Jänis kainalossa

Risa viikko sitten jo porskutettu uutta töissä ja eipä hullummin. Väliviikot on siitä kiitollisia, että suurin osa ihmisistä on edelleen lomilla tai lomatunnelmissa ainakin, että on saanut melko rauhassa purkaa viime vuodelta jäänyttä kinosta. Vähän kyllä kiukutti, kun vasta tänään löysin silloin laatimani tekemättömien töiden listan, eikä siitä voinut vetää kuin kaksi asiaa vasta yli. Mihinhän tämä viikko on sitten oikein huvennut, mutta muistilla ei tosiaankaan näytä olevan enää paljon virkaa. Tärkeintä, että on paljon aikaansaaneen olo ja tunne, että on voinut olla hyödyksi. Ei kai kaikkea edes voi saadakaan tehdyksi. Heittovimma ja uudistusmieli on niin mahdoton, että oksat pois ja pala latvuksesta. On rojua lähtenyt joka käänteessä ja tiedostot huvenneet varmaan kohta puoleen. Taulukoista häipyy turhia rivejä ja kaikki on kohta kaavojen takana niin tarkkaan, että asian purkaminen kunnon unohduksen jälkeen tulee olemaan mielenkiintoinen projekti. Paperittomuus on nyt niin in, että maltanko ryhtyä enää perinteistä päiväkirjaakaan pitämään. Viikko on ollut hyvin hiljasta sillä rintamalla, vaikka yksi kirjanen odottaa kärsivällisesti pöydällä korkkausta.

Ilkikurisuus on myös niin nahoissa, että en saa oikein mitään asioita otettua vakavasti. Töissä on onneksi yllytyshullu kaveri/kavereita, että siellä on saanut vapaasti toteuttaa itseään ja samoin kotona. Onkohan sekoominen edessä? Pienet asiat saa yhtäkkiä järisyttäviä mittasuhteita ja vääristyy aivan hakoteille. Eilen melkein nukahtaessa tuli mieleen se viulukotelo, mistä leffoissa kaivetaan salamurhaa varten kiikarikiväärin rippuset. Hetken päästä mietin flyygelistiä, joka napsauttaa flygelikotelon auki ja hyppää viritetyn panssarivaunun pienoismallin kyytiin ja ryhtyy tähtäileen. Urkuri, urkuristi...urkukotelo. Kai tämäkin tuli yhteisiin Mentalistin kattomisesta ja Dilbertin keilapallolaukusta. Ei tee sekään hyvää, että sekottaa Dogberttiä ja Koirakuiskaajaa.

Nyt tulee sitten taas vaihteeksi lunta urakalla. Aamulla tiet oli jotenkin erityisen otollisia kaiken maailman liirroille. Pari kertaa kynnin melkein ojia myöten, enkä oikein tiedä, mikä moisen sai aikaan. Otin kaiken irti kelistä vielä kotiin tullessakin, mutta pöperöä oli kertynyt jo sen verran, että nyt pitäis jo olla kolan kanssa kipittämässä kovaa vauhtia edestakasin.

Mun amaryllis on kohta täydessä kukassa. Ei se lopulta paljon joulusta myöhästyny. Toinen sipuli ei puhu mitään ja sillä se saakin nököttää lattialla 'aulan' nurkassa. Ei meillä tässä 'kartanossa' oikeesti mitään aulaa ole, mutta onhan se hieno ilmaus epämääräsestä vyöhykkeestä ulko-oven ja jonkun muun välimaastossa. Pikku hitusen olen harkinnut muutaman keskeneräisen remonttikohteen fiksauksen jatkamista, mutta todella niin hiukan, ettei sen tarvitse johtaa mihinkään konkreettiseen vielä aikoihin. Huvipuistolla tuli eilen loputkin ikkunat paikalleen. Jossain tapahtuu.

Meinasin tässä vaiheessa jotenkin laittaa otsikkoa virnemielialasta ja tuli vaan mieleen, että jänis kainalossa. Se särähti jotenkin ja piti oikeen googlettaa, että mikä hitsi sen sitten piti olla. Voi itkun marjat; taas olen nauranu ihan typerälle jutulle vedet silmissä. Olkoonkin vaan jänis =).

Niin, sinne lumitöihin. Humps.