Kuraherkkua ja ruohonleikkuuta

Tulee melkein epätodellinen fiilis, kun kesä tuntuu edenneen jo puoleen neljässä päivässä. Onneksi alettiin ruohonleikkuuta jo eilen. Sisso. Tänään jo koneet hyytyili. Ruoho on tuskasen pitkää yhtäkkiä ja voikukat ei voisi paljon vahvempia pöheröitä enää olla. Tästä se alkaa kokokesänen höylääminen. Kukkia on vaikka mitä väriä ja laatua jo auki.

Pelloille tuli sitä itteensä ja nyt yötä myöten kuuluu sitkeä kääntäminen. Hyvä tietysti, ettei hajuhaitta jatku kovin pitkään. Ruohon seasta löytyi vielä joku unohtunut viinimarjapensaan leikkuujätekasa ja pois kärrätessä totesin, että tarkoituksella liikaa leikatut pensaat eivät ottaneet siipensä yhtään. Sato tuntuu tulevan valtava surkeimpaankin, ellei kylmä nyt yllätä sopivasti. En meinaa ruveta harsoja levittämään suojaksi. 

Tein pienimuotosta rakennussiivousta ja könkkäsin paikasta toiseen. Sorruin jopa ähkymään välillä mennessäni. Kiva olla raihnasta vissiin. En vaan saa tilattua kunnon niksauttajaa. Työpäivät on muka niin täyteen tekemistä ja huominen on reissua sekä taattua istumista. Tänään otin välipunnituksen vähän ennen turneen päätöstä ja voin rauhallisesti todeta, että mitään ei ole tapahtunu suuntaan eikä toiseen. Olen ilmeisesti ihannepainossani =) . No ei. Liikkumista tämä laatu vaatisi, mutta aina sama juttu; elämässä tuntuu olevan liian paljon kaikkea tekemistä, että jos ei siitä suurin osa satu olemaan juuri liikkumista, niin eipä tule lähdettyä sitä erikseen tekemään. Mielelläni vähän syyttäisin ritsaakin. Jostainhan se syyllinen pitää löytyä, kun itessä ei ole niin mitään moitteen sijaa.

Kaikki on hienosti. Hommat hoituu, ei näytä mikään järkyttävän pahalta ja mielialakin positiivinen. Mitä tässä vielä pitäisi vaatia? Ei mitään. Jälkiruokakakkukin oli mitä ruhtinaallisin.