Yksi päivä meni muutamilla taas tukka suorana paahtaessa.
Toinen pakollisella vaate- ja repunhankintavaelluksella sisätiloissa. Molemmilla reissuilla kuitenkin mieleistä ja asiansa osaavaa seuraa, että hienostihan kaikki sujui. Maskikieppimahdollisuus molempien päätteeksi iltahämärissä. Voiko sitä paljon muuta toivoa. Ei edes väsymystä jälkikäteen, kun kaikki menee putkeen. Näin sitä vaan mennään yhteiskunnan tämän hetkisen tilanteen mukaan. Eipä lopulta hirvittävästi asiat ole muuttuneet omasta lapsuudestani. Tarjontaa on tänä päivänä paljon enemmän, mutta eipä kaikkeen tarpeiden luomiseen ole pakko haksahtaa. Otetaan vain kohtuullisesti ja tarpeellinen. Tosin - sukkien ja alushousujen kanssa tein ylilyönnin. Ensimmäiset häipyykin maailmankartalta aina yllättäen, mutta mutta... Näin nyt vaan kävi ja hiukanhan perinteetkin velvottaa =). Lähtötilannekin oli aivan nolla. Lapsilla on tämä kasvujuttu välillä tosi yllätyksellistä ja aina sen huomaa liian myöhään juuri vaatekaapilla. Ei auta kuin lappaa kääpiökokoiset kiertoon.
Tulee muuten aurinkoinen päivä! Sanoisin, että tästä ilmiöstä on saatu nauttia. On se monenlaista riehumista rajoittanut. Tänään taidan kerätä loputkin punaviinimarjat puskista. Siellä on 'symbioosikaverit' seurana nyt jo vähän liiankin kanssa, mutta tilanteen mukaan ja sekaan vaan. Linnut hoitivat aika monta puskaa, mutta jostain kumman syystä pari puskaa on täysin koskematta. Pikkukaverit nakertaa kyllä tauotta.
Ihan kaikessa korostuu nyt runsaus. Kaikkea tuntuu olevan yli tarpeen. Koitan olla päivittelemättä tai kritisoimatta. Nautitaan nyt ja otetaan vain tarpeen mukaan - aurinkoakin.

