Omaa sarkaa

Olen tasottanu synttärihärdelliä lukemalla pienessäkin hengähdysvälissä Richard Hollowayn kirjaa Ei pyhä eikä paha; pohdintoja ihmisen osasta. Kaikkineen olen sen kokoisessa pyörässä taas kerran, että ihmetyttää. Tää on selvästi mun elämän käsikirjotus tai jotain, että haalin liian ison kakun tasasin välein ja sitten ihmettelen, että kaikkeen ihminen pystyykin. Loppujen lopuksi en siis mitenkään yksin, mutta olen kaikenlaisten koneistojen välissä ja ihmettelen, miten kestän edes katsella kaikkea ympärillä tapahtuvaa, saati osallistua vähän kaikkeen. Kirjassa kuvaillaan ankeitakin tapauksia ja niillä on paikkansa. Tieto luo tuskaakin, mutta aina päädyn samaan ajatukseen: ihminen voi vaikuttaa vain omilla teoillaan ja eniten ratkasee, missä olemisen tilassa teot tehdään. Perusvire! Tässäkin kirjassa peräänkuulutan fiksun pohdinnan ja tietämisen lisäksi jotain perimmäistä oivaltamista perusvireestä. "What you see, is what you get", tarkottaa mun näkemyksen mukaan sitä, että sen saa, mitä valitsee nähdä. Ihminen voi valita olemisensa energialaadun tai asenteen tai mikä nyt ikinä onkaan. Jos on lähtökohtasesti virittynyt pessimistisesti tai alavireisesti, niin sitä voi opetella sääteleen. Vaikka joka ikinen maan päällä riekkuva olento tekis jotain fiksua ja oleellista yhteiseksi hyväksi epätoivosella asenteella, niin pannukakku siitä tulis. Tämä on mitä suurimmassa määrin mun elämänläksy. Näen epäkohtia ja koen oman pienen osuuteni usein täysin mitättömäksi kokonaisuuden joukossa. Useinko olen tyytyväinen raatamiseni tuloksiin edes pienissä omissa ympyröissäni?

Oikeastaan olen jo tajunnut, että tietynlainen herääminen ja asiantilan muuttuminen omalla kohdalla muuttaa kokonaisuuden. Tämä, mitä näen nyt, ei ole sama kenellekään toiselle, eikä kaikki se, mitä luullaan näkevämme yhdessä, ole ainut totuus. Uskon jopa tavanneeni ihmisiä, joille tämä muutos on tapahtunut ja heidän ympärillään on helpompi olla - jopa niitten, jotka vielä rimpuilevat. Maailmassa on niin paljon puhetta ja vähän villoja. Luultavasti helpottaisi jo sekin, että tekisi jotain omasta mielestään hyödyllistä loppuikänsä hyvillä mielin ja lopettaisi turhan jäpätyksen. Turhan jäpätyksen lukemisen voisi lopettaa myös. Taidan uskoa, että jokaisella on tärkein tieto jo sisäänrakennettuna. Kun tämä on taas kerran sanottu, niin voin jatkaa paljoa puhetta.

Jäin siis lomalle ja huomaan, että saan olla tarkkana, etten lupaa jokaista vapaahetkeäni johonkin/jollekin. Tarpeita riittää, mutta liekö monikaan kovin tähdellistä. Voisin tehdä pari koetta hetkessä elämisen suhteen. Mahtaisiko tärkein hoitua, jos antaisin vaan asioitten tulla sekavassa järjestyksessä mitään suunnittelematta. Toimettomana en osaa olla, mutta tavallaan meditoida tehdessä kyllä. Edelleen on tarve yksinkertaistaa ja luopua. Sarkaa on silmänkantamattomiin.... Ei muuta kuin ottamaan ensimmäinen askel ja siitä vaan sitten. Pari muistutusta on kuitenkin pakko laittaa, jos uppoudun liikaa.