Rohkeesti uuteen

No ni. Se on sitte vuosi 2010 katottu kohta. Rohkeesti vaan uutta kohti ja melkein on parit lupauksen tapaiset ajatukset evääksikin. Selvisin reissusta, mutta navilla saa mun puolesta heittää mitä tahansa lintua. Kai sillä oli jokin järki yrittää mua motarilta joka välissä poikkeemaan sinne ja tänne, mutta en antanu periksi. Se sitte laski kiltisti uudelleen. Vuoden vanha softa ja olihan niitä tietöitäkin ja erikoisjärjestelyitä, ettei se voinu olla kartalla, mutta meidän logiikka ei vaan kertakaikkiaan kohtaa. Tein vieraissa keskustoissa omia ratkasuita ja sitten osin kuuntelin sitä, mutta kyllä jouduin muutamat pätkät ajella niin liukkaita ja kiemuraisia sivuteitä, että hermo tuppas kiristyyn. Kunnon baanalla ei riittäny paremmankaan auton flekti tuulilasia pitään auki, kun se vaan jääty täyteen sade- ja raparoiskepilkkua mennessä. Vähensin vauhtia ja suljin kaikki aukot paitsi tuulilasiin, mutta ei paljon auttanu. Pattitilanne ja sillä mentiin, mitä vähä näky alareunasta. Opin kuitenkin sinuiksi vauhtirajottimen kanssa, kun se nyt selvästi toimi huollon jälkeen paremmin sekin. Kiihtyvyyttä ei päässyt testaileen, kun kaikki paikat oli vaan liian jäässä, mutta huomas siinäkin parannusta silti. Tykkään ajamisesta, mutta ei nää kelit nyt nautintoa lisänneet.

Tärkeintä tietysti olikin loppumatkasta poimittu inhimillinen navi ja sen kanssa logiikka löikin täysin yksiin pitkälle yli puolen yön sekä vielä aamusta hyvän tovin. Vuoden pellavalanganpäät on nyt solmittu siististi yhteen ja voi lähteä suunnittelemaan puhtaalta uutta kaikkea. Pääsin viimein sinne kirjakauppaankin ja hankin muuten Dilberttiä oikeen juhlanumeron. Nyt on hyvät naurut taattu moneksi kertaa. Pari muutakin teosta tarttui. Kuolasin lääketieteen ja anatomian paksuja englanninkielisiä opuksia sekä joitakin liiketalouden tai suuryritysten muutosjohtamisen aapisia, mutta ei niitä nyt omaksi. Ei ehkä tässä elämässä ole niin paljon käyttöä moisille viisauksille. Jos ei työt haittaisi harrastuksia, niin sellasia voisin tavailla mielikseni.

Kotona olikin satanut taas parissa päivässä koko elämän lumet ja sain keuhkot sekä ihohuokoset putsattua raavaalla työllä. Langanpäitä sidoin vielä yhden puhelun verran toisen mieliloogigon kanssa ja nyt onkin hyvä rauhottua uutta vuotta vastaanottamaan. Meneillään on piiretty filmi ja mulla hyvä kirja. Katson koirakuiskaajan kohta ja sitten varmaan on lapsen rakettien vuoro. Uni tulee tänään varhain, että varsinainen tulitus saa jäädä vaimeaksi taustahumuksi. Meillä on tosin koiramäen asukki vieraana, että nähtäväksi jää, mitä se pitää räiskinnästä. Kateilla on ollut jo monta päivää uutta kivaa ja ovat saaneet elvistellä, minkä on kantti kestänyt. Nyt ne kaikki istuskelee yläkerran rappusilla melko ylhäällä ja lausuvat vuorollaan erilaisia kommentteja. Leikkikutsun kuuloista, mutta kukaan ei kuitenkaan uskalla reippaasti alas, ellei mene sinne maanittelemaan. Jännää on olla isomman haisteltavana, mutta ei sitä kuitenkaan ihan yksin uskalla.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille ja olkoon tuleva vuosi tuntuvasti parempi kuin mennyt!

Peljättää

Stressin laukeamisen jälkimainingit pyyhkii ja lopusta selviän ehkä jollain kaurapuurokuurilla. Siinä mielessä kyllä hyvä, ettei paljon voinut liiotella syömisten tai juomisten kanssa joulun aikaan, mutta nyt alkaa tulla stressi, että saanko itseäni ajoissa työkuntoon =).

Opin uuden asian itsestäni. Menen erään toisen kissa-allergisen jalanjälkiä. Selvisi ihmeellisen ahdistuksen fyysinen aiheuttaja. Luulin pienen pakkasulkoilun jälkeen, että olen saanut rasitusastman, mutta sitten syttyi lamppu päässä. Ryhdyin purkamaan koristeita kuusesta yhtä hektiseen tahtiin kuin mitä katit olivat jo muutaman päivän tehneet. Kuului tymäkkä viuh ja hetken päästä alkoi ahdistus lientyä kummasti. Olen herkistynyt kuusellekin! Ei tullut pahempaa aivastelua tai muitakaan räkäoireita, mutta keuhkot olivat aika paineessa. Jouluahdistuksesta eroon kerralla =).

Suunnittelen pientä keikkaa paikkaan, jossa en ole käynyt ennen ja olen järjestänyt hauskaa nykyisen sekaisin menneen suuntavaistoni kanssa. Voisin mennä junallakin, mutta ei se olisi yhtään niin jännää. Navin kanssa eksyn varmasti - johonkin siihen lähelle tosin, mutta eilen sain opastuksen oikein Google Mapsin avustuksella. Se se vasta oli lopullinen niitti mun reissulle. Tiet pyöri ja rakennukset oli milloin missäkin. "Tässä nyt menet tämän bussin perässä, tätä kaistaa." Nyt mulla on vaan murhe, että mistä saan sen motskarin, bussin ja Nissanin, joitten perässä menen turvallisesti perille sekä tutut kesäiset maisemat =). Ihan sama ku mulle olis jokaisen etenemisen jälkeen heitetty random kuva eri kaupungeista; Lahti, Heinola, Turku ja väitetty, että samalla tiellä mennään ja tolkuttoman ilmansuuntapyörittämisen jälkeen, että samaan suuntaan ollaan vielä menossa. No, liiottelen tietysti ja reitti näytti kieltämättä helpolta, mutta se siinä onkin mystistä, että vaikka on kuinka selvät sävelet, niin itse tilanteessa pääsen hukkaan. Kai se on tätä normaali elämää. Sitähän tapahtuu vaikka tässä ruudun ääressä istuessa. Kyllä mä silti valitsen jännemmän vaihtoehdon. On sitten, mille nauraa jälkeenpäinkin.

Luen toiseen kertaan kirjaa Images of art therapy: New developments in theory and practice. Tosi uusia kehitelmiä, kun kirja on kirjotettu 1987, mutta kun en moisia ole kokenut, niin pohjatkin on hyvä tietää. Kai tässä on jokin ajatuksen häive, että kirkastaisin armoa ja vapaata tekemistä, jos vaikka tulisi jotain ripellettyä niiden myötä taas joskus. Olisin varmaan elinikäispotilas, jos terapiaan pääsisin. Nytkin voisin piirustella järkyttäviä monitasoristeyksiä, joissa ilmansuunnat vaihtuu kesken matkan ja tiepätkät katkeilee tai johtaa umpikujaan. Otus vankina peltihevosessaan, eikä ikinä toivoakaan perille pääsystä =).

Mulla on muuten tässä koneen vieressä yksi pikkutaiteilijan eilinen tikku-ukkopiirustus. Siinä on talon sisällä istuva ukko, joka raottaa ikkunaa etupihalle päin, mutta sen pää on käännetty kuitenkin sisällepäin ja siinä ulkona ikkunan edessä ukko, joka on selvästi peljästynyt aivan jumalattomasti. Sen edessä seisoo normaalipiirustustyyliin tehdyt valtava norsu ja kirahvi. Norsu sanoo: Törööt! Kirahvi seisoo vielä kiven päällä, että takuulla näyttää korkeelta. Sisällä istuvan ukon tuoli on muuten sellanen verotarkastajan versio, että ilmankos ukon ilme on hiukan apea. Tosi hauska jotenkin, mutta kyllä tuostakin 'tulkitsemalla' saisi kehiteltyä vaikka mitä tarinoita.

Oho. Kello on vaikka mitä. Pitää käydä herättään se taiteilija. Tämä pimeys hämää.

Joulumörkö

Työpyörä alkaa pikkuhiljaa jarruttaa, mutta olenhan vasta viidettä päivää vapaalla. Vielä eilen tein salakurkkauksia etänä, mutta nyt pysyn tiukkana. Väsymys on ollut sitä luokkaa, että hirvittää ja on jopa outoa hengen ahdistusta ilmennyt. Kyllä pitää ihmisen olla hullu, ettei osaa olla aina vetämättä itseään piippuun. Mistä tuokin sanonta juontaa? Tuli mielikuva jostain kanuunan piipusta ja miten siitä olis kiva ampua täysin rähjäinen ja musta möntti valkoiselle pöllyävälle lumelle - tosi pitkälle! Vähän peseentyis ja sais hetken päästä kylmästä virtaakin kammeta vauhdilla järkihommiin.

Meiltä on vauhtikaksikko sinkassu aamuvarhaisella pakkassäähän ja tämä yksi täysin pyörryksissä, pahaa oloa valittaen jäi sängyn pohjalle. Puhe olikin jo etukäteen, että nukkuisin koko päivän, kun siihen on tilaisuus, mutta kymmeneltä nousin sentään. Meillä on töissäkin vitsiksi muodostunut yhden työkaverin naljailut, miten hän asiakkaitten lähestymisen huomatessaan sammuttaa valot ja heittäytyy lattialle vatsalleen. Nyt täytyy myöntää, että tämä reaktio on täysin päällä. Säikähdän jokaista auton ääntä, valoja en sytytä ja vältän käymästä jopa postilaatikolla, ettei paljastavia jalanjälkiä jää lumeen =D. Tämän aamupäivän pyhitän....ainakin siihen asti, kun on mentävä lisäämään puita pannuun ja se hetki alkaa olla käsillä, kun pakkasta on -22 astetta.

Sellanen päänjauho pitää vielä kertoa, että autohuollon jälkeen menin joulukirkkoreissun huolletulla kiesillä - enkä voi sittenkään luopua siitä. Ehkä jossain vaiheessa saan siitä puuttuvat ominaisuudet, mutta siihen asti valitsen kuitenkin saavutetun jämäkkyyden. Roju on rojua, mutta tärkeintä, että löytyi selkeä valintapäätös. Monet asiat kirkastuivat koko ajoneuvokuviossa ja nyt voi taas mennä selvin sävelin eteenpäin. Niin, jos oppii pitämään sen kytkinjalan pois jarrulta.

Nyt ei auta enää sätkiä, vaan on puettava pilkkihaalaria niskaan ja mentävä pannulle. Maisemat on niin kauniit, ettei enää hienommaksi voi taikametsä muuttua. Ehkä sitä hetken uskaltaa ihailla ja sitten äkkiä mökin lämpimään mörköilemään.

Heittovirtaa

Tänään valkeni ainut vapaapäivä, jonka sain viettää täysin omassa rauhassani ja mahdollisuudet olisi ollut lähteä vaikka mihin. Johonkin kirjakauppaan olis vähän tehnyt mieli mennäkin pyörimään ja mieluista seuraakin olisin löytänyt helposti, mutta pelkkää saamattomuuttani jäin vaan huilimaan. Hoidin kouluun viennin pipo visusti korvilla ja rönttömeininki jatkui koko päivän.

Hyökkäsin kaaosvaltakuntaan ja rinsessan silmän välttäessä putsasin monet kohteet perusteellisesti. Uloskin tuli lähdettyä ajoissa ja keskuspannu kuumeni kummasti tyhjennyksen seurauksena. Olen hankkinut 'kartanolle' lumikolan ja autoni perässä sen tyyriinä kiikuttanut perille, mutta kaikki, mikä ei ole 10-tuumasella seinään lyötynä...katoaa (no, tiedän kyllä, että se hoitaa nykyisin tehtäväänsä huvipuistolla). Tähteellä oli kymmenisen vuotta sitten erään muuton jäljiltä turhaksi jäänyt oranssinen kolalapio, josta ajan hammas on syönyt hantaakin vai minkä lie käsikahvan. Sillä sitten aloin nirhiä. Epämääränen savu laski tasan sieraimeen siihen pihalle (olin lakassu koko pannuhuoneen purut ja tikut joukkoon). Harjasin yhen hautautuneen kulkuneuvon ja peräkärryn esiin. Akku sano vaan vooo-ou, voo-ooooo. Vedin piuhoja ja löysin akkulaturin näkösen. Ikinä en ole tarvinnu käyttää, mutta laitoin miestä-poikaa sen toimintaan, enkä kyllä tiedä, kun ei se mitenkään kertonu, että lähtikö lataamaan. Olis niin hinku putsata menopeli sisältä, mutta ensin se olis saatava johonki notkeesormisempaan ympäristöön ajettua. Nirhin ja nirhin sitä lunta sivummalle. Pimee tuli. Säädin ajastimia, että muutama vaivanen pihavalo näyttäis edes jotain ja sitten vaan luovutin lopulta.

Se tässä on huvittavinta, että olen melko tyytyväinen päivääni. Oma kotteroni on täyteen pakattuna lajittelujätettä ja monenlaiset asiat on valmiiksi mietittynä. Varsinaista joulu-joulua ei sinänsä ole vieläkään, mutta kaikki ehtii oikein hyvin. Ooh, meillä on kuulemma uusi lumikola =). Jonku viestin aina kerkee välissä laittaa ja....ooh, mulla on myös uusi patterilaturi. Juhlaa! Mähän siis laitoin jostain pyödälleni eksyneet pari tavallista patteria epähuomiossa laturiin kahden ladattavan lisäksi ja hetken päästä laitteella tai muunninjohdolla ei ollutkaan enää eväitä jatkaa toimintaa. Kiva lumihuuru vaan ilmesty pleksikannen sisäpintaan. Se siitä sitten. Samalla johdolla olin kuunnellut tietokoneen kaijuttimista höpinät ja musiikit. Hiljasta tuli silläkin rintamalla. Nyt on taas kaikki toiminnassa =).

Hooo....loma

Nyt se odotettu loma sitten alkoi! Luultavasti menee kaikki pari viikkoa ennen kuin asiantilan ymmärtää ja meinaa ruveta nauttimaan, mutta otetaan nyt päivä kerrallaan. Huomenna sais hakea entisen autonsa huollosta. Mielenkiintosta on kokeilla viikon tauon jälkeen, että haluanko sittenkin sen takas vai onko kottero se, mikä jää. Sen verran sanon, että hermot ei kestä lagittavaa yhteyttä (ei sitten missään muodossa, eikä missään tilanteessa ja sitä on nyt niin täyteen...) ja automaattivaihteisto on osin just sitä. Olen tässä viikon nauttinu, miten lähtee, kun ite vaihtaa ja vähä polkasee samaan hengenvetoon. Katras- sekä rojukyydistystä on testattu ja vaikka lämpöjohto on aina vaan se ärsyttävä kierrettävä ja kierrettävä ennen kuin löytyy oikea asento, niin se sijaitsee kuitenkin seisontaetäisyydellä maasta, mikä on sinällään jo silkkaa juhlaa. Lämppäri on varsinainen nuhapumppu, mutta josko sille jotain olisi tehtävissä... Yksi vastaantulija oli tänään tosi halukas testaamaan, miten puskurihäkkyröillä tönästään meneen, mutta jokin ihokas siihen väliin jäi, ettei juuri hipaissut. Tietä on, mutta aika monilla on pakkomielle kulkea keskiviivaa tai mieluiten vähän vastaantulijan puolta.

Eilen aamulla oli aika hieno kuura puissa. Olin vähän liian varhain liikkeellä valokuvaustaitoihini nähden, mutta räppäsin kuitenkin.

  


Luonnossa kaikki oli tietysti monin kerroin ihmeellisempää. Melko ihmeellistä on ollut päivät muutenkin. Paljon henkisiä sekä fyysisiä lahjoja ja todettava on, että venymällä tulee kuitenkin tehdyksi. Jos ja kun ilmenee, että jotain tärkeääkin on jäänyt tekemättä, niin voi ainakin rehellisesti sanoa, että yhtään enempään ei olisi kyennyt missään mielessä. Pari yötä nukuin jo niin pyörryksissä illasta aamuun, että harvoin elämässäni on tapahtunut.

Huomenna illalla on tiedossa vielä erityistä ohjelmaa, mutta sen jälkeen heittäydyn täysin rennoksi. Ainakin näin etukäteen ajatellen... Joulu ei vieläkään näy kovin monilla tavoilla, mutta eipä ole onneksi mitään paineitakaan mistään suunnasta. Taidan käydä huomenna kirjastossa.

Pää vinossa, mieli vinossa

Elämä on hassunkurista. Täällä sitä toikkaroidaan hyytävän kylmyyden keskellä. Lahkeen suusta pilkottaa saapikasta, kuontaloa ei tarvi litata, jos äkkiä vaan syöksyy autoon ja sisälle, mutta rukkaset on oltava tolkuttoman suhteettomat räpylöissään. Tämä siksi, että kynnet tippuu pieninä siivuina viikon sisällä, jos näpit pääsee jäätyyn. Enhän mä tiedä, miten aivoille käy, mutta ne on muutenkin niin toissijaiset =). Ihmisellä on sitten erilainen menopeli ja tänään tajusin, että eihän siinä ole mitään ilmastointia. Flektikin on melkeen vanhan folkkarin luokkaa tai ehkä siihen pitää virittää jotain pahvia etuirvistyksen hetuloiksi. Tuoksu oli kyllä triljoona kertaa parempi, kun jynssäsin kaikki viikonloppuna ja laukastiin siihen se flektin putsarikin, mutta ei se ihan ihmeitä tehny. No, kummiskin ajoin hitusta pitemmän pätkän tänään ja tällasia huomasin. Eilen illalla puhuin, että mä en muuten osaa tankata sitä vielä. Ei kai vaan lopu bensa kesken reissun? Ja missä siinä on tankin korkki? Takana ja apukuskin puolella kuulemma. Mulle tuli välittömästi kuva, että siinä on kaks tankkia. Pakkohan sillä oli sitte irviä epäuskosen näkösenä. Oli muuten aivan epäuskottavan värinen taivas kotiinpäin polkiessa. Räpelöin polaroidin käsväskystä ja räpin likasen tuulilasin läpi noin noin vaan. Ei se väri tullu yhtään niin syvän karmivan-punanen 'filmille', mutta yritin ainakin. Tähän laitan nurinkurisuutta yhen.

Töissä on sitte tää viikko taas päivää ennen maailmanloppua. Millään ei kerkee tekeen kaikkea, mitä pitäis ja jokaiselle tulee viimetipassa mieleen kaikenlaista, mitä yrittää delekoida johonki päin. En edes yritä enää muistella, mitä on selittämättä auki monelta viikolta jo sinne ja tänne. Sitä tikulla silmään.... Alotan totaalisen armokampanjan itteni suhteen ja siihen on muittenkin vaan tyytyminen. Aamen. Sitä paitsi, kun kaikki tosiaan tuntuu niin hullulta ja järjettömältä. Kaikki se päteminen ja kipitys, mutta ihan samoin moni juttu näissä kotikupiikkeleissa.

Joku joulukorttienkin väsäys. Sitäkin ehtii elämänsä aikana väkertää niin monella eri systeemillä. Melkein hirvittää, jos teoria pitää paikkansa, että on eläny vielä monta elämää - voi sitä joulukorttien määrää! Nyt pistin oikeen sillisalattia. Kaivoin kaikki vanhat kätköt ja päätin mennä ekosysteemillä. Perinteiset kirjeet rustasin taittokortteihin, vanhoista korteista askarreltiin, jaoin osotepränttäysurakan vauhtikaksikon kanssa ja postimerkit oli pääosin muinaista varastoa. Tajusin viikonloppuna, että olen retuuttanu lompakossa ikiaikasta taitettua aanelosta, jossa on tosi pienellä 'kaikkien' yhteystiedot. Mistään koneelta tai tikulta ei löytyny enää moista tiedostoa, että menin tekeen sen uusiksi ja oli kyllä aikakin, kun osa porukasta oli jo edesmenneitä. Kun olin saanu listan kasaan, tuli aivan ääliön olo. Melkein kaikki tiedot on kumminkin tarkistettava reaaliaikasesta lähteestä jatkossakin, että mikä olikaan taas järki ja logiikka. Koko lappu on vaan jäänne paperikirjeajoilta, kun ihmisten tiedot ei vielä ollu oikeen mistään otettavissa, elleivät ite olleet niitä antaneet. Ei sitä nyt voi heittääkään, kun niin kovalla vaivalla sen uusin.

Nyt on taas niitä aikoja, että melkein mikä tahansa esine ja juttu pistää naurattaan. Siis mikä tahansa. Tässä näytön vieressä mulla on kristallimöntti; noku se puhdistaa sähkökenttiä ja muutaki henkistä kuonaa. Tosin se on niin pitkiltä aikaa viruttamatta juoksevan veden alla, että tuskin enää kummosesti toimii. Koko ajatus on huvittava. Että joku ihan tosissaan istuu täällä kupiikkelissaan, nypyttää neliskanttisia pienempiä kupiikkeleita ja sillä on kivimöntti vissiä tarkostusta varten olevinaan ties kuinka monetta vuotta jo aina siinä vieressä. Ratkiriemukasta. Vaikee arvata, että huvittavat rojut ja ajatushäkkyrät ei jää likipitäenkään siihen lähimmän metrin alalla. Taas tarvittais aluksellinen veltopismaskuslaisia kärräämään tukka putkella tavaraa hävitykseen. Jos ne jättäis muijan, koneen ja pöydän, niin puolen vuoden päästä ne vois helposti tehdä jo uusintakeikan.

Ehkä tässä vaiheessa on parasta kiivetä orrelle. Mä en yhtäkkiä muista, miten hirsipuuta pelattiin?!?   

Joskus sanat punnitaan tarkkaan

Onhan taas tullut yliopistoa, miten sanansa kannattaa punnita ja ylipäätään paras, kun ei puhu mitään. Tänään olisi sitten ohjeet takaraivossa saanut puhua joko ruotsiksi, ranskaksi tai englanniksi. Valitsin tietty itselleni helpoimman. Koska olen ylioppinut, ettei mitään pidä lipsauttaa, niin en kerro minkä tai mihin =). Onko mulla nyt hyvä olo? Ei! Mutta ei hätää, kun kaikki muutkin voi yhtä huonosti. Nyt vaan toivon, että osaan elää oppieni mukaan; etten rupea kostonhimoiseksi, vaan osaan antaa anteeksi. Välillä elämä järjestää kunnon risukasoja.

Olen pari päivää ajanu 'uudella' kotterollani ja tykkään. Ei tule ikävä luksusta, eikä jämäkkyyttä. Ei edes virtaviivasuutta ja ylisiisteyttä. Olen selvästi kotonani räminässä ja toimiva, tilava, työrukkanen vaan kerta kaikkiaan sopii nykyiseen elämääni paremmin. Vaihteet pitää saada ite vaihtaa ja vaikka siitä ei eka kerralla heti juuri mitään tullutkaan, niin toinen kerta meni jo vanhaan malliin. Talliliiteriin peruutus kävi entistä haastavammaksi ja valehtelematta oli millin tuhannesosasta kyse, ettei toinen peili hipassu karmia, kun eilen eka kerran kokeilin. Nyt tosin peileistä ja ikkunoista näkee paljon paremmin, että kyllä mun täytyy pystyä. Lähipäivinä on edessä totaalinen pesu ja ilmastoinnin sun muun putsaus. Rojun pitää jotenki olla semmosta, mitä se perimmiltään onkin - rojua. Ei tule nostettua tupperikippoa jalustalle.

Meillä kävi ilmakuvan myyjä. Olisko ollut 15-vuotisen asumishistorian viides. Joitakin kuvajaisia olen haalinut, mutta lähinnä, että voi seurata asioitten kehittymistä. Otettiin nyt yksi välivaihe. Rotiskon katto olis pitäny välttämättä maalata uusiksi viime kesänä ja framilla oleva pajan pääty on koko mun asumisen ajalta punamultaamatta. Ei semmosta voi katella varsinaisena tauluna. Kehykset tuli väkisin, mutta ne voi käyttää johonki muuhun taideteokseen. Kohta mulla on sitte semmonenki.

Noi yhet kuvaa monopolin pelitilanteen, kun käskin etenemään sänkyä kohti. Varotoimi kai siltä varalta, kun katit kumminkin pelaa talot ja lippulappuset huutsunhiivattiin monet kerrat ennen jatkoa. Aaa. Tällä kertaa kaikki kerätään vahingoista viisastuneena laatikkoon talteen. Edistystä.

Joulu on jollain tapaa pysyny etäisenä. Saapas näkee, tuleeko vielä liki ennen kuin on totaalisti ohi. Ehkä pitää ensin päästä irti töistä. Viikko vielä. Mun kasvihuoneesta ajoissa pelastamista amarylliksen sipuleista toinen tekee kukkavartta. Vasta huvikseen laitoin multaan pari viikkoa sitten, että ei millään ilveellä jouluksi kerkee, mutta tulee kuitenkin kukkimaan. Ihmettä! Joka vuosi haalin sipuleita, istuttelen kesällä kukkapenkkeihin ja sinne ne sitten useimmiten unohtuu paleltumaan. Nyt on pari viimevuotista, joitten en kyllä antanu lehtien voimaa imeä itteensä. Muistaakseen jossain mielenhäiriössä leikkasin ne veks vielä vihreinä. Siksi kukinta onkin niin ihmeellistä.

Meniskö kattoon Mentalistin. Nyt olis aika. Alkusysteemit on jo menny, mutta en yleensäkään kato juonen takia.       

Sisäinen rauha

Kiukku on laantunut. Järkeilyllä on saatu moni tökkivä asia uusille raiteille, mutta ihan kaikkeen ei omat resurssit riitä. Iski viimein flunssa, vaikka kuinka D-vitamiinia on tankannut. Lopultakin oli aika päästää irti - kaikesta.

Jotain totaalista ja puhdistavaa on tapahtunut. Tajusin monta isoa asiaa, mitä en ole vielä saanut siivottua ja yhtäkkiä ne oli siinä. Osa tulevaa ja paljon vanhaa. Pääasiassa asenteita. Jäljelle jäi vain nykyhetki. Muutos oli ihmeellinen olotilassa ja se on pitänyt monta tavanomaista isoa juttua aivan vähäpätöisenä. Materia ja vastaava ei merkitse yhtäkkiä senkään vertaa kuin aikaisemmin. Eikä huoleta mikään.

Facebookissa ollessa pari päivää sitten tuli jotain virustorjuntaa koneelle, enkä nyt osaa sanoa, mistä johtuu. En ole sovelluksia juuri hyväksynyt, mutta yhden kutsun torjuin ja vähän sen jälkeen ongelmia ilmeni. Vuorokauden verran olin täällä metsän keskellä muuten vaan ilman yhteyksiä, mutta tänä aamuna kaikki lähti toimimaan normaalisti. Olen sitten katsellut kaunista talvimaisemaa ja enimmäkseen levännyt. Tänään aloin perinteisen joulukirjeiden kirjotuksen, joka on kapertunut taittokorttien täyttöön sepustuksella. Perintöläjää tuhoan pikkuhiljaa, enkä uuden heräämiseni myötä pidä niin väliä edes visuaalisella ilmeellä. Tärkeintä on sisältö ja tarkoitus.

Tänään on meidän perheessä ensimmäistä kertaa tänä talvena luisteltu ja hiihdetty. Minä vielä pysyn rauhassa neljän seinän sisällä turvissa. Kissat on kireän pakkasriekkumisen jälkeen kumman hellyydenkipeitä. Mikään määrä vetkomista ei riitä ja allergisena koitan pysyä niistä kaukana, kun talvella muutenkin hilse pöllyää helpommin. Normaaliin talvityyliin viihtyvät paljon sisällä ja jossain patterin päällä reporankana, mutta tämä kiehnäys on nyt välillä melkein riesaksi. Imuroida pitäisi jatkuvasti. Musta pyramidintekijä on opetellut mankumaan leikittämistä. Huutelee yläkerran rapuista ja sitä pitää siinä kiusata, että saa räppiä sormille joka rapun välistä ja vaikka missä asennossa. Jos ei tule aikanaan ja se on saanut huutaa monet kerrat, niin lopulta istuu keittiön pöydällä uhoomassa. Tietää varsin hyvin, että mihinkään pöydille ei ole asiaa ja siitä sitten lähteekin hyvin liukkaasti, kun hoksaa, että temppu on huomattu. Elä näitten kanssa nyt sitten =).

Tässä päättyi juuri viikko taas kolmen lapsen kanssa ja kaikki meni hyvin, mutta onhan se kokemus varsinkin niille pienille. Kaikenlaisia suuria kysymyksiä tuli pähkäiltyä. Nyt monet asioista on nekin saaneet toisen perspektiivin. Jotenkin luotan kaiken menevän parhain päin. Tärkeintä on olla hetkessä täysillä mukana ja omana itsenään. Mikään ei voi mennä pieleen ja näin on hyvä.

Olen saanut uuden (vanhan) ajopelinkin, mutta en ole käynyt ulkona edes katsomassa. Varmasti siinä on kaikki, mitä edellisestä uupui. Kun en itse tee asian eteen mitään, niin luotan siihen, joka hoitaa. Urheilumallista siirrytään nelivetoon ja on siihen järkisyykin mahdollisissa tulevissa auraushaasteissa. Autot on aina olleet mulle vaan välttämättömiä välineitä, joilla selviää etäisyyksistä. Talven ensimmäiset pöperökelit täytyy saada sudittaa ja ajaminen on kivaa sillä, että sen taitaa, mutta mitään hehkutusta ei uudesta autosta kuulla. Joskus myöhemmin itsekseni voin tuumia ratissa istuessani tai jotain toimivaa ominaisuutta käyttäessäni, että ei hullumpaa.

Nyt kuitenkin pääsen rakentavaan pyykin viikkaukseen siliämistä varten. Voiko olla järkevämpää ja fiksumpaa tekemistä? No ei montaa tule mieleen.