Vappua !

Nää hyppii ihan miten sattuu.

Tää on vappua

On oikeesti

Mä voin jättää nää näin!

Turha läski

Välillä ei pokka pidä. Pitkin päivää on ollu olo kun vitsikkäässä sarjakuvassa. Heti aamusta naureskelin otoksia omasta naamavärkistä. En oikeen tiedä, mitä pitäs aatella, kun elämässä on tähän vaiheeseen edetty. Pikkuhiljaa karisee viimesetkin turhat luulot. Tarkotus oli valita julkasuun kelpaavia kuvia ja tehtävä tuntu aika mahdottomalta, vaikka ammattilainen oli ollu asialla. Eihän se kuvaajan vika ole, että malli on vääntyny omituisesti. Ihmisellä on käsittämättömiä viuruhymyjä, joita peilissä ei ole näkyny ikinä. Huomenna täytyy oikeen kokeilla, että voiko semmosen saada naamalleen edes yrittämällä. Sit vois sanoa ku entinen mies, että olkoon noin kirkolle asti.

Sit oli yks tuote-esittely ja siellä piti jo oikeen pinnistellä, ettei revenny lopullisesti. Ihminen tulee esitteleen tuoteita, joista ei osaa sanoa YHTÄÄN MITÄÄN. Vaikka minkälaisen kysymyksen esitti asiakokonaisuudesta tai kyseisistä aparaateista, niin vastaus oli ku Kummelista suoraan. Juuri tästä kyseisestä asiasta ei nyt asiantuntijalla ollut mitään tietoa. Mukava tyyppi ja huumori kunnossa, mutta olis tehny mieli sanoa, että you don't impress'me much ja kiireellä pitäs asian edetä kuitenkin. Oih.
Oikeestaan jo toinen kerta tällä viikolla, kun kuuntelin etukäteen varattua aikaa 1,5 tuntia täysin turhaa infoa. Kai tästäkin jotain hyvää voi löytää. Tuli ainakin naurettua koko kuukauden edestä monille ideoille, mitä kirvotti. Kostyymikaappiin tuli oikeen käyntikortilla varustettu puvustus lisää ja eiku baanalle edustaan. Parantaisen tyhjää mappiakaan ei enää tarvita. Riittää paperikassi ja muutama muu jutska. Saatiin myös hyvää koulutusta, miten puhutaan täysin asian vierestä, nopeesti ja paljon. Oikeesti hieno rooli, josta on hyötyä monena rankkana työpäivänä.

Työhyvinvoinnin nimiin pääsi tänään myös mittauttaan ruhonsa rasvat. Tilanne oli melko hyvin tiedossa, mutta oliko sen luovuttavan määrän silti pakko olla pelkkää läskiä =). Tästä irtos vielä paljon hupia. Eipä siis niinkään paineita pelkkää syömistä säätää, vaan tärkeepi pidentää lenkkiä; ei hengästymistä, mutta hiki saa tulla. Oikeen sopivaa tällaselle rapakuntoselle. Eilen jo kokeilin taas rankahommia ja kaks tuntia jaksoin, mutta sitte tuli jo omituisia oireita. Vähä mietin, että onko piilevä flunssa vai lopultakin kehittyny joku siitepölyalleria. Tänään poljin puoli lenkkiä, mutta se ei tuottanu tuskaa. Paino ei ole vielä tavotteessa, joten viimenen kuukausi otetaan tosissaan. Päätin tässä jo aijemmin, että jatkan sitten läskinmyynnin jälkeen niin kauan, että olen ihannepainossa. Ihan vaan huvikseen ja siksikin, että kaikki lisäenergia tulee olemaan tarpeen. 'Valittava läski' ei nyt kulje mukana tulevissa kuvioissa.

Kotona suunnittelin auton pesua...taas. Eilen jo mainitsin illalla ulos katsoessa, että niin joo jätin auton ulos, kun aattelin pestä sen. Toinen siihen, että niin hänki just aatteli, että samalla kun peset omas, niin sutaset hänenkin autonsa. Niin-on-nii =). Tänään siis mietin sen autonpesun tapahtuvan pihasaunalla ja samalla kävis saunan lämmitys. Tuli paperihommia, sapuskan laittoa, pyykin ripustamista ja lopulta löysin itteni sisäsaunasta ja se auto seisoo edelleen rapasena pihalla.

Olin miettiny siinä jossain välissä fiksujen ajatusten tallennusta sanelukoneeseen ja saunassa mainitsin, että olis nyt se nauhuri, että sais toisen väläykset talteen. Kerto mulle sitte jotain putkista, mitä voi laittaa kiukaan yläpuolelle. Mietin sen aikasempaa sutkausta, mikä pitää laittaa blogiin ja hahmotin paremmin kuuntelematta, että johki lämmitysjärjestelmään voidaan imasta kiuaslämmöt talteen. Puhu kuitenki täysin tuuletusjutuista. Sitte naljaili, että tosiaan voisin laittaa kaikki hänen lauseet talteen ja sitten kuunnella absoluuttista totuutta nauhalta =). Varotin, ettei yliarvioi mun kykyjä ymmärtää, vaikka kuinka niitä kuuntelisin. Olin kuitenki jossain jyvällä, kun ilmalämpöpumppu ja se järjestelmä kuulemma jotenki ottaakin ilmastoinnista puulla lämmitetyn kiukaan energiat lattiakierron ja lämminvesivaraajan hyödyksi. Meillä ei tosin ole tämmöstä. Hitsi, kun en nyt muista sitä varsinaista vitsiä, mikä piti laittaa. Sitä varten ylipäätään lähdin jotain raapustaan. "Vanhaksi ei o himoominen".

Sovittiin toissapäivänä tyttären kanssa, että olkoon äitienpäivä ennen vappua. Askarteli koko päivän mulle paria puuta pahvista, joissa on silkkipaperista pyöritettyjä erivärisiä palloja liimattuna. Virkkasi myös pitkän punasen kaulanauhan, joka yltää löysille lenkeille kolme kertaan kaulan ympäri. Vähänkö olen nyt saanu huomiota ja hyvältähän se tuntuu.

Vieläköhän mua naurattaa? Joo. Tottakai. Seinäkello muuten lähti lyömään joku viikko sitten täysin oikein, eikä se näytä häiritsevän yhtään. Yöllä nukun, enkä kuule, mutta puoli kuuden aikaan alkaa olla tän otuksen luontainen heräämisaika ja siitä lähtien taas alkaa lyönnit kuulua. Maalla pienenä oli aina seinäkellot kaikilla herkuilla. Tää on ihan sopiva juttu näissä olosuhteissa. Ny lähen vaakatasoon kuunteleen kauanko se vielä kuuluu.

Kuvasolmu

Tarvii nyt myöntää, että vesuriheilumisesta lähtien on ollu aika hiljasta liikuntarintamalla. Oikeestaan olen ollu tarkotuksella odotuskannalla ja rauhassa, kun väsy ja vilu on vaivannu. Ei tästä mitään kummempaa näköjään synny. Päivän olin kotona toipilaan seurana ja vähän eteni lomakuvienkin käsittely.

Poistin vielä epätarkkoja ja huonompia kuvia lopullisten ryhmästä ja sorttasin kolmeen kansioon: kasvit ja maisemat, arkkitehtuuri ja ihmiset. Olin täys älykääpiö taas ollu sen Picasan kanssa, kun en hoksannu, että käsittelyn jälkeen kansiollisen muutokset kannattaa tallettaa. Onneksi on fiksuja kavereita!!! Jotenki oletin, että ohjelma tallettaa automaattisesti ja ihan ku se välillä tekiskin niin. Joistakin kuvista piti napata ihmisen puolikas pois, että sain rehellisen maisemakuvan tai rakennuksen. Sukuperintönä tulee poseerauskuvat, mutta tällä reissulla selvästi välttelin ihmisten kuvausta. Maisemia ja kasveja ei voinu mitenkään sivuuttaa ja niitä onkin valtaosa, mutta arkkitehtuuria myös aika paljon.

Ihmiskuvauksessa mulla on vielä rasite ehkä työtaustojen takia, että pidän tosi tärkeenä yksityisyyden suojaa. Lähtökohtasesti jo mietin, missä ylipäätään voin jakaa ja mitä kuvia. Vähän julkaisuntapaisessakin on kysyttävä tarkkaan lupa ennen kuin laittaa näkymään. En enää itse osaa ajatella rahan, maineen tai kunnian näkökulmista materiaa ja pidän vähän kaikkea yhteisenä. Totuus on totuus ja sitä rataa. Silti pidän mielessä, että toiset ei ehkä ajattele vielä samoin. 'Kohteliaisuudesta' hävitän jopa toisista ottamani oman arvioni mukaan epäedulliset kuvat. Näitä asioita pitää selvästi vielä pureskella ja blogimaailma samoin kuin naamakirjakin hämärtää tai pikkuhiljaa kirkastaa koko näkyvyyskysymystä. Pidän vaikeana omaakin kaapista tuloani (ja puhun nyt vaan omana itsenäni olemisesta yleensä), vaikka uskonkin, että mikään ei ole salassa. Vieläkin kuvittelen, että vain sopivassa määrin avautuminen on tarpeellista, vaikka viisaalle kaikki onkin nähtävissä. Kaikki eivät kuitenkaan ole vielä viisaita =).

Kuvat on siis siististi kansioissa. Niitä ei juurikaan ole vielä käsitelty ja onneksi oli paljon kuvia, joita en meinaa käsitelläkään. Mikäpä on sitten seuraava vaihe? Reissukavereille jakaminen olisi asiaa, mutta useimpien yhteystietoja ei ole vielä. Jakamisessakin on miettimistä. Jakaisin kullekin vain onnistuneet henkilökuvansa. Valokuvauksesta kiinnostunut saisi irti muistakin kuvista, mutta yleensä suuriin määriin tuskastutaan. Eikä toisten ottamat kuvat kuitenkaan ole 'omia' näkymäkulmia. Tietyistä yksityiskohdista kiinnostuneille olisi mieltä jakaa onnistuneimmat omansakin ja antaa lupa mahdollisiin julkaisuihin jne. Taas tuntuu, että teen asiasta liian vaikeen. Selkeintä on näyttää kuvia tutuille joka tapauksessa omasta varastostaan (kameralta, tiedostosta, paperikuvina tai kirjoina). Monet turhat miettimiset jää pois, kun materiaali jää vaan omaan hallintaan. Ainaki tämmöselle solmuaivolle.

En tiedä jäikö mulle joku jälki siitä Tamaran kirjassa olleesta gurusta, joka ei antanu kuvata itteensä ja väitti, että ihminen pirstaloituu aina lisää kuva kuvalta. En osaa tuohon ihan noin vaan uskoa, mutta jotain totuutta asiakokonaisuudessa olen aistivinani. Se liittyy johonkin sielun peiliin ja joidenkin kykyyn nähdä aura sun muuta valokuvasta tai vastaavaan. Ainakin henkilökuvat oli selvä vähemmistö tällä kertaa ja olen oikein keskittynyt, etten ole heti heittänyt suurinta osaa kuvia pois, joissa itse esiinnyn. Kyllä matkailu meinaan avartaa ja yhden aivot on olleet taas niin kovilla, niin kovilla.

Haastetta julkisivun kanssa

Hytisten päätoimessa

Kun kerran arvo mitataan aikaansaannoksista =), niin eilinen päivä meni mun saldoissa turhan puolelle. Kyllä mä yritin. Niin ku mennä pihalle reippaana ja hetken päästä tulin niin hytisten sisään, ettei mitään rajaa. Lopulta olin sisälläkin melkein ulkovaatteissa ja aina vaan oli kylmä. Yritin hoitaa edes syömisiä, kun toiset vaan teki, mutta lopulta luovutin. Menin päiväunille, mutten saanu unta. Mahaki tuli kipeeksi ja melkein oli niin ku flunssakin tulossa, mutta ei mitään syntyny. Tytölle tuli flunssa jo toissailtana. Eka kerta varmaan vuoteen on kipeenä siitä lähtien, kun alettiin mättää D-vitamiinia ja itelläni ei ole ollu tarttuvia juur mitään.

Savotastani toin viikolla hienoja koivunurpuhässäköitä läjät, mutta nekin jäi eilen terassin lattialle, kun en tarennu edes siellä. Haravointiin oli maa liian märkänä. Rakentamisessa oli jo kaks, että siellä olisin ollu tiellä ja turhan raskasta materiaaliakin käsiteltiin. Hiekkakasalla musta olis ollu iloa, mutta lempihommani hiekan sihtaaminen ei onnistu vielä ja oliskohan edes pilkkihaalari riittäny vetimiksi. Kukkaan puhjenneet sinivuokot oli pakko käydä toteamassa ja vielä nupulla oleva punavärinen myös. Niitten kuvaaminen meni päivän tahtiin; kohdistus taustaan. Nynne tuli vielä tollai.

Tästä pääseekin näppärästi.... Tuhlasin sitten loppuiltani selaten piirtäjien blogeja. Enkä sitte tiedä, koska toivun. Miten jotku ihmiset (ja niin hirvittävän monet vielä tän vaivasen maapallon pinnalla) osaa jotain niin hyvin? Siellä onnistuu taustan terävöitys ja kohteen häivytys ja ihan vaikka mikä vaan. Käsittämättömiä tekniikoita ja työmääriä jonku vaivasen yhden teoksen kanssa. Kuinka paljon sitä olis pitäny tänki elämän aikana jo treenata pienestä pitäen tauotta, että kehitystä tapahtuis edes vähän tulevan varalle. Eihän noista huipuista kukaan ole voinu tohon pisteeseen kehittyä yhden elämän aikana. Ne on osannu hyvin jo tullessaan ja sitten vielä hiovat, minkä kerkeevät. Ei voi kun ihastella. Meikäläisen vähäisetkin kynttilänpätkät on niin visusti vakan alla, että hävetys ja nyt todella hirvittäis kaivaa niitä esiin.

Vaikka mulle on kyllä viisaammat sanonu, että kompastuminen on hyväksi. Eikä olis pahitteeksi opetella kaatuileen jopa tahallaan. Aivoillani tajuan varsin kirkkaasti, ettei ole järkeä vaatia kauhalla, kun vaan lusikalla on otettavissa. Puuromössöä on opeteltava raapiin kasaan ensin vähä enempi. Käytettävä useempi tunti hieroen tähkiä pellon reunassa ja sitä rataa. Joka asiassa! Moni juttu jää kokeilematta, kun heti lähtökohtasesti aattelee, että pidä tunkkis. Valokuvien pitäs onnistua tosta vaan, puhumattakaan kuvankäsittelystä. Keksin opetella nettisivujen tekoa ja heti pitäs olla kouluja käyneen ammatilaisen kaikki kikat tiedossa. Nyt muuten haluaisin kalif...eikun osata taittamista!?! Suurvisiirin kiivaudella, eikä ole edes mitään materiaalia, mitä taittaisin. Ei tietty ohjelmaakaan. Eikä varsinkaan mitään kykyjä alalta. Muutama päivä sitten harkitsin rakennuspiirtämistäkin ties kuinka monennen kerran, kun alan osaajat vilautti teoksiaan. Miksiköhän tämmöstä tautia kutsutaan? Joku mukava ihminen puhuu, että tekee jotain hienoo ja yhtäkkiä mäki haluun. Edes vähän. Edes tietää, mitä se vaatis. Onneksi nämä kohtaukset on toistaseksi pysyny jollain tavalla vaarattomissa mittasuhteissa, enkä ole haaveillu mistään plastiikkakirurgiasta tai ydinfyysikon jutskista. Omasta päästä facelift.  

Onneksi on olemassa sijaistoiminta. Voisin kirjottaa aiheesta kirjan, koska olen mestari sillä alalla. Se on mun toinen nimi ja teen sitä päätyökseni kaikilla elämänaloillani. Näppärintä hommassa on paradoksi, että välttelemällä tekemästä olennaista tulee kuitenkin jossain saumassa tehtyä kaikenlaista ja asiat etenee. Onnistuu vaikuttamaan suht täyspäiseltä ja yhteiskuntakelposelta, vaikka ympäristöltä vaaditaan kyllä tiettyä joustavuutta. Tälläkin alalla on paljon yrittäjiä, mutta harva yltää mun tasolle =).

Saunatontulle seuraa

Tekis mieli nostaa jalat pöydälle, kaataa leveen kristallilasin pohjalle viskitilkka ja sytyttää paksu sikari. Ihan kirjaimellisesti mulla oli tollanen järjetön fiilis töistä tultua autoa punamultamaalilla sudittuun liiteriin peruuttaessa. Ensinkään en ole mies tai mikään pohatta, eikä mitään puitteita moiselle mielikuvalle, mutta siltä tuntu ja lisäksi olo niin ku olis todella ansainnu palkita ittensä. Kyseistä litkua ei ole tuotuna, enkä juur muista kovasti nauttineeni sikarin mausta. Postilaatikosta kalastin vanhanaikasen paketin ja kuorin sieltä esiin Kreetalta hankituista turkooseista taiteillun korusetin siskon varmaa käsialaa kauniissa pussukassa.

Lisäksi iskemättömän teoksen Itäisen Välimeren kasviopasta. Siinä tuli uudestaan fiilis, että joo, mähän olen melkein sukua julkkikselle, kun olen tavannut kirjottajan =) ; ehkä sittenkin on aihetta sille drinksulle! Olihan siinä paketissa muutakin, mutta en yhtäkkiä tiedä, mitä puolta korostaisin tai kuvailisin. Siinä oli käsin askarreltu (No milläs sitte? Tarkotin ominkäsin) kortti päälliketarrasysteemillä, vai mikä lie nimeltään

ja tavan mukaan todella hauska lyhyt viesti, unohtamatta lapsuudesta tuttua, äitin-perua-olevaa puheenpartta, jota ei tulis kovin äkkiä mieleen käyttää nykypäivänä. Ellei sitten vanhemmiten….. Ai miten paljon vanhempana?!? No, ja kirjan välissä oli kaunis kirjanmerkki! Tähän kaikkeen liitty muutakin, mutta sen kertominen veis kaiken pohjan alotukselta. Säästän sen toiseen kertaa =).

Koitan viimeinkin perehtyä matkakuviin, että voisin jakaa niitä. Olen karmee… Utumies kirjotti siitä juuri… että jätän selittelemättä, mutta tällä kertaa voisin mennä siitä, mistä aita on matalin. Vedoten ehkä viisaisiin valokuvauksen ammattilaisiin, jotka varottelee, että se, mitä mahdollisesti haluan rajata pois tällä hetkellä, voi olla aarre myöhemmin. Antaa kuvien nyt olla vaan ja nysvään sitten myöhemmin. Olenhan tänne blogiinkin sutassu kaikenkarvasia otoksia.

Kaadoin drinkin lasiin, kun tuli oma rauha ja aloin latailla, mutta sitten sain viihdyttävän puhelun ja ei aikaakaan, kun pistin pillit pussiin ja keksin lähteä mökille. Mulla on siitä helppoa, että matkaa on korkeintaan 50 metriä. Kottikärryillä vein imurin ja kaivopumpulle jatkoletkun. Hetken päästä tuli räiskyi kiukaan- ja vesipannun pesässä sekä grillissä. Grillihiiliä oli jotain jäysteitä viime kesältä, mutta poltin pikkusälää, että sain kunnon hiilloksen. Myöhemmin vein imurin pois ja toin parilla korilla eväät. Sytyttelin kynttilöitä, tein salaatin ja kaikki olikin valmista, kun toiset palas liikkumasta. Olivat käyneet jo suihkussa, että söivät ja sain sitten jäädä vielä itekseni saunomaan ekaa kertaa tänä keväänä ulkosaunaan. Ei voi sanoin kuvailla, miten oli hienoo.

Rentoutusta fyysisellä

Pysyn tiukasti omalla mukavuusalueellani, vaikka luen ja luotaan kaikenlaista laajemminkin. Uskon hokemiin: "Niin alhaalla kuin ylhäälläkin" ja "Mikrokosmos peilaa makrokosmosta". Tänään ei tule senkään vertaa korrektia faktaa, että suhtautuu nyt rennosti vaan siellä.

Menin aamulla herätyskeikalle ja piti kuvata Zu Zu Petseille roskista askarrellussa asunnossa viihtyvä uus asukas. Sillä ei vissiin ole käsitystä, miten mittasuhteet iän myötä menee ja mahdollisesti joku lapsuuden mielihyväkokemus vetää pieniin laatikoihin. Ei voi tietää, kun otus on tullu mettästä. Se on kumminki pienessä matkalaukussa tasan, jos menee jättään auki ja kaikki pienet korit ja lodjut on sitä täys, jos jättää ajelehtiin.

Kävin taas kerran mikrokosmostamassa

Huumori oli sallittu ja sisäpiirin vitseistä puhutaan vuosia myöhemmin. Tossa on mun selkä ja munuaispisteet sun muuta mukavaa käsittelyssä. Ritsan ansiota joka tuikkaus. Sain ohjauksen Aleksandertekniikan yhteen sarjaan ja meinaan testata tosissani, kun tuntu niin osuvalta. Pientä kehitystä havaittavissa. Takas 'poljin' vähän liian lujaa, mutta olipa kivaa, enkä jääny kiinni. Makrokosmoksen vastareaktioita odotellessa.

Töissä tuli yllättävää, mutta hoidin kotiin ja sain ehkä uuden kaverin jopa. Koko päivä on aamusta lähtien menny kummasti toisin. En ole stressannu tai niuhottanu mistään. Yleensä varmistelen aikataulua ja mietin juttuja etukäteen, mutta nyt annoin vaan mennä hetki kerrallaan viime minuuttiin. Todella toimiva systeemi jopa kaaoksessa ja hektisessä. Kaikkea ei tarvi hoitaa ite, mutta omassa hetkessä voi olla täyspainosesti läsnä kaikille osapuolille. Ylitippuva jää joillekin toisille, mutta se on niiden elämän sisältöä.

Tein, mitä aamulla päätin. Kolmisen tuntia huhkin tauotta ja tiesin kokemuksesta, että muurahaisen pienet askeleet johtaa massiivisiin kekoihin. Vesurin käyttely ei käynyt aivan luonnostaan pitkästä aikaa ja läheltä-piti -juttuja oli varmasti muutamat =). Kerran pamahti suuri ranka sääreen, kun heitin vielä painavamman päälle, mutta mustelmat kuuluu asiaan ja myös se, että kynnet viilasin kaikki lyhkäseksi jälkeenpäin. Savotan alkuvaiheesta pari aistimusta.

Tästä kaikesta puhutaan vielä, mutta nyt tarvii hiipata makoileen. Ritsakin irvailee tietysti. Mä muuten hankin reissusta oikeen ritsan. Kuva tulee myöhemmin. Sillä tarvii opetella myös osumaan tai edes ampumaan, ettei aparaatista jää vallan väärä käsitys. 

Katellaan rauhassa

Olispa jotain kivaa tai hyödyllistä kerrottavaa. Olispa kiva, jos osais olla hiljaa, kun ei ole minkään valtakunnan asiaa. Eipä tule ainakaan suuria yllätyksiä ja sopeutumisvaikeuksia.

Iltateellä harrastettiin mm. tosi järkevää nykyaikasta tavutuslausuntaa Helsingin kauppiaitten kirjainlyhenteellä tuntuvasti liiotellen, kun ekaluokkalainen sen alotti ja jakso jatkaa kans. Voiko enää ajanvietteet fiksummaksi mennä? Epäilen. Pyyhin pöydän tavallista huolellisemmin jälkeenpäin =) . 

On vähän outo olo, kun en viihdy kotona koneella, enkä lue tai kirjota muutenkaan. Vuosikausiin tartuin haravaan ja rapsutellessa saakin vaan olla. Polkemisetkin on menny ihan vaan ihmetellessä. Tänään vasta otin uuden kirjan 'lenkille'. On ollut tärkeitä kohtaamisia ja niissäkin mukana levollinen oleminen. Kumma väsymys myös jatkuu ja kirjotusvirheitä tulee huippupaljon, että häpeämättä ajoissa nukkumaan vaan. Kyllä tämäkin ohi menee.

Jotain uutta puskee pintaan ja se vaatii odottelua - eikä vapaa tilakaan ole pahitteeksi.

  

Pirtee aamu

Kyä mää sanon. Kunka joku voi kuvitella, että mää tällä naamalla meen töihin. Ei tu kuulkaa kysymykseenkään. Ja tää pärstävärkin tilanne tulee vasta kaukana perässä siittä, mikä on hermojen tän hetkinen viritysasento. Ei melkeen pysty artikuloitteen, että kuinka pahasti ne oikeen onkaan.

Tuliko ny selväksi, että mun aurinko on menny vähä pilveen. Vauhti vaan kiihtyy. Eilen koulutuspäivän jälkeen jäi syömiset, juomiset ja ihan melkeen kaikki. Mun koneella on vähintään viissataa hakkeria yhtäaikaa, kun mikään ei toimi millään aikavälillä ja sama teema on käyny tutuksi jo siellä ja täällä. Märkää 'rottaa' tulee ovesta ku karvanarua ja mua ei huvita mikään. Ketutus sai yliotteen eilen illasta ja sangon ripa katkes taas kerran, mutta onneksi melko sivistyneesti. Siunattua elää ihmisen kanssa, jolle voi kaataa koko ämpärin ja se tuntuu menevän ku vesi hanhen selästä. Jonku sattuman se nappaa ja näyttää, ettei se rippu käännettynä niin paha vielä ollu miltä näytti. Kaikki asiat on ihan hyvin. Kiukuttaa vaan, kun oma energia ei riitä, enkä osaa elää varantoni mukaan. Sählään joka puolella yhtäaikaa. Kukaan muu ei multa mitään ihmeitä vaadi, mutta oma rima on aina vaan liian korkeella. Nytkään ei tarvii mitään muuta, kun rukata asenteensa ja mennä keskittyyn olennaiseen tästä ruikuttamasta. Nii, että valoisaa perjantaipäivää vaan kaikille.


****

Pikkasen sellanen "päivä ennen maailmanloppua"-fiilis tuli useemman kerran tänään. Kaikilla tuntu olevan ylikuormaa ja monenlaista olis pitäny olla valmiina - eilen tai jo viime viikolla. Saipahan tuntea ittensä tarpeelliseksi, mutta rauhallisemminkin olis voinu ottaa. Jotenkin sitä vaan menee energiaan mukaan. Järjestelmät takkuaa kautta linjan; jopa kissan oksut löyty ulkorapulta takun kera. Mullakin oli asennettuna ohjelmointi hankkia karvapäille sapuskaa, mutta systeemi jäi juur siinä kohdassa lagittaan.

Tein päätöksen, etten stressaa enää mitään. Palautu mieleen vastikään annettu muistutus viisaan hallitsemasta kaaoksesta ja jätin jopa perinteisen paniikkisiivouksen. Arsenaalissa olis ollu kirjan verran sääntöjä, mitä voi, pitää, ei saa, täytyy ja sitä rataa, mutta teinkin itteni kiusaksi ohjelmabugin. Sattu huvittaan pyykinpesu ja teen sitä nyt tilanteista välittämättä niin kauan kun huvittaa, vaikka kämppä tulis ihan täyteen roikkuvaa rättiä. Aika monet paikat pursuaa tai on hippasen epätoivosessa jamassa muuten vaan, mutta antaa nyt olla. Lähteminen ja tuleminen jatkuu, että asia kerrallaan.

Istuin ihan rauhassa koneella ja kääntelin matkakuvat. Niinpä hoksasin, että olen tehny sitä idioottimaisen vaikeesti kuvankäsittelyllä, kun siihen on valmis nappi Picasassa. Oih. Aina pitäs päästä edes hetkeksi kattoon jonku konkarin tekemistä selän taakse, mutta nyt on menny jo turhan pitkään ite kokeillessa ja lataillessa. Missä mun kaikki nörttinerot kaverit piileskelee? Naamatauluohjelmassa olen ihmetelly, kun mua ei löytyny hakutoiminnolla. Piti tehdä tekotunnus ja kokeilla ja kokeilla. Väänsin kaikki yksityisyysrajotukset vähä auki yksitellen, mutta mikään ei auttanu. Niin vaan lopulta tänään keksin vielä päivittää nimeäni ja valinnaista nimeä uudelleen ja sillä vika laukesi. Kaikki asetukset on ennallaan, mutta viimein se naamakin löytyy kenen vaan hakea. Menin sitten vielä virusturvaan seilaamaan, kun joku Gatekeeper-prosessi on jumittanu pari viikkoa sitten tulleen yllätyspäivityksen jälkeen. Olen lopettanu sitä manuaalisesti, mutta nopeuteen ei paljon auttanu ja turva valitti, että kaikki ei enää ole kunnossa. Rauhassa katsoessa löytyi syvällisten tutkailujen täppä aktiivisena. En osannu edes epäillä, että päivitys kajoaisi säätöihin. Elämä helpottu kummasti.

Taustalla on tän viikon ollu korostuneesti perimmäinen ihmettely, että miksi haluais isona tai mitä sitä oikeesti olis mielekästä elämällään tehdä. Loma oli jollain tavalla liian kohdallaan ja niin lähellä jotain ominta, että palattua kaikki järjetön korostu melkosesti. Kaikki pakkopullat on aina ollu myrkkyä, mutta nyt ei meinaa mennä läpi edes omat aivopesut. Feikki paistaa niin kirkkaasti silmille, ettei auta mikään rimpuilu. Tässä on nyt vaan probleemi, kun se juttu on kaikkialla ja lähtökohtasesti mussa itessäni. Osa on teennäistä ja sitä, mistä haluaa eroon, mutta tavan vuoksi tai jostain kumman syystä vieläkin tekee epäedullisia valintoja. Ilmeisesti kuvittelee mielenvikasesti, että kulissilla on joku merkitys ja että shown vetäminen on hauskaa. Vielä hullumpaa on se, että yhden minuutin sisällä voi olla samassa kulississa ja esitelmässä myös aito itsensä. Ehkä tässä on vaan oiretta sen olemisen löytämisestä. Mitään ei tarvii yrittää tai muuttaa, kun se aito oleminen pysyy. Sen myötä kaikki muuttuu omalla painollaan.

No menihän taas hienoksi, mutta yritän tässä todistella, että paikat siivoontuu itestään, kun vaan löydän omimman olemiseni. Teot seuraa. Hienoa kuulemaani sanontaa lainaten varjelkoon minua silti äitymästä tylsäksi hymistelijäksi. Enkä uskokaan, että temperamentti tai luonne mihinkään haihtuu, vaikka oppisikin olemaan rakentavampi. Luultavimmin uskaltaa räiskyä jopa näkyvämmin. Olisko noin? Siinä toivossa vyhää ötyä! 

Fiilistelyä

Onpa hienoa, kun tiet on sulanu ja kesäsemmät läskit alla. Pari päivää olen oikeen nauttinu ajelusta ja kaasujalka on ollu herkässä. Ei haise joka käänteessä kannen tiiviste, eikä tarvii jännittää serpentiiniteillä jatkuvien rotkojen reunalla tai liian kapeilla kyläkujilla. Kotomaalla riittää ilmaa, avaruutta ja baanaa. Juhlaa. Hienoa oli vaihtelukin ja kuskit niin päteviä, että vika oli omassa päässä, jos oli valittamista. Silti sanon vieläkin, että tilan tuntu sopii mulle.

Toinen yllättäväkin nautinnon aihe on ilmenny. Päätin lähteä matkaan mahdollisimman pelkkänä ja kaikki toimikin siten moitteettomasti. Eilen kuitenkin nautin kipsutella koroilla ja käsitellä toimivaa olkalaukkuani. Tuli kokonaisuudessaan olo, että mulla on oman näköiseni elämä täällä kotona ja se tuntuukin hyvältä.

Mistä päästäänkin asumismuotoon. Muutamia vuosia olen arponu, että onko tämä vielä mun unelma vai haaveilenko jo jostain muusta. Monesti erilaisilta 'jotoksilta' palattua on tuntunut välillä ankealtakin nämä olosuhteet, mutta nyt tulin jotenkin parempaan. Tietysti on kevään hohto ja kesä juuri edessä, mutta sittenkin. Aika merkittävä juttu henkilökohtaisesti todeta. Hiekkatiet ympärillä on vielä märkiä ja jäässä olevat ojarummut teettää kunnon puroja tien poikki monella paikkaa, mutta mielelläni olen kävelly silti. Oma rauha on edelleen korostuneen tärkeä asia ja tänäänkin poljin rähjästä kuntopyörääni oikein antaumuksella aitan kuistilla. Tulisko tehtyä, jos joka puolelta tuntisi naapurien silmät kropassaan. Pakkohan niitten olis seurata, että meinaako se tosiaan jaksaa nyt yhtäkkiä tota tahtia koko tunnin =). Jaksoin! Pistän itteni nyt koville, kun painotavote ei nykyisellä systeemillä ole saavutettavissa. Matkalla oli terveellistä ruokaa enimmäkseen, mutta sitä tuli kuitenkin tarpeeksi usein ja riittävästi. En näe mitään järkeä niuhottaa uusien miellyttävien kokemusten edessä, että taakka välttämättä vähän lisääntyi. Ruokien järkevä yhdistely onnistui kuitenkin hyvin ja iltasyöminen jäi aina väliin. 

Mulle on viritettynä barbileikki, johon annoin käsikirjotuksen ja kulissit on järjestettynä. Sain vielä pienen ohjelman ajaksi 'armonaikaa'. Edes matkakuvia en ole kerinny kääntää oikein päin, mutta mikäs kiire tässä on valmiissa maailmassa. Päivä meni koulutuksessa istuessa taas kerran nokka ruudussa ja melkein siinä loppupäivästä alkoi tuntua, että nytkö olen jo takas oravanpyörässä. Keskityinkin päivän jälkeen polkiessa pelkkään meditointiin ja luultavasti pelastuin =). Nyt menen avustamaan oven paikalleennostossa pihalle. 

Varaslähtö

Olen palannut - kirkkaat kevään värit ladattuna verkkokalvojen perille. Käpylisäke hyvin tankattu, että nyt pitäisi jaksaa.

Pari väritäplää näin jakoon ja palaan myöhemmin =) .

*******

Eipä tässä irtoa vielä muuta. Istun, tuijotan noita kallioita ja kääntelen päätäni hyvinkin arveluttavan näköisesti. Kuin en tietäisi, miten näyttöä luetaan. Olen löytänyt jo 16 kasvot noinkin epätarkaksi pienennetystä kuvasta. Paras mennä vaan vähin äänin peiton alle =).

Rautaromua

Pientä jännitysmomenttia pohjalle. Näin unta, että halusin yläleuassa olevat hammasraudat pois (pienenä on näitä ollut kaikenlaisia, kun pitemmällä aikavälillä kammettiin leukoja komeempaan asentoon). Tuntui, että suussa on turhaa tavaraa ja nyt riittää. Kertaalleen otin kitalaesta hampaisiin kiinnitetyn ns. yöraudan pois, joka oli kuitenkin ollut muka pysyvästi. Siitä katkesi lenkit ja niitä vääntelin erikseen pois hampaiden koloista. Vähän myöhemmin olin kotona exäni seurassa ja hänen ihmeekseen purkasin suustani vielä 4 cm pituisia juuriharjan piikkejä muistuttavia ruosteisia rautapätkiä melkein puolen harjan verran, punaselle viltille muuten =D. Löytyi vielä yököttäviä nukkapalloja parit lopulta. Voisi kuvitella, että helpotti, mutta unessahan jotain tollasta voi tehdä ihan ohimennen. Kyllä siinä joku nainenkin oli ällistelemässä, että miten voi olla.

Hampaiden lähtö saattaa tietää ikävyyksiä, mutta mitenhän on tällasen rautarojumäärän kanssa, kun jotenkin se kuulostaa vähän ylimääräseltä lähteepäälle. Voi johtua pelkästään siitä, etten vierottanu itteeni kahvista vielä ja se asettaa pienen haasteen tuleville päiville. Eilen polkiessa oli hienot tykytykset vähä turhan pitkään. Ritsalle kuuluu siis myös kivaa.

Minäpä tilasin eilen pilvet veks tiettyyn kellonaikaan ja kun se meni läpi, otin terassilla aurinkoa lukiessani. Eipä hienoa! En muistanu tilatessa mainita mitään ajasta, että hiukan ehkä olisin ottanu enempikin, mutta luultavasti sain juuri sen, mikä oli passeli.

Muuten kevät on perinteistä siivousaikaa, että herkästi lähtee viemään silmään pistäviä juttuja pois valokiilasta. Yleisilme onkin sitten yllättäen melko hyvä ja pari kaappiakin tuli sutastua kuntoon samalla. Jääkaapin pistin siihen malliin, että melkein valo vaan jäi. Aina vähän helpottaa tulevaa toimintaa. Yläkerrassa eteni hyyskäprojekti ja polttopuun teko pääsi alkuun, kun lumet lähti autetuilta paikoin.

Sit olis taas lähtemistä ja palaamista. Ei tarvii miettiä, että mitähän seuraavaksi tekis. Ensin kuitenkin siihen kahvin keittoon. Oih.  

Elämien reissut

Eilen löyty kirpparin läpi kävelyssä p-kirja Tamara Tarinoi, jossa Tamara Maunonen itse kertoo elämästään. Oikeastaan tapahtumaluettelo, jossa jonkin verran tunnelmakuvauksia, ettei mitään värikästä kerrontaa. Merkityksellisempää itselleni oli ehkä todeta jälleen kerran, miten 'erikoisempia' kykyjä omaava käyttää niitä pääasiassa maalaisjärjen ja sydämen ohjaamana. Näkemykset ja esim. raamatun lauseiden tulkinnat menivät yksiin sen kanssa, miten itsekin ajattelen. Jollain tavalla oli muistutuksena muutamista asioista, joihin ei ole huomannut keskittyä vähään aikaan ja vahvisti joitakin viimeaikaisia ajatuksiani. Kirjan luettuani sain pari tärkeää oivallusta ihan arkisiin asioihin liittyen ja muistin asennoitua niihin huomaavaisemmin. Mukavampi ajatella, että tuskin ne pelkästään oman fiksuuteni tuotosta olivat =).

Välillä on tuloa ja menoa. Pakkaamista ja purkamista. Eikai tässä mitään. Katon pitkästä aikaa vähä telkkaria ja sitte taas menoksi.