20.12.2011

Väreillä pelaamista

En muistanu kommentoida sitä musiikkitaloa. Kävin ekaa kertaa ja olihan se pikkasen synkän värinen. Vielä tuntui nenään joku kuminen haju, ehkä lattiamateriaaleista ja muutenkin väittäisin, että pölyä on jossain pikkusta isommat tukut. Seinissä ainakin oli otollisia pieniä hyllyjä pölyn kerääntyä monin paikoin. Blackboxin käytävässä ainakin tuntui mahtava alipaine, että keuhkoihin otti ja ääni melkein meni. Jotenkin kumma olo, kun käytäviä ja tiloja riitti, mutta missään ei oikein ollut mitään osviittaa, että mitä siellä tapahtui tai sijaitsi. Musiikkia ei kuulunut ripaustakaan mistään. Onneksi meillä oli paikat tunteva opas, mutta silti jäi kolkko fiilis.

Aulan katossa riippuva taideteos ei tehnyt vaikutusta ehkä siksi, että toi mieleen tölkistä leikellyn ja taivutellun rihkamatyön, joita aikoinaan oli koristeena yhden jos toisenkin kotona. Siitä saisi kyllä kätevän kokoonpainettavan pienoismallin turistimyyntiin! Sekään ei ollut kiva, että tiesi sen kokonaispainon lehtikirjoittelun perusteella ja sehän riippuu vaijereilla katosta. Leikilläni kiersin sen aina.

Ihmettelin raskaita lasikaiteita, kun niissä ei ainakaan näkynyt mitään tukipalkkeja. Yläreunassa oli pyöristetty puukaide upotettuna. Ylimmässä kerroksessa tuli ajatus, että irrotessaan kiinnityksestä painava lasi kaatuu jo omasta painostaan ja sitä pudotusta riitti. Saatiin myös RSO:n konserttiin viimeiset paikat ylimmältä parvelta ja väittäisin, että vähän huimasi sielläkin alas istuttua. Sanoin vieruskaverille, että eikö lääpitä tuo edessä oleva liian puhtaaksi pesty lasikaide vähän sormenjäljille, että tulee turvallisempi olo. Ojensin molemmat käteni - siinä ei ollut lasia lainkaan! Jei! Sen jälkeen vasta tulikin hutera olo =).

Itse konsertti oli hieno ja Batiashvili taputettiin neljä kertaa takaisin! Tauon jälkeen olin jo vähän rennompi siellä piippuhyllyllä, mutta Straussin Auringonnousun alku kyynelten läpi tuntui kyllä siltä, että nyt sortuu parvet ja kaikki. Pakko myöntää, että ajoittain aika tuli pitkäksikin, kun en ymmärrä musiikista tarpeeksi ja nukkumaanmenoaika oli aikaa ohitettu. Kahvit oli jo nautittu Ateneumissa, näyttelyt katsottu osaavan opastuksen kera ja hyvin syöty ravintolassa, että mahtavassa seurassa oli tavallaan kuppi jo yli laitojen. Hyvin silti jaksoin viimeiset liukkaat yön pimeydessä kotiin asti.

Tämänpäiväiseen harrastukseen pääsee pienen pohjustuksen kautta. Oli värikonsultin luento ja kävi ilmi, että kyse on samasta systeemistä, jolla nuorempana olen teettänyt väri- ja tyylianalyysin. Asiat oli tuttuja montaa muutakin kautta, mutta pätevä ammattilainen oli asialla ja hänellä oli omat esimerkkinsä, kokemuksensa ja tyylinsä esiintyä, ettei päässyt yhtään pitkästymään. Loppujen lopuksi sain pienen kipinän, että voisinkin kohta vuosia siivousta odottaneen vaatehuoneen räjäyttää osin oman väripalettini avustuksella. Siinä olisi yksi kriteeri lisää, minkä perusteella heittää menemään.

Tänään sitten aloin ja vaikka aikaa meni, olen luultavasti käynyt lähes kaiken läpi. Pari säkillistä lähti. Joitakin 'ei niin imartelevan värisiä' siirsin yöpaitoihin ja jotkut jätin hyvän kangaslaadun vuoksi ompelijan hätävaraksi, mutta aika ronski osasin olla ja siitä on tietysti hyvä ja kevyt mieli. Tästä lähtien saatan jopa ottaa väripaletin ostoksille mukaan, kun ei sitä näköjään ulkomuistista osu oikeaan, vaikka aika hyvin tietääkin oman repertuaarinsa. Enkä nyt suinkaan ole koko väriasiaa miettinyt pariinkymmeneen vuoteen muutenkaan tosissani ja se kieltämättä myös näkyi vaatehuoneessa. Mitään tyyliin ja pääväreihini perustuvaa kokonaisuusajattelua ei näy missään enää tänä päivänä. Olin sortunut perusvirheeseenkin, että kasvojen lähelle tulee paljon mustaa, mikä harvoin on suomalaiselle edullinen väri. Nämä karsin nyt kaikki systemaattisesti. Tietysti tätä voi säätää lisukkeillakin; huiveilla, koruilla jne, mutta otan nyt varman päälle. Pitää vähitellen alkaa tajuta, että ikäkin tekee tehtävänsä ja silloin on entistä enemmän aihetta kikkailla väreillä ja muodoilla, mikäli huvittaa. Jonkin aikaa saattaa taas huvittaa, kun on asiat kirkkaasti mielessä.

Väreillä on merkitystä monessa mielessä ja niin on puhtaudellakin. Onneksi kotona ei ole tyhjiä käytäviä ja mustia seiniä. Toisaalta voisi hyvinkin olla vähemmän roinaa ja siisteydessä musiikkitalo varmasti pyyhkii edelle mennen tullen. Täällä pöllyttää kolme kattiakin täyspäiväsesti. Siedätys hyvällä mallilla. Kastelin äsken huonekasvit, kun oli viikkokastelu unohtunut ja jostain pölähti selvä homeen haju. Olisi aika uusia muutamat mullat. Surettaa homeelle herkistyneitten tilanne tällä hetkellä, kun kosteuteen ei näy tulevan loppua. Huomenna voisin parin retkueen jälkeen tarrata noihin kasveihin. Siinä ei tarvita väripalettia, kun lentää ja ilosesti.

Kun suuret sortuvat on hyvä, mutta jotenkin ajoittainen kurjuus menee heti ytimiin, eikä oikein pääse koko päivänä eroon. Tämä matalapaine ei yhtään auta asiaa. Oma elämä tuntuu niin turhan ympärillä pyörimiseltä, kun toiset kärsivät. Kirjassa kyse on menneistä ajoista, mutta ei tarvitse olla ruudinkeksijä muistaakseen, että suurin osa maapallon porukasta elää ihan vastaavissa hankaluuksissa. Täällä muija miettii jotain värien yhteensopivuutta 'ihan vakavissaan', kun toisilla ei ole ruokaa, ruumiinkoskemattomuutta jne. Toisaalta voisin helposti haahuilla päiväni ihmetellen, miten olen saanutkin tällaisen etuoikeuden, mutta siihenkin hukkuu helposti. Osaisipa keskittyä olennaiseen ja olla jotenkin hyödyksi paremmin. Ehkä tulevassa...ehkä.

19.12.2011

Kuonan poistoa

Onneksi mökki ja huvipuisto ovat korkeilla paikoilla - tosin kohta saa varmaan hankkia veneen ja kulkea sillä tätä väliä. Tyhjennettiin likakaivo ja menikö päivä, kun taas alkoi vaikuttaa, että on tyhjentämisen aika. Oikein aavisteltu, ettei ole vielä uuden systeemin mukaisia jutskia, mutta silti jotain rajaa pitäs olla. Onhan se kiva, että johonkin tulee tyhjää tilaa, minne lorista. Taivaalta tulee tauotta.

Monena aamuna on tullut liki hysteerisen huvittunut olo, kun kaikki tuntuu niin epätodelliselta. Ei oikein voi olla varma, että tuliko lopulta herättyä ollenkaan ja mitä se pimeydessä baanaaminen oikein on. Mun ropposen ajovaloilla ei ole tehny pitkään aikaan mitään ja tänään sitten olin vaihtamassa niitä pois päältä pitkinä, kun polttimot eilen vaihdetiin. Tärkeintä, että kaikki tuntuu omituiselta. Huvipuistolla oli aamulla outo jouluvalo, kun ajoin ohi.




Tänään oli nuohooja käymässä ja melkeinhän sai jäädä olemaan, kun teki niin huolellista jälkeä. Olen kyllä kiinnostunut jokaisesta hormin mutkasta ja omintakeisista työvälineistä, joita tämänkertaisella hepulla oli aivan oma arsenaalinsa. Melkein on voimat pois, kun koko päivän on saanut olla niin tarkkana. Kai sekin väsyttää, että alotin illalla Folletin trilogiaa ja hiukan ilta sitten venähti.

Jos tapahtuu suunnitelmien mukaan, niin syön kevyemmin tässä lähiaikoina ja teen tilaa jätesäkkejä apuna käyttäen vähän siellä ja täällä. Melkein on pientä agressiivisuutta ollut havaittavissa normi-siivouksessa ja se on pelkästään hyväksi. Monet asiat on selvästi kaluttu loppuun ja jäysteistä on tarve päästä kokonaan eroon.

Tuo jouluvalo on kevytpressu. Sen alla sateen suojassa ahertaa pahaillaankin pari tyyppiä; toinen tuo materiaalia ja toinen askartelee.

10.12.2011

Kuulumiset metsän hämärästä

Jouluhan tästä tällä menolla tulee, eikä vaan tekstiä näy, ei kuulu. Tuli pieni pysähdys pitkästä aikaa perinteisen räkätaudin muodossa ja kunnon rauhottuminen tuntuu olevan paikallaan. Elämä jatkuu ja asioita tapahtuu, vaikkei itse sählääkään joka paikassa mukana. Tässä tulee skannattua tilanteensa monelta kantilta ja ehkä lähtee vähän kootummin liikkeelle, kun kroppa sallii. Loman tarpeessa on kokenutkin jo olevansa, mutta ei välttämättä varsinaisesta työstä, vaan kokonaishässäkästä.

Milläkö sitten pärjäsin mettässä kipeenä? Kiitos kysymästä. Olin hetken inspiraatiossa tehnyt edeltävänä viikonloppuna ihan vaan itselleni ison kattilallisen kaalikeittoa. Oikeastaan halusin kaikki epämääräiset kasvikset pois jääkaapista ja niitähän löytyi. Tuli aikamoinen yhdistelmä ja rutkasti yrttejä perään. Tosi hyvää. Pienin elein olen terassilta hakenut annoksen ja lämmittänyt. Tänä talvena haisuruoka on pysynyt juuri oikeassa lämpötilassa ulkona. Äsken söin viimeisen annoksen, mutta vähän lisäsin spagettikastiketta joukkoon, ettei mene ihan pelkälle kasvislinjalle.

Kerronko virkkauksesta? No, aloin pariinkymmeneen vuoteen sellasta helppoa ruututäyttötyötä. Tein alun ketjusilmukat ja totesin, että tästähän tulee kylpypyyhkeen kokonen. Päätin tehdä omat ratkasut ja ruututäytön vain kolmella pylväällä. Mun laskutaidolla ei kaikki mennyt ihan putkeen, vaan sinne jäi kolme ylimääräistä ruutua, joitten kanssa päätin pärjätä kuvion läpi, kun en viitsinyt enää purkaa; olin tietysti tehnyt jo pari riviä, ennen kuin asian totesin. Sama teema tuppasi jatkumaan. Virheitä löytyi jälkikäteen ja välillä purkasin kuusikin riviä ja tein uusiksi. Ennen puolta väliä mietin, että jotain katalaa on tapahtunut kuupassa, kun virheitä vaan tuli. Pienenä ei tarvinnut koskaan syynätä niin tarkkaan, eikä ikinä purkaa. Pitkin matkaa ongelmaa tuli niistä ylimääräisistä ruuduista myös ja tietysti halusin matkan varrella vähän modifioida liian pyöreitä muotoja särmikkäämmiksi ja taas ei mikään voinutkaan täsmätä mallin kanssa. Viikon teppuroin, mutta lopulta pitkä pöytäliina tuli valmiiksi ja vannoin, etten enää ikinä ryhdy moiseen, koska purkamista sain tehdä jatkuvasti. Siinä kävi tietysti myös vanhanaikainen, että aluksi käsiala on löysempää ja vakiintuu tietyssä kohtaa. Eihän sitä loppuhöyrytyksellä saa korjattua. Se, joka sitä toivoi, saa luvan käyttää sen vaikka pöytärättinä loppuun, mutta johonkin sitä on käytettävä, kun noin paljon teetti päänvaivaa =).

Samanlaista 'purkaa ja tekee' -ilmiötä olen ollut huomaavinani vähän kaikessa tekemisessä. Enempää harkitsematta tulee paahdettua liian pitkään uutta asiaa ja sitten saa tehdä uusiksi. Eilen kirjotin sähköpostiin kokonaisen kappaleen asiaa, joka oikeasti kuului ihan eri henkilölle. Kävin siinä välissä jotain hoitamassa ja palattuani olin jo asioissa edellä. Onneksi huomasin. Olisi siinä ollut ihmettelemistä, että mistä nyt tuulee yhtäkkiä, kun teksti vilisee henkilöitä ja asioita, joista ei ikinä ole ollut puhetta.

Että pysähtyminen lieneen tosiaan tarpeen. Marraskuun kaktus kukkii viimeisiä kukkia ja ihmettelen, ettei lehtisade kaikilla kasveilla ole massiivisempaa, kun valoa on ollut tosi hintsusti tarjolla ulkoa päin. Parhaillaankin hämärä harmaa päivä ja vettä tulee niin paljon kuin sopii. Täällä on onneksi vielä lunta maassa, mutta kuinka kauan tällä menolla. Joulumieltä ei kovin ole päässyt vielä syntymään ja näyttää vähän siltä, että kortit ja kirjeet jäävät tänä vuonna väliin. Ainahan pienen joulun tekee sitten muutamassa päivässä, mutta toivottavasti rauhassa ja omassa kotona. 

Piti siitäkin mainita, että olen ollut useammassa tilaisuudessa sivistymässäkin tässä välillä. Oli tulevaisuusnäkymiä Kaisa Kautto-Koivulan johdattelemana, pään käyttöä Reidar Waseniuksen näkemyksellä, Identiteettityötä muuttuvassa työelämässä ja voimaa itsensä johtamiseen Salme Mahlakaarron tyyliin, taitto- ja kuvankäsittelyoppia ja monenlaista uutta paikkaa tullut nähtyä sekä reittiä ajettua. Tulossa on musiikkitaloa ja väritietoutta ainakin vielä ennen vuodenvaihdetta. Pikkujoulut juhlittu myös!

Nyt kuitenkin sen verran hutera olo, että päiväunien paikka.