Mitä jos ryhtyisin...

Tämä on elänyt taas jonkin asteisessa utopistisessa fiiliksessä pari päivää. Selviytyimistä liiasta kaikesta ja jos ei muuten ole kivaa, niin tulee 9 sähkökatkoa rupeamaan. Sanoisin, että riittävästi. Mahdoinko liiotella yhden, mutta 7 on muistaakseen valehtelijan luku...että jotta, pistetään pari yli. Luultavasti niitä oli siis tasan 7. Hermoja on kysytty ja niitä ei perinteisesti paljon tarvii venytellä ilman kohtausta, että kivaa on piisannu. Ei voi kun kiittää kaikista ympärillä olevista ihmisistä, jotka aina vaan kestää mua ja jaksaa vielä nauraa lieveilmiöille. Eilen olis pitäny yhtäkkiä muuttua mm. sen verran sherlokiksi, että kissajahtiin muutamiksi öiksi ja loukkukin olis pitäny jostain repästä omasta takaa. Hoidin asian mielestäni kotiin ja sain asiantuntijan palaamaan kiukuttelijalle, mutta niin vaan tänään taas tuli palautetta, etten juuri omassa persoonassani ollut palannut asiaan. Oih. Tiedän, että toimenkuva on hyvinkin venyvä käsite, mutta on kerta kaikkiaan asioita, jotka eivät edes sivua....ja silti. Sitä on jo niin tottunut, että pitäisi olla yhtäkkiä hoitsu, jos ei peräti lääkäri, mutta onneksi näihin rooleihin on saatu aika pätevät kaverit.

Toimenkuvasta vielä, että viimeaikona on ajan patinan tietämys lisääntynyt ja mitä ihmeellisempiä metodeita tullut tietämysviidakon laitamille. Joissakin asioissa on jopa peräti voinut ehkä olla hitusen avuksi...vahingossa. Messuaminen alkaa myös tavoitella olemusavaruutta. Huu. Ei silti. Jollain tasolla alan lämmetä, kun yhteistyötahot ovat todella lähellä omaa värähtelyä. Jos vaan nostan toisen jalan ja lättäänkin sen yllättäen uudelle maalle. Jotain vaihtelua tosiaan kaipaisi. Vaadin kyllä itseltäni myös kapallisen yritystä ja jotain uutta, jos lähden mukaan. Onko resurssia? Todella?

Nimittäin, pari päivää on mennyt myös ahdistuillessa ja alamaissa illat. Kaiken maailman peikot kömpii luolistaan. Lumisateet, kylmä, pitkä ruoho, riittääkö kaivovesi, pudoneet lehdet, selviytyiminen yksin, ritsa, hermot, huvipuisto, asumismuoto, katit, talvirenkaat ja mitä nyt ikinä mieleen putkahtaa. Välillä vaan heittäytyy käppyrään sängyn pohjalle ja tuijottaa yhteen pisteeseen jäykkänä. He hee. Sytyttää kynttilän ja tirauttaa. Heh. Oikeen totuures ei ole tiettykään mitään hätää. Veikkaan, että ystäväni kahvi vaan tekee omat tepposensa. Aika pitkälle tänään sinnittelin, mutta sitte join kumminki....niin on ihminen heikko =).

Ei kuitenkaan hätää. Kulissi pitää ja järki leikkaa. Liekö hyvä vai huono, mutta näillä on totuttu meneen. Se tulee oleen ihmeellinen päivä, kun antaa periksi ja antaa tunteen viedä.

Musta katti kurahti ja hyppäs keskelle lattiaa kyttäämään rauhassa tuolissa nukkuvaa tappelukaveriaan. Kävi sitä oikeen tunnustelemassa ja toinen puski tyytyväisenä vastaan. Voi ihmettä. Mietin jo eilen, kun kaikki mahtu yhdelle sängylle, että mistäs nyt tuulee. Jaksaisko lataa kuvan tähän...



Oho, tää oliki 8-vuotiaan itselleen valmistelema iltapala ja paljon tasokkaampi juttu. No, tässä vielä nää hämärän petille roiskastut oliot.



Tää otus menee mättään TAAS jotain kylmän talven varalle varastoon.