Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävä. Näytä kaikki tekstit

29.8.2010

Lämminhenkinen ympyrän sulku

Jiihaa. Väsynyt, mutta onnellinen. Ympyräni sulkeutuu näin neitsyenä pikkuhiljaa ja täytyy sanoa, että vaikuttava vuosi taas takana ja lopetuskin oli itselleni tärkeämpi kuin vuosiin noin yleensä. Sain niin paljon pähkäiltävää pieneen päähäni, että olen tyytyväinen ja ylipäätään olen tyytyväinen, että tämän elämän ystäväpiirini vankkenee. Tärkeillä ihmisillä elämässäni on yhtä hyvät taustatuet kuin itsellänikin ja ystävät tuntuvat rakkaammilta kuin koskaan. Ei mitään hätää. Kasvu voi jatkua!

Ajattelin huvikseni uusia kaalikuurin. Paino ei ole noussut, mutta saisin kesän holtittomat ruoka- ja juomaheitot ehkä tasattua. Alkaisin oman vuoteni harkitummin. Perinteisesti kerään kuin vararavintoa näin syksyllä, mutta jospa lisään liikettä ja lämpötalous hoituisi sillä. Ainahan voi kokeilla.

Sattuneesta syystä olisi hieno sauma heittää kaikkea turhaa menemään. Jospa peräti heitänkin surutta! Jäisi monessa pienessä tilanteessa enemmän aikaa ja vaivaa keskittyä siihen, mitä vielä on. Puulusikka kopautetaan puhtaaksi ja seinälle roikkumaan =). Siihen malliin. Kieltämättä jo vähän alotin, kun kaikki otti silmään. Pyhitän ensi viikon rauhalliseen siivoukseen. Kasvihuoneeseen vietiin jo patteri varmuuden vuoksi, kun ilmat tuntuu yötä myöten viilentyvän aika tavalla.

Näsinneulan viertä jolkotti porukkaa, kun ohi ajettiin. Jotain sellasta vois myös harkita. Siis sitä jolkotusta. Ensin tietty vaan yhen sähkötolppien välin ja taas kävelyä raudan maku kurkussa, mutta sitä rataa. Käytiin perheen voimin kattomassa sienitilanne ja herkkutateista ruohosipulilla jo saatiin kunnon mössöt iltaleipien väliin. Hyvää! Pari kattia herätettiin myös mukaan, että nekin sai kuntoilua. Hyötyliikunta on aina mielekästä ja kivaa, mutta kävely tai juoksu pelkän liikunnan takia on aina ollu mulle melkosta myrkkyä. Pitää keksiä mielikuvajuttuja ja ajankulua vaikka mitä, että se luonnaa. Yksinkertasin on kävelymeditaatio. Se ehkä on paras konsti.

Tässä on nyt prosessoitavaa taas pienelle päälle sen verta, että vetäydyn makuukammioon pohtimaan. Tiedä vaikka näkisin unta auroista, joilla voi puida tai jotain yhtä ihmeellistä =). Hyviä ötyjä kaikille!  

18.7.2010

Virtaa juurille

Lämpöä ja paistetta on riittänyt. Olen saanut paistatella myös erityisten ystävien seurassa. Kuumuus on pitänyt sillä tavalla aisoissa, ettei mitään ylilyöntejä ole tullut mieleen yrittää, mutta rattaat pyörivät selvästi vääjäämätöntä muutosta kohti monella suunnalla. Asiat rakentuvat ja etenevät kuin omalla painollaan.

Sellasen ilmiön totesin, että mikään ei tunnu olevan oman organisoinnin tai valvonnan alla. Ei ole edes mitään tarvetta pitää lankoja käsissä minkään suhteen. Olisinko viimeinkin luovuttanut siinä mielessä, että teen vaan parhaani ja jätän hermoilut välivaiheista sekä lopputuloksesta tyystin? Voihan tämä olla vain loman aiheuttama väliaikainen ihmekin, mutta tuntuu aika vapauttavalta. Kaikki kuitenkin rullaa, eikä ota yhtään koville.

Tänään leikkasin ritarinkannukset alas ja uusin kukkapenkkiä, kun siihenkin oli syntynyt luovutusmonttuja. Jaoin vanhoja puskia, poistin nokkosta ja lisäsin uutta multaa lopulta siirtojen jälkeen. Kaiken valmistuttua tuli viimeinkin sade ja se taitaa jatkua vieläkin.

Yhdessä vaiheessa sain päähäni haravoida männynkäpyjä pois pyykkinarujen alta. On sekin ollut joskus idea laittaa narut juuri mäntyjen ympäri, mutta paikka on jotenkin sopivasti pois silmistä 'takavasemmalla'. Lopulta oli suuret keot havunneulasta ja kaikenlaista kariketta. Kävi väläys, että sehän saattaisi sopia ns. ulkohuusin seosaineeksi. Meillä on semmonenkin, mutta ei aivan perinteinen. Jääköön nyt tarkentamatta. Kolme saavillista tuli koekäytettävää elikkäs pitkäksi aikaa.

Sitten pääsin kävelylenkille ja taas päähänpisto; menin koko matkan vaihtelevia hiekkateitä paljain jaloin. Välillä oli haastavampaa sepeliä tai ilkeen pyöreetä kovaa kiveä, mutta kyllä se luontu silti. (Jälkikommentti: olikohan ne muut kivet sitte pehmeitä, noin niin ku jalkapohjamielessä.) Nyt jälkeenpäin on jalkapohjat paljon aremmat kuin itse kävellessä. Tuli takuulla akupisteet käsiteltyä. Paarmat hoiti sitten muita pisteitä. Sain muuten viimein oman piikkimatonkin, kun jo puoli vuotta sitten oli tarkoitukseni sellanen vaan hakea jostain. Saa nähdä, mitä masokisti sillä keksii tehdä. Joku sitä vaan mainosti, että seisoo hetken aamuisin sen päällä ja siitä lähtien on vatsa toiminut heti. Itselläni ei ole tuota ongelmaa, mutta luultavasti tekee terää yleisesti, kun mitä tahansa aluetta vähän stimuloi. Pysyy energioitten virtaus jouheempana ehkä. Tottakai näytin sitä ritsalle heti, mutta voin kertoa, että löysän selluliitin upotus piikkeihin on tushkallistah.

Muutamia pakkomiellepaholaisia on pesinyt ajatuksissa viimepäivinä. Olen hakenut tiettyä termiä vanhoista kirjoista puoli urakalla välillä ja sitten taas hetkellisesti luovuttanut....kunnes uusi kierros on alkanut. Tuloksetonta puuhaa ollut tähän mennessä, mutta mielenkiintosta. Olen varmaan vahingossa oppinutkin jotain. Kansanperinnettä monelta kantilta ja pinosin tuohon juuri löytämäni teoksen lääkekasveista, kun sitäkin voisi olla pitkästä aikaa mielenkiintosta lehteillä. Hiukan vastaavaa oli myös havahtua muistelemaan, miten "kympit" meni superpallolla joskus kansakouluaikoina. Nyt olis jo melkein pakko löytää hyvä 'suppari' ja lähteä asfaltille kokeileen. Maakympit vois testata melkeen missä vaan, mutta kenen autotallin oveen menis paukuttaan 'seinät' =). Käsittämätöntä, että niin tuhansia kertoja toistetuista liikkeistä voi jotkut muka unohtaa. Luultavasti kroppa muistais, että mitenhän tän pakkomielteen kanssa vielä käy.

Aika pimeetä ulkona tähän aikaan! Niin se vaan valosa aika taas hupenee kovaa vauhtia. Jospa sit menis taas samon päin ku hirretki.

28.6.2010

Lapiollinen kerrallaan

Aika tasasta lapioimista elämä on ollut jo jonkun aikaa. Ensin tehtiin urakalla, mutta heti toisena päivänä jo älysin, että nythän ollaan lomalla, eikä huonot paikatkaan kestä älyttömiä. Perhostellen ja rauhassa vein lajikenyssäkän sinne ja toisen tänne. Varsinaista perustavaa maanvaihtoa tein vaan korkeintaan kymmenen kuormaa toisena päivänä. Sen jälkeen on uuden maan tuomisessa ollut hiljasta, mutta valmista ruohomätästä on tullut vietyä kehitysalueen laitamille, missä sopivaa kuoppaa löytyy pitkäksi aikaa. Siunaan edelleen jo perustamiani hiekkareunuksia. Pari vuotta sitten perustetut ja samantien unohdetut oli helppo lapioida siistiksi. Leveäkin nurmikaistale lähti tosta vaan ja metritolkulla tuli siistiä jälkeä tunnissa.

Helteitä on riittänyt. Tänään mietin, että mitä jos olisin vaan bikineissä. Perinteisesti varasin 'paniikkivaatteen' hollille, mutta jotenki kävi, että meidän rauhallisella tiellä oli yhtäkkiä liikennettä. Meni hermot, kun retuutin kännyä, hanskoja, leikkureita, kenkärisoja ja päärättiä sen paniikkivetimen lisäksi mukana. Jotenki ne kaikki oli jatkuvasti väärässä paikassa. Olin yhtäkkiä kyykyllään jossain huitsun missäsattuu ja tasan vaan ne bikinit päällä ja auton ääni läheni =). Koska oikeen tulen tarpeeksi vanhaksi tai viisaaksi, että olen vaan, enkä välitä. Ne toisethan siinä kärsii - miksi niitä säälin. Säälihän on sairautta. Vaikka ei se oikeesti ole. Sääli on yks arvokkaimmista ihmisen ominaisuuksista. Jos se puuttuu, ei paljo muuta voi toivoakaan. Nyt menee sivuraiteelle....mitä olin sanomassa...niin...siis...että homma eteni kuitenkin tänään vielä hitaammin takutessa muka oheismateriaalin kanssa.

Tänään oli kohokohtana saada uusi omanhenkinen ihminen lähemmäksi. Olen aina tiennyt, ensisilmäyksestä lähtien, että meillä on jotain yhteistä sarkaa. Eteenpäin ja parempaan se vie joka tapauksessa. Symboliikka oli myös niin kohdillaan, ettei voi enää enempää olla - helmi kahdessa eri asiassa. Kiitos kaikkeudelle!

Nyt pitäis osata mennä nukkumaan. Illat on kauniita ja on loma, mutta jostain kumman syystä herään niin älyn aikasin, että yötä olis nukuttava iltapuolesta sitten kumminkin. Kai mää meen sitte.



  

Meidän talon prototyyppi ja varsinainen kuva =) . Huomaakste, miten uus terassi ei sovi vanhaan taloon, mutta se on edelleen parasta !!!