Missä olis, mitä tekis

Muutaman päivän sisällä on tullut juteltua pidempään kahden eläkeikäisen miehen kanssa ja jälkeenpäin huomasin, että juttu käsitteli pääpiirteissään molemmilla omakotiasumisesta siirtymistä helpompaan asumismuotoon. Kas kummaa niin, kun samaa olen omalla kohdallani miettinyt välillä hyvinkin intensiivisesti ja tulen vielä monesti miettimään. Molemmat miehet ovat ikänsä olleet terveyden perikuvia ja hyvin aikaansaavia, mutta osaavat nyt arvostaa elämisen helppoutta. Ei muistella kaiholla omenapuita, joiden sadon joskus joutui ahtamaan maahan kaivettuun kuoppaan, kun kukaan ei niitä huolinut; naapureilla kaikilla oli samat määrät. Eikä kaivata öljylämmityksen valvomista pitkin talvea. Mainitsivat kumpikin, että tuleehan pihatöistä hyötyliikuntaa, mutta eivät yhtään pane pahakseen, jos liikunnan voi suunnata tulevassa vaihteleviin kohteisiin.


Johduin havahtumaan, että yllättävän paljon on eläkeläisiä ystäväpiirissä. Mitähän se kertoo itsestäni ja mistä mahtaa johtua. Ainakin arvostan iän tuomaa kokemusta ja tietynlaista jämäkkyyttä, mitä asenteiden ja olemisen vakiintuminen saa aikaan. Huumorintaju on myös jokaisella tallella. Kai olen itse myös saanut jonkunlaista hyväksyntää ja arvostusta iäkkäämpien suunnasta. Kaikissa on jotenkin tallella nuoruuden innolla tekeminen, eikä yksikään ole ripustautuvaa sorttia. Elävät itse oman elämänsä.


Toisaalta olen sitten lukenut nuorten ihmisten kirjoituksia. Sellaisten, jotka eivät vielä ole sitoutuneet edes omakotiasumiseen ja seilaavat mielin määrin ulkomaita myöten. Näissäkin kiinnostaa eniten sellaiset, jotka yrittävät ja saavat aikaan. Perusasiat ja asenteet ovat kunnossa.


Arvostan luultavasti kautta linjan ahkeruutta ja vastuullista asennetta. Vanhemmalla sukupolvella ne ovat paremmin kohdillaan jo lähtökohtien vuoksi. Heille nämä on jo kasvatuksen ja olosuhteiden pakottamana rutiineita.


Takas puhekielelle. Tätäki olen vatkannu mielessäni, että pitäskö kirjottaa kirjakieltä vai puhekieltä ja jos puhekieltä, niin eihän se kuitenkaan ole yks yhteen, vaan kuulostaa sekasikiöltä. No sitä se on nyt ollut ja saa olla. Tää bloggeri ei toiminu, kun alottelin tän päivästä, että siirryin sitte Wordiin ja sehän näyttää virheet. Jos näkyy virheitä, ne täytyy saada keinolla millä hyvänsä korjattua. Kärsimys. Minkäs pakkomielteille voi?


Kävin tekeen vähän lumitöitä auringossa töitten päälle ja väänsin semmosia kohteita, jotka haluan päälinjojen auraajan systeemistä poiketen myös puhtaiksi. Kohteita olis ollu paljon enemmänkin, mutta kunto loppu heti tunnin kuluttua totaalisti. Kotimatkalla bongasin tänään muutamia mökkipihoja, joita viime vuonna asutettiin ympäri vuoden, mutta nyt on jotain tapahtunut, kun lumi on vallannut täysin. Tulee mieleen, että nekin on siirtyneet vähemmän vaativaan asumismuotoon. Yhden ihan varmasti asutun talon pihakin oli lohduton ja toinen autokin hautautunut aivan oven eteen kinokseen. Siinä oli joku aamulla parkissa tien puolella, että käymässä oli, mutta kaikki oli rempallaan vielä iltapäivällä. Joihinkin mökeille ei kerta kaikkiaan pääse ilman vaativaa traktorityötä, kun penkat on miestä kainaloihin liittymän kohdalla. Mitenhän yksinäiset vanhukset pärjäilee vanhoissa taloissaan?


Mulla on rauhailta; vain hiljaisuus ja kellon tikitys. Ihanaa. Kissatkin älyää maata raatoina sängyillä. Nyt olis hienoa lukea, mutta ei ole mitään mielenkiintosta uutta luettavaa. Tietysti joku kerrattavakin menis. Toisaalta sais myös rauhassa olla koneella. Vaihdoin huvikseen saksalaisen langattoman näppiksen pois ja otin tavallisen pienemmän tilalle. En ole juuri erikoispainikkeita tarvinnu, eikä johto näy, kun näppistä ei tarvii siirrellä. Oikeestaan mukavampaa, että erikoismerkit näkyy omilla paikoillaan ja tekstit on tutulla tavalla englanniksi. Jospa tekisin yhden hyödyllisen jutun – näkisin vaivan ja valittaisin väärin tulleista printterin väreistä ja vaatisin uudet tilalle.

Taas yksi ihan turha sepustus, mutta tämmöstä tää elämä välillä on. Katoin pitkästä aikaa telkkaria.... ja siitä printtivärijutusta saatan mainita vielä. Koko hommassa oli alun pitäen 'outo maku'.