Pirtee aamu

Kyä mää sanon. Kunka joku voi kuvitella, että mää tällä naamalla meen töihin. Ei tu kuulkaa kysymykseenkään. Ja tää pärstävärkin tilanne tulee vasta kaukana perässä siittä, mikä on hermojen tän hetkinen viritysasento. Ei melkeen pysty artikuloitteen, että kuinka pahasti ne oikeen onkaan.

Tuliko ny selväksi, että mun aurinko on menny vähä pilveen. Vauhti vaan kiihtyy. Eilen koulutuspäivän jälkeen jäi syömiset, juomiset ja ihan melkeen kaikki. Mun koneella on vähintään viissataa hakkeria yhtäaikaa, kun mikään ei toimi millään aikavälillä ja sama teema on käyny tutuksi jo siellä ja täällä. Märkää 'rottaa' tulee ovesta ku karvanarua ja mua ei huvita mikään. Ketutus sai yliotteen eilen illasta ja sangon ripa katkes taas kerran, mutta onneksi melko sivistyneesti. Siunattua elää ihmisen kanssa, jolle voi kaataa koko ämpärin ja se tuntuu menevän ku vesi hanhen selästä. Jonku sattuman se nappaa ja näyttää, ettei se rippu käännettynä niin paha vielä ollu miltä näytti. Kaikki asiat on ihan hyvin. Kiukuttaa vaan, kun oma energia ei riitä, enkä osaa elää varantoni mukaan. Sählään joka puolella yhtäaikaa. Kukaan muu ei multa mitään ihmeitä vaadi, mutta oma rima on aina vaan liian korkeella. Nytkään ei tarvii mitään muuta, kun rukata asenteensa ja mennä keskittyyn olennaiseen tästä ruikuttamasta. Nii, että valoisaa perjantaipäivää vaan kaikille.


****

Pikkasen sellanen "päivä ennen maailmanloppua"-fiilis tuli useemman kerran tänään. Kaikilla tuntu olevan ylikuormaa ja monenlaista olis pitäny olla valmiina - eilen tai jo viime viikolla. Saipahan tuntea ittensä tarpeelliseksi, mutta rauhallisemminkin olis voinu ottaa. Jotenkin sitä vaan menee energiaan mukaan. Järjestelmät takkuaa kautta linjan; jopa kissan oksut löyty ulkorapulta takun kera. Mullakin oli asennettuna ohjelmointi hankkia karvapäille sapuskaa, mutta systeemi jäi juur siinä kohdassa lagittaan.

Tein päätöksen, etten stressaa enää mitään. Palautu mieleen vastikään annettu muistutus viisaan hallitsemasta kaaoksesta ja jätin jopa perinteisen paniikkisiivouksen. Arsenaalissa olis ollu kirjan verran sääntöjä, mitä voi, pitää, ei saa, täytyy ja sitä rataa, mutta teinkin itteni kiusaksi ohjelmabugin. Sattu huvittaan pyykinpesu ja teen sitä nyt tilanteista välittämättä niin kauan kun huvittaa, vaikka kämppä tulis ihan täyteen roikkuvaa rättiä. Aika monet paikat pursuaa tai on hippasen epätoivosessa jamassa muuten vaan, mutta antaa nyt olla. Lähteminen ja tuleminen jatkuu, että asia kerrallaan.

Istuin ihan rauhassa koneella ja kääntelin matkakuvat. Niinpä hoksasin, että olen tehny sitä idioottimaisen vaikeesti kuvankäsittelyllä, kun siihen on valmis nappi Picasassa. Oih. Aina pitäs päästä edes hetkeksi kattoon jonku konkarin tekemistä selän taakse, mutta nyt on menny jo turhan pitkään ite kokeillessa ja lataillessa. Missä mun kaikki nörttinerot kaverit piileskelee? Naamatauluohjelmassa olen ihmetelly, kun mua ei löytyny hakutoiminnolla. Piti tehdä tekotunnus ja kokeilla ja kokeilla. Väänsin kaikki yksityisyysrajotukset vähä auki yksitellen, mutta mikään ei auttanu. Niin vaan lopulta tänään keksin vielä päivittää nimeäni ja valinnaista nimeä uudelleen ja sillä vika laukesi. Kaikki asetukset on ennallaan, mutta viimein se naamakin löytyy kenen vaan hakea. Menin sitten vielä virusturvaan seilaamaan, kun joku Gatekeeper-prosessi on jumittanu pari viikkoa sitten tulleen yllätyspäivityksen jälkeen. Olen lopettanu sitä manuaalisesti, mutta nopeuteen ei paljon auttanu ja turva valitti, että kaikki ei enää ole kunnossa. Rauhassa katsoessa löytyi syvällisten tutkailujen täppä aktiivisena. En osannu edes epäillä, että päivitys kajoaisi säätöihin. Elämä helpottu kummasti.

Taustalla on tän viikon ollu korostuneesti perimmäinen ihmettely, että miksi haluais isona tai mitä sitä oikeesti olis mielekästä elämällään tehdä. Loma oli jollain tavalla liian kohdallaan ja niin lähellä jotain ominta, että palattua kaikki järjetön korostu melkosesti. Kaikki pakkopullat on aina ollu myrkkyä, mutta nyt ei meinaa mennä läpi edes omat aivopesut. Feikki paistaa niin kirkkaasti silmille, ettei auta mikään rimpuilu. Tässä on nyt vaan probleemi, kun se juttu on kaikkialla ja lähtökohtasesti mussa itessäni. Osa on teennäistä ja sitä, mistä haluaa eroon, mutta tavan vuoksi tai jostain kumman syystä vieläkin tekee epäedullisia valintoja. Ilmeisesti kuvittelee mielenvikasesti, että kulissilla on joku merkitys ja että shown vetäminen on hauskaa. Vielä hullumpaa on se, että yhden minuutin sisällä voi olla samassa kulississa ja esitelmässä myös aito itsensä. Ehkä tässä on vaan oiretta sen olemisen löytämisestä. Mitään ei tarvii yrittää tai muuttaa, kun se aito oleminen pysyy. Sen myötä kaikki muuttuu omalla painollaan.

No menihän taas hienoksi, mutta yritän tässä todistella, että paikat siivoontuu itestään, kun vaan löydän omimman olemiseni. Teot seuraa. Hienoa kuulemaani sanontaa lainaten varjelkoon minua silti äitymästä tylsäksi hymistelijäksi. Enkä uskokaan, että temperamentti tai luonne mihinkään haihtuu, vaikka oppisikin olemaan rakentavampi. Luultavimmin uskaltaa räiskyä jopa näkyvämmin. Olisko noin? Siinä toivossa vyhää ötyä!