Jonkulainen räkätauti ilmaantu ja olen ottanu rennosti. Luin ensin loppuun Kauno Mannosen Uuden ajan Kalevala-avaimen. En ole kyennyt lukemaan Kalevalaa läpi, kun niin paljon rieppoo se asian sanominen vähintään kahdella tavalla. Olen tästä ennenkin maininnu, että lapsuuteni olen kuunnellu vastaavaa puhetyyliä ja siitä tuli pieni rasite. Jos oikein innostuttiin omaa kantaansa perustelemaan, niin löytyi lukemattomia kiertoteitä ja konsteja sanoa sama. Tulee mieleen, että kuulijaa pidetään vähintäänkin heikkojärkisenä, että ennen kuin annetaan suun vuoroa, niin varmuudeksi toistetaan vielä toisin sanoin. Tässä avainkirjassa miellytti tietysti se, että selitettiin tekstin sisältöä siltä tasolta, mikä ei ihan ensin tule edes järjellään ajattelevalle kuulijalle jankutuksesta mieleen. Vaikea tietty sanoa, kun en tosiaan ole koskaan kunnolla lukenu edes kertaa läpi. Mitään mullistavaa uutta henkistä tietoa en mielestäni saanut, mutta johtuu ehkä siitä, että olen omalla tasollani ja ymmärrän vain siihen asti. Tämän kirjan jälkeen tekisi mieli taas kokeilla varsinaistakin teosta, kun tekstit on käden ulottuvilla.
Lukasin myös Paula Hahtolan Salpalinjan. Pakko myöntää, että realismi ja osin tietynlainen aivottomasti oleminen kiusaa mua niin paljon henkilöhahmoissa ja kerronnan kulissina, etten voi sanoa nauttivani. Henkilöhahmot oli uskottavia ja tarinakin, mutta kai muhun on menny jo niin paljon hörhötykset aivopesuna perille, etten usko tällaisen lukemisesta olevan hyötyä monellekaan. Suomen historia on täynnä vastaavia kohtaloita, joissa jääräpäisyys, puhumattomuus, heikko itsetunto, uhriajattelu, älytön kunniantunto ja kaikkinainen kylmä kohtelu sekä häpeä kuljettaa kokonaisia sukuja vuosikymmenestä toiseen. Ehkä näistä voi oppia itse olemaan paremmin läsnä varsinkin lapsille, mutta ei mitään kohottavaa luettavaa. Voi myös olla, että osuu liikaa nilkaan. Jos näin on, haluan keskittyä parempaan nyt ja aina.
Rauhottuessa hakeudun muutenkin keskittymään johonkin ylentävään. Luen kertauskirjojani jatkuvasti samalla, samoin kuin monia blogeja, joissa keskitytään paremman luomiseen. Rauhassa ollessa tulee myös siistittyä paikkoja - pikkuhiljaa. Umpeen ruohottunut pihakäytävä on raavittu ja muotoiltu uudelleen näkyviin sorakuormaa odottamaan. Pihassa odottavassa rakennusprojektissa on tapahtunut edistymistä ja moottorisaha laulaa parhaillaankin puupinoilla. Meikäläisen kotiin tuotu rankatyömaa odottaa rauhassa maankaatopaikan kupeessa.
Kai ne oli ajateltu vaan maan täytteeksi vetää, mutta kyllähän ton kokosta vielä saunassa polttaa ja tulee kuntoa sivutuotteena. Mun tason puuhommat kämähti muutenkin hetkeksi. Räjähti vanhojen maitokärryjen pyörä viimein. Se olikin näky teippausvirityksineen. Meni hermot ja jätin kuorman tien sivuun. Ritsa ei tykänny kyykkäämisestä muutenkaan, että oli jo aika lopettaakin siltä erää. Jatkan kuitenkin sitkeesti myöhemmin. Nyt ajattelin mennä vähän katteleen ulos, kun aurinko tuli esiin.
Jännä kuulostella lukukokemuksiasi. Kalevalan kielen toistot saivat ihan uutta sävyä, kun kerrot kyllästymisestäsi kierteleviin ilmauksiin. Olen lukenut ja tutkinut Kalevalaa, joten tiedän, mistä puhut. Hahtolan kirjan olen lukaissut ja tunnen vieläkin nahoissani sen opuksen kiristymät.
VastaaPoistaParanepa räkätaudeistasi.
Kalevala on monille niin pyhä, että tuntuu hölmöltä puhua omista hankaluuksistaan =). Pidän Raamattuakin pohjimmiltaan pyhänä, mutta vaikea tällä tasolla on väittää, että kaikki tuntuisi lukiessa selvältä ja fiksulta.
VastaaPoistaKiitos, räkä pakenee kropasta kiitettävästi jo.