Elämän piilokamerassa

Mä heitän kohta jatimaticin jorpakkoon; alkaa olla paukut loppu. On tullu kyllä räiskittyäkin aika umpimähkään ja jälki on sen näköstä, että parempi olis hiipiä takavasemmalle vähin äänin. Osumia on saanu täysin syyttömätkin. Sitten taas toisaalta on menny seulaksi semmosta, mikä onkin jo aikansa elänyttä. Saa nyt omalla painollaan sortua, niin voidaan myöhemmin rakentaa toimivampaa tilalle. Aika selvää jälkeä kaikkineen. Viimesillä voimilla hampaat irvessä. Vähän pakko alkaa alusta monessakin, mutta toipumisen vaatii väliin.

Tää viikko vielä sunnuntaihin on jotenkin rimpuiltava, mutta sitten vaadin lepoa. Se on tietysti sellasta näennäistä, kun 'leikkipuisto' on vasta perustusvaiheessa, mutta ainakin omasta palkkatyöstä on lomaa. Haluan ehkä viimeinkin iskeä kukkapenkkien kimppuun ja yksinkertastaa kaiken. Jätän vain kolme isoa läiskää ja yhden kivikkorinteen. Kaikki muut epämääräset tasaseksi. Keltanen kaikessa muodossaan saa lähteä jonnekin pois silmistä. Vain kullero ja jaloakileija ovat tarpeeksi herkkiä ja pastellisen vaaleita, että ne saa olla. Lapioiminen ja mullan mylläys nollaa äkkiä kaikki. Se on sopivaa meditointia ja aivopuoliskot saa rauhassa eheyttää yhteistyötään. Liika järki ja turhanpäivänen artikuloinnilla kikkailu haipuu kummasti taka-alalle. Jäljelle jää vain abstrakteja selkeitä linjoja, tasoja ja kuvioita. Pikkuhiljaa ajattelu elpyy rakentavammaksi. Nyt huomaa, miten takertuu kaikkeen epäolennaiseen ja lähtee mukaan saivarteluun. Pinna kiristyy aivan typeristä asioista. Ei osaa luonnostaa sivuuttaa edes provosointia, saati selviä toisten omia juttuja, joihin ei tarvisi puuttua ollenkaan. Koko pää on täyteen pirstaleita ja kummallisia lokeroita - tainnut joutua tulilinjalle sekin jossain välissä.

Eniten ehkä huolestuttaa, että näkee kaikki epäkohdat suhteettoman korostuneesti. Tuntuu, että mikään ei toimi siten kuin oli ajateltu tai suunniteltu. Koskee lähinnä työelämää ja sekin vähän mietityttää, että miksi se ilmenee juuri siellä. Melkein voi sanoa, että kaikki vastaan tulevat toiminnot tai järjestelmät pelittävät päin mäntyä. Tyhmänä silti aina olettaa toisin ja odottaa parasta, mutta juuri sitä ei voi saada. Se saa kerta toisensa jälkeen hämmästymään ja ihmettelemään melkein kirjaimellisesti suu auki. Se myös naurattaa, kun tuntuu jo järjestetyltä tai jotenkin koomiselta. Eihän kaikki voi olla niin pielessä! Eihän? Tekee mieli katsoa ympärilleen, että olenko piilokamerassa. Onneksi on viimesen päälle työpari, joka kokee tätä kaikkea mun seurana. Ihmettely ja nauraminen on paljon mukavampaa kaksin. Elämä on ihmeellistä!

Juontui vielä mieleen....olen taas adoptoinut näköjään sanan....juontokauha oli ennestään tiedossa, muttei aktiivikäytössä. Niin, että onhan sitä epäkohtaa ja toimimattomuutta kotonakin, mutta siinä ei ole mitään uutta. Kesällä aina eletään enimmäkseen ulkona, joten sisälle kehittyy helposti pommi. Tällä viikolla olen vähän yrittänyt enemmän, että pienessäkin saumassa viritän pyykkikoneen, tyhjennän keittön tasot ja kuskaan roskia loppusijoituspaikoille saakka. Olen hypyyttänyt myös toisia pontevammin. En korjaa enää muitten jälkiä, kun ovat sen kokosia, että itsekin kykenevät. Heti jää aikaa enemmän, kun kaikki tekee kaikkialla.

Kävin muuten sellasessa kiropraktisessa hoidossa maanantaina, etten ole vielä ollut. Sain sidekudoshierontatyylistä käsittelyä kinttuihin ja selkään. Sanoin heti aluksi, etten siedä hiplausta ja toinen hymisteli, että ei pelkoa. Saatan kuulemma jopa pyytää, että vähän kevyemmin. Näin tosiaan kävi ja syyhän kuitenkin perimmiltään siinä, että kropassa on jumissa vuosikymmenien kuonaa. En ole koskaan ollut mikään teholiikkuja. Sain itsehoito-ohjeita, joita kukaan ei tähän mennessä ole vaivautunut neuvomaan ja muutamiin laiminlyömiini perusasioihin jotenkin sellaiset uudesta näkökulmasta tulevat perusteet, että en ehkä osaa enää olla perusteellisen välinpitämätön asioitten suhteen. Olin siis positiivisesti yllättynyt. Nyt on siis kaksi erityylistä hoitolinjaa menossa ja molempiin liittyy voimakaskin henkinen ulottuvuus. Olen valmis purkamaan törkyä ja sitä on selvästi tuloillaan. Rinnasta ahdistaa nytkin oikeen urakalla =).

Vaan onhan hieno päivä tulossa. Aurinko paistaa. Jos tänään muistaisin avata terassin ja kasvihuoneen oven ennen lähtöä. Muistaisin vaihtaa työkengät jalkaan. Kastella paprikat. Tehdä uimakoululaiselle eväät ja ennen muuta hakea sen ajoissa hoidosta bussille. Ja sen tuhatta muuta pikku yksityiskohtaa. Rennosti ja luottavaisesti vaan. Kyllä kaikki järjestyy jollain tavalla. Hyppään nyt vaikka aluksi suihkuun. Hauskaa päivää!