16.5.2010

Biletystä

Rautaisannos 70-lukua nautittuna. Parit poseerauskuvat lähtötilanteesta. Ei taida meillä isännys olla perehtynyt blogimaailmaan, mutta periaatteessa kai jätän kasvot epäselviksi. Laitetaan nyt pienelle samoin, että voin sitten esimerkein hänelle selittää tätäkin puolta julkaisemisista, kun joka tapauksessa kysyy.







Enpä taas heti muista, koska olisin niin paljon nauranut kuin eilen bileporukalle. Aivan mahdoton määrä peruukkeja, aurinkolaseja ja ne vaatteet; mitä karmeempia värejä ja muotoja =). Parhaita oli kengät! Meilläkin miehen vetimet löytyi hyvän kaverimme vintiltä aitoa vuosikertaa ja itselläni oli myös toiselta ystävältä lainassa popot. Biletyspaikka oli myös huolella somistettu 70-luvun tyyliin aitoa baaria myöten. Tarjoilut oli mahtavia, eikä mistään oltu tingitty. Hauskaa ohjelmaakin oli kiitettävästi. Parasta oli tietysti porukka itse ja suurin osa jo ennestään tuttuja. Kyllä kelpasi juhlia!





Aamu neljältä kampesin viimein sänkyyn. Sen verran oli kirjava nautintovalio, että nukuin vain muutamia tunteja ja pari tuntia ulkona liikuttua vasta menin päiväunille. Rauhallinen upea päivä takana. Viinimarjapensaat kukkii ja ne on aivan täyteen pientä perhosta ja pörriäistä. Täällä on pistelty krossipyörää, käyty auttamassa vähän bilesiivouksessa ja sitten hoidettu kaikkea pientä jokapäiväistä. Taidanpa 'sammua' tänään ajoissa.

2 kommenttia: