditoimaan ja luen jotain kohottavampaa.