Kuvasolmu

Tarvii nyt myöntää, että vesuriheilumisesta lähtien on ollu aika hiljasta liikuntarintamalla. Oikeestaan olen ollu tarkotuksella odotuskannalla ja rauhassa, kun väsy ja vilu on vaivannu. Ei tästä mitään kummempaa näköjään synny. Päivän olin kotona toipilaan seurana ja vähän eteni lomakuvienkin käsittely.

Poistin vielä epätarkkoja ja huonompia kuvia lopullisten ryhmästä ja sorttasin kolmeen kansioon: kasvit ja maisemat, arkkitehtuuri ja ihmiset. Olin täys älykääpiö taas ollu sen Picasan kanssa, kun en hoksannu, että käsittelyn jälkeen kansiollisen muutokset kannattaa tallettaa. Onneksi on fiksuja kavereita!!! Jotenki oletin, että ohjelma tallettaa automaattisesti ja ihan ku se välillä tekiskin niin. Joistakin kuvista piti napata ihmisen puolikas pois, että sain rehellisen maisemakuvan tai rakennuksen. Sukuperintönä tulee poseerauskuvat, mutta tällä reissulla selvästi välttelin ihmisten kuvausta. Maisemia ja kasveja ei voinu mitenkään sivuuttaa ja niitä onkin valtaosa, mutta arkkitehtuuria myös aika paljon.

Ihmiskuvauksessa mulla on vielä rasite ehkä työtaustojen takia, että pidän tosi tärkeenä yksityisyyden suojaa. Lähtökohtasesti jo mietin, missä ylipäätään voin jakaa ja mitä kuvia. Vähän julkaisuntapaisessakin on kysyttävä tarkkaan lupa ennen kuin laittaa näkymään. En enää itse osaa ajatella rahan, maineen tai kunnian näkökulmista materiaa ja pidän vähän kaikkea yhteisenä. Totuus on totuus ja sitä rataa. Silti pidän mielessä, että toiset ei ehkä ajattele vielä samoin. 'Kohteliaisuudesta' hävitän jopa toisista ottamani oman arvioni mukaan epäedulliset kuvat. Näitä asioita pitää selvästi vielä pureskella ja blogimaailma samoin kuin naamakirjakin hämärtää tai pikkuhiljaa kirkastaa koko näkyvyyskysymystä. Pidän vaikeana omaakin kaapista tuloani (ja puhun nyt vaan omana itsenäni olemisesta yleensä), vaikka uskonkin, että mikään ei ole salassa. Vieläkin kuvittelen, että vain sopivassa määrin avautuminen on tarpeellista, vaikka viisaalle kaikki onkin nähtävissä. Kaikki eivät kuitenkaan ole vielä viisaita =).

Kuvat on siis siististi kansioissa. Niitä ei juurikaan ole vielä käsitelty ja onneksi oli paljon kuvia, joita en meinaa käsitelläkään. Mikäpä on sitten seuraava vaihe? Reissukavereille jakaminen olisi asiaa, mutta useimpien yhteystietoja ei ole vielä. Jakamisessakin on miettimistä. Jakaisin kullekin vain onnistuneet henkilökuvansa. Valokuvauksesta kiinnostunut saisi irti muistakin kuvista, mutta yleensä suuriin määriin tuskastutaan. Eikä toisten ottamat kuvat kuitenkaan ole 'omia' näkymäkulmia. Tietyistä yksityiskohdista kiinnostuneille olisi mieltä jakaa onnistuneimmat omansakin ja antaa lupa mahdollisiin julkaisuihin jne. Taas tuntuu, että teen asiasta liian vaikeen. Selkeintä on näyttää kuvia tutuille joka tapauksessa omasta varastostaan (kameralta, tiedostosta, paperikuvina tai kirjoina). Monet turhat miettimiset jää pois, kun materiaali jää vaan omaan hallintaan. Ainaki tämmöselle solmuaivolle.

En tiedä jäikö mulle joku jälki siitä Tamaran kirjassa olleesta gurusta, joka ei antanu kuvata itteensä ja väitti, että ihminen pirstaloituu aina lisää kuva kuvalta. En osaa tuohon ihan noin vaan uskoa, mutta jotain totuutta asiakokonaisuudessa olen aistivinani. Se liittyy johonkin sielun peiliin ja joidenkin kykyyn nähdä aura sun muuta valokuvasta tai vastaavaan. Ainakin henkilökuvat oli selvä vähemmistö tällä kertaa ja olen oikein keskittynyt, etten ole heti heittänyt suurinta osaa kuvia pois, joissa itse esiinnyn. Kyllä matkailu meinaan avartaa ja yhden aivot on olleet taas niin kovilla, niin kovilla.

Haastetta julkisivun kanssa