Vasaralla päähän

En kyllä enää käännä, enkä hiero ton kuvan kanssa. Joskus tekis mieli vaihtaa päätä jonkuu kanssa. Kahvipannun kuvat piti ensin saada oikein päin, mutta sitten moska oli liian painavan näköstä yläkulmassa ja kynä jotenki hullusti. Nyt on kynä sopivasti päin, mutta kaikki muu pielessä. Miks mun piti jättää koko kynä siihen. Tulin ajoissa töistä ja tarkotus olis hoitaa 'pakollinen' liikunta pois, mutta mun on tehny mieli sipsiä-cocista, pullaa-kahvia tai mitä hyvänsä oikeen epäilyttävää jo monta tuntia. Niinpä sitten ajaessa mietin, että mitä löytäsin terveellistä nurkista ja muistin pähkinät. Meillä ei ole sitä vehjettä, jolla ne rikotaan - ilmeisesti pähkinänsärkijä, vai onko sillä joku muu nimi. Sitte muistin, että mun pienenä ollessa äiti haki talouspyyhkeen ja vasaran, jos piti jotain mausteita pienentää (en enää muista, mitä ne oli, kun enhän kardemumaa kai ole ikinä nähny kokonaisena...paitsi, että pakko oli tässä välissä käydä googlettaan...miks pippureita olis hakattu pieneksi....). No kumminkin mä hain samat välineet ja nyt on evästä. Tai oli ja vieläki tekee mieli sipsiä. Mitä mä nyt keksin?

Toi kynä sen takia, että sain sen eilen, mutta nähkäämme, miten mainokset pitää kätkeä kiiltokuvan alle ja koko juttu pitää niitata kunnon liimalla ja usealla kynsilakkakerroksella, että takuulla pysyy niin kauan kun vekotin wörkkii. Ei tää paha pakkomielle ole, että en tee kaikille kynille. Vaan niille, missä on upee fine kärki ja musta muste sekä muutenki säästämisen arvonen mekanismi ja ulkomuoto. Kynä ei nyt tyyliltään sopinu yhtään tohon muuten maanläheiseen kuvaan. Pilasin. Pilasin kaiken, mutta kärsikäämme yhdessä.

Mun terassille paistaa aurinko ja kun eilen en yleiseltä hytinältäni tarennu polkea kuntopyörää ulkona, niin ta-daa - mä nostin pyörän nro 2 terassille. Poljin lämpimässä auringossa ja nautiskelin. Hytinä, ketutus, väsy, hälläväliä ja sitä rataa vaivaa edelleen, että menen suosiolla terassille. Ritsakin viheltää ihan kuuluvasti, mutta antaa uikuttaa. Exäni sanoin: "Eletään nyt ja kuollaan myöhemmin." Mä muuten luin eilen Kari Enqvistin Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat -teosta puolväliin ja siitäki tuli jotenki masentunu olo. Ei oikeestaan aiheesta, eikä edes tapauskuvauksista, mutta miehen elämänkatsomuksesta tai asennoitumisesta tai jostain. Hän on ns. uskonnoton tai jotain. En edes uskalla sanoa varmaksi, kun tämän tyyppiset ihmiset pitävät hirvittävän merkittävänä, minkä asteinen ei uskominen on kyseessä ja minkä asteinen uskominen kullakin toisella on kyseessä. Onko nyt ateismia, teismia, tapauskovaisuutta vai kertakaikkiaan määrittämätöntä sekauskovaisuutta. Luulen vähän, että ollaan kaikki tietyissä asioissa melko samalla viivalla. Liekö tuon nyt niin väliä, mihin kukakin loppuviimein uskoo. Itse ajattelen, että oleminen ja teot ratkaisee paljon enemmän kuin mokomat määritelmät. Se asennejuttu ei liittynyt tähän uskontoasiaankaan, vaan jotenkin elämän määrittelyyn ja ymmärtämiseen jotenkin kolkosti. Minä ainakin pidän vaikka pelkän hauskuuden takia kaiken maailman uskomuksia mahdollisina elämän synnystä, kehityksestä, hiipumisesta ja kaikesta hauskasta, mitä tapahtuu häipymisen jälkeen. Olen pitänyt pelkkää omaa kivaa päässäni Utumiehen viimeisimmän kirjoituksen perusteella kuvittelemalla, mitä kaikkia mahdollisia seuraamuksia päätöksellään voi vielä ollakaan. Varsinkin lähtönsä jälkeen. Huumori on yksi juttu, mutta pidän myös kauniita ja tunteikkaita elämyksiä ja selityksiä tärkeinä, vaikkei ne kuulostakaan aina kovin järkeenkäyviltä. Ei sillä. Pidän fiksuna Enqvistin ajatusta, että ihmisen lähtö on vuosikausia kestävä prosessi ja totuuden nimissä allekirjoitan jo monta kohtaa kropassani, jotka antamiensa merkkien mukaan ovat alkaneet lähtölaskennan =). Silti haluan uskoa myös toiveikkaisiin juttuihin, joitten mukaan elimistö kykenee uudistumaan, jos näkee vähän vaivaa. Huvikseni voin uskoa vaikka ajatuksen parantavaan voimaan, ihmeparantumisiin, keinoniveliin, luovutuselimiin, elämän mielekkyyteen kärsimyksessä tai ihan mihin vaan. Luen kirjan loppuun masentumatta ja porskutan eteenpäin omalla tavallani. 

Nyt pitää porskuttaa sinne terassille tai kaikki hyvät aikeet valuu hiekkaan. Meni muuten pahin terä sipsihimolta jaaritellessa. Ehkä jotku aineet saavutti kylläsyyskeskuksen viimein.