Tärkeintä on viihtyvyys

Eilen iltahämärissä vielä päätin, että nyt se on mentävä ulos 'fikelenkille' kumminki. Päivä vaan valu sormien välistä ja paljon oli olevinaan tekemistä. Pari kattia lähtee yleensä mukaan ja ne pitää huolen, että mulla riittää ajankulua, kun muuten ei maisemat kovin vaihdu. Lunta on vielä paljon, mutta se upotti aika lahjakkaasti ja sehän oli sitten päivän ohjelman jippo. En tiedä, miten uitettuja rottia ne ryökäleet lopulta oli, kun saavat turkin pörrötettyä aika siististiksi, mutta suu auki piti toisen lopulta läähättää mahallaan aitan kuistin lattialla. Olivat könynneet kimpassa siihen asti, mutta sitten toinen lähti vielä yllytyksestä tekeen aika pelottavan näköstä trapetsinäytöstä. Kiipes vanhaan omenapuuhun, jonka pinnassa oleva jäkälä kiilsi mustana. Siellä sitten matki liito-oravaa, mutta laskeutumiset oli karmivan näköstä seurattavaa. Jäkälät sinkoili ja otusparka roikku välillä miten sattu pitkät ajat ennen ku sai kammettua ittensä pelkkien etukoipien varasta takas oksalle. Tassut lipes monet kerrat, mutta temppusarja onnistu loppuun asti huippu hienosti, mikäli sen tarkotus oli alusta pitäen olla vitsikästä. Oikeen mahdottomasta paikasta piti mennä vielä uudemman kerran, eikä se onnistunu sen hienommin toisellakaan kertaa. Lopulta sitten lähti, pelottavan kevyttä alaspäin viettävää, helmaoksaa myöten pois ja hallitusti hyppäsi hankeen korkeelta, mutta upposi melkein kadoksiin. Vanha viisaus: "kissa elää kiitoksella", pitää siinäkin mielessä kutinsa, että tekee vaikka mitä, kun vähä kehuu. Enkä nyt siis puhu edes vertauksin miehestäni.

Tuli mulle siihen kolmaskin temppuilija, jonka käskin vähän väliä takas sisään vaihtamaan jo kastuneita tamineita uusiin. Lopulta innostui kaatuilemaan suorilta jaloilta syvään hankeen ja ekalla kerralla oli sitten turvallaan. Huutoa ja maanittelua riitti, että tuu repiin ylös, mutta puhuin asian selväksi jo etukäteen, että 'kesken reissun' en sitten sykkelin päältä nouse. Puhu siinä pitkät tarinat ja naureskeli. Kehotin jo vähän painavammin kampeemaan vähitellen ylös. Toinen vaan vastaa tyynenä: "Eihän tää muuten, mutta mulla on maha paljaana." Oih. Enkä siis edelleenkään puhu miehestäni.

Sisään mentäessä sanoin, että onhan tossa nyt kestämistä, kun joka askel pettää. Vastaus: "Sehän on jo petollisuuden huippu." Se oli mies.

Pakko vielä laittaa pari päivää mielessä pyöriny vitsi, joka on pysyny 'messissä' onnettomien pääsiäistipujen, väärin ymmärrettyjen sanakikkailujen, märän kissanturkin ja käsitöittenkin takia.

A piece of string goes into the bar and yells: "Oi!! Barman! Give me a drink!" The barman picks up the string and throws him into the street.

Thirsty, the string sits down to think of what he's going to do to get a drink. Suddenly, he comes up with a cunning plan. he's going to disguise himself! So he contorts himself into a completely different shape and frizzes his hair into an afro. He goes back into the bar, hops up on the barstool and smiles sweetly at the bartender.

The bartender says: "You're that piece of string I threw out 5 minutes ago!"

The string says: "No, I'm a frayed knot!"

Löydetty blogista http://alextrenoweth.blogspot.com/


Eilen oli juttua katastrofiajatusten maksimoinnista, visuaalisen ja kinesteettisen mukavuuden korostamisesta ihon jälkeen tulevissa kerroksissa (siis ulospäin siirryttäessä) ja lopulta koomisuudesta, minkä onnistuu näillä kehittää omanlaisensa päänjauhon kanssa. Oliko nyt selkeesti artikuloitu? Siskon kanssa vaan todettiin, että on kotoa opittu käsittämätön toimintamalli, jos tarvii vieraampaan ympäristöön lähtiessä pähkiä, että mitä siellä pitäs päällään. No prätsäkin tietty, mutta koko repertuaari. Osataan vatkoa laidasta laitaan ilmasto-olosuhteet yhden päivänkin kuluessa ja lisäksi tulee sopivuussäännöt, käytännöllisyys, visuaalinen yleiskuva, muunneltavuus ja tuhannet muut aspektit. Huippuunsa korostuu vähän kaikki. Mitä jos käy niin ja mitä jos näin? Märissä ei voi olla, hikoilu on tuskaa, mutta paleltuminen vasta pahinta myrkkyä onkin. Meillä on sisäpiirin vitsikin jäänyt, että kyllähän auton perään vaihtovaatteita mahtuu. Niin-pä. Mutta haluaako sitä työpaikalla varata kolmea pukukaappia, että on tarpeeksi vaihtovaatetta tai lähteä viikonloppumatkalle neljän matka-arkun kanssa. Meistä on sitten tullutkin ilmeisesti toiseen ääripäähän pyrkiviä. Halutaan selvitä saman ison haastevyyhdin kanssa mahdollisimman vähillä vaatteilla. Siinä muuten rytkyiltä vaaditaan jo vähän yhtä ja toista ellei peräti yhtätoista. Tajuttiin sitten taas heittää huumorille ja nauraa kunnolla. Ongelmallisesta ajatuskuviostahan tässä on tarve saada ero, eikä kaikesta materiasta. Joka alalla on huippuosaajia, sitten niitä täysin toivottomia ja tässä mennään jossain välimaastossa. Silti hämmästelen aina ihmisiä, jotka ovat niin sinut olemisensa kanssa, että lämpötilat tai suuretkaan epämukavuudet ei ainakaan näytä tuntuvan missään. Eivät myöskään tuskaile sen kanssa, mitä päälleen vetävät. Voihan se olla jotain laiskuuttakin....mutta ei ...mysteeri. Viittaan nimenomaan....

Mitä mä teen noitten tunnisteitten kanssa? Ei mitään tolkkua. Jonku tarvis pitää mulle esitelmä aiheesta. Sais sanoa pahastikin. En enää viihdy ton sanapötkön kanssa.