5.5.2010

Hyvältä näyttävää systeemiä

Nyt on menossa erilaisten viritysten purkua. Toimintaympäristöjä käydään läpi, lopetellaan ja levällään olleet rojut niputetaan siististi. Osa saa odottaa tulevia ideoita, mutta paljon 'tavaraa' jaetaan eri kohteisiin. Kun alkaa yhdessä paikkaa, se laajenee kautta linjan; serpentiinistä, vaatehuoneen kautta, nettisivuihin sekä ajatuskuvioihin jne. Kasvihuoneeseen en ole iskeny vielä ensinkään, kun tuli tää hyytävä ilmasto, mutta sama jatkuu sitten sielläkin. Vähän kävin kastelemassa, ettei monivuotiset nuudu ja olin näköjään sinnekin tökkinyt valkosipuleita. Ne onkin ekat piipat näkyvissä.

Innostuin vähän liikaa taas pitkästä aikaa pitkien tiedostojen siistimisestä ja ihan huvikseen näpytän sen verran illassa, että jänteet alkaa huomata käsivarsissa. Olis joskus kiva tulla sillai sokkonopeeksi, että manuaalisesti hoituis monenlaiset rutiinit. Eksyin miettiin, miten Wordissä vois poistaa turhia tyhjiä rivejä ja joitakin etsi-korvaa -juttuja keksin, mutta en vieläkään löytäny varsinaista konstia. En luultavasti ole koskaan tienny semmosta, vaikka voi olla vaan, etten muista. Saa kertoo, jos tietää! Voisin niputtaa tiedostot siistimättäkin, mutta pieni niponeitsyt sisälläni piiskaa tiivistämään. Parhaillaan lataan yhen ohjelman kokeiluversiota, kun aina pitää olla uutta pähkinää purtavaksi, vaikkei osaa kunnolla mitään entisiäkään. Haaveita tulee pieniin asioihin liittyen ja ehkä sitte eläkkeellä osaan kaikenlaista ja tarviinki tietoja johonki järkevään. Sopii tosiaan toivoa, koska muuten tää kaikki jää yhtä älyttömäksi kuin miltä nyt yrittäessä näyttääkin.

Yhtäkkiä tässä aloin miettiä, että olen aina ollu jollain tavalla visuaalisuuteen ja harmoniaan liittyen kiinnostunu myös ihmisen ulkonäköön liittyvistä asioista/ammateista. Nyt kuitenkin tuntuu mielekkäämmältä kehittyä järjestelmien ja muun luomisen saralla tuottamaan mukavampaa kateltavaa. Konkreettinen olis kai parasta mulle, mutta sitä vois höystää järjestelmillä, kun nykyaika aina vaan näyttää toimivan tähän tapaan. En myöskään kyllästy kokeilemaan koneella. Tosin käytännön käsin kokeilut jää sitäkin vähemmälle, kun nyhjää teknisen laitteen vieressä.

Kuvat on tehneet tuloaan jo vuoden. Nyt vaaditaan jo kamerakerhoa ja joka puolelta löytyy mukavia persoonia digipokkari tai -järkkäri kädessä =). Ei voi valittaa! Tähän kaikkeen liittyy joku väreistä ja asetelmista hahmotus/tunnistus. Sitä voi kehittää niin monilla tavoilla; palapelit, käsityöt, piirustus, valokuvaus; kasvit, eläimet, ihmiset ja varsinkin 'otusten' ilmeistä, eleistä ja syvemmästä kommunikoinnista tulkkaus. Tarvii olla tarkkana ja sehän on aina onnistunu =). Ei vielä hahmotu, mihin näitä taitoja tarvitaan, mutta suunta on selvä ja kaikkein kiinnostavin. Jatkuvasti 'matkallakin' voi olla joillekin huviksi. Menköön nyt näin.

Tässä oli perintötaidon opetusta langan neulansilmään laittamisesta välissä. Itse opin tarkkana katsellen omalta äidiltä ja nyt neuvoin oikein tekniikat selittäen. Itse olen ollut luonnostaan tekninen, mutta jäkikasvusta ei voi olla niin varma vielä. Kyse oli siis lähinnä villalangalla tehtävästä lenkistä puristettujen sormien väliin neulan avulla ja siitä neulansilmään pujottaminen vaikka sokkona. Käytän tänä päivänäkin samaa systeemiä usein jopa rullalangalla, kun siinä ei tarvi välttämättä katsoa, mitä tekee, mutta lanka on aina tasan silmässä.....no joo, silmässä ja silmässä, mutta ehkä tuli selväksi kumminkin. Synty melko tasasta jälkeä jo paksu virkattu vyö mun väriävaihtavasta sukkalangasta =) 'nykyajanbarbille' ja siihen neljä sidontanaruparia. Kiva seurata kehitystä ja ideointia. 

Ajoin pitkästä aikaa vanhalla autolla, kun omasta oli yks takarengas vähän vaillistuneen näkönen. En enää vaihtais nuhapumppuun, mutta jollain tavalla on ikävä manuaalista vaihdetta, pienesti aukeavia neljää ovea, tilavaa perätilaa, näppäriä pyyhkijöitä edessä ja takana ja sitä jalkatilaa sekä kirkonpenkkimäisyyttä, että on tilaa olla ryhdillä. Nyt jo pisti korvaa ja silmään se räminä ja hytinäkin, mutta melkein saattasin vaihtaa takas, jos kulkis kunnolla....eikä haisis hiirenpesälle =). No en vaihtais. Hauska kokemus oli =D.

Ulos, saunaan, ulos, saunaan ja sitä rataa.

3 kommenttia:

  1. Ihan samaa hommaa tein täällä,
    eli delete nappula toiminnassa ja muutama svenska talande tehtävä lähti bittiavaruuteen,
    ainiin niille avaruusolioillehan ei saanut viestitellä,
    no menköön nyt toisella kotimaisella..=)
    jos ne on vaikka bättre folkkia..

    Tuo toiminto oisko,
    sitä noviilin haluttua harmoniaa,
    Jupiter noviili retro (vanhat) Merkurius tiedostot johkii järjestykseen?
    Tai Jupiter kuoloon?

    ps. rihmalanka pitää leikata saksilla viistoon eikä suoraan niin se menee paremmin silimään........... vai mites se oli?
    sitä tikulla silimään joka vanhoja retroja kaivelee?

    VastaaPoista
  2. =D leikkaa nyt vielä joku rihmalanka viistoon. Tämmönen pilkuttaja, eikä ole moinen tullu edes pieneen mieleen! Siis joo. On kaiken muun kanssa, mutta ei sen langan, hiuksen, dna-säikeen ja sitä pienempien... mitenhän ohut haave on....ku kerjäläisen kelkan nuora....tai sen varjo vielä.... =)

    VastaaPoista
  3. Saunaan ulos saunaan ulos
    tuli mars hygiea leijona
    leijona mars tuli hygiea

    oisko yhtymä 14 astetta,
    ei riitä löylyks =D

    ..voeha kerjäläese kelekahirttoköys...............

    päevä rentootusnaurut
    tänk juu verimatsi

    ps."The Eye" o kiintotähti Ursa majoria,
    15 astetta jellonaa..fortunate
    ja
    nauramme taivaan tappiin..Heavens pivot

    VastaaPoista