Vetää synkäksi

En tiä. Joltisenki väittäsin, että tää pimenevä syksy vetää väkisin kärryä alamäkeen. Eilen kävin huvipuistossa hämärän rajamailla tuijottelemassa sateessa kastuvia juhlinnan jälkiä. Pariin viikkoon ei rakennussiivooja ole käyny paikanpäällä ja tilanne on päässy lohduttomaksi. Seisoin siellä tumput suorana, enkä osannu tarttua kuin muutamaan kyytiin nostettavaan jämälautaan. Pakenin mökkeröön lakasemaan lattiaa ja siistimään onnetonta kyökkiä. Kahvinkeitin teki mieli heittää kaikkineen roskiin, mutta sitten kuitenkin vedin syvään henkeä ja edes huuhtelin sekä luutusin sen. Joskus, oi joskus, mulla on vielä kehityskohde, jossa perusasioiden huolto on liki huippuluokkaa. Ilmeisesti mun luomiskyvyt on vielä tosi heikot, kun en tämän kummempaa ole osannut vaatia tällä kertaa. Leukojen läykytys viemäriin liitettävästä lavuaarista vesineen samoin kuin vessakuvio on mennyt kuin vesi hanhen selästä toistaiseksi. Tänään sitten vatitiskinä hoidin pahimpia vähän perusteellisemmin, mutta aikaa meni tuhottomasti ihan kiville. En luultavasti näe taaskaan metsää puilta, mutta ah-dis-taa.

Töissä tulee sählättyä, kun asioita on liikaa. Onneksi väärille henkilöille menneet kyselyt on tähän mennessä piristäneet vastaanottajien päivää, mutta jos sama jatkuu, niin ehkä siinä yhden jos toisenkin hymy hyytyy pikkuhiljaa. Iästä ja näppäryydestä riippumatta vähän jokainen on saanut todeta, että asiat ei vaan onnistu tällä viikolla. Vähintään järjestelmät kaatuilee.

Tankkaan syömisiä, kirjoja kirjastosta ja pakollisen optikkokäynnin yhteydessä hankin uudet rillit, vaikka vahvuudet ei muuttuneet. Edellisistä tosin on jo maalit kuluneet, että kohtuullinen hetki toimia. Kaikki liikkumiset ja kaalikuurit on olleet vähäisiä villoja. Juustonaksia poskeen. Ymmärrän luolan perälle käpertyvää otusta, joka kokoaa kaiken omaisuutensa siihen hollille ja jää odottamaan parempia aikoja.

Ei tässä sitten paljon muuta. Kattien häätö synkkään yöhön ja itekin unia katteleen.