Hyvä huomen

Hyvin alkaa jotkut päivät. Aamupahoinvointia ilman syytä ja raivokohtaus kaiken hyvän lisäksi. Pölyn laskeuduttua toinen tuli kosketusetäisyydelle ja pahottelin, että oon syntyny ja ylipäätään olemassa. Meinasin, että on sen verta karmee fiilis, jotta voisin oksentaa. Toinen siihen, että muista laittaa pakastimeen, niin tehdään illalla jäälyhty ja lähti meneen. Kiitti Jope.

Elämän ei tosiaankaan ole pakko olla niin vakavaa kun miltä välillä tuntuu.


****

Monisävynen päivä jo pitkällä. Äsken kävin kattoon henkilökohtasen sähköpostini ja ilostuin, kun oli tullut kaksi uutta viestiä. Toinen kuului: "klpokpok" ja toinen oli tyhjä. Testiviestit multa ja työparilta töistä. Kiva tietää, että sitten viiveellä kuitenkin, mutta miksiköhän ilostuminen jotenkin vaimeni.

Tuossakin tapauksessa on nähtävissä päiväni teema siskoni sanoin: "Jos et saa, mitä halusit - saat kokemuksen."

Juuri ennen töistä lähtöä oletin astuvani pimeään saliin, jonka poikki vaan harpon ja säädän laitekaapilla käsimyöten. Kävelin melkein miehen syliin täydessä valaistuksessa ja molemmilla aukesi vielä kädet kuin halausta varten levälleen. Tavallaan minua odotettiin juuri sinne, mutta en itse ollut 'kyseisessä tarinassa sisällä'. Puhuimme tovin monia asioita eteenpäin ja sain hoidettua sen, mitä olin aikeissa hoitaakin.

Kirjaston kautta kotiin tultuani, taas harpoin, autosta tallin ovelle ja ihmettelin, miten rautamöhkäle lipuu vierelläni samaan suuntaan. Kiepsahdin ympäri ja avoimesta ovesta käsijarrua kohti, mutta myöhästyin. Hidas liike pysähtyi takapuskurin koskiessa tallin oveen. Ei kettura! Onneksi asutaan metsässä!!! Pyramidintekijä oli tassutellut jo toiveikkaasti ovea kohti, mutta jähmettyi ja arempi kaveri jäi pajan sillalle epävarmana odottamaan. Muija on pahana. Kannattaako lähestyä ollenkaan. Musiikki soi liian kovaa, peruutusyritykset meni metsään, lisää huutoa, cd sammuksiin ja viimein kunnon suoristuksella peruutus onnistui. Kompuroin kissoihin ja sisällä kuultiin selontekoa, kun heittelin koruja, rytkyjä, pyyhin vesiläkkiä jäljiltäni ja toikkaroin lopulta vähissä vaatteissa toisten joukkoon. Onneksi mut tiedetään ja tunnetaan kotona!!! Yks kerto, mistä löydän juotavaa ja toinen huikkas: "Huomenta!"

Nyt sitten kävi se, mitä pelkäsin blogin alottamisen aikoihin. On aihe, josta haluaisin kirjottaa, mutta en voi. Ajattelin, että kerron suht avoimesti tuntemuksistani ja kaikenlaisesta jollain konstilla, mutta nyt on täydellisesti seinä edessä. Tähän on tyytyminen. Ladataan muistelmiin tai johki. Se liittyy kuitenkin kevätmieleen tai rakastumiseen tai biorytmeihin tai johonkin ja sillä ei ole eksaktia kohdetta. Funcky-musiikin tahtiin "Oh, oh I'm trapped.
Like a fool I'm in a cage, I can't get out. See I'm trapped, can't you see I'm so confused?"

Nyt tässä uhkaa kehkeytyä uutta traamaa; joku muukin haluaa jotain, suunnittelee päässään asian etenemisvaiheet, mutta todellisuus haraa vastaan. Hän osaa vielä reilusti itkeä. Kannustan; mene omiin oloihisi ja itke rauhassa. Kaikki välittävät ja rakastavat, mutta selviä jotenkin omin avuin tilanteestasi. Itkua ei kuulu kauan, mutta uskon, että on terveellistä vuodattaa kyynelten mukana tiettyjä yhdisteitä ulos. Nyt jo kuuluu kolinaa ja antakaa mun arvata, että kohta myös kovaa musiikkia. Inttäminen ja toisten tilan vaatiminen katkaistiin yhteistuumin rauhallisesti. Toinen lukee ja minä nypytän. Ylhäältä kuuluu jo musiikkia =). 

Toin liian monta kirjaa ja olisin voinut lukea kaikki uutuuksien hyllystä. Meidän kirjastonhoitaja on ainutlaatuinen maailmassa ja monella tavalla. Tästä aiheesta kirjotan joskus kunnolla. Olisipa aikaa pääasiassa lukemiseen ja kirjottamiseen. Hui. Sanoinko noin ääneen? Kannattaa aina katsoa, mitä sanoo - se voi toteutua.

Varsinaisena haasteena mulla on edessä ostosreissu. En voi sietää sovittamista! En pidä shoppailusta (niinpä niin, kuka käski ottaa moisen asenteen). On vaan parit asiat, mitkä on nyt hankittava ja auttavat taas moniksi vuosiksi, kun nyt vaan lähden. Ihanat läheiset on avuksi ja kuka vaan mut tunteva luottokaveri lähtis mieluusti mukaan. En ikinä voi ymmärtää, miksi jaksaisivat; se tulee jäämään arvotukseksi, kun en vieläkään tähän ikään mennessä ole asiaa selvittäny. Ehkä olen kuitenki tullu myös hippasen isääni. Tästäkin puhuttaan myöhemmin.

Iltatoimien aika. Taas yksi päivä suorittu iltaan. Upeeta. Kaikki hyvin. Ja mikä piirustus sieltä tulikaan yläkerrasta. Vau. Siinä oli kaikenlaista. Tummahipiäisestä tytöstä mm. kuva. Tästäkin myöhemmin.

Päivän liikunnat jäi, mutta kävin hoidossa. Kyllä tää tästä.