3.6.2010

Kevyesti!

Vauhtia pitää, mutta nyt se ei hetikään niin kiusaa, kun ilmat on kohdillaan. Silti meinaan lukasta eilen postissa tulleen Jussi T. Kosken Arkiähkyn. Pari puskanalustaakin saan selväksi illassa, vaikka hitaasti etenee. Nyt on jo kuusi käsitelty. Leikkimökki lähti leikkikentälle; härveleille vasta kaivetaan tilaa jalustoille.

Eilen etsin taas kameraani. Ei mitään muistikuvaa, eikä aparaattia niin missään. Kävi mielessä, että kysäsenkö kevyemmältä puolelta. Samalla välähti, etten ole kokeillu varpua pitkiin aikoihin. Sillä sitten arvoin paikkoja ja rajasin ensin, että on mukamas meillä sisällä. Ei kovin vakuuttavaa, kun kaiken olin jo kääntäny ympäri. Oli aika kärsimätöntä vispaamista meikäläisen taholta ja menetin uskoni, kun näytti, että se on yläkerrassa ja ulkovintissä. Totesin, että paras opetella vaan kommunikoimaan suoraan ja jättää välikädet pois. Säntäsin muihin puuhiin ja illalla sitten mainitsin, että olen sitte vissiin laitteen totaalisti hukannu. Samalla välähti. Mulla oli yks retkireppu yhtenä iltana pakattuna toisille vielä sen kaalikuurin aikaan ja kuitenkin tulivat lopulta kotiin ne pöperöt mättään. Olen viikolla viskannut repun vinttiin. Saatoinhan laittaa kameran mukaan verkkotaskuun, vaikka en moista muistakaan, kun itsekin olin hetken paikanpäällä. Siellähän se oli - yläkerrassa, ulkovintissä.

Tänään on taas reissua ja viikonloppuna lisää. Koulun päättäjäistä. Ritsan ainaista kitinää. Nurmikon höyläystä ja leikkipuistoa. Upeeta kesää kuitenkin ja hörhötystä sopivasti mausteeksi. Mikäs tässä on ollessa. Hehkutinhan jo, että painotavoite tuli saavutettua? Kyllä varmaan. Piti kaivaa pienempiä farkkuja kätköistä ja kuppikoko.... No, nyt on ainakin ennestään tuttu olotila ja näinkin olen aina kelvannu =) .

2 kommenttia:

  1. Mää hoitelin pensaitten alusia eilen viitakkeella.
    Se rehevävartinen -mikäse nyton- väinönputki kaatuu iisisti.
    Kurkkupenkki jäi illemmalle ja voi hyvä hyssärä sitä itikoiten määrää..piti tanssiaskeleita ottaa ja huitoa ku etelän mies siinä samalla. Muovi jäi suosiolla laittamatta.

    Kuppikoko on ny päivän sana... =)

    VastaaPoista
  2. Väinönputkea on tullu puperrettua salaatissa tänä keväänä enempi.

    Voi sulla on kurkkuja tulossa. Mulla on jo pari vuotta ollu hiljasta sillä rintamalla...viimenen omatekemä purkillinen herkkuja menossa.

    VastaaPoista