Hyvää Täysikuuta ja Uutta Vuotta

Sydän turvassa nelkkarissa

Postikorttimaisemat pysyy ja kinokset on korkeat. Kahlasin pihasaunalle, mutta ovi ei auennut, vaikka miten kiskoin ja potkin. Naljailinkin, että siellä on joku laittanut haan sisäpuolelta kiinni; haluaa olla rauhassa. Sai olla tällä kertaa, mutta kyllä mä sinne vielä menen. Nyt ei laitettu perinteistä joulusaunaa ja haluan nähdä, että siellä on kaikki hyvin. Kattejen kanssa kävelin pienen lenkin ja nauroin yhden jätösten peittelylle, kun teki tien pientareelle melkein pyramidin, eikä meinannut olla ikinä tyytyväinen lopputulokseen. Lopulta lähdin menemään ja huusin sen irti pakkomielteensä kimpusta. Sitäkin kinoksen raavintaa ja kumparetta saattaa joku vielä ihmetellä, että mikä eläin tekee tommosta hulluutta.

Jossain välissä selailin läpi astrologisia blogeja, joita joskus olen enempikin seurannut ja eksyin yhtä vähän aikaa sitten löytämääni kirjoittajaa tutkimaan tarkemmin. Meni melkein pää pyörälle, miten joku ihminen voi olla pedattinen kirjaamisessaan ja aikaansaava. Alusta lähtien olen sen verran älynnyt, että kyseessä ei ole mikään taulapää, mutta enpä olisi ikinä uskonut, että on sitten noin käsittämätön. Vähän tuli olo, että kyseessä voi olla jonkunlaista kansalle tyypillistä 'pakonomaista suorittamista' (ja mahdollisesti tekijänä jokin rajoittanut menneisyys), mutta sittenkin. Tarkoitan tuon positiivisesti, koska tunnen tapauksia ja kyse on jonkunlaisesta kilpailuvietistä ja hurmoksesta, joka tulee äärimmäisyyksiin viedyistä suorituksista. Jos on fyysisesti oikein treenattu ja kestävässä kunnossa, niin monenlaisia kiinnostuksen kohteita jaksaa ja ehtii käydä läpi. On meitä kyllä moneksi. Kyseisen tyylisillä ihmisillä ei välttämättä ole perhettä tai ns. normaalia elämää. Tässä blogiosoite http://vlivina.blogspot.com/ , mutta profiilista löysin varsinaiset sivut ja aikaansaannokset. Jotenki kokonaisuudessa kismittää se, että suurin osa asioista on harrastetyylisiä ja kaikkien ulottuvilla. Joku sitten tekee vähän kaikkea pitkäjänteisesti ja tietysti kehittyy.

Nettiyhteys oli tuntitolkulla tänään katki meidän idyllissä. Katolta tuli lumet rymisten, että puista tulee välillä samaan tahtiin langoille. Putsasin koneelta turhia ohjelmalatauksia ja laitoin jopa levyn eheytyksen. Yhden löytämäni virkkausmallin otin ruudulle ja väsäsin vähän sen mukaan tämmösen.

Olis pitäny olla enemmän kontrastia lankojen väreissä, mutta noi nyt sattu oleen vielä pöydällä joulutähtien jäjiltä. Rivit ei ole tarkkaan katottuja ja tein omia sovelluksia jutellessa ihan muuta. Silti tuli jo aika nelkkari. Kehityskelponen idea, vaikka en minä noita luultavasti toista tee.

Talo hiljenee, joten yökyläjengikin on varmaan simahtanut. Hyvä juttu. Minä myös hiippailen orrelle.

Iäkäs herättää menopelin

Loma jatkuu ja mä sain jäädä kotiin yhdeltä autoreissulta. Voi onnea ja on se onnea tyttärellekin; saa istua autossa edessä ja mennä tuttuun paikkaan navilla sekä säätää radiota ja kaikkea niin paljon kun paljolta puheeltaan kerkee. Mun selkä kiukuttelee ehkä eilisistä rehkimisistä ja maan alta nousseen näkönen olen vieläkin. Pohdin tossa ääneen, että miten mä menen tämmösellä yhtäkkiä 30 vuotta vanhentuneella naamalla töihin vielä. Toinen vaan kannustaa, että voit saada ikälisän. Kiitti!

Himottais kaivaa sen lumen alla seissy kuranen auto esiin, imuroida, pestä ja herättää eloon. Eilen jo kolasin sen ympärille traksa-aurauksista jääneet reunukset. Kuoleman kielissä oleva neitsyt haaveilee ja toteuttaa sitte tämmösiä. Happea ei voi mennä hakemaan ilman järkevää tekemistä. Paljo enempi huvittais nyhjätä kyllä sisällä, kun tekemistä olis vaikka miten. Mä meen ny kumminki.

*****

Tein semmosen raihnasen mummukan mobiilihuollon. Käynnistin, jotta klasit aukeis vähä helpommin, harjasin lumet (en sentä jäitä), imuroin täältä tonnepäin, enkä mä sitä mitään pessy, mutta siirsin vähä sivuun ja yhen ämpärillisen sohin pitkävartisella harjalla keitivedellä höystettyä kuumaa shamppoovettä ja pari puhdasta perään  (Sulomies, eiku Sulon tyhjentäjämies voi todistaa, kun sattu osuun paikalle =) ,että takuulla höyry nousi.... ja olipa muuten hyvä sauma, kun se bilikka oli vähä niinku sen roskiksen edessä maannu).

Sitte olinki (suihkun jälkeen tietysti) sen verran tyytyväinen itteeni, että tein kuivakakun ja tähtitorttuja. Tähän on nyt pakko tilittää, että kaupan pakastetaikina on karmeeta. Me tehtiin siitä kauheella vaivalla ennen joulua porukalla tortut, kaikilla oppimillamme malleilla, mutta niistä turpos rumia, koko talo haisi pahalle, eikä ne maistunu sen vertaa, että olis viittiny montaa syödä. Nyt tein ite taikinan ja 6x6 cm tähdet on sitten somia, vaikka niistä jäikin voitelu, kun munien tuojat viipyy. En olis paistanu vanhalla päälläni, mutta sain joku aika sitte leipomisen asiantuntijalta vinkkiä, ettei niitä tarvii voidella. Niinpä vaan paistoin, eikä niistä mitään rumiluksia tullu. Tässä eka pellillinen orpona isolla lautasella.

Ja maistuu muuten hyvältä (pistin kaikki muotopuolet tuulen suojaan tietty).

Olen ettiny netistä xml kääntäjää (ilmasta tietysti), mutta tän päiväset kokeilut menee mönkään. Voisin tuoda tänne tekstejäni muualta, mutta en raukka parka ymmärrä mitään mistään ja kokeilut menee miten sattuu. Haluisin tietysti tekstit aikajärjestykseen, eikä mulla ole mitään juur bloggerissa ennestään. Ehkä jotain keksin aikanaan ja saa neuvoa, jos on tietoa.

Taas ollaan menossa

Molen sen verran plutoninen persoona, että jälleen kerran olen käynyt läpi oman lähtöni ajatuskuvion. Se on kuulemma ihan terveellistäkin ja meditaatiokeino jopa, mutta nyt tässä mietiskelen, mitä rakentavaa tällä kertaa olen oivaltanut. Ehkä sen, ettei ole mitään mieltä pitää yllä raastavaa identiteettikriisiä näitten kirjottamisiensa kanssa, jos kerran on hegetön sanotaan puolen vuoden päästä. Ylipäätään minkään 'panttaaminen' ei tunnu kovin mielekkäältä, jos ei aikaa ole tarpeeksi, mihin odottaa. Panttaamisesta tuli heti muita mielleyhtymiä, että ei kai se silti ole järkevää paljastaa kaikkia pantti/rekisteritoimistoon vietäviä ideoitaan. Voihan ne nyt edes pitää oman porukan tietona. Vai miten se on ja kuka sen sanoo. Mikä on edes mun porukka? Onko se paljon enempi jossain täällä kuin kotona ikinä, täh?

Niin, siihen olemasta liukenemiseen vielä. Olen tämän ystäväpiirissä monesti puhunut, miten nurkkansa olisi hyvä käydä läpi ennen lähtöä, ettei jälkeen jäävien tarvisi seuloa tolkutonta sulppua hamaan tappiin saakka. Senkin olen puhunut, miten ihailin äitiäni, kun lähdöstään ajoissa vinkkiä saaneena teki siinä asiassa huolellisen työn. Oli oikein ilo hoitaa asiat loppuun. Ei mitään epätoivosta tullut käsiin ja silti jäi vielä paljon nauramista henkilökohtaisille erikoisuuksille - vai liekö löytäjän omia mustia aukkoja. Monellako teistä on käytössä 60 hyväkuntoset alushousut? Got ya. Mulla alkaa olla, kun sattu koko.... Tässä iskee taas se identiteettikriisi. Onko tutut kaikki jo niin perillä mun luonteesta, että osaa ottaa tän huumorilla, asia asiana ja lopulta elämänä. Moniko jaksaa ymmärtää kierrätystä ihan loppuun saakka ja sitten taas toisaalta - mitä välii. Minä tietysti elin vuosikausien aivopesun siitä, miten naisella voi olla paljon alusvaatteita, ettei niitä tarvi jatkuvasti pyörittää liian rankoissa nykyajan pesukoneissa, jotta vaan siekaleet lopulta lentelee. Samoin tietysti miehellä voi olla, yhtälailla. Ehkä tää on jopa ihan tavallista, enkä tiedä mitään tavanomasesta määrästä nykypäivänä. Kertokaa, niin vedetään keskiarvo. On tyyppejä, joilla on kolmet ja ne pestään käsipelillä tai siinä sukkapullossa takakontissa. Taas mä eksyin pelkkiin kalsareihin.

Sitten on se, että peilikuvastaan näkee silmien tilanteen lisäksi, miten olis syytä kuitenkin tarkistaa elintapansa, vaikka ei oliskaan sitä aikaa tai terveyttä, ja varsinkin, jos ei ole. Ainahan pienemmällä taakalla selviää paremmin heikkonakin. Tolkuttomista ylipainoista ei ole kyse, vaan lähinnä siitä, mitä elimistö joutuu kelata näillä systeemeillä läpi päivittäin. Monipuolisemmin voisin katsoa ravintoaineita kehiin. Hippasen enempi happea ja liikettä. Mielialakuvioista puhumattakaan. Mistä taas tulee mieleen monikin tapaus. Marttyyrit on rasittavia terveinäkin! Ympärillä olevia soisi säästettävän edes tässä asiassa.

Jokohan nyt olisin. Ei, kun eipäs vielä. Jos on jotakuinkin rajattu aika jäljellä, niin eikö olisi mielekkäämpää saada jotain yhteishyödyllistä vielä aikaan ehkä sen sijaankin, että pelkästään siivoo jälkensä. Jos jäljelle jääville jää (jäisiä jäniksiä jäännöskoppaan jäkättämään jää jää jää) jotain kivaa, niin eivätkö mieluusti korjaisi muutaman kapallisen roviolle. Ehdottomasti!

Mitä jää käteen tän kertasesta lähdöstä? Kauhee paine, että mitä kivaa sitä oikeen järjestäis!

Aikataulut hiiteen

Onhan hienoa, kun varsinainen jouluaatto on takana. Vaikka meillä ei ollut mitään suurimuotoisia järjestelyitä, niin aina on olevinaan niitä deadlineja. Joulutervehdyksen tuoja huudahtaa ja pomppaa ovelle, että kaks minuuttia joulurauhan julistukseen = deadline olla häiritsemästä toisten rauhaa. Siitä tuli meille kiire, että kävellen vietävät kortit on toimittamatta....aika myöhäseksi tosin menikin. Eihän meillä ollut mitään protokollaa olevinaan, mutta kuusen koristeluun oli jonkunlainen deadline, syömiseen, saunomiseen, lahjojen avaamiseen ja kuitenkin lopulta jopa nukkumaan menoon. Vasta tänään tuntuu, että nyt ei ole mitään väliä tekemisillä ja ajoilla. Nyt pelataan, syödään ja ollaan koneella täysin vapautuneesti. Ei mihinkään kiire, eikä mitään pakko suorittaa. Jes.

Mietin äsken yhden runsauskuvion, kun joitakin viikkoja sitten ihailin pehmeitä peittoja ja tarpeeksi paksuja tyynyjä ystävän luona yöpyessäni ja kysyinkin jälkeenpäin, että oliko ne untuvaa vai mitä. Eivät olleet untuvaa, mutta uusia kuitenkin. Jollain tasolla on täytynyt syntyä voimakas toivomus, että itsellä olisi yhtä hyvät, koska nyt jouluna saimme yllättäen kaikille samanlaiset. Täytyy sanoa, että olen nukkunut hyvin ja tyytyväisenä viime yöni.

En tiedä, olenko koskaan ostanut ensimmäistäkään peittoa tai tyynyä. Meillä on aina ollut paljon kangasmateriaalia jo lapsuuden kodissa ja sieltä on tullut vuosien varrella tasaisin välein täydennystä. Oikeastaan mulla on täällä 'kartanolla' tuskasen paljon petivaatteita jo ennen näitä uusia ja tilanne on mielenkiintoinen, kun saan tämänkertaisen pyykin pestyä. Nyt olisi viimeinkin aika osata myös kokonaan heittää pois. Ei millään kaikki voi olla enää kuranttia tavaraa. Vanhimmat voi olla jopa 40 vuotta vanhoja ja hirvittää, mitä niissä mahtaa olla täytteenä (jokunen pölypunkin luuranko). Olen tyynyistä tehnyt koristetyynyjä ja kierrättänyt kaikilla tavoilla, mutta nyt pitäisi jotain kertakaikkiaan heittää. Saako peitoista edes pesemällä allergisoivan moskan pois? Ei vissiin. En melkeen kehtaa sanoa, mutta mietin äsken, että jollain suutarikoneella sais pintaan tikatulla kestävämmällä (kalusteesta puretulla) kankaalla mahtavan autoremonttipeiton.....ei hitsi. Juuri vein epäonnistuneen neuleompeluksen kissojen pediksi ulkorakennukseen. Kai mä jonku täkin pilkon niille vielä vaihtoalustoiksi. Me on pidetty peittoja aina pussilakanoiden sisällä, että onko ne edes ihan piloille voinut mennä. Eihän ne kaikki ole kamalan vanhoja edes. Tässä sitä taas mennään. Ei auta kuin rukoilla järkeä päähän tälle operaatiolle.

Kahlailin eilen illalla jo vähän ja tänä aamuna lisää uusia blogeja. Alan selvästi heräillä väsymyksestä, kun innostuin kokeilemaan jollain näkemääni laskuria. Latasin uuden ohjelmankin koneelle, mutta en ole vielä perehtynyt. Lonkan tilanne on sellanen, ettei koneella istuminen välttämättä ole parasta. En tiedä onko se pysyny, mutta ei oikein hyvältä tunnu. Lisäksi on todellinen tarve ottaa nyt joka päivä annos ulkoilmaa. Taidankin lähteä saman tien tuonne valkoisuuteen. Käpylisäkkeen tankkaukseen. Karvakorvat pitää huudella mukaan.

köpö köpö

Tähtösiä syntyi sitten useampiakin ja ripottelin niitä maailmalle sopivissa kohdin. Alkuperäisistä säästin parit ihan vaan originellin otteen vuoksi. Traditio voi jatkua, jos siltä tuntuu tulevina vuosina. Ainakin käyttötarkoituksia tuli keksittyä lukemattomia.

Jotain kummallista huonoa oloa ollut väsyn ja ruokahaluttomuuden merkeissä. Olen aina tosi vaatimaton diagnoosieni suhteen, joten kyse on mahdollisesta kuolemasta lähimmän puolen vuoden sisään tai jotain vastaavaa. Jätin kahvin ja viimeisetkin pahejuomat katkolle tyystin. Olo on tietysti tullut entistä karmeemmaksi vierotusoireiden muodossa, mutta katellaan nyt rauhassa, kun aikaa on.

Tänä aamuna piti lähteä ajoissa kuten eilenkin, että herätys samoihin aikoihin 6 pintaan. Kävin kurkkimassa ikkunoista ja totesin, että lunta tulee myrskytyyliin kattoa humautellen vaakasuoraan aika lujaa ja illalla puhtaaksi aurattu piha on kantenaan lunta. Päätä särkee ja muutenkin pahoinvointi, jos mahdollista, vieläkin ilkeempänä kuin aikasemmin kimpussa. Kömmin takasin vällyihin ja totesin, että myöhemmin. Heräsin edelleen huonovointisena puol ysi. Joopa joo. Nyt ei ole työmenoja, mutta laitoin kuitenkin tekstaria, että tuli aamusen kokemuksen myötä uudelleenkalibrointi. Paikallinen aura hoiti varsinaisen tien auki ja kotiauraaja pihan. Sadekin laantui ja teen juonti helpotti sen verran, että mökki ojennukseen ja menoks.

Rannikon tuntumassa alkoi jo hirvittää, että tuleeko musta joulu heille, kun vettä sato ja tiet jo uhkaavasti mustui. Toivottavasti uusi lumipyry hoitaa idyllisen joulun. Muuten oli mukava käydä ja todeta, että kaikki idyllisen kauniisti ja hyvin. Luntahan oli tuntuvasti muuten, ettei aurat kerinneet kaikkia paikkoja oikein kuljettaviksi edes hoitaa, että kyllä sitä teiden oheen luulisi jäävän. Hankin asialliset talvikengät ritsojen tilalle, jei.

Kotona postikorttimaisemissa laatikoiden tekoa ja karjalanpaistilihat tuoksuu uunissa. Pienen ihmisen tekemäksi suuri lumiukko nousi pihaan seisoskelemaan. Kynttilöitä ja muutakin valoa pimeään - tunnelma on kohdillaan. Muutama kulkeminen ja muistaminen vielä, mutta lähestulkoon omassa rauhassa oloa alkaa olla. Mahtavaa.

Sain mielenkiintosen leikkikalun ja sitä nyt testailemaan. Muuten olo on jollain tavalla köpöttelyä. Lonkka, puolikuntonen olo ja pienissä erissä tehdyt hyökkäykset asiaan kuin asiaan. Köpöttelyä. Joulu tulee köpötellen.

Tähtösiä

Tuommosia syntyi ensimmäisistä kokeiluista.

Suurin on vajaa 4 cm.

Iu iu iu

Viimenen työpäivä ennen lomaa. Päivät on olleet pitkiä ja voi väsytyksen tuskaa aamusta. Heräsin tarkotuksella oikeen aikasin, että jää sitä aikaa selvitä matkaan. Istuin puoli tuntia täysin zombiena ja meinasin jo menettää kaiken toivoni, kun ei mitään käynnistymisen merkkejä. Melkein kontaten etenin sitten vaihe vaiheelta, mutta silmät oli vielä tunnin päästä aivan järkyttävän näköset. Hiukset jo hulmahteli puhtaina ja pakollinen kevyt ehostus oli sitastu, mutta ei puhettakaan, että sen näkösenä olis voinu lähteä. Kaivoin jääkaapista joskus jääneitä antibiootti silmätippoja ja niillä sitten edes punasuutta häätämään. Oih.

Mä nyt kyllä vähemmmästäkin olen tajunnu, ettei auton vaihto menny ihan kohilleen ja melkein arvasin, ettei talviolosuhteet asiaa paranna. Takapuolen selluliitit on varmaan kestojäässä pitkälle helmikuuhun tän aamun jälkeen. Istuin nimittäin kylmän matkan lisäksi ihan reilusti töitten parkkiksella maahan ja rauhassa kääntelin sitä pistotulppaa autoon. Viimein sain - vain todetakseni, että johto ei tällä kertaa ylty tolppaan (naapuri oli ajanu vähän liian liki ja minä jätin hajurakoa). En säästelly ääntä, enkä sanavalintoja. Pakkohan se johto oli nykästä vielä irti uudelleen mallauksen ajaksi, kun ei sitä mihkään saanu kiinnikään. Viskasin sen autoon (miksiköhän; eikö se olisi maassakin säilyny) ja uudelleen parkkeerauksen jälkeen se oli tietysti takertunu johki kiinni ja vähällä oli etten riuhtassu paksumpaa päätä ikkunasta läpi. Taas jalat suorana maahan istumaan ja sovittelemaan. Myönnän, että itketti ja lonkkaa särki jäykissä vaatteissa vääntäytyä edes takas. Sormet taas aivan turtana lopulta. Nyt tajuan myöhemmin, että ajastin on säätämättä tämän päivän tilanteen mukaan. En mä rehellisesti ymmärrä, mihin tätäkin kokemusta tarviin. Ehkäpä se kirkastuu aikanaan.

Pakkasta 24 astetta ja olen vaan kerta kaikkiaan ihminen joka viihtyisi parhaiten kuumalla hiekalla.

Noh. Pätevänä hoidan enste työpäivän, sitte yhen neuvottelun pidemmällä ja sitä myöten kohti vauhdikasta viikonloppua. Tiedä vaikka tää olis mun elämän parasta aikaa. Ainakin se on kaikki, mitä nyt on. Vähempikin kyllä riittäis joka asiassa.

Kyhitys

Miellyttävällä parhaillaan puun lahjat kiehtoa, mutta miellyttävällä esittää ne kaikki on täyttää meidän ajatuksemme, jotka välittävät ja haluavat meidän joulun iloa jakaa. Teille, joille olemme usein ajatellut, lähetämme loma iloa ja rakastaa.

Viimeaikoina on vaivannut joku ilkeily-basilisko (vrt. tietokonebasilisko). Tekee mieli kiukutella, heittäytyä hysteerikoksi tai vähintään liiotella ainakin jotain. Töissä tuli roskapostiin kirjautumistunnusten ja salasanojen kalasteluposti, joka oli kääntökoneella väsätty suomeksi, ettei kovin kaksista lausantaa. Siitä sitten ilkeyksissäni nappasin idean ja etsin englanninkielisen joulurunon. Kääntökoneen hengentuotos tuossa alussa. Suomi on vaikea kieli, ettei koneen tuotokset kovin äkkiä vaikuta ihmisen suoltamalta.

Alan nyt ladata työskentelykeskusta vastaanottamaan sulkeutumisen tovea. Tuskittelmuksen runsaasti kehkeytän kangasmateriasta kertautumaa keholliseen olemusympäristööni. Merkittävästi tärkeimmät kalleudet kalautan tyrmän kalterimaiseen sulkutilaan avaimella vaikuttavasti kiertäen.

Hermoraunio

Mä en nyt oikein tiedä, mitä sanosin ensin. En melkein meinannu malttaa heittää kaikkea repalehtavaa päältäni ja sonnustautua tiukkaan ponnariin, treeniliiveihin, kireisiin hiihtareihin korkeella vyötäröllä (olen löytäny ne varastoistani!) ja kaulaa myöten vetoketjulla ihoa vasten olevaan lämpöseen paitaan. En tietenkään siedä kovaa pakkasta. Se tekee elämästä täällä korvessa niin paljon hankalampaa (enkä puhu nyt sähkösistä hiuksista), kun pitää kuitenkin lähteä autolla meneen aamusin ajoissa. Päivä oli reissaamista ja kun sitten menin unohtaan sen halvalla menevän joulukorttikuorenkin kotiin (tajusin asian puoli 3 aikaan) eli käväsin sen vielä hakemassa ja heittämässä viime minuuteilla postiin, niin olen tietysti hermo pinnassa. Laitoin aamulla oikein arktiseen menoon päälle ihan erilliset ulkotamineet ja olen sitten vaihtanu ja vaihtanu tilanteiden mukaan. Jonku pitäs keksiä just ihonmyötänen siisti muoti sisävaatteisiin (joku prätkäjätkän alusasu sukkapukutyyliin kävis hyvin) ja pilkkihaalarityylinen muoti ulkomenoon. Pilkkihaalarin taskuihin pitää mahtua sisäkengät ja mahtuishan helposti. Miten olis helppoa heittää haalari niskaan ja veks. Mä heittäsin heti muutenki käsilaukun meneen, kun olis niin paljon taskutilaa. Yks toimiva vetoketju ja se olis siinä, mutta voi ...lkkari, mihin mun päivästä on huvennu monta pärelastua. Kaiken maailman nilkkapiikkareiden ketjua, villatakin ketjua, lasketteluhousujen ketjua, takin ketjua - sitte putoo rintsikan olkain alas ja hanska suuhun, takin ketju auki, villatakin ketju auki, kiemuretelemalla käsi paitojen kauluksista ja sitte ketjut kiinni, hanska käteen, saat kantamukset autoon ja pääset istuun ja olkain on taas päin ...vettiä. Retuutin jo fyysistä käsittelyä kestäviä työkavereita leikilläni ihan kunnolla pahimpia kiukutuksia karistaakseni.

Kaikkein eniten mua nyt risoo kuitenkin lohkolämmittimen nykyajan johtopistoke siinä auton päässä. Voisko joku ystävällisesti kertoa mulle järkeen käyvän selityksen, miksi sen pitää olla niin ärsyttävän pieni ja tarkka siitä menoasennostaan, kun pakkasaikaan melkeen poikkeuksetta toimitaan tosi vaikeissa asennoissa, pimeessä tai ainakin tuskasen hämärässä ja kädet auttamatta tuhannen turtana kohmeessa (paksuilla rukkasilla hommaa on turha yrittää, kun auton päässä pitää olla semmonen hilvatan lippa...ei ole muuten kauvaa, vaikka menis ihan täyteen loskaa ja vaikka mitä). Miksi ei voi keksiä semmosta yksinkertasta tarpeeksi isoa patukkaa (vaikka semmosta, millä ne keksijät muutenkin ajattelee) ja se vaan törkättäis paljon suuntia ajattelematta (niinku ne suunnittelijat varmaan useimmiten muutenki tekee) ja virtaa tulis. Nyt tietysti patenttitoimiston ovet heilahtelee, kun mun täydellinen idea nyysitään verekseltään, mutta en välitä. Tärkeintä, että asiaan tulis edes jotain tolkkua. En viiti tähän samaan kertoa, mitä mieltä olen lämpötolpien kansista tai varsinkaan ylipäätään muovisista ajastimista sen pyörivän kiekon ja iki-ihanien miniatyyriklipsujen kanssa. Millä muuten muistan, että kiukuissani käänsin sen ihan miten sattuu, kun päivällä tarvin hetimiten tunnin lämmityksen, eikä se jutska yllätys yllätys ollu yhteistyökykynen. Pistin sen lämmitysjakson vaan kohtsillään tapahtumaan kellonajasta välittämättä. Huomenna kiroan kunnolla töistä lähteissä, jos en muista säätää sitä oikein aamusta. Kännymuistutus on ainut, mikä voi toimia, jos laitan sen nyt heti.

Kaks nälkästä kattia terrorisoi mua. Ne tietää, etten kestä tietyn tyyppistä kitisevää, käheetä, kysyvää ääntä hermona ollessani. Ne hyödyntää just sitä. Toinen istuu tasa...rsein keittiön lattialla ja raapii molemmin tassuin kaapin ovea. Toinen jumittaa pytyn kannella (ne syötetään nykyään hyyskässä) ja vuorotellen kyselevät, että miten olis. Ihan lakkaamatta. Pakko käydä tässä välissä....huuuh. Lepo. Tämmösen hermopaukun pitäs vielä tarkemmin harkita toimensa eli tunkea kipot heti täyteen pöperöä sen tiukan ponnarin vedon jälkeen. Vielä, kun silmät on kireenä viiruina korvia kohti.

Nyt alkaa peltilääke helpottaa. On tää kans. Noista ajastimista ja kaiken maailman valosarjoista ja virittelystä sais vähintään uunin paksusen kirjan. Kyllästyttää jo ajatuskin, miten niitä varovasti jäistä irrotettuja ulkovalosarjoja sitten testaillaan ja polttimoita vaihdellaan. Tuli justiin mielikuva, että meniski isojen keritsimien kanssa ens kerralla ja leikkais laakista koko hässäkän metrin paloiksi ja tumppais Suloon (vaikka ei tämmönen wanabiiekopersoona siihen kuitenkaan pystyis).  Miehisyyttä symboloivat kynttiliköt on aina kans vailla varalamppuja ja kukaan ei muista, mihin ne alennuksesta joulun jälkeen hankitut lamput on laitettu talteen. Niinpä meillä on nyt yks toimiva semmonen ja neljän tilanne on melko hiljanen. Ei sillä, että kukaan olis edes sitä yhtä sijottanu pimeyttä valaisemaan. Se on kumollaan siinä hiljasten kavereitten kupeessa monen muun hässäkän joukossa ja pikkuhiljaa peittymässä remonttitavaran katveeseen. Oikeestaan aika lohduton ajatus. Me vaan pelataan korttia tyttären kanssa illalla läksyjen ja muun jälkeen, eikä paljon huolta kanneta tällä kertaa koristelusta. En ole ottanu esille mitään joulukrääsää. Jotain on tullu tytön joulukalenterista, se on väkertäny omiaan tai sitten on vaan poltettu kynttilöitä. Ihan hienosti menee näinkin.

Nyt alkaa olla rento hyvä olo. Pääsen ylihuomenna oikasuttamaan lonkkani, joka ei tällä kertaa taas omilla konstein tokene. Asiantuntijan hoito on siunattu asia. Olen varmaan pari kuukautta tuskitellu puujalkasena ja kaikki joogat ja kyykkimiset on aiheuttanu suoranaista tuskaa. Nukkuminen on välillä mitä sattuu. Saamattoman kohtalo ei ole kadehdittava. Aina menee kaikki muu oravanpyörä edelle ja helposti. Varsinkin, jos tulee yksikin helpompi päivä, niin heti aattelee, että joo, nyt se varmaan lähtee paraneen itestään.

Menen kirjottaan vielä muutamat perinteiset joulukirjeet ja sitten on vuodenvaihteen muistamiset pulkassa. Käsin kirjoitettu kirje syntyy onneksi melkein itsestään, kun siihen on niin pitkät perinteet. Nyt, kun olen purkanut kaiken tuskastuttavan tänne, voin kirjoitella kaikkia mukavia juttuja.

Purkaa ja tekee

Sukurasite vissiin iskee. Äiti jo kerto omastaan aikanaan, että sai kohtauksia, jolloin yhtäkkiä purki jonku vaatteen siisteiksi palasiksi ja nyppi langat huolellisesti pois. Ei välttämättä koskaan koonnu nipusta mitään, mutta tuli vaan innostus purkaa edes. Mun äiti sitten purki tilkuiksi ja melkein aina teki uutta tilalle. Oli lisäksi täydellisyyteen pyrkijä, että purkas ja teki, jotta tuli riittävän hyvää jälkeä. Mua koukuttaa nyt virkkaus ja yhen neuleen purkasin osin ja virkkasin uutta tilalle. Myönnän, että pariin kertaan purkasin koko kaulusviritelmän pois, kun niskaan jäi omituista poimun häivää, mutta lopulta tuli hyvä. Eilinen ilta meni myöhään systeemijutun purkamisessa, siirrossa ja uudelleen kokoomisessa. Vielä pitäs hankkia kimaltavaa lankaa, että sais kokeilla koristetähtien virkkausta.

Tytön joulukalenterista tuli tänään kunnon värikäs ja paksu twistinaru ja kaikkein eniten mielissään oli kattiparat. Ne on sentään repiny ja kiskonu sitä vuorotellen sekä välillä yhtäaikaakin älyttömien hepuleitten kourissa, kun se jäi virityksiin valmiiksi. Meni koko katras ihan älykääpiön asteelle kerralla. Tervettä todeta, että tässä taloudessa on halvat huvit.

Informoin toissa aamuna tytärtä käsitteen "vehkeet" ulottuvuuksista. Nyt selailee Ihmisen historiaa ja selittää, että siellä on mies ihan alasti. Sillä on kuulemma vaan tommonen suoja vai onkohan sillä vehkeitä ollenkaan. Hmmm. Tämän lausunnon merkityksestä otetaan täsmennys vasta tuntuvasti myöhemmin. Nyt vaan kokosin itseni pikasesti ja arvelin, että eiköhän ne siellä piilossa ole.

Näistä tunnelmista unikuvia katsomaan. Melkein jo jännittää, mitä tuleman pitää.

Pimee

Vähä pikkusen kyllästyttää jo pimee. Kävin tankkaan aurinkoa joku aika sitte, mutta nyt sen vaikutukset on ikävä kyllä enää muisto vaan. Vedän tummat hiusten tyvet valosammaksi loppuviikosta, polttelen kynttilöitä minkä kerkeen, kaikki valot on päällä kotona ja verhot tummien ikkunaruutujen edessä, kehittelen vähintäänkin aurinkoisia ideoita, mutta patterit vaan hyytyy. Jos hetken istuu tai makaa paikallaan, niin zip ja unikuvat pyörii jo (väläys; selittäiskö zippaus unikuvien järjettömyyttä).

Kävin saunassa ja äsken hävittämässä saunajuoman kuoret. Perheen paras päivänsäde oli virittäny jostain syystä puntarin kulkureitille. Tietysti lankesin ansaan ja tuumasin, että tyhjät kuoret kädessä, mutta lasti pydessä. Oih. Ei olis pitäny. Kummasti se kuntoilu kasvattaa lihasta =).

Tää on nyt kriittisintä joulukalenteriaikaa. Deadline on vähä niin ku just ohitettu. Miltäs nyt tuntuu? Onnistuko projekti odotusten mukaan? Olitko osannut valmistautua ajoissa ja jaksoitko pistää parastasi vai tyydyitkö kaupallisiin valmiisiin ratkasuihin? Vaaditko oman kalenterisi ja minkälainen sen pitää/pitäisi olla? Itse olen hämähäkki pahimmasta päästä. Joka jalka kutoo omaansa vielä kaiken lisäksi. Tällä kertaa livuin hetkeen verkossa, enkä ottanut mitään paineita. Meillä on ns. pussikalenteri pääroolissa (saalis kääritään tiukkaan pakettiin ja jätetään odottamaan), johon ei täyty kaikki kerralla, vaan illalla simahtamisen jälkeen tapahtuu ihme ja pussi täyttyy aamua varten. Se antaa paljon liikkumatilaa ja tontuilla näyttää olevan mielikuvitusta. Olen osannut liuottaa deadlinen olemattomiin. Muita kalentereita ei hankita, mutta niitä yleensä ilmaantuu. Tänään vieraat toi suklaasellaisen ja jossain lehdessä oli paperisellainen. Joten kaikkea on ja hämähäkki voi hykerrellä itsekseen oman kalenterinsa kanssa. Tällä kertaa se on TAAS mielikuvituskalenteri. Ekalle päivälle toteutui aivan toiveiden mukaan ja parit extrat lisäksi. Seuraavaksi onkin vuorossa joulukorttideadline! Kuinkas on sen kanssa?