Sisäinen rauha

Kiukku on laantunut. Järkeilyllä on saatu moni tökkivä asia uusille raiteille, mutta ihan kaikkeen ei omat resurssit riitä. Iski viimein flunssa, vaikka kuinka D-vitamiinia on tankannut. Lopultakin oli aika päästää irti - kaikesta.

Jotain totaalista ja puhdistavaa on tapahtunut. Tajusin monta isoa asiaa, mitä en ole vielä saanut siivottua ja yhtäkkiä ne oli siinä. Osa tulevaa ja paljon vanhaa. Pääasiassa asenteita. Jäljelle jäi vain nykyhetki. Muutos oli ihmeellinen olotilassa ja se on pitänyt monta tavanomaista isoa juttua aivan vähäpätöisenä. Materia ja vastaava ei merkitse yhtäkkiä senkään vertaa kuin aikaisemmin. Eikä huoleta mikään.

Facebookissa ollessa pari päivää sitten tuli jotain virustorjuntaa koneelle, enkä nyt osaa sanoa, mistä johtuu. En ole sovelluksia juuri hyväksynyt, mutta yhden kutsun torjuin ja vähän sen jälkeen ongelmia ilmeni. Vuorokauden verran olin täällä metsän keskellä muuten vaan ilman yhteyksiä, mutta tänä aamuna kaikki lähti toimimaan normaalisti. Olen sitten katsellut kaunista talvimaisemaa ja enimmäkseen levännyt. Tänään aloin perinteisen joulukirjeiden kirjotuksen, joka on kapertunut taittokorttien täyttöön sepustuksella. Perintöläjää tuhoan pikkuhiljaa, enkä uuden heräämiseni myötä pidä niin väliä edes visuaalisella ilmeellä. Tärkeintä on sisältö ja tarkoitus.

Tänään on meidän perheessä ensimmäistä kertaa tänä talvena luisteltu ja hiihdetty. Minä vielä pysyn rauhassa neljän seinän sisällä turvissa. Kissat on kireän pakkasriekkumisen jälkeen kumman hellyydenkipeitä. Mikään määrä vetkomista ei riitä ja allergisena koitan pysyä niistä kaukana, kun talvella muutenkin hilse pöllyää helpommin. Normaaliin talvityyliin viihtyvät paljon sisällä ja jossain patterin päällä reporankana, mutta tämä kiehnäys on nyt välillä melkein riesaksi. Imuroida pitäisi jatkuvasti. Musta pyramidintekijä on opetellut mankumaan leikittämistä. Huutelee yläkerran rapuista ja sitä pitää siinä kiusata, että saa räppiä sormille joka rapun välistä ja vaikka missä asennossa. Jos ei tule aikanaan ja se on saanut huutaa monet kerrat, niin lopulta istuu keittiön pöydällä uhoomassa. Tietää varsin hyvin, että mihinkään pöydille ei ole asiaa ja siitä sitten lähteekin hyvin liukkaasti, kun hoksaa, että temppu on huomattu. Elä näitten kanssa nyt sitten =).

Tässä päättyi juuri viikko taas kolmen lapsen kanssa ja kaikki meni hyvin, mutta onhan se kokemus varsinkin niille pienille. Kaikenlaisia suuria kysymyksiä tuli pähkäiltyä. Nyt monet asioista on nekin saaneet toisen perspektiivin. Jotenkin luotan kaiken menevän parhain päin. Tärkeintä on olla hetkessä täysillä mukana ja omana itsenään. Mikään ei voi mennä pieleen ja näin on hyvä.

Olen saanut uuden (vanhan) ajopelinkin, mutta en ole käynyt ulkona edes katsomassa. Varmasti siinä on kaikki, mitä edellisestä uupui. Kun en itse tee asian eteen mitään, niin luotan siihen, joka hoitaa. Urheilumallista siirrytään nelivetoon ja on siihen järkisyykin mahdollisissa tulevissa auraushaasteissa. Autot on aina olleet mulle vaan välttämättömiä välineitä, joilla selviää etäisyyksistä. Talven ensimmäiset pöperökelit täytyy saada sudittaa ja ajaminen on kivaa sillä, että sen taitaa, mutta mitään hehkutusta ei uudesta autosta kuulla. Joskus myöhemmin itsekseni voin tuumia ratissa istuessani tai jotain toimivaa ominaisuutta käyttäessäni, että ei hullumpaa.

Nyt kuitenkin pääsen rakentavaan pyykin viikkaukseen siliämistä varten. Voiko olla järkevämpää ja fiksumpaa tekemistä? No ei montaa tule mieleen.