Irtonaista tavaraa

Meillon tuolla ylätasanteella yks vessa tekeillä ja eilen piti mennä hätiin, kun katin pää näky pienestä raosta kahden eri tasolla olevan lattian välistä. Siellä se kynsi, että josko pääsis pois. Joka paikkaan se uteliaisuus pistää tunkeen. Lattialankkuja saa vielä nosteltua pois ja äkkiähän se oli kalasteltu, mutta lattian alla on puhallusvilla, eikä paljon viittis kertoa, miltä meidän huusholli näytti, kun se karkas vielä käsistä alakertaan. Eikä se mitään; siellä oli pitkäkarva ollu kaverina jo aikasemmin ja se oli sitte kiertäny yläkerrassa kaikki paikat siistimässä turkkiaan. Onneksi on imuri keksitty ja onneksi katit myös tykkää tulla imuroiduksi. Harjan tai luudan kanssa olis tullu itku.

Tänään sitte tulin kysyneeksi toisten syödessä, että kai siihen tuli jotain laitettua reijän eteen, ettei ne mene sinne uudestaan. Toinen meinas vastata, mutta ei heti saanu huvitukseltaan sanottua ja lopulta soperteli, että laitoin siihen hanurin eteen. Tietysti se huvitti, mutta ei hetikään niin paljo ku pienemmän lakoninen veistely haarukallisten välissä, että se on iskän varahanuri. Niin ku se nyt omansa olis yhtä hyvin voinu siihen tilottaa. Sillä 'varahanurilla' ei kyllä muuta järkevää virkaa ole tähän mennessä vielä ollutkaan, että sillekin tuli sitte naurettua samaan rahaan.

Noin muuten mua ei naurata paljonkaan. Menin töihin ja pakkohan mun oli myöntää, ettei vieläkään mikään viihdy sisällä. Puoli päivää notkuin ja yritin jotain epätoivosesti ajatella, mutta sitten tuotiin jo lähtöpassia käteen ja viitattiin ovellepäin. Parin päivän päästä uusi yritys. Onhan siinä tietysti vähän koomisuuttakin, että yrittää pettää itteään, mutta naama ja vattan viserrys juoruaa todellisesta asian tilasta. Systerikin naureskeli, että ai sulla on tätä samaa, mikä täälläkin on iskeny porukkaan vuorotellen ruokakunnittain. Mietin hajanaisesti koko päivän aina välillä, että onko niitten firmassa tosiaan kokonaisia perheitä, mutta äskettäin honasin, että tarkotti varmaan sitä porukkaa kun tykkää syödä samassa pöydässä. Mulla ihan oikeesti pätkii ajatus melkein yhtä paljon ku huimaa. Ei sillä, että siinä mitään uutta olis. Kuhan nyt vaan varmistelen, ettei kukaan ala kuvitteleen mitään.

Meille on tullu mettäkone aika lähelle. Se on aavemainen, kun yön pimeydessä jurnuttaa ja humisee. Kirkkaat valosilmät vaan pälyää puitten lomasta. Aika vauhtia se pui, kun pinoa on jo vaikka millä mitalla tien varressa. Melkein tulee hullu ajatus, että mitä ne miehet tulee siihen tienvarteen autoineen sekaantuun asiaan, kun otukselta hoituu homma niin puhtaasti. Tämä on vaan harvennus, että uutta sienimaastoa on tiedossa jollain aikavälillä.

On muuten snadit lumikinokset pihassa ja tän päivän saalis siihen päälle. Pari suojapäivää ja sit on vissiin uutta luvassa. Hengästyttävää. Ilman fordsonia oltas perin pulassa.

Siellä olis taas pöydässä seuraa. Joukkoon.