30.7.2010

Parin viikon huvittelut

En oikein ole viihtynyt koneella reiluun viikkoon, mutta tapahtumia olisi ollut kommentoida. Jospa jonkun kuvapalan tähän 'liimaan' ja palaan muistelemaan. Kaivoin päiväkirjan tueksi, mutta näinhän saan todeta, että sekin on jäänyt täydentämättä. Oikeastaan pitää vielä palata pidemmällekin, kun haluan jakaa aikaisemmin mainitun kuolaukseni. Kaikki valmiina kuolaamaan.......nyt.




Serkkulikka kävi <3


Tässä on ollut monenlaista sosiaalista yhteydenpitoa ja maailmanparannusta riitti tälläkin kertaa illaksi ja vielä aamuksikin. Tämä oli sellaista hyperterapeuttista, kun saimme olla rauhassa kahden (pikkurinsessaa haettiin mökkiviikolta kotiin; maskilla volttia ees sun taas, ja siinä sai isänsäkin nauttia järviolemisesta hetken).

Antamiani kasveja olen käynyt ihailemassa jo kahdessa puutarhassa ja hyvässä seurassa jälleen viipynyt vilvoittavien vetten äärellä. Kyllä ne toisetkin jaksaa helteistä huolimatta luoda varsinaisia taideteoksia kukkapenkeistään. Ensi kesänä menen kameran kera, kun tuuhettuminen on jo taattua. Tosin juuri perustettukin kukkapenkki on kaunis. Itse tapaan ottaa kuvan lähtötilanteesta ja varsinaisesta loistosta myöhemmin. Monesti lähtötilanne on selkeämpi ja sehän tällaista neitsytluonnetta hivelee.

Viime viikonloppuna oli 70-luvun bileiden jatkot 'pienen' oman suvun porukan kanssa. Yökylässä viihdyttiin ja ohjelmaa riitti. Pelattiin joukkuepelinä tämmöstä





ja välillä kaveri saatto heittää melko haasteellisiinkin paikkoihin. Jokaisella korilla jaettiin teräviä palkintoja voittajajoukkueelle ja kisan loppua kohden tarkkuus selvästi kärsi =). Mölkky oli suosittu joukkuepelinä ja jälleen kerran oli myös tarkkuusammuntaa, jossa isäntä oli tehnyt pientä vilppiä maalien kanssa. Sehän sitten mukavasti puhutti loppuajan. Uintia, saunomista, seurustelua ja mahtavaa herkuttelua yömyöhään, eikä aamullakaan kauan aikailtu, kun pelit oli taas täydessä käynnissä ja hyvin tuli syötyä edelleen.

'Huvipuistossa' homma on edennyt järkyttävästä kuumuudesta huolimatta aika huomattavin harppauksin ja apukäsiä on ilmaantunut aina pyydettäessä. Toimistopuolikin on pysynyt jotenkin mukana, vaikka koneella olo ei nyt niin ole kiehtonutkaan. Pientä päivitystä vaatii tässä viikonlopun tienoilla. Ehkä tästäkin nyt viimein joku kuva tännekin.




Jottei elämä kuitenkaan menisi vain yksipuoliseksi huvipuistoksi, niin sitä yritetään kaikin keinoin tasapainottaa vierailemalla kilpailevissa kohteissa.




En manipuloinut kuvaa kuin takana olevan kaverin kasvojen osalta. Näin se on tullut räpsästyä. Voimakaksikko hoiti tämän "uinti, humputtelu, uinti"-päivän aamu aikasesta myöhäiseen iltaan suvereenisti ja parhaillaan ovat taas kalassa. Siinä on pari, joka osaa ottaa lomasta ilon irti! Huvittelukeikkaan oli pakko mahduttaa ajelut myös metrolla, sporalla ja dösällä, joten reitti oli harkittava tarkkaan lähtökohtasesti. Töitten päälle käytiin tänään kirpputorilta hakemassa ehjät sählymailat ja pari palloa. Siitä urkenee varmaan myöhäisen illan pelit vielä.

No ja itsellä viikon työt pulkassa. Olin peräti torstaihin saakka juomatta kahvia, mutta sitten retkahdin. Koko viikon aivot toimivat mielestäni hämmästyttävän hyvin, vaikka E-EPA kalaöljykapselitkin ovat jääneet viimeaikoina aika useesti ottamatta. Kyllä loma sittenkin palauttaa ja myönnettävähän sekin on, että asiakkaitten puolesta oli hiljasempaa. Sai rauhassa järkeillä ja purkaa sumat hiljaisuuden vallitessa. Välillä muistin tehdä jopa tasapainottavia siivous- ja organisointihommiakin. Nyt olisi vielä puolitoista viikkoa lomaa. Se on osin aikataulutettua, mutta silti LOMAA.

Toisin paikoin myrskyt, ukkoset ja sateet piinaa, mutta perinteisesti juuri tähän meidän mäelle ei osu. Eilen aloin poimia toista kierrosta mustia viinimarjoja samoista puskista, joista isoimmat jo otin aikaisemmin ja ukkospilvet lähestyivät. Jälleen saldona oli kolme pisaraa, pilvet kiersivät ohi ja vain kaukaista kumua kuului ukkosesta. Sain kerättyä kaiken talteen kuivana! Eihän siinä sitten auttanut kuin taas kerran kastella kukkapenkit illan päätteeksi. On ainakin kastelukaivossa vesi vaihtunut hyvin tänä kesänä.

Nyt lähden kiertelemään pihaa. Otan lasin Cato Blancoa ja palan kuminanäkkäriä mukaan =) . "Se on perjantai-ilta kato".

2 kommenttia:

  1. Kiva lukea puuhistanne! Itse olen istunut ompelukoneen ääressä. Yksi mekko on jo päälläni ja toinen leikattuna. Väriä en ole vielä suunnitellut.

    VastaaPoista
  2. Ihania kukkasia sun profiilikuvassa, erikoinen lautanenkin ja liina on siisti. Hieno kuva!

    Mukava, että höpinöistä on iloa =).

    Kuulostaa, että värjäät jälkeenpäin....Mahtavaa ahkeruutta!!! Itse olen saanut vain korjattavien rytkyjen pinon pois ompelukoneen vierestä. Pidän koneen nykyään perinteet säilyttäen valmiustilassa pöydällä - paljon helpompi alottaa, kun ei tarvii vaihtaa kuin lanka.

    VastaaPoista