Jiihaa. Väsynyt, mutta onnellinen. Ympyräni sulkeutuu näin neitsyenä pikkuhiljaa ja täytyy sanoa, että vaikuttava vuosi taas takana ja lopetuskin oli itselleni tärkeämpi kuin vuosiin noin yleensä. Sain niin paljon pähkäiltävää pieneen päähäni, että olen tyytyväinen ja ylipäätään olen tyytyväinen, että tämän elämän ystäväpiirini vankkenee. Tärkeillä ihmisillä elämässäni on yhtä hyvät taustatuet kuin itsellänikin ja ystävät tuntuvat rakkaammilta kuin koskaan. Ei mitään hätää. Kasvu voi jatkua!
Ajattelin huvikseni uusia kaalikuurin. Paino ei ole noussut, mutta saisin kesän holtittomat ruoka- ja juomaheitot ehkä tasattua. Alkaisin oman vuoteni harkitummin. Perinteisesti kerään kuin vararavintoa näin syksyllä, mutta jospa lisään liikettä ja lämpötalous hoituisi sillä. Ainahan voi kokeilla.
Sattuneesta syystä olisi hieno sauma heittää kaikkea turhaa menemään. Jospa peräti heitänkin surutta! Jäisi monessa pienessä tilanteessa enemmän aikaa ja vaivaa keskittyä siihen, mitä vielä on. Puulusikka kopautetaan puhtaaksi ja seinälle roikkumaan =). Siihen malliin. Kieltämättä jo vähän alotin, kun kaikki otti silmään. Pyhitän ensi viikon rauhalliseen siivoukseen. Kasvihuoneeseen vietiin jo patteri varmuuden vuoksi, kun ilmat tuntuu yötä myöten viilentyvän aika tavalla.
Näsinneulan viertä jolkotti porukkaa, kun ohi ajettiin. Jotain sellasta vois myös harkita. Siis sitä jolkotusta. Ensin tietty vaan yhen sähkötolppien välin ja taas kävelyä raudan maku kurkussa, mutta sitä rataa. Käytiin perheen voimin kattomassa sienitilanne ja herkkutateista ruohosipulilla jo saatiin kunnon mössöt iltaleipien väliin. Hyvää! Pari kattia herätettiin myös mukaan, että nekin sai kuntoilua. Hyötyliikunta on aina mielekästä ja kivaa, mutta kävely tai juoksu pelkän liikunnan takia on aina ollu mulle melkosta myrkkyä. Pitää keksiä mielikuvajuttuja ja ajankulua vaikka mitä, että se luonnaa. Yksinkertasin on kävelymeditaatio. Se ehkä on paras konsti.
Tässä on nyt prosessoitavaa taas pienelle päälle sen verta, että vetäydyn makuukammioon pohtimaan. Tiedä vaikka näkisin unta auroista, joilla voi puida tai jotain yhtä ihmeellistä =). Hyviä ötyjä kaikille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmonia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmonia. Näytä kaikki tekstit
29.8.2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
