Ei ollut sali ritsan mieleen, mutta vajaan tunnin tein kuitenkin. Vatsa ja selät sille oli varsinkin myrkkyä. Pyyherullan kanssa nukkuminen saa myös jäädä (idea fysikaalisesta). Eilinen ostosreissu oli lievää kidutusta autossa istumisen ja koko maratonin osalta, kun koko lonkka oli ruhjotun tuntunen. Kahvi on nyt myös jätettävä vähäksi aikaa. Join eilen kolme kertaa ja se on liikaa. Tulee rytmikset ja luut sekä nivelet kertoo omaa tarinaa. Se myös hälyttävää, ettei vaikuta enää yöuniin. On mennyt ylirasituksen puolelle. Olenpa taas ikävä ihminen ja niin perin pohjin selkärangaton.
Eilen meni Risto Ahdin Tie, köyhyys, ilo. Mun on luettava se useampaan kertaan, kun olen vielä sillä tasolla, että viisaudet välkkyy vasta ajoittain ymmärryksen puolella. Olen ihan varma, että missasin monta kunnon väläystä, vaikka monia jo koinkin. En tiedä tästäkään miehestä mitään. Nyt vaan sen, että on mm. runoilija. Onneksi jotkut jaksavat edes yrittää selittää sitä, mitä luultavasti ei loppujen lopuksi voi pelkin sanoin. Laittaa ruotuun ja herättää edes hetkellisesti. Lohduttaa. Toivoa on aina.
Niksahti taas aivot uuteen asentoon. Yksi usva haihtui ja eilisen reissun katsoin monesti itseäni sivusta. Miten erilaisista näkökulmista näkisi aina eri asioita. En ole sisältä paljonkaan sitä, mitä ulkoisista asioista voisi päätellä. Vai olenko? Välillä tuntuu, että valinnoista huolimatta tässä yhteiskunnassa on tietyssä kuviossa tiettyyn ikäkauteen melko automaattisesti. Eri juttu, jos elää täysin yksin. Silloin on helpompi tehdä totaalisen omia valintoja. Miniheräämiseni tiimoilta en ehkä kuitenkaan vaihtaisi mitään pois. Edelleen pätee vakaumus, että sisäistä ajatusmaailmaansa voi toteuttaa olosuhteista riippumatta. Kai sitä on monellakin tasolla ollut luomassa nykyisiä olosuhteitaan. Niin makaa kuin petaa.
Aurinko hellii ja pölyt paistaa. Valitsen tomuttaa, imuttaa ja sitä rataa heti aamusta. Onkin päässyt hiukka pahaksi. Kissan värisiä villakoiria tulee vastaan siellä ja täällä. Pullojukka on taas katin hampaissa. Ne pitää sitä kevätheinänä vähän liian tosissaan. Häätöön.
21.3.2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sisältä ja ulkoa, sinä.
VastaaPoistaChiron on sulla t-ristin kärkenä akselille minä-sinä.
Kiintee ritsa.
Ammu pavulla päähän kun aina analysoin astrolookisesti.
Viestintuojaa ei kuule ammuta. Kieltämättä tekee mieli kesän tultua tutustua varsinaiseen ritsalla ampumiseen, kun koko talven olen aiheesta jauhanu, mutta en mä sun takia sitä mieti. Vaan ei voisi paremmin osua tuo sisältä ja ulkoa, minä. Tuo Ahti kirjassaan toi esiin senkin, miten naisen sisältä on hyvä löytyä 'mies' ja päinvastoin, ennen kuin ihminen on kokonainen. Täähän me on tiedetty ainakin jossain muodossa. Mitäs me jätkät. Vaan luin siis kirjan uusiksi, nopeemmin ja tajusin kuin tajusinkin enemmän. Sitte luin sängyssä vielä Läsnäolon voimaa ja ekaa kertaa musta tuntu, että ihan todella hahmotin käsitteen ei-mitään ja miten siitä tulee kaikki aistittava eli kuviteltu. Tajusin eteen tulleet vertaukset ja kaikenlaista pidemmän jakumon ajan siltä 'toiselta tasolta käsin'. Koko yön selitin juttua unessa mm. äidilleni, että oli mun kohdalla vaikuttava kokemus. Tätä on nyt ihan tyhmä jauhaa ääneen, kun ei sano kellee mitään, mutta chiron oli sitte just kohillaan.
VastaaPoistaNiin ja tämä päivä kyllä on palauttanut ruotuun. En ole mikään valaistunut =).
"Aurinko hellii ja pölyt paistaa."
VastaaPoistaDitto! Mikä hitto siinä on, että villakoirat villiintyvät aina keväällä? Talven synkkinä päivinä oli niin rauhallista.
Niin oli; monessakin mielessä. Ihme ryöstäytymisiä tapahtuu tosiaan vähän luvattoman monella saralla.
VastaaPoista