Pää vinossa, mieli vinossa

Elämä on hassunkurista. Täällä sitä toikkaroidaan hyytävän kylmyyden keskellä. Lahkeen suusta pilkottaa saapikasta, kuontaloa ei tarvi litata, jos äkkiä vaan syöksyy autoon ja sisälle, mutta rukkaset on oltava tolkuttoman suhteettomat räpylöissään. Tämä siksi, että kynnet tippuu pieninä siivuina viikon sisällä, jos näpit pääsee jäätyyn. Enhän mä tiedä, miten aivoille käy, mutta ne on muutenkin niin toissijaiset =). Ihmisellä on sitten erilainen menopeli ja tänään tajusin, että eihän siinä ole mitään ilmastointia. Flektikin on melkeen vanhan folkkarin luokkaa tai ehkä siihen pitää virittää jotain pahvia etuirvistyksen hetuloiksi. Tuoksu oli kyllä triljoona kertaa parempi, kun jynssäsin kaikki viikonloppuna ja laukastiin siihen se flektin putsarikin, mutta ei se ihan ihmeitä tehny. No, kummiskin ajoin hitusta pitemmän pätkän tänään ja tällasia huomasin. Eilen illalla puhuin, että mä en muuten osaa tankata sitä vielä. Ei kai vaan lopu bensa kesken reissun? Ja missä siinä on tankin korkki? Takana ja apukuskin puolella kuulemma. Mulle tuli välittömästi kuva, että siinä on kaks tankkia. Pakkohan sillä oli sitte irviä epäuskosen näkösenä. Oli muuten aivan epäuskottavan värinen taivas kotiinpäin polkiessa. Räpelöin polaroidin käsväskystä ja räpin likasen tuulilasin läpi noin noin vaan. Ei se väri tullu yhtään niin syvän karmivan-punanen 'filmille', mutta yritin ainakin. Tähän laitan nurinkurisuutta yhen.

Töissä on sitte tää viikko taas päivää ennen maailmanloppua. Millään ei kerkee tekeen kaikkea, mitä pitäis ja jokaiselle tulee viimetipassa mieleen kaikenlaista, mitä yrittää delekoida johonki päin. En edes yritä enää muistella, mitä on selittämättä auki monelta viikolta jo sinne ja tänne. Sitä tikulla silmään.... Alotan totaalisen armokampanjan itteni suhteen ja siihen on muittenkin vaan tyytyminen. Aamen. Sitä paitsi, kun kaikki tosiaan tuntuu niin hullulta ja järjettömältä. Kaikki se päteminen ja kipitys, mutta ihan samoin moni juttu näissä kotikupiikkeleissa.

Joku joulukorttienkin väsäys. Sitäkin ehtii elämänsä aikana väkertää niin monella eri systeemillä. Melkein hirvittää, jos teoria pitää paikkansa, että on eläny vielä monta elämää - voi sitä joulukorttien määrää! Nyt pistin oikeen sillisalattia. Kaivoin kaikki vanhat kätköt ja päätin mennä ekosysteemillä. Perinteiset kirjeet rustasin taittokortteihin, vanhoista korteista askarreltiin, jaoin osotepränttäysurakan vauhtikaksikon kanssa ja postimerkit oli pääosin muinaista varastoa. Tajusin viikonloppuna, että olen retuuttanu lompakossa ikiaikasta taitettua aanelosta, jossa on tosi pienellä 'kaikkien' yhteystiedot. Mistään koneelta tai tikulta ei löytyny enää moista tiedostoa, että menin tekeen sen uusiksi ja oli kyllä aikakin, kun osa porukasta oli jo edesmenneitä. Kun olin saanu listan kasaan, tuli aivan ääliön olo. Melkein kaikki tiedot on kumminkin tarkistettava reaaliaikasesta lähteestä jatkossakin, että mikä olikaan taas järki ja logiikka. Koko lappu on vaan jäänne paperikirjeajoilta, kun ihmisten tiedot ei vielä ollu oikeen mistään otettavissa, elleivät ite olleet niitä antaneet. Ei sitä nyt voi heittääkään, kun niin kovalla vaivalla sen uusin.

Nyt on taas niitä aikoja, että melkein mikä tahansa esine ja juttu pistää naurattaan. Siis mikä tahansa. Tässä näytön vieressä mulla on kristallimöntti; noku se puhdistaa sähkökenttiä ja muutaki henkistä kuonaa. Tosin se on niin pitkiltä aikaa viruttamatta juoksevan veden alla, että tuskin enää kummosesti toimii. Koko ajatus on huvittava. Että joku ihan tosissaan istuu täällä kupiikkelissaan, nypyttää neliskanttisia pienempiä kupiikkeleita ja sillä on kivimöntti vissiä tarkostusta varten olevinaan ties kuinka monetta vuotta jo aina siinä vieressä. Ratkiriemukasta. Vaikee arvata, että huvittavat rojut ja ajatushäkkyrät ei jää likipitäenkään siihen lähimmän metrin alalla. Taas tarvittais aluksellinen veltopismaskuslaisia kärräämään tukka putkella tavaraa hävitykseen. Jos ne jättäis muijan, koneen ja pöydän, niin puolen vuoden päästä ne vois helposti tehdä jo uusintakeikan.

Ehkä tässä vaiheessa on parasta kiivetä orrelle. Mä en yhtäkkiä muista, miten hirsipuuta pelattiin?!?