Kissamainen

Ihanaa, kun aurinko paistaa tällai keväisesti täydeltä terältä ja lintujen ääntäkään ei enää voi olla huomaamatta. Vaikka istuin lähes koko päivän koulutuksessa betoniseinien sisällä, kaihtimet kiinni ja nokka näytössä, niin silti on hyvä mieli. Jokatoinen yökin on väkkyrän kanssa mennyt rauhallisemmin, että tuli jopa levättyä paremmin pohjalle.

Eilinen muutenkin tuli otettua levon kannalta. Illalla mentiin ajoissa sänkyyn ja luin maratonimäärän brutaalimpia alkuperäisversioita perinteisistä saduista. Eihän nekään nyt mitään sairasta kerrontaa ole, mutta itsekin huomasi, miten nykyään kaikki on enemmän tai vähemmän pehmennettyä ja kaunisteltua. Meillä ainakin pyritään puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja turhia pimittämättä, koska on näkemys, ettei lapsi ole aikuista vajaampi koneistoltaan. Lopullinenkin ymmärrys riippuu niin paljon siitä, miten annetaan asioita prosessoida. Jaaha. Lapseni on siis myös 'kone'. Onhan se - ja paljon muutakin.

Jos nyt yhtään tekisin, mitä tutut äänet päässä käskee, niin lähtisin tukka suorana ulos aurinkoon liikkumaan. Näyttää, että pyörin vain ihmetellen huoneesta toiseen sisällä ja tietysti puolisisällä terassilla, jossa on jo melkein 15 astetta lämpimän puolella auringon ansiosta. Voi juhlaa. Kevät on tullut. On sellanen sormenpäillä tekemisen fiilis. Kynien ja papereitten käsittely on nyt hienoa ja olenkin sortannut pinoja. Tekisi mieli hakea esiin kaikki vetoketjuilla toimivat pussukat ja asetella niihin juttuja sormenpäillä. Muovitaskut... ja voi sellanen kiiltokuvakotelo olis ihana näperrellä läpi. "Onks sulla tätä?" tai "Vaihdatko tän?" Mitähän ne oikeen oli; jotain pankista saatuja shekki-, lasku- tai setelitaskukoteloita. Mä haluan nyt semmosen vaikka mun pikkutöherryksille säilytyskoteloksi. Nyt lapsettaa oikein kunnolla. Jos polttaisin tupakkaa, niin nyt olis kiva kaivaa niitä pötkylöitä esiin askista, naputella askin kanteen ja sytyttää. Näkkileipälaukkua vois kaivella tuntitokulla, kun siellä notkuis yläreunoihin saakka meikkejä. Lompakkoa vois järjestää ja katella pinossa olevia valokuvia. Tää on joku himphamppukohtaus. Vaatis melkein pitempiä kynsiä ja ne pitäs olla hienosti laitetut. Mun lapsuudessa oli tähän fiilistelyyn täydellinen idoli, jonka touhuilua voisin nyt kattoa muutaman tunnin uusintana.

Olen näin aikuisena monesti harmitellut, ettei oikein ole ketään idolia ollut, josta haluaisi ottaa mallia. Olen pitänyt itseäni liian vaativaisena. Tarkemmin ajatellen on muutama ihminen, joissa ihailen jotain pientä siivua. Ehkä niistä siivuista saisi koottua kokonaisen idolin. Mietin tämän joku päivä valmiimmaksi ja katson, mikä siitä syntyy.

Nyt tarvii taas polkasta takasin sinne, mistä tunti sitten tulin. Hiukset tupeeraten, musta viiva yläluomeen, pitkät piikkarisaappaat hiihtareitten päälle ja menoksi. Ei sentään. Se olis ollu se idoli. Mä menen vaan ihan tästä näin =).


****

Jäi vaivaamaan se 70-luvun käsilaukku, kun ei kuvaa löydy mistään. No tän tapanen (ei siis mikään muotopuoli vaan nelkkari =) , eikä se kellu lätäkössä, jonne on pudonnu rojua, no olkoon) ja hienoa nahkatyötä kiiltävillä metallileuoilla, jotka aukee alas asti.