Joutavaa

Kokeilen muokata pari päivää sitten alotettua pätkää. Asettuuko ajallisesti oikeaan väliin vai läjähtääkö uusimmaksi. No mitä väliä - joutavaa sekin.

* * *

Ei ole niin yhtikäs mitään asiaa, mutta silti pitää näpyttää. Välillä on todella tyhjä olo. Olen mennyt paikasta toiseen verkkaisesti, tuonut ja vienyt jotain. Pestyjä mattoja kuivumasta aitan orrelle odottamaan käyttövuoroaan. Yhdestä matosta leikkasin pätkät päistä, kun joku oli nakertanu siihen reijät. Ei muuten, mutta oli melko uusi ja itse kudottu. Rauhottavaa oli solmia loimilankoja. Hukkapalatkin solmin talteen....en tiedä miksi. Puretut kudepätkätkin säästin pienillä kerillä....ei selitystä.

Tomaatit sai vähän kompostimultaa juurilleen, kun ovat olleet niin lapsipuolten asemassa koko kasvuaikansa. Ensin kylvettiin siemenet myöhään ja pidettiin liian viileitä öitä terassilla, että jäivät kitukasvuisiksi ja sitten lopulta uusimattomaan multaan kasvihuoneeseen. Siellä on toisinaan saanut jälleen olla optimaalista viileämmässä, kun ei ovea osata laittaa ajoissa kiinni illalla. Kovan onnen kasvatit sai nyt muka vähän lisäravinnetta.

Kukkapenkkejä oli pakko lopultakin kastella. Siirretyt kasvit oli monet jo aivan nääntyneen näköisiä. Onneksi on oma kaivo kastelua varten, mutta letkut ja liittämiset on aina niin monen mutkan takana, ettei moiseen tule ryhdyttyä kovin helposti. Viimeinen sadetusosalla varustettu kastelukannukin meni raksakäyttöön, että hampaatonta on välillä ihan perusasioiden hoitaminen.

Illat olis hienoja ja lomalla periaatteessa kaikki mahdollisuudet valvoa, mutta aikasen heräämisen takia tässä vaiheessa on jo silmät ristissä.

Fokustaa

Mahtavat helteet vaan jatkuu. Parasta kesää. Olen nyt osannut ottaa rauhassa ja etäännyttänyt itseni raatamisesta fyysisestikin välillä ja henkisesti ainakin.

Eilen illalla harjoteltiin tarkkuustähtäystä erilaisin välinein - jopa aidolla ritsalla. Enpä tiedä, missä moisia taitoja nykyaikana enää tarvitsee, mutta kaikkea pitää kokeilla. Koskaan ei tiedä. On meillä kerran oltu talvella väijyssä rotan takia, joka terrorisoi jo kaikkea elämistä lopulta ja siinä oli säilynyt tähtäystaito kullan arvoinen. Lelut on suurelta osin vierailevien tähtien, mutta välillä on tervettä mennä mukaan johonkin, mikä ei itselle ensin tule mieleen. Voimat ei kyllä moneen riitä tällä maatuskalla...

Enimmäkseen olen kuitenkin ihaillut perhosia. Niitä on aivan valtavasti, mutta niin on kyllä niittykukkiakin. Meidän pienet peltotilkut on taattua luomuniittyä jo niin monilta vuosilta, että kaikenlaista on kukassa. Mahtavan kokoinen haapaperhonen on ilahduttanut useilla vierailuillaan ja tänä vuonna on vuosikausiin monia ritariperhosiakin. Joskus pienenä keräsin naapurin pojalle perhosia ja toukkia, mutta nyt en muista edes kaikkien nimiä enää. Kasvihuoneen luona lentelee melko isoja valkeita perhosia, jotka on omituisen hentosia ja harsoliikkeisiäkin. Ne suorastaan pudottautuvat yläilmoista ja leijailevat kukalle. Lento on muutenkin hitaan vaappuvaa. Haapaperhonen tankkaa suolaa iholta hartaan pitkään ja pienet sinisiivet jaksaa kisailla ja pyöriä loputtomiin.  

Olen viihtynyt maskitta, helyittä ja välillä turhia itseäni pesemättäkin; paljain jaloin ja omituisissa paikoissa viihtyen. Välillä kyyhötän täyden pommin keskellä pajan vintillä lankkulattialla ja piirtelen sormella pölyyn. Olen todennut, että monet paikat vaatisi perusteellisen läpikäynnin, mutten haaveilekaan alkavani niitä nyt. Jonkun pienen kohteen olen selvittänyt ja ihmetellyt, miten paljon suoranaista roskaa on kertynyt nurkkiin. Jossain vaiheessa on poltettava perinteinen rovio. Odotellaan nyt ensin kunnon sateita. 

Lukeminen ei luonnistu, ei kyllä kirjoittaminenkaan, mutta ei oikein edes kuvien katselu. Nukkumaan mennessä nukahdan ja herättyäni olen vaan tai teen jotain käsillä olevaa. En askartele, en rakentele, en suunnittele tai organisoi. Herää melkein kysymys, miten oikein saan aikani kulumaan. Menen vaan hitaasti paikasta toiseen, tuon ja vien tai laitan paikalleen tavaraa ja välillä vaan istun ja ihmettelen. Yllätyksekseni osaan pitää lomaa ja olla yrittämättä mitään erityistä. En olekaan aivan toivoton tapaus =). 

Sydämen lepoa

Tänään on jollain tavalla käynyt monesti mielessä ajatus, että mitä jos elämänsä muuttaisi tyystin tai mitä jos se muuttuisi jostain syystä. Olin vapaapäivällä ja ajoin vähän pidemmän matkan siskolle. Siinä tulee aina ajateltua, siis muutakin kuin sitä, että ompas yllättävän liukasta. Puolessa välissä matkaa avasin radion ja hoilasin loppumatkan kurkku suorana, vaikka totesin, etten enää muista puolienkaan tuttujen biisien sanoja (olenko koskaan osannutkaan) ja suurimpaa osaa en tunne, kun en enää nykyään seuraa aikaani aktiivisesti. Hoilasin kumminkin.

Tuli hoidettua ihan asiaa ja sitten oli vapaata seilaamista. Ihanaa. Olin pitkästä aikaa hyvässä seurassa kirpputoreilla. En mielestäni hankkinut juuri mitään turhaa tai onnetonta krääsää, mutta sain sellaista, mitä kaipasin ja edullisesti. Myös läheiset hyötyivät. Päivä perillä oli kiireetöntä laatuaikaa ja sehän näkyi jo taivaan kuvioista. Nyt on niin meneillään edellen langasta tekeminen, että nautin erityisesti hankinnoista, joista osa oli tehty juuri omin käsin virkaten tai neuloen. Kädentaitoja sivusi keramiikka ja sisustus- sekä ompeluideoita sisältävät kirjatkin. Skräppäys ei taaskaan puuttunut päivän kokemuslistalta ja lapsuudesta tuttuja maisemia tuli kelattua läpi mielikuvien ja kielikuvien lisäksi vanhoista valokuvista. Viihtyvyys ja sama allonpituus oli kaikkein nautittavinta, vaikkei olisi ollut edes mitään ohjelmaa. Huomasin, että näitä kokemuksia haluan lisää ja sitä myöten tulen niitä järjestämään.

Opetin viimein tyttärenikin eilen illalla tekemään ketjusilmukoita ja sitten vielä kiinteitäkin. Tänään illalla jo virkkaili pitkiä matoja tv:tä katsoessaan. Siitäkin tuli hyvä mieli. Koitan pitää tarkkaan mielessä, että tehdään oikein helppoja ja oman näköisiä juttuja vaan aluksi. Käytännön sovelluksia, joista on heti iloa. Olen itse ollut alusta lähtien liian kriittinen ja täydellisiin muotoihin pyrkivä, ettei mitään hellyyttävän näköistä tuotosta ole olemassa. Sen sijaan olen säilyttänyt kaverini tekemän ensimmäisen barbin maton tähän päivään asti (opetin hänet virkkaamaan) ja se on lapseni leikeissä edelleen. Siinä silmukat on koukattu jännästi vaan edellisen kerroksen toisesta reunasta ja teos on löysää, mutta siksi juuri todella kauniin ja erikoisen näiköistä. Tärkeintä ei todellakaan ole ammattimainen jälki vaan toimivuus ja se mahtava herkkyystunne, että tämä on omatekemä.

Iskän ranneke

Se elämän muuttaminen ja muuttuminen. Edelleen sellaista taitekohtaa ja luopumisen/hellittämisen ajatusta monella taholla. Toisaalta sitä, että rajallinen aika käytössä kannattaisi punnita tarkemmin. Valokuvistakin paistoi silmille tilanteita, joista kukaan paikalla olleista ei nauttinut, mutta pakkopullaa väännettiin hymyssä suin. Tämä ystävänpäivätraditio kuuluu vähän samaan kategoriaan. En ole sitä koskaan omaksunut, enkä varsinkaan tämän päivän ajatusten myötä edes harkitse omivani. Teen niitä juttuja, jotka ovat lähempänä sydäntä. Ei sillä. Sain kyllä niin osuvan sydämen ystävänpäivälahjaksi, ettei paremmasta väliä. Silti sekin lopulta sattumien summaa, että osui tähän. Tärkeintä on tässä hetkessä oleminen levollisesti ja siitä lähtökohdasta pienten askelten ottaminen omaksi iloksi ja sitä kautta kaikkien hyödyksi.

Syvällistä olemista ja treeniä

Viikko lähenee loppuaan ja vasen jalka lonkkineen on saanu täydet annokset kaikenlaista. Ei se tykkää, mutta en mäkään viiti enää välittää. Jos mulla on tästä iästä lähtien loppuikänen mummojalka, niin olkoon sitte niin. Menin kunnon rääkkiin mukaan taas ja sillä siisti. Meidän viimesen päälle vetäjä joutu täysin syyttään ketjukolarin uhriksi, eikä onneksi loukkaantunut pahasti, mutta on hetken pois. Hänellä sattu olemaan pätevä alaa opiskeleva sijaisena (jonka piti muutenkin hoitaa tämä kerta) ja treeni oli täydellinen. Huomenna vähän lisää rauhallisemmissa merkeissä.

Treenivetäjä sanokin hyvin, että siitä harvinainen päivä, ettei ole kova pakkanen, mutta ei myöskään sada lunta. Totta. Nyt ei ollu ku tarpeeksi liukasta vaan. Olen tän sata kertaa toistanu eri paikoissa ja yhteyksissä, mutta olen aina tykänny ajella möhjösilläkin liukkailla talvikeleillä (poislukien se kupera peilijää, joka meidän 3 km mettätiellä ilahduttaa tietyt ajat vuodesta, kun hiekkaa ei vaan tilata). Mun nykyinen auto on vieraan raskas ja siinä on kaiken maailman nykytysjarrut ja liukkauden vakautus vilkuttajat, että olen vasta ihan viimepäivinä uskaltanu antaa vähän mennä liukukanttauksia. Liikaa tulee aina vaan varottua, koska syvään menee, jos toi menee 'radalta'.

Skorpionimaisen syvällinen siirtymä on nyt jotenkin läsnä. Useakin on tullut kertomaan todella koskettavan läheisen poismenon tai lähitulevaisuudessa mahdollisesti toteutuvan. Juuri näissä henkilöissä itsessäänkin aistii skorpionityylisen ymmärryksen suhtaumistavassa (en tiedä heidän merkeistään mitään). Tällaista nyt vaan on ilmassa. Siirtymistä olomuodosta toiseen ja totuttautumista kevyempään olomuotoon. Jopa minä toivottavasti kevenen määräaikaan mennessä =).

Ohjelmaa tiedossa viikonloppuun. Yökylään tulijoita ja huominenkin monipuolinen.

Luin eilen loppuun siskolta lainaamani Jukka Laajarinteen kirjan "Muumit ja olemisen arvoitus". Kyse oli hyvinkin eksistentiaalisesta näkökulmasta muumitarinoihin ja tarkoitus olisi lainata myös levollisesti nautitut tekstit itse tarinoita. Joitakin olen joskus lukenut ja taikatalvi on vielä lähimuistissakin, mutta kertaus ei ole haitaksi ja viihdyttäviä juttujahan ne ovat. Välillä tuota olemisen analyysiä lukiessa tuli mieleen, että onko ihmisen ylipäätään mahdollista tuottaa muuta kuin olemisen monimuotoisuuteen porautuvaa tarinaa tai tekstiä - ihmisiä kuin olemme ja tätä elämää täällä elämme. Kuinka oikein voisimme kirjoittaa muutakaan kuin sitä, mitä uskomme, aistimme tai muuten koemme. On kuitenkin selvää, että oivaltavan ja oppineen henkilön tekstejä on mukavampi lukea ja tutkia kuin mitä tahansa harhailevaa sepustusta. Välillä tuli myös tunne, että olenko liian paljon kaikkea jo itse pähkäillyt, kun en löytänyt oikein mitään uutta ja innostavaa. Tietysti hienoa, että joku on jaksanut etsiä yhtäläisyydet suurten ajattelijoiden ja kirjailijoiden Heideggerin ja Kierkegaardin lausumiin. Enkä yhtään epäile, etteikö Tove Janssonkin näitä olisi lukenut; hieno ihminen ja upea kirjoittaja. Tuli oikein mieleen pari päivää sitten saamani päivän uni kaksin asuvista naisista. Pitäisikin lukea uudelleen Toven kirja tästä aiheesta. Se oli yksi parhaita myös. Mikä se oli nimeltään vai oliko niitä parikin teosta?

Nyt on taas tällasen otuksen maatamenoaika onnellisesti ohitte. Mentävä lutraan kuontalo ja telsot. Aatella, minkälaiselta murrealueelta on tullu kammettua (tosin asuin siellä vaan vuoden syntymäni jälkeen, mutta jotain tarttuu kuuloltakin). Äiti sanokin useesti, että miten voi ollaki niin ilkee tyyli taivutella sinällään kauniita sanoja heidän 'kopuoles'.