Kapuloita rattaissa

Mun katkipoikitus ei oikeen hellitä ja tekemistä on tiedossa moneksi viikkoa viikonloput mukaan laskien.

Eilen illalla sitten soi puhelin ja jätkä kysy, että voisinko tulla pihalla käymään, kun hällä on jalka vähän jumissa. Veri pakeni päästä ja mietin niitä 500 kg pellettiäsäkkejä, mitä siirteli kaivurilla pajan vintille. Kaivuri nökötti sillan yläpäässä ja niinhän sitten kävi ilmi, että kinttu on telan ja kannen välissä. Sain ohjeet, miten käynnistää, mistä kaasua ja mitä vipua hitaasti vähän. Tällä keinoin sai vähän paremman asennon, mutta sitten en uskaltanu enää jatkaa. Onneksi saatiin läheltä melko pian apua ja rauhallinen pätevä tyyppi hienosäätämään koneen kanssa. Aika kulu todella hitaasti ja jokainen siirto oli piinaavan arvailun varassa, miten vaikuttaa. Sitten ihmeen kaupalla sai kiemurreltua jalkansa irti turvakengästä ja tilanne laukesi. Syvän kiitoksen jälkeen huusin ku rantapiru kurkkuni käheäksi, miten ei ikinä enää yhtään säkkiä siitä aukosta retuuteta tolla systeemillä. Kohtausta piti pahotella, mutta pakko oli purkaa tilanteen kammotus. Jätkät vaan naureskeli; kinttusankari, että oma virhehän siinä tapahtu ja hyvät opit tuli ja toinen, että ei muuta ku seuraavaa hakemaan.

Olis se hienoa olla noin selväpäinen, mutta multa on varmaan jotain kosahtanu kuupasta jo joskus aikasemmin. Sain ihan selvän traumastressin ja ilta sekä yö meni mukavasti kelatessa, miten olis voinu käydä ja miten asioitten pitäs olla. Vaikka miten yritti kääntää ajatuksensa, niin hetken päästä hätkähti. Avuttomuus on raivostuttavinta tollasissa tilanteissa. Harvinaista, että oli puhelin siellä mukana. Ihme, että apuun pyydetty oli maisemissa. Ettei ylipäätään käynyt pahemmin missään vaiheessa. Lopulta ei tainnut tulla edes mustelmaakaan; nivelsiteet vaan venyi nilkasta. Ihme, että itsekin toimin järkevästi vaativimman ajan ja keksin toimivia ideoita. Jälkeenpäin olekin ollut sitten aivan idiootti. Taas kerran olen mielessäni lähtenyt tältä mäeltä tomu pöllyten ja vaikka mitä. Ei keksi selitystä moiselle koulutukselle ja mitähän mutsikin mietti, kun katteli taas meidän touhua pilven reunalta =).

Töissä huomasin sitten tänään, että aivoissa on joku vipu jääny vinolleen. En osannu laittaa huoneeseen valoa pitkään aikaan, yhdenkään ohjelman salasana ei tullut mieleen ja ensimmäinen pikapäivitys synty niin tuskallisten kiemuroitten ja hitauden kautta, että hirvitti. Jotenki tokkuroin ja naureskeltiin mun tilanteelle, mutta yhden jälkeen päätin, että parempi toisella kertaa. Pään ympärillä on ollu kummallinen sumupanta.

Nii että. Jälleen kerran ootellessa, että tää koneisto saa päivityksensä tehtyä. Jotain on selvästi vielä vaiheessa ja monet toiminnot luuppaa armottomasti. Tää on lagitusta parhaimmillaan ja sitähän mä en oikeen siedä. Nyt on vissiin vaan pakko katella rauhassa. Sellanen jännä fiilis, että tekis mieli kipata pelilauta ympäri, jakaa uudet nappulat sekä fyrkat ja alottaa alusta. Jos mä kuitenki lakkaan vaan kynnet. 

Kevät tulee

Taas on yhtäkkiä sama hengenahdistus ku jouluna kuusen kanssa. Kävin lenkin käpyttämässä rauhallista keskusteluvauhtia, mutta sisään tultua melkeen hengitys vinkuu. Oli pilvistä ja sato luntakin, että otsoniaukot ei ehkä pahimmin vaikuttanu silmiin, vaikka kirkasta lunta riitti. Aamusille hankikantohiihtelijöille pakotin aurinkolasit, kun sillon paisto. Jostain tuli nyt risupolton haikuja, mikä saattaa vaikuttaa keuhkoihin ja aamusta tankkasin kyllä aiheuttajapölyä mettäkissan takkuja raastaessa. Oli nyt mitä hyvänsä, niin voin rehellisesti sanoa, että ahistaa =).

Sain eilen multaa, että viimeinkin tulis laitettua tomaatin siemenet. Taas meni myöhäseksi. Se oliki sitte mustaa multaa, että tuli vaihdettavaksi mullat muutamiin huonekasveihin ja niistä irtos sitten köyhempää idätysmultaa. Laitoin lobeliaa ja vaaleen keltasta petuniaa myös. Sitten tietysti pari yllätyspurkkia ulkomailta tuotuja random siemeniä ja paprikaa, ihan vaan juur kaupasta ostetusta suippo-punasesta. Huonekasvijutska jäi sillai päälle, että nyt tarvii saada lisää multaa ja hoitaa muutama myöhemmin vielä. Kattoo sitten samalla, jos tämä taimikasvatuskin riistäytyy. Monta vuotta on ollu melko hiljasta, että siinä mielessä vois ihan hyvin seota välillä. Käyttäis edes vanhat varastot pois ja hävittäis ikivanhat. Avomaankurkkujen siemenissä on vuosi -97. En ole heittäny, kun aina ne vaan itää ja hyviä tulee. En ole oikeesti nyt pariin vuoteen laittanu ollenkaan, mutta pakko on kokeilla ennen ku heitän =).

Se on tänään taas kaverisynttäriä ja Schleich -tuotesarja on edelleen se juttu. Kerrankin lelut, joihin ei ole vastaan sanomista. Eivät ole valmiiksi pureksittuja tarinakehityksen tai toiminnallisuuden suhteen ja kaiken lisäksi ovat huolellisesti tehtyjä anatomian, värien, kokojen sun muun puolesta. Itsekin voisin muutamaa katsella vaikka töissä, eikä työparikaan pahastuisi, kunhan muistan möläyttää välillä: "Muu!" ja laittaa äkkiä hepan tai minkä nyt ikinä pupun piiloon. Tähän liittyy mieluinen sisäpiirin vitsi ja muisto. Nytkin näen onnellisen, villiintyneen ilmeen hauskan tyypin silmissä. On asioita, jotka jäävät loppuiän voimavaroiksi <3.

Mulla on jossain iskemätön 4 gigan kamerakortti, mutta olen nähny sen varmasti viimeksi saarella kaukana täältä. Kamaa on himassa ja suurin osa siitä on tullut ainakin kertaaleen käännettyä ympäri. Juu ei. Se ei silloin suostunu workkimään, mutta nyt aattelin, että ehkä toisessa laitteessa. Juttu jää testaamatta tällä erää. Ehkä menen tankkaamaan jotain epämääräsiä lastuja ja sillai. Enää ei muuten ahista. Olisko sormilla nypyttäminen auttanu? Löysin muuten mielenkiintosia piirustuspapereita, öljyvärejä, kyniä, vihkoja, ideoita....

 

Kirkasta

Lukasin töitten päälle Pekka Hämäläisen kirjan Isä ja minä. Hyvä kirja. Ehkäpä sitä vielä työstettävää itselläkin nousee suhteestaan vanhempiinsa yleensä, mutta profiloinnit oli niin tuttua tavaraa, että jotain on jo tullut hoksattua. Tiedostamatonta takuulla aina riittää rippuja, mutta se oli hyvä todeta, ettei juurikaan ole enää tietoisia taakkoja. Muutenkin mietin monessa kohtaa, että olenko sittenkin oppinut elämään jo enimmäkseen hetkessä. Aika hieno juttu, jos näin on.

Asenne on ratkaissut muutenkin joka asiassa. Näen epävireen hyvin kirkkaasti, mutta loppuviimein siihen ei tarvitse syventyä. Keskityn oman näköiseeni. Koko oleminen on kannanottoa ja pienet valinnat siihen päälle vain lisävakuutena syntymässä olevalle. Jokainen luo oman tilanteensa ja sen kehitystä voi seurata on-line. Hyvin mielenkiintoista ja loppuviimein tajuaa, miten paljon vaikuttaa omaan olotilaansa. Tästä on hyvä jatkaa.

Kaikki on taas jotenkin kirkasta ja moni juttu kaunista. Lopetan tämän arvotuksilla höpinän, kun ei nyt tule mitään käytännön pilaa. No ja kissatkin lähtivät täysin omalla päätöksellään vuorotellen kaikki ulos jo puoli tuntia sitten. Tätä menoa kun jatkuu, niin ei tiedä, mitä ilta vielä tuo. Parasta mennä katteleen =)

pölö pölö

Nyt irtoo höpötystä. Enkä sitten yritä mitään rakennetta. Koska kynnet on se juttu, niin mainitsenpa vaan, että yks ajoittain ihan käden ulottuvilla on hommannu nyt sit sen laitteen ja systeemit, mistä on ollu juttua vuosikaudet. Surkeen pitkät ajat sitte mulla oli systeemit ja laittelin vastaavia, mutta vettä on virrannu monessa paikassa sittenmiten. Ei se niitä suostunu näin kriittisen ihmisen silmien eteen näyttää, mutta johan mä nyt muutamassa päivässä olen etäältäkin todennu, että siistit on ja tekninen osaaminen juur sitä luokkaa, mistä on ollu puhettakin ;). Näillä kannusteilla olisin täysin valmis menemään perässä, mutta mulla on yks oma projekti vielä kesken. Se perustuu pelkkään uskoon ja luottamukseen. Kynsi kasvaa tietyn määrän kuukaudessa ja odotan vielä jonkun aikaa =). Jos mun usko on perinteisesti joku pieni osuus vaan sitä sinapinsiementä, niin sitte otetaan systeemit harkintaan tosissaan. Eikä sitte tarvi kuvitella, että mun uskot ja luottamukset rajottuu mihkään kynsiin - oottakaas =D

Ei tu pakkasta, sillai paljon, ja mun kirpputekstiilit odottelee edelleen terassilla. Tänään siellä oli +32 lämmintä päivällä. Kävin sitte töistä tultua vähän putsaan tyynyjä. Teippirullaa kulu, kun kissankarvaa ja niitä oletettavia kirpun aihioita tarttu polttouhriksi. Heittelin kaikkea mahdollista kylmästi pyykkikoriin. Olen muutenki kyllästyny koko täivauhkoamiseen, kun ei niitä todisteita oikeen ilmaannu mistään. Kai se nyt on korkee aika hävittää koko kaaos. Systerin kanssa naurettiin kyllä suunnittelemaani roviota, mutta ehkä mä nyt en kuitenkaan sitä toteuta. Se käsitti lopulta meidän koko mökin, kun täällä on kuulunu semmosta tikitystä. Eikö se ollu joku kuoriainen, ku syö mökin ihan höystöksi sisältäpäin ja vaan tikittää nurkissa. Meillä on ehkä seki. Kuoleman kello =). Että isompia ja pienempiä kirppuja. No ei oo ja lupasin säästää kartanon vielä.

Yks meidän porukasta käväsi messuilla Frankfurtissa. No kukahan mahtais olla ja meikäläisen matkustuspiikkissä alkaa olla jo molempien käsien sormet (kivulias tilanne). Siellä ei kevät ollut vielä yhtään vihree ja muutama hassu narsissi vasta näkyvissä. Neuletakki nahkatakin alla oli tarpeen joka päivä. Aurinko paisteli täällä hienommin. Ainahan se kulkeminen avartaa ja jotain ehkä jopa huvipuistolle asti edes ajatuksissa saadaan. Yksi katti saa parhaillaankin nauttia puoliksi puretussa matkalaukussa - siinä on väsky, jota toi laji ei voi vastustaa.

Meillon kylppärin lattialla mielenkiintonen projekti odottamassa. Vanha pyykkikori, jonka pohjalla on paljon hiekkaa ja lattiat ihan täyteen ruskeita puunlehtiä sekä rutussa olevia märkiä pyyhkeitä. Pienemmällä vauhtihirviöllä oli kaveri kylässä ja hankikantohiihdon sun muun ohella kerkesivät säätää kaikenlaista. Oikeesti tuli yksi iso kokonaisuus putsittua, mutta tossa iässä ei vielä odotetakaan kokonaisuuden hallintaa. Ehkä lapset jopa hoitivat jotain, mitä tunnolliset vanhemmat monesti tekevät heidän puolestaan. Mene ja tiedä. Tärkeintä, että oli omatoimista yritystä. Jäljet korjaa mielellään ja ainahan siinä tulee tarkemmin otettua yksi laiminlyöty kohde muutenkin.

Valokuvaus tunkee joka tuutista. Jos ei ihminen vähemmästä usko, niin ei sitten mistään. Hankin ehkä vielä yhden tavallisen kameran ja alotan jotain, mutta katotaan sitä järkkärijuttua sitten. Tahtoisin tehdä tämän asian ilman mitään paineita tekniikoista. Mahtaisiko melkein pelkkä oma näkemys lopputuloksesta riittää. Voihan sitä kokeilla. Yrittänyttä ei laiteta.

Mulle palautu postipaketti, joka oli ollu matkalla kuukausitolkulla. Mitätön asiakaspalautus postimyyntifirmalle rytkystä, josta olisin ottanu numeroa pienemmän. No ei väkisin. Viestintäviraston teipit ja aaneloset oli messissä, kun olivat joutuneet avata ja kattoa lähettäjän tiedot paketin sisältä. Kyseiseen postimyyntifirmaan laitan tietty palautetta ja viimeinkin vaadin mainospostin lopetuksen, mutta kengät mun on varmaan pakko sieltä edelleen tilata. Muutama muotoilija on yli muiden ja niitä meinaan hankkia jatkossakin, kun kokonumerotkin sopii täydellisesti. Popot ei myöskään lopu käyttämällä ja sekin sopii periaatteisiini, kun rahalla saa enemmän, mitä olettaa. Päätin vielä, että modistan väkisin takaisin palanneen vermeen kokoisekseni käsityöllä. On himo pistellä neulalla eriväristä lankaa ja välillä virkatakin. Napit vaihdan myös lopuksi koristelankoihin sopivammaksi. Saa sitten nähdä, mitä lopulta tulee. Ompelija-äitini veisteli aikansa tehtyään ja purettuaan, että tulisi tuppi, mutta viikolla sain muistutuksen, että kyseeseen voi tulla myös tuluskukkaro =). Työn pesussa on tietenkin välivaihe, jossa saattaa syntyä kissalle jotain. Mulla on olemassa jo muutama omin käsin neulottu kissan villatakki sekä itse kudottu kissan shaali. Niitä ei jotenkin voi heittää pois suuren työmäärän takia, mutta tiukkaa tavaraa on siis ennestään jo odottamassa kavereita.

Mitähän vielä. Voin senki kertoa, että mulla on ikävä kaikkia siskojani ja niitä on aika paljon. On sellasia, joita en ole nähny, enkä muutenkaan huomioinu asiaan kuuluvalla tavalla luvattoman pitkiin aikoihin. Sellasia, joita näen edes joskus, mutta joitten kanssa ei ole ollu mahdollisuus olla todella rauhassa tapeeksi pitkään. Niitä, joille en ole saanut vastattua perinteistä kanavaa myöten. Lopulta todella monenlaisia. Moni tietää lukea edes tämän, mutta ei se korvaa sitä, mitä kaipaan. Terveisiä kuitenkin, että olette mielessä - ehkä enemmän kuin haluaisittekaan =) Veljiä on sitten vähintäänkin saman verran. Oih.

Menköön näin

Välillä miettii, että ryhtyisikö tyystiin tuppisuuksi kirjottamismielessä. Sitä on tullut alettua ryhtymättömäksi jo niin monessa jutussa, että pakko kai jotain on jättää. Kieltämättä vetää hiljaseksi isot tragediat, mutta sitten on aina ympärillä tavallaan 'pienempiä' ja kokijoilleen tietysti suuria. Tarkkailija ja pohtija on pikkasen mukana joka jollassa. Kun päivät venyy ja paukkuu työtuntien sisällä sekä lisäksi muissa kuvioissa iltaa myöten, ei kohta tiedä kuka on tai mitä lopulta ajattelisi. Joskus ihmetyttää, että putoaa eläytymään niin monenlaisiin ajatusmalleihin ja elämäntilanteisiin, mutta toisaalta olisi kai mahdoton olla aidosti mukana koko elämässään ellei myötäilisi. Illalla on kirja hyppysissä, mutta mitään sieltä ei irtoa - no ei kai, kun pohtii omiaan ja puolen tunnin tankkauksen jälkeen huomaa kelaavansa puhki yhtä ja samaa lausetta.

Olen parina iltana pyöriny vähän kirjastossa, värjötelly huvipuiston lukaalissa, kuunnellu yhen iltapätkän Raisa Cacciatoren luentoa ja kerran jopa vetäsin kylmiltään liki 10 km reippaan kävelylenkin. Jonkunlainen tasapainotuskin on siis käynyt edes mielessä. Upea hankikanto ja häikäisevä aurinko olisi ollut hiihtäjän hiihdellä, mutta ei. Maalipurkki ei auennut, enkä ole laittanut edes tomaatin siemeniä vielä multaan. Ehkä varsinainen luova toiminta on vasta tuloillaan =)

Tarttis ihan ittensä kiusaksi entisöidä yksi huonekalu, virkata pannulappu, maalata taulu ja kokeilla edes kerran leipoa ruisleipää. Jospa se siitä sit taas lähtis. Mutta tota inspiraatiota odotellessa käyn saunassa ja kattelen vähä telkkua. Pahaks on päässy.

Kaiken varmuuden välttämiseksi

Hah. Mulle tyrkättiin eilen töistä lähteissä tarjous lomapäivästä ja hetihän tartuin syöttiin. Puolen vuoden loma ehkä vasta riittäis palauttaan paremman työkunnon, mutta ainahan yhden päivän pyörtyilee silti.

Se oli sitte toinen yö tota järetöntä tuulen pauhua ja pitäähän sellasta heräillä vähän väliä kuunteleen. Onneksi lunta ei tullu sitä määrää, mitä lupailtiin. Tallista kaahaus riitti pelastamaan auratulle asti, että sain lapsen heitettyä kouluun. Takas tultua innostuin pudotteleen räystäältä roikkuvia jääpaloja ja pitkiä puikkoja sellasella rautahakulla (mikä ihme senki 'koneen' nimi nyt on) eikä ollu kovin kaukana, etten saanu niitä silti päähäni. Oli vaan karmeen näkönen sellanen käppyrälle valunu hainhampaisto ja vaikka ne kattolumet ei kuulemma ikinä ole pudonneet alas, niin luotanko mä tollasiin puheisiin. Niillä piikeillä niittais isompaakin tavaraa seinään, jos kuitenkin kävis uskomaton.

Viikko on ollu yhdeltä osin kirppusirkusta. Koulusta tuli täi-lappu ja heti alko pää kutista. Sitte rupes tuntumaan, että eikös tyttökin ole puhunu, että niska kutisee. Meillä kissat tuo joskus ilmeisesti niitä lintukirppuja ja lapsen iholle ne aiheuttaa näppyjä, mutta nyt ei ole sellaset ajat. Sain sitte pakkomielteen, että katotaan kertaaleen koko show läpi, että miten sellanen hoidetaan. Eihän se mitään haittaakaan, jos putsaa paikat ja pesee täishamppoolla, kun periaatteessa koko ryhmä pitäs hoitaa samaan aikaan. Loppuviimein ei sitten ole tullut kunnon pakkasta, kun päätin, että petivaatteet ja rytkyt käsitellään sillä. Siellä on nyt terassilla pikkasen tekstiiliä mytyllään odottamassa päiviä parempia. Harjat ja kammat oli muovipussissa pakastimessa ja tytön päätä ollaan kammattu jopa täikammalla. Ainahan sitä joku rippu muka löytyy ja silleen. Nyt, kun olen kaikki tyynyt heivannut sivuun ja päiväpeitot vaihtanut, niin tulee olo, ettei kaikkea edes halua takaisin. Toisaalta nyt olis hyvää aikaa irrottaa tyynyistä päällikankaita ja pestä niitä pitkästä aikaa. Mieli tietysti muuttuu, kun kaikki on siistiä jälleen. Massiivisen siivouskohtauksen voi siis järjestää näinkin =)

Uskoisko kukaan, jos sanoisin, että avaan tänään maalipurkin ja sutasen jonku pienen kohteen edes alulle? Vaikuttaa kyllä niin paksulta jutulta jo omastakin mielestä, että vaikee suhtautua. Käyn vähän ulkona psyykkaamassa itteeni ja tulen sitten perin energisenä lähtökuoppiin katteleen. Eihän sitä koskaan tiedä....

Lepoa ja juhlaa

Viikko päätetty. Laskiaista pulkassa ja yks henki juhlittu ripillekin. Kävin äsken jopa parveilemassa Ikeassa (miten tuon nyt haluaakin ymmärtää). Parveiluni ei kuitenkaan erottunut muusta parvesta; erehdyttävän samanoloisia lajitovereita tungeksi lähituntumassa. Viimesiä paikkoja meikäläiselle, mutta hämmästytän välillä itseäni tieten tahtoen änkeämällä joukkoon. Asiatkin tuli katsottua selväksi, ettei jäänyt mitään puolitiehen.

Pienehkö katkipoikitus on vaivannu ja tein kaikkeni, että ainakin unta tuli tankattua. Kahvin olen jättäny juomatta viitisen päivää; vierotuspäänsäryt jo takana. Viime yönä en sitten kovin hyvin nukkunut ja voin kertoa, että onnistuin kyhäämään ennätysälyttömät päänjauhot pohdintaan. En tässä käy erittelemään, etten täysin itseäni nolaa, mutta päättelisin, että uni tai muutkaan rentoutusrituaalit ei nyt ole täysin auttaneet pään viiraukseen tai muuhunkaan energioitten sekavuuteen =). Rauhassa vaan odotellaan, mitä kivaa vielä keksin.

Siivousmeditaatiota on riittänyt ja katit on pitäneet huolen, että hermopaineet on saanut purkaa; siunatut eläimet. Tää maaliskuu ilmeisesti tekee niistä tollasia Jerusalemin suutareita. Ei löydy tyyppiä, joka olis niin nopeesti kaikissa ikkunoissa ja ovilla sitä tahtia, mitä ne haluaa ja tuhansia kertoja edestakasin. Niitä on se kolme, mutta kolmetoista tuntuu ihan kohtuulliselta arviolta, miltä määrä vaikuttaa, kun on yksin niitten armoilla. Hyvä, jos saa yhden retun narulle, kun taas jo kuuluu kilje oven takaa ja toinen raapii talitinttien alottamaa kittien karsimista ikkunapokasta jossain toisaallapäin taloa. Olispa jo niin lämmin, että ulko-oven vois pitää auki. Saisivat kulkea omia aikojaan. Kaikki muukin niiten kanssa on menny samaa rataa. Syömisiä ruikataan sitä ja tätä, mutta mikään ei sitten ole hyvin jne. Tietysti olisin voinu teljetä ne sapuskoineen ulos, mutta itelläkin oli tälle tilaus, että jelpattiin toisiamme siinä kaiken ohella =).

Mulle järkättiin heti viikonlopun aluiksi herkkusyötävää ja juotavaa kotiin tuomisiksi, mutta kotimatkalla oli vähän esteitä lopulta. Sellanen hyvinkin omalaatuinen siirtokuljetus sulki reitin ja jouduin testata peruutustaitoni, kun mutkasta liukasta mettätietä peruutin puoli kilometriä. Jos takalasista olisin nähny, niin se olis käyny helpommin, mutta sivupeileillä sanon, että onneks ei kauheesti ollu yleisöä. Ajoin kiertokautta ja lopulta pääsin herkutteleen. Sitten vaan totesin ennen seitsemää jo, että pakko luovuttaa ja mennä vaan nukkumaan heti. Yks kattikin jäi viereen, kun en jaksanu lähteä häätämään ja nukuin yli 12 tuntia. Olohan ei tietenkään ollut sen päälle pirtee, mutta siivous jatkui. Onneksi vauhtikaksikko sai laskea mäkeä sydämensä kyllyydestä ja isät ne kuulemma oli hulluimpia, mitä en epäile yhtään. Siinä karvalakin korvalliset heilahtaa ja stiga vinkuu, kun ensimmäiset talven kinokset on koekäytettävinä. Mitä se sitten onkaan, kun saa oikein tarkotuksella tampata pitkiä mäkiä lapsille. Lapset hiippailee jo muihin puuhiin, kun rakentajat vasta pääsee laskemisen vauhtiin.

Eilen sain mieluista kävelyseuraa ja vaikka tuuli yhtäjaksoista seinää menomatkalla, niin sitkeesti vaan. Höpinät on terapeuttisia ja ei kai se suoraan järjestelmään hönkivä happikaan pahaa tehnyt. Ilta oli sitten hyvinkin ohjelmoitua, että aamun varhainen lähtö onnistuisi. Tänään taas reissaamista, kirkkoa ja rippijuhlaa. Hyvässä järjestyksessä rennosti kaikki kuviot ja tarjolla oli tietysti herkkuja. Yksi niitä tapahtumia, jolloin todella huomaa arvostaa läheisiään. Sitä, miten mieleistensä ihmisten kanssa saa olla tekemisissä ja miten pienistäkin hetkistä tai keskustelupätkistä on iloa. Kai sitä on olemassa jokin omin rotu ja sen kyllä heti huomaa vieraistakin ihmisistä, kun energiat soljuu mutkitta yksiin. 

Nyt on koottava kalusto uuden viikon hyökkäystä varten. Pikkasen vaikuttaa monitahoselta, mutta eiköhän tästäkin selvitä.  

Olevinaan

Ihmeen kaupalla sitä menee, vaikka yö oli mitä sattuu. Ei kai siihen mitään muuta syytä ollut kuin pieni kahviin lankeaminen loman aikana ja sitä rataa. Pari päivää jo oravanpyörässä ja siinäkin kipittää kuin vanha tekijä jälleen. Töissä on taas tällä kertaa ihmeellistä, kun välillä opastaa 'opetuslasta' ja toisena hetkenä laulaa opperalaulajan kanssa. Ei ole tasapaksua, ei.

Yleisesti mietin, että elämä tarjoaa virikkeitä kaikissa muodoissa tuntuvasti yli tarpeen. Tulee aina vaan suurempi tarve vetäytyä ja kieltäytyä mahdollisimman monesta. Samalle tunnille satelee menoja vaikka kuinka. Puhelin on täynnä muistutuksia, mutta onneksi ihmeitä tapahtuu jatkuvasti. Asioita peruuntuu, sovittu juttu päättyy tuntia aikasemmin, homma hoituu turbolatauksella tai jotain vastaavaa. Kaikesta selviää ja huomaa, että oikeastaan yllättävää onnistumistakin tapahtuu. Olen jättänyt huimaavan paljon täysin tekemättä, menemättä, nostamatta, kastamatta. Luultavasti ei haittaa mitään. Välillä tulee mieleen, että yksioikoisempi ja pelkempi elämä saattaisi olla soveltuvampi. Tai kuinkahan on? Kai tälle kaikelle on joku tilaus olemassa.

Tätä ei nyt ole mitään järkeä julkasta näkyviin, mutta onko monessa muussakaan asiassa tolkkua. Olkoon ja minäkin ryhdyn korkeintaan olemaan.