Kaunis kaaos

Luova kaaos jatkuu. Katsoin nimittäin ohjelman telkusta, kun sain vinkkiä. Kyllä totaalinen sekasotku saa mut epäilemään systeemin toimivuutta. En väitä, etteikö pieni luova kaaos ole hedelmällistä ideapohjaa, mutta totaalinen pommi ei vaan tunnu uskottavalta. Ei tulisi mitään, jos kaikilla tavarat olisi pitkin ja poikin. Kaaoksesta joku voi keksiä toimivan jutun, mutta se varsinainen keksintö ja juttu menee enemmän tai vähemmän järjestäytyneeseen maailmaan eteenpäin. Tähän pätee kaikki sama kuin mihin tahansa muuhunkin. Äärimmäisyyksiä on ja joillekin epäjärjestys on ainut toimiva pohja. Kukin luokoon tavallaan, kunhan se ei haittaa toisten elämää. Suurin osa ihmisistä on kaaoksen keskellä monista eri syistä ja useimmat todella kärsivät tilanteestaan. Toiset hallitsevat elämänsä kaaoksessakin ja toisia materia hallitsee. Jos ihminen nauttii ja kykenee toimimaan rakentavasti rojunsa kanssa, niin kaikki hyvin. Suurin osa on onneksi kultaisella keskitiellä.

Minä ainakin opetan lapseni korjaamaan jälkensä ja ottamaan muitakin huomioon. Suuret kesken olevat leikit ja kaaokset saa olla viikonkin aina vaan kasaantuvassa pommissa, mutta joskus ne pölyt, kissankarvat ja kärpäset on imuroitava. Silloin täytyy löytyä intoa ja kykyä luoda järjestystä. Olen huomannut, että lapsi nauttii molemmista; mylläämisestä ja siivoamisesta. Puolin ja toisin voi joustaa. Siistissä kylässä osallistutaan lelujen pois keräämiseen ja kaaospaikassa voi lähteä niiltä sijoilta, jos tapana ei ole korjata mitään. Talossa talon tavalla.

Mehut tuli keitettyä ulkoilun jälkeen ja muutenkin kaikki tarvittava hoidettua, että uusi viikko voi alkaa. Kasviohjeiden selaus sai heräämään Aitoamarylliksen kanssa. Olen joskus saanut pienet sivusipulit jo edesmenneeltä vanhemmalta ystävältä ja pitänyt niitä vuosia samassa ruukussa. Välillä niihin tulee enemmän lehtiä ja välillä uusiin pieniin alkua, mutta sitten lehdet mätänee tai kuivuu tai jotain. Ne on olleet niin päin mäntyä kuin olla ja voi. Ihme, että eivät ole kaikki mädäntyneet jo aikaa sitten olemattomiin. Tänään laitoin ohjeiden mukaan ja saa nähdä vieläkö joskus näen niissä jopa kukkia. Jotenkin tuntui hyvältä pelastaa sellaista, mitä en enää samalta henkilöltä voi saada. Hänessä riitti esikuvaa multasormena ja tein vähän niin kuin oikeutta nyt kasviparalle.

Perheen pikku kaksonen on pari kertaa saanut huvittumaan, kun kommentoi joka asiaa oivaltavasti. Pöytää kattaessa sanoin pienen jähmettymishetkeni aikana, että mitähän mä täältä jääkaapilta haen. Vissiin eilistä päivää. Kommentti taustalta: "No jos sä sieltä päiväkirjaas haet, niin HOH HO." Toisen kerran tulin vilkasseeksi meneillään olevaa ohjelmaa, missä Paasilinna ja haastattelija olivat iltalaiturilla. Sanoin, että kattokaa, miten hieno maisema. Johon irvileuka: "Hakekaa ny äkkiä joku kamera!"

Vielä semmonen tohon kaaokseen, että harvoin sekasotku on kaunista tai harmonista. Jollain tavalla toivon näkeväni ja kokevani miellyttäviä asioita, enkä siksi välillä kykene luomaan mitään, jos ympärillä on rumaa. Tietynlainen eletyn elämän jättämä jälki on viehättävää; kädestä laskettu kirja sohvalla, kesken jäänyt piirustus ja kynät pöydällä, sisätossut potkaistu jaloista. Mutta järjetön pinoaminen, myttyäminen ja ruoan ripottelu ei vaan näytä, eikä tunnu hyvältä. Mitä mä tämmöstä itsestäänselvyyttä ylipäätään jauhan. Tänkin ajan olisin voinu vetää hirttä =).