Uskon vahvistusta

Pieni suvantovaihe ja kertasin Gary R. Renardin kirjan Maailmankaikkeus katoaa. On samoilla linjoilla IOK:n kanssa ja siteeraa sitä paljon. Kävin läpi hörhötyskirjoja kaapista ja latasin aika nipun kiertoon lähteviä. Tulin jotenkin vakuuttuneeksi, etten ehkä jatkossa halua käyttää aikaani energiajuttuihin ja vastaaviin. Voinhan tahkota varsinaista tiiliskiveä edestakasin, kun melko varmasti siinä on tarpeellisin.

Tässä nyt on vähän taas olo, että Me, Myself and I, mutta kelasin sitten samalla asenteita, arvoja ja harrasteita sekä töitä. Eihän tässä mitään kiirettä ole isompiin muutoksiin, mutta vinksaukset kuupassa heijastuu aina vääjäämättä myös kaikkeen ympärillä. Tärkeintä tietysti, että kaikkien kannalta mentäisi parempaa kohti. Toivossa on hyvä elää.

Rojua tulee ja menee. Kun kerran kaikki tärkein on mukana, niin taas kerran laittaa vähempi arvoa ympärillä olevalle. Huonoksi mennyttä pitää entistäkin turhempana roikottaa mukana. Jostain syystä myös paljon hajoaa juuri nyt. Anti mennä vaan - ei tuu ikävä. Jotain parempaa tulee varmaan tilalle ja arvostan kyllä pelkkää tilaakin. Sellastakin harrastin, että otin vaan jonkun tavaran ja mietin, miksi se ylipäätään on vielä nurkissa. Taustalla oli mitä älyttömämpiä selityksiä. Useimmissa ei asian tynkää edes. Aika hyvät naurut sai ennen kuin lensi, mikä sekin oli keventävää.

Joitakin asioita olisi hyvä saada parina tulevana viikkona kokoon ja nyt on sillä tavalla hyvä fiilis, ettei kuvittele niitten olevan vain oman puurtamisen varassa. Oikeastaan voi tapahtua mitä vaan ja kevät nyt ainakin on tulossa. Mistä sitä tietää, vaikka olisi tämän elämän parasta aikaa =).

Puisia koneiston osia edelleen

Lukasin Aila Porkka-Heleniuksen kirjan Eheytyminen, joka käy mm. läpi tutun olosen elämänasenteen ja vaihtoehtosia hoitomuotoja. Niinpä sitten kyselin lonkaltani, mitä sillä mahtaa olla asiaa, mutta vastausta vielä odotellessa. Mies aamulla piti kättä oikuttelijan päällä ja kokeili myös onneaan. Ei kuulemma kuulunut tai näkynyt mitään selventävää. Jonkun mutuaavistuksen selitti, mutta oli episodista sellanen hyöty, että vaiva on ollut melko huomaamaton tämän päivän ja aivan siitä kyseisestä hetkestä lähtien. Ihminen on käsittämätön aparaatti. Tietysti mieluummin haluaisin tietää alkusyyn, johon käydä käsiksi kuin saada hankaluuteen hetkellistä helpotusta. Näissä asioissa tulee aina eteen ensimmäisinä ravinto ja liikunta sen henkisen tilanteen lisäksi. Siinä sitä jo onkin meikäläinen lujilla.

Tänäänkin harrastin korkeintaan mummokävelyä kissa seuranani ja kyselin korkeilta puilta, liikeneekö energioita ja viisautta. Muu perhe veti suksilla lenkkiä ja pikkunen ekstriimiä; Stiga vanhan ummenkulkijan perässä. Varsinainen 'latukone' synty tänä viikonloppuna. Koneet on koneita, sano muija....

Tuli siihen lisäosia tän tilanteen jälkeen, ettei hörppää niin lunta ja varmaan se vielä kehittyy, mutta toimiva peli näinkin (kiitos vaan vinkistä asiantuntijalle).

Pienesti on organisointi- ja siivousvimmaa havaittavissa sisätiloissa. Se ei koskaan ole pahitteeksi. En edes viitsi sanoa, miten vanhoja grahamjauhoja löysin kaapin pohjalta, mutta tekasin sämpylätaikinan ja laitoin niitä pari desiä mauksi, kun ei ollut uudempia. Ihan syötäviä tuli ja toivotaan parasta =). Loput kyllä heitin sitten. Ikivanhoja opiskelumuistiinpanoja lensi isot kasat ja todella ihmettelin, miten en ole edes selannu niitä koskaan läpi. Ei niissä ollut mitään säästämistä nimittäin. Kuinkahan paljon nurkissa on muuta sellasta, josta ajantasasemman infon saa netistä nykypäivänä? Karttoja, käyttöohjeita, kokonaisia kirjojakin ja vaikka mitä. Päätin juuri, että kiellän kaikkien myyntikuvastojen lähettämisen, kun nekin kaikki löytyy. Laskujakin tulee vielä pari paperiversioina, eikä kyllä tarvis tulla. Mappeja kävin myös läpi ja tyhjää tuli. Elämässä on alkamassa muutama uusi asia ja jotenkin sitä ajatusta vasten on helppo luopua jostain muusta aikansa palvelleesta.

Oli puhetta vanhoista esineistä; niiden visuaalisuuden ja jonkulaisen auran merkityksestäkin. Myöhemmin tuli mieleen äidin äidin rukin puola, joka meillä oli aikoinaan kotona kirjahyllyssä koristeena. Muistan, miten siskon kanssa katsottiin vanhoista valokuvista jo pientä kirjahyllyä askeettisena kokonaisuutena ja varsinkin sitä orpoa puupuolaa. Sitä ei kumpikaan erityisesti halunnut, kun tavaran jaon hetki tuli ja muistaakseni toin sen meidän ladolle, jossa on jonkun vanhan rukin osia. Meille molemmille tuli siitä vain ankeuden vaikutelma; se oli lähtöisin puuttellisista oloista, eikä se meidän lapsuuden aikakaan mitään erityisen ylentävää ollut. Mahtaisiko siinä kuitenkin olla alkuperäisen omistajansa auraa jäljellä ja sitä kautta jotakin herttaisuutta. Kai se on vielä kaivettava esiin ja vähintään tunnusteltava - olihan se kuitenkin äitini valitsema linkki, jota säilytti lopulta pahviseen laatikkoon pakattuna muutaman muun esineen seurana. Miksei sillä voisi olla joku järkevä käyttötarkoitus (keksin heti kymmeniä....voi ei ja taas ollaan säästämässä vanhaa). Näinhän tätä elämää kudotaan ja pienet asiat saa välillä suhteettomia merkityksiä.

Nyt pitää laittaa pillit pussiin (on siinäki sanonta) ja suoria ittensä pimeeseen ja pysyä hetki hiljaksiin.

Siirto

Sattui sitten, että kyselin eilen illalla nukkumaan mennessä melkeen viikon mahaansa valittaneelta tyttäreltäni, että mistä se nyt tarkkaan ottaen on kipee. Siinä paineltiin ja diagnoosi tuli jonkuulainen mieleen. Kömmin sitten oman peittoni alle ja mietin, että olispa kätevää, jos vois tuntea omassa kropassaan sen saman tunteen, niin tietäis tarkkaan, minkälaista se on. Siinä samassa alkoi sitten kivut mulla just samassa kohdassa. Se oli aika karmeeta. Juttelin toiselle, että eihän se mitään, jos se nyt on mulla, että toinen saa nukkua rauhassa, mutta ei kivaa.

Niinpä sitten aikanaan valuin kärvistelemään hyyskän suuntaan ja niinhän se meni eläimelliseksi laatan viskelyksi. Kyllä kruunu taas kirkastu, eikä siinä paljon tullu nukuttua. Musta tuli sänkypotilas kertalaakilla, mutta tytöllä ei ollu aamulla enää mitään oireita. Näppärää. Olen vieläki pois päiviltä ja äsken nuokuin hetken kyljittäin nojatuolissa, niin pyramiidin väsääjä kampes väkisin mun kipeen lonkan päälle rötköttään. Jos mulla onki joku reuma, eikös ne kissat perinteisesti löydä hoitoa vaativat kohdat. Niin, että on sitä kuolemaa nyt taas tehty ihan kiitettävästi. Vielä pihisee kuitenkin ja on semmonen täysin takkupäinen kalpee ilmestys hoipparoimassa aika huvittavakin näky. Pääsee maistelemaan erilaisia elämyspuolia. Nyt äkkiä takas vaakasuoraan.