Tapansa kullakin

Kammotus, miten välillä jää luuppiin pyörimään. Lueskelen hienoja kirjotuksia blogeista ja mietin, mitä itselläni muka on annettavaa. Oma jaarittelu kyllästyttää ja luultavasti olen jo kaiken sanottavani sanonut moneen kertaan. Identiteettikriisi velloo kaikessa suhteessa ja nyt en yhtäkkiä osaa kirjottaa jonkun toisen pohtimasta aiheesta mitään, jos en viittaa, mistä idea lähti. Mietin pitäisikö laittaa lukemansa blogit näkyviin tässä vaiheessa, kun vasta alottelen koko tän puolen maailmassa ja miten toisaalta lukijoitten huomioon ottaminen. Välillä tuntuu, että vyyhti on takussa hupun puolella melko perusteellisesti. Yritän jättää selvittelyn myöhemmäksi ja unohtaa koko painajaisen. Jatkan entiseen malliin.

Pihasta polkastessa aamulla mietin sitä vanhaa tapaa, että vilkuttaa talon puoleisella vilkulla kunnes katoaa mäen alle. Teen sen aina, vaikka luulenkin, ettei sitä tänä päivänä kukaan ole näkemässä. Tämä kuuluu ylipäätään lähtöseremonioiden erilaisuuteen. Meidän suvussa on pidetty lähtöpuhetta, kättelyä ja kiehnäämistä sekä takuuvarmasti vilkutettu niin kauan kuin vähänkin näkyy ja parhaassa tapauksessa molemmilla käsillä. Ihan kuin olisi todella vaikea luopua ja mahdollisuus, ettei koskaan enää nähdä. Välimatkat oli tietysti pitkät ja nähtiin harvakseltaan. Ekassa avioliitossakin totuin vastaaviin ja pieniin ritarillisuuseleisiin, joista tämä vilkun käyttökin on jäänyt perinnöksi. Onhan sitä mukava vilkuttaa, kun tietää, että joku on saattamassa katseella. Tällä alueella, johon sitten muutimme maalle, on selvästi tapana vain lähteä taakse katsomatta. Lähtemään ei välttämättä päästetä helpolla, mutta sitten kun se viimein tapahtuu, ei perään katsota, eikä autosta myöskään lähtevä vilkuttele. Toimin tietysti omalla tavallani ja ajan myötä alkaa olla vastakaikuakin. Olin aivan otettu pöydälle jätetystä viestistä tänään, kun tulin töistä. Harvinaisesta herkusta osaa nauttia!

Jotain vaihtelua olen kaivannut koko päivän. Tietyllä tavalla onkin poikkeava viikko edessä, mutta ajattelin keksiä lisukkeita, ettei vaikutus vaan jäisi vähäiseksi. Vaihdan ehkä järjestystä, leikkaan uuden mallin tytön hiuksiin ja voitaisi tehdä muutamia asioita uusilla tavoilla. En ole vieläkään hankkinut itselleni sitä nukkekotia, jota selvännäkijä jo aikoinaan suositteli. Kysyin ihmeissäni, mitä varten, kun en ollut mitään itsestäni kertonut. Perusteli, ettei tarvisi niin kookkailla muutoksilla hakea niitä uusia linjoja. Mistä mahtoi nähdä lukemattomat muuttoni, remonttini ja kuukausittain vaihtuvat huonekalut ja niiden järjestysten vaihdot. Muutto on onneksi jäänyt maalle tulon jälkeen, mutta mööpelit jatkaa entistä rataa. Ei se nukkekotiajatuskaan täysin mahdoton ole, mutta kaikki kaatuu siihen, että haluaisin sen sisustaa varmaan omatekoisella ja kriittisyys romuttaisi monet hankkeet alkuunsa. Ei vetele, jos mittasuhteet mättää tai tekele ei tule tarpeeksi aidon näköinen.

Tänään viimein tuli tilaamani Michio Kakun kirja Parallel Worlds. Halusin oman kappaleen, kun yleensä alleviivailen ja ripeltelen merkintöjä. Sääli, kun ilta meni näin pitkään, etten jaksa enää alottaa lukemista.

Tästä vesikelistä voisi vielä mainita, että kattolumia löytyy yllättävistä paikoista. Yhden latorakennuksen katto oli poikkeukselliseen kuormaansa kyhännyt sellaisen vauhdin, että leveä tie oli lähes tukossa. Puskin läpi, kun epähuomiossa läjään törmäsin. Onneksi satuin olemaan sillä reunalla, johon pahin ei enää ulottunut. Pidättelin pitkään henkeä, kun olin saanut auton 'talliin' ja tytär pihisi yhdessä pitkässä lumitunnelissaan. Meinasi, että siellä on enää niin vähän tilaa mennä. Houkuttelin läpi päästyään tulemaan penkkojen kautta pois ja sävyisästi selittelin, että ei sitten enää mennä siihen tunneliin. Nyt enää puuttuu, että autoliiterin katolta lumi kuitenkin tulee alas, vaikka se ei yleensä ikinä sitä tee. Se tapahtuu tasan silloin, kun on kiire lähteä. Löinkin hetken arpaa, että kannattaako koko bilikkaa viedä sisälle. Oli vaan pitkän puskemisen ja vääntämisen takana, että sain rohjon ensin irti upottavasta pihasta ja ylimääräsen lenkin jälkeen vauhdilla etuperin sisään. Ehkä sieltä kovalta alustalta saa myös vauhtia taas kerran tielle asti. Tosin se on temppu peruuttaen, kun ylimäärästä leveyttä ei oviaukosta löydy...

Sitten vielä yksi lapsen suusta. Tässä oli piirustelua, printtaamista ja häärintää. Eilen isänsä oli koeprinttejä ottanut ja yhden A4:n heittänyt lähes näkymätöntä printtausjälkeä roskiin. Käskin siivota askartelusta kertyneet leikkuujätteet pois ja sitten tyttö tulee epäuskon ilmein pöydän ääreen motkottaen: "Näin ison paperin mies heittää roskiin?!?" Menin vähin äänin tirskumaan sivummalle ja hetken päästä paperilla oli vahvoja viivoja ja niillä tekstiä. Mietin, mistä tyyli on voinut tarttua, kun en kai minä nyt noin puhu - enhän?! Että mies oikeen =).

Vanhemman on oltava rohkea

Tota noin. Se eilinen kotitehtävä olis pitäny tehdäki päinvastoin; leikata värillisiä kuvia ja kirjottaa lause lyijykynällä. Suusanallinen ohje oli kääntyny mielessä. En voinu olla hirnumatta ihan ääneen. Mitähän se opettaja ajatteli mielessään, kun näki teoksen =). Ei kuulemma tarvinnu tehdä uusiksi. Siinä on pieni analogiabugi myös; linnun päähän osuu nuoli. On ehkä sanan tavanomaisin käyttötapa päässyt unohtumaan tai sitten pitää lintuja älykkäämpinä kuin itse olisin taipuvainen ajattelemaan. Viritys on ladon seinässä kiinni, mutta rakennus ei tarttunut skannaukseen. Yksi kirjain on jo ehtinyt pudota. Viattomasta kotitehtävästä tuli lapsen logiikalla viittä vaille arveluttava luomus.

Kaunis kaaos

Luova kaaos jatkuu. Katsoin nimittäin ohjelman telkusta, kun sain vinkkiä. Kyllä totaalinen sekasotku saa mut epäilemään systeemin toimivuutta. En väitä, etteikö pieni luova kaaos ole hedelmällistä ideapohjaa, mutta totaalinen pommi ei vaan tunnu uskottavalta. Ei tulisi mitään, jos kaikilla tavarat olisi pitkin ja poikin. Kaaoksesta joku voi keksiä toimivan jutun, mutta se varsinainen keksintö ja juttu menee enemmän tai vähemmän järjestäytyneeseen maailmaan eteenpäin. Tähän pätee kaikki sama kuin mihin tahansa muuhunkin. Äärimmäisyyksiä on ja joillekin epäjärjestys on ainut toimiva pohja. Kukin luokoon tavallaan, kunhan se ei haittaa toisten elämää. Suurin osa ihmisistä on kaaoksen keskellä monista eri syistä ja useimmat todella kärsivät tilanteestaan. Toiset hallitsevat elämänsä kaaoksessakin ja toisia materia hallitsee. Jos ihminen nauttii ja kykenee toimimaan rakentavasti rojunsa kanssa, niin kaikki hyvin. Suurin osa on onneksi kultaisella keskitiellä.

Minä ainakin opetan lapseni korjaamaan jälkensä ja ottamaan muitakin huomioon. Suuret kesken olevat leikit ja kaaokset saa olla viikonkin aina vaan kasaantuvassa pommissa, mutta joskus ne pölyt, kissankarvat ja kärpäset on imuroitava. Silloin täytyy löytyä intoa ja kykyä luoda järjestystä. Olen huomannut, että lapsi nauttii molemmista; mylläämisestä ja siivoamisesta. Puolin ja toisin voi joustaa. Siistissä kylässä osallistutaan lelujen pois keräämiseen ja kaaospaikassa voi lähteä niiltä sijoilta, jos tapana ei ole korjata mitään. Talossa talon tavalla.

Mehut tuli keitettyä ulkoilun jälkeen ja muutenkin kaikki tarvittava hoidettua, että uusi viikko voi alkaa. Kasviohjeiden selaus sai heräämään Aitoamarylliksen kanssa. Olen joskus saanut pienet sivusipulit jo edesmenneeltä vanhemmalta ystävältä ja pitänyt niitä vuosia samassa ruukussa. Välillä niihin tulee enemmän lehtiä ja välillä uusiin pieniin alkua, mutta sitten lehdet mätänee tai kuivuu tai jotain. Ne on olleet niin päin mäntyä kuin olla ja voi. Ihme, että eivät ole kaikki mädäntyneet jo aikaa sitten olemattomiin. Tänään laitoin ohjeiden mukaan ja saa nähdä vieläkö joskus näen niissä jopa kukkia. Jotenkin tuntui hyvältä pelastaa sellaista, mitä en enää samalta henkilöltä voi saada. Hänessä riitti esikuvaa multasormena ja tein vähän niin kuin oikeutta nyt kasviparalle.

Perheen pikku kaksonen on pari kertaa saanut huvittumaan, kun kommentoi joka asiaa oivaltavasti. Pöytää kattaessa sanoin pienen jähmettymishetkeni aikana, että mitähän mä täältä jääkaapilta haen. Vissiin eilistä päivää. Kommentti taustalta: "No jos sä sieltä päiväkirjaas haet, niin HOH HO." Toisen kerran tulin vilkasseeksi meneillään olevaa ohjelmaa, missä Paasilinna ja haastattelija olivat iltalaiturilla. Sanoin, että kattokaa, miten hieno maisema. Johon irvileuka: "Hakekaa ny äkkiä joku kamera!"

Vielä semmonen tohon kaaokseen, että harvoin sekasotku on kaunista tai harmonista. Jollain tavalla toivon näkeväni ja kokevani miellyttäviä asioita, enkä siksi välillä kykene luomaan mitään, jos ympärillä on rumaa. Tietynlainen eletyn elämän jättämä jälki on viehättävää; kädestä laskettu kirja sohvalla, kesken jäänyt piirustus ja kynät pöydällä, sisätossut potkaistu jaloista. Mutta järjetön pinoaminen, myttyäminen ja ruoan ripottelu ei vaan näytä, eikä tunnu hyvältä. Mitä mä tämmöstä itsestäänselvyyttä ylipäätään jauhan. Tänkin ajan olisin voinu vetää hirttä =).

Hajamielinen neuroottinen kutoja

Mitähän nyt on ilmassa. Olen peitellyt jonkun olennaisen osan itteäni aikas syvälle. Siellä se vatvoo ja mietiskelee. Ajelen pitkät päällä katulamppujen alla, vien tavaroita aivan älyttömiin paikkoihin, en paljon näe, enkä kuule. Ajatuksen pätkimistä on ollut jo niin paljon ja pitkään, ettei siitä viiti enää edes puhua, mutta kyllä sekin puoli on tänään korostunu. Välillä tuntuu, että miten tämmönen voidaan ottaa enää vakavissaan työelämässä. Olen mä silti jotenki töitäkin tehnyt. Kävin asioilla tuulettamassa päätäni ja sitten töistä lähteissä, kun heitin hansikkaat autoon, huomasin että nekin on eri paria. Ei sitä moni olisi huomannut, mutta olen aika neuroottinen ollu tällasissa asioissa. Nyt vaan nauratti, että niinpä tietysti.

Neuroottisuudesta olikin eilen puhetta, kun tapasin pitkästä aikaa hauskan ihmisen. Pisti oikein parastaan kertomalla omista pakkomielteistään. Tänään sitten juttu jatkui toisen tyypin kanssa. Omat päänjauhot ei tunnu enää läheskään niin omituisilta. Osaa ne muutkin - nimittäin kerätä pinnoja vikojen löytämistestissä. Yksi oikoo mattoja lattialaattojen mukaan ja kampaa maton hapsut, toinen kääntelee kupit kaapissa korvat tiettyyn suuntaan ja värit vuorottain pinoissa ja yksi oikoo ihan kaikkea, pyyhkii pyyhkimästä päästyään ja vaatisi samaa kaikilta muiltakin. Tietynlaista pedanttisuutta. Näille osataan nauraakin, mutta on se vaan kivaa keksiä omimpia juttuja.

Haalin pieneksi käyneitä lastenvaatteita kyläreissulta, kun olen aikeissa itsekin käydä taas kaapin läpi. Nautin silittää ja viikata niitä sekä hankkiutua eroon siten, että siitä on joillekin toisille hyötyä. Ihastelin myös toisen aikaansaamaa isoa pinoa itse neulottuja pipoja, sukkia sekä lapasia, että nyt syntyisi helposti muutama omakin tekele. Käden työt kankaaseen liittyen on jokin osa mun elämäntehtävää selkeesti. Niinpä taidan mennä tänä iltana katselemaan, miten luha heiluu.

Nyt tuli kyllä semmosta juttua, että voi mummukka mua.

**************

Illan mittaan olen ilmeisesti painunut vieläkin syvemmälle historian hämärään. Iltateellä yksi kokeili saako kivikovaa ruisleipää vielä leikatuksi, mutta siihen jäi. Kirjotin samalla perjantaista tyhjäksi jäänyttä päiväkirjaani ja tenttasin, että mitähän meille tapahtu kolme päivää sitten. Kuulemma herättiin, käytiin töissä ja illalla saunassa. Siitä kivettyneestä ruisleivästä mulle nousi jostain mielikuva isosta pinosta kuivuneita leivän paloja ja käsin tehdystä syvästä puukiulusta, jonka pohjalla oli vettä. Jotenki ne leipäpalat liitty siihen. Jatkoin kirjottamista kynä sauhuten ja tokasin, että upota se käntty johki vesipyttyyn. Pieni koululainen nauro aika makeesti ja niinhän multa kysyttiin, että arvaa missä on lähin vesipytty. Just joo ja taas oli paras selittää.

Sunnuntaihin päästyäni palasin vielä perjantaille lisäämään sen koiran saunomisen ja toiset heti huomas, että nyt se muisti tietysti, että se otus ylipäätään tuli hoitoon. Eipäs kun valokuvauksen, miten toinen katto niin nolona mua. Siihenkin sain selityksen. Se häpes, kun oli alasti.

Ennen ku pääsin pöydästä ylös, oli lukemaan opetteleva kaivanut pitkästä aikaa lintukirjan esiin ja tavasi hiljaa vaikeaa sanaa sohvalla vatsallaan. Hetken päästä kuului huuto: "Tällä linnulla on semmonki kun korvanseutu!"

"Punatulkku, sinitulkku, valkotulkku, peltotulkku...."