Kokille talkoota

Mulle alkaa pikkuhiljaa valjeta, miks tän uuden halpiskapistuksen nimi on lucifer =D . Kaiken pahan alku ja juuri. Tää on vähän isompi tietysti kun meidän entinen. Se saatiin kavereilta, joille ei ollu niin pienellä käyttöä. Pieni palveli vuosia täydellisesti ja nyt pääsi ISOMMAN tieltä meidän mökille, jonne on siis vajaa 100 metriä matkaa. En voinu äsken vastustaa kiusausta, kun ajatuksissani istuin pihakeinussa ja silmät osu aparaattiin. Kamerakin on iltareissulla, mutta kännyllä aina tällasen pienen jäynän saa hoidettua.

Alan vissiin toipua jo etuajassa lomafiiliksiin, kun koiranputkea repiessäni keksin kaikkia älyttömiä juttuja. Mietin, miten joku tietämätön/ajattelematon tykkäis pujon värityksestä ja kasvattais sitä pihallaan. Perinteisen epätoivosen repimisen sijaan leikkais niitä, ensin haarottumisen edistämiseksi ja myöhemmin muotoon. Olen vierestä nähnyt, miten tuttu ihminen voi melkein tukehtua yskänkohtaukseen, kun pihapiirissä on muutamakin pujo, mutta silti huvittelen tällasilla. Tarvii varmaan lainata parit sarjakuvakirjat. 'Jostain kumman syystä' tykkään nörtti- ja toimistomaailman pilkasta, että Dilbert on takuukamaa.

Elämä muutenkin vaatii nyt epäonnistumisen sietoa ja itseironiaa. Vedän juttuja, joihin ei vaan ole riittävää 'koulutusta' ja muutenkin kaikki tippuu vielä käsistä. Lisäksi on osa-alueita, joista en ole riemuinnut koskaan - kuten kokkaus. Se hoituu ja teen keskimäärin aika maistuvaa pöperöä, mutta tuhatmiljoonaa kertaa mieluummin olen siellä, missä kyhätään jotain kasaan ja vielä ulkona kauniina kesäpäivänä. Spekuloin vaikka täysin toimettomana jonkin projektin ääressä mieluummin kuin väsään mössön, joka pian on hävinnyt silmistä. Vielä siivoan kokin jälkiäkin mielelläni, mutta se itse mätettävän kokoon laatiminen tuntuu niin turhalta. Oikeastaan en edes tajua, miksen näe tärkeiden ja oikeanlaisten ravintoaineiden hohtoa. Sitä vastuuta ja etuoikeutta, mitä laittajalla on kaikkien muiden miellyttävien aistielämysten luonnin lisäksi. En ole kovin kulinaristi ja kesällä tuntuu, että monilla ruohoilla eläis ihan hyvin. En jaksa mitään, minkä jo osaan ja tässä ruokajutussa täytyy olla lisäksi vähintään jokin trauma. Aina pitäisi saada olla siellä, missä kokeillaan jotain uutta. Eikä keittiössä uuden kokeilu ole juuri mistään kotosin. Samaa tavaraa vähän eri paketissa, eikä siitä jää mitään näkyvää todistetta, mutta aina on sama siivous vaan lopulta käsissä. Jotain tosi paljon mielenkiintosempaa on tapahtunut monella taholla sillä aikaa, kun joku raukka nyhjää keittiössä. Tämä palopuhe on nyt kaikkea muuta kuin järkevää, koska tiedän osani tulevassa. No. Mähän herään puoli viisi ja iltaakin on sen jälkeen, kun oleellisin on tehty. Ruokalajit on mahdollista tehdä monetkin valmiiksi etukäteen ja aut armias, jos joku vain vihjaakin, että pitää ruoanlaitosta. Siitä napsahtaa heti rooli. 

Nyt ei vaan ketään muuta näy ja pari tuntia vielä olis mahdollista reagoida. Kai mä otan lusikan kauniisti käteeni ja ..... en taida viittiä grillata kumminkaan =).